Ruotsalaiskirjailijan dekkari, joka nousi kansainväliseksi ilmiöksi. Ymmärrän kyllä, sillä ainakin itselle dekkarin idea oli uudenlainen. 19-vuotias Stella on syytettynä vanhemman miesystävänsä murhasta ja Stellan pappi-isä ja asianajaja-äiti haluavat pelastaa perheen vähän niinkuin keinolla millä hyvänsä. Ensin tarinaa kertoo isä, epätoivoisena huolesta, sitten tulee kiinnostavin osuus eli Stellan näkökulma ja lopuksi äidin loogisin ajatuskulku. Tykkäsin eniten siitä, miten Stella kuvailee itseään. Hän on erilainen kuin muut ja ajautuu kaikenlaisiin tilanteisiin impulsiivisuutensa takia. Jotenkin muuten tarina tuntui vähän hidastempoiselta.
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (Gehen, ging, gegangen 2015) ****
Kaiketi ensimmäinen Erpenbeckiltä suomeksi käännetty romaani. Taas pakko kopioida takakannesta: Vähäeleisen ravisuttava kuvaus itäsaksalaisen professorin ja afrikkalaisten pakolaisten kohtaamisesta, joka kasvaa yleisinhimilliseksi kertomukseksi rajoista, muutoksista ja menetyksistä. Aivan ihana kirja. Kuin olisi elokuvaa katsonut. Elokuvakuvan luomisen lisäksi tykkäsin siitä, miten pääsi lukemaan aukikirjoitettuja professorin ajatuksia. Aiheesta puhumattakaan. Kysyvälle vastataan ja kysyvä saa tietää.
Katriina Huttunen: Surun istukka 2019 ***-
Suomentajan omaelämäkerrallinen esikoisteos. Kirjoittajan 26-vuotias tytär on tehnyt itsemurhan. Äiti kirjoittaa surustaan, joka pysyy. Äiti käy tyttären haudalla Hietaniemen kolumbaariossa, selvittää tyttären laskuja ja muita paperiasioita, muuttaa Hankoon ja takaisin, jättäytyy yksin, tekee käännöstöitä, suree ja kirjoittaa. On tekstejä, jotka painetaan kirjaan ja on tekstejä, jotka jäävät vain äidille. Hyvä niin.
Agnès Martin-Lugand: À la lumière du petit matin 2018 ***+
Tämäkin kirja napattu leirikoulussa Fnacin suosituimmista. Hyvän mielen ihmisenä kasvun ja rakkauden tarina. Nelikymppinen Hortense on Etelä-Ranskasta kotoisin, asuu Pariisin kattojen yllä, on töissä tanssinopettajana ja seurustelee naimisissa olevan miehen kanssa. Hortense tekee mielellään niin kuin muut toivovat. Pahempi nilkannyrjähdys pakottaa hänet pitkälle sairaslomalle kotiseudulle, missä häntä odottaa rakas ystäväperhe ja kuolleiden vanhempien tyhjillään oleva majatalo. Juoni etenee juuri niinkuin ajatteleekin, eikä haittaa yhtään! Hortense elämä muuttuu muutamassa kuukaudessa lopullisesti juuri niinkuin lukija toivoo.
David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic (Jag är Zlatan Ibrahimovic - min historia, 2011) ***
Tämä pokkari oli kirjaston poistohyllyssä ja ajattelin, että se olisi hyvä koko perheen lomakirja kesäreissuille. Ja on ollutkin, jo kolme neljästä sen lukenut! Tarina Malmön Rosengårdin lähiön kasvatin noususta maailman kuuluksi jalkapalloilijaksi imaisee mukaansa. Vaikka kirjasta varmaan 80% on jalkapalloa, niin se ei juurikaan tällaista maallikkoa haitannut. Eikä myöskään se, että viimeiset sata sivua luin tietäen sen, että minä-muodossa kirjoitetun teoksen sitaatit oli kirjoittaja kehittänyt itse (toki taustalla n. 100 tuntia keskusteluja Zlatanin kanssa).
Jarkko Tontti: Perintö (2018) ***-
Aikuisten sisarusten Anna-Leenan ja Henrikin välit eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Heidän äitinsä kuolee yllättäen. Hautajaiset, äidin asunnon läpikäynti ja myynti sekä perunkirjoitukset pitää hoitaa. Asunnosta löytyy äidin päiväkirjat, joista taistellaan. Päiväkirjoista paljastuu sellaisia salaisuuksia, että sisarusten välit lähentyvät väkisellään. Ihan mielenkiintoinen aihe ja jouhevaa tekstiä.
Angie Thomas: Viha jonka kylvät (The Hate U Give, 2017) ****
Kyllähän tämä oli hyvä kirja! Niin paljon koohkattu tästä nuorten kirjasta, että pelkäsin ettei se täytä odotuksia. Mutta täytti. Päähenkilö Starr on 16-vuotias, asuu äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kanssa Garden Heightsissa, mustien slummissa. Isä pitää ruokakauppaa, äiti on töissä sairaalassa. Perheellä on varaa lähettää lapset paremman alueen kouluun, jossa he ovat harvoja mustia. Starrilla on koulun kautta valkoisia ystäviä, myös poikaystävä. Samaan aikaan hän hengaa oman alueensa ystävien kanssa ja pitää samalla yllä kahdenlaista roolia. Valkoisten koulussa arvostus tulee suoraan ihonvärin perusteella, omalla alueella sen eteen pitää taistella. Perusteinimateriaalia ystävyydestä, rakkaudesta, perheen rajoista, koulunkäynnistä. Kaiken läpi kuitenkin tunkee isompi teema: Black Lives Matter. Starr on paikalla, kun poliisi ampuu hänen ystävänsä ilman mitään syytä. Starr kertoo kuulusteluissa kaiken, mutta poliisia ei tuomita. Garden Heights kuohuu, mielenosoituksia ja jengien voimien mittelöä.
Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat (Fresh Complaint, 2017) ***+
Novellikokoelma, jonka novellit on kirjoitettu 1980-2010-luvuilla. Kymmenen novellia on ladottu kirjaan kirjoittamisjärjestyksessä ja mielestäni osin myös paremmuusjärjestyksessä. Novellien henkilöhahmoilla on aina jonkinlainen iso kriisi meneillään, jota kuvataan melko ironisesti. Pidin erityisesti novelleista Liemipumppu (40-kymppinen nainen haluaa lapsen ja järjestää hedelmällisyysjuhlat, joiden tuotoksella hän hedelmöittää itsensä liemipumpun avulla), Vanhaa musiikkia (Liian kalliin klavikordin ostanut Rodney on ajautunut maksuvaikeuksiin, eikä vaimon mikrossa ominaistuoksunsa saavat pehmohiiret oikein mene kaupaksi) ja Lomaosake (Kertojan isä on ostanut Floridasta melko ränsistyneen motellin, jota on muuttamassa lomaosakkeiksi ikuinen optimismi sielussaan).
Rachel Cusk: Ääriviivat (Outline, 2014) ***+
Cuskin ensimmäinen suomennettu teos, joka aloittaa kolmen romaanin sarjan. Romaanissa englantilainen kirjailija matkustaa opettamaan Ateenaan luovan kirjoittamisen kurssille. Jokainen luku on oma terävänäköinen tarina hänen ja jonkun toisen kohtaamisesta. Cusk kuvailee ihmisten ulkonäköä, tiloja ja ihmisten monologeja pikkutarkasti.
Esim. Auton ikkunat olivat auki, ja vierustoverini ajoi toinen käsi ratilla, nojaten toisella ikkuna-aukkoon niin että hiha lepatti villisti tuulessa. Hän oli oikukas kuski, sujahteli kaistalta toiselle ja käänsi puhuessaan katseensa liikenteestä, niin että punaiset valot ja toisten autojen perät syöksähtelivät tuulilasiin ennen kuin hän huomasi niitä.
Kirjassa on paljon elämäntarinoita, kohtaloitakin. Omanlainen tapa kirjoittaa: Ylistetty Cusk hyödyntää romaanitaidetta uudistavissa teoksissaan omaelämäkerrallista materiaalia pyrkien samalla häivyttämään kerronnan subjektiivisuuden. Näin olisin itsekin sanonut, jos olisin osannut.
Heikki Pursiainen: Olette kaikki väärässä - yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa, 2019 *+
Media-alan yrittäjä ja journalisti, liberaali ekonomisti, takertuu toisten sanomisiin ja on oikeassa. Huutia saavat mm. Antti Nylén, Jari Ehrnrooth, Tommi Uschanov, Juhana Vartiainen, Teivo Teivainen ja Alexander Stubb. Kyseiset herrat vetoavat Pursiaiseen, mutta aina joku juttu jää häntä ärsyttämään. Aivan armotonta saivartelua ja pienten asioiden vääntämistä. Älyllistä kyllä ja lukeneisuuteen perustuvaa, mutta jollain tavoin lukijaa alentavaa ja itseä ylentävää. Aluksi virkistävää, sitten ärsyttävää ja lopulta niin yhdentekevää, että tuli vain selailtua loppuun.
Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä (Three Daughters of Eve, 2016) ***-
Taas kirja, joka kulkee kahdessa ajassa: Istambul 2016 ja Oxford 2000. Tällä kertaa lähes kaikissa luvuissa tarinaa kuljettaa Peri, nykypäivänä keskiluokkainen turkkilainen kotirouva, Oxfordin aikoina opiskelija, joka etsii uskoaan islamin eri ääripäiden väliltä. Lyhyttä Oxfordin aikaa leimaa karismaattinen professori Azur, jonka Jumala-seminaariin Perikin osallistuu. Kirjassa on paljon mielenkiintoista sanomaa sekä islamista että Turkista. Jotenkin se jää kuitenkin sirpaleiseksi, luvut ovat todella lyhyitä ja irrallisia. Tämä ajatus kuvaa jollain tapaa Jumala-seminaaria:
"Me emme ole täällä keskustelemassa islamista, kristinuskosta, juutalaisuudesta emmekä hindulaisuudesta. Saatamme sivuta niitä, mutta vain silloin kun keskeinen aiheemme vaatii sitä. Tutkimme Jumalan olemusta tieteen keinoin. Ette saa antaa omien näkemysten estää sitä. Kun kiihdytte jonkin asian - minkä tahansa asian - takia, muistakaa, mitä Russell sanoi: 'Mitä vähemmän tiedämme, sitä voimakkaammat ovat tunteemme.'"
Guillaume Musso: La Jeune fille et la nuit, 2018 ***+
Lyonista Fnacin Les meilleures ventes-hyllystä leirikoulumatkalla ostettu trilleri. Vaikka teksti oli melko suurella fontilla, oli alkuun pääseminen ranskaksi vaikeaa. Noin kolmenkymmenen sivun jälkeen alkoi sujua ja silloin piti lukea ensimmäiset 30 sivua uudelleen. Kirja sijoittuu Etelä-Ranskaan, Côte d'Azurille, jonne vuonna 2017 entiset oppilaat kokoontuvat lukionsa 50-vuotisjuhliin. Tästä hetkestä tehdään takaumia vuoteen 1992. Tänä poikkeuksellisen lumisena jouluna, Vinca Rockwell (yksi koulun oppilaista) katosi yhdessä filosofian opettajansa kanssa. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, koulun liikuntasali aiotaan purkaa ja tämä saa ystävykset Fanny, Thomas ja Maxime kauhun valtaan. Salin seinän sisään on nimittäin muurattu ruumis (il y a un cadavre dans le gymnase du lycée)...
Maggie Nelson: Argonautit (The Argonauts, 2015) **+
Taas takakannesta: Argo-laivalla purjehtineet mytologiset sankarit, argonautit, rakensivat pitkön merimatkan aikana laivansa osa osalta kokonaan uudelleen: silti he saavuttavat lopulta sataman laivalla, joka on edelleen Argo. Samaan tapaan mekin purjehdimme elämän läpi säilyttäen nimemme ja identiteettimme, mutta vähä vähältä muutumme kokonaan toisiksi, Maggie Nelson kirjoittaa. Kyseessä on yhtä aikaa omaelämänkerta ja filosofista pohdiskelua yllä olevan ajatuksen pohjalta. Vaikka tarinaa on ennen ja jälkeen, niin ydin on siinä ajanjaksossa, kun Maggien muunsukupuolinen puoliso Harry korjaa sukupuoltaan ja Maggie itse on raskaana. Korkealentoista ja laadukasta tekstiä, toisinaan liiankin korkealentoista.
Sally Salminen: Katrina (Katrina, 1936) ***
Takakannesta suoraan: Sally Salmisen esikoisromaani Katrina oli ilmestymisaikansa bestseller, eikä sen lumo ole vieläkään hiipunut. Kirja toi tosi paljon mieleen Myrskyluodon Maijan, sillä taas elellään meren äärellä ja meri antaa ja ottaa. Katrina on alkujaan Pohjanmaalta, mutta lähtee suuripuheisen Johanin mukana Ahvenenmaalle. Siellä ei odotakaan kartano omenapuineen, vaan vaatimaton mökki kalliolla, jonne Katrina ryhtyy rakentamaan kotiaan Johanin matkatessa merillä. Katrina on vahva nainen ja vaikka vastoinkäymisiä on, hän nousee aina jaloilleen. Lapset ovat rakkaita, mutta lähtevät kukin omille teilleen. Jollain tapaa hyvinkin modernilla tavalla kirjoitettu oman aikakautensa teos.
Vuonna 1988 syntyneen toimittajan esikoisromaani sijoittuu vuosien 1985-2008 Nigeriaan. Yejiden ja Akinin rakkaustarinaa varjostaa lapsettomuus. Tarinaa kertovat vuorotellen Yejide ja Akin. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö he ole luodut toisilleen, mutta perinteet vaativat lasta. Yejiden anoppi ei muuta ajattelekaan kuin lasta ja hankkii lopulta Akinille toisen vaimon. Akin taas pyytää apua veljeltään. Näistä yrityksistä ei seuraa kuin kaaosta ja epätoivoa. Samaan aikaan politiikassa tapahtuu. Modernitkin tuulet puhaltavat, vaikka perinteillä on edelleen suuri merkitys. Tämän kaiken rinnalla on kuitenkin suurinta näiden kahden ihmisen elämä.
Astrid Swan: Viimeinen kirjani - kirjoituksia elämästä 2019 ***
"Jonakin päivänä
lapseni kirjoittaa kirjan.
Sitä en lue,
mutta se on lempikirjani."
Näillä säkeillä alkaa Astrid Swanin unelmateos. Kirja, johon kirjataan parantumattoman syövän vaiheista. Kirja, johon kirjataan muistot itsestä ja taiteesta. Kirja, johon kirjataan oma taiteilijuus ja muusikkous. Kirja, johon kirjataan oma minuus poikaa varten. Kirja, johon kirjataan rakkaus mieheen ja tämän tyttäreen. Kirja, johon kirjataan kuolemasta. Kirja, johon kirjataan äitiydestä. Kirja, johon kirjataan otteita päiväkirjoista. Kirja, johon kirjoitetaan Amerikasta. Ja kirjassa on kaikki tämä ja enemmänkin.
