Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus (L'Ênigme de la Chambre 622, 2020) ***-
Sveitsiläisen Dickerin neljäs romaani sijoittuu pankkiirimaailmaan ja Sveitsin Alpeille. Aikatasoja on paljon ja ne vaihtelevat niin nopeaan, että lukukokemus on aika pirstaleinen. Juuri kun pääsee fiilikseen, aika ja paikka vaihtuvat. Tarina on kyllä upeasti rakennettu, kulman takana odottaa aina uusi yllätys. Nykyhetkessä itse Joël alkaa tutkimaan vanhassa luksushotellissa tapahtunutta murhaa, sillä hän on kirjoittamassa siitä kirjan. Huonetta 622 ei enää ole, sillä se toisi ikäviä muistoja mieleen. Murha sattui hotellissa Ebezner-pankin suurviikonlopun aikaan, jolloin pankin johtokunta oli valitsemassa uutta johtajaa. Vierekkäisissä huoneissa majoittuivat edellisen johtajan poika Macaire Ebezner, johtokunnan jäsenet Macairen serkku Jean-Bénédict Hansen, tämän isä Horace Hansen ja rikas venäläinen Tarnogol sekä hotellin piccolosta pankkiirimaailmaan noussut Lev Levovitch. Hotellille saapuu myös Macairen vaimo ja Levin rakastaja Anastasia. Yksi heistä murhataan.
Raven Leilani: Kiilto (Luster, 2020) ****
Takaliepeestä: Raven Leilani (s. 1990) on New Yorkissa asuva esikoiskirjailija ja kuvataiteilija, joka on valmistunut New Yorkin yliopistosta kirjoittamisen ohjelmasta. Kirjan päähenkilö on 23-vuotias Edie, joka asuu torakoita ja hiiriä vilistävässä kimppakämpässä New Yorkissa, työskentelee lastenkirjatoimituksen johtavana toimituskoordinaattorina koeajalla, on ollut kaksi vuotta maalaamatta, on yksinäinen lukuunottamatta lukuisia seksisuhteita. Molemmilla kokemuksia siitä, millaista on olla nuori musta 2000-luvun New Yorkissa. Edie saa potkut ja ajautuu asumaan keski-ikäisen valkoisen rakastajansa Ericin, tämän vaimon Rebeccan ja heidän adoptoimansa Akitan luo. Järjestely on kummallinen, mutta Edie tuntee olonsa turvalliseksi. Teksti on kuin kooste eripituisista mininovelleista, jotka kuitenkin liittyvät saumattomasti toisiinsa. Paljon pitkiä, toteavia lauseita, jotka kuitenkin sisältävät paljon sanomatonta.
Tapan torakan keittiössä, otan kupillisen haaleaa kahvia ja istuudun työpöytäni ääreen, missä ennen töihin ryhtymistä silmäilen netistä minua paremmin pärjäävien kavereiden valokuvia, sitten artikkelin mustasta teinistä, joka tapettiin 115. kadulla kädessään ase, joka sittemmin todettiin suihkupääksi, sitten artikkelin mustasta naisesta, joka tapettiin Grand Concoursella kädessään ase, joka sittemmin todettiin kännykäksi, syvennyn kommenttiosastoon ja teen vähän nettiostoksia, eli poimin neljä mekkoa ostoskärryyn tiukasti teoreettisena harjoituksena ja annan sivun vanhentua. s. 65.
Ruth Ware: Valhepeli (The Lying Game, 2017) ***
Englannin rannikolla on vuorovesimylly, jossa asuu saman kylän sisäoppilaitoksen kuvaamataidon opettaja tyttärensä Katen kanssa. Sisäoppilaitoksen uudet oppilaat Isa, Fatima ja Thea tutustuvat Kateen ja heistä tulee erottamaton nelikko. Kouluvuosinaan heidän hupiaan on Valhepeli, jolla he ärsyttävät muita. Myöhemmin tyttöjen tieto eroavat, kunnes Kate kutsuu heidät koolle vuosia myöhemmin. Merestä on löytynyt jotain, joka uhkaa heidän yhteistä salaisuuttaan.
Alex Schulman: Unohda minut (Glöm mig, 2016) ****
Ruotsin vuoden 2017 kirja on autofiktiivinen tarina äidin ja pojan suhteesta, jolla Schulman nousee esiin myös menestyvänä kirjailijana. Mediapersoonana (mm. kolumneissaan ja podcasteissään) hän on Ylen haastattelun 2.4.2021 mukaan kärkäs ja pisteliäs, mutta hänen kirjansa ovat kauniisti kirjoitettuja ja herkkiä. Niin tämäkin kirja, jossa veljekset yritävät saada äitiään hoitoon. Vuosien ajan vaiettu alkoholiongelma nostetaan viimein päivänvaloon.
Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä (The Last Anniversary, 2005) ***
Australialaista viihdettä parhaimmillaan: Sophien ja Thomasin suhde on jo päättynyt, kun Sophie perii Thomasin isoäidin talon pienellä saarella, jossa asuu puoli sukua. Kun Sophie muuttaa taloo, hän pääsee osalliseksi suvun ihmisistä ja tarinoista. Merkillisin tarina on se, jossa vauva Munro löydettiin hylättynä vuosikymmeniä sitten.
Adeline Dieudonné: Oikeaa elämää (La vraie vie, 2018) ***-
Belgialaisen näyttelijän Dieudonnén ensimmäinen romaani on saanut useita palkintoja ja siitä on tekeillä elokuva. Vaikka takakannessa lukee, että raivoisaa ja runollista nuoren tytön kasvutarinaa on kuvailtu romaaniksi jossa "satujen viattomuus kohtaa Stephen Kingin trillereiden kauhun.", kirjan raakuus yllättää. Päähenkilö on tyttö, jonka isä on väkivaltainen, äiti pala seinää ja pikkuveli muuttuu nähtyään kamalan onnettomuuden. Sisko yrittää saada pikkuveljen takaisin sellaiseksi kun hän oli ennen onnettomuutta. Kaiken kurjuuden keskellä tytöllä on ihmeellinen määrä uskoa ja toivoa. Miinus liiasta raakuudesta.
