Syksyn 2019 kirjat

Niina Junttila: Kavereita nolla - lasten ja nuorten yksinäisyys, 2015 *
Kehuttu kasvatuspsykologian dosentin suuren yleisön tietokirja, joka sisältää sekä tutkimustietoa että lasten ja nuorten omia kertomuksia. Jostain syystä en päässyt alkua pidemmälle, ehkä uusi työ juuri tämänkaltaisten lasten parissa oli yhtä aikaa vähän liikaa.

Maggie Nelson: Sinelmiä (Bluets, 2009) **
Lukupiirin syksyn kirja, jota en ehtinyt lukea kuin noin puoleen väliin. Kirjassa on 240 lyhyttä kappaletta. Osa kappaleista on hyvinkin taiteellisia, korkealentoisia, aforisminkaltaisia. Osa pätkiä kirjailijan elämästä. Punaisena lankana kulkee sininen väri, jota kirjailija rakastaa. Kappaleissa on myös tutkielman tavoin pätkiä kirjailijan työstä sinisen värin maailmassa, otteita kirjallisuudesta ja taiteesta. En saanut luettua kirjaa loppuun, mutta siitä jäi silti ihan hyvä mieli.

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista (Allt jag inte minns, 2015) ***+
Vuoden 2015 Ruotsin August-palkinnon saaja. Nimetön kirjailija haastattelee auto-onnettomuudessa kuolleen Samuelin omaisia ja ystäviä selvittääkseen miksi onnettomuus tapahtui. Tilanteet ovat siis kaikki muistoja, joita eri ihmiset kertovat. Kirja on rakennettu hienosti näiden muistojen varaan, Samuel alkaa tuntua tosi tutulta, kun jokainen pääsee kertomaan itselleen tärkeitä asioita. Omat muistot kirjasta ovat muutaman viikon takaa. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen Samuelin isoäidin talo ja tapahtumat siellä. Näen silmieni edessä todellisen talon ja sen puutarhan :)

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 2018 ***
Hesarin toimittajan esikoisteos. Tämäkin kirja liikkuu useassa ajassa edestakaisin, vähän häiritsee meikäläistä kronologian rakastajaa. Onneksi eri lukujen niminä on kyseinen vuosiluku. Osassa 1 vuosia 2017, 2015, 2016, osassa 2 vuosia 1944, 1949, 1952, 1979, 1968,1984, 1939, 1970, 1972, 1955, 1976, 1989, 2001, 2010, 2002, 1978, 1982, 2010, 2012 ja osassa 3 taas vuosia 2016, 2017. On ollut kirjailijalla oltava tarina selkeänä mielessä, minulle vähempikin ajassa seilaaminen olis riittänyt. Tästä epäkohdasta huolimatta tykkäsin kirjasta tosi paljon. Pääosassa oleva Susanna on Pohjanmaalta Helsinkiin suvun menneisyyttä (ja nykyisyyttä) paennut lakimies. Hän tutustuu 2015 aallossa maahan saapuvaan Fatimaan, jonka lopulta majoittaa kotiinsa. Fatiman tarina, mutta ennen kaikkea Susannan suvun tarina ovat täynnä ikävää, syyllisyyttä, tuntematonta. 

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta, 2019 ***-
Portugalissa asuvan kirjailijan kolmas Rui Santos -dekkari jatkaa kevyemmän kirjallisuuden sarjaa tänä syksynä. Mukavaa lukea Portugaliin sijoittuvaa kirjaa. Suomalainen taiteilija Rafael ja hänen vaimonsa muuttavat Portugaliin. Ensin katoaa Rafael, myöhemmin myös Pia. Rikosetsivä Rui Santos tutkii.

Lucinda Riley: Myrskyn sisar (The Storm Sister, 2015) ***
Seitsemän sisaren toinen osa, jossa ammattilasipurjehtija Ally matkaa vihjeen perässä Norjaan. Historiallinen viitekehys on tällä kertaa Anna Landvikistä, joka lauloi Edvard Griegin oopperan ensi-illassa. Yli 700 sivua hujahti taas kuin hetkessä. Pienen pieniä uusia vihjeitä Pa Saltista, ja halu tarttua oitis seuraavaan osaan.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo 2019 ***-
Tämäkin Finlandia-ehdokas tuli luettua jo ennen koko kisaa. Lähitulevaisuuteen sijoittuva, hieman dystooppisia piirteitä sisältävä romaani lähiön kerrostalokompleksista, jossa vallitsee valvottu anarkia. Vanhemmat sukupolvet muistelevat aikaa ennen tätä kaikkea kauheaa, nuoremmat ovat syvällä ongelmissaan. On huumeita, väkivaltaa, pelkoa, köyhyyttä. On kakkostori, vinttikerros, parakki ja sen spurgut, tornitalo ja sen valvontakoneisto. On huumeita myyvä ja käyttävä Jessica, punapipoinen kärryissään omaisuuttaan työntävä Terttu, makuuhuoneessa miehiä tapaavan äidin Jade-tytär, entinen alkoholisti Sakke ja monta muuta hyvää hahmoa. Vauhdilla mennään ja iholle päästään. Miinuksena vain tuo poliittinen valvontakoneisto, joka kiinnosti vähemmän kuin nämä erilaiset ihmiskohtalot.

Pajtim Statovci: Bolla, 2019 ****
Finlandia-voittaja tuli nyt luettua etuajassa, jo ennen tietoa koko voitosta :) Mutta hienohan tämä kirja on. Valtavan upeaa sanankäyttöä ja kananlihalle saavat ihmistarinat. Ajassa pompitaan trendikkäästi edestakaisin, mutta nyt se ei häiritse. Elämäntarinoiden alku on Pristinassa vuodessa 1995, Kosovon sodan kynnyksellä ja päähenkilöiden elämää saa seurata vuoteen 2004, tällöinkin ollaan takaisin Pristinassa. Ympyrä ikäänkuin sulkeutuu, mutta voi hurjuus, mitä noihin vuosiin mahtuu. Tarinaa kuljettava Arsim on naimisissa oleva Kosovon albaani, kirjeiden kautta kuultava Milos lääkäriksi opiskeleva serbi. Miehet tapaavat sattumalta ja rakastuvat. Sitten alkaa sota, Arsim lähtee perheineen Saksaan, Milos sotaan. Saksassa Arsim hajottaa perheensä, sodassa Milos mielensä. Oli lyhyt onnellinen loma rannikolla ja pitkä onneton elämä sen molemmin puolin.

Finlandia-voittohaastattelusta (YLE 27.11.) :

Statovci on itse hieman hämmästynyt siitä, että Bollaa pidetään synkkänä ja lohduttomana kirjana.– Mielestäni siinä on paljon valoa ja toivoa paremmasta.

Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, 2018) ***
Toisella tapaa kevyttä edelleen, nyt dekkari. Vivian on töissä CIA:n Venäjän osastolla ja tekee läpimurron venäläisten vakoojien nukkuvia soluja paljastaessaan. Karmeaa vain on, että heidän kuviaan ladatessaan yksi kuvista esittää hänen omaa aviomiestään, Mattia. Tästä alkaa luottamuksen ja epäluottamuksen, pelon ja kauhun aika. Puhuuko Matt totta? Pitääkö Vivianin antaa hänet ilmi? Kun perheen lapsia uhataan, Vivianin on oltava rohkea ja tehtävä päätöksiä. Epämiellyttävä tunnelma laittaa lukemaan sivun toisensa jälkeen.

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani (The Life List, 2013) ***
Kevyttä kirjallisuutta tämäkin. Menestyvän luonnonkosmetiikkayrityksen omistaja ja johtaja, Brettin äiti kuolee syöpään. Kesken surutyön täytyy vielä sopeutua äidin jättämään testamenttiin, jossa Brettin tehtävänä on toteuttaa teini-iässä tekemänsä unelmien listan 10 äidin valitsemaa kohtaa vuodessa. Äidin yrityksessä työskentelevän ja menestyvän ja vaativan Andrewin tyttöystävän elämä muuttuu melkoisesti tässä prosessissa. 

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä, 2016 ***
Oikein kiva romanttinen kertomus kirjastossa vahtimestarina toimivasta Lotasta. Lotta on introvertti lukutoukka, jolle sisko järjestää sokkotreffit samanhenkisen Jirin kanssa. Heillä synkkaakin hyvin, mutta samaan aikaan Lotta törmää työpaikallaan Olleen, jonka kanssa synkkaa myös, mutta eri tavalla. 

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa, 2018 **+
Aluksi oudoksuttaa kirjan varsin kummallinen rakenne. Autokoulunopettajan työstä potkut saanut 37-vuotias Frantz palkataan tavarataloon harjoittelijaksi. Harjoittelija työskentelee aina kuukauden kerrallaan yhdellä osastolla vuoden ajan. Kirjassa on 12 lukua, yksi kutakin kuukautta varten. Ihan heti ei uskoisi, että rakenne ei kuitenkaan liikaa sido juonta eikä tyyliä. Kirjasta jää aivan muut asiat mieleen: herkän Frantzin asteittainen pääseminen omille jaloilleen, absurdit työkaverit ja tavaratalon tuho. Lopulta toteaa, että jos tarinaa ei olisi näin siististi siivutettu kuukauden pätkiin, se hajoaisi liian moneen suuntaan. Virkistävä, erilainen romaani.

Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin - totuuksia ranskatar-myytin takaa, 2018 ***
Kolmekymppisen Ylen Pariisin uutistoimittajan teos, jossa katsotaan nykypäivän (ja vähän historiankin) ranskattaria pohjoismaisen linssin läpi. Tasa-arvo, tyylikkyys, äitiys, ulkonäkö jne. Monet luvut ovat saaneet alkunsa poliittisista tilanteista esim. huivi- ja burkinikohut, #metoo. Sujuvaa tekstiä ja mukavan neutraali ote isoista aiheista huolimatta.

Katherine Pancol: Aina ei tapahdu surullisia asioita (Trois baisers, 2017) *
Tämä mammuttiteos jäi kesken parin sadan sivun jälkeen, kun en saanut oikein henkilöhahmoista otetta. Aina vaan tulvi uutta väkeä mukaan ja tarinaa kuljetettiin taas eri ihmisen kulmasta. Juonikin pomppelehti liikaa. Sitkuin kuitenkin tohonkin asti, kun oli lupaavaa paikka paikoin.

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (Så här upphör världen, 2017) ***-
Perheenisä Erik saa juuri ennen kesää tietää irtisanomisestaan, mutta ei kerro siitä muille. Perheenäiti Julia kirjoittaa kirjaa. Tytät Alice on mustiin pukeutuva kännykällä elävä teini, poika Anton vielä lapsuutta elämä aähän arka lapsi. Perhe muuttaa koko kesäksi Maitolahteen äidin suvun mökille. Yhdessä naapurissa on ekopessimistien kommuuni ja toisessa yksinäinen Kati toipumassa masennuksestaan. Mukaan tulee vielä Erikin maailmalla luuhannut veli Anders. Paljon hienoja hahmoja ja vuorovaikutusta. Maailmanlopun odottelu jää vähän sivuosaan.

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä, 2019 ***
Naisten hallitsemassa taiteilijasuvussa kasvanut Ilmo ja vanhoillislestaadiolaisessa perheessä kasvanut Titi kohtaavat Titin tutustuessa Ilmon äitiin teatteriharrastuksensa parissa. Lestadiolaisuus, syömishäiriö, omien tarpeidensa huomioonottaminen. Miellyttävä tapa kirjoittaa.

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta - Maian tarina (The Seven Sisters, 2014) ***
Irlantilaisen Rileyn massiivinen sarja seitsemästä geneveläiseen linnaan adoptoidusta siskoksesta alkaa vanhimman sisaren, Maian, tarinalla. Adoptioisä on kuollut ja antaa testamentikseen tyttärilleen vihjeitä tämän biologisesta taustasta. Maia matkaa vihjeiden perusteella Brasilian Rio de Janeiroon ja löytää upean rakkaustarinan isoisoäitinsä ja ranskalaisen kuvanveistäjän välillä. Aluksi hyvinkin chick lit - mäiselle kirjoitustyylille antaa lopulta periksi ja kirjan lukee nopeasti, vaikka sivuja on hurjasti.

Alice Zeniter: Unohtamisen taito (L'art de perdre, 2017) ***+
Vuonna 1986 syntyneen ranskalaisen kirjailijan ja dramaturgin neljäs romaani voitti kotimaassaan kaikki merkittävimmät kirjallisuuspalkinnot. Pariisilainen Naïma työskentelee taidegalleriassa ja saa tehtäväkseen kerätä näyttelyyn materiaalia syntyjään algerialaiselta taiteilijalta. Naïma itse on puoliksi algerialaistaustainen, mutta tuntee oikeastaan vain ranskalaiset juurensa. Algerialainen isä ja isovanhemmat eivät puhu menneistä. Työprojektin yhteydessä kiinnostus omaa taustaa kohden herää ja suvun tarina avautuu. Tarinaa kuljetetaan nykyajan lisäksi takaumina isoisän lapsuuteen saakka. Kirja on oudon hidaslukuinen, mutta tosi kiinnostava. Algerian siirtomaavallan ajat, sota-aika ja harkkien pako Ranskaan aukeavat historiallisina ja yhden perheen kokemana ilmiönä.

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani (My Absolute Darling, 2017) ***+
Yhdysvaltalaisen Tallentin mainetta niittänyt esikoisteos on hurja tarina 14-vuotiaasta Turtlesta, joka asuu lukeneen, mutta melkoisen väkivaltaisen isänsä kanssa keskellä korpea. Äiti on kuollut ja alkoholisoitunut isoisä asuu asuntovaunussa. Talo ja puutarha ovat jääneet rempalleen, kun isä joko istuu nojatuolissa olutpullo kädessä filosofoimassa tai järjestää tyttärelleen ampumatreenejä ympäri tiluksia. Ja kun isällä menee hermo, seuraa kauheuksia. Yhdellä pakoretkellään keskellä puskaista erämaata Turtle törmää kahteen poikaan ja ystävystyy erityisesti Jacobin kanssa. Jacob suhtautuu Turtleen kuin keneen tahansa ja herättää Turtlessa toiveikkuutta. Turtlen kasvutarina kuljettaa läpi romaanin mielipuolisten väkivaltakohtausten. Vaikuttava kirja, mutta todella raaka.

Ina Westman: Henkien saari, 2018 **+
Emma on ollut onnettomuudessa ja sen jäljiltä hän on sekaisin ja päätä särkee. Mies Joel ja tytär Fanni viettävät hänen kanssaan pitkää kesää saarella isoisän ja muiden henkien kanssa. Pääosin tarinaa kuljettaa Emma, mutta osaa myös Joel ja Fanninkin ääni kuullaan. Lyhyitä lukuja, rauhallista kerrontaa.  

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin, 2018 ***+
Kirjan sisäliepeestä: Kirja on hurmaava sekoitus matkapäiväkirjaa, historiatietoa ja oivaltavia havaintoja. Kirjan minäkertoja on hullaantunut naisiin, jotka historian eri aikoina ovat ottaneet ja lähteneet pois sen ajan naisen roolista, matkustaneet maailman ääriin tai ryhtyneet taiteilijoiksi. Ensimmäinen idoli on Karen Blixen, jonka jalanjäljille Afrikkaan kirjailijakin lähtee. Toisten naisten matkaa hän seuraa kauempaa, toisten kanssa hän kulkee öin ja päivin. Herkullisia tarinoita yhdistettynä oman elämän kulkuun. Ihana kirja.

Sally Rooney: Conversations with Friends, 2017 ***+
(Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken (Conversation with Friends, 2017))
Jostain taas sain vinkin tähän kirjaan ja laitoin Helmetiin varaukseen sekä suomeksi että englanniksi. Kirjailija on 1991 syntynyt nuori dublinilainen toimittaja ja Conversations with Friends palkittu esikoisromaani. Satuinkin sitten saamaan molemmat kirjat yhtä aikaa ja lomasta virkistyneenä aloin ensin lukea englanninkielistä. Se sujuikin niin jouhevasti, että kirjan luettuani vain selailin suomenkielistä. Suomeksi imperfektissä minä-muodossa kerrottu tarina ei toiminut, vaan tuntui tuntui jotenkin yksinkertaiselta ja kylmältä. Toisaalta siihen saattoi vaikuttaa se, että tarina oli jo tuttu. Englanniksi sen sijaan tyyli toimi tosi hyvin. Kirja oli virkistävä yhdistelmä nuorten elämää ja älykästä ajattelua. Frances, 21-vuotias opiskelija ja runoilija ja hänen paras ystävänsä (ja ex-tyttöystävänsä) Bobbi tutustuvat kuuluisaan toimittajaan Melissaan ja hänen näyttelijämieheensä Nickiin. Nelikko viettää aikaansa yhdessä ja ihmissuhteet viriävät eri suuntiin. Ihmisistä ja suhteista, nuorista ja vähän vanhemmista, kevyestä ja vakavasta. Päähenkilö Francesin tapa ajatella muita ja kohdella heitä kauniisti lämmitti erityisesti mieltä. Elämä juuri tuolla hetkellä ei ollut yksinkertaista, mutta hän ei tehnyt siitä monimutkaista.

Pierre Lemaitre: Silmukka (Trois jours et une vie, 2016) **
Kirjan takakannen mukaan Ranskan suosituimman ja arvostetuimman dekkarikirjailijan psykologinen trilleri. En tiedä miksi en oikein innostunut, Juoni oli erilainen ja kiinnostava, mutta itse teksti juoksi jotenkin ennalta-arvattavasti ja vähän tylsästi. Tai sitten olen vaan saanut joskus yliannoksen dekkareita ja oma asenne on huono. Toisaalta taas tämä kirja muistutti osin enemmän tavanomaista romaania ja se ehkä häiritsi. Tarina sijoittuu pieneen ranskalaiseen maalaiskylään, jossa tapahtuu kauhea tragedia. 12-vuotias Antoine lyö hetkellisen raivokohtauksen vallassa naapurin 6-vuotiasta Rémiä kepillä päähän. Remi kuolee, Antoine piilottaa ruumiin ja luulee piilottaneensa koko tapahtuman vain omaan mieleensä. Silmukka aukeaa vasta aivan kirjan lopussa.

Mats Strandberg: Loppu (Slutet, 2018) **
Nuorten jännityskirja dystopiahenkeen. Elellään tätä aikaa, mutta kaikki on loppumassa. Maahan törmää kuukauden kuluttua asteroidi, joka tuhoaa koko maapallon. 17-vuotiaat nuoret elävät maailmanlopun aikoja nuoruutensa kautta: kaverit ovat tärkeämpiä kuin perhe, biletys, huumeet ja rakkaus roihuavat. Ympäröivässä maailmassa pelataan jalkapallon mestaruusotteluita valtavan meluavan kansanliikkeen keskellä. Vaikka teksti on simppeliä ja käänteissä pysyy helposti mukana, itse ajatus koko maapallon tuhoutumisesta kieltämättä tuli omiin uniinkin...

Antti Halme: Saattaen vaihdettava, 2019 ***
Romaani, jossa vuorottelevat kolme kertojaa: espoolainen mainostoimittaja Mika, entinen veturikuski Tomi ja perheenäiti Minna. Mika etsii isompia tunteita vapaaehtoisena saattohoitajana ja saa asiakkaakseen Tomin, jolla on parantumaton aivokasvain. Minna ei pääse eteenpäin poikansa Saulin kuolemasta, vaikka kuinka lipittää viiniä. Yhteys Minnan ja Tomin välillä paljastuu kirjan lopussa. Nopeaa luettavaa, mutta painavaa sisältöä.

Kesän 2019 kirjat

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe (En helt vanlig familj, 2018) **
Ruotsalaiskirjailijan dekkari, joka nousi kansainväliseksi ilmiöksi. Ymmärrän kyllä, sillä ainakin itselle dekkarin idea oli uudenlainen. 19-vuotias Stella on syytettynä vanhemman miesystävänsä murhasta ja Stellan pappi-isä ja asianajaja-äiti haluavat pelastaa perheen vähän niinkuin keinolla millä hyvänsä. Ensin tarinaa kertoo isä, epätoivoisena huolesta, sitten tulee kiinnostavin osuus eli Stellan näkökulma ja lopuksi äidin loogisin ajatuskulku. Tykkäsin eniten siitä, miten Stella kuvailee itseään. Hän on erilainen kuin muut ja ajautuu kaikenlaisiin tilanteisiin impulsiivisuutensa takia. Jotenkin muuten tarina tuntui vähän hidastempoiselta.

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (Gehen, ging, gegangen 2015) ****
Kaiketi ensimmäinen Erpenbeckiltä suomeksi käännetty romaani. Taas pakko kopioida takakannesta: Vähäeleisen ravisuttava kuvaus itäsaksalaisen professorin ja afrikkalaisten pakolaisten kohtaamisesta, joka kasvaa yleisinhimilliseksi kertomukseksi rajoista, muutoksista ja menetyksistä. Aivan ihana kirja. Kuin olisi elokuvaa katsonut. Elokuvakuvan luomisen lisäksi tykkäsin siitä, miten pääsi lukemaan aukikirjoitettuja professorin ajatuksia. Aiheesta puhumattakaan. Kysyvälle vastataan ja kysyvä saa tietää.

Katriina Huttunen: Surun istukka 2019 ***-
Suomentajan omaelämäkerrallinen esikoisteos. Kirjoittajan 26-vuotias tytär on tehnyt itsemurhan. Äiti kirjoittaa surustaan, joka pysyy. Äiti käy tyttären haudalla Hietaniemen kolumbaariossa, selvittää tyttären laskuja ja muita paperiasioita, muuttaa Hankoon ja takaisin, jättäytyy yksin, tekee käännöstöitä, suree ja kirjoittaa. On tekstejä, jotka painetaan kirjaan ja on tekstejä, jotka jäävät vain äidille. Hyvä niin.

Agnès Martin-Lugand: À la lumière du petit matin 2018 ***+
Tämäkin kirja napattu leirikoulussa Fnacin suosituimmista. Hyvän mielen ihmisenä kasvun ja rakkauden tarina. Nelikymppinen Hortense on Etelä-Ranskasta kotoisin, asuu Pariisin kattojen yllä, on töissä tanssinopettajana ja seurustelee naimisissa olevan miehen kanssa. Hortense tekee mielellään niin kuin muut toivovat. Pahempi nilkannyrjähdys pakottaa hänet pitkälle sairaslomalle kotiseudulle, missä häntä odottaa rakas ystäväperhe ja kuolleiden vanhempien tyhjillään oleva majatalo. Juoni etenee juuri niinkuin ajatteleekin, eikä haittaa yhtään! Hortense elämä muuttuu muutamassa kuukaudessa lopullisesti juuri niinkuin lukija toivoo.

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic (Jag är Zlatan Ibrahimovic - min historia, 2011) ***
Tämä pokkari oli kirjaston poistohyllyssä ja ajattelin, että se olisi hyvä koko perheen lomakirja kesäreissuille. Ja on ollutkin, jo kolme neljästä sen lukenut! Tarina Malmön Rosengårdin lähiön kasvatin noususta maailman kuuluksi jalkapalloilijaksi imaisee mukaansa. Vaikka kirjasta varmaan 80% on jalkapalloa, niin se ei juurikaan tällaista maallikkoa haitannut. Eikä myöskään se, että viimeiset sata sivua luin tietäen sen, että minä-muodossa kirjoitetun teoksen sitaatit oli kirjoittaja kehittänyt itse (toki taustalla n. 100 tuntia keskusteluja Zlatanin kanssa).

Jarkko Tontti: Perintö (2018) ***-
Aikuisten sisarusten Anna-Leenan ja Henrikin välit eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Heidän äitinsä kuolee yllättäen. Hautajaiset, äidin asunnon läpikäynti ja  myynti sekä perunkirjoitukset pitää hoitaa. Asunnosta löytyy äidin päiväkirjat, joista taistellaan. Päiväkirjoista paljastuu sellaisia salaisuuksia, että sisarusten välit lähentyvät väkisellään. Ihan mielenkiintoinen aihe ja jouhevaa tekstiä.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät (The Hate U Give, 2017) ****
Kyllähän tämä oli hyvä kirja! Niin paljon koohkattu tästä nuorten kirjasta, että pelkäsin ettei se täytä odotuksia. Mutta täytti. Päähenkilö Starr on 16-vuotias, asuu äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kanssa Garden Heightsissa, mustien slummissa. Isä pitää ruokakauppaa, äiti on töissä sairaalassa. Perheellä on varaa lähettää lapset paremman alueen kouluun, jossa he ovat harvoja mustia. Starrilla on koulun kautta valkoisia ystäviä, myös poikaystävä. Samaan aikaan hän hengaa oman alueensa ystävien kanssa ja pitää samalla yllä kahdenlaista roolia. Valkoisten koulussa arvostus tulee suoraan ihonvärin perusteella, omalla alueella sen eteen pitää taistella. Perusteinimateriaalia ystävyydestä, rakkaudesta, perheen rajoista, koulunkäynnistä. Kaiken läpi kuitenkin tunkee isompi teema: Black Lives Matter. Starr on paikalla, kun poliisi ampuu hänen ystävänsä ilman mitään syytä. Starr kertoo kuulusteluissa kaiken, mutta poliisia ei tuomita. Garden Heights kuohuu, mielenosoituksia ja jengien voimien mittelöä.

Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat (Fresh Complaint, 2017) ***+
Novellikokoelma, jonka novellit on kirjoitettu 1980-2010-luvuilla. Kymmenen novellia on ladottu kirjaan kirjoittamisjärjestyksessä ja mielestäni osin myös paremmuusjärjestyksessä. Novellien henkilöhahmoilla on aina jonkinlainen iso kriisi meneillään, jota kuvataan melko ironisesti. Pidin erityisesti novelleista Liemipumppu (40-kymppinen nainen haluaa lapsen ja järjestää hedelmällisyysjuhlat, joiden tuotoksella hän hedelmöittää itsensä liemipumpun avulla), Vanhaa musiikkia (Liian kalliin klavikordin ostanut Rodney on ajautunut maksuvaikeuksiin, eikä vaimon mikrossa ominaistuoksunsa saavat pehmohiiret oikein mene kaupaksi) ja Lomaosake (Kertojan isä on ostanut Floridasta melko ränsistyneen motellin, jota on muuttamassa lomaosakkeiksi ikuinen optimismi sielussaan). 

Rachel Cusk: Ääriviivat (Outline, 2014) ***+
Cuskin ensimmäinen suomennettu teos, joka aloittaa kolmen romaanin sarjan. Romaanissa englantilainen kirjailija matkustaa opettamaan Ateenaan luovan kirjoittamisen kurssille. Jokainen luku on oma terävänäköinen tarina hänen ja jonkun toisen kohtaamisesta. Cusk kuvailee ihmisten ulkonäköä, tiloja ja ihmisten monologeja pikkutarkasti. 

Esim. Auton ikkunat olivat auki, ja vierustoverini ajoi toinen käsi ratilla, nojaten toisella ikkuna-aukkoon niin että hiha lepatti villisti tuulessa. Hän oli oikukas kuski, sujahteli kaistalta toiselle ja käänsi puhuessaan katseensa liikenteestä, niin että punaiset valot ja toisten autojen perät syöksähtelivät tuulilasiin ennen kuin hän huomasi niitä.

Kirjassa on paljon elämäntarinoita, kohtaloitakin. Omanlainen tapa kirjoittaa: Ylistetty Cusk hyödyntää romaanitaidetta uudistavissa teoksissaan omaelämäkerrallista materiaalia pyrkien samalla häivyttämään kerronnan subjektiivisuuden. Näin olisin itsekin sanonut, jos olisin osannut.

Heikki Pursiainen: Olette kaikki väärässä - yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa, 2019 *+
Media-alan yrittäjä ja journalisti, liberaali ekonomisti, takertuu toisten sanomisiin ja on oikeassa. Huutia saavat mm. Antti Nylén, Jari Ehrnrooth, Tommi Uschanov, Juhana Vartiainen, Teivo Teivainen ja Alexander Stubb. Kyseiset herrat vetoavat Pursiaiseen, mutta aina joku juttu jää häntä ärsyttämään. Aivan armotonta saivartelua ja pienten asioiden vääntämistä. Älyllistä kyllä ja lukeneisuuteen perustuvaa, mutta jollain tavoin lukijaa alentavaa ja itseä ylentävää. Aluksi virkistävää, sitten ärsyttävää ja lopulta niin yhdentekevää, että tuli vain selailtua loppuun.

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä (Three Daughters of Eve, 2016) ***-
Taas kirja, joka kulkee kahdessa ajassa: Istambul 2016 ja Oxford 2000. Tällä kertaa lähes kaikissa luvuissa tarinaa kuljettaa Peri, nykypäivänä keskiluokkainen turkkilainen kotirouva, Oxfordin aikoina opiskelija, joka etsii uskoaan islamin eri ääripäiden väliltä. Lyhyttä Oxfordin aikaa leimaa karismaattinen professori Azur, jonka Jumala-seminaariin Perikin osallistuu. Kirjassa on paljon mielenkiintoista sanomaa sekä islamista että Turkista. Jotenkin se jää kuitenkin sirpaleiseksi, luvut ovat todella lyhyitä ja irrallisia. Tämä ajatus kuvaa jollain tapaa Jumala-seminaaria:
"Me emme ole täällä keskustelemassa islamista, kristinuskosta, juutalaisuudesta emmekä hindulaisuudesta. Saatamme sivuta niitä, mutta vain silloin kun keskeinen aiheemme vaatii sitä. Tutkimme Jumalan olemusta tieteen keinoin. Ette saa antaa omien näkemysten estää sitä. Kun kiihdytte jonkin asian - minkä tahansa asian - takia, muistakaa, mitä Russell sanoi: 'Mitä vähemmän tiedämme, sitä voimakkaammat ovat tunteemme.'" 

Guillaume Musso: La Jeune fille et la nuit, 2018 ***+
Lyonista Fnacin Les meilleures ventes-hyllystä leirikoulumatkalla ostettu trilleri. Vaikka teksti oli melko suurella fontilla, oli alkuun pääseminen ranskaksi vaikeaa. Noin kolmenkymmenen sivun jälkeen alkoi sujua ja silloin piti lukea ensimmäiset 30 sivua uudelleen. Kirja sijoittuu Etelä-Ranskaan, Côte d'Azurille, jonne vuonna 2017 entiset oppilaat kokoontuvat lukionsa 50-vuotisjuhliin. Tästä hetkestä tehdään takaumia vuoteen 1992. Tänä poikkeuksellisen lumisena jouluna, Vinca Rockwell (yksi koulun oppilaista) katosi yhdessä filosofian opettajansa kanssa. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, koulun liikuntasali aiotaan purkaa ja tämä saa ystävykset Fanny, Thomas ja Maxime kauhun valtaan. Salin seinän sisään on nimittäin muurattu ruumis (il y a un cadavre dans le gymnase du lycée)...

Maggie Nelson: Argonautit (The Argonauts, 2015) **+
Taas takakannesta: Argo-laivalla purjehtineet mytologiset sankarit, argonautit, rakensivat pitkön merimatkan aikana laivansa osa osalta kokonaan uudelleen: silti he saavuttavat lopulta sataman laivalla, joka on edelleen Argo. Samaan tapaan mekin purjehdimme elämän läpi säilyttäen nimemme ja identiteettimme, mutta vähä vähältä muutumme kokonaan toisiksi, Maggie Nelson kirjoittaa. Kyseessä on yhtä aikaa omaelämänkerta ja filosofista pohdiskelua yllä olevan ajatuksen pohjalta. Vaikka tarinaa on ennen ja jälkeen, niin ydin on siinä ajanjaksossa, kun Maggien muunsukupuolinen puoliso Harry korjaa sukupuoltaan ja Maggie itse on raskaana. Korkealentoista ja laadukasta tekstiä, toisinaan liiankin korkealentoista.

Sally Salminen: Katrina (Katrina, 1936) ***
Takakannesta suoraan: Sally Salmisen esikoisromaani Katrina oli ilmestymisaikansa bestseller, eikä sen lumo ole vieläkään hiipunut.  Kirja toi tosi paljon mieleen Myrskyluodon Maijan, sillä taas elellään meren äärellä ja meri antaa ja ottaa. Katrina on alkujaan Pohjanmaalta, mutta lähtee suuripuheisen Johanin mukana Ahvenenmaalle. Siellä ei odotakaan kartano omenapuineen, vaan vaatimaton mökki kalliolla, jonne Katrina ryhtyy rakentamaan kotiaan Johanin matkatessa merillä. Katrina on vahva nainen ja vaikka vastoinkäymisiä on, hän nousee aina jaloilleen. Lapset ovat rakkaita, mutta lähtevät kukin omille teilleen. Jollain tapaa hyvinkin modernilla tavalla kirjoitettu oman aikakautensa teos.

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois (Stay With Me, 2018) ***+
Vuonna 1988 syntyneen toimittajan esikoisromaani sijoittuu vuosien 1985-2008 Nigeriaan. Yejiden ja Akinin rakkaustarinaa varjostaa lapsettomuus. Tarinaa kertovat vuorotellen Yejide ja Akin. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö he ole luodut toisilleen, mutta perinteet vaativat lasta. Yejiden anoppi ei muuta ajattelekaan kuin lasta ja hankkii lopulta Akinille toisen vaimon. Akin taas pyytää apua veljeltään. Näistä yrityksistä ei seuraa kuin kaaosta ja epätoivoa. Samaan aikaan politiikassa tapahtuu. Modernitkin tuulet puhaltavat, vaikka perinteillä on edelleen suuri merkitys. Tämän kaiken rinnalla on kuitenkin suurinta näiden kahden ihmisen elämä.

Astrid Swan: Viimeinen kirjani - kirjoituksia elämästä 2019 ***
"Jonakin päivänä
lapseni kirjoittaa kirjan.
Sitä en lue,
mutta se on lempikirjani."
Näillä säkeillä alkaa Astrid Swanin unelmateos. Kirja, johon kirjataan parantumattoman syövän vaiheista. Kirja, johon kirjataan muistot itsestä ja taiteesta. Kirja, johon kirjataan oma taiteilijuus ja muusikkous. Kirja, johon kirjataan oma minuus poikaa varten. Kirja, johon kirjataan rakkaus mieheen ja tämän tyttäreen. Kirja, johon kirjataan kuolemasta. Kirja, johon kirjataan äitiydestä. Kirja, johon kirjataan otteita päiväkirjoista. Kirja, johon kirjoitetaan Amerikasta. Ja kirjassa on kaikki tämä ja enemmänkin.

Kevään 2019 kirjat

Māra Zālīte: Viisi sormea (Pieci priksti, 2013) ****
Latvialaisen Zālīten omaelämäkerrallinen romaani. Hän (ja kirjan kertoja Laura) syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille. Kirja alkaa, kun äiti, isä ja viisivuotias Laura ovat paluumatkalla junassa latvialaiseen maalaiskylään. Junamatka kestää ja kestää ja äiti ja isä varovat sanojaan sen mukaan, kuka muu hyttiin astuu. Perillä äidin kotitalo Lehteelä ei ole entisellään, äidin on vaikea hyväksyä hävitystä, isä juhlii liiankin kanssa kotiinpaluuta. Laura otetaan asumaan mummon luo, missä pappa vaan makaa murheissaan kammarissa. Onneksi Laura löytää ulkoa paljon tekemistä, hän juttelee puille ja kasveille, tutkii sammakoita ja romukasoja. Lapsen mielen maailma on kaunis pakopaikka arkiselle kurjuudelle ja riipaiseville ihmiskohtaloille. Eletään neuvostoaikaa ja se vaikuttaa taustalla. Todella kaunis kirja.

Heidi Köngäs: Hyväntekijä 2006 ***
Halusin Ranskan leirikouluun kevyitä pokkareita ja tämä oli ainoa, jonka sain luettua kaiken keskellä. Tykkäsin kirjan teemoista: dementoituneen äidin ja kulmikkaan isän auttaminen, arki kahdessa työpaikassa, baarikeikat kavereiden kanssa ja tietysti rakkaus pakolaisleirillä työskentelevään lääkäriin, jota tapaa liian harvoin. Tällaistä elämä on, esimerkiksi.

Jari Tervo: Aamen, 2018 ***-
Todella notkeasti ja kielellisesti monipuolisesti kirjoitettu yhdenpäivänromaani. Luvut olivat eri henkilöiden vinkkelistä ja kieli vaihtui samalla laidasta toiseen. Jotkut luvut olivat kielisyistä helpommin lähestyttäviä ja toiset sitten taas eivät. Kirja jäi aina pitkäksi aikaa kesken, lopulta niin kauaksi aikaa, ettei mielenkiinto riittänyt sen loppuunlukemiseen. Sääli, sillä tykkäsin todella tästä sanakylläisyydestä.

Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä, 2017 ****
Toimittaja Petäistön lähietäisyydeltä seuraamaa Ranskan politiikkaa vetävästi kirjoitettuna. Ranskan perinteinen vasemmisto-oikeisto - akseli ja niiden välillä vuoroon vaihtuva johto meni aivan sekaisin, kun äärioikeiston uhkaa pelännyt kansa lähti tuntemattoman, mutta karismaattisen pankkiirin, Emmanuel Macronin taakse. Presidentinvaalien aikana kaatui miehiä (ja naisia) oikealta ja vasemmalta osin omiin sotkuihinsa, osin väärän puolueen ehdokkaina.

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästan sann historia, 2016) ***
Kahdessa aikatasossa kulkeva kevyt dekkari etenee sujuvasti ja miellyttävästi. Zacharias Levin on kolmekymppinen toimittaja, joka menettää työnsä lehden talousvaikeuksien vuoksi. Hän palaa kotiseuduilleen ja alkaa kirjoittaa romaania kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneesta. Toinen aikataso kulkeekin tämän romaanin tarinana. Siinä Zacharias opiskelee Lundin yliopistossa luovaa kirjoittamista. Zacharias ja hänen ystävänsä viettävät aikaa opettajansa Li Karpen ja tämän ystävän, kuuluisan kirjailijan Leo Starkin kanssa. Eräänä päivänä tammikuussa Leo katoaa ja hänen murhastaan joutuu vankilaan yksi Zachariaksen kavereista. Romaanissa on tarkoitus todistaa ystävän syyttömyys. Tarina pyörii mukavasti paikallaan ja eteenpäin.

Linda Olsson: Sisar talossani (En syster i mitt hus, 2016) **+
Tässä romaanissa sisarpuolet Maria ja Emma viettävät vuosiin yhteistä aikaa Marian asunnolla Espanjan rannikolla. Päivä päivältä keskustelut syvenevät ja palataan yhteisiin lapsuuden muistoihin.

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) **+
Tässä romaanissa Uuteen Seelantiin uuteen elämään vuosikymmeniä sitten Ruotsista muuttanut Adam havahtuu menneisyyteensä menettäessään tyttärensä. Adam kulkee juurillaan Puolassa ja palaa tämän jälkeen Ruotsiin vanhan naisystävänsä luo. 

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs, 2005) **+
Ruotsalainen juristi Olsson muutti perheineen Uuteen Seelantiin ja ryhtyi kirjailijaksi. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja valittiin Ruotsissa vuoden 2006 parhaaksi romaaniksi. Kaikissa kolmessa kirjassa, jotka luin peräjälkeen, on päähenkilöillä sydämen painona menneisyyden tuskia. Kirjassa he kohtaavat jonkun toisen samankaltaisen ja alkavat ensi kertaa puhua ja parantua. Tässä kirjassa pienessä ruotsalaisessa maaseutukylässä kohtaavat vanha erakko Astrid ja suruaan naapurimökkiin paennut kirjailija Veronika. Naiset ystävystyvät ja alkavat kertoa toisilleen tarinoita.

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Call Me By Your Name, 2007) ***
Niin monta kirjasta tehdyn elokuvan arvostelua lukeneena tarina oli jo etukäteen selvä. Se hiukan häiritsi lukukokemusta. Iso, kahden eri-ikäisen miehen rakkaustarina aurinkoisena kesänä Italiassa. Puitteet kunnossa: kulttuuria (kirjallisuutta, musiikkia), yhteisiä perheaterioita, juoksulenkkejä, uintireissuja ja pikku kaupungin kujilla kuljeskelua. Ja rakkaus on väkevä.

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti, 2019 **
Omaa äitiyttään paljon pohtinut Kekkonen kirjoittaa siitä, millaista on haluta toista lasta, kun ensimmäinen on noin viisivuotias ja takana myös vaikea synnytys. Vaikka olen itse aikoinani vähän samankaltaisesti pohdiskellut, niin nyt ne ajat ovat jo niin kaukana, että tämä ei tuntunut enää ajankohtaiselta.

Elin Willows: Sisämaa (Inlandet, 2018) ***-
Ruotsissa kasvaneen, tällä hetkellä Vaasassa asuvan kulttuuritoimittajan esikoisteos. Kertoja muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle Pohjois-Ruotsin sisämaahan. Suhde päättyy, mutta tyttö jää paikkakunnalle. Hänellä on työ ruokakaupassa ja koti vanhemman rouvan alivuokralaisena. Elämä on yksinkertaista ja hidasta. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, muttei hyvinkään. Samat asiat toistuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Takakannessa sanotaan, että romaanin tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista pelottavankin riisutusti, sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Itse koin, että ympäristö nimenomaan lamasi kertojan aloilleen, eikä eroprosessi poikaystävästä päässyt käyntiin, vaan elämä jäi junnaamaan outoon, alavireiseen olotilaan. Romaanin tyyli, lyhyet, lakoniset kohtaukset arjesta vähän eri aikajärjestyksessä lisäsivät tätä vaikutelmaa.

Melba Escobar: Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia (La Casa de la Belleza, 2015) ***-
Tämä trilleri sijoittuu Kolumbian Bogotaan, jonne Karen Valdes muuttaa rannikolta (jonne hän jättää poikansa äitinsä hoidettavaksi) tienaamaan rahaa. Bogotassa naiset haluavat näyttää täydellisiltä, joten Karenilla riittää työtä kauneussalongissa. Hän säästää rahaa tyynyn alle saadakseen poikansa luokseen. Kun Karen ryöstetään ja raiskataan, hän menee sekaisin. Karen ryhtyy työskentelemään seuralaispalvelussa, tienaa paljon rahaa, mutta ajautuu kohtaamaan niin väkivaltaa, korruptiota kuin häiköilemättömiä miehiä. Kerronnassa on vähän vaikea pysyä mukana, sillä kertojaääniä on kaksi, eikö kumpikaan ole päähenkilön Karenin. Karenin, kertojanaisten, kauneussalongin työntekijöiden ja asiakkaiden tiet risteävät aika ajoin. Mielenkiintoista kuvausta Kolumbiasta, trilleri kuitenkin liioittelua.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldats, 1974) **+
Uusi painos Tikkasen aikoinaan kuohuttavasta romaanista, jossa kirjastonhoitaja ja kahden lapsen yksinhuoltaja Tova tulee raiskatuksi ravintolaillan jälkeen. Kun lapset ovat isällään ja työ kirjastossa hiljaista, Tovalla on aikaa miettiä kostoretkeä. Hän aikoo raiskata raiskaajansa ja nousta tällä uutisotsikoihin. Mutta voiko miestä raiskata? Erittäin kiehtova aihe ja taas ajankohtainen. Teksti ei kuitenkaan varsinaisesti temmannut mukaansa, vaikka sen olikin suomentanut suosikkini Kyllikki Villa.

Pascal Engman: Patriootit (Patrioterna, 2017) ***-
Kovasti kehuttu chileläis-ruotsalaisen entisen Expressen-lehden toimittajan esikoisdekkari. Kirjan juoni on selkeä ja siinä on paljon ajankohtaista, etenkin Ruotsiin sijoittuvissa osissa. Toimittajien saama vihaposti, Ruotsi vain ruotsalaisille, vahvojen naisten esiinmarssi. Osa tapahtumista sijoittuu Chilen rikollismaailmaan. Linkki näiden kahden maan välillä on August, joka on lähtenyt 20 vuotta aiemmin nuoruuden virheitä pakoon muukalaislegioonaan ja päätynyt sieltä venäläisen huumepomon henkivartijaksi Chileen. Kirja koostuu useasta toisiinsa liittyvästä palasta. Yksikään paloista ei pääty hyvin. Lisäksi kirjassa on paljon väkivaltaa, verta ja aseita. Näistä en pidä, siitä miinus.

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (2018) **+
Pulkkinen kirjoittaa hyvin, mutta tämä kirja ei oikein kolahtanut. Tuntui kun hän olisi tarttunut tähän muotiin käydä omaa elämäänsä kirjana läpi. En kyllä tiedä onko hän eronnut, mutta jotenkin omakohtaiselta tämä tarina tuntui. Nainen käy läpi eroaan noin yhden vuoden ajan. Rinnakkaisena tarinana kulkee kolmen sisaren jakso elämässä, kun yksi heistä sairastuu psykoosiin, Molemmilla tarinoilla on alkunsa ja loppunsa, mutta pääpaino on prosessissa. Jos olisi jommasta kummasta kokemusta, kirja voisi toimia lohduttajana ja tsemppaajana. Nyt tuntui siltä, että kirjan sisältö oli tarkoitettu kirjailijalle itselleen, ei niinkään lukijalle.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X (The Poet X, 2018) *****

Tämän ihastuttavan nuortenkirjan on kirjoittanut palkittu runoilija Acevedo.

Päähenkilö Xiomara (SioMAAra) on 16-vuotias tyttö taustaltaan Dominikaanisesta tasavallasta. Hän asuu kovasti uskonnollisen äitinsä, syrjässä pysyttelevän isänsä ja opiskeluissa menestyvän kaksoisveljensä kanssa New Yorkin Harlemissa. Xiomara on voimakas ja suorapuheinen, viihtyy paljon yksin kirjoittamassa vahvoja ajatuksiaan runomuotoon. Kun hän ihastuu kemian tunnin työpariinsa Amaniin, alkaa perheen tiukka käsitys tytön vapaudesta aiheuttaa ristiriitoja.

Tarina on mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä. Erilaisen siitä tekee säemuoto, joka tuo runoilija X:n eli Xiomaran ihan lukijan lähelle.

Tässä yksi näyte kirjan säetyylistä

Halusin kertoa että jos Aman olisi runo

hänet olisi kirjoitettu viistoon sivun poikki,

teräviä viivoja ja näpsäkkä lopetus

bodegan paperikassin ruskeassa kyljessä.

Labraraportteja kirjoittavat kädet

ovat muuttuneet kuvakieleksi,

hymy on kliseet kiertävä vertaus.

Hänessä ei ole sonetin sulavuutta,

hän on liian harkittu raakatekstiksi,

hän vie liikaa tilaa ajatuksissani

voidakseen olla haiku.

Vaikka kirjan ahmii nopeasti, se jää pitkäksi aikaa häilymään mukavalla tavalla mieleen.

David Grossman: Hevonen meni baariin (Sus echad nichnas lebar, 2014) ***
Kirja on suomennettu hepreankielisen alkuteoksen englanninkielisestä käännöksestä. Kertojana on 57-vuotias juristi, jolle lapsuudenaikainen ystävä Dovaleh soittaa ja kovasti pyytää juristin hänen stand up - keikalleen. Edellisestä tapaamisesta on 40 vuotta ja tällä keikalla tapahtuisi jotain sellaista, jonka ystävä haluaa juristin todistavan. Kirja on yhtä kuin tämä yhä hurjemmaksi yltyvä stand up - keikka israelilaisessa pikkukaupungissa. Keikan aikana sohitaan sinne ja tänne, välillä Dovaleh ajautuu synkkiin lapsuudenmuistoihin, välillä hän kertoo räävittömiä vitsejä. Yleisö tykkää ja sitten ei tykkää ja lopulta paikalla on enää muutama ihminen. Dovalehin esitys pursuaa henkilökohtaista tragediaa, juutalaisten menneisyyttä ja nykypäivää, ystävyyttä ja muistoja. Erikoinen, mutta vaikuttava kirja.

Henriikka Tavi: Tellervo (2018) **+
Runoilija Henriikka Tavin ensimmäinen romaani käsittelee chick lit -kirjallisuuden kuvastoa ovelasti ja onnistuneesti, sanotaan Helsingin Sanomien arvostelussa 27.10.2018. Ehdin palauttaa kirjan ennen tätä tekstiä, eikä siitä muistunut mitään mieleen ennen googlailua. En muista, että kirjaa lukiessani olisin ollut erityisen isoissa tunnetiloissa, mutta kirja oli ihan hyvä. Päähenkilö Tellervo on ikuinen yliopisto-opiskelija, joka on töissä kioskilla ja haaveilee Siitä Oikeasta. Hän pyytää mukaan ystävänsä Hennin ja he alkavat toteuttaa rakkausvalmentaja Rory Rayen oppeja. Ja kyllähän heitä onnistaakin, jollain tavalla. Kirjasta ja sen chick litiä parodioivasta tyylistä on monta hyvää blogia.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, 2014) ***
Neljäs ja viimeinen osa Napoli-sarjaa. Elena muuttaa takaisin Napoliin, ensin merimaisemaa katsomaan uudelle alueelle, mutta myöhemmin Lilan kanssa samaan taloon takaisin kortteliin. Molemmat saavat vielä pienen tyttären ja tämäkin yhdistää heitä. Lilalla on Enzonsa, mutta Elena on yksin lastensa kanssa. Elena kirjoittaa kirjoja, Lila kerää ylös Napolin historiaa. Kun pikkutytöt ovat noin nelivuotiaita (vuonna 1984) sattuu jotain niin kauheaa, että se suistaa Lilan raiteiltaan ja elämä korttelissa muuttuu kokonaan. Elsa karkaa kotoa Lilan pojan Ninon kanssa. Elena kiertää markkinoimassa kirjojaan eri puolilla maailmaa ja tytöt pärjäävät omillaan. Solaran veljekset ammutaan. Poliittisia vääntöjä. Yhä pahenevaa rikollisuutta ja huumekauppaa. Maanjäristys. Pikkuhiljaa Elsa, Dede ja Imma kasvavat ja muuttavat yksitellen pois kotoa. Niin myös Elena jättää Napolin vuonna 1995 ja muuttaa johtamaan kirjakustantamoa Torinoon. Lila katoaa lopullisesti.

En jaksa olla ihmettelemättä sitä tarkkuutta, jolla Ferrante kuvaa Napolia ja korttelin asukkaita näin monen vuosikymmenen ajalta. Palanen historiaa, isoja paloja ihmisten elämää, kirja jää kuvina mieleen. Viimeinen osa oli osin raskasta luettavaa, naisten itsenäistymisen hurjina vuosina lapset jäivät kovin yksin. Ja lopussa kaksi ystävystä jäävät hekin aivan yksin. 

Olli Jalonen: Taivaanpallo (2018) ****

Lukupiirin tammikuun kirjana tutusti Finlandia-voittaja, jonka tapahtumat valistuksen ajan Saint Helenan saarella ja Lontoossa saivat vain kiitosta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Angus asuu äitinsä ja sisarustensa kanssa Saint Helenan saarella, jonka vielä miltei täysin luonnomukaisiin oloihin saapuu luonnontieteilijä herra Halley. Herra Halley tekee Angusista itselleen taivaankappaleiden merkitsijän. Kun Halley palaa Englantiin, Angus kiipeää kerran päivässä ja yössä puussa olevaan tähystyspaikkaansa, merkitsee päivisin ylös eri linnut ja öisin taivaankappaleiden paikat. 

En voi katsoa väärin koska rungon ympärille on kiinnitetty remmi ja remmiin pään paikaksi tiukka lenkki samaa valjasremmiä. Kun nousen puuhun, istun paikalleni ja pujotan runkoon kiinninaulatun nahkalenkin otsaan ja korviin asti koska korvien yli alemmas se ei mene, niin asento on aina sama ja oikea ja silloin näkee aina saman samaan suuntaan saman kokoisena.

Toisinaan Angus kiipeää vuorelle Herra pastorin kanssa etsimään Paratiisia. Herra pastori myös opettaa Angusin lukemaan ja kirjoittamaan ja ottaa perheen suojelukseensa, kun saarella alkaa levottomuudet salakatolilaisten ja kubernöörin väen kesken.

Kun perhettä levottomuuksien keskellä kohtaa omakin tragedia, äiti ja Herra pastori päättävät lähettää Angusin laivan mukana emämaahan Englantiin apua hakemaan. Toisessa osassa Angus keikkuu märssykorissa piilossa matkalla kohti Englantia.

Korin pohja on rakennettu rimoista ja rottingista melkein umpinaiseksi mutta punotussa reunaseinässä on niin paljon kapeita rakoja että niistä pystyy tähystämään alas kannella ja veden yli maihin.

Kesken matkaa Angus paljastuu märssykorista ja hänet laitetaan töihin mm. matkan varrelta mukaan otettuja orjia vahtimaan. Angus välttää pahimman kohtalon, sillä hänen lasku- ja erityisesti näkötaitoaan tarvitaan.

Perillä Lontoossa Angus löytää herra Halleyn ja pääsee hänen apupojakseen. Angus keksii, miten kuuma ilmavirta nostaa kevyen varjon ilmaan. Kotiin Saint Helenalle ei tahdo viestit kulkea, ja tiede vie Angusin mennessään.

Niin tiedän mitä tulen tekemään elämässäni. Haluan että minusta tulee kaikessa herra Halleyn kaltainen ja saan kiertää tutkimusretkillä ensin hänen kanssaan ja sitten joskus myöhemmin yksin niin että johdan omaa retkikuntaa. --- Joskus pienenä olen halunnut kasvaa herra pastorin kaltaiseksi ja osaan yhä Raamatusta pitkiä kohtia ulkoa koska olen niitä lukenut ja harjoitellut ahkerasti. --- Mutta tultuani Lontooseen ei kukaan ole enää kysynyt minulta yhtäkään Raamatun kohtaa, ja herra Halley varmaan vähiten haluaisi että osaan ulkomuistista koko Vuorisaarnan tai jae jakeelta tärkeimmät psalmit.

Kirja on mahtava matka historiaan, uskon ja tieteen väliseen kisaan, Saint Helenan saaren erikoislaatuiseen asemaan, nuoren pojan mieleen. Teksti on Angusin suusta ja hän tulee hyvin lähelle lukijaa. Kirjassa ei ole mitään, mikä ei toimisi. Viides tähti olisi tullut kyynelistä, joita en tällä kertaa vuodattanut.

Clarice Lispector: Oppiaika eli Nautintojen kirja (Uma Aprendizagem ou O Livro dos Prazeres 1969)
Jostakin sain vinkin tämän kirjan lukemiseen, mutta suosituksesta huolimatta en saanut sitä luettua kuin vähän alusta. Ehkä liian taiteellista minun makuuni, en tiedä

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 - Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Woman: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015) ***
Kakkososa novelleja on aivan yhtä mahtava kuin ensimmäinenkin. Tällä kertaa novellit on järjestetty niin, että jopa minä sain niiden myötä kiinni samojen henkilöiden elämänkulusta. Novellit jää kuvina mieleen, leffoja odotellessa :)

Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän 2018 ***+
Ihana nuortenkirja lähiöstä, jossa kotona rakastetaan huutamalla ja suosiota saa olemalla räväkkä. Kirjan juoni oli jo tuttu leffamainoksista: Räväkkä Kiira tapaa vähemmän räväkän Lennin. Kaikenlaista hankausta on jo ennen kuin Kiira tulee raskaaksi. Siitä sitten alkaa Lennin kasvaminen isyyteen vähän isomman mutkan, aikuisten äärioikeistolaisten miesten porukan kautta. 

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto (Dept. of Speculation 2014)
Yhdysvaltalaisen kirjailijan kansainvälinen läpimurto. "Kirja, joka ei muistuta mitään aiemmin lukemaani kirjaa. Michael Cunningham." Aluksi tuntui kuin olisi lukenut aforismikokoelmaa, hyvää sellaista. Sitten tuntui kun olisi lukenut hyviä muistelmia. Sitten tarina alkoi ikäänkuin pyöriä itsensä ympärillä ja lukemista vain halusi jatkaa ja jatkaa, vaikkei oikein tiennyt miksi. Lukiessa olisi halunnut päälleviivaustussin tai tarralappuja merkkaamaan herkullisia ajatuksia. Kun niitä ei ollut, mieli oli lukemisen jälkeen ihan tyhjä. Outo kokemus.

Joululoman 2018-2019 kirjat

Leïla Slimani: Kehtolaulu (Chanson douce, 2016) ***
Ranskalais-marokkolaisen kirjailija-toimittajan Goncourtilla palkittu toinen romaani. Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin, jossa Massén perheen äiti Myriam ja isä Paul tekevät uraa, kun ovat löytäneet erinomaisen lastenhoitajan Louisen hoitamaan kahta pientä lastaan. Nykyhetki ja mennyt vuorottelevat tässä katastrofiin päättyvässä draamassa. Toisistaan irrallisia takaiskuja, huomaamatta jääneitä murheita ja soppa kiehuu yli. Tarkkanäköistä eri sosiaaliluokkien kuvausta. 

Cecilia Ahern: Valintojen vuosi (The Year I Met You, 2014) ***-
Jasmine on hyvä keksimään uusia yrityksiä, saa ne kukoistamaan ja myy pois. Nyt bisneskumppani ei haluakaan myydä, vaan antaa Jasminelle potkut ja pakottaa ottamaan paketin vuodeksi (englanniksi ilmeisesti puutarhavuosi). Jasmine kököttää kotonaan ja katselee aitiopaikalta, kun vastapäisen talon alkoholisoitunut radiojuontaja Matt sekoilee niin, että vaimo ja lapset lähtevät. Jasmine ja Matt ystävystyvät yllättäen ja molempien elämät saavat uusia suuntia. 

Ane Riel: Pihka (Harpiks, 2017) ***
Tanskalainen Riel on kirjoittanut aiemmin kymmeniä lasten kauno- ja tietokirjoja. Tämä on hänen toinen palkittu aikuisten jännitysromaaninsa. Liv asuu saarella erakoituvan isänsä ja koko ajan lihavammaksi kasvavan äitinsä kanssa. On saarella asunut myös isän vanhemmat ja veli. Ja Livin kaksoisveli ja pikkusisko. Nyt jäljellä ovat enää he kolme, eläimiä (mm. kaneja ja rottia) sekä valtavasti kaikenlaista romua kasoina pihalla ja sisätiloissa. Ja portti ja ansoja, ettei kukaan tule lähellekään. Elämä saarella ei ollut lähtökohtaisesti kummallista, ehkä vain vähän outoa, mutta varsin kummalliseksi se muuttui kyllä. 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 2017 **
"Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen." Nämä miehen suusta lausutut sanat aloittavat hitaan muutoksen sekä miehessä (naiseksi) että naisessa (luopuminen miehestä). Kirjassa nainen käsittelee muutosta osin Kolumbuksen löytöretken kuvina, osin yksityiskohtaisina kuvina miehestä (sellaisena kun hänet ennen tunsi). Olin lukenut kirjasta katkelmia jälkimmäisestä, enkä oikein saanut siitä uutta irti. Kolumbus-osuudet hyppäsin kokonaan yli. Näistä epäkohdista huolimatta kirjan ydin, elämä on luopumista, kosketti todella. 

Céline Curiol: Viimeinen kuulutus (Voix sans issue 2005) **
Esikoiskirja sai suitsutusta aikanaan ja on käännetty usealle kielelle. Minulle se tarttui käsiin kirjaston hyllystä, kun tapahtumapaikkana oli Pariisi ja aiheena ihmissuhteet. Jo etukannessa kirjaa kehuttiin omaperäisenä ja sitä se ehkä oli liikaakin minun makuuni. Gare du Nordilla kuuluttajana työskentelevä nainen on vähän erakoitunut, mutta myös rakastunut ystäväänsä. Mieskin alkaa kiinnostunua naisesta. Tämä osuus on valitettevan lyhyt ja kuvaukset Pariisista oikeastaan vain paikannimien luettelemista. 

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen - Mumbain slummien toivo ja toivottomuus (Behind The Beautiful Forevers - Life, Death, and hope in a Mumbai Undercity 2012) ***+

"Kaikki Annawadissa puhuvat niin:"Voi, minä koulutan lapsestani lääkärin, asianajajan, ja hän tekee meistä rikkaita. "Se on pelkkää turhamaisuutta. Pikku purtesi kulkee länteen ja onnittelut itseäsi:"Kuinka taitava olenkaan luotsaamaan! "Sitten tuuli kuljettaa itään. Karam Husain."

"Rikkaat riitelevät typeristä asioista. Mikseivät köyhät tekisi samoin? Annawadilaisäiti Rambha Jha."

Nämä kaksi kirjan lukua aloittanutta lainausta kuvaavat hyvin slummin elämää, jossa jätekerääjät tekevät tienestiä romujen ja rottien keskellä, lapset juttelevat yleisen käymälän tukalassa hajussa, onkivat jätelammikosta, ottavat rotanmyrkkyä ja todistavat, kun yksijalkainen Fatima sytyttää itsensä tuleen. 

Yhdysvaltalainen toimittaja oli jo aiemmin kirjoittanut köyhistä ja vähäosaisista. Mentyään naimisiin ja muutettuaan Intiaan hän aloitti kirjaprojektin Mumbain lentokentän vieressä sijaitsevan Annawadin slummin asukkaista tarkoituksenaan pohtia yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Hän seurasi slummin elämää vuosina 2007-2011 ja dokumentoi näkemänsä, kuulemansa ja sadoista asiakirjoista kootut tapahtumat kirjaksi. Kaikki tapahtumat ja henkilöt ovat todellisia. 

Douglas Coupland: Eleanor Rigby (Eleanor Rigby 2004) ***
Isoja asioita tungettu kevyeen muotoon. Liz Dunn on tavallinen, yksinäinen nainen, kun soitto sairaalasta muuttaa arjen. Jeremyllä on nopeasti etenevä MS-tauti ja hän muuttaa Lizin luo. Seitsemän vuotta myöhemmin Liz lähtee Itävaltaan etsimään Jeremyn isää meteoriitiksi luulemansa kivi laukussaan. 

Hannu Mäkelä: Valo - Kertomus rakkaudesta 2018 ***
Mäkelän vaimo Sveta kuolee yllättäen 2017. Kirjassa Mäkelä muistelee heidän tutustumistaan, rakkauttaan ja elämäänsä kahden maan välillä. Molemmat tekevät töitä kirjoittamalla ja viestejä kulkee päivittäin myös heidän välillään. Niitä lukemalla Mäkelä palauttaa mieleensä yksityiskohtia vuosien varrelta. Yhteinen elämä jäi pahasti kesken. Onneksi on muistot.