Kevään 2017 kirjat

Riikka Ala-Harja: Maata meren alla (2003) **
Aihemaailma erittäin mielenkiintoinen: Pohjois-Suomeen lapsena adoptoitu afrikkalaistyttö, joka on turhankin suomalainen arkuudessaan ottaa uusia askelia elämässään. Toisivatko sukelluskurssi ja äidin ideoima muutto Berliiniin muutosta? Ei oikein lähtenyt hyvät puitteet lentoon.

Claes Andersson: Oton elämä (2011) **+
Kirjan kansi on kuin 60-luvulta, mutta kirjoitettu vasta äskettäin. Kirjan päähenkilö Otto (Claes?) muistelee elettyä elämäänsä. Tuntuu hassulta, että on pitänyt laittaa erillinen päähenkilö hän-muodossa, kun teksti kertoo selvästi Claesista itsestään. Vähän kuin muistelmat/päiväkirja. Mielenkiintoista, mutta hivenen itsekeskeistä ja omia mielipiteitä alleviivaavaa. Eikö hän uskaltanut laittaa ajatuksiaan oman nimensä alla vai onko suomennos epäonnistunut?

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö (2016) ***
Täydellisen perheen neljä täydellistä tytärtä Aliisa ja Ada vanhimpina, Anni ja Alma nuorimpina. Saarikesästä,jolloin Kurt Cobain kuoli, kertoo Ada. Tuolloin Aliisa on yhä täydellinen ja Ada huolehtii pikkusisaruksista. Myöhäiskesällä kaikki muuttuu lopullisesti. Sitten hypätään aikaan reilu kymmenen vuotta eteenpäin ja tarinaa jatkaa Anni, joka saa ystäväkseen Susannan, joka ei pelkää mitään. Loppuosan kirjasta kertoo Alma taas noin kymmenen vuotta edemmällä. Vaikka kaikki ei pyöri sen ympärillä, mitä saarella tapahtui, se on koko ajan taustalla. Tasaisen hyvä kirja.

Orhan Pamuk: Nimeni on punainen (Benim Adim Kirmizi, 1998)

Ja

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset (The Dovekeepers, 2011)

jäivät molemmat kesken. Hoffmania oli tarjolla 623 sivua, joista selvitin alle sata, Pamukin 584:stä vieläkin vähemmän. Kumpikin sijoittuu liian kauas menneisyyteen, että olisin jaksanut tätä historiallista mielikuvamatkaa. Palkittuja kirjoja molemmat, joten harmittaa...


Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme (We Are All Completely Beside Ourselves, 2013) ***+
Näin kirjoittaa kirjan kannessa Jussi Valtonen: "Fowlerin perhetarinan sympaattiseen kerrontaan on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta." Tämä oli lukupiirin kevään viimeinen kirja ja juoniyllätys koettiin osin niin hyväksi, että pahemmin ei voi tässä kirjasta kertoa sitä paljastamatta. Kirja sai lukupiiriltä 3,5/5 pistettä ja kirvoitti mm. vilkkaan keskustelun siitä, mitä esim. länsimaisella yhteiskunnalla on oikeus viedä muihin kulttuureihin ja mitä ei.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet, 2016 ***-
Novellimainen romaani, jossa kuljetaan eri puolilla Eurooppaa. Samat henkilöt esiintyvät näissä irrallisissa tarinoissa, joissa tapahtuu jokaisessa jotain yllättävää, unenomaista. Hyviä tarinoita, mutta novellimaisuus tyhjentää mielen jokaisen yksittäisen tarinan jälkeen.

Ryan Gattis: Vihan kadut (All involved, 2015) ***
Itsekin Los Angelesissa asuva Gattis on haastatellut kirjaansa varten useita jengiläisiä vuoden 1992 mellakoista (6 päivää, ylin10000 pidätettyä, yli 2000 loukkaantunutta, yli 11000 tulipaloa). Ja aidolta tuntuu. Jokainen kappale on eri ihmisen näkökulmasta kirjoitettu ja mellakat pääsee kokemaan monin tavoin. Köyhyyttä, roturiitoja, jengejä, kostonkierrettä ja paljon verta ja kuolemaa. Tosi hyvä.

Peter Sandström: Laudatur (Laudatur) **+
Tämä kirja on hieno. Kaksi rinnakkaista tarinaa, toinen kesältä 1988 Pohjanmaalta, toinen tästä päivästä Turussa. Päähenkilö Peter on kesän tapahtumien aikaan parikymppinen opiskelemaan lähtevä nuori mies, jonka äidillä ja isällä on asiat vähän hullusti. Tänä päivänä hän on vapaa kirjailija, jonka vaimo Seepra ja lapset Bonnie ja Neo kaikki huitelevat omissa menoissaan. Peterillä on paljon aikaa käydä yksinpuheluita ja miettiä omaa elämäänsä. Suomennos on tosi kaunis, mitä lieneekään alkuperäinen. Jotain raskassoutuista siinä kuitenkin oli, kun kerralla jaksoi lukea vain muutamia sivuja. 

Farida Khalaf & Andrea C. Hoffmann: Olin Isisin vanki - nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet (Das Mänchen, das den IS besiegte 2016) ****
Aivan kaamea kirja, joka kertoo irakilaisen jedisitytön Faridan elämästä elokuusta 2014 vuoden 2015 kesään. Vajaa vuosi täynnä sellaista kamaluutta, josta me olemme hyvin, hyvin kaukana. Isis valtaa Faridan kotikylän Kochon Pohjois-Irakissa. Miehet ja vanhemmat pojat tapetaan, äidit ja lapset vangitaan ja nuoret tytöt, kuten 17-vuotias Farida, myydään Isis-taistelijoille orjiksi. Jesiditytöt pidetään vankeudessa aina, kun heidän palveluksiaan ei tarvita. Farida taistelee verissäpäin vastaan, mutta lopulta myös hänet raiskataan ja hakataan useaan kertaan. Hänen onnistuu kuitenkin lopulta karata viiden muun tytön kanssa ja päästä Saksassa asuvan sukulaismiehen avulla samalle pakolaisleirille Pohjois-Irakiin sukulaisten kanssa. Myös äiti ja kolme neljästä veljestä pääsee samalle leirille myöhemmin. Raiskattu nainen on häpäisty loppuiäkseen ja muutenkin tulevaisuus Irakissa ei näytä valoisalta. Farida saa suojelupäätöksen ja pääsee Saksaan kesällä 2015. Häntä jo pakolaisleirillä haastatellut saksalainen toimittaja Hoffmann kokoaa Faridan tarinasta kirjan.  Kaikki tytöt ja naiset eivät häpeältään pysty koskaan puhumaan kokemuksistaan, mutta Farida on todella vahva ja rohkea, myös pakomatkansa aikana. Hän ei anna periksi. Suosittelen.

Julie Berry: Kunnes kerron totuuden (All the truth that's in me, 2013) *
Vuoden 2014 Edgar Allan Poe -palkintoehdokas ja kaiketi aika pidetty nuortenkirja. Minä en päässyt juuri alkua pidemmälle, kun jätin kesken. Epämääräisiä, lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä vuoroin päähenkilön Judithin suulla, vuoroin kertojan äänellä (kai?). Piti olla rakkaustarinaa, trilleriä ja kidnappausdraamaa, mutta ensimmäisten 40 sivun aikana lähinnä hämärää nykyhetkeä ja viekä hämärämpää takaumaa mykästä tytöstä.

Hilja Valtonen: Poikamiestyttö (1966) ***+
Olipas ihanaa lukea vaihteeksi tämmöinen vanhanaikainen kirja! Kirja oli ikäänkuin muistelmien muodossa ja sisälsi Piin ikävuodet 2-24 (1940-60-luvut). Lapsuus isin ja Riikan kanssa Tuulentiellä, kouluikä ja opiskeluaika Helsingissä Riikan, Vapun ja Vapun tulevan miehen Ollin ja heidän lapsiensa kanssa ja ensimmäinen varsinainen työpaikka musiikinopettajana maaseudulla. Kaikki tämä poikamiestyttönä. Oikein virkistävää luettavaa.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä (After You, 2015) ***-
Edellisen jatko-osa. Ihan mukava chick lit, muttei ekan osan veroinen missään nimessä. Loulla elämä menee eteenpäin omalla painollaan, työpaikka lentokentän kahvilassa, Lontoon kämppä ja epäselvyydet perheen kanssa eivät tunnu olevan sitä, mitä Will olisi halunnut. Muutamakin onnettomuus ja uusi kohtaaminen muuttaa suunnan.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You, 2012) ***+
Ihastuttava chick lit pikkukaupungin tytöstä Louisasta (Lou), joka ryhtyy neliraajahalvaantuneen, elämäänsä turhautuneen ja äkäisen Willin hoitajaksi. En ole nähnyt kirjasta tehtyä leffaa, mutta sen pystyy melkein kuvittelemaan kirjaa lukiessaan. Ei mikään liian ällö ollenkaan :) 

Aki Ollikainen: Musta satu (2015) *+
Tämä jäi yrityksistä huolimatta kesken. Kirja eteni kahdesaa eri ajassa: nykyhetkessä yksin jäänyt mies ja 1930-luvulla pirtutrokari Heino. Nykyhetki vielä menetteli, mutta kursiivilla kirjoitettu mennyt aika tappoi innon. Harmi, olisi saattanut vielä lähteä lentoon, minä tipahdin sivulle 59/155.

Helmi Kekkonen: Suojaton (2014) **-
Tässä oli kokonaisuuden kannalta tyylikeinot vähän hukassa: juoni/tarina oli varmasti tyyliltään tarkoituksellisen epämääräinen, tekstityyli taas hyvin alleviivaavaa ja paikoin kliseistä. Jälkimmäisestä johtuen ei ensimmäinenkään kolahtanut. Luin kuitenkin loppuun, kun tarinassa oli jotain kiinnostavaa, jonka ajattelin selkenevän pitkin matkaa. En kuitenkaan saanut siitä otetta. Aiemmin lukemani Helmi Kekkosen tuoreempi kirja oli paljon parempi. Odotan siis seuraavaa :)
Juuli Niemi: Et kävele yksin (2016) ****
Finlandia junior 2016. Luin yhdessä yössä, sen verran tempaisi mukaansa :) Ihana kertomus nuoren ihmisen kasvusta. 15-vuotias Ada rakastuu Kosovosta kotoisin olevaan Egzoniin. Nuoret ovat vähän eri maailmasta monellakin tapaa, mutta rakkaus kantaa pitkälle.

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, 1999) ***
Omaelämäkerrallinen teos, jossa belgialainen nuori nainen pääsee töihin lapsuutensa Japaniin. Kaikki alkaa kuitenkin mennä vinksalleen jo heti alkumetreillä. Japanilainen hierarkia, esimiesten ylivalta sekä tiukka tapakulttuuri kohtaa länsimaisen reippaan ihmisen. Huonostihan siinä käy. Hienoa, jopa surrealistista kuvausta työpaikan ilmapiiristä ja merkillisen yksitoikkoisista ja simppeleistä työtehtävistä. Amélien lähin esimies on ison talon harvoja naisia, kaunis ja ylväs tehopakkaus, jota Amélie varauksetta ihailee. Työsuhde kestää vuoden, mutta putoaminen hierarkian alimmalle tasolle vain muutaman kuukauden. Loppuajan Amélie huoltaa wc-tiloja. Ei ihan heti tee mieli Japaniin tämän kirjan jälkeen...

Han Kang: Vegetaristi (alkuteos ilmestyi koreaksi 2007) **+
Vegetaristi sai Booker-palkinnon 2016 ja nosti Han Kangin kansainväliseen tietoisuuteen. Kirjan takakannessa teosta kuvataan näin: Henkeäsalpaavan kaunis, tummasävyinen ja vaikuttava Vegetaristi kertoo halusta sekä kontrollista ja sen vastustamisesta. Hmmm... ehkä näinkin, mutta itselleni päällimmäiseksi nousi kyllä kuvaus siitä, kun mieli järkkyy. Päähenkilö Yeong-hye näkee painajaisia, lopettaa lihansyönnin, ei saa ymmärrystä lähimmiltään ja ajautui yhä ahtaammalle mielensä kanssa. Samaan aikaan hänen sisarensa mies, taiteilija, saa maanisen vaiheen ihmiskehon ja luonnon yhdistelmästä. Kun hän ottaa mallikseen Yeong-hyen, hajoaa koko pakka... Itämainen kulttuuri etäännyttää lukijan päähenkilöistä, mutta saa samalla aikaan lukijalle tirkistelevän fiiliksen näin erilaista yhteiskuntaa kohtaan. 

Seita Vuorela: Lumi (2016) **
Kirja oli lähes valmis, kun nuortenkirjailija Seita Vuorela äkillisesti menehtyi. Kirjan kokosi loppuun hänen ystävänsä Vilja-Tuulia Huotarinen. Kirja oli Finlandia junior - ehdokkaana 2016. Iranilainen perhe, ja erityisesti 15-vuotias Siamak, saavat Suomeen muistoja mukanaan kuljettavan serkkutytön Atishan. Tarinan rinnalla kulkee satu Lumikuningattaresta, jonka minä skippasin kokonaan. Muu tarina oli nopealukuinen ja toi taas uusia ajatuksia maahanmuuttajista.

Helmi Kekkonen: Vieraat (2016) ***+
Tämän kirjan rakenne, teksti ja sisältö miellyttivät tosi paljon, ainoastaan nopea lukutyylini haittasi lukukokemusta. Ihmisiä, joilla kaikilla on luurankoja kaapissa, murheita nykyhetkessä ja hankalia ihmissuhteita. He kaikki ovat tulossa Senjan ja Laurin illalliselle. Mutta miten käykään? Miten hienosti kuvattu ihmismieltä ja sitä mikä sen saattaa vinoon. Melko lailla surullinen kirja.

Ella Kanninen: Ellan Toscana - kyläelämää Italiassa (2016) ***
Yhdistetty kuvateos - keittokirja - kolumnikokoelma. Kuvat ovat kauniita, reseptit monimutkaisia (ainakin minulle) ja kolumnit suorapuheisia. Pidin eniten viimeisistä :)

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (2016) ***
Tämä, jälleen toimittajan kirjoittama kirja, muistuttaa suoraan kolumnikokoelmaa ja perustuukin kiinalaisperheiden haastatteluihin. Nyt toimittajaote ei niin häiritse kuin Appelsiinilehdossa, kun tyylikin on lehtikirjoitusmainen. Mielenkiintoinen kirja, kaikki on samalla niin mustavalkoista ja sitten ei kuitenkaan ole.

Marjut Helminen: Appelsiinilehto (2016) ***-
Vähän vähemmän soljuvaa tekstiä, mutta mielenkiintoisia paikkoja ja aikoja. Kuusikymppinen Sini on tehnyt avustustyötä sekä Suomessa että ulkomailla, kokenut kovia, väsynyt välillä, mutta palaa nyt koulutustehtäviin, tällä kertaa Palestiinaan. Voimat eivät ole riittävästi palautuneet ja rankat olosuhteet sairastuttavat Sinin. Ystävä Suomesta, Fuad, lähtee etsimään Siniä ja samalla palaa omaan menneisyyteensä. Kirjoittaja on toimittaja ja se näkyy tekstissä, joka on hieman etäännyttävää. Tapahtumapaikat ja tapahtumat itsessään ovat hyvinkin todentuntuisia ja siksi kirjasta kuitenkin nauttii.

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (Kitchens of the Great Midwest, 2015) ***
Tämä kirja on amerikkalaisten kirjakauppiaiden valinta vuoden 2016 parhaaksi esikoiseksi. Varsinainen hedelmäkori tämä teos: Paljon raikasta huumoria, joitakin yksityiskohtaisiakin ruokaohjeita ja ruoan alkuperävinkkejä, muutamia mätiä ihmiskohtaloita ja kirsikkana päällä päähenkilö Eva eri aikakausina... Leppoisaa luettavaa.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan 2016 ***+
Positiivinen ylläri! Absurdi tarina miehestä, joka kidnappaa vaimonsa saadakseen perhe-elämään jännitystä. Henkilöt ovat todellisentuntuisia, samoin elämä, jota he elävät. Jossain vaiheessa suunnitelma ei enää etenekään niinkuin pitää ja sitten on kaikki ihan hullusti... Kirja on ulkoasultaan sekopäisen pinkki kullanvärisin kirjaimin. Niin on tarinakin :)


Elina Loisa: Rajantakaiset (2016) ***
Loisan toinen romaani. Salome ja Leo olivat joskus erottamattomat. Nyt Salome elää arkea kahden pienen lapsen kanssa ja Leo sulkeutuu alakertaan pelaamaan War of Warcraftia. Muut ihmettelevät, Salome jatkaa elämää päivä toisensa jälkeen. Samaan aikaan Salomelle tärkeä isoäiti Hilda kuolee ja Salome saa pyynnön kirjoittaa juttua isovanhemmista. Onko tämä pyyntö tuonpuoleisesta? Myös Leo kokee saavansa viestejä ulkopuolelta. Kivasti kulkevaa tekstiä, huumoria ja tunteita. Kun Leo kapuaa takaisin yläkertaan, he aloittavat jakamalla ajatuksiaan tuonpuoleisesta ja jatkavat elämäänsä yhä yhdessä ja erikseen, kuten ennenkin. Havahduttaa ajattelemaan, että meitä on monenlaisia ja elämää voi elää eri tavoin, omalla tavallaan.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (L'amica geniale, 2011) ***+
Neliosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Elena Ferrante on nimimerkki, todellisen kirjailijan tietää vain kustantaja. Kirja sijoittuu sodanjälkeisen Napolin lähiöön, jossa Elena ja Lila (Lina) ystävystyvät ja seuraavat yhteisön väkivaltaista ja toraisaa eloa. Kirja alkaa tyttöjen lapsuudesta ja päättyy heidän ollessaan n. 16-vuotiaita. Elena käy lukiota, Lila on joutunut jättämään koulut kesken ja työskentelee isänsä suutarissa. Pojat ovat karkeita ja suojelevat tyttöjä. 

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - Kotona Sveitsissä (2015) ***
Bestseller-hyllystä tarttui Itävallan lomalle mukaan tämä kolumnikokoelma suomalais-costaricalaisperheen sveitsiläisestä arjesta. Sopivasti tuli lentokoneessa asettauduttua saksan kielialueen tunnelmaan :) 

Jukka Viikilä: Akvarellejä Engelin kaupungista (2016) ****
DdJoululahjaksi saatu Finlandia-voittaja odotti hyllyssä kevään ensimmäistä lukupiiriä. Nipo minä en löytänyt kirjasta mitään huomautettavaa tai ärsyttävää. Samaan aikaan ajankuvausta ja Helsingin rakentumisen kuvausta. Ihmettelen, miten kirjailija on keksinyt kaiken Engelin olemattoman kirjeenvaihdon perusteella. Keksinyt rakenteeksi päiväkirjan. Päättänyt, minä päivinä Engel kirjoittaa ja mitä kirjoittaa. Ja kaikki tuntuu täysin todelta. Hieno rakenne, hieno sisältö, kaunis kirja.

Patti Smith: M Train Elämäni tiekartta (M Train 2015) *+
Patti Smithin elämää päiväkirjamaisessa muodossa eri vuosikymmeniltä vähän hyppien. Sinänsä mielenkiintoista ja pääsi lähelle Pattin ajatusmaisemia ja tunnelmia, mutta... ei tarpeeksi vetävää luettavaa. Harpoin puoleen väliin ja jätin kesken.

Karita Sainio: Me emme elä samassa maailmassa kuin te (2016) ***+
Toimittajan ja Sugar Helsingin perustajan esikoisromaani, joka koukutti lukemaan kirjan lähes yhteen menoon. Kolme kertojaa vuorottelevat: Päähenkilö sisko, ahdistunut Anna, lähestyy päivä ja muisto kerrallaan veljen hautajaisia, narkomaaniveli Niko lähestyy vastaavaa päivää suuremmin harppauksin lapsuudesta saakka, välillä Annan mies maadottaa tilannetta nykyhetkeen. Rakenne ja ytimekäs kieli viehättävät, samoin tarinan sijoittuminen mielestäni 80-00-luvuille. Päihdemaailman kuvaus on valokuvamaista, mutta ei niin ahdistavaa, että lukeminen olisi jäänyt kesken.

Juha Siro: Idoli (2016) ***-
Useaan kertaan palkitun kirjailijan uusin romaani. Kieli soljuu mukavasti, tarinakin. Maria tapaa laulaja-Tuomaksen, joka on vuoroin lähellä, vuoroin ottaa etäisyyttä. Mariakin, omalla tavallaan. Savon Sanomat kehuu romaanin monikerroksellisuutta, kirjailija itse kertoo sen päättävän identiteettiä luotaavan romaanitrilogian. Sitä miten ihminen rakentaa merkitystä uudelleen elämänsä muutostilanteissa. Ehkä se oli helposti luettava tyyli, ehkä yksinkertaisuuteni, mutta en saanut edellämainituista kiinni... Tarina unohtui nopeasti.

Emma Cline: Tytöt (The Girls, 2016) ***
Kirjan sisäliepeessä lukee: Kohuttu esikoisromaani tytöistä, heidän voimastaan, haavoittuvuudestaan ja kiihkeästä halustaan kuulua joukkoon, ja takaliepeessä: Kalifornialaissyntyisen Emma Clinen esikoisromaanin oikeuksista kilpailtiin niin amerikkalaisten kuin kansainvälisten kustantamoiden kesken, ja kirjan käännösoikeudet on myyty jo 34 maahan... Hypetystä on ollut myös suomalaisissa lehdissä menneenä vuonna. Siksipä odotukset olivat varsin korkealla. Mutta joo, olihan kirjaan saatu hienoa 60-luvun hippitunnelmaa ja pienen aikaa Russellin ranchin sisäpiiriin kuuluneen teinitytön elämännälkää. Kirjan tarinan taustalla vaikuttaa Charles Mansonin kultin raa'at murhat 1960-luvun lopulta. Tämä kyllä lisää tarinan tehoa - vähän tämänlaista on oikeasti tapahtunut. Amerikassa on myös kehuttu kirjan kieltä, suomennoksessa en siihen kiinnittänyt huomiota. Hyvä kirja kummiskin.

Joululoman 2016-2017 kirjat

Raisa Cacciatore, Samuli Koiso-Anttila: Pelastakaa Pojat! (2008) *+
Pelastakaa pojat, sinänsä mielenkiintoinen ja asiapitoinen, mutta... Joitakin lukuja luin hyvinkin intensiivisesti, mutta kokonaisuus jotenkin vanhahtava eikä inspiroinut uusilla ajatuksilla. Kesken jäi tämäkin.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise: Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa **+
Kaliforniasta Etelä-Ranskaan muuttanut suomalais-ranskalainen perhe, jonka elämää perheen suomalainen äiti kuvaa kolumnimaiseen tapaan. Aihe kiinnostaa, mutta muuten ihan tavallinen kirja.

Pierre Lemaitre: Camille (Sacrifices, 2012) ***
Suositun ranskalaisen dekkarikirjailijan rikosromaanisarjan kolmas osa. Ylikomisario Camille Verhoevenilla on uusi naisystävä, Anne, joka joutuu keskelle aseellista ryöstöä Pariisin keskustassa. Camille ottaa jutun väkisin hoidettavakseen. Mikään ei olekaan sitä, miltä näyttää. Mukava lukea pitkästä aikaa dekkari ja vielä tällainen Pariisiin sijoittuva ja hiukan uudella tavalla rakennettu.

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (L'amore e gli stracci del tempo, 2009) ***+
Kirjailija itse muutti synnyinmaastaan Albaniasta ensin Sveitsiin ja sitten Italiaan. Kirjassa asutaan kaikissa kolmessa maassa. Jugoslavian sota katkaisee albanialaisten rakastavaisten Zlatanin (serbi) ja Ajkunan (albanialainen) tarinan. Toinen ajautuu pakomatkalla Italiaan, toinen Sveitsiin. Molemmat aloittavat uuden elämän, mutta kaipaavat toisiaan. Kun he sitten löytävät toisensa uudelleen, kaikki onkin toisin. Mielenkiintoinen kuvaus sota-ajoista ja mieleenpainuvia elämäntarinoita.

Sari Pöyliö: Ihmisen veri (2015) *+
Erikoinen tarina 83-vuotiaasta lääkäristä, Kulo Taipaleesta, jonka 50-luvulla ohjaama elokuva, Ihmisen veri, oli salaperäisesti kadonnut jo ennen ensi-iltaa. Kulon kuolinilmoitus löytyy päivän lehdestä ja yläkerran Asta ryhtyy selvittämään, miten tämä liittyy kadonneeseen elokuvaan. Kulo kulkee menossa mukana ja siirtyää ajatuksiaan lääketieteen kielelle. Juoni hajosi ainakin minulla ja kirja jäi kesken, vaikka tekstissä oli kiinnostavia koukkuja.

Niina Repo: Kompleksi (2016) *+
Toinen omituinen tarina, joka hajosi lukiessa, vaikka itse teksti kulki sujuvasti. Niinan mies Tuomas löytää toisen naisen, työssä ajatus ei pysy koossa, välillä istutaan poliisilaitoksella kuultavina, kotona lapset pitävät jotenkin kiinni arjessa, mutta minä tipahdin...