Kehuttu kasvatuspsykologian dosentin suuren yleisön tietokirja, joka sisältää sekä tutkimustietoa että lasten ja nuorten omia kertomuksia. Jostain syystä en päässyt alkua pidemmälle, ehkä uusi työ juuri tämänkaltaisten lasten parissa oli yhtä aikaa vähän liikaa.
Maggie Nelson: Sinelmiä (Bluets, 2009) **
Lukupiirin syksyn kirja, jota en ehtinyt lukea kuin noin puoleen väliin. Kirjassa on 240 lyhyttä kappaletta. Osa kappaleista on hyvinkin taiteellisia, korkealentoisia, aforisminkaltaisia. Osa pätkiä kirjailijan elämästä. Punaisena lankana kulkee sininen väri, jota kirjailija rakastaa. Kappaleissa on myös tutkielman tavoin pätkiä kirjailijan työstä sinisen värin maailmassa, otteita kirjallisuudesta ja taiteesta. En saanut luettua kirjaa loppuun, mutta siitä jäi silti ihan hyvä mieli.
Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista (Allt jag inte minns, 2015) ***+
Vuoden 2015 Ruotsin August-palkinnon saaja. Nimetön kirjailija haastattelee auto-onnettomuudessa kuolleen Samuelin omaisia ja ystäviä selvittääkseen miksi onnettomuus tapahtui. Tilanteet ovat siis kaikki muistoja, joita eri ihmiset kertovat. Kirja on rakennettu hienosti näiden muistojen varaan, Samuel alkaa tuntua tosi tutulta, kun jokainen pääsee kertomaan itselleen tärkeitä asioita. Omat muistot kirjasta ovat muutaman viikon takaa. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen Samuelin isoäidin talo ja tapahtumat siellä. Näen silmieni edessä todellisen talon ja sen puutarhan :)
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 2018 ***
Hesarin toimittajan esikoisteos. Tämäkin kirja liikkuu useassa ajassa edestakaisin, vähän häiritsee meikäläistä kronologian rakastajaa. Onneksi eri lukujen niminä on kyseinen vuosiluku. Osassa 1 vuosia 2017, 2015, 2016, osassa 2 vuosia 1944, 1949, 1952, 1979, 1968,1984, 1939, 1970, 1972, 1955, 1976, 1989, 2001, 2010, 2002, 1978, 1982, 2010, 2012 ja osassa 3 taas vuosia 2016, 2017. On ollut kirjailijalla oltava tarina selkeänä mielessä, minulle vähempikin ajassa seilaaminen olis riittänyt. Tästä epäkohdasta huolimatta tykkäsin kirjasta tosi paljon. Pääosassa oleva Susanna on Pohjanmaalta Helsinkiin suvun menneisyyttä (ja nykyisyyttä) paennut lakimies. Hän tutustuu 2015 aallossa maahan saapuvaan Fatimaan, jonka lopulta majoittaa kotiinsa. Fatiman tarina, mutta ennen kaikkea Susannan suvun tarina ovat täynnä ikävää, syyllisyyttä, tuntematonta.
Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta, 2019 ***-
Portugalissa asuvan kirjailijan kolmas Rui Santos -dekkari jatkaa kevyemmän kirjallisuuden sarjaa tänä syksynä. Mukavaa lukea Portugaliin sijoittuvaa kirjaa. Suomalainen taiteilija Rafael ja hänen vaimonsa muuttavat Portugaliin. Ensin katoaa Rafael, myöhemmin myös Pia. Rikosetsivä Rui Santos tutkii.
Lucinda Riley: Myrskyn sisar (The Storm Sister, 2015) ***
Seitsemän sisaren toinen osa, jossa ammattilasipurjehtija Ally matkaa vihjeen perässä Norjaan. Historiallinen viitekehys on tällä kertaa Anna Landvikistä, joka lauloi Edvard Griegin oopperan ensi-illassa. Yli 700 sivua hujahti taas kuin hetkessä. Pienen pieniä uusia vihjeitä Pa Saltista, ja halu tarttua oitis seuraavaan osaan.
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo 2019 ***-
Tämäkin Finlandia-ehdokas tuli luettua jo ennen koko kisaa. Lähitulevaisuuteen sijoittuva, hieman dystooppisia piirteitä sisältävä romaani lähiön kerrostalokompleksista, jossa vallitsee valvottu anarkia. Vanhemmat sukupolvet muistelevat aikaa ennen tätä kaikkea kauheaa, nuoremmat ovat syvällä ongelmissaan. On huumeita, väkivaltaa, pelkoa, köyhyyttä. On kakkostori, vinttikerros, parakki ja sen spurgut, tornitalo ja sen valvontakoneisto. On huumeita myyvä ja käyttävä Jessica, punapipoinen kärryissään omaisuuttaan työntävä Terttu, makuuhuoneessa miehiä tapaavan äidin Jade-tytär, entinen alkoholisti Sakke ja monta muuta hyvää hahmoa. Vauhdilla mennään ja iholle päästään. Miinuksena vain tuo poliittinen valvontakoneisto, joka kiinnosti vähemmän kuin nämä erilaiset ihmiskohtalot.
Pajtim Statovci: Bolla, 2019 ****
Finlandia-voittaja tuli nyt luettua etuajassa, jo ennen tietoa koko voitosta :) Mutta hienohan tämä kirja on. Valtavan upeaa sanankäyttöä ja kananlihalle saavat ihmistarinat. Ajassa pompitaan trendikkäästi edestakaisin, mutta nyt se ei häiritse. Elämäntarinoiden alku on Pristinassa vuodessa 1995, Kosovon sodan kynnyksellä ja päähenkilöiden elämää saa seurata vuoteen 2004, tällöinkin ollaan takaisin Pristinassa. Ympyrä ikäänkuin sulkeutuu, mutta voi hurjuus, mitä noihin vuosiin mahtuu. Tarinaa kuljettava Arsim on naimisissa oleva Kosovon albaani, kirjeiden kautta kuultava Milos lääkäriksi opiskeleva serbi. Miehet tapaavat sattumalta ja rakastuvat. Sitten alkaa sota, Arsim lähtee perheineen Saksaan, Milos sotaan. Saksassa Arsim hajottaa perheensä, sodassa Milos mielensä. Oli lyhyt onnellinen loma rannikolla ja pitkä onneton elämä sen molemmin puolin.
Finlandia-voittohaastattelusta (YLE 27.11.) :
Statovci on itse hieman hämmästynyt siitä, että Bollaa pidetään synkkänä ja lohduttomana kirjana.– Mielestäni siinä on paljon valoa ja toivoa paremmasta.
Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, 2018) ***
Toisella tapaa kevyttä edelleen, nyt dekkari. Vivian on töissä CIA:n Venäjän osastolla ja tekee läpimurron venäläisten vakoojien nukkuvia soluja paljastaessaan. Karmeaa vain on, että heidän kuviaan ladatessaan yksi kuvista esittää hänen omaa aviomiestään, Mattia. Tästä alkaa luottamuksen ja epäluottamuksen, pelon ja kauhun aika. Puhuuko Matt totta? Pitääkö Vivianin antaa hänet ilmi? Kun perheen lapsia uhataan, Vivianin on oltava rohkea ja tehtävä päätöksiä. Epämiellyttävä tunnelma laittaa lukemaan sivun toisensa jälkeen.
Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani (The Life List, 2013) ***
Kevyttä kirjallisuutta tämäkin. Menestyvän luonnonkosmetiikkayrityksen omistaja ja johtaja, Brettin äiti kuolee syöpään. Kesken surutyön täytyy vielä sopeutua äidin jättämään testamenttiin, jossa Brettin tehtävänä on toteuttaa teini-iässä tekemänsä unelmien listan 10 äidin valitsemaa kohtaa vuodessa. Äidin yrityksessä työskentelevän ja menestyvän ja vaativan Andrewin tyttöystävän elämä muuttuu melkoisesti tässä prosessissa.
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä, 2016 ***
Oikein kiva romanttinen kertomus kirjastossa vahtimestarina toimivasta Lotasta. Lotta on introvertti lukutoukka, jolle sisko järjestää sokkotreffit samanhenkisen Jirin kanssa. Heillä synkkaakin hyvin, mutta samaan aikaan Lotta törmää työpaikallaan Olleen, jonka kanssa synkkaa myös, mutta eri tavalla.
Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa, 2018 **+
Aluksi oudoksuttaa kirjan varsin kummallinen rakenne. Autokoulunopettajan työstä potkut saanut 37-vuotias Frantz palkataan tavarataloon harjoittelijaksi. Harjoittelija työskentelee aina kuukauden kerrallaan yhdellä osastolla vuoden ajan. Kirjassa on 12 lukua, yksi kutakin kuukautta varten. Ihan heti ei uskoisi, että rakenne ei kuitenkaan liikaa sido juonta eikä tyyliä. Kirjasta jää aivan muut asiat mieleen: herkän Frantzin asteittainen pääseminen omille jaloilleen, absurdit työkaverit ja tavaratalon tuho. Lopulta toteaa, että jos tarinaa ei olisi näin siististi siivutettu kuukauden pätkiin, se hajoaisi liian moneen suuntaan. Virkistävä, erilainen romaani.
Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin - totuuksia ranskatar-myytin takaa, 2018 ***
Kolmekymppisen Ylen Pariisin uutistoimittajan teos, jossa katsotaan nykypäivän (ja vähän historiankin) ranskattaria pohjoismaisen linssin läpi. Tasa-arvo, tyylikkyys, äitiys, ulkonäkö jne. Monet luvut ovat saaneet alkunsa poliittisista tilanteista esim. huivi- ja burkinikohut, #metoo. Sujuvaa tekstiä ja mukavan neutraali ote isoista aiheista huolimatta.
Katherine Pancol: Aina ei tapahdu surullisia asioita (Trois baisers, 2017) *
Tämä mammuttiteos jäi kesken parin sadan sivun jälkeen, kun en saanut oikein henkilöhahmoista otetta. Aina vaan tulvi uutta väkeä mukaan ja tarinaa kuljetettiin taas eri ihmisen kulmasta. Juonikin pomppelehti liikaa. Sitkuin kuitenkin tohonkin asti, kun oli lupaavaa paikka paikoin.
Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (Så här upphör världen, 2017) ***-
Perheenisä Erik saa juuri ennen kesää tietää irtisanomisestaan, mutta ei kerro siitä muille. Perheenäiti Julia kirjoittaa kirjaa. Tytät Alice on mustiin pukeutuva kännykällä elävä teini, poika Anton vielä lapsuutta elämä aähän arka lapsi. Perhe muuttaa koko kesäksi Maitolahteen äidin suvun mökille. Yhdessä naapurissa on ekopessimistien kommuuni ja toisessa yksinäinen Kati toipumassa masennuksestaan. Mukaan tulee vielä Erikin maailmalla luuhannut veli Anders. Paljon hienoja hahmoja ja vuorovaikutusta. Maailmanlopun odottelu jää vähän sivuosaan.
Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä, 2019 ***
Naisten hallitsemassa taiteilijasuvussa kasvanut Ilmo ja vanhoillislestaadiolaisessa perheessä kasvanut Titi kohtaavat Titin tutustuessa Ilmon äitiin teatteriharrastuksensa parissa. Lestadiolaisuus, syömishäiriö, omien tarpeidensa huomioonottaminen. Miellyttävä tapa kirjoittaa.
Lucinda Riley: Seitsemän sisarta - Maian tarina (The Seven Sisters, 2014) ***
Irlantilaisen Rileyn massiivinen sarja seitsemästä geneveläiseen linnaan adoptoidusta siskoksesta alkaa vanhimman sisaren, Maian, tarinalla. Adoptioisä on kuollut ja antaa testamentikseen tyttärilleen vihjeitä tämän biologisesta taustasta. Maia matkaa vihjeiden perusteella Brasilian Rio de Janeiroon ja löytää upean rakkaustarinan isoisoäitinsä ja ranskalaisen kuvanveistäjän välillä. Aluksi hyvinkin chick lit - mäiselle kirjoitustyylille antaa lopulta periksi ja kirjan lukee nopeasti, vaikka sivuja on hurjasti.
Alice Zeniter: Unohtamisen taito (L'art de perdre, 2017) ***+
Vuonna 1986 syntyneen ranskalaisen kirjailijan ja dramaturgin neljäs romaani voitti kotimaassaan kaikki merkittävimmät kirjallisuuspalkinnot. Pariisilainen Naïma työskentelee taidegalleriassa ja saa tehtäväkseen kerätä näyttelyyn materiaalia syntyjään algerialaiselta taiteilijalta. Naïma itse on puoliksi algerialaistaustainen, mutta tuntee oikeastaan vain ranskalaiset juurensa. Algerialainen isä ja isovanhemmat eivät puhu menneistä. Työprojektin yhteydessä kiinnostus omaa taustaa kohden herää ja suvun tarina avautuu. Tarinaa kuljetetaan nykyajan lisäksi takaumina isoisän lapsuuteen saakka. Kirja on oudon hidaslukuinen, mutta tosi kiinnostava. Algerian siirtomaavallan ajat, sota-aika ja harkkien pako Ranskaan aukeavat historiallisina ja yhden perheen kokemana ilmiönä.
Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani (My Absolute Darling, 2017) ***+
Yhdysvaltalaisen Tallentin mainetta niittänyt esikoisteos on hurja tarina 14-vuotiaasta Turtlesta, joka asuu lukeneen, mutta melkoisen väkivaltaisen isänsä kanssa keskellä korpea. Äiti on kuollut ja alkoholisoitunut isoisä asuu asuntovaunussa. Talo ja puutarha ovat jääneet rempalleen, kun isä joko istuu nojatuolissa olutpullo kädessä filosofoimassa tai järjestää tyttärelleen ampumatreenejä ympäri tiluksia. Ja kun isällä menee hermo, seuraa kauheuksia. Yhdellä pakoretkellään keskellä puskaista erämaata Turtle törmää kahteen poikaan ja ystävystyy erityisesti Jacobin kanssa. Jacob suhtautuu Turtleen kuin keneen tahansa ja herättää Turtlessa toiveikkuutta. Turtlen kasvutarina kuljettaa läpi romaanin mielipuolisten väkivaltakohtausten. Vaikuttava kirja, mutta todella raaka.
Ina Westman: Henkien saari, 2018 **+
Emma on ollut onnettomuudessa ja sen jäljiltä hän on sekaisin ja päätä särkee. Mies Joel ja tytär Fanni viettävät hänen kanssaan pitkää kesää saarella isoisän ja muiden henkien kanssa. Pääosin tarinaa kuljettaa Emma, mutta osaa myös Joel ja Fanninkin ääni kuullaan. Lyhyitä lukuja, rauhallista kerrontaa.
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin, 2018 ***+
Kirjan sisäliepeestä: Kirja on hurmaava sekoitus matkapäiväkirjaa, historiatietoa ja oivaltavia havaintoja. Kirjan minäkertoja on hullaantunut naisiin, jotka historian eri aikoina ovat ottaneet ja lähteneet pois sen ajan naisen roolista, matkustaneet maailman ääriin tai ryhtyneet taiteilijoiksi. Ensimmäinen idoli on Karen Blixen, jonka jalanjäljille Afrikkaan kirjailijakin lähtee. Toisten naisten matkaa hän seuraa kauempaa, toisten kanssa hän kulkee öin ja päivin. Herkullisia tarinoita yhdistettynä oman elämän kulkuun. Ihana kirja.
Sally Rooney: Conversations with Friends, 2017 ***+
(Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken (Conversation with Friends, 2017))
Jostain taas sain vinkin tähän kirjaan ja laitoin Helmetiin varaukseen sekä suomeksi että englanniksi. Kirjailija on 1991 syntynyt nuori dublinilainen toimittaja ja Conversations with Friends palkittu esikoisromaani. Satuinkin sitten saamaan molemmat kirjat yhtä aikaa ja lomasta virkistyneenä aloin ensin lukea englanninkielistä. Se sujuikin niin jouhevasti, että kirjan luettuani vain selailin suomenkielistä. Suomeksi imperfektissä minä-muodossa kerrottu tarina ei toiminut, vaan tuntui tuntui jotenkin yksinkertaiselta ja kylmältä. Toisaalta siihen saattoi vaikuttaa se, että tarina oli jo tuttu. Englanniksi sen sijaan tyyli toimi tosi hyvin. Kirja oli virkistävä yhdistelmä nuorten elämää ja älykästä ajattelua. Frances, 21-vuotias opiskelija ja runoilija ja hänen paras ystävänsä (ja ex-tyttöystävänsä) Bobbi tutustuvat kuuluisaan toimittajaan Melissaan ja hänen näyttelijämieheensä Nickiin. Nelikko viettää aikaansa yhdessä ja ihmissuhteet viriävät eri suuntiin. Ihmisistä ja suhteista, nuorista ja vähän vanhemmista, kevyestä ja vakavasta. Päähenkilö Francesin tapa ajatella muita ja kohdella heitä kauniisti lämmitti erityisesti mieltä. Elämä juuri tuolla hetkellä ei ollut yksinkertaista, mutta hän ei tehnyt siitä monimutkaista.
Pierre Lemaitre: Silmukka (Trois jours et une vie, 2016) **
Kirjan takakannen mukaan Ranskan suosituimman ja arvostetuimman dekkarikirjailijan psykologinen trilleri. En tiedä miksi en oikein innostunut, Juoni oli erilainen ja kiinnostava, mutta itse teksti juoksi jotenkin ennalta-arvattavasti ja vähän tylsästi. Tai sitten olen vaan saanut joskus yliannoksen dekkareita ja oma asenne on huono. Toisaalta taas tämä kirja muistutti osin enemmän tavanomaista romaania ja se ehkä häiritsi. Tarina sijoittuu pieneen ranskalaiseen maalaiskylään, jossa tapahtuu kauhea tragedia. 12-vuotias Antoine lyö hetkellisen raivokohtauksen vallassa naapurin 6-vuotiasta Rémiä kepillä päähän. Remi kuolee, Antoine piilottaa ruumiin ja luulee piilottaneensa koko tapahtuman vain omaan mieleensä. Silmukka aukeaa vasta aivan kirjan lopussa.
Mats Strandberg: Loppu (Slutet, 2018) **
Nuorten jännityskirja dystopiahenkeen. Elellään tätä aikaa, mutta kaikki on loppumassa. Maahan törmää kuukauden kuluttua asteroidi, joka tuhoaa koko maapallon. 17-vuotiaat nuoret elävät maailmanlopun aikoja nuoruutensa kautta: kaverit ovat tärkeämpiä kuin perhe, biletys, huumeet ja rakkaus roihuavat. Ympäröivässä maailmassa pelataan jalkapallon mestaruusotteluita valtavan meluavan kansanliikkeen keskellä. Vaikka teksti on simppeliä ja käänteissä pysyy helposti mukana, itse ajatus koko maapallon tuhoutumisesta kieltämättä tuli omiin uniinkin...
Antti Halme: Saattaen vaihdettava, 2019 ***
Romaani, jossa vuorottelevat kolme kertojaa: espoolainen mainostoimittaja Mika, entinen veturikuski Tomi ja perheenäiti Minna. Mika etsii isompia tunteita vapaaehtoisena saattohoitajana ja saa asiakkaakseen Tomin, jolla on parantumaton aivokasvain. Minna ei pääse eteenpäin poikansa Saulin kuolemasta, vaikka kuinka lipittää viiniä. Yhteys Minnan ja Tomin välillä paljastuu kirjan lopussa. Nopeaa luettavaa, mutta painavaa sisältöä.
