Kesän 2017 kirjat

Victoria Hislop: Saari (The Island 2005) ***+
Jes, Kreetalle sijoittuva kirja, oli ensimmäinen ajatus, kun löysin tämän kirjan kotihyllystä. Enpä muistanut tästä kuulleenikaan, vaikka kirjasta on Kreikassa tehty peräti tv-sarja, joka on näytetty Suomessakin. Ehkä hyvä niin, pysyin avoimin mielin :) Kreikkalaisen äidin ja britti-isän tytär Alexis lähtee Kreetalle ja pääsee vihdoin äidin suvun salaisuuksien äärelle. Tarinaa hänelle kertoo suvun vanha ystävä Fotini. Suku on kotoisin Pohjois-Kreetan Plakasta, jonka edustalla on Spinalongan saari. Saari on nykyään autio, mutta 1930-1950 - luvuilla sinne kuljetettiin lepra-potilaita Kreetalta ja myös muualta Kreikasta. Lepra kohtaa myös tämän suvun. Omat pulmansa tuo myöhemmin levottoman Annan naimisiinmeno kylän suuren tilallisen pojan kanssa. Tykkäsin!

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Storia del nuova cognome 2012) ***+
Nappasin tämän paljon puhutun sarjan toisen osan Best Seller - hyllystä, jossa niitä oli peräti kaksi odottamassa kesälukijoita. Kirja jatkaa samaa tyyliä kuin ensimmäinen osakin, tällä kertaa Elena ja Lila ovat nuoria, joiden elämät erkaantuvat merkittävällä tavalla: Lila menee naimisiin ja tekee töitä sekä lähikaupassa että kenkäkaupassa, Elena muuttaa Pisaan yliopistoon opiskelemaan. Tyttöjen polut kohtaavat mm. kesälomamatkalla Ischialle, matkalla jolla on erityisesti Lilan elämään ratkaiseva merkitys. Ajan ja paikan tunnelma vetää taas puoleensa.

Leena Krohn: Kirja Buddhalle (2016) **
Jostain arvostelusta bongasin tämän runoteoksen. Teoksessa kyttyräselkäinen lintu toimittaa kirjettä Buddhalle ja tätä etsiessään tapaa matkallaan mm. muita eläimiä vähän kuten lastenkirjassa Myyrän housut. Tämä mielleyhtymä vaikutti lukukokemukseen niin, että ajattelin tämän olevan lapsille suunnattu runoteos. Mielikuvaa vahvisti selkeä loppusointuihinja tasaisiin säkeisiin perustuva tyyli sekä kirjan satukirjamainen kuvitus. Mielestäni tekstin taustalla on filosofinen ajatus siitä, miten vasta matkan päästä näkee kunnolla lähelle. Matka omaan itseen. 

Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti (2014) **
Vähän kevyempää väliin... Airi palaa töihin koodaamaan useamman lasten kanssa kotona vietetyn vuoden jälkeen. Kaikki ei sujukaan kovin sulavasti, varsinkin kun työkuvioihin astuu Airin miehen täti Liila. Liila on Lampisen suvulle rakas, eikä Airi ymmärrä miksi. Liila puhuu mitä sylki suuhun tuo, juopottelee ja tekee asioista isoja. Työpaikalla käydään yt-neuvotteluja ja sukupäivällisillä Airi ja Liila ottavat yhteen. Kun vielä työpaikalla sattuu kummallisia kuolemia, menettää Airi lopullisesti yöunensa. Varsinainen kirja :)

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät (2017) ***
Taivaslaulun innoittamana varasin myös tämän herätysliikkeistä ammentavan kirjan. Tällä kertaa uskonsuuntana on karismaattinen helluntailaisuus. Kainuulainen lukiolaistyttö Elsa tutustuu liikkeeseen ystäviensä kanssa ja erityisesti kielillä puhuminen on voimakas kokemus. Elsa lähtee lukion jälkeen Kolumbian Bogotaan ja jää sinne vuosiksi. Helluntailaisuus on Bogotassakin arkea ja tuo elämään mm. Manuelin, joka on erityisen herkkä oltuaan pitkään sissien vankina viidakossa. Ystävät ja uskontoverit ajattelevat kukin vähän eri tavoin, osa jättää uskon, osan usko vain vankistuu. Elsan vanhemmat tuovat omalta osaltaan maallisuutta ja isovanhemmat perusluterilaisuutta mukaan. Elsakin kipuilee ja pohtii.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (Hakase no Aishita Sushiki, 2003) ***-
Japanissa erittäin arvostettua kirjailijaa on kuvattu mm. näin: "Yoko Ogawa on mestari kuvaamaan hienovaraisia psykologisia tapahtumia kepeästi mutta samalla syvällisesti." Tämä lienee juuri teoksen miinus minulle, tuntui liiankin kevyeltä. Henkilöt ovat ihanan ajattomia ja hyvyyttä täynnä: auto-onnettomuuden seurauksena vain 80 minuutin muistin varassa elävä matematiikan professori, hänen taloudenhoitajakseen palkattu minä-kertoja ja hänen 10-vuotias poikansa. Äiti ja poika oppivat matematiikkaa, professori astuu muutaman kerran ulkomaailmaan, mutta pääasiassa päivät toistavat toinen toisiaan. Varsin japanilainen teos, jos yhtään sitä kulttuuria osaan arvioida.

Chad Harbach: Pelin henki (The Art of Fielding, 2011) ***
Tämä on Harbachin esikoisromaani, jota hän kirjoitti lähes kymmenen vuotta ja joka oli ilmestyessään Usa:ssa heti suuri sensaatio. Päähenkilö on Henry Skrimshander, vaatimaton poika vaatimattomista oloista, jolla on harvinainen pallosilmä ja valtava intohimo baseballiin. Kirja on samalla tarina baseballista, mutta vieläkin enemmän tarina ystävyydestä ja kasvusta. Yliopiston baseball-joukkueen kapteeni Mike Schwarts ottaa Henryn siipiensä suojaan ja valmentaa tätä päivittäin yhä kovemmalla treenillä. Mukana menossa on Henryn huonetoveri Owen Dunne, yliopiston rehtori Affenlight ja tämän "tuhlaajatytär" Pella. Kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä... Hienoja henkilökuvia ja yhdysvaltalaisen pikkukaupungin opiskelijaelämän kuvausta.

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata (Kan du säga schippolet?, 2008) ***+
Tämä ei ollutkaan jatko-osa edelliselle (ks. alempana), vaan oma erillinen romaaninsa. Irakilaistaustainen Abbasin perhe asuu keskiluokkaisella omakotialueella Malmössä. Isä Mehrdad puhuu täydellistä ruotsia ja opettaa korkeakoulussa monikulttuurisuuslinjalla varsin voimakkasti kantaa ottaen ja joutuukin kolleegojen ja opiskelijoiden hampaisiin. Äiti Noushin ei ole oppinut kunnolla ruotsia eikä työllistynyt ja viettää aikaa pääasiassa kotona. Tytöistä vanhempi, 16-vuotias Parisa on voimakastahtoinen ja -ääninen ja päättää haluta Teheraniin valokuvaamaan aitoa irakilaista elämänmenoa. Mukaan reissuun pakotetaan pikkusisko Baran, joka pukee huolella huivin päähän, ettei Irakissa joudu ongelmiin. Kirjassa on samaa osittain vinoa huumoria kuin aiemmassakin, vuoroin ollaan Irakissa tyttöjen kanssa, vuoroin Ruotsissa isän tai äidin edesottamuksia seuraamassa. 

Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5 (2015) **
Vaskivuorentie 20 oli kertomus köyhyydestä ja alakulosta, Kuohukuja 5 on omistettu Mathiaksen alkoholisoituneelle ja masentuneelle veljelle, johon läheinen yhteys syntyy vasta molempien ollessa aikuisia. Kirjassa Mathias myös käy läpi sitä itsetuntoon liittyvää prosessia, jota hän ei-niin-kultturellista taustasta tulleena kävi ensimmäisten opiskeluvuosiensa (kirjallisuustiede) aikana. Samoja, aitoja asioita pyöritellään kuitenkin ehkä vähän liikaa.

Petina Gappah: Muistojen kirja (The Book of Memory, 2015) ***
Zimbabwelaisen Gappahin toinen teos (ensimmäinen oli palkittu novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta) kertoo kuolemansellissä tuomiotaan odottavan albiinonaisen elämäntarinaa. Memory elää yhdeksän elämänsä ensimmäistä vuotta isänsä, äitinsä ja siskojensa kanssa Hararen Mufakosessa melko köyhällä mustien asuinalueella ja yhdeksän seuraavaa Lloyd Hendricksin luona Summer Madnessissa Hararen toisella puolella valkoisten rikkaiden asiunalueella Umwinsidalessa. Memory myytiin Lloydille, eikä hän enää koskaan tavannut vanhempiaan. Vankilaan Memory joutui 24-vuotiaana Lloydin murhasta. Romaani rakentuu Memoryn kirjeistä amerikkalaiselle toimittajalle, joka on kiinnostunut tapauksesta. Politiikka, muistot, väärinkäsitykset, ihmissuhteet... Hyvä kirja!

Anthony Doerr: Davidin uni (About Grace, 2004) ***

Doerrin esikoisteos, vasta 2016 suomennettu romaani sai aikanaan myös loistavat arvostelut. Alaskalainen hydrologi David Winkler näkee ajoittain enneunia. Erään pelottavan enneunen jälkeen hän jättää tuoreen vaimonsa ja tyttärensä ja pakenee sattumusten kautta Karibialle, jossa viettää seuraavat 25 vuotta. Päivääkään ei mene, ettei David mieti perheensä kohtaloa. Lopulta alkaa kuitenkin matka kohti kotia ja totuutta. Matkalla Karibian naapurintyttö Naaliyah tutkii hyönteisiä ja David lumihiutaleita. Samalla David yrittää ottaa elämästä selvää. Paljon kaunista kieltä ja tietoa luonnosta ja ihmisyydestä.

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin (Kalla det vad fan ni vill, 2005) ***

Bakhtiari muutti Iranista Malmöön 6-vuotiaana. Mistään kotoisin on hänen esikoisromaaninsa (myös jatko-osa löytyy), joka sai ilmestyessään paljon julkisuutta. Kirjassa Irandoustin perhe: äiti Panthea, isä Amir, tytär Bahar ja poika Shervin ovat muuttaneet Iranista Ruotsiin ja haluavat elää tavallista elämää. Kaikilla oma tapa suhtautua ruotsalaisuuteen. Vähän sirpalemainen, mutta hyvin tarkkanäköinen romaani.

Heikki Aittokoski: Kuolemantanssi - Askeleita nationalismin Euroopassa (2016) ***-

Aittokoski matkaa vuoden (14.7.2015-14.7.2016) eri puolilla Eurooppaa ja tekee havaintojaan nationalismista. Vierailuja historian näyttämöillä, nationalististen puolueiden edustajien seuraamista, tavallisen kansan kanssa jutustelua. Tämmöinen nykypäivän historian teos. Piti lukea kiireessä, kun oli Bestseller-hyllystä :)

Eve Hietamies: Hammaskeiju (2017) ***+
Antti ja Paavo Pasasen tarina jatkuu. Paavo menee kouluun, mutta itsenäistyminen ei ole ihan helppoa. Antti ravaa työpaikan ja kodin väliä ja väsyy. Kehitysvammainen velikin aiheuttaa harmaita hiuksia. Piristystä tuo ystävät ja erityisesti Enni. Sellainen kirja, kun odottikin. Tuli lukaistua lähes yhdessä illassa :)

Andre Agassi (Open. An Autobiography 2009) ****
Yksi parhaaksi kehuttu omaelämänkerta, jonka Agassi on työstänyt yhdessä J.R. Moehringerin kanssa. 511 sivua lähes pelkkää tennistä ja vain muutama tiebreakiin yltänyt matsi piti vetää pikaluvulla. Muuten luin jokaisen, huolellisesti ja näppärästi kirjoitetun rivin. Kirjan loputtua heräsi jopa kiinnostus etsiä netistä joku Agassin ja Pete Samprasin kohtaaminen, jotka tuntuivat ainutlaatuisilta. No, en etsinyt :) Tämä elämäntarina lapsuuden tenniskidutuksesta (ensin isä, sitten nuorten tennisakatemia) epävarmaksi huippupelaajaksi, joka tarvitsi vierelleen välittäviä ihmisiä ja rankkaa treeniä menestyäkseen. Samalla kun mieli vahvistui, niin kroppa alkoi antamaan periksi. Hieno kirja.

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni (The Woman Who Stole My Life, 2014) **
Lukematon Keyes täytyy aina napata mukaan, varsinkin kun päähenkilö Stella on jo nelikymppinen kahden teini-ikäisen lapsen äiti. No, siinä ne samaistumisenkohteet sitten olivatkin... Sinänsä mielenkiintoinen Guillaum-Barrén syndroomaan sairastuminen ja lääkäri Mannixiin tutustuminen kestivät vain hetken. Sitten siirryttiinkin kirjakiertueille Jenkkeihin. Luin kuitenkin loppuun :)

Carol Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi (A Celibate Season, 1991) *
Nappasin mukaan kirjaston esittelyhyllyltä, kun idea tuntui hauskalta: aviopari kirjoittelee toisilleen kirjeitä naisen 9 kuukauden työkomennuksen aikana. No, kirjeet olivat melko puisevia, ja kirja jäi alkumetreillä kesken.

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi, 2015 ***
Honkasalon neljäs romaani sijoittuu 1960-luvun Helsinkiin. Vuokko on edustusperheenäiti, jolla on kaunis piha ja ihania juhlia. Samoihin aikoihin, kun tämä ei enää tunnu riittävän, Vuokko tapaa Martin ja elämä saa ihan uuden käänteen. Kirjan toinen aikataso kulkee 1990-luvulla, kun Vuokon tyttäret tyhjentävät isänsä kuoleman jälkeen vanhaa kotiaan ja muistot heräävät henkiin. Ihanaa ajankuvausta.

Kevään 2017 kirjat

Riikka Ala-Harja: Maata meren alla (2003) **
Aihemaailma erittäin mielenkiintoinen: Pohjois-Suomeen lapsena adoptoitu afrikkalaistyttö, joka on turhankin suomalainen arkuudessaan ottaa uusia askelia elämässään. Toisivatko sukelluskurssi ja äidin ideoima muutto Berliiniin muutosta? Ei oikein lähtenyt hyvät puitteet lentoon.

Claes Andersson: Oton elämä (2011) **+
Kirjan kansi on kuin 60-luvulta, mutta kirjoitettu vasta äskettäin. Kirjan päähenkilö Otto (Claes?) muistelee elettyä elämäänsä. Tuntuu hassulta, että on pitänyt laittaa erillinen päähenkilö hän-muodossa, kun teksti kertoo selvästi Claesista itsestään. Vähän kuin muistelmat/päiväkirja. Mielenkiintoista, mutta hivenen itsekeskeistä ja omia mielipiteitä alleviivaavaa. Eikö hän uskaltanut laittaa ajatuksiaan oman nimensä alla vai onko suomennos epäonnistunut?

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö (2016) ***
Täydellisen perheen neljä täydellistä tytärtä Aliisa ja Ada vanhimpina, Anni ja Alma nuorimpina. Saarikesästä,jolloin Kurt Cobain kuoli, kertoo Ada. Tuolloin Aliisa on yhä täydellinen ja Ada huolehtii pikkusisaruksista. Myöhäiskesällä kaikki muuttuu lopullisesti. Sitten hypätään aikaan reilu kymmenen vuotta eteenpäin ja tarinaa jatkaa Anni, joka saa ystäväkseen Susannan, joka ei pelkää mitään. Loppuosan kirjasta kertoo Alma taas noin kymmenen vuotta edemmällä. Vaikka kaikki ei pyöri sen ympärillä, mitä saarella tapahtui, se on koko ajan taustalla. Tasaisen hyvä kirja.

Orhan Pamuk: Nimeni on punainen (Benim Adim Kirmizi, 1998)

Ja

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset (The Dovekeepers, 2011)

jäivät molemmat kesken. Hoffmania oli tarjolla 623 sivua, joista selvitin alle sata, Pamukin 584:stä vieläkin vähemmän. Kumpikin sijoittuu liian kauas menneisyyteen, että olisin jaksanut tätä historiallista mielikuvamatkaa. Palkittuja kirjoja molemmat, joten harmittaa...


Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme (We Are All Completely Beside Ourselves, 2013) ***+
Näin kirjoittaa kirjan kannessa Jussi Valtonen: "Fowlerin perhetarinan sympaattiseen kerrontaan on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta." Tämä oli lukupiirin kevään viimeinen kirja ja juoniyllätys koettiin osin niin hyväksi, että pahemmin ei voi tässä kirjasta kertoa sitä paljastamatta. Kirja sai lukupiiriltä 3,5/5 pistettä ja kirvoitti mm. vilkkaan keskustelun siitä, mitä esim. länsimaisella yhteiskunnalla on oikeus viedä muihin kulttuureihin ja mitä ei.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet, 2016 ***-
Novellimainen romaani, jossa kuljetaan eri puolilla Eurooppaa. Samat henkilöt esiintyvät näissä irrallisissa tarinoissa, joissa tapahtuu jokaisessa jotain yllättävää, unenomaista. Hyviä tarinoita, mutta novellimaisuus tyhjentää mielen jokaisen yksittäisen tarinan jälkeen.

Ryan Gattis: Vihan kadut (All involved, 2015) ***
Itsekin Los Angelesissa asuva Gattis on haastatellut kirjaansa varten useita jengiläisiä vuoden 1992 mellakoista (6 päivää, ylin10000 pidätettyä, yli 2000 loukkaantunutta, yli 11000 tulipaloa). Ja aidolta tuntuu. Jokainen kappale on eri ihmisen näkökulmasta kirjoitettu ja mellakat pääsee kokemaan monin tavoin. Köyhyyttä, roturiitoja, jengejä, kostonkierrettä ja paljon verta ja kuolemaa. Tosi hyvä.

Peter Sandström: Laudatur (Laudatur) **+
Tämä kirja on hieno. Kaksi rinnakkaista tarinaa, toinen kesältä 1988 Pohjanmaalta, toinen tästä päivästä Turussa. Päähenkilö Peter on kesän tapahtumien aikaan parikymppinen opiskelemaan lähtevä nuori mies, jonka äidillä ja isällä on asiat vähän hullusti. Tänä päivänä hän on vapaa kirjailija, jonka vaimo Seepra ja lapset Bonnie ja Neo kaikki huitelevat omissa menoissaan. Peterillä on paljon aikaa käydä yksinpuheluita ja miettiä omaa elämäänsä. Suomennos on tosi kaunis, mitä lieneekään alkuperäinen. Jotain raskassoutuista siinä kuitenkin oli, kun kerralla jaksoi lukea vain muutamia sivuja. 

Farida Khalaf & Andrea C. Hoffmann: Olin Isisin vanki - nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet (Das Mänchen, das den IS besiegte 2016) ****
Aivan kaamea kirja, joka kertoo irakilaisen jedisitytön Faridan elämästä elokuusta 2014 vuoden 2015 kesään. Vajaa vuosi täynnä sellaista kamaluutta, josta me olemme hyvin, hyvin kaukana. Isis valtaa Faridan kotikylän Kochon Pohjois-Irakissa. Miehet ja vanhemmat pojat tapetaan, äidit ja lapset vangitaan ja nuoret tytöt, kuten 17-vuotias Farida, myydään Isis-taistelijoille orjiksi. Jesiditytöt pidetään vankeudessa aina, kun heidän palveluksiaan ei tarvita. Farida taistelee verissäpäin vastaan, mutta lopulta myös hänet raiskataan ja hakataan useaan kertaan. Hänen onnistuu kuitenkin lopulta karata viiden muun tytön kanssa ja päästä Saksassa asuvan sukulaismiehen avulla samalle pakolaisleirille Pohjois-Irakiin sukulaisten kanssa. Myös äiti ja kolme neljästä veljestä pääsee samalle leirille myöhemmin. Raiskattu nainen on häpäisty loppuiäkseen ja muutenkin tulevaisuus Irakissa ei näytä valoisalta. Farida saa suojelupäätöksen ja pääsee Saksaan kesällä 2015. Häntä jo pakolaisleirillä haastatellut saksalainen toimittaja Hoffmann kokoaa Faridan tarinasta kirjan.  Kaikki tytöt ja naiset eivät häpeältään pysty koskaan puhumaan kokemuksistaan, mutta Farida on todella vahva ja rohkea, myös pakomatkansa aikana. Hän ei anna periksi. Suosittelen.

Julie Berry: Kunnes kerron totuuden (All the truth that's in me, 2013) *
Vuoden 2014 Edgar Allan Poe -palkintoehdokas ja kaiketi aika pidetty nuortenkirja. Minä en päässyt juuri alkua pidemmälle, kun jätin kesken. Epämääräisiä, lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä vuoroin päähenkilön Judithin suulla, vuoroin kertojan äänellä (kai?). Piti olla rakkaustarinaa, trilleriä ja kidnappausdraamaa, mutta ensimmäisten 40 sivun aikana lähinnä hämärää nykyhetkeä ja viekä hämärämpää takaumaa mykästä tytöstä.

Hilja Valtonen: Poikamiestyttö (1966) ***+
Olipas ihanaa lukea vaihteeksi tämmöinen vanhanaikainen kirja! Kirja oli ikäänkuin muistelmien muodossa ja sisälsi Piin ikävuodet 2-24 (1940-60-luvut). Lapsuus isin ja Riikan kanssa Tuulentiellä, kouluikä ja opiskeluaika Helsingissä Riikan, Vapun ja Vapun tulevan miehen Ollin ja heidän lapsiensa kanssa ja ensimmäinen varsinainen työpaikka musiikinopettajana maaseudulla. Kaikki tämä poikamiestyttönä. Oikein virkistävää luettavaa.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä (After You, 2015) ***-
Edellisen jatko-osa. Ihan mukava chick lit, muttei ekan osan veroinen missään nimessä. Loulla elämä menee eteenpäin omalla painollaan, työpaikka lentokentän kahvilassa, Lontoon kämppä ja epäselvyydet perheen kanssa eivät tunnu olevan sitä, mitä Will olisi halunnut. Muutamakin onnettomuus ja uusi kohtaaminen muuttaa suunnan.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You, 2012) ***+
Ihastuttava chick lit pikkukaupungin tytöstä Louisasta (Lou), joka ryhtyy neliraajahalvaantuneen, elämäänsä turhautuneen ja äkäisen Willin hoitajaksi. En ole nähnyt kirjasta tehtyä leffaa, mutta sen pystyy melkein kuvittelemaan kirjaa lukiessaan. Ei mikään liian ällö ollenkaan :) 

Aki Ollikainen: Musta satu (2015) *+
Tämä jäi yrityksistä huolimatta kesken. Kirja eteni kahdesaa eri ajassa: nykyhetkessä yksin jäänyt mies ja 1930-luvulla pirtutrokari Heino. Nykyhetki vielä menetteli, mutta kursiivilla kirjoitettu mennyt aika tappoi innon. Harmi, olisi saattanut vielä lähteä lentoon, minä tipahdin sivulle 59/155.

Helmi Kekkonen: Suojaton (2014) **-
Tässä oli kokonaisuuden kannalta tyylikeinot vähän hukassa: juoni/tarina oli varmasti tyyliltään tarkoituksellisen epämääräinen, tekstityyli taas hyvin alleviivaavaa ja paikoin kliseistä. Jälkimmäisestä johtuen ei ensimmäinenkään kolahtanut. Luin kuitenkin loppuun, kun tarinassa oli jotain kiinnostavaa, jonka ajattelin selkenevän pitkin matkaa. En kuitenkaan saanut siitä otetta. Aiemmin lukemani Helmi Kekkosen tuoreempi kirja oli paljon parempi. Odotan siis seuraavaa :)
Juuli Niemi: Et kävele yksin (2016) ****
Finlandia junior 2016. Luin yhdessä yössä, sen verran tempaisi mukaansa :) Ihana kertomus nuoren ihmisen kasvusta. 15-vuotias Ada rakastuu Kosovosta kotoisin olevaan Egzoniin. Nuoret ovat vähän eri maailmasta monellakin tapaa, mutta rakkaus kantaa pitkälle.

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, 1999) ***
Omaelämäkerrallinen teos, jossa belgialainen nuori nainen pääsee töihin lapsuutensa Japaniin. Kaikki alkaa kuitenkin mennä vinksalleen jo heti alkumetreillä. Japanilainen hierarkia, esimiesten ylivalta sekä tiukka tapakulttuuri kohtaa länsimaisen reippaan ihmisen. Huonostihan siinä käy. Hienoa, jopa surrealistista kuvausta työpaikan ilmapiiristä ja merkillisen yksitoikkoisista ja simppeleistä työtehtävistä. Amélien lähin esimies on ison talon harvoja naisia, kaunis ja ylväs tehopakkaus, jota Amélie varauksetta ihailee. Työsuhde kestää vuoden, mutta putoaminen hierarkian alimmalle tasolle vain muutaman kuukauden. Loppuajan Amélie huoltaa wc-tiloja. Ei ihan heti tee mieli Japaniin tämän kirjan jälkeen...

Han Kang: Vegetaristi (alkuteos ilmestyi koreaksi 2007) **+
Vegetaristi sai Booker-palkinnon 2016 ja nosti Han Kangin kansainväliseen tietoisuuteen. Kirjan takakannessa teosta kuvataan näin: Henkeäsalpaavan kaunis, tummasävyinen ja vaikuttava Vegetaristi kertoo halusta sekä kontrollista ja sen vastustamisesta. Hmmm... ehkä näinkin, mutta itselleni päällimmäiseksi nousi kyllä kuvaus siitä, kun mieli järkkyy. Päähenkilö Yeong-hye näkee painajaisia, lopettaa lihansyönnin, ei saa ymmärrystä lähimmiltään ja ajautui yhä ahtaammalle mielensä kanssa. Samaan aikaan hänen sisarensa mies, taiteilija, saa maanisen vaiheen ihmiskehon ja luonnon yhdistelmästä. Kun hän ottaa mallikseen Yeong-hyen, hajoaa koko pakka... Itämainen kulttuuri etäännyttää lukijan päähenkilöistä, mutta saa samalla aikaan lukijalle tirkistelevän fiiliksen näin erilaista yhteiskuntaa kohtaan. 

Seita Vuorela: Lumi (2016) **
Kirja oli lähes valmis, kun nuortenkirjailija Seita Vuorela äkillisesti menehtyi. Kirjan kokosi loppuun hänen ystävänsä Vilja-Tuulia Huotarinen. Kirja oli Finlandia junior - ehdokkaana 2016. Iranilainen perhe, ja erityisesti 15-vuotias Siamak, saavat Suomeen muistoja mukanaan kuljettavan serkkutytön Atishan. Tarinan rinnalla kulkee satu Lumikuningattaresta, jonka minä skippasin kokonaan. Muu tarina oli nopealukuinen ja toi taas uusia ajatuksia maahanmuuttajista.

Helmi Kekkonen: Vieraat (2016) ***+
Tämän kirjan rakenne, teksti ja sisältö miellyttivät tosi paljon, ainoastaan nopea lukutyylini haittasi lukukokemusta. Ihmisiä, joilla kaikilla on luurankoja kaapissa, murheita nykyhetkessä ja hankalia ihmissuhteita. He kaikki ovat tulossa Senjan ja Laurin illalliselle. Mutta miten käykään? Miten hienosti kuvattu ihmismieltä ja sitä mikä sen saattaa vinoon. Melko lailla surullinen kirja.

Ella Kanninen: Ellan Toscana - kyläelämää Italiassa (2016) ***
Yhdistetty kuvateos - keittokirja - kolumnikokoelma. Kuvat ovat kauniita, reseptit monimutkaisia (ainakin minulle) ja kolumnit suorapuheisia. Pidin eniten viimeisistä :)

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (2016) ***
Tämä, jälleen toimittajan kirjoittama kirja, muistuttaa suoraan kolumnikokoelmaa ja perustuukin kiinalaisperheiden haastatteluihin. Nyt toimittajaote ei niin häiritse kuin Appelsiinilehdossa, kun tyylikin on lehtikirjoitusmainen. Mielenkiintoinen kirja, kaikki on samalla niin mustavalkoista ja sitten ei kuitenkaan ole.

Marjut Helminen: Appelsiinilehto (2016) ***-
Vähän vähemmän soljuvaa tekstiä, mutta mielenkiintoisia paikkoja ja aikoja. Kuusikymppinen Sini on tehnyt avustustyötä sekä Suomessa että ulkomailla, kokenut kovia, väsynyt välillä, mutta palaa nyt koulutustehtäviin, tällä kertaa Palestiinaan. Voimat eivät ole riittävästi palautuneet ja rankat olosuhteet sairastuttavat Sinin. Ystävä Suomesta, Fuad, lähtee etsimään Siniä ja samalla palaa omaan menneisyyteensä. Kirjoittaja on toimittaja ja se näkyy tekstissä, joka on hieman etäännyttävää. Tapahtumapaikat ja tapahtumat itsessään ovat hyvinkin todentuntuisia ja siksi kirjasta kuitenkin nauttii.

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (Kitchens of the Great Midwest, 2015) ***
Tämä kirja on amerikkalaisten kirjakauppiaiden valinta vuoden 2016 parhaaksi esikoiseksi. Varsinainen hedelmäkori tämä teos: Paljon raikasta huumoria, joitakin yksityiskohtaisiakin ruokaohjeita ja ruoan alkuperävinkkejä, muutamia mätiä ihmiskohtaloita ja kirsikkana päällä päähenkilö Eva eri aikakausina... Leppoisaa luettavaa.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan 2016 ***+
Positiivinen ylläri! Absurdi tarina miehestä, joka kidnappaa vaimonsa saadakseen perhe-elämään jännitystä. Henkilöt ovat todellisentuntuisia, samoin elämä, jota he elävät. Jossain vaiheessa suunnitelma ei enää etenekään niinkuin pitää ja sitten on kaikki ihan hullusti... Kirja on ulkoasultaan sekopäisen pinkki kullanvärisin kirjaimin. Niin on tarinakin :)


Elina Loisa: Rajantakaiset (2016) ***
Loisan toinen romaani. Salome ja Leo olivat joskus erottamattomat. Nyt Salome elää arkea kahden pienen lapsen kanssa ja Leo sulkeutuu alakertaan pelaamaan War of Warcraftia. Muut ihmettelevät, Salome jatkaa elämää päivä toisensa jälkeen. Samaan aikaan Salomelle tärkeä isoäiti Hilda kuolee ja Salome saa pyynnön kirjoittaa juttua isovanhemmista. Onko tämä pyyntö tuonpuoleisesta? Myös Leo kokee saavansa viestejä ulkopuolelta. Kivasti kulkevaa tekstiä, huumoria ja tunteita. Kun Leo kapuaa takaisin yläkertaan, he aloittavat jakamalla ajatuksiaan tuonpuoleisesta ja jatkavat elämäänsä yhä yhdessä ja erikseen, kuten ennenkin. Havahduttaa ajattelemaan, että meitä on monenlaisia ja elämää voi elää eri tavoin, omalla tavallaan.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (L'amica geniale, 2011) ***+
Neliosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Elena Ferrante on nimimerkki, todellisen kirjailijan tietää vain kustantaja. Kirja sijoittuu sodanjälkeisen Napolin lähiöön, jossa Elena ja Lila (Lina) ystävystyvät ja seuraavat yhteisön väkivaltaista ja toraisaa eloa. Kirja alkaa tyttöjen lapsuudesta ja päättyy heidän ollessaan n. 16-vuotiaita. Elena käy lukiota, Lila on joutunut jättämään koulut kesken ja työskentelee isänsä suutarissa. Pojat ovat karkeita ja suojelevat tyttöjä. 

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - Kotona Sveitsissä (2015) ***
Bestseller-hyllystä tarttui Itävallan lomalle mukaan tämä kolumnikokoelma suomalais-costaricalaisperheen sveitsiläisestä arjesta. Sopivasti tuli lentokoneessa asettauduttua saksan kielialueen tunnelmaan :) 

Jukka Viikilä: Akvarellejä Engelin kaupungista (2016) ****
DdJoululahjaksi saatu Finlandia-voittaja odotti hyllyssä kevään ensimmäistä lukupiiriä. Nipo minä en löytänyt kirjasta mitään huomautettavaa tai ärsyttävää. Samaan aikaan ajankuvausta ja Helsingin rakentumisen kuvausta. Ihmettelen, miten kirjailija on keksinyt kaiken Engelin olemattoman kirjeenvaihdon perusteella. Keksinyt rakenteeksi päiväkirjan. Päättänyt, minä päivinä Engel kirjoittaa ja mitä kirjoittaa. Ja kaikki tuntuu täysin todelta. Hieno rakenne, hieno sisältö, kaunis kirja.

Patti Smith: M Train Elämäni tiekartta (M Train 2015) *+
Patti Smithin elämää päiväkirjamaisessa muodossa eri vuosikymmeniltä vähän hyppien. Sinänsä mielenkiintoista ja pääsi lähelle Pattin ajatusmaisemia ja tunnelmia, mutta... ei tarpeeksi vetävää luettavaa. Harpoin puoleen väliin ja jätin kesken.

Karita Sainio: Me emme elä samassa maailmassa kuin te (2016) ***+
Toimittajan ja Sugar Helsingin perustajan esikoisromaani, joka koukutti lukemaan kirjan lähes yhteen menoon. Kolme kertojaa vuorottelevat: Päähenkilö sisko, ahdistunut Anna, lähestyy päivä ja muisto kerrallaan veljen hautajaisia, narkomaaniveli Niko lähestyy vastaavaa päivää suuremmin harppauksin lapsuudesta saakka, välillä Annan mies maadottaa tilannetta nykyhetkeen. Rakenne ja ytimekäs kieli viehättävät, samoin tarinan sijoittuminen mielestäni 80-00-luvuille. Päihdemaailman kuvaus on valokuvamaista, mutta ei niin ahdistavaa, että lukeminen olisi jäänyt kesken.

Juha Siro: Idoli (2016) ***-
Useaan kertaan palkitun kirjailijan uusin romaani. Kieli soljuu mukavasti, tarinakin. Maria tapaa laulaja-Tuomaksen, joka on vuoroin lähellä, vuoroin ottaa etäisyyttä. Mariakin, omalla tavallaan. Savon Sanomat kehuu romaanin monikerroksellisuutta, kirjailija itse kertoo sen päättävän identiteettiä luotaavan romaanitrilogian. Sitä miten ihminen rakentaa merkitystä uudelleen elämänsä muutostilanteissa. Ehkä se oli helposti luettava tyyli, ehkä yksinkertaisuuteni, mutta en saanut edellämainituista kiinni... Tarina unohtui nopeasti.

Emma Cline: Tytöt (The Girls, 2016) ***
Kirjan sisäliepeessä lukee: Kohuttu esikoisromaani tytöistä, heidän voimastaan, haavoittuvuudestaan ja kiihkeästä halustaan kuulua joukkoon, ja takaliepeessä: Kalifornialaissyntyisen Emma Clinen esikoisromaanin oikeuksista kilpailtiin niin amerikkalaisten kuin kansainvälisten kustantamoiden kesken, ja kirjan käännösoikeudet on myyty jo 34 maahan... Hypetystä on ollut myös suomalaisissa lehdissä menneenä vuonna. Siksipä odotukset olivat varsin korkealla. Mutta joo, olihan kirjaan saatu hienoa 60-luvun hippitunnelmaa ja pienen aikaa Russellin ranchin sisäpiiriin kuuluneen teinitytön elämännälkää. Kirjan tarinan taustalla vaikuttaa Charles Mansonin kultin raa'at murhat 1960-luvun lopulta. Tämä kyllä lisää tarinan tehoa - vähän tämänlaista on oikeasti tapahtunut. Amerikassa on myös kehuttu kirjan kieltä, suomennoksessa en siihen kiinnittänyt huomiota. Hyvä kirja kummiskin.

Joululoman 2016-2017 kirjat

Raisa Cacciatore, Samuli Koiso-Anttila: Pelastakaa Pojat! (2008) *+
Pelastakaa pojat, sinänsä mielenkiintoinen ja asiapitoinen, mutta... Joitakin lukuja luin hyvinkin intensiivisesti, mutta kokonaisuus jotenkin vanhahtava eikä inspiroinut uusilla ajatuksilla. Kesken jäi tämäkin.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise: Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa **+
Kaliforniasta Etelä-Ranskaan muuttanut suomalais-ranskalainen perhe, jonka elämää perheen suomalainen äiti kuvaa kolumnimaiseen tapaan. Aihe kiinnostaa, mutta muuten ihan tavallinen kirja.

Pierre Lemaitre: Camille (Sacrifices, 2012) ***
Suositun ranskalaisen dekkarikirjailijan rikosromaanisarjan kolmas osa. Ylikomisario Camille Verhoevenilla on uusi naisystävä, Anne, joka joutuu keskelle aseellista ryöstöä Pariisin keskustassa. Camille ottaa jutun väkisin hoidettavakseen. Mikään ei olekaan sitä, miltä näyttää. Mukava lukea pitkästä aikaa dekkari ja vielä tällainen Pariisiin sijoittuva ja hiukan uudella tavalla rakennettu.

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (L'amore e gli stracci del tempo, 2009) ***+
Kirjailija itse muutti synnyinmaastaan Albaniasta ensin Sveitsiin ja sitten Italiaan. Kirjassa asutaan kaikissa kolmessa maassa. Jugoslavian sota katkaisee albanialaisten rakastavaisten Zlatanin (serbi) ja Ajkunan (albanialainen) tarinan. Toinen ajautuu pakomatkalla Italiaan, toinen Sveitsiin. Molemmat aloittavat uuden elämän, mutta kaipaavat toisiaan. Kun he sitten löytävät toisensa uudelleen, kaikki onkin toisin. Mielenkiintoinen kuvaus sota-ajoista ja mieleenpainuvia elämäntarinoita.

Sari Pöyliö: Ihmisen veri (2015) *+
Erikoinen tarina 83-vuotiaasta lääkäristä, Kulo Taipaleesta, jonka 50-luvulla ohjaama elokuva, Ihmisen veri, oli salaperäisesti kadonnut jo ennen ensi-iltaa. Kulon kuolinilmoitus löytyy päivän lehdestä ja yläkerran Asta ryhtyy selvittämään, miten tämä liittyy kadonneeseen elokuvaan. Kulo kulkee menossa mukana ja siirtyää ajatuksiaan lääketieteen kielelle. Juoni hajosi ainakin minulla ja kirja jäi kesken, vaikka tekstissä oli kiinnostavia koukkuja.

Niina Repo: Kompleksi (2016) *+
Toinen omituinen tarina, joka hajosi lukiessa, vaikka itse teksti kulki sujuvasti. Niinan mies Tuomas löytää toisen naisen, työssä ajatus ei pysy koossa, välillä istutaan poliisilaitoksella kuultavina, kotona lapset pitävät jotenkin kiinni arjessa, mutta minä tipahdin...

Syksyn 2016 kirjat

Minna Rytisalo: Lempi (2016) ***+
Kuusamolaisen lukion äidinkielen opettajan esikoisteos. Romaani koostuu kolmesta irrallisesta kertomuksesta, jotka pyörivät saman naisen, Lempin, ympärillä. Ensimmäisenä tarinaa kertoo Lapin sodasta palaava Viljami, Lempin mies, joka on sekaisin kaipuusta. Toisen tarinan kertojana on ronskiotteinen piikatyttö Elli, joka jäi Lempin kanssa, kun Viljami lähti sotaan. Viimeinen tarina tulee jo kaukaa tulevaisuudesta. Siinä Lempin sisko Sisko palaa aikaan menneeseen. Elämä vie välillä yllättäviin tilanteisiin, kohtaamisiin ja eroihin. Hieno kirja.

Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia (Le livre des Baltimore, 2015) ***+
Vaikka kirjassa on sama päähenkilö, Marcus Goldman, kuin esikoisteoksessa Totuus Harry Quebertin tapauksesta, niin muuten tarina on irrallinen ja kertoo Marcuksen lapsuudesta ja erityisesti nuoruudenajoista. Rikkaat serkut, Hillel ja Woody sekä heidän vanhempansa ovat Marcuksen ihailun kohteena. Hän saa viettää lomiaan heidän luonaan Baltimoressa ja kokee kuuluvansa Baltimoren porukkaan enemmän kuin omaan perheeseensä Montclairissa. Kirjan alussa Tragedia on jo tapahtunut ja Marcus alkaa kertaamaan niitä syitä, jotka siihen johtivat. Mukana tarinassa myös kiinteästi naapurin Alexandra. Koukuttavaa luettavaa.

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla (Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier, 2014) ***+
Lukupiirin syksyn kirja. Ranskalainen nobelisti (2014: "muistin taiteesta, jolla hän piirtää esiin kaikkein vaikeimmin tavoitettavat ihmiskohtalot ja miehitysajan maailman") kirjoittaa unenomaisesti kirjailija Jean Daraganen mielen matkasta menneisyyteen. Tuntuu kuin hän kävelisi menneisyyden tapahtumien vieressä, ihmisiin kiinnittymättä. Itse mietin, että ilmeisen hauraiden lapsuuden kohtaamisten takia hän oli ehkä jäänyt vaille kiintymyssuhdetta ja siksi oli kuin ulkopuolinen tässä maailmassa. Muut lukupiiriläiset pitivät Daraganea ehkä enemminkin introverttina ja mahdollisesti Modianon alter egona. Kirja oli helppolukuinen, mutta ihmisten ja paikkojen (jotka kaikki olivat erikoisesti nimettyjä) kavalkaadi ja esiin tuleminen ja sieltä poistuminen yllättäen sekottivat lukemista. Tämä kirja olisi syytä lukea uudelleen tai nähdä elokuvana. Kirja jätti paljon lukijan mielikuvituksen varaan.

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät (Undskyldningen, 2011) ***
Romaani neljän sukupolven vaiheista Tanskassa ja Saksassa. Tietämättämyys menneestä, katkeruus aiemmille sukupolville, huoli lapsista, epävarmuus muukalaisista. Hyvä tarina.

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja (Nocturnes, 2009) **+
Viisi, vähän surkuhupaisaa, novellia muusikoista. Välillä ollaan Venetsiassa, välillä Jenkeissä. Ihan mukavia tarinoita.

Hanne-Vibeke Holst: Theresen valinnat (Thereses tillstånd 1992) 2003 ***-
Therese-trilogian ensimmäinen osa. Therese on tv-toimittaja, joka rakastuu kollegaansa Pauliin, jolla on naistenmiehen maine. Therese tasapainottelee uransa ja siihen liittyvien jännittävien Moskovan matkojen ja mahdollisen perhe-elämän Paulin kanssa. Hauskaa lukea 90-luvusta, vaikka moni asia elämässä on yhä samanlaista :)

Merete Mazzarella: Marraskuu (November, 2004) ***
Neljä novellia yksissä kansissa. Ensimmäisessä keski-ikäinen elämänhallinnasta kirjoittava kolumnisti ei oikein enää ole sinut aiempien tekstiensä kanssa. Elämänhallinnan asiat ovat ehtoopuolella. Toisessa keski-ikäinen liikemies matkustaa lentokoneella, joka kaapataan. Hän havainnoi ympäristöään ja itseään siinä ympäristössä melko kyynisesti ennen kaappausta ja vähemmän kyynisesti sen aikana, jolloin hän saa myös kontaktia vanhaan vieruskaveriinsa. Kolmannessa nuori, elämäänsä pakeneva suomalaistyttö on työssä Yhdysvalloissa modernissa pankkipalvelussa, jossa asiakkaita palvellaan henkilökohtaisesti netin välityksellä tietyin ulkoisin edellytyksin. Viimeisessä tarinassa potkut saanut historian opettaja tutustuu uuteen toimialaan, jossa markkinoidaan elämän päättämistä ja siihen liittyviä etuisuuksia. Mukavia tarinoita kaikki, ihmiset elävät ja Mazzarellan tapa kirjoittaa vie mukanaan.

Kyllikki Villa: Tyttö sodassa - Kenttälotan kirjeitä 1941-1944, 2006 ****
Kyllikki Villa lähti sotaan viestilotaksi 17-vuotiaana. Ensin Suomussalmelle (9.7.1941-27.10.1941) missä syntyi rakkaus luontoon ja vallitsi ihana toveruus nuorten kesken, he olivat yhtä perhettä. Seuraavaksi komennus Sortavalaan, joka jäi myös lyhyeksi (16.11.1941-23.2.1944). Välissä Kyllikki kävi suorittamassa lukion loppuun, jonka jälkeen alkoi pitkä komennus Tiiksjärvelle (15.6.1942-9.8.1944). Tämän komennuksen katkaisi yksi lukuvuosi Turun yliopistossa 1943. Vielä ennen sodan loppumista lyhyet komennukset Repolassa, Pankakoskella, Kajaanissa ja Iisalmessa (11.8.1944-14.10.1944). Kirja koostuu Kyllikin kirjeistä äidille ja tämän vastauksista sekä muutamista Kyllikin päiväkirjamerkinnöistä. Aiheet käsittelevät arkea erityisesti komennuspaikoilla (asumisolosuhteita, ruokaa, ystäviä, päivystyksiä, luonnossa kulkemista). Äiti lähettää Kyllikille kirjeiden lisäksi paljon postipaketteja (ruokaa, puhtaita vaatteita). Todella mielenkiintoista sodanajan kuvausta lotta- ja kotirintamanäkökulmista sekä nuoren tytön kasvutarinaa siinä sivussa.

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö, 2010 (Travesuras de la niña mala, 2006) ***
Nobel 2010. Kertomus perulaisesta Ricardosta, joka tutustuu alueelle muuttaneeseen tyttöön kesällä 1950 Limassa. Lily on ihmeellinen, aivan erilainen kuin Mirafloresin alueen muut tytöt. Hän sanoo tulevansa Chilestä ja Ricardo ihastuu loppuelämäkseen. Lily katoaa, mutta tupsahtaa Ricardon elämään yhä uudelleen ja uudelleen aina eri identiteetillä. Ricardo rakastaa tuhmaa tyttöään tämän katoamisista ja muista tempauksista huolimatta. Tuhma tyttö haluaa parempaa elämää ja pitää tunteensa poissa. Ricardon unelmana on asua Pariisissa ja tämän unelmansa hän myös toteuttaa. Tuhma tyttö viipyy Ricardon elämässä vain hetkiä kerrallaan, mutta tarina rakentuu niiden ympärille: Pikku chilettäret, sissitaistelija, hevosten muotokuvamaalari svengaavassa Lontoossa, Château Megurun tulkitsija, puhumaton poika, Arkhimedes, aallonmurtajien rakentaja, Marcella Lavapiéssa. Kerrassaan kummallisia elämäntarinoita :)

Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei no mori, 1987) ***
Rakkaustarina 1960-luvulta. "Kuolema ei ole elämän vastakohta vaan erottamaton osa elämää." 17-20 - vuotias Watanabe aikuistuu opiskellessaan Tokiossa. Hänellä ei ole koskaan ollut paljon ystäviä, mutta ne joita on, ovat sitäkin tärkeämpiä. Watanabe ikäänkuin seuraa näiden, vähän erikoisten, ihmisten elämää (itse hän on omien sanojensa mukaan tuiki tavallinen) heidän rinnallaan tuomitsematta, hylkäämättä. Kirjan loppupuolella hänen on lopulta otettava kantaa myös omaan elämäänsä. Aikuisuus on alkanut. Kirjassa on myös nuoren miehen seksuaalisuutta, arkipäiväisesti. Eniten tykkäsin siitä, miten Watanabe on tavallaan koko ajan ulkopuolinen ja tavallaan koko ajan ihmisten iholla.

Emmi Itäranta: Kudottujen kuvien kaupunki (2015) *
Dystopia saaresta, jolla asuu mm. kutojia. Ihmiset ovat eristyksissään ja valvonnan alla. Nyt oli vähän liian sekavaa, jäi kesken.

Anna Gavalda: Parempaa elämää (La Vie en mieux, 2014) *
Kirja, jossa kaksi tarinaa. Luin ekankin harppoen, itse tarina ihan kuva, mutta kieli ihan höpöhöpöä. Toinen jäikin sitten kesken.

Kesän 2016 kirjat

Bob Bertolino: Ratkaisukeskeinen nuorisoterapia - opaskirja ongelmanuorten kanssa työskenteleville (Therapy with troubled teenagers. Rewriting young lives in progress, 1999) ***+
Yhdysvaltalainen psykologin ja yliopisto-opettajan Bob Bertolinin lähestymistavan (possibility therapy, mahdollisuuksia luova terapia) esittelyä sekä tapausten että teoriarunkojen kautta. Helppo- ja nopealukuinen, tämä vielä itselle muistiin:
Terapiaprosessin pääkohdat: Ensiksi otamme toiminta- ja videopuheen avulla selville, mikä ongelma asiakkaalla on. Sitten asetamme tavoitteen, joka on sekä realistinen että saavutettavissa. Lopuksi pyydämme nuorta ja hänen perhettään kertomaan, mistä he tietävät, että asiat ovat paremmin. s. 99-100.

Pauliina Vanhatalo: Viittä vailla (2005) **+
Kolmikymppisen Kiran elämää, jota alkaa yhä enemmän värittämään nuoruuden tapahtumat ja ystävyssuhteet, kun hän tapaa vanhat kaverinsa pitkästä aikaa. Joka toinen luku on menneisyyttä ja joka toinen nykyhetkeä. Mennyt aika on terävämmin kuvattua, mutta en tykännyt siitä leimasta, minkä se 80-luvun koulumaailmalle antoi. Nykyhetkessä ei oikein päästy asian ytimeen, vaan oli kärsimystä vain. Sinänsä kyllä teki mieli lukea.

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus (The Love of a Good Woman, 1998) **+
Kanadalainen Alice Munro sai 2013 kirjallisuuden Nobelin ja on muutenkin arvostettu kirjailija, joka kirjoittaa tavallisten ihmisten elämästä. Tässä kirjassa on kahdeksan novellia, jotka kertovat erilaisista perheistä aina jonkun naisen näkökulmasta. Suurin osa kertomuksista sijoittuu 1940-60 - luvuille, sen ajan tunnelma välittyy hienosti samoin kuin ihmisten irrallisuus toisiinsa. Ensimmäiset novellit nivoutuvat yhteen, tykkäsin siitä ja loppuosa kirjasta olikin sitten enemmän irrallinen. Hidasta lukea, ehkä vähän puuduttavaa (vaikka nautinkin yksinkertaisista tunnelmista, se ei pelkästään jaksanut kannatella).

Tommy Hellsten: Kolmas mahdollisuus (Är det för sent att förandras?... och andra frågor ur livet, 2006) ***
Vastauksia lukijoiden kysymyksiin eri elämän osa-alueilta. Häpeä->syyllisyys->vapautuminen syyllisyyteen (rakkaus ja totuus). Piilotettu viha, joka muuttuu katkeruudeksi. Narsismi. Kulttuuri, joka palvoo nuoruutta. Tasa-arvo, jossa pyritään miehisiin arvoihin. Emme voi ottaa vastuullemme toisten tunteita. Arvoista syvin on rakkaus. Yhteisön merkitys. Elämä edellyttää meiltä uskallusta. Pelko ei  sulje tietä. Pelko on tie. Kasvumme ei tunne rajoja, koska sisällämme on aukko, joka avautuu ikuisuuteen.

Paula Hawkins: Nainen junassa (The Girl on the Train, 2015) ***
Englantilaisen toimittajan esikoisdekkari, joka hyppäsi heti myyntitilastojen kärkeen sekä Briteissä että Amerikassa. Eikä ihme, sujuvasti soljuvaa tekstiä ja pikkuhiljaa rakentuva trilleri. Ajatus naisesta, joka joka päivä seurailee pariskunnan elämää junanikkunasta on kieltämättä liikuttava.

Ken Follett: Kun suuret sortuvat (Vuosisata-trilogia I osa, 2011) ***
800 sivun järkäle viiden perheen kohtaloista 1911-1930. Walesista kaivosperhe Williamsit (isä, äiti, Ethel ja Billy) ja jaarlin perhe (jaarli Fitz ja venäläinen ruhtinatarvaimo Bea, sisko Maud), Venäjältä Peshkovin veljekset Lev ja Grigori sekä Katerina, Saksasta Walter von Ulrich perheineen, Jenkeistä Dewarien perhe (erityisesti poika Gus). Politiikkaa, nuorta rakkautta ja ensimmäinen maailmansota. Huonoja johtajia.

Ken Follett: Maailman talvi (Vuosisata-trilogia II osa, 2013, Winter of the World) ***
Edellisen jatkoa, samanlainen järkäle samojen perheiden jatkosta vuosina 1933-1949. Saksasta lisäksi Franckien perhe ja Rothmannien perhe. Toisen maailmansodan kauhut osuvat yhä pahemmin siviileihin. Vakoilua, natsiaikaa, lentokone- ja laivasto, lopulta atomipommit. Rinnalla lapset kasvavat, ihastuvat,  saavat omia lapsia.

Ken Follett: Vuosisatatrilogia III osa, Ikuisuuden ääri (Edge of Eternity, 2014) ***
1961-1989, kylmän sodan aikaa aina Berliinin muurin hajoamiseen saakka. Rinnalla samat suvut lähinnä USA:ssa, Neuvostoliitossa ja Saksassa. Poliitikkoja, avustajia,  poptähtiä. Kovaa tekstiä erityisesti Yhdysvaltojen presidenteistä ja Neuvostoliiton johtajista.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (2005) ***
Suvi ja Antti, rakkaus, musiikki, pop-tähteys Summer Maple USA. Antti analysoi, muistelee ja rakastaa. Suvi tekee musiikkia, väsyy ja tarvitsee Anttia, äitiä, bändiä. Enemmän taas ihmiset analysoivat ja ahdistuvat kun puhuisivat asiat ääneen. Mielenkiintoinen ja todellisentuntuinen.

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe (Double Fault, 1997) ***
Shriverin kuudes romaani, vuosia ennen läpimurtoteosta Poikani Kevin. Vain ja ainoastaan tennistä ja menestystä varten elävä Willy (Wilhemena) rakastuu ja menee naimisiin tenniksessä vasta myöhään aloittaneen, mutta erittäin kunnianhimoisen Ericin kanssa. Pikkuhiljaa, epäonnenkin kautta Eric alkaa menestyä paremmin kuin Willy. Willyn elämä katoaa ja avioliitto voi huonosti. Julmuutta, itsekkyyttä, kapea-alaista elämää. Tykkäsin ihmetellä touhua.

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset (2016) ***
Jatkoa Suvin ja Antin tarinaan. Antin ja Suvin äidin kerronta jatkuu, lopun tarinasta kertoo Suvi. Amerikassa ollaan, Suomessa ja Lontoossa. Paljon musiikkiviitteitä, osan harpoin aika vauhdikkaasti. Tykkäsin koko tarinan (molemmat kirjat) kaaresta, vahvoista tunteista ja ihmisistä.

Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen (Post-Birthday World, 2007) ***
Tykkään Shriverin tyylistä mennä erilaisten ihmisten pään ja erilaisten elämien sisään. Miten elämä voi eri tavoin kuljettaa... Tässä kirjassa päähenkilö on Irina, jonka päätös erään syntymäpäivän jälkeen (suudellakko vaiko eikö) johtaa joko elämään turvallisen kansalaisälykön Lawrencen kanssa tai hillittömämmän snookerammattilaisen Ramsayn kanssa.

Ian McEwan: Lauantai (Saturday, 2005). ***+
Tapahtumarikas lauantaipäivä neurokirurgi Henry Perownen elämässä alkaa aamuyöstä lentokonetta katsellen ja päättyy vuorokauden kuluttua samassa ikkunassa maiseman katsomiseen. Hieman insinöörimäisesti, mutta koko ajan älyllisesti tilanteita mielessään analysoiva Henry tuntuu aluksi hieman puuduttavalta, mutta tämä lauantaipäivä kyllä tempaa minutkin mukaansa. Lopulta Henryn tapa olla ja ajatella nousee tapahtumienkin yli.

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Case Histories, 2004) ***
Tässä ihastusta herättäneessä kirjassa Atkinson esittelee ensimmäistä kertaa yksityisetsivä Jackson Brodien, joka on tämän jälkeen päässyt tv-sarjaan (2011) ja jatko-osiin. Jacksonille tulee samaan aikaan useampi kauan aikaa sitten tapahtuneen tragedian toimeksianto, jotka alkavat yksi toisensa jälkeen ratketa samalla kun Jackson käy oman elämänsä tragedioita läpi. Mukavasti etenevä kirja. Paljon vitsikästä lisäkommenttia suluissa tekstin yhteydessä.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (2016) **
Otsikko hämää, kummastakaan asiasta ei kirjassa ole mielestäni kyse. Toki molempia on, mutta varsinaisesti pohdituttaa päähenkilön mieli ja sen koossapysyminen. En oikein innostunut.

Siri Kolu: Kesän jälkeen on toisin (2016) ***+
Nopeasti lukaistu romaani elämänmuutoksesta eli sukupuolenvaihdoksesta. Mielenkiintoisia keskusteluita isän ja aikuistuvan lapsen välillä ja henkilökohtaisia näkökulmia päähenkilö Peetulta. Itse prosessi on kuin mikä tahansa elämänmuutosprosessi, hyvin pystyy samaistumaan epävarmuuteen ja toisaalta tulevaisuuden uskoon. Joillekin varmaan ajatuksia avartava, itselle niitä täydentävä.

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen (La femme au carnet rouge, 2014) ***
Viehättävä ranskalainen tarina löydetystä käsilaukusta ja sen jälkeen omistajan etsinnästä. Pariisissa ollaan, päähenkilöt jotakuinkin omanikäisiä, ranskankielen voi kuvitella taustalle, ihanaa.

Kevään 2016 kirjat

Karl-Ove Knausgård: Taisteluni 6 (Min Kamp 6, 2011) ***-
Viimeinen osa taistelua, paksu kuin mikä, olisiko ollut yli 1200 sivua. Satuin saamaan heti suomennoksen ilmestyttyä Best Sellerinä kirjastosta. Aloin lukemaan viitosen innostamana, mutta tämä olikin jälleen sekavampi teos... Omasta elämästä kuvattiin Malmön ajanjaksoa ja vaimon sairastumista, mutta suurin osa sivuista oli kirjallista ja jopa filosofista pohdintaa mm. nimen merkityksestä ja Hitlerin kasvutarinasta. Sujuvaa tajunnanvirtaa, toisinaan liian älyllistä minulle :)

Markku Pääskynen: Sielut (2015) **
Pääskysen kahdeksas romaani, minulle ensimmäinen. Vähän liian taiteellisesti kirjoitettu, mutta entisaikojen tunnelma välittyi hienosti, kun lähiön väki etsi kadonnutta Maija-tyttöä. 

Minna Lingren: Ehtoolehdon tuho (2015) **
Kolmas osa Ehtoolehdon vanhuksista ei enää lähtenyt samalla tavalla lentoon kuin aiemmat.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 5 (2010, Min Kamp. Femte bok) ****
Tämä on suoraan jatkoa edelliseen osaan ja etenee myös melko kronologisesti. Karl Ove muuttaa Bergeniin opiskelemaan (Kirjoittaja-akatemiaan ja sen jälkeen yliopistoon) ja töihin (kehitysvammaisten laitokseen ja myöhemmin radioon). Tähän aikaan liittyy tärkeitä ihmisiä: veli Yngve, pitkäaikainen tyttöystävä Gunvor, ystävät Espen ja Tore sekä ensimmäinen vaimo Tonje, jonka kanssa Karl Ove viettää puoli vuotta Islannissa. Monet eivät ole tästä osasta niin paljon pitäneet kuin muista, mutta minua koukutti ehkä eniten. Opiskelijaelämä, Karl Oven melko synkät puolet, kirjoittamisen vaikeus, naissuhteet... Todella hyvää kerrontaa jälleen. Sitä jäin miettimään, että kirjassa ei ollenkaan analysoida miksi Karl Ove voi toisinaan huonosti tai voisiko asialle tehdä jotain, vaikka tunteet itsessään kuvaillaan viiltävän tarkasti. Tämä jollain tapaa inhottavan itsekeskeinen tapa kertoa varmaan tökkii osaa lukijoista. Tästä kirjasta saisi hyviä keskusteluita aikaan :)

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika (2015) ***
Vanhatalon viides omalla nimellä kirjoitettu romaani, lisäksi hän kirjoittaa chick lit - romaaneja nimellä Veera Vaahtera. Mulle ensimmäinen Vanhatalon kirja, tykkäsin tosi paljon kielestä ja tunnelmasta. Romaani kertoo oululaisesta, 1960-luvulla syntyneestä Aarnista, joka hahmottaa maailmaa kunnolla vasta kameran linssin takaa. Tuttua Oulun murretta, nostalgista valokuvamaailmaa ja omanarvontuntoa (tai sen puutetta). Lukukokemusta hieman häiritsi edestakaisin pomppiva aika (kaikkea 60-luvun ja nykyhetken väliltä suloisena sekamelskana).

Kari Hotakainen: Henkireikä (2015) ***-
Novellimaista tarinankerrontaa, jota on helppo lukea, mutta helppo myös unohtaa.

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta (2015) ***+
Keski-ikäisten Chick Lit eli Turkey Lit. Kaisa Haatanen on keski-ikäinen, yksinelävä kustannuspäällikkö, jonka kirjan päähenkilö on keski-ikäinen, yksinelävä kustannuspäällikkö. Kirja koostuu aakkosjärjestyksessä nimetyistä irrallisista kappaleista, joka on ehkä kirjan ainoa miinus. Kerronta on humoristista, kieli sujuvaa ja aiheet kevyistä sielukkaampiin. Tällä tyylillä kokonainen romaani - jään odottamaan!

Ben Furman, Tapani Ahola: Ongelmista ratkaisuihin - Lyhytterapian perusteet (Solution Talk: Hosting Therapeutic Conversations, 1992) ***+
Ratkaisukeskeisen psykoterapian oppikirjanakin käytetty teos, jossa käydään esimerkkien kautta läpi ratkaisukeskeisen keskustelun käyttöä erilaisissa terapiatapauksissa. Helppolukuinen, paljon esimerkkejä sisältävä perusteos siitä, miten ongelmia voi katsoa niin monesta eri näkövinkkelistä ja ratkaisuja voi löytää luovasti keskustelun kautta. Jo alkusivun esimerkki (alla) johdattelee erinomaisesti aiheeseen:

Ystävättäret tapasivat toisensa. Toinen heistä alkoi kiukkuisena suomia kaupungin apteekkaria. "Apteekkari on töykein tuntemani ihminen", hän sanoi, "On jo aika, että joku vihdoin sanoisi sen hänelle suoraan."

"Minä tunnen sen miehen. Voin yrittää puhua hänen kanssaan", vastasi toinen.

Muutaman viikon kuluttua ystävättäret tapasivat toisensa jälleen. Apteekkarille suivaantunut nainen kysyi: "Mitä sinä oikein teit? Minä kävin apteekissa ja mies oli muuttunut ystävälliseksi. Sanoitko hänelle suorat sanat?"

"No en aivan", totesi ystävätär, "minä vain sanoin hänelle, että sinusta hän on komea mies."

George Saunders: Joulukuun kymmenes (Tenth of December, 2013) ****
Yhdysvaltalaisen kirjailijan, yliopisto-opettajan ja lehtikolumnistin novellikokoelma amerikkalaisten esikaupunkien rahvaasta. Mukaansatempaavia, rääväsuiset tarinoita tästä ajasta ja ajasta tulevaisuudessa. Upeaa kielenkäyttöä. Erityisesti mieleen jäivät novellit Semplica-päiväkirjat (ST-tytöt), Kotiin ja Joululuun kymmenes.

Jeff Vandermeer: Hävitys: Eteläraja-trilogia 1 (2014, Annihilation. Book 1 of The Southern Reach Trilogy) ***
Kirjailijan kotimaassa Yhdysvalloissa menestyneen dystopiatrilogian 1. osa. Alueelle X lähetetyssä 12. retkikunnassa on neljä naista: psykologi, maanmittari, antropologi ja biologi, joista viimeisen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Asiat menevät kummallisiksi jo heti alkuun, mikään ei ole niinkuin on kerrottu, vaan paljon, paljon kauheampaa. Takaumat entiseen elämään tuovat mukavaa vaihtelua tuntemattoman voiman kanssa erämaassa seikkalemisen lomaan.

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James (2015, Etta and Otto and Russell and James) ****

Kanadalainen, Englannissa asuva muusikko ja kirjailija Emma Hooper on sijoittanut esikoisromaaninsa Kanadan maaseudulle. 83-vuotias Etta on lähtenyt katsomaan merta, Otto ja naapurin Russell odottavat häntä takaisin kotona Sascatchewissa. Etan seuraan lyöttäytyy kojootti James ja he kulkevat jalan pitkin Kanadan erämaata kohti merta. Samalla menneisyys ja erityisesti nuoruusvuodet palaavat mieliin. Tarina on sairaan hienosti rakennettu, jokainen yksityiskohta tuntuu samalla tarkoin mietityltä että loogiselta. Henkilöt ja heidän elämänsä menevät niin kuin on tarkoitettu, vailla katkeruutta, vailla sen kummempaa analyysiä. Kärpäsistä ei tule härkäsiä ja jokaisella on arvonsa. Nuoruusvuosien nopeat käänteet ja vanhuuden hidas tempo vuorottelevat. Ihminen pysyy, vaikka samalla muuttuu, muistot pysyvät, jos ne vielä muistetaan. Näin sen elämän kuuluukin mennä.

John Williams: Stoner (1965, Stoner) ***

Tämä romaani ei ilmestyessään aiheuttanut suurta huomiota, mutta uusien painosten myötä 2006 alkoi uusi tuleminen ja uudet käännökset ja uusi suosio. Mainiota, että tällainen kokonaan kolmannessa persoonassa kirjoitettu varsin lakoninenkin ja konstailematon teos saa "varauksetonta suosiota tänä kummallisten teosten aikana. 

Kirjan alussa olevassa saatteessa (vuodelta 2003) romaanin kulku käydään läpi, joten kirjaa lukiessa tarinassa ei tule yllättäviä käänteitä. Kyseessä on yhden miehen koko elämä pikkuruiselta tilalta yliopiston opettajaksi. Ihmisiä on vähän, mutta heillä kaikilla on vaikuutuksensa Stonerin elämään. Koska tarina kolmannessa persoonassa etäännyttää tunteista, rintaa ei varsinaisesti purista päähenkilön elämän käänteet, mutta surumielinen, kirjojen tuoksuinen tunnelma säilyy läpi koko kirjan. Kokonaisuudessaan ehyt.


Ian McEwan: Lapsen oikeus (FThe Children Act, 2014) ***
Fiona Maye on 56-vuotias juristi, kun hänen elämässään tapahtuu vähän enemmän. Hankala tapaus töissä (jehovantodistajapojan kieltäytyminen verensiirrosta) ja muutoksia kotona (aviomies pyytää lupaa suhteeseen nuoremman naisen kanssa). Vaikka töissä on sydäntäsärkeviä juttuja ja aviomies sekoilee, niin tuntuu kauhean kolkolta. Luulisi, että tuollaiset tapaukset saisivat sielun verelle, mutta kai juristin sitten tarvitsee kovettaa sydämensä, että jaksaa. Vasta tuo jehovapoika saa lopulta tunnemyrskyn aikaan. Kieltämättä kiinnostavia oikeustapauksia.

Sadie Jones: Kotiinpaluu (The Outcast, 2008) ****
Sadie Jonesin hurjan suosion ja palkintoja saanut esikoisromaani, joka kertoo 1950-luvun pikkukaupungista, perheiden kulisseista ja siitä, miten puhumaton menneisyys vaikuttaa. Lewis on 19-vuotias ja palaa kotikaupunkiinsa vankilasta. Jännitteitä ja tunteita nousee eri puolilla. Outo Lewis ei jätä ketään kylmäksi. Hienosti kuvattu, miten puhumattomuus jää ahdistukseksi ja purkautuu agressiona uhkan edessä. Yhtä lailla hienosti kuvataan myös positiiviset tunteet, toveruus ja lopuksi rakkaus. Mä niin näen tän jo leffana :)

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla (A Home at the End Of The World,1990) ***

Jonathan on ainoa, ujo lapsi 1970-luvulla ja saa ystävän oudosta Bobbystä, joka saa kulkea miten huvittaa. Bobby lähes asuu Jonathanin huoneessa ja tutustuttaa tämän musiikkiin ja pilvenpolttoon.  Poikien elämää seurataan parikymmentä vuotta, minä aikana ensin Jonathan ja myöhemmin myös Bobby muuttavat New Yorkiin heitä jonkun verran vanhemman Claren kämppiksiksi. Kirjan alkuosan teema ystävyys muuttuu loppuosassa erilaiseksi perheeksi, jossa kaksi miestä ja yksi nainen kasvattavat lasta ja hoitavat kolmatta, aidsiin sairastunutta miestä. Kirjan lopussa ystävyys osoittautuu vahvemmaksi teemaksi.

Joululoman 2015-2016 kirjat

Laura Lindstedt: Oneiron (2015) **+
Vuoden 2015 Finlandia-voittaja, joululahjakirja ja tammikuun lukupiirin kirja tuotti kyllä minulle pienen pettymyksen. Idea eri taustoista tulleiden naisten keskusteluista ns. kuoleman välitilassa kuulosti kiehtovalta. Odotin elämän ja kuoleman rajanvetoa, sielukkuutta, elämän suuria kysymyksiä, ja niistä herääviä omia tunteita. Tämä oli ehkä väärä ennakko-odotus. En samaistunut yhteenkään naiseen, enkä saanut kirjan keskiosan filosofisesta pohdinnassa kiinni. Taisi olla minulle liian vaikeatajuista. Kirja ei itsessään tuntunut kokonaisuudelta, vaan osilta, jotka poikkesivat toisistaan paljonkin tyyliltään. Ehkä kahdeksan vuoden pitkä työstöaika näkyi näin. Rakenteen moninaisuus vielä lisäsi irrallisuuden tuntua. Loppuosan lehtileikkeet ym. kyllä kevensivät varsin raskasta keskiosaa ja muualla toistuvat selvennykset sulkeissa tosiaan selvensivät myös. Juutalaisuus ja sen tuomat ahdistavat kysymykset päähenkilö Shlomithille veivät paljon sivuja, mutta olivat osista kokonaisin. Mielenkiintoinen kirja, minulle liian vaikea. 

Adam Johnson: Orpokodin poika (The Orphan Master's Son, 2012) ***
Stanfordin yliopistossa luovaa kirjoittamista opettava Abdam Johnson taustoitti ja kirjoitti tätä Pulitzer-palkittua romaania kuuden vuoden ajan. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Koreaan. Isänsä orpokodissa kasvanut Jun Do pärjää hyvin ihmisten sieppaajana ja saa yhä vastuullisempia työtehtäviä Pohjois-Korean hallinnon lähettämänä.  Merillä työskennellessään Jun Don rintaan tatuoidaan kansallisen elokuvatähden Sun Moonin kuva ja myöhemmin kirjassa heidän tiensä kohtaavat muutenkin. Jun Don työminän ja arkiminän ero tulee selvimmin ilmi juuri suhteessa Sun Mooniin. 

Kirjaa sanotaan seikkailukertomukseksi ja siltä se tuntuukin. Seikkailut ovat vain toinen toistaan karmeampia ja samalla tavallisen pohjoiskorealaisen arjen kuvaus lohdutonta. Pohjoiskorealaisen elämänmenon kuvaaminen on kuitenkin välillä jopa humoristista esim. 

KANSALAISET! Avatkaa ikkunanne ja suunnatkaa silmänne ylös, sillä Pjongjangin yllä lentää varis, joka kääntelee kaarevaa nokkaansa kohti jokaista mahdollista uhkaa ja kohti alhaalla katselevaa isänmaallista kansaa. Pankaa merkille mustien siipien iskut, kuulkaa kireät huudot. Tarkatkaa, kuinka tuo lentomestari syöksyy koulujen pihoille tutkimaan lapsista pelkuruuden jälkiä ja sukeltaa sen jälkeen kynnet ojennettuina arvioimaan Kim Il-Sungia patsasta ihailevien kyyhkysten uskollisuutta. s. 391.

Mutta on meillä hyviäkin uutisia, kansalaiset! Kaupungin pahamaineinen tuulilasinpyyhinten pihistelijä on saatu kiinni. ... Ja vielä lisää hyviä uutisia - durratoimitukset maaseudulta ovat alkaneet. Noutakaa kiintiökupongeillanne muhkeat annokset tätä herkullista tärkkelystä. s. 434

Ja seuraavassa luvussa tapahtuvat julmuudet puistattavat niin, että lukeminen tekee mieli jättää kesken. Tällaista pätkää en laita esimerkkinä kuitenkaan... 

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, 2013) ***
Norwegian Woodin kirjoittajan ensimmäinen suoraan japanista suomennettu romaani. Tsukuru on 36-vuotias juna-asemien suunnittelija, jolla ei ole ystäviä. Hänet jätettiin viiden kaverin porukasta parikymppisenä, eikä hän ole sen jälkeen oikein hakenut ystäviä. Nyt hän tapaa Saran, joka haluaa, että Tsukuru vihdoin selvittää sen, miksi hänet suljettiin kaveriporukasta. Tokiossa asuva Tsukuru matkustaa kotikaupunkiinsa Nagoyaan ja Helsinkiin tapaamaan entisiä ystäviään. Elämä on heitellyt jokaista. Nopeasti luettavaa, merkityksellinen sisältö, kaipaamaan jäin vain vähän runollisuutta tekstiin.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 4 (Min kamp 4, 2010) ***
Tässä osassa Knausgård muistelee aikoja, jolloin hän oli 17-19 - vuotias, ensin lukiossa ja sitten Pohjois-Norjassa opettajan sijaisena. Sujuvaa luettavaa, tyylikin jo tuttua.

Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Onda boken, 2015) ***
Taas sujuvaa luettavaa ja hyvää kieltä :) Åbo Akademin kirjallisuustieteen laitoksella eräs oppilaista kiinnostuu runoilija Leander Granlundista ja hänen käsikirjoituksestaan Elon murheisesta hämärästä. Tämä saa professori Mickel Backmanin palaamaan menneisyytensä hetkiin. Aiheuttaako Paha kirja itsemurhia? Vaikka kirja ja tarina on hyvä, silti tuntuu, että Korkea-aho pystyisi vieläkin parempaan, jopa iholle menevään.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 3. Kuolema (Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden, 2013) ***
Kolmas ja viimeinen osa Tukholmaan saapuneesta aidsista ja ystäväjoukosta, jota kuolema koskettaa. Tämä kolmas osa oli ehkä koossapysyvin tai ehkä kokoonsaattava. Kirjan takakannesta: Kertomus kärsimyksestä, nöyryytyksestä ja petoksesta, mutta myös kaunis kertomus tuota kaikkea uhmaavasta rakkaudesta. Elämä eletään juuri tämän kerran. Nämä samat asiat jäivät pyörimään minunkin mieleeni: miten tuohon aikaan (ja varmaan monessa paikassa vieläkin) jaotellaan ihmiset homoihin ja ei-homoihin ja miten kauniisti nämä toisista jaotellut pitivät yhtä ja rakastivat toisiaan.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta (2011) ***-
Kolmas Hirvonen pienen ajan sisään. Tykkään tosi paljon hänen tavastaan kirjoittaa ja kuvata ihmisiä ja heidän mieltään. Tässä ollaan Afrikassa, Suomesta lapsuuden maisemiinsa palaa elämässään yksin jäänyt Paul. Hän kohtaa Estherin, jolla on omat murheensa kannettavanaan. Paul ja Esther ystävystyvät ja saavat elämälleen vähän lisää tarkoitusta ja valoa. Molempien elämänvaiheita tulee käytyä läpi. Mielenkiintoista ja aidon oloista afrikkalaisuutta. Jostain syystä pidän enemmän Hirvosen Suomeen sijoittuvista kirjoista. Seuraavaa odotellessa :)