Camilla Läckberg: Hopeasiivet (Vingar av Silver, 2020) **
Fayen tarina jatkuu. Menestyksen tiellä on uusia haasteita. Omaan makuun vähän liian kovaa tarinaa.
Maisku Myllymäki: Holly, 2021 **
Myllymäen esikoisteoksessa luontotoimittaja Eva matkaa kuuluisan näyttelijän Hollyn asuttamalle saarelle etsimään harvinaista lintua. Linnun sijaan Eva seuraakin yhä lähempää Hollyn elämää. Teemana muutokset ihmisessä.
Jonas T. Bengtsson: SUS (Sus, 2017) ***
Tanskassa taas, tällä kertaa päähenkilönä parikymppinen Sus. Sus asuu huonomaineisissa kerrostaloissa ja pyrkii elämään kaidalla tiellä, vaikka hänellä on kosto mielessään. Rahan tarpeessaan Sus kuitenkin ajautuu myymään huumeita koululaisille. Tässä yksi katkelma kirjasta:
Sus sytyttää jointin. Hän on aika tyytyväinen tulokseen ja ojentaa jointin pojalle. Tämä vetää syvät henkoset, olisi ehkä pitänyt varoittaa häntä ensin.
Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi (toim.): Lapset, nuoret ja älylaitteet - Taiten tasapainoon, 2019 ***
Tätä kirjaa suositeltiin jossain ja halusin saada tukea omille, aika tiukoille käsityksille älylaitteista. Kyllähän sieltä tukea löytyi ja ohjeitakin, mutta kirja piti palautata ennen kuin ehdin laittaa niitä ylös.
Deborah Levy: Elämisen hinta (The Cost of Living, 2018) ***
Tämä pieni kirja on Levyn omaelämäkerrallisen trilogian toinen osa. Kirja osuu aikakauteen, jossa Levy menettään äitinsä, eroaa miehestään ja päästää tyttärensä maailmalle. Kirjassa on paljon pohdintaa siitä, millaista on olla vapaa nainen. Esimerkiksi näin:
Kun kiskoo tapettia irti tarunhohtoisesta Perheen Kodista, jossa miehen ja lasten mukavuus ja onni on pantu etusijalle, seinäpaperin takaa löytää kiitosta ja rakkautta vaille jääneen, uupuneen ja laiminlyödyn naisen. s. 20
Kyllä,... olin myös täysin samaa mieltä Kierkegaardin kanssa: "Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitäon elettävä eteenpäin." s. 85-86.
Tunsin monta ilmeisen vahvaa naista, jotka olivat luoneet kodin kaikkia muita varten mutteivät itse tunteneet oloaan mukavaksi perheensä kodissa. He olivat mieluummin toimistolla tai missa tahansa he sitten työskentelivätkin, koska siellä he eivät olleet vain vaimon asemassa. s. 88
Välillä hän pohtii ystäviensä elämää. Tässä ystävättären miestä, joka ei koskaan katsonut vaimoaan.
Ehkä mies halusi viestittää naiselle halveksuntaansa: jos katson sinuun, luulet pian olevasi minulle olemassa. Tai: jos katson sinuun, näet että rakastan sinua, enkä halua antaa sinulle sellaista vaikutelmaa. Tai: kun en koskaan katso sinua, viestitän etten halua sinunkaan katsovan minua. Jos katsot minua liian läheltä, huomaat, että tunnen olevani säälittävä, häpeällinen ja avuton. s. 90
Joel Haahtela: Adèlen kysymys 2019 ***
Yhtä kaunista tekstiä kuin Hengittämisen taito, mutta pienempi teos. Tällä kertaa ollaan eteläranskalaisessa luostarissa, jonne suomalainen mies on lähtenyt etsimään hengen valoa. Hänen ystävänsä löysi samaisesta luostarista aikoinaan elämälleen tarkoitusta ja paikka alkoi kiehtoa miestä. Luostarin alueella tapahtui ihme 1000-luvulla. Nuori Adèle tippui kallionjyrkänteeltä ja säilyi vahingoittumattomana. Tapauksen jälkeen hän teki ihmeitä ja hänet julistetiin pyhimykseksi. Mies tutkii asiaan liittyviä vanhoja tekstejä ja osallistuu luostarin arkeen. Samaan aikaan mielessä on Suomessa oleva puoliso Vuokko. Vuokon ajatteleminen ja kylällä asuvaan Yvonneen tutustuminen tuntuvat pitävät miehen liikaa kiinni maanpäällisessä elämässä. Tämän ajatuksen laitoinkin siitä ylös:
Sammutan kynttilän ja makaan vielä hetken pimeässä. Muistan kuinka Vuokko joskus sanoi, että minä olin usein kuin kaksi ihmistä, jotka eivät löytäneet toisiaan. Toinen teki kaiken niinkuin piti, mutta toinen pysyi täysin kateissa. Enkä minä koskaan päästänyt kahta samaan huoneeseen, vaan vartioin visusti ovea niiden välissä. Eikä hän kateissa olevaa pelännyt, vaan sitä joka teki kaiken niin kuin piti, päivästä toiseen, säntillisesti. Kuin elämä olisi ollut pelkkä algoritmi, joka kerran päättyy viimeiseen vaiheeseen. Mutta hän ei halunnut itse olla algoritmi, vaan elävä ja hengittävä nainen. s. 47
Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja (The French Photographer, 2019) ***-
Historiaa ja romantiikkaa sopivassa suhteessa kahdessa aikatasossa. Mennyt aika toimi paremmin, niin kuin yleensäkin. Silloin oltiin vuodessa 1942 ja Voguen entinen malli Jessica May lähtee kirjeenvaihtajaksi Eurooppaansodan keskelle. Ensimmäinen kohde on Italia, jossa Jessica on keskellä kenttäsairaalan kauheuksia. Romanssi syttyy laskuvarjojääkäri Dan Hallworthin kanssa vähän vahingossa. Sota naisen näkökulmasta on mielenkiintoinen. Takaumia katsellaan vuoden 2005 Ranskasta, jonne australialainen taidekuriisi D'Arcy Hallworth on saanut kutsun salaperäiseltä valokuvaajalta. Tämä osuus on enemmän hömppää. Nappasin sieltä kuitenkin tällaisen kohdan talteen:
Samassa hän oivalsi, mitä Balzac oli tarkoittanut sanoessaan, että ihmisen persoona rakentuu hengen kerroksista, jotka karsiutuvat pois joka kerta, kun hänestä otetaan valokuva. Jessin D'Arcystä ottamat valokuvat olivat karsineet pitkälti pois sen, mitä D'Arcy oli kuvitellut olevansa, ja se kaikki oli ollut tarpeetonta. s. 462
Jonas T. Bengtsson: Olipa kerran (Et eventyr, 2011) ***
Varasin samantien Ehdonalaisen jälkeen aiemmatkin Bengtssonin kirjat. Tämä on niistä ensimmäisenä suomennettu. Tykkäsin myös tästä. Ensimmäinen puolisko kirjasta oli erityisen hieno. Siinä kertojapäähenkilö Peter on 6-vuotias. Ajassa ollaan 80-luvulla ja Peter ja isä asuvat kahdestaan. Isä tekee pimeänä erilaisia hanttihommia ja Peter kulkee välillä töissä mukana, usein piirustusvälineet mukana. Aika ajoin isän työt loppuvat ja he muuttavat. Kasvoiltaan sairaan vanhan rouvan villiintyneen puutarhan ruotiminen on yksi parhaista työpaikoista. Peter tulee kouluikään, mutta isä ei laita häntä kouluun, vaan opettaa itse. Isä on selvästi lukenut mies, joka on jostain syystä ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Loppuosassa kirjaa Peter yrittää saada selville isänsä kohtaloa.
Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti (The Man Who Died Twice, 2021) ***
Brittiläisen koomikon ja juontajan toinen romaani. Esikoisromaani Torstain murhakerho on ollut kaikkien aikojen nopeimmin myynyt esikoisrikosromaani. Kirjan takaliepeessä kirjoja kuvataan hyvänmielen dekkareiksi. Sellainen tämä kirja todella oli. Murhamysteeri, jota selvittävät seniorit Joyce, Ibrahim ja Ron johtajanaan eläköitynyt salaisen palvelun agentti Elizabeth. Elizabethin aiempi mies on sotkeutunut timanttien katoamiseen ja antaa Elizabethille kirjeessä vihjeitä. Ihmisten päitä ammutaan tohjoksi ja samaan aikaan puolustetaan Ibrahimia, joka on loukkaantunut pahoinpitelyssä. Samaan aikaan päätöntä menoa ja laadukasta viihdettä. Elizabethilta vielä tämmöinen viisaus tuli merkittyä lukiessa ylös:
"Jotkut ihmiset, joita elämässä kohtaa, ovat sääennustajia, kun taas toiset ovat itse sää." ... "Meillä sääennustajilla, meillä on aina sormi ilmassa, koska haluamme tunnustella mistä päin tuulee. Me emme pidä yllätyksistä." "Te taas olette itse sää. Te liikutte oman mielenne mukaan ja toimitte tunteidenne pohjalta. Teette asioita kuhnailematta ja huolehtimatta liikoja." Sitten hän kertoo tarinan siitä, kun oli miehensä Stephenin kanssa Venetsiassa. Stephen oli ehdottanut, että vietetääm koko viikonloppu ilman matkaoppaita, harhaillaan vain ja eksytään. Tutkitaan, millaista taikaa seuraavan kadunkulman takaa löytyy. Elizabethin mielestä se on "äärimmäisen tehotonta toimintaa". Niinpä Elizabeth opettelee kaikki tärkeät kohteet matkaoppaista etukäteen ja paikan päällä he harhailevat sinne tänne osuen "sattumalta" hienoihin paikkoihin. "Matka oli täydellinen, ja Stephenin mielestä koko viikonloppu oli yhtä taianomaista sattumaa. Se taas johtuu siitä, että hän on sää ja minä olen sääennustaja. Hän uskoo kohtaloon, kun taas minä olen kohtalo", Elizabeth toteaa ja sanoo lopuksi: "Jokaisessa suhteessa olisi hyvä olla yksi kumpaakin lajia." s. 198-201
Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema (The Death of Vivek Oji, 2020) ****
Vivek Ojin kuolema on tiedossa jo kirjan nimen perusteella, mutta se ei haittaa lainkaan kun kuolemaa aletaan taustoittamaan. Vivek on parikymppinen nuori, joka on palannut kotiin isän ja äidin luo kesken opintojen lepuuttamaan hermojaan. Lapsuudenystävät Somto ja Olunne saavat hänet virkistymään ja nuoret viettävät paljon aikaa yhdessä ystävänsä Jujun ja Vivekin serkun Ositan kanssa. Erityisesti Vivek ja Juju tuntevat isosti ja tulevat lukijaa lähelle. Lukija saa vihjeitä siitä, mitä on tapahtunut ja on aina askeleen edellä kirjan henkilöitä. Hienosti rakennettu tarina identiteettiään hakevista nuorista, jossa Nigeria näyttäytyy valitettevan konservatiivisena.
Jonas T. Bengtsson: Ehdonalainen (Fra blokken, 2020) ***+
Takakannen mukaan hyytävä psykologinen trilleri ystävyyden hinnasta. No, ehkei ihan hyytävä, mutta erinomainen trilleri joka tapauksessa. Kolme Kööpenhaminan pahamaineisen lähiön tornitaloissa varttunutta poikaa on kasvanut aikuisiksi kukin tahoilleen. Danny pääsee kirjan alussa vankilasta, Christian työskentelee poliisina, mutta hammaslääkäriksi opiskeleva Malik on kadonnut. Danny ryhtyy etsimään Malikia ja saa apua myös Christianilta. Vuorotellen kukin on lukujen kertojana ja vyyhti kiertyy vähitellen auki.
Leïla Slimani: Toisten maa (Le pays des autres, 2020) **+
II maailmansodassa Ranskan puolella taistellut marokkolainen Amine ja ranskalainen Mathilde rakastuvat sodan jälkeen, menevät Ranskassa naimisiin ja muuttavat Marokkoon. Aminen suvulla on kaupungin ulkopuolella ränsistynyt tila, jossa Amine ryhtyy yrittämään jos jonkinmoista viljelystä. Lapsia syntyy kaksi ja Mathilde asettuu vähitellen yhä enemmän uuden kotimaansa kulttuurin naisen rooliin. Se ei ole helppoa. Lisäksi alkaa riidat siirtolaisten ja paikallisten välillä, jotka muuttuvat verisiksi yhteenotoiksi. Sinänsä mielenkiintoista historiaa Mathilden kautta, mutta ei jotenkin kuitenkaan temmannut mukaansa.
Aino Vähäpesola: Onnenkissa, 2019 ****
Nuoren naisen kasvusta autofiktiivisellä otteella. Edith Södergranin runojen feministisestä tulkinnasta gradua kirjoittavalla parikymppisellä päähenkilöllä on paljon ajatuksia elämästä. Minkälaisten arvojen mukaista elämää hän haluaa itse elää. Tämä vaatii aika ajoin joogaa, jotta päässä hyrräävät ajatukset edes hetkeksi pysähtyisivät. Kirjassa on paljon tätä ajatusten virtaa naiseudesta, joogasta, seksistä, Edith Södergranista, raitapaidoista ja siitä, millaista on elää setien ehdoilla rakennetussa maailmassa (sisäkannen teksti). Ihanaa nuorta älyllistä pohdintaa ja samalla mukava pienoiselämänkerta Edith Södergranista. Merkkasin lukiessani useita kohtia (tarralappuja 8 kpl). Tässä muutama:
Yliopiston kirjallisuuden tutkimuksen luennoilla (s. 41): Tunne on kuitenkin henkilökohtaista, henkilökohtainen epämääräistä, ja epämääräisyys tieteen vihollinen. Henkiläkohtainen kuuluu käsitellä iltaisin. Luennolla ei kuulu puhua siitä, kuinka tuntee saaneensa uuden perspektiivin omiin tai puolison narsistisiin taipumuksiin luettuaan vaikkapa Dorian Grayn muotokuvan tai Vuosisadan rakkaustarinan.
Graduseminaarissa (s. 45): Punoitukselle ja kainalohielle silkkipaidassa oli monia mahdollisia syitä mutta kyyneleille vain yksi.
Ruuhkaratikassa (s. 49): ...sisään tuli pariskunta. Heillä oli päällään sunnuntaikävvelylle tyypilliset vaatteet, eläkeläisen teeskentekemättömät vaatteet. He pelmahtivat iloisina vaunuun, jossa ketään ei näyttänyt kiinnostavan mikään. Me muut seisoimme mahdollisimman kaukana toisistamme mutta ruuhkan vuoksi kuitenkin tiheästi. Täytimme vaunun kuin viljellyt kuuset.
Muistista (s. 124): ... olen ymmärtänyt yhden uuden syyn siihen, että vanhat ihmiset kertovat tarinoita. He muistavat millaista on ollut, mutta on hirveän hankalaa ymmärtää oikeasti eläneensä tapahtumat. Sitä vain kertoo, kuuntelee omaa puhettaan itsekin kiinnostuneena, kuin kuuntelisi tarinaa jonkun toisen elämästä.
Jussi Konttinen: Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, 2019 *****
Toimittaja Jussi Konttinen on jo aiemmin asunut Venäjällä ja käynyt Siperiassa. Nyt suuri haave toteutuu, kun hän muuttaa vuodeksi (ja myöhemmin vielä kahdeksi kuukaudeksi) Siperiaan vaimonsa ja kolmen alle 10-vuotiaan poikansa kanssa. Perhe asettuu pieneen Töhtyrin kylään Jakutian maakuntaan, josta Konttinen matkaa eri puolille Siperiaa. Perhe elää arkeaan Töhtyrissä, yksi lapsista koulussa, kaksi päiväkodissa. Kirjassa on 47 lukua, joista jokainen on äärimmäisen mielenkiintoinen. Vierailu timanttikaivoksella, vuorokausi satunnaisen vaalipaikan tuulikaapissa, tundralla moottorikelkalla ja porolla paikallisten kanssa, mammutin syöksyhampaiden etsintä ikiroudasta. Kuin lukisi Kuukausiliitteen artikkelin toinen toisensa perään. Kirjan lukeminen kestää viikkoja, kun kerralla sulattaa 1-3 lukua. Parhaiten mieleen jää perheen arki jäätävissä 50 asteen pakkasissa, mutta myös Konttisen reissut muualle Siperiaan. Hienosti toimitettu kirja, jossa neljä kuvaliitettä tekee sanat kuviksi.
Sally Rooney: Beautiful World, Where Are You, 2021 ****
Synttärilahja, jota ei enää tarvinnut odottaa kirjastosta. Sama tapa kirjoittaa kuin aiemmissakin romaaneissa. The evening after she received this email, Eileen was walking through Temple Bar toward Dame Street (s. 98). Tässä kirjassa päähenkilöt ovat jo kolmekymppisiä (ja vähän päälle) ja ollaan siinä käännekohdassa, kun nuoruus jää taakse ja on astuttava aikuisuuteen. Kukaan ei varsinaisesti jarruttele tätä muutosta, mutta kaikki ovat omalla tavallaan yksin päätöksen edessä. On Alice, menestynyt kirjailija, joka muuttaa Dublinista pienelle paikkakunnalle isoon taloon ja tapaa varastossa töissä käyvän Felixin. On Eileen, Alicen paras kaveri Dublinissa, joka on juuri eronnut pitkästä suhteestaan. Ja on Simon, Eileenin lapsuudennaapuri, joka on harvinaisen hyvä ystävä. Kirjassa vuorottelevat Alicen ja Eileenin syviä ajatuksia ja arkisia tapahtumia sisältävät sähköpostit sekä pätkät Alicen ja Eileenin tämänhetkisestä elämästä. Kun Eileen ja Simon saapuvat Alicen ja Felixin kylään vieraiksi, nousee isoja teemoja ja isoja tunteita.
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen, 2020 ***
Esikoisteos, jossa nainen kertoo sattumuksia ja kohtauksia elämästään ei niin kronologisessa järjestyksessä. Luvut sisältävät hänelle tärkeitä asioita, niitä asioita joiden kautta hän pohtii olemistaan naisena ja niitä asioita, jotka ajavat häntä kohti äitiyttä. Peilinä on poikaystäviä, lapsuudenperhe, poikaystävän lapsi. Nainen miettii onko valinnat oikeita vai olisiko pitänyt päättää toisin. Samaan aikaan tässä on hyvä. Lukuja lukee kuin tuntisi naisen ja sitten ei kuitenkaan tunne.
Laura Manninen: Sitten tapasin pehmeän miehen, 2020 ***-
Päähenkilöllä sama etunimi kuin minulla. Tästä syystä lukeminen oli välillä omituista. Marjaana ei ole kovin yleinen nimi, joten harvoin sitä näkee tai kuulee. Kirja alkaa lauseella: Minä pidän miehistä. Ja näin tosiaan on. Marjaana kertoo seurustelukumppaneistaan kutsumalla heitä määräävän piirteen mukaan. On urheileva mies, sympaattinen asuntosijoittaja, taiteellinen mies, kompostoiva mies, kalastava mies, naprapaatti. Ja sitten on pehmeä mies. Katkaiseeko pehmeä mies suhteiden jatkuvan virran?
Naoise Dolan: Jänniä aikoja (Exciting Times, 2020) ***
Irlantilaisen Dolanin esikoisteosta on verrattu Sally Rooneyn Normaaleihin ihmisiin. Rooney on kyllä parempi :) Mutta hyvä kirja oli tämäkin. Romaani sijoittuu Hongkongiin, jossa irlantilainen Ava opettaa englantia tikkaiden lapsille. Kyseessä ei ole mikään ihannetyö, mutta Ava ikäänkuin lilluu Hongkongissa paremman puutteessa. Ava tapaa brittiläisen invertointipankkiirin Julianin ja heillä alkaa ystävyys-rakkaus- suhde. Pian Ava asuu Julianin kämppiksenä hienossa asunnossa. Kun Julian lähtee pidemmälle työmatkalle, Ava tutustuu paikalliseen juristiin Edithiin. Yhtäkkiä itsekseen viihtyvällä Avalla on kaksi suhdetta.
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (2014) ***
Ensin ajattelin, etten jaksaisi kirjaa sodanjälkeisistä vuosista, perheestä metsätilalla. Ja tätä kaikkea kokoamassa jälkipolvi nykyhetkessä. Kuin olisin lukenut vastaavia jo monta (ehkä yhden?). Kirja kuitenkin tempaisi mukaansa. Perheen äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sitä seuranneet tapahtumat näkyvät vielä vuosikymmentenkin jälkeen suvun jäsenissä. Mieleeni piirtyi kuvaa tilan rakennuksista ja ihmisistä siellä.
Martta Kaukonen: Terapiassa (2021) **
Esikoisteos, jota kuvataan takakannessa psykologiseksi trilleriksi. 20-vuotias sarjamurhaaja Ira tekee ja suunnittelee kerrassaan epämiellyttäviä tekoja. Clarissa on psykoterapeutti, joka saa Iran asiakkaakseen. Clarissalla on puolisona Pekka, joka on kuvassa myös pikku hiljaa mukana. Liian epämiellyttävää väkivaltaa ja tuskaisia taustoja jotta olisin voinut nauttia tarinasta.
Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen (2021) **+
Kirjailijan tyylin tunnistaa, mutta jostain syystä tämä ei viehättänyt samoin kuin aiempi kirja Kerrostalo. Syyllisessä on kaksi aikatasoa. Toisessa nelikymppinen somevaikuttaja on jo sellissä pidätettynä ja toisessa tasossa eletään aikaa, joka johti tähän. On pyramidihuijausta lisäravinteilla, maksamattomia laskuja lipaston alalaatikossa, erikoinen taiteilijaäiti vastapäisessä kerrostalossa ja kruununa miehen pelottava veli, joka muuttaa myös kulmille.
Jenny Offill: Ilmastoja (Weather, 2020) ***
Hyvin samankaltaisesti kirjoitettu kirja kuin Offillin aiempi romaani Syvien pohdintojen jaosto. Kirja koostuu kappaleista, jotka ovat pituudeltaan muutamasta rivistä puolikkaaseen sivuun. Kappaleet liittyvät toisiinsa väliin tiukasti, väliin hyvinkin väljästi. Päähenkilö Lizzie on keskeyttänyt opintonsa ja työskentelee kirjastossa, jossa pääsee seuraamaan asiakkaita ja vastailemaan heidän monenmoisiin kysymyksiinsä. Kotona on mies Ben, joka on tottunut siihen, että olen pelkkää puhetta enkä yhtään toiminnan ihminen, mutta hyvän tahdon potin kasaamiseen meni pitkä aika (s. 170) ja poika Eli. Ajatuksissa ja arjessa pyörivät myös veli Henry, joka on toistaiseksi kuivilla huumeista ja Sylvia, Lizzien vanha mentori yliopistolta, joka luennoi ilmastonmuutoksesta. Nopeaa ja nautittavaa luettavaa.
Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (All den luften som omger oss, 2018) ****
En tiedä mikä minua tämän kirjailijan tyylissä viehättää, mutta en melkein malttanut lukea kirjaa, kun tiesin ettei jatkoa seuraa ainakaan ihan heti. Jollain tapaa tulee mieleen Knausgård ja muutenkin tämän ajan autofiktiivinen henki. Toisaalta usein se jo vähän ärsyttää, mutta ei tämän kirjan kanssa ollenkaan. Tom on tutkinut vanhaa murhaa, joka tapahtui hänen lapsuuden kotipaikallaan Huddingessä, kun Tom oli teini-ikäinen. Paikkakuntalainen nuori mies, Mikael K löydettiin luolasta murhattuna. Tapausta ei ole koskaan ratkaistu. Tom kokoaa tutkimuksiaan kirjaksi. Sitten omassa elämässä tapahtuu sellaista, että Mikael K unohtuu. Tästä Malmquist on kirjoittanut kirjan Joka hetki olemme yhä elossa, jonka luin kesällä 2020 ja pidin paljon. Kun kirjan tapahtumista on vierähtänyt aikaa useampi vuosi, Tom palaa Mikaelin tapaukseen. Ilma joka meitä ympäröi koostuukin kahdesta osasta, ennen ja jälkeen Karinin kuoleman. On liikuttavaa kuinka Tom paneutuu Mikaelin tapaukseen ja käy samalla omaa surutyötään. Lopulta Mikaelista on päästettävä irti.
Jojo Moyes: Tähtien antaja (The Giver of Stars, 2019) ***
Vähän erilainen Moyes. Kirja sijoittuu 1930-luvun Kentuckyyn, jonne Alice saapuu nuorena vaimona Englannista. Elämä pikkukylässä rajoittuu kotiin, jossa miehen isä määrää ja mies etääntyy Alicesta. Alice liittyy kiertävään kirjastoon ja saa sisältöä elämäänsä. Kiertävää kirjastoa johtaa Margery, vahva nainen, jota myöhemmässä vaiheessa kirjaston muut naiset ryhtyvät puolustamaan. Naiset kulkevat vuoristoista seutua ratsain kirjat satulalaukussa säässä kuin säässä. Liikkuva kirjasto-hanke (Horseback Librarian programme) vuosilta 1935-1943 on toiminut innoittajana.
Ritva Hellsten: Raija (2020) **+
Kirjailija Ritva Hellsten kirjoittaa siskonsa, kirjailija Raija Siekkisen tarinaa. Raija kuoli tulipalossa vuonna 2004. Tästä tapahtumasta kirja alkaa ja päättyy. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti hän-muodossa. Tämä tyyli jollain tapaa etäännyttää ja jopa häiritsee lukemista. Raijasta ei oikein saa otetta. Kipuilu taiteilijuuden ja arjen sekä nykyisyyden ja lapsuuden välillä kuitenkin koskettaa.
Meri Valkama: Sinun, Margot (2021) ***+
Toimittajan esikoisteos, jonka tapahtumapaikkana on kirjoittajan lapsuudesta tuttu Itä-Berliini. Päähenkilö palaa lapsuutensa Berliiniin etsimään sitä osaa itsestään, joka jäi aikoinaan kaupunkiin, kun perhe palasi isän komennukselta yllättäen takaisin Suomeen. Tarina ja tapahtumapaikka kiehtovat ja niitä pyörittelee mielessään vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Joku tekstissä tuntuu toimittajamaiselta, mutta vain paikka paikoin.
Joel Haahtela: Hengittämisen taito (2020) *****
Aivan ihana kirja. Perhesiteitä, ajattelua, Kreikan saari ja sopivansorttista hengellisyyttä. Suomalaisen kirjakaupan sivuille teosta kuvataan näin: Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää. Kieli oli niin kaunista, että olisin halunnut laittaa tähän muutaman otteen. Valitettavasti en ehtinyt ennen kuin kirja piti palauttaa kirjastoon.
