Syksyn 2022 kirjat

Anna-Maria Eilittä: Kun olen poisssa, 2019 **+
Tarinaa kertoo 45-vuotias Ilona, joka on jäänyt auton alle ja kuollut. Hän lähtee seikkailemaan ruumishuoneelta katselemaan, miten läheisten elämä jatkuu hänen lähdettyään. Matka on terapeuttinen ja tuleekin mieleen, onko kirjan kirjoittaminen ollut jollain tapaa terapiaa tekijälle. Teksti tuntui jotenkin henkilökohtaiselta. Yllättävän vähän häiritsi yliluonnollinen tilanne kuolleen paluusta, mutta muuten kirjassa on jotenkin turhan paljon ilmaa. Teksti on sujuvaa ja mieleen painui esim. tämä ajatus sivulta 54:

Anna turvautuu sarkasmiin, sillä suru on hänelle vielä liian uusi tuttava. Hän ei tiedä, ettei se poistu raottamalla ulkoeteisen ovea. Suru odottaa kärsivällisesti, kunnes se kutsutaan kunnolla sisään.

Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren, 2019) ***-
Ruotsin paras rikosromaani vuodelta 2019 on hyvin rakennettu useampaan aikatasoon. 1970-luvulla löytyy ensimmäinen lattiaan naulattu nainen, seuraava 1980-luvulla. Murhien selvittely jatkuu 2010-luvulla. Uhrit ovat naisia, samoin rikostutkijat. Juuri kun ehti kiintyä yhden aikakauden ihmisiin ja tarinaan, hypättiin eteenpäin. Siitä miinus.

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä (La vita bugiarda degli adulti, 2019) ***+
12-vuotias Giovanna asuu opettajavanhempiensa kanssa Napolin korkeimmalla kohdalla. Perheessä luetaan paljon ja seurustellaan samankaltaisten kanssa. Vanhemmat keskustelevat politiikasta ystäväperheen kanssa ja lapset Giovanna, Ida ja Angela viihtyvät keskenään. Sukulaisia ei nähdä: äidin vanhemmat ovat kuolleet ja isän sukuun ei pidetä yhteyttä. Kun isä kerran toteaa Giovannan muistuttavan siskoaan Vittoriaa (eikä tämä ole hyvä asia), Giovanna haluaa ehdottomasti tavata tätinsä. Tädin kulmille rahvaan pariin pitää laskeutua mäeltä. Giovanna ihastuu heti tätiinsä, joka puhuu värikästä murretta, rakastaa edelleen kuollutta rakastajaansa ja jakaa arkeaan tämän vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Giovanna tutustuu myös heihin, hiljaiseen Toninoon, rehvakkaaseen Corradoon ja kuvankauniiseen Giulianaan. Giovanna ihastuu erityisesti Giulianan vähän vanhempaan poikaystävään Robertoon, joka puhuu karismaattisesti. Kun oman perheen ja ystäväperheen draama kaatuu päälle, Giovanna jättää opiskelut sikseen, jää luokalleen ja hengailee tädin kulmilla. Hyvää kuvausta täysin erilaisista sosioekonomisista ympyröistä henkilöiden kautta.

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (The Man Who Didn't Call, 2018) ***-

Toinen Viihde-osaston kirja perään. Ei niin mukaansatempaava kuin edellinen, mutta erikoiset käänteet saivat innostumaan. Lähtökohtaisesti kyseessä +30 Sarahin ja Eddien salamaihastuminen, yhteinen lomaviikko, ero ja puhelinsoitto, jota ei koskaan tullut. Kun Sarah ryhtyy selvittelemään miksi Eddie ei ota yhteyttä, löytyy yllättäviä yhteyksiä menneisyyteen. Pääasiassa ollaan maaseudulla Englannissa, osan aikaa Jenkeissäkin.

Mhairi McFarlane: Mitä jos en löydä sinua koskaan (If I Never Met You, 2020) ***+
Oikein mukava Viihde-osaston kirja, täysin ennalta-arvattava, mutta ei haitannut! Lakitoimistossa töissä oleva Laurie on seurustellut puolet elämästään (eli 18 vuotta) Danin kanssa. Ja sitten Dan jättää Laurien. Laurie ja Dan ovat töissä samassa työpaikassa ja siellä on myös naistenmiehenä mainetta saanut Jamie. Jamie ja Laurie juuttuvat hissiin ja keksivät siellä valeromanssin. Senhän sitten arvaa mitä valeromanssista seuraa...

Mari Kurkiniitty: Kamalan ihana elämä maalla, 2022 **
Takakannen perusteella tositarina ja päiväkirjamaisuutta tässäkin. Varmasti ihanan terapeuttinen prosessi kirjailijalle, lukija jäi vähän ulkopuoliseksi. Pariskunta osata maatilan ja ryhtyy ikuiseen remonttiin. Sitten tulee avioero ja nainen jää tilalle yksin.

Anneli Vehkoo: Se kesä Pariisissa, 2022 **-
Pariisissa asuvan toimittaja-kirjailijan kolmas kirja sijoittuu Pariisiin. 53-vuotias Sini ottaa avioeron jälkeen elämässään aikalisän Pariisissa. Päiväkirjamainen, lyhyin lausein kirjoitettu lyhyt romaani tuli luettua nopeasti, mutta vähän harppoen.

Amelie Nothomb: Le livre des soeurs, 2022 ***
"Les mots ont le pouvoir qu'on leur donne."

Ranskan lomalla pikkukaupungin Fnacissa ei ollutkaan Les meilleures ventes - hyllyä. Ystävällinen myyjä ehdotti tätä kirjaa ensimmäisenä ja olikin hyvä valinta, vaikka tein päätöksen lähinnä ison fontin ja runsaiden dialogien vuoksi. Kirjan siskosten vanhemmat ovat vastarakastuneita ja tämä jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä. Rakkautta ei himmennä ensimmäisen tyttären syntymä ja Tristane jääkin paljon yksin, kun äiti ja isä rakastavat erityisesti toisiaan. Tristanesta kasvaa "une petite fille terne - tylsä pieni tyttö", joka ei vedä kavereita puoleensa, mutta joka oppii menemään toisten luo ja menestyy erinomaisesti koulussa. Kun Laetitia syntyy, hänestä ja Tristanesta tulee erottamattomat. Tristane kasvattaa Laetitian, sillä äiti ja isä rakastavat edelleen eniten toisiaan. Merkityksellistä on kuinka siskot täyttävät toistensa tyhjää tilaa ja rakastavat toisiaan ehdoitta. Ranskankielisissä arvioinneissa kirja ei ole menestynyt, sen tyyliä pidetään yksinkertaisena ja lapsellisena. Ehkä siksi se oli minulle helppolukuinen :)

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa (The Vanishing Half, 2020) ***+

Kirjailija ja kirja ovat saaneet kehuja ja palkintoja Yhdysvalloissa, eikä suotta. Erinomainen tarina erikoisesta pikkukaupungista, jossa asuu vain hyvin vaaleaihoisia mustia. Tai itse asiassa tarina, joka kertoo kaksosista, Stellasta ja Desireestä, jotka karkaavat yhdessä kotoa 14.8.1954 ja joista toinen palaa kotikaupunkiin 14 vuotta myöhemmin käsi kädessä pikimustan pikkutytön kanssa. Kaksosten tiet erkanivat aikanaan ja kukaan ei kuullut heistä kummastakaan mitään. Pieni salapoliisityö ja suuri sattuma vievät kuitenkin Stellan jäljille. Stellan, joka elää valkoisena keskiluokkaisella asuinalueella. 

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin (People We Meet on Vacation, 2021) ***+
Oikein ihana rakkaustarina jenkkilästä. Luin tämän ensin pikku hiljaa alkuun ja sitten yhdessä yössä loppuun. Poppy pursuaa toimintaa ja rakastaa värikkäitä vaatteita, Alexilla on monta samanlaista paitaa ja harkitseva mieli. Nämä kaksi ystävystyvät yliopistolla ja myöhemmin viettävät joka kesä yhteisen ulkomaanloman, vaikka molemmilla on parisuhteita samaan aikaan toisaalla. Nyt edellisestä kerrasta on useampi vuosi ja Poppy haluaisi taas Alexin kanssa lomalle. Edellinen loma päättyi oudosti ja tämä vaivaa Poppyä. 

Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa (Folk med ångest, 2019) ***
Hulvaton rikosromaani onnettomasta ryöstäjästä, joka pakenee asuntonäyttöön ja tilanteesta muodostuu panttivankidraama, jossa ei tiedä kuka on auttaja ja kuka pakenija. Tässä yksi esimerkki kirjan tyylistä:

Totuus on tietenkin että jos ihmiset todella olisivat niin onnellisia kuin miltä he internetissä näyttävät, he eivät olisi niin helvetin paljon internetissä, koska kukaan ihminen jolla on oikein hyvä päivä ei käytä puolta siitä itsensä valokuvaamiseen. s. 71

Gustaf Skördeman: Geiger (Geiger, 2021) ***-
Mm. Varustamon käsikirjoittajan esikoisteos, jossa poliisin prostituutioryhmässä työskentelevä Sara Nowak ajautuu tutkimaan lapsuudestaan tutussa naapuriperheessä tapahtunutta murhaa. Perheen televisiosta eläkkeellä oleva isä löydetään ammuttuna kotoaan ja vaimo Angela on kadonnut. Murhan taustalta paljastuu kylmän sodan aikainen vakoojarinki ja Bromanien perheen salaisuudet paljastuvat yksitellen. Kieltämättä mielenkiintosia viitteitä vuosikymmenien takaisiin asioihin. 

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään (Försvararen, 2020) **
Poliisin kirjoittaman Ebba Tapper- sarjan aloitusteos. Ennustajan mukaan toinen kaksosista kuolee ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Jasmine ja Nicolas Moretti viettävät juhlapäivää yhdessä myös huumeita käyttäen. Aamulla Nicolas herää verinen ja kuollut sisko sylissään. Tapausta tutkii poliisista tauolle laitettu Ebba Tapper yhdessä kuuluisan puolustusasianajaja Angela Köhlerin kanssa. Kukaan ei ole vailla omia ongelmia. Luin, mutten ihan saanut otetta tästä tyylistä.

Andrea Camilleri: Veden muoto (La forma dell'acqua, 1994) **
Sisiliaan sijoittuvan Komisario Montalbanon tutkimuksista kertovan dekkarisarjan aloitusosa. Miljöö kiinnostava, henkilöhahmot samoin. Vähän liian brutaalia kuitenkin minun makuuni.

Bo Carpelan: Kesän varjot (Berg, 2005) ****
Lukupiirikirja, joka on jäänyt kirjaamatta. Lukupiiri suhtautui ristiriitaisesti kirjaan, minä pidin. Mattias Bergmark palaa vuosikymmenten jälkeen lapsuusmaisemiin ja muistoja nousee pintaan. Minusta kirjan harhaileva ja epätarkka tyyli sopi tähän hyvin, koska näinhän muistikin toimii. Tarina jäi kuitenkin tästä syystä monesta kohtaa auki, joka saattaa myös häiritä lukijaa. Tekstistä merkkasin monta kohtaa. Tämä ensimmäinen tuo mieleen omat lapsuuskesät ja kyvyn olla vaan ja tarkkailla ympäristöä. Toinen kuvaa riipaisevalla tavalla sitä, miten hoivakodin kaunis sijainti jää sänkypotilailta sivuun,

Aurinko oli alkanut tosissaan lämmittää. Isällä oli takki käsivarrella. Äiti varjosti silmiään kädellä, kääntyi ympäri: Mattias! On kuin yhä kuulisin hänen äänensä, kuulisin isän rykäisyt ja Jonaksen kiljahdukset ja näkisin kaiken mikä liikkui, pienimmätkin otukset: muurahaisten polun, sisiliskon joka vilahtaa ruohikossa, pilvien varjot jotka tyynesti vaeltavat yli peltojen, yli minun. Missä on se aika joka meidät erottaa. s. 11

Hoitokoti, jossa Jonas on viettänyt yksinäisen elämänsä kolmekymmentä viime vuotta aivan entisenlaisenaan, vain vuosi vuodelta hiljaisempana ja kumarampana, sijaitsee metsän keskellä. Sieltä avautuu avara maisema: siintäviä kukkuloita, pitkänomaisia laaksoja, puunlatvojen läpi siivilöityvää valoa. Kuka pysähtyy katselemaan sitä kaikkea? Kuka sänkypotilaista nousee, vapaana ja voimakkaana, menee avaamaan ikkunan, hengittää sisäänsä kesäkuun kirkasta ilmaa ja odottaa hetkeä jolloin siivet kantavat ja alkaa pakomatka, huimaava pakomatka? Häikäisevän valkoisina, hulmuavissa lakanoissaan he vihdoin lentävät tiehensä kuin lintujen varjot, pilvien varjot. Ja me katselemme heidän jälkeensä käsi silmiä varjostamassa. Että heillä olikin noin suuria unelmia, rohkeita fantasioita, väkevä kaipuu! Että noissa hauraissa piinatuissa ruumiissa olivat tallella kokonaisen elämän hetket, säkenöivinä ja hehkuvina kuin jalokivet tuhkan seassa! Että me emme huomanneet mitään! s.33

Tove Ditlevsen: Nuoruus (Ungdom, 1967) ***+
Edelleen ihmettelen, miten voi olla näin tämän hetken tyylin mukainen kirjasarja. Tällä kertaa eletään nuoruutta, jossa Tove muuttaa pois kotoa, saa rauhan kirjoittaa ja ensimmäiset runot julkaistua. Samalla hän viettää nuoruuttaan tanssipaikoilla, käy töissä konttorissa, seurustelee Akselin kanssa, eroaa, ihastuu toimittaja Viggo F. Molleriin ja käy kotona kuuntelemassa tätiään sairasvuoteella ja äitiään, joka paheksuu Toven muuttoa kotoa. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri (The Beekeeper of Aleppo, 2019) ***+
Kirja pohjautuu Christy Lefterin kokemuksiin vapaaehtoistyöntekijänä vastaanottokeskuskessa Ateenassa. Nuri ja Afra asuvat Aleppossa, Nurilla on mehiläistarha ja Afra on taidemaalari. Syyrian sisällissota pakottaa lopulta heidätkin jättämään maansa. Matka on raskas ja vaarallinen, lisäksi molempien mieltä painaa suru siitä, mitä tapahtui ennen lähtöä. Voiko elämä tämän kaiken jälkeen vielä jatkua ja voiko se jatkua yhdessä. Kaunis kirja kauheasta matkasta.

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (Vi for upp med mor, 2019) ****
Jana Kippo -trilogian toinen osa on tyyliltään selkeämpi, kuten päähenkilönsä. Jos oli tarkoituksella, niin tykkäsin. Nyt äiti on kuollut ja veli ajautuu mukaan uskonnolliseen yhteisöön äidin kotipaikkakunnalle. Jana ei tästä pidä ja jää asumaan samalla paikkakunnalla asuvan Jussin luo. Elämä Jussin kanssa on rauhaisempaa kuin Johnin kanssa aiemmin, mutta Janan sydämessä riehuu edelleen lapamato. Jussin sanoin:

Sinä annat mutta et suostu ottamaan. Se että kieltäytyy ottamasta vastaan on yhtä halveksittavaa kuin se ettei halua antaa. s. 290

Äidin tarina tuo Janalle ymmärrystä ja velikin päästää taas lähelle. Kunnes... 

Katri Merikallio: Tarja Halonen - Erään aktivistin tarina, 2020 ***
Perusteellinen kuvaus Tarja Halosen järjestöaktivismista tuntuu tässä maailman ajassa yllättävän kaukaiselta. Työväenliike, pasifismi, ay-liike, maalaiset Kalliossa, neuvoloiden synty, yhdistyksien synty (SPR, Suomen Mielenterveysseura, Marttaliitto, MLL, RAY, Invalidiliitto ja monet muut) ja juristi Tarja Halosen nuoruuden työpaikka SAK. Ja näiden jälkeen moni moni muu. Paljon tietoa, paljon vuosilukuja. Sivulta 160 löytyy tähänkin päivään sopivat sanat:

Demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava ja vähemmistöoikeudet huomioiva maa, jossa on vahva oikeuslaitos ja luotettava poliisi, joutuu vähemmän todennäköisesti konfliktiin. Kun yleinen vakaus maiden kesken lisääntyy, vahvistuu näin myös Suomen turvallisuus. Ja päinvastoin. Mitä useampaa maata johdetaan itsevaltaisesti, sen suurempi riski on, että maa päätyy ajan myötä konfliktiin - ja vetää muita maita siihen mukaan.

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen, 2022 **
Esikoisromaanin tyyli takatekstin mukaan on sosiaalialan dystopia. Mimi asuu kahden tyttärensä kanssa kasvien keskellä kerrostalossa ja häntä kuntouttaa itsekin väsynyt perhevalmentaja Olennaiset-perhevalmennuskeskuksesta. Kaksi kauhutarinaa kulkee rinnan: Miten kasvit ja luonto tunkeutuvat Mimin mieleen ja kotiin ja se, miten Mimin pää sitä kestää. Ihan hyvin koossapysyvä pieni romaani, mutta en saanut kuitenkaan ihan siitä otetta.

Jenni Pääskysaari: Mielen maantiede, 2021 ****
Kertakaikkiaan viihdyttävä romaani 1975-1991 vuosien Korsosta. Romaani perustuu omakohtaisiin kokemuksiin, mutta on "tarua ja totta, yhtymäkohdat todellisuuteen sekoitus sattumaa, sepitettä ja sumuisia muistikuvia". Koti on Ala-Kulomäessä eli Alakultsissa, mutta kaupat, kirjasto ja kiska pelottavammassa Yläkultsissa. Pihapiiristä löytyy kavereita keinupersikseen, ja lähellä on myös mummola, jossa ruokaa riittää. Reviiri laajenee iän myötä ja uusia kavereita tulee ja menee. En tiedä kumpi oli nautittavampaa, tutustuminen romaanin ihanaan päähenkilöön vai vaipuminen nostalgian syövereihin.

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema, 2021 ***
Esseekokoelma, jonka välistä pilkistää lukemisen jälkeen kuusi tarralappua. Kirjassa oli paljon kiinnostavia ajatuskulkuja, vaikka osa pitkistä kirjallisuusviitauksista tuli harpottua vähän nopeammin. Ensimmäinen osa, Tie, on kolmesta ehkä teoreettisin. Silvia kirjoittaa Sisiliassa ja viittauksia on paljon. Tarralappu on sivulla 84:

Kun luemme teosta menneisyydestä, joudumme väistämättä lukemaan teoista ja arvoista, jotka eivät vastaa nykyistä maailmankuvaamme. Lukija ei voi vaatia, että jokin kirja on 60 vuotta aikaansa edellä.... Jos kuitenkin päätämme tuomita klassikot taantumuksellisina, niin kuin muodikasta on, se on tehtävä tietoisena siitä, että meilläkin on, Rebecca Solnitin sanoin, "sokeita pisteitä, joista myöhemmät sukupolvet voivat halutessaan tuomita meidät".

Toisessa osassa, Totuus, analyysin välineenä on Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo, osassa kirjoitetaan myös kirjeitä Teheranista kotona odottavalle puolisolle. Tarralappuja on kolme, niistä yksi sivulla 109 ja se kuvaa omaakin suhtautumistani ravintolasyömiseen:

Kavahdan ravintolakulttuurin S-ketjuuntumista, mutten jaksa myöskään fine dining -ravintoloiden käsikirjoitettua elämyssössötystä - minulle on samantekevää, minkä metsän puusta annoksen kaarna on käyty rouhimassa.

Kolmannessa osassa, Kuolema, siteerataan Leonard Cohenia, muistetaan veljeä ja kärsitään suolistovaivoista. Toinen tarralapuista on sivulla 176:

Söin leivosta ja nielin itkua.Villiintyneet köynnökset kiipeilivät pitkin murenevia hautakiviä, ja mieleeni tulivat Berliinin juutalaismuseon vitriinit: holokaustin uhrien astiat, kirjat, hopeakammat... Mietin kuinka erilaista on elää tässä ajassa, jossa ihmisen elinkaari on pidempi kuin heidän omistamiensa esineiden.

Koko Hubara: Bechi, 2021 ***
Kertomus tyttärestä ja kertomus äidistä lomittelevat. Äiti on kirjailija Shoshana Ayin. ja tytär on opiskelija Bechi. Se, miksi tytär on vähän rikki ja äiti vähän enemmän rikki, tulee pikku hiljaa ilmi kun tarinat etenevät.  Shoshana asui yksin kibbutsilla, kun tapasi suomalaisen Hannun ja muutti tämän kanssa Suomeen. Shoshana opetteli suomen kielen ja kävi töissä hoitoalalla, kun hän yhtäkkiä halusi lapsen. Bechi muistaa lapsuudestaan äidin, joka oli koko ajan vierellä. Enemmän kertomus äidistä ja tyttärestä, mutta myös kertomus siitä, mistä tulemme. 

Kesän 2022 kirjat

Kim Thúy: Em - Rakasta (Em, 2020) ****
Thúyn kolmas pieni romaani on jopa edeltäjiään hienompi. Romaani koostuu muutaman sivun kokonaisuuksista, jotka on nimetty henkilöiden ja paikkojen mukaan (esim. Lastenhoitaja ja Tâm My Laissa, Louis ja Emma-Jade Saigonissa) ja matkaa tehdään Vietnamin sodasta pakoon Kanadan vietnamilaisten yhteisöihin. Vietnamin sodan kuvaukset ovat karmivaa luettavaa, jota Kanadassa tapahtuvat katkelmat onneksi keventävät. Periaatteessa kirjan punaisena lankana kulkee samat henkilöt sukupolvesta toiseen, mutta itsellä ne menivät iloisesti sekaisin. Teksti on samaan aikaan kuvailevaa ja samaan aikaan selkeän toteavaa. Esim. s. 13

Kun Alexandre huomasi, että läheisiin metsiin ruiskutettu agent orange - kasvimyrkky oli tappanut neljänneksen hänen viljelmänsä puista ja että vastarintaliikkeen kommunistisissitolivat murhanneet yöllä hänen työnjohtajansa puukottamalla tätä kaulaan, hän alkoi ulvoa.

Rosa Liksom: Hytti nro 6, 2011 **
Tämä tarttui myös mukaan kirjaston pokkarihyllystä, mutta lukeminen kesti kauemmin kuin kevyemmillä kirjoilla. Nuori tyttö matkaa läpi Siperian junassa matkaseuranaan karski venäläinen mies. Kirja koostuu näiden kahden keskusteluista ja ohikiitävien maisemien kuvailusta. Ensimmäinen miellytti, jälkimmäinen ei, lähinnä liiallisen adjektiivien käytön vuoksi. Tässä esimerkki sivulta 80:

Tienpientareella lojui mätääntyneitä pellavalyhteitä, puhkiruostuneita sinkkiämpäreitä, katkenneita aisoja, kivettyneitä apulantasäkkejä, repeytyneitä tuohivirsuja ja rääsykasoja, vinoon vinksahtaneita, kuuran kuvioimia aitoja, tajuttomia juoppoja, joiden päälle kulkukoirat kuseskelivat.

Lucy Caldwell: Intimacies, 2021 **
Vähän liian vaativa novellikokoelma luettavaksi englanniksi. Suurimman osan tekstistä kyllä luin, mutta enemmän tuli treenattua englantia kuin ajateltua syvällisiä.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982) ***
Pulitzer-palkittu klassikkoromaani mustan naisen elämästä, näin kerrotaan tämän pokkarin takakannessa. Tapahtumapaikkana Georgia ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Isä raiskaa sisaruksista vanhemman, Celian ja tämä synnyttää kaksi lasta, jotka isä vie pois. Myöhemmin Celia naitetaan naapurinisännälle, pikkusisko Nettie taas lähtee palvelijana kristityn perheen mukana afrikkalaiseen pieneen kylään lähetystyöhön. Siskokset eivät tiedä toistensa elämästä vuosikymmeniin. Celia kirjoittaa kirjeitä Jumalalle ja tutustuu Sugar Averyyn, kuuluisaan laulajaan. Pikkuhiljaa sekä mustat että naiset alkavat saada lisää tilaa.

Karin Smirnoff: Lähden veljen luo (Jag for ner till bror, 2018) ****
Entisen toimittajan esikoisteos aloittaa trilogian 36-vuotiaasta Jana Kipposta, joka palaa lapsuuskotiinsa alkoholistiveljensä luo. Muistoja karusta lapsuudesta on joka puolella. Eskilbrännströmillä asuva john vetää puoleensa. John käsittelee menneisyyttä maalaamalla tauluja, Jana tekemällä savihahmoja. Kotihoidossa Jana pääsee näkemään tuttuja ihmisiä elämän kolhimina. Ihmiset ovat pahoja ja hyviä yhtä aikaa. Puuttuvat pilkut ja pienellä yhteenkirjoitetut nimet lisäävät tunnetta Janan päänsisäisestä raskaudesta. Tyylistä esim. sivulta 192 lavatansseista

Yhtä seinustaa kansoittivat kuviolliset tunikat joita vilkuili vastakkaiselle seinustalle asettunut suorien housujen rivistö. ... Jäljellä olivat enää hikikämmeniset seinäkukkaset. ... Viiletin kuin vanttuu miehen lujassa otteessa jota edes hikoilevat kämmeneni eivät kyenneet pehmentämään.

Nina Lykke: Kohonnut riski (Full spredning, 2019) ***
Lykken toinen romaani on palkittiin Norjan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla Bragella. Lykken tyyliä kuvaillaan takakannessa osuvasti: "Kukaan ei kuvaa valkoisen keskiluokan sietämätöntä keveyttä paremmin kuin Nina Lykke." Itseeni upposi lääkäripäähenkilön musta huumori potilaistaan ehkä enemmän kuin tarina hänen avioliitostaan ja uskottomuudestaan. 

Kukaan ei tunne kansan pohjavirettä paremmin kuin omalääkäri. Minä olen kokenut kaiken, gluteenittoman, laktoosittoman, sokerittoman, kaikki ne netti- ja lehtiotsikot jotka saavat terveet ihmiset uskomaan, että kaikki järjestyy jos he lakkaavat syömästä leipää tai juustoa. ... He haluavat ostaa netistä tietynlaista mehua tai vihreää jauhetta, tai he haluavat diagnoosin jostakin allergiasta tai ruokaintoleranssista, jotta voivat sittenkin jatkaa entiseen malliin, jos vain juovat sitä mehua tai syövät sitä jauhetta tai jättävät pois jonkin keskeisen ruoka-aineen tai pysyvät loitolla turkiseläimistä. 
    He eivät halua kuunnella, kun sanon, että heidän täytyy hidastaa tahtia, olla tyytyväisiä, syödä monipuolisesti ja liikkua, tässä järjestyksessä. s. 9-10.

Sarah Haywood: Kaktus (The Cactus, 2018) **

Englantilaisen kirjailijan ja juristin esikoisromaani kertoo Susanista, joka pitää järjestyksestä. Sitten tulee yllätysraskaus ja perintöriidat ja on pakko relata. Kevyttä kesälukemista.

Tove Ditlevsen: Lapsuus (Barndom, 1967) ***+
Kööpenhamina-trilogia on aikakauteensa nähden nykyaikaista autofiktiota. Ensimmäisessa osassa keskitytään lapsuuteen Vesterbron työläiskaupunginosassa. Kotona ei juteltu syvällisiä, vaan mielessä ja sydämessä kiemurtavat sanat piti pitää omana tietonaan. Kun veli Edvin toi kotiin tyttöystävä Solvejg'n, äiti ei tiennyt miten olisi pitänyt olla:

Hän (Solvejg) ei huomannut miten vaitonaisia me olimme vaan puhui itse iloisesti ja itsevarmasti, ikään kuin olisi tottunut antamaan käskyjä. Hän puhui työstään, vanhemmistaan, Edvinistä ja siitä, miten iloinen hän oli ollessaan vihdoin Edvinin kotona. Äitini näytti entistä tuikeammalta ja neuloi kuin viimeistä päivää. Lopulta Solvejg huomasi sen sittenkin ja sanoi: Eikö ole merkillistä! Kun Edvin ja minä menemme naimisiin, teistä tulee minulle anoppi. Hän nauroi sydämellisesti ja aivan yksin, ja yhtäkkiä äitini purskahti itkuun. Se oli äärettömän kiusallista, eikä kukaan tiennyt mitä meidän pitäisi tehdä. s. 114

Beth O'Leary: The Switch ***
Kevyttä kesälukemista englanniksi. Leena on joutunut sapattivapaalle töistä ja pakenee maalle isoäidin Eileenin luo. Koska Eileen kaipaa meininkiä, niin hän muuttaa Leenan Lontoon kimppakämppään. Eileen organisoi Leenan kerrostaloon yhteistilan yksinäisille senioreille ja Leena ottaa hoitaakseen isoäidin roolin pikkukylän organisaattorina. 

David Grossman: Kun Nina sai tietää (Itti ha-hayyim mesahek harbe, 2019) ***+
Kolmen naisen tarina eri aikatasoissa ja eri kulmista kirjoitettuna. Erikoisuutena kappaleet elokuvan käsikirjoituksesta, jota nuorin naisista tekee vanhimmasta. Isoäiti Vera on aikoinaan Jugoslaviasta Israeliin muuttanut varakkaan juutalaisperheen tytär, Nina hänen tyttärensä ja Gili Ninan tytär. Vera on lujatahtoinen, kibbutsilla arvostettu johtohahmo, Nina levottomien vuosikymmenten jälkeen Norjan pikkukylään asettunut erakko ja Gili omaa taustaansa pohtiva taiteilija. Naiset ja Gilin isä Rafael tekevät yhteisen matkan nykyisen Kroatian rannikolla sijaitsevalle entiselle vankilasaarelle Goli Otokille. Matkalla kuvataan elokuvaa, joka kertoisi Veran tarinan. Veran tarina alkaa Jugoslaviasta, jossa hän rakastuu serbialaiseen kristittyyn Milosiin. Heillä on pieni tytär Nina, kun Jugoslaviassa alkavat ns. stanilistien puhdistukset. Milos joutuu vankilaan ja Vera Goli Otokille. Nina on kuusivuotias ja joutuu eroon vanhemmistaan. Tästä alkaa tapahtumat, jotka aiheuttavat ylisukupolvista traumaa ja jotka selviävät matkan aikana. Kun kirjan rakenne alkaa tulla tutuksi, tarina vie mennessään.

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka, 2021 **
Hyvää mustaa huumoria. Irina, Leea ja Kirsi ovat olleet ystäviä pitkään. Irinan poika Tatu lähtee armeijaan ja Irina jää yksin. Kirsi rakastaa meikkejä ja meininkiä ja hänellä on narsistimies. Leea toipuu aivoinfarktista. Yksi heistä päätyy tutkintavankeuteen.

Miika Nousiainen: Pintaremontti, 2020 **
Sami etsii puolisoa,  äiti löytää Samin kaverin Pesosen, Suvin isä on poliisi ja Sami siivoaa moottoripyöräjengille. Sulavaa luettavaa, mutta tarina ei osunut.

Maija Kauhanen: Eliitti, 2019 **
Inkku ja Karla hakeutuvat kehyskunnasta Helsingin Eliittilukioon ja tapaavat siellä omanlaisensa Ilmon. Tämä on vielä selkeää, mutta sitten tarina hajoaa omaan makuuni sekavaksi. Teemoina ainakin kiusaaminen, ystävyys ja oman suunnan löytäminen.

Salla Thorne: Totista leikkiä (The Hating Game, 2021) ***
Oodin pokkarihyllystä. Oikein ihana chick lit kustantamossa työskentelevistä Lucystä ja Joshuasta, jotka vihaavat toisiaan. Ennalta voi arvata, mitä sitten tapahtuu, mutta se ei haittaa ollenkaan.

Marian Keyes: Enkelit (Angels, 2002) **
Samasta pokkarihyllystä. Maggie eroaa ja lähtee ystävänsä luokse Los Angelesiin. Tässä ennalta-arvattavuus häiritsee. Muutenkaan Los Angelesin filmiteollisuus eikä ulkonäkökeskeisyys kiinnostanut. 

Kevään 2022 kirjat

Camilla Läckberg: Hopeasiivet (Vingar av Silver, 2020) **
Fayen tarina jatkuu. Menestyksen tiellä on uusia haasteita. Omaan makuun vähän liian kovaa tarinaa.

Maisku Myllymäki: Holly, 2021 **
Myllymäen esikoisteoksessa luontotoimittaja Eva matkaa kuuluisan näyttelijän Hollyn asuttamalle saarelle etsimään harvinaista lintua. Linnun sijaan Eva seuraakin yhä lähempää Hollyn elämää. Teemana muutokset ihmisessä. 

Jonas T. Bengtsson: SUS (Sus, 2017) ***
Tanskassa taas, tällä kertaa päähenkilönä parikymppinen Sus. Sus asuu huonomaineisissa kerrostaloissa ja pyrkii elämään kaidalla tiellä, vaikka hänellä on kosto mielessään. Rahan tarpeessaan Sus kuitenkin ajautuu myymään huumeita koululaisille. Tässä yksi katkelma kirjasta:
Sus sytyttää jointin. Hän on aika tyytyväinen tulokseen ja ojentaa jointin pojalle. Tämä vetää syvät henkoset, olisi ehkä pitänyt varoittaa häntä ensin.

Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi (toim.): Lapset, nuoret ja älylaitteet - Taiten tasapainoon, 2019 ***
Tätä kirjaa suositeltiin jossain ja halusin saada tukea omille, aika tiukoille käsityksille älylaitteista. Kyllähän sieltä tukea löytyi ja ohjeitakin, mutta kirja piti palautata ennen kuin ehdin laittaa niitä ylös.

Deborah Levy: Elämisen hinta (The Cost of Living, 2018) ***
Tämä pieni kirja on Levyn omaelämäkerrallisen trilogian toinen osa. Kirja osuu aikakauteen, jossa Levy menettään äitinsä, eroaa miehestään ja päästää tyttärensä maailmalle. Kirjassa on paljon pohdintaa siitä, millaista on olla vapaa nainen. Esimerkiksi näin:

Kun kiskoo tapettia irti tarunhohtoisesta Perheen Kodista, jossa miehen ja lasten mukavuus ja onni on pantu etusijalle, seinäpaperin takaa löytää kiitosta ja rakkautta vaille jääneen, uupuneen ja laiminlyödyn naisen. s. 20

Kyllä,... olin myös täysin samaa mieltä Kierkegaardin kanssa: "Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitäon elettävä eteenpäin." s. 85-86.

Tunsin monta ilmeisen vahvaa naista, jotka olivat luoneet kodin kaikkia muita varten mutteivät itse tunteneet oloaan mukavaksi perheensä kodissa. He olivat mieluummin toimistolla tai missa tahansa he sitten työskentelivätkin, koska siellä he eivät olleet vain vaimon asemassa. s. 88

Välillä hän pohtii ystäviensä elämää. Tässä ystävättären miestä, joka ei koskaan katsonut vaimoaan.

Ehkä mies halusi viestittää naiselle halveksuntaansa: jos katson sinuun, luulet pian olevasi minulle olemassa. Tai: jos katson sinuun, näet että rakastan sinua, enkä halua antaa sinulle sellaista vaikutelmaa. Tai: kun en koskaan katso sinua, viestitän etten halua sinunkaan katsovan minua. Jos katsot minua liian läheltä, huomaat, että tunnen olevani säälittävä, häpeällinen ja avuton. s. 90

Joel Haahtela: Adèlen kysymys 2019 ***
Yhtä kaunista tekstiä kuin Hengittämisen taito, mutta pienempi teos. Tällä kertaa ollaan eteläranskalaisessa luostarissa, jonne suomalainen mies on lähtenyt etsimään hengen valoa. Hänen ystävänsä löysi samaisesta luostarista aikoinaan elämälleen tarkoitusta ja paikka alkoi kiehtoa miestä. Luostarin alueella tapahtui ihme 1000-luvulla. Nuori Adèle tippui kallionjyrkänteeltä ja säilyi vahingoittumattomana. Tapauksen jälkeen hän teki ihmeitä ja hänet julistetiin pyhimykseksi. Mies tutkii asiaan liittyviä vanhoja tekstejä ja osallistuu luostarin arkeen. Samaan aikaan mielessä on Suomessa oleva puoliso Vuokko. Vuokon ajatteleminen ja kylällä asuvaan Yvonneen tutustuminen tuntuvat pitävät miehen liikaa kiinni maanpäällisessä elämässä. Tämän ajatuksen laitoinkin siitä ylös:

Sammutan kynttilän ja makaan vielä hetken pimeässä. Muistan kuinka Vuokko joskus sanoi, että minä olin usein kuin kaksi ihmistä, jotka eivät löytäneet toisiaan. Toinen teki kaiken niinkuin piti, mutta toinen pysyi täysin kateissa. Enkä minä koskaan päästänyt kahta samaan huoneeseen, vaan vartioin visusti ovea niiden välissä. Eikä hän kateissa olevaa pelännyt, vaan sitä joka teki kaiken niin kuin piti, päivästä toiseen, säntillisesti. Kuin elämä olisi ollut pelkkä algoritmi, joka kerran päättyy viimeiseen vaiheeseen. Mutta hän ei halunnut itse olla algoritmi, vaan elävä ja hengittävä nainen. s. 47

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja (The French Photographer, 2019) ***-
Historiaa ja romantiikkaa sopivassa suhteessa kahdessa aikatasossa. Mennyt aika toimi paremmin, niin kuin yleensäkin. Silloin oltiin vuodessa 1942 ja Voguen entinen malli Jessica May lähtee kirjeenvaihtajaksi Eurooppaansodan keskelle. Ensimmäinen kohde on Italia, jossa Jessica on keskellä kenttäsairaalan kauheuksia. Romanssi syttyy laskuvarjojääkäri Dan Hallworthin kanssa vähän vahingossa. Sota naisen näkökulmasta on mielenkiintoinen. Takaumia katsellaan vuoden 2005 Ranskasta, jonne australialainen taidekuriisi D'Arcy Hallworth on saanut kutsun salaperäiseltä valokuvaajalta. Tämä osuus on enemmän hömppää. Nappasin sieltä kuitenkin tällaisen kohdan talteen:

Samassa hän oivalsi, mitä Balzac oli tarkoittanut sanoessaan, että ihmisen persoona rakentuu hengen kerroksista, jotka karsiutuvat pois joka kerta, kun hänestä otetaan valokuva. Jessin D'Arcystä ottamat valokuvat olivat karsineet pitkälti pois sen, mitä D'Arcy oli kuvitellut olevansa, ja se kaikki oli ollut tarpeetonta. s. 462

Jonas T. Bengtsson: Olipa kerran (Et eventyr, 2011) ***
Varasin samantien Ehdonalaisen jälkeen aiemmatkin Bengtssonin kirjat. Tämä on niistä ensimmäisenä suomennettu. Tykkäsin myös tästä. Ensimmäinen puolisko kirjasta oli erityisen hieno. Siinä kertojapäähenkilö Peter on 6-vuotias. Ajassa ollaan 80-luvulla ja Peter ja isä asuvat kahdestaan. Isä tekee pimeänä erilaisia hanttihommia ja Peter kulkee välillä töissä mukana, usein piirustusvälineet mukana. Aika ajoin isän työt loppuvat ja he muuttavat. Kasvoiltaan sairaan vanhan rouvan villiintyneen puutarhan ruotiminen on yksi parhaista työpaikoista. Peter tulee kouluikään, mutta isä ei laita häntä kouluun, vaan opettaa itse. Isä on selvästi lukenut mies, joka on jostain syystä ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Loppuosassa kirjaa Peter yrittää saada selville isänsä kohtaloa.

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti (The Man Who Died Twice, 2021) ***
Brittiläisen koomikon ja juontajan toinen romaani. Esikoisromaani Torstain murhakerho on ollut kaikkien aikojen nopeimmin myynyt esikoisrikosromaani. Kirjan takaliepeessä kirjoja kuvataan hyvänmielen dekkareiksi. Sellainen tämä kirja todella oli. Murhamysteeri, jota selvittävät seniorit Joyce, Ibrahim ja Ron johtajanaan eläköitynyt salaisen palvelun agentti Elizabeth. Elizabethin aiempi mies on sotkeutunut timanttien katoamiseen ja antaa Elizabethille kirjeessä vihjeitä. Ihmisten päitä ammutaan tohjoksi ja samaan aikaan puolustetaan Ibrahimia, joka on loukkaantunut pahoinpitelyssä. Samaan aikaan päätöntä menoa ja laadukasta viihdettä. Elizabethilta vielä tämmöinen viisaus tuli merkittyä lukiessa ylös:

"Jotkut ihmiset, joita elämässä kohtaa, ovat sääennustajia, kun taas toiset ovat itse sää." ... "Meillä sääennustajilla, meillä on aina sormi ilmassa, koska haluamme tunnustella mistä päin tuulee. Me emme pidä yllätyksistä." "Te taas olette itse sää. Te liikutte oman mielenne mukaan ja toimitte tunteidenne pohjalta. Teette asioita kuhnailematta ja huolehtimatta liikoja." Sitten hän kertoo tarinan siitä, kun oli miehensä Stephenin kanssa Venetsiassa. Stephen oli ehdottanut, että vietetääm koko viikonloppu ilman matkaoppaita, harhaillaan vain ja eksytään. Tutkitaan, millaista taikaa seuraavan kadunkulman takaa löytyy. Elizabethin mielestä se on "äärimmäisen tehotonta toimintaa". Niinpä Elizabeth opettelee kaikki tärkeät kohteet matkaoppaista etukäteen ja paikan päällä he harhailevat sinne tänne osuen "sattumalta" hienoihin paikkoihin. "Matka oli täydellinen, ja Stephenin mielestä koko viikonloppu oli yhtä taianomaista sattumaa. Se taas johtuu siitä, että hän on sää ja minä olen sääennustaja. Hän uskoo kohtaloon, kun taas minä olen kohtalo", Elizabeth toteaa ja sanoo lopuksi: "Jokaisessa suhteessa olisi hyvä olla yksi kumpaakin lajia." s. 198-201

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema (The Death of Vivek Oji, 2020) ****
Vivek Ojin kuolema on tiedossa jo kirjan nimen perusteella, mutta se ei haittaa lainkaan kun kuolemaa aletaan taustoittamaan. Vivek on parikymppinen nuori, joka on palannut kotiin isän ja äidin luo kesken opintojen lepuuttamaan hermojaan. Lapsuudenystävät Somto ja Olunne saavat hänet virkistymään ja nuoret viettävät paljon aikaa yhdessä ystävänsä Jujun ja Vivekin serkun Ositan kanssa. Erityisesti Vivek ja Juju tuntevat isosti ja tulevat lukijaa lähelle. Lukija saa vihjeitä siitä, mitä on tapahtunut ja on aina askeleen edellä kirjan henkilöitä. Hienosti rakennettu tarina identiteettiään hakevista nuorista, jossa Nigeria näyttäytyy valitettevan konservatiivisena.

Jonas T. Bengtsson: Ehdonalainen (Fra blokken, 2020) ***+
Takakannen mukaan hyytävä psykologinen trilleri ystävyyden hinnasta. No, ehkei ihan hyytävä, mutta erinomainen trilleri joka tapauksessa. Kolme Kööpenhaminan pahamaineisen lähiön tornitaloissa varttunutta poikaa on kasvanut aikuisiksi kukin tahoilleen. Danny pääsee kirjan alussa vankilasta, Christian työskentelee poliisina, mutta hammaslääkäriksi opiskeleva Malik on kadonnut. Danny ryhtyy etsimään Malikia ja saa apua myös Christianilta. Vuorotellen kukin on lukujen kertojana ja vyyhti kiertyy vähitellen auki. 

Leïla Slimani: Toisten maa (Le pays des autres, 2020) **+
II maailmansodassa Ranskan puolella taistellut marokkolainen Amine ja ranskalainen Mathilde rakastuvat sodan jälkeen, menevät Ranskassa naimisiin ja muuttavat Marokkoon. Aminen suvulla on kaupungin ulkopuolella ränsistynyt tila, jossa Amine ryhtyy yrittämään jos jonkinmoista viljelystä. Lapsia syntyy kaksi ja Mathilde asettuu vähitellen yhä enemmän uuden kotimaansa kulttuurin naisen rooliin. Se ei ole helppoa. Lisäksi alkaa riidat siirtolaisten ja paikallisten välillä, jotka muuttuvat verisiksi yhteenotoiksi. Sinänsä mielenkiintoista historiaa Mathilden kautta, mutta ei jotenkin kuitenkaan temmannut mukaansa.

Aino Vähäpesola: Onnenkissa, 2019 ****
Nuoren naisen kasvusta autofiktiivisellä otteella. Edith Södergranin runojen feministisestä tulkinnasta gradua kirjoittavalla parikymppisellä päähenkilöllä on paljon ajatuksia elämästä. Minkälaisten arvojen mukaista elämää hän haluaa itse elää. Tämä vaatii aika ajoin joogaa, jotta päässä hyrräävät ajatukset edes hetkeksi pysähtyisivät. Kirjassa on paljon tätä ajatusten virtaa naiseudesta, joogasta, seksistä, Edith Södergranista, raitapaidoista ja siitä, millaista on elää setien ehdoilla rakennetussa maailmassa (sisäkannen teksti). Ihanaa nuorta älyllistä pohdintaa ja samalla mukava pienoiselämänkerta Edith Södergranista. Merkkasin lukiessani useita kohtia (tarralappuja 8 kpl). Tässä muutama:

Yliopiston kirjallisuuden tutkimuksen luennoilla (s. 41): Tunne on kuitenkin henkilökohtaista, henkilökohtainen epämääräistä, ja epämääräisyys tieteen vihollinen. Henkiläkohtainen kuuluu käsitellä iltaisin. Luennolla ei kuulu puhua siitä, kuinka tuntee saaneensa uuden perspektiivin omiin tai puolison narsistisiin taipumuksiin luettuaan vaikkapa Dorian Grayn muotokuvan tai Vuosisadan rakkaustarinan.

Graduseminaarissa (s. 45): Punoitukselle ja kainalohielle silkkipaidassa oli monia mahdollisia syitä mutta kyyneleille vain yksi. 

Ruuhkaratikassa (s. 49): ...sisään tuli pariskunta. Heillä oli päällään sunnuntaikävvelylle tyypilliset vaatteet, eläkeläisen teeskentekemättömät vaatteet. He pelmahtivat iloisina vaunuun, jossa ketään ei näyttänyt kiinnostavan mikään. Me muut seisoimme mahdollisimman kaukana toisistamme mutta ruuhkan vuoksi kuitenkin tiheästi. Täytimme vaunun kuin viljellyt kuuset.

Muistista (s. 124): ... olen ymmärtänyt yhden uuden syyn siihen, että vanhat ihmiset kertovat tarinoita. He muistavat millaista on ollut, mutta on hirveän hankalaa ymmärtää oikeasti eläneensä tapahtumat. Sitä vain kertoo, kuuntelee omaa puhettaan itsekin kiinnostuneena, kuin kuuntelisi tarinaa jonkun toisen elämästä.

Jussi Konttinen: Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, 2019 *****
Toimittaja Jussi Konttinen on jo aiemmin asunut Venäjällä ja käynyt Siperiassa. Nyt suuri haave toteutuu, kun hän muuttaa vuodeksi (ja myöhemmin vielä kahdeksi kuukaudeksi) Siperiaan vaimonsa ja kolmen alle 10-vuotiaan poikansa kanssa. Perhe asettuu pieneen Töhtyrin kylään Jakutian maakuntaan, josta Konttinen matkaa eri puolille Siperiaa. Perhe elää arkeaan Töhtyrissä, yksi lapsista koulussa, kaksi päiväkodissa. Kirjassa on 47 lukua, joista jokainen on äärimmäisen mielenkiintoinen. Vierailu timanttikaivoksella, vuorokausi satunnaisen vaalipaikan tuulikaapissa, tundralla moottorikelkalla ja porolla paikallisten kanssa, mammutin syöksyhampaiden etsintä ikiroudasta. Kuin lukisi Kuukausiliitteen artikkelin toinen toisensa perään. Kirjan lukeminen kestää viikkoja, kun kerralla sulattaa 1-3 lukua. Parhaiten mieleen jää perheen arki jäätävissä 50 asteen pakkasissa, mutta myös Konttisen reissut muualle Siperiaan. Hienosti toimitettu kirja, jossa neljä kuvaliitettä tekee sanat kuviksi.

Sally Rooney: Beautiful World, Where Are You, 2021 ****
Synttärilahja, jota ei enää tarvinnut odottaa kirjastosta. Sama tapa kirjoittaa kuin aiemmissakin romaaneissa. The evening after she received this email, Eileen was walking through Temple Bar toward Dame Street (s. 98). Tässä kirjassa päähenkilöt ovat jo kolmekymppisiä (ja vähän päälle) ja ollaan siinä käännekohdassa, kun nuoruus jää taakse ja on astuttava aikuisuuteen. Kukaan ei varsinaisesti jarruttele tätä muutosta, mutta kaikki ovat omalla tavallaan yksin päätöksen edessä. On Alice, menestynyt kirjailija, joka muuttaa Dublinista pienelle paikkakunnalle isoon taloon ja tapaa varastossa töissä käyvän Felixin. On Eileen, Alicen paras kaveri Dublinissa, joka on juuri eronnut pitkästä suhteestaan. Ja on Simon, Eileenin lapsuudennaapuri, joka on harvinaisen hyvä ystävä. Kirjassa vuorottelevat Alicen ja Eileenin syviä ajatuksia ja arkisia tapahtumia sisältävät sähköpostit sekä pätkät Alicen ja Eileenin tämänhetkisestä elämästä. Kun Eileen ja Simon saapuvat Alicen ja Felixin kylään vieraiksi, nousee isoja teemoja ja isoja tunteita.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen, 2020 ***
Esikoisteos, jossa nainen kertoo sattumuksia ja kohtauksia elämästään ei niin kronologisessa järjestyksessä. Luvut sisältävät hänelle tärkeitä asioita, niitä asioita joiden kautta hän pohtii olemistaan naisena ja niitä asioita, jotka ajavat häntä kohti äitiyttä. Peilinä on poikaystäviä, lapsuudenperhe, poikaystävän lapsi. Nainen miettii onko valinnat oikeita vai olisiko pitänyt päättää toisin. Samaan aikaan tässä on hyvä. Lukuja lukee kuin tuntisi naisen ja sitten ei kuitenkaan tunne.

Laura Manninen: Sitten tapasin pehmeän miehen, 2020 ***-
Päähenkilöllä sama etunimi kuin minulla. Tästä syystä lukeminen oli välillä omituista. Marjaana ei ole kovin yleinen nimi, joten harvoin sitä näkee tai kuulee. Kirja alkaa lauseella: Minä pidän miehistä. Ja näin tosiaan on. Marjaana kertoo seurustelukumppaneistaan kutsumalla heitä määräävän piirteen mukaan. On urheileva mies, sympaattinen asuntosijoittaja, taiteellinen mies, kompostoiva mies, kalastava mies, naprapaatti. Ja sitten on pehmeä mies. Katkaiseeko pehmeä mies suhteiden jatkuvan virran?

Naoise Dolan: Jänniä aikoja (Exciting Times, 2020) ***
Irlantilaisen Dolanin esikoisteosta on verrattu Sally Rooneyn Normaaleihin ihmisiin. Rooney on kyllä parempi :) Mutta hyvä kirja oli tämäkin. Romaani sijoittuu Hongkongiin, jossa irlantilainen Ava opettaa englantia tikkaiden lapsille. Kyseessä ei ole mikään ihannetyö, mutta Ava ikäänkuin lilluu Hongkongissa paremman puutteessa. Ava tapaa brittiläisen invertointipankkiirin Julianin ja heillä alkaa ystävyys-rakkaus- suhde. Pian Ava asuu Julianin kämppiksenä hienossa asunnossa. Kun Julian lähtee pidemmälle työmatkalle, Ava tutustuu paikalliseen juristiin Edithiin. Yhtäkkiä itsekseen viihtyvällä Avalla on kaksi suhdetta.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (2014) ***
Ensin ajattelin, etten jaksaisi kirjaa sodanjälkeisistä vuosista, perheestä metsätilalla. Ja tätä kaikkea kokoamassa jälkipolvi nykyhetkessä. Kuin olisin lukenut vastaavia jo monta (ehkä yhden?). Kirja kuitenkin tempaisi mukaansa. Perheen äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sitä seuranneet tapahtumat näkyvät vielä vuosikymmentenkin jälkeen suvun jäsenissä. Mieleeni piirtyi kuvaa tilan rakennuksista ja ihmisistä siellä. 

Martta Kaukonen: Terapiassa (2021) **
Esikoisteos, jota kuvataan takakannessa psykologiseksi trilleriksi. 20-vuotias sarjamurhaaja Ira tekee ja suunnittelee kerrassaan epämiellyttäviä tekoja. Clarissa on psykoterapeutti, joka saa Iran asiakkaakseen. Clarissalla on puolisona Pekka, joka on kuvassa myös pikku hiljaa mukana. Liian epämiellyttävää väkivaltaa ja tuskaisia taustoja jotta olisin voinut nauttia tarinasta.

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen (2021) **+
Kirjailijan tyylin tunnistaa, mutta jostain syystä tämä ei viehättänyt samoin kuin aiempi kirja Kerrostalo. Syyllisessä on kaksi aikatasoa. Toisessa nelikymppinen somevaikuttaja on jo sellissä pidätettynä ja toisessa tasossa eletään aikaa, joka johti tähän. On pyramidihuijausta lisäravinteilla, maksamattomia laskuja lipaston alalaatikossa, erikoinen taiteilijaäiti vastapäisessä kerrostalossa ja kruununa miehen pelottava veli, joka muuttaa myös kulmille. 

Jenny Offill: Ilmastoja (Weather, 2020) ***
Hyvin samankaltaisesti kirjoitettu kirja kuin Offillin aiempi romaani Syvien pohdintojen jaosto. Kirja koostuu kappaleista, jotka ovat pituudeltaan muutamasta rivistä puolikkaaseen sivuun. Kappaleet liittyvät toisiinsa väliin tiukasti, väliin hyvinkin väljästi. Päähenkilö Lizzie on keskeyttänyt opintonsa ja työskentelee kirjastossa, jossa pääsee seuraamaan asiakkaita ja vastailemaan heidän monenmoisiin kysymyksiinsä. Kotona on mies Ben, joka on tottunut siihen, että olen pelkkää puhetta enkä yhtään toiminnan ihminen, mutta hyvän tahdon potin kasaamiseen meni pitkä aika (s. 170) ja poika Eli. Ajatuksissa ja arjessa pyörivät myös veli Henry, joka on toistaiseksi kuivilla huumeista ja Sylvia, Lizzien vanha mentori yliopistolta, joka luennoi ilmastonmuutoksesta. Nopeaa ja nautittavaa luettavaa.

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (All den luften som omger oss, 2018) ****
En tiedä mikä minua tämän kirjailijan tyylissä viehättää, mutta en melkein malttanut lukea kirjaa, kun tiesin ettei jatkoa seuraa ainakaan ihan heti. Jollain tapaa tulee mieleen Knausgård ja muutenkin tämän ajan autofiktiivinen henki. Toisaalta usein se jo vähän ärsyttää, mutta ei tämän kirjan kanssa ollenkaan. Tom on tutkinut vanhaa murhaa, joka tapahtui hänen lapsuuden kotipaikallaan Huddingessä, kun Tom oli teini-ikäinen. Paikkakuntalainen nuori mies, Mikael K löydettiin luolasta murhattuna. Tapausta ei ole koskaan ratkaistu. Tom kokoaa tutkimuksiaan kirjaksi. Sitten omassa elämässä tapahtuu sellaista, että Mikael K unohtuu. Tästä Malmquist on kirjoittanut kirjan Joka hetki olemme yhä elossa, jonka luin kesällä 2020 ja pidin paljon. Kun kirjan tapahtumista on vierähtänyt aikaa useampi vuosi, Tom palaa Mikaelin tapaukseen. Ilma joka meitä ympäröi koostuukin kahdesta osasta, ennen ja jälkeen Karinin kuoleman. On liikuttavaa kuinka Tom paneutuu Mikaelin tapaukseen ja käy samalla omaa surutyötään. Lopulta Mikaelista on päästettävä irti.

Jojo Moyes: Tähtien antaja (The Giver of Stars, 2019) ***
Vähän erilainen Moyes. Kirja sijoittuu 1930-luvun Kentuckyyn, jonne Alice saapuu nuorena vaimona Englannista. Elämä pikkukylässä rajoittuu kotiin, jossa miehen isä määrää ja mies etääntyy Alicesta. Alice liittyy kiertävään kirjastoon ja saa sisältöä elämäänsä. Kiertävää kirjastoa johtaa Margery, vahva nainen, jota myöhemmässä vaiheessa kirjaston muut naiset ryhtyvät puolustamaan. Naiset kulkevat vuoristoista seutua ratsain kirjat satulalaukussa säässä kuin säässä. Liikkuva kirjasto-hanke (Horseback Librarian programme) vuosilta 1935-1943 on toiminut innoittajana.

Ritva Hellsten: Raija (2020) **+
Kirjailija Ritva Hellsten kirjoittaa siskonsa, kirjailija Raija Siekkisen tarinaa. Raija kuoli tulipalossa vuonna 2004. Tästä tapahtumasta kirja alkaa ja päättyy. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti hän-muodossa. Tämä tyyli jollain tapaa etäännyttää ja jopa häiritsee lukemista. Raijasta ei oikein saa otetta. Kipuilu taiteilijuuden ja arjen sekä nykyisyyden ja lapsuuden välillä kuitenkin koskettaa.

Meri Valkama: Sinun, Margot (2021) ***+
Toimittajan esikoisteos, jonka tapahtumapaikkana on kirjoittajan lapsuudesta tuttu Itä-Berliini. Päähenkilö palaa lapsuutensa Berliiniin etsimään sitä osaa itsestään, joka jäi aikoinaan kaupunkiin, kun perhe palasi isän komennukselta yllättäen takaisin Suomeen. Tarina ja tapahtumapaikka kiehtovat ja niitä pyörittelee mielessään vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Joku tekstissä tuntuu toimittajamaiselta, mutta vain paikka paikoin.

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (2020) *****
Aivan ihana kirja. Perhesiteitä, ajattelua, Kreikan saari ja sopivansorttista hengellisyyttä. Suomalaisen kirjakaupan sivuille teosta kuvataan näin: Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää. Kieli oli niin kaunista, että olisin halunnut laittaa tähän muutaman otteen. Valitettavasti en ehtinyt ennen kuin kirja piti palauttaa kirjastoon.

Joululoman 2021-2022 kirjat

Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus (L'Ênigme de la Chambre 622, 2020) ***-
Sveitsiläisen Dickerin neljäs romaani sijoittuu pankkiirimaailmaan ja Sveitsin Alpeille. Aikatasoja on paljon ja ne vaihtelevat niin nopeaan, että lukukokemus on aika pirstaleinen. Juuri kun pääsee fiilikseen, aika ja paikka vaihtuvat. Tarina on kyllä upeasti rakennettu, kulman takana odottaa aina uusi yllätys. Nykyhetkessä itse Joël alkaa tutkimaan vanhassa luksushotellissa tapahtunutta murhaa, sillä hän on kirjoittamassa siitä kirjan. Huonetta 622 ei enää ole, sillä se toisi ikäviä muistoja mieleen. Murha sattui hotellissa Ebezner-pankin suurviikonlopun aikaan, jolloin pankin johtokunta oli valitsemassa uutta johtajaa. Vierekkäisissä huoneissa majoittuivat edellisen johtajan poika Macaire Ebezner, johtokunnan jäsenet Macairen serkku Jean-Bénédict Hansen, tämän isä Horace Hansen ja rikas venäläinen Tarnogol sekä hotellin piccolosta pankkiirimaailmaan noussut Lev Levovitch. Hotellille saapuu myös Macairen vaimo ja Levin rakastaja Anastasia. Yksi heistä murhataan.

Raven Leilani: Kiilto (Luster, 2020) ****
Takaliepeestä: Raven Leilani (s. 1990) on New Yorkissa asuva esikoiskirjailija ja kuvataiteilija, joka on valmistunut New Yorkin yliopistosta kirjoittamisen ohjelmasta. Kirjan päähenkilö on 23-vuotias Edie, joka asuu torakoita ja hiiriä vilistävässä kimppakämpässä New Yorkissa, työskentelee lastenkirjatoimituksen johtavana toimituskoordinaattorina koeajalla, on ollut kaksi vuotta maalaamatta, on yksinäinen lukuunottamatta lukuisia seksisuhteita. Molemmilla kokemuksia siitä, millaista on olla nuori musta 2000-luvun New Yorkissa. Edie saa potkut ja ajautuu asumaan keski-ikäisen valkoisen rakastajansa Ericin, tämän vaimon Rebeccan ja heidän adoptoimansa Akitan luo. Järjestely on kummallinen, mutta Edie tuntee olonsa turvalliseksi. Teksti on kuin kooste eripituisista mininovelleista, jotka kuitenkin liittyvät saumattomasti toisiinsa. Paljon pitkiä, toteavia lauseita, jotka kuitenkin sisältävät paljon sanomatonta. 

Tapan torakan keittiössä, otan kupillisen haaleaa kahvia ja istuudun työpöytäni ääreen, missä ennen töihin ryhtymistä silmäilen netistä minua paremmin pärjäävien kavereiden valokuvia, sitten artikkelin mustasta teinistä, joka tapettiin 115. kadulla kädessään ase, joka sittemmin todettiin suihkupääksi, sitten artikkelin mustasta naisesta, joka tapettiin Grand Concoursella kädessään ase, joka sittemmin todettiin kännykäksi, syvennyn kommenttiosastoon ja teen vähän nettiostoksia, eli poimin neljä mekkoa ostoskärryyn tiukasti teoreettisena harjoituksena ja annan sivun vanhentua. s. 65.

Ruth Ware: Valhepeli (The Lying Game, 2017) ***
Englannin rannikolla on vuorovesimylly, jossa asuu saman kylän sisäoppilaitoksen kuvaamataidon opettaja tyttärensä Katen kanssa. Sisäoppilaitoksen uudet oppilaat Isa, Fatima ja Thea tutustuvat Kateen ja heistä tulee erottamaton nelikko. Kouluvuosinaan heidän hupiaan on Valhepeli, jolla he ärsyttävät muita. Myöhemmin tyttöjen tieto eroavat, kunnes Kate kutsuu heidät koolle vuosia myöhemmin. Merestä on löytynyt jotain, joka uhkaa heidän yhteistä salaisuuttaan.

Alex Schulman: Unohda minut (Glöm mig, 2016) ****
Ruotsin vuoden 2017 kirja on autofiktiivinen tarina äidin ja pojan suhteesta, jolla Schulman nousee esiin myös menestyvänä kirjailijana. Mediapersoonana (mm. kolumneissaan ja podcasteissään) hän on Ylen haastattelun 2.4.2021 mukaan kärkäs ja pisteliäs, mutta hänen kirjansa ovat kauniisti kirjoitettuja ja herkkiä. Niin tämäkin kirja, jossa veljekset yritävät saada äitiään hoitoon. Vuosien ajan vaiettu alkoholiongelma nostetaan viimein päivänvaloon.

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä (The Last Anniversary, 2005) ***
Australialaista viihdettä parhaimmillaan: Sophien ja Thomasin suhde on jo päättynyt, kun Sophie perii Thomasin isoäidin talon pienellä saarella, jossa asuu puoli sukua. Kun Sophie muuttaa taloo, hän pääsee osalliseksi suvun ihmisistä ja tarinoista. Merkillisin tarina on se, jossa vauva Munro löydettiin hylättynä vuosikymmeniä sitten.

Adeline Dieudonné: Oikeaa elämää (La vraie vie, 2018) ***-
Belgialaisen näyttelijän Dieudonnén ensimmäinen romaani on saanut useita palkintoja ja siitä on tekeillä elokuva. Vaikka takakannessa lukee, että raivoisaa ja runollista nuoren tytön kasvutarinaa on kuvailtu romaaniksi jossa "satujen viattomuus kohtaa Stephen Kingin trillereiden kauhun.", kirjan raakuus yllättää. Päähenkilö on tyttö, jonka isä on väkivaltainen, äiti pala seinää ja pikkuveli muuttuu nähtyään kamalan onnettomuuden. Sisko yrittää saada pikkuveljen takaisin sellaiseksi kun hän oli ennen onnettomuutta. Kaiken kurjuuden keskellä tytöllä on ihmeellinen määrä uskoa ja toivoa. Miinus liiasta raakuudesta.