Laura Lindstedt: Oneiron (2015) **+
Vuoden 2015 Finlandia-voittaja, joululahjakirja ja tammikuun lukupiirin kirja tuotti kyllä minulle pienen pettymyksen. Idea eri taustoista tulleiden naisten keskusteluista ns. kuoleman välitilassa kuulosti kiehtovalta. Odotin elämän ja kuoleman rajanvetoa, sielukkuutta, elämän suuria kysymyksiä, ja niistä herääviä omia tunteita. Tämä oli ehkä väärä ennakko-odotus. En samaistunut yhteenkään naiseen, enkä saanut kirjan keskiosan filosofisesta pohdinnassa kiinni. Taisi olla minulle liian vaikeatajuista. Kirja ei itsessään tuntunut kokonaisuudelta, vaan osilta, jotka poikkesivat toisistaan paljonkin tyyliltään. Ehkä kahdeksan vuoden pitkä työstöaika näkyi näin. Rakenteen moninaisuus vielä lisäsi irrallisuuden tuntua. Loppuosan lehtileikkeet ym. kyllä kevensivät varsin raskasta keskiosaa ja muualla toistuvat selvennykset sulkeissa tosiaan selvensivät myös. Juutalaisuus ja sen tuomat ahdistavat kysymykset päähenkilö Shlomithille veivät paljon sivuja, mutta olivat osista kokonaisin. Mielenkiintoinen kirja, minulle liian vaikea.
Adam Johnson: Orpokodin poika (The Orphan Master's Son, 2012) ***
Stanfordin yliopistossa luovaa kirjoittamista opettava Abdam Johnson taustoitti ja kirjoitti tätä Pulitzer-palkittua romaania kuuden vuoden ajan. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Koreaan. Isänsä orpokodissa kasvanut Jun Do pärjää hyvin ihmisten sieppaajana ja saa yhä vastuullisempia työtehtäviä Pohjois-Korean hallinnon lähettämänä. Merillä työskennellessään Jun Don rintaan tatuoidaan kansallisen elokuvatähden Sun Moonin kuva ja myöhemmin kirjassa heidän tiensä kohtaavat muutenkin. Jun Don työminän ja arkiminän ero tulee selvimmin ilmi juuri suhteessa Sun Mooniin.
Kirjaa sanotaan seikkailukertomukseksi ja siltä se tuntuukin. Seikkailut ovat vain toinen toistaan karmeampia ja samalla tavallisen pohjoiskorealaisen arjen kuvaus lohdutonta. Pohjoiskorealaisen elämänmenon kuvaaminen on kuitenkin välillä jopa humoristista esim.
KANSALAISET! Avatkaa ikkunanne ja suunnatkaa silmänne ylös, sillä Pjongjangin yllä lentää varis, joka kääntelee kaarevaa nokkaansa kohti jokaista mahdollista uhkaa ja kohti alhaalla katselevaa isänmaallista kansaa. Pankaa merkille mustien siipien iskut, kuulkaa kireät huudot. Tarkatkaa, kuinka tuo lentomestari syöksyy koulujen pihoille tutkimaan lapsista pelkuruuden jälkiä ja sukeltaa sen jälkeen kynnet ojennettuina arvioimaan Kim Il-Sungia patsasta ihailevien kyyhkysten uskollisuutta. s. 391.
Mutta on meillä hyviäkin uutisia, kansalaiset! Kaupungin pahamaineinen tuulilasinpyyhinten pihistelijä on saatu kiinni. ... Ja vielä lisää hyviä uutisia - durratoimitukset maaseudulta ovat alkaneet. Noutakaa kiintiökupongeillanne muhkeat annokset tätä herkullista tärkkelystä. s. 434
Ja seuraavassa luvussa tapahtuvat julmuudet puistattavat niin, että lukeminen tekee mieli jättää kesken. Tällaista pätkää en laita esimerkkinä kuitenkaan...
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, 2013) ***
Norwegian Woodin kirjoittajan ensimmäinen suoraan japanista suomennettu romaani. Tsukuru on 36-vuotias juna-asemien suunnittelija, jolla ei ole ystäviä. Hänet jätettiin viiden kaverin porukasta parikymppisenä, eikä hän ole sen jälkeen oikein hakenut ystäviä. Nyt hän tapaa Saran, joka haluaa, että Tsukuru vihdoin selvittää sen, miksi hänet suljettiin kaveriporukasta. Tokiossa asuva Tsukuru matkustaa kotikaupunkiinsa Nagoyaan ja Helsinkiin tapaamaan entisiä ystäviään. Elämä on heitellyt jokaista. Nopeasti luettavaa, merkityksellinen sisältö, kaipaamaan jäin vain vähän runollisuutta tekstiin.
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 4 (Min kamp 4, 2010) ***
Tässä osassa Knausgård muistelee aikoja, jolloin hän oli 17-19 - vuotias, ensin lukiossa ja sitten Pohjois-Norjassa opettajan sijaisena. Sujuvaa luettavaa, tyylikin jo tuttua.
Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Onda boken, 2015) ***
Taas sujuvaa luettavaa ja hyvää kieltä :) Åbo Akademin kirjallisuustieteen laitoksella eräs oppilaista kiinnostuu runoilija Leander Granlundista ja hänen käsikirjoituksestaan Elon murheisesta hämärästä. Tämä saa professori Mickel Backmanin palaamaan menneisyytensä hetkiin. Aiheuttaako Paha kirja itsemurhia? Vaikka kirja ja tarina on hyvä, silti tuntuu, että Korkea-aho pystyisi vieläkin parempaan, jopa iholle menevään.
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 3. Kuolema (Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden, 2013) ***
Kolmas ja viimeinen osa Tukholmaan saapuneesta aidsista ja ystäväjoukosta, jota kuolema koskettaa. Tämä kolmas osa oli ehkä koossapysyvin tai ehkä kokoonsaattava. Kirjan takakannesta: Kertomus kärsimyksestä, nöyryytyksestä ja petoksesta, mutta myös kaunis kertomus tuota kaikkea uhmaavasta rakkaudesta. Elämä eletään juuri tämän kerran. Nämä samat asiat jäivät pyörimään minunkin mieleeni: miten tuohon aikaan (ja varmaan monessa paikassa vieläkin) jaotellaan ihmiset homoihin ja ei-homoihin ja miten kauniisti nämä toisista jaotellut pitivät yhtä ja rakastivat toisiaan.
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta (2011) ***-
Kolmas Hirvonen pienen ajan sisään. Tykkään tosi paljon hänen tavastaan kirjoittaa ja kuvata ihmisiä ja heidän mieltään. Tässä ollaan Afrikassa, Suomesta lapsuuden maisemiinsa palaa elämässään yksin jäänyt Paul. Hän kohtaa Estherin, jolla on omat murheensa kannettavanaan. Paul ja Esther ystävystyvät ja saavat elämälleen vähän lisää tarkoitusta ja valoa. Molempien elämänvaiheita tulee käytyä läpi. Mielenkiintoista ja aidon oloista afrikkalaisuutta. Jostain syystä pidän enemmän Hirvosen Suomeen sijoittuvista kirjoista. Seuraavaa odotellessa :)
