Will Wiles: Puulattian kunnossapito (Care of wooden floors, 2012) **
Tämän kirjan valitsin itse kirjaston hyllystä. En tiedä mikä teki minuun vaikutuksen, kun nimi oli varsin kuivakka, kansikuvassa kissa ja viinilasi... Ehkä fontti oli kepeähkö? Kirjoittaja on Lontoossa asuva arkkitehtuuri- ja designtoimittaja ja itseironiaako sisältö? Kyseessä on viimeisen päälle huolitellussa asunnossa ilmeisesti entisessä Itä-Euroopassa asuva nuori mies, joka pyytää englantilaista hieman huithapelia kaveriaan kotimieheksi. Asunto on täynnä piilotettuja lappuja puulattian hoitoon ja varjelemiseen liittyen. Ja eikös kaveri kaada heti ensi töikseen lattialle punaviiniä. Sitä siivotessa sattuu yhä isompia vahinkoja ja homma menee ihan absurdiksi.
Torgny Lindgren: Akvaviitti (Norrlands Akvavit, 2007) ***
Entinen saarnamies ja pelastaja Olof Helmersson palaa kotiseuduilleen 30 vuoden jälkeen tarkoituksenaan kertoa totuus (siitä, että Jumalaan ei kannata uskoa) pelastetuille. Seurakunnasta ei ole kuitenkaan enää montaa sielua jäljellä. Osa on poisnukkuneita, osa uskosta jo luopuneita. Olof asettuu Astan ja Ivarin luo ja tekee sieltä käsin pyöräreissuja eri puolille seutukuntaa. Ihanaa vanhuudenkuvausta, persoonallisia paikkakuntalaisia ja mielenkiintoisia kohtaloita hymyn kare suupielessä. Lukupiirin marraskuun kirja.
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki 2018 ***
Ensimmäinen osa: Nelihenkiseen perheeseen odotetaan iltatähteä. Lapsivettä tihkuu ja vauva on vaarassa. Vanhemmat kulkevat lääkäriltä toiselle ja saavat eri arvioita siitä, onko vauva elinkelpoinen. Äiti ja isä ottavat tilanteen eri tavoin, äidillä vauva on konkreettisesti mahassa, isä perustaa ajattelunsa järkeen. Äidille tilanne on karmea, eikä isä pysty olemaan tukena.
Toinen osa: Nyt vatsassa onkin kaksoset, jotka tulevat maailmaan ennen aikojaan. Pikku karhu ja pikku tiikeri ovat olemassa, mutta eivät kotona. Saako isä tästä todellisuudesta kiinni?
Samalla kun kirja on varmasti vaikeiden aikojen muistikirja isän osalta, niin hieman häiritsee isän rypeminen omien tunteidensa ympärillä. Ehkä vain kirja on kuitenkin hänen vuoropuheluaan itsensä kanssa ja arjessa tilaa on ollut myös muiden tunteille. Knausgårdiin viittaa kirjailijakin, mutta se tuli muutenkin mieleen. Toivottavasti perheen nosto tällä lailla avoimesti julkisuuteen ei vie heidän elämäänsä pieleen.
Lena Andersson: Svean poika - kertomus kansankodista (Sveas son, 2018) ***
Dagens Nyheterin kolumnistin viimeisin teos kertoo Ragnarista, ruotsalaisesta 1900-luvun ihmisestä kansantieteilijän suulla. Kirjailija itse kuvaa Ragnaria näin: Ragnar on kädentaitaja (huonekalupuuseppä, josta tuli veistonopettaja) mutta myös mietiskelijä. Ihmisen rationaalisuus on mahdollistanut valtion. Ragnarin mielestä valtio on ihmisen parempi minä. Hän palvoo valtion ideaa, koska se ei ole mielivaltainen, toisin kuin ihminen. Ragnar on ahkera ja vaatimaton, pitää selkeistä linjoista, haluaa lastensa käyttävän vapaa-aikansa tehokkaasti reippaan urheiluharrastuksen parissa (poika harrastaa kilpapyöräilyä ja tytär hiihtoa) ja antaa heidän harrastukselleen kaikkensa. Oivallista 1900-luvun keskiluokkaistuvan elämän kuvausta pohjolasta. Vielä muutamaa vuotta vanhempana tässä olisi ollut vaikka kuinka paljon samaistuttavaa.
Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Ommarul putakhae, 2008) ***+
Hesarissa on kirjoitettu: Shin kirjoitti bestsellerin aikuisten lasten suhteista vanhempiinsa. Juuri näin, missä kohtaa ihminen lakkaa olemasta äiti ja muuttuu ihmiseksi? Korealaisperhe todella huomaa äidin, vasta kun hän 69-vuotiaana katoaa Soulin metroasemalla. Tarinaa kuljettaa vuoroin kukin lapsista ja äiti itse. Missä äiti on? Millaista äidin elämä on ollut? Miten tähän päädyttiin? Kenen tuska on suurin, äidin, lasten vai puolison? Tunsiko kukaan lopulta äitiä kunnolla?
Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua 2015 ***-
Lyhyttarinakokoelma, 86 sivussa 25 mininovellia. Lauseetkin lyhyitä ja napakoita, tarinat kuljettavat usein melkoisen irvokkaaseen päätökseen, mutta myös muutamaan raukeaan. Sanoja oli ilo lukea, eikä tarinatkaan yllättäen puistattaneet, absurdit kuolemat pelastivat todellisuudelta. Toisaalta myös etäännyttivät.
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, 2018 ***+
Esikoisteos, joka sai heti paljon suitsutusta ja palkintoehdokkuuksia. Päähenkilönä nuori nainen, vähän välitilassa osin katkenneen parisuhteen, osin vakiintumattoman elämän vuoksi. Takaliepeessä hyvä yhteenveto: Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, mistä voi tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Vuosi nuoren naisen elämässä on lyhyt ja pitkä, teksti huolellisen kaunista ja tunteet kosketeltavia.
Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Still Me, 2018) ***-
Trilogia alkoi ihanalla Kerro minulle jotain hyvää ja jatkui kivalla Jos olisit tässä. Viimeinen osa on mukiinmenevä. Lou lähtee New Yorkiin tekemään unelmistaan totta. Sam jää Lontooseen töihin ja rakentamaan kotiaan. Rikkaan ja oikukkaan Agnesin apuna Lou näkee erilaista elämää. Suhde Samiin saa haasteekseen välimatkan ja Loun uuden minän. Asetelma olisi voinut tarjota enemmänkin.
Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Det var vi, 2017) ***
Iranissa syntyneen ja lapsena Ruotsiin perheensä kanssa paenneen kirjailijan toinen romaani on ollut iso kansainvälinen menestys. Viisikymppinen Nahid on yksinäinen ja katkera, mies on kuollut ja tyttären kanssa riitoja. Kun hän sairastuu syöpään, alkaa menneisyyden ja nykyisyyden läpikäyminen. Osin äiti-tarina, osin tarina maahanmuuttajan taustoista, osin tarina syövästä ja kuolemasta. Napakkaa tekstiä.
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin 2015) ***+
Yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja työskenteli ennen kirjallista uraansa monissa eri työtehtävissä, asui eri maissa (Chile, Meksiko) ja kaupungeissa, oli kolmesti naimisissa, kasvatti neljä poikaansa yksinhuoltajana ja kamppaili alkoholismin kanssa. Kaikki tämä näkyy hänen kertomuksissaan. Ihmisiä ja tapahtumia kuvataan tarkkanäköisesti, mutta mitenkään arvioimatta. Elämän kaikenlainen kirjo tulee esiin ja kaikissa kertomuksissa on samalla jotain suurta. Tässä kirjassa on 25 kertomusta ja toinen samanlainen setti on vielä osassa 2. Kun vain malttaisi lukea yhden tarinan kerrallaan ja antaa sen leijua mielessä ennen seuraavaan tarttumista... Lukupiirin syksyn kirja, sai paljon kehuja.
Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) 2018 ***
- kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Lyhyt tarina 60 suomalaisesta naisesta. Tarinat ovat kirjoittaneet 24 eri kirjoittajaa ja kuvat tehneet 41 eri kuvittajaa. Tekstit on lyhyitä ja selkeitä, luettavia melko nuorillekin tytöille, mutta alkuhätkähdyksen jälkeen ("Mitä, onko tämä ihan lasten kirja!") niitä luki itsekin ihan mielellään.
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä - muistiinpanoja, 2018 ***
Kun ihminen lähestyy keski-ikää (olisiko se nykyään noin 40v?), on suuret elämänvalinnat tehty ja alkaa miettimään, voisiko aloittaa toisen elämän. Tätä kirjoittaja pohtii muistiinpanoissaan ja päiväkirjamerkinnöissään. Hän lukee toisten ajatuksia samasta asiasta, hän lähtee lomalle yksin, hän kipunoi parisuhteessaan, hän jättää hyvästejä nuorelle minälleen ja alkaa hyväksymään sen, joka hänestä tuli. Oikein oivallista ajateltavaa itsellekin.
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö, 2015 ***+
Ensin tuli luettua Sivuhenkilö, ja sitten vasta sen kohde Rakkaudenhirviö. Tämä kirja siis oikeasti voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2015. Kirja etenee hyvin johdonmukaisesti päähenkilön lapsuudesta nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen kappale kerrallaan. Tyyli on Sivuhenkilöä yhtenäisempi ja suoraviivaisempi. Edelleen kirjailijan tyyli miellyttää, lyhyitä nasevia lauseita, lakonista kieltä. Lapsuus asutaan tuulipukukansan keskellä yhdessä häpeää pelkäävän äidin, kaikenlaista rakentavan isän ja villien sisarusten kanssa, lukioon päähenkilö muuttaa Helsinkiin ja ystävystyy ihanan Lauran ja yksinvetäytyvän Antin kanssa, lukion jälkeiset taideopinnot eivät tunnu omalta ja päähenkilö suuntaa ensin Lontooseen ja sitten Espanjaan, jossa tapaa ihanan miehen. Veri kuitenkin vetää takaisin kotimaahan. Kaukaa näkee lähelle ja kirja alkaa syntyä. Kaiken elämänkulun yllä leijuva negatiivinen sävy kuitenkin hieman häiritsee ja ikäänkuin pitää tekstiä aloillaan, niin ettei se ihan ryöpsähdä sellaisiin korkeuksiin kuin toivoisi. Jään kuitenkin odottamaan jo seuraavaa teosta!
Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta (The Girl You Left Behind, 2012) ***-
Kahdessa ajassa kulkeva romaani. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Ranskan maaseudulla pitää hotellia Lefèvren perhe. Tytär Sophien mies on rintamalla ja muistona hänestä seinällä riippuu hänen maalaamansa muotokuva Sophiesta. Saksalaiset upseerit istuvat iltaa hotellilla, komendantti kiinnittää huomionsa maalaukseen ja kylällä alkavat huhut kiertämään. Toisessa ajassa Lontoossa 2006 samainen muotokuva on Liv Halstonin seinällä. Sen osti hänelle arkkitehtimies, joka kuoli muutama vuosi aiemmin. Liv tutustuu sattumalta Pauliin, joka tekee työkseen sotien aikana varastettujen maalausten palauttamista alkuperäisille omistajilleen. Kun tämä selviää, tuore parisuhde on koetuksella. Sinänsä mielenkiintoinen historiallinen viite ei jaksanut kantaa, mutta onneksi oli taasen ihana rakkaustarina :)
Johanna Holmström: Sielujen saari (Själarnas ö, 2017) ***
Maakunta-arkistosta löytyneestä kirjeestä innoituksensa saanut romaani sijoittuu Nauvon edustalla olevalle Seilin saarelle, jossa sijaitsi vuodesta 1889 vuoteen 1962 naisten sairaala. Sairaalassa hoidettiin mieleltään sairaita naisia. Kirjassa suurimman tilan saavat lapsenmurhaaja Kristina, vuosia saarella asunut Karin, porvarisperheestä karannut Elli ja pitkäaikainen hoitaja Sigrid. Kerronta on yhtä aikaa inhorealistista ja samalla naisten lähelle vievää. Luin pätkissä, kun tuntui välillä aika raskaalta.
J P Delaney: Edellinen asukas (The Girl Before, 2017) ***
Jonkun menestyskirjailijan ensimmäinen psykologinen trilleri, joka on kirjoitettu nimimerkillä. Tosi hyvä! Kirjassa kuljetetaan rinnan kahta hyvin samanlaista tarinaa, Janen ja Emman. Tapahtumapaikkana on erikoisen, pikkutarkan perfektionistiarkkitehdin luoma poikkeuksellinen älytalo, jossa pitää elää tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Emmalle kävi huonosti ja Jane on tekemässä täsmälleen samat virheet.
Tapani Tolonen: Sokeisto ***+
Ja taas esikoisteos :) Nyt liikutaan 1900-luvun alussa Helsingissä. Eetu työskentelee latojana kirjapainossa ja tutustuu teosofiapiireissä yläluokkaiseen Kariniin, entisen tyttöystävänsä työnantajaan. Eetu ja Karin rakastuvat. Samaan aikaan maan alla kytee, vastarintaliike, lakkoilu, venäläiset. Eetu tasapainoilee kahden maailman välillä. Poliittinen historiankuvaus oli toisinaan liikaa, mutta rakkaustarina niin ihana, että se kannatteli minut näidenkin jaksojen yli. Arjen historia kiinnosti myös, teosofia vastapainona uskonnoille ja ateismille, eri tavat elää ja se, miten ruotsalaisuus ja venäläisyys näkyivät Helsingin katukuvassa.
Erkka Mykkänen: Something not good, 2018 ***-
Kirja oli hyvä, mutta paljon siitä ei mieleen jäänyt... Veikko elää nuoruuttaan ja etsii itseään kirjoitusten jälkeen. Tyttöystävä Kaisa, työ kirjastossa, maalla asuva mummo, reppureissailu Aasiassa Larin kanssa, paluu Aasiasta junasta ja tutustuminen ruotsalaiseen Eriniin, runoyhdistys, opiskelukaveri Maija, reissu Amerikkaan.
Laura Manninen: Kaikki anteeksi, 2018 ***
Tämäkin on esikoisromaani. Varhaiskeski-ikäinen yksinasuva Laura tapaa Mikon. Mikolla on hurmaavat elkeet ja välillä kummallista kiukuttelua. Yhtäkkiä Laura huomaa olevansa täysillä mukana joka toinen viikko Mikon ja hänen kolmen lapsensa elämässä. Laura solahtaa rooliinsa mutkattomasti ja ihastuu lapsiin. Mikko muuttuu yhä kummallisemmaksi, mutta silti hommataan puutalo Puistolasta, lapsille uudet koulut ja yhteinen elämä. Laura hoitaa apua Mikolle, mutta se ei riitä, alkaa syöksyminen yhä syvemmälle vihaan ja väkivaltaan. Uskottava pala elämää, henkilöt samaten. Ihan syvälle sydämeen ei kuitenkaan vienyt.
Marjo Vilkko: Vilpitön sydän - romanssi, 2018 ****
Tämän kirjan tunnelmat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kirja koostuu erillisistä ajanjaksoista, joissa keski-ikäinen perheenäiti Franka kulloinkin elää. Franka pyörittelee isoja tunteita rakastuessaan itseään nuorempaan Alvariin. Pysyttäytyäkö ystävinä? Antaako rakkaudelle mahdollisuus? Kenen kanssa elää? Missä elää? Miten elää? Onko rakkaus niin suuri, että se kestää mitä vain? Myös Alvar rakastaa isosti, mutta ajattelee suoraviivaisemmin. Miten yhdistää nämä eri tavat olla ja elää? Frankan ajatuksiin eläytyy ja alkaa ymmärtää kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoisia tapoja olla yhdessä ja rakastaa. Sivuja on paljon, mutta niiden ei toivoisi loppuvan lainkaan. Tämä on esikoisromaani.
Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017) ***+
Skotlantilaisen kirjailijan esikoisromaani oli vuoden 2017 myydyin romaani Britanniassa. Kolmikymppinen Eleanor asuu yksin, työskentelee toimistossa ja hukuttaa muistonsa viikonloppuisin vodkaan. Arki rullaa, työt sujuvat tehokkaasti, mutta ystäviä ei ole. Kunnes uusi työkaveri ryhtyy ystävälliseksi ja Eleanorin rutiinit alkavat murtua. Samoin kuin muistot. Kauheasta taustasta huolimatta voi sanoa, että kevyt, mutta ihana kasvutarina.
Samantha Schweblin: Houreuni (Distancia de rescate, 2014) ***-
Espanjaksi kirjoittava Samantha on argentiinalaissyntyinen Berliinissä asuva kirjailija. Houreuni on hänen esikoisteoksensa, joka oli ehdolla kansainvälisen Booker-palkinnon saajaksi 2017. Kirja ei ole paksu, mutta sisältö tuima. Amanda makaa sairaalassa kuolemaisillaan ja käy keskustelua vierellään makaavan David-pojan kanssa. David ohjailee Amandaa ja yrittää saada tämän palauttamaan mieleensä viime aikojen tapahtumia ja sitä, mitä niistä aiheutui. Äidinrakkaus, ekokatastrofi, yliluonnollisuus, kadonneet sielut, myrkytys, niistä on tämä kirja tehty. Paikoin vähän vaikea seurata, siitä miinus, muuten hirvittävän mielenkiintoinen tarinankulku ja -tyyli.
Valerie Barona: Mamma Mia... That's Life! 2016 *+
Englantilainen Valerie muuttaa vuonna 1977 Pohjois-Italian maaseudulle italialaisen miehensä kanssa ja kirjottaa nämä muistelmat 2016 jo isoäidiksi tulleena. Tämä on varmaan syy siihen, että sinänsä kiinnostavat tapahtumat eivät kosketa, vaan kirja jää kesken.
Saara Turunen: Sivuhenkilö, 2018 ****
Tämä teksti virtasi ihanasti! Omista tunteista ammennettuja ajatuksia, joita kokee kirjailija sen vuoden aikana, kun hänen esikoisromaaninsa julkaistaan ja lopulta palkitaan. En osannut ajatella mitään tekstilajin valinnasta, tekstin tyylilajista tai muustakaan, kunhan vain nautin. Guuglaamalla muutaman kirjablogin pitäjän arvion olinkin melko yllättynyt. Yhdessä niistä isoksi teemaksi nostetaan kirjailijan ulkopuolisuus ns. perinteisesti etenevään elämänkulkuun (opiskelut, työ, puoliso, perhe, asunto ja sen sisustaminen). Toisessa taas kyseenalaistetaan kirjailijan käsitys sukupuolesta, kirjan kaikki miehet ovat metsästäjä-korjaajia ja naiset perheenpyörittäjiä. Takaumatkin on hänen mielestään kirjattu liian alleviivaavasti. Minua mikään ei häirinnyt. Erityisesti nautin toisen ihmisen pään sisälle menemisen lisäksi siitä, että tekstin joukkoon oli saatu yhtä luontevasti uusia ja vanhoja kielikuvia. Monta kertaa hörähdin nauruun pelkästä sanailosta.
Leena Krohn: Mehiläispaviljonki - Kertomus parvista, 2006 ***-
Lukupiirin kesäkirja. Kirjan kannen oranssinruskea geometrinen kuvitus, kannen fontti ja kellertävät sivut veivät 1960-luvulle. Tästä mahdollisesti johtuen kirjassa tuntui olevan menneen ajan vire, vaikka itse teemat olivat hyvinkin 2000-luvulta: vanhaan, vähän homeiseen taloon pesiytyvät kummalliset kerhot (vrt. Lapinlahden sairaala), ihmisten yhtälainen tarve yhteisöllisyyteen ja samalla pakeneminen yksityisyyteen (luku koppeihin jaetusta ravintolasta, Café Solitairesta), jonkinlainen yliluonnollisen kokemus (monet tarinat Vaihtuvan todellisuuden kerhossa). Lukupiiri piti kirjaa helppolukuisena, mutta ei niin helppotajuisena. Osa lukujen loppujen aforismeista avautui osalle, osa ei oikein kenellekään. Siivoojan rooli koettiin koossapitävänä punaisena lankana. Omaa elämänkaartani havahdutti kertomus Autoilijasta: "Vanhemmiten ihmisestä tulee helposti hiukan itseriittoinen, sitä ei enää harrasta tunnustuksellisia keskusteluja vanhojen ystävien kanssa. Nämä taidot surkastuvat."
Mikael Bergstrand: Omenalaakson guru (Gurun i Pomonadalen, 2015) **+
Ihan leppoisa kesätarina keski-ikäisestä Göranista, joka viettää kesää äitinsä miesystävän kartanossa talonmiehenä paossa omaa elämäänsä (hän on työtön, vähän masentunut ja suhde Kariniin epävarmassa tilassa). Kesää tulee piristämään Göranin ystävä Yogi Intiasta ja johan alkaa virkistystä löytymään. Tämä kirja on päätösosa Intia-sarjaan, varmasti muutkin osat olisivat olleet kivoja.
Saku Korosuo: Suomalainen kiipeilyopas 2017 ***
Tämä kirja oli tyrkyllä kirjaston pyöreässä hyllyssä ja nappasin mukaan. Hyvin tuli kerrattua taas erilaisia tekniikoita.
Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija (Ein perfekter Kellner, 2004) ***-
Ranskassa ja Saksassa palkittu sveitsiläisen kirjailijan kertomus täydellisesti työnsä hoitavasta tarjoilijasta Ernestestä ja hänen suhteestaan kollega Jakobiin. He työskentelevät lyhyen aikaa yhdessä suuressa sveitsiläisessä hotellissa toisen maailmansodan aikaan. Ernesten ja Jakobin suhde jää toiseksi, kun kuuluisa kirjailija Julius Klinger ihastuu Jakobiin. Ernesten kertojanääni muistelee hotellin aikoja vuosikymmeniä myöhemmin, kun hän saa yllättäen postia Jakobilta. Kirjasta jää mieleen erityisesti hotellin tunnelma tuohon aikaan.
Sari Helin: Elämää tehosekoittimessa ja muita kirjoituksia, 2017 ***
Lehtikolumneista, Huono Äiti - blogikirjoituksista ja joistakin uusista teksteistä koottu kirja. Suoraa puhetta naisen elämästä. Viihdyttävää ja vain jossain määrin ärsyttävää :)
