Raisa Cacciatore, Samuli Koiso-Anttila: Pelastakaa Pojat! (2008) *+
Pelastakaa pojat, sinänsä mielenkiintoinen ja asiapitoinen, mutta... Joitakin lukuja luin hyvinkin intensiivisesti, mutta kokonaisuus jotenkin vanhahtava eikä inspiroinut uusilla ajatuksilla. Kesken jäi tämäkin.
Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise: Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa **+
Kaliforniasta Etelä-Ranskaan muuttanut suomalais-ranskalainen perhe, jonka elämää perheen suomalainen äiti kuvaa kolumnimaiseen tapaan. Aihe kiinnostaa, mutta muuten ihan tavallinen kirja.
Pierre Lemaitre: Camille (Sacrifices, 2012) ***
Suositun ranskalaisen dekkarikirjailijan rikosromaanisarjan kolmas osa. Ylikomisario Camille Verhoevenilla on uusi naisystävä, Anne, joka joutuu keskelle aseellista ryöstöä Pariisin keskustassa. Camille ottaa jutun väkisin hoidettavakseen. Mikään ei olekaan sitä, miltä näyttää. Mukava lukea pitkästä aikaa dekkari ja vielä tällainen Pariisiin sijoittuva ja hiukan uudella tavalla rakennettu.
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (L'amore e gli stracci del tempo, 2009) ***+
Kirjailija itse muutti synnyinmaastaan Albaniasta ensin Sveitsiin ja sitten Italiaan. Kirjassa asutaan kaikissa kolmessa maassa. Jugoslavian sota katkaisee albanialaisten rakastavaisten Zlatanin (serbi) ja Ajkunan (albanialainen) tarinan. Toinen ajautuu pakomatkalla Italiaan, toinen Sveitsiin. Molemmat aloittavat uuden elämän, mutta kaipaavat toisiaan. Kun he sitten löytävät toisensa uudelleen, kaikki onkin toisin. Mielenkiintoinen kuvaus sota-ajoista ja mieleenpainuvia elämäntarinoita.
Sari Pöyliö: Ihmisen veri (2015) *+
Erikoinen tarina 83-vuotiaasta lääkäristä, Kulo Taipaleesta, jonka 50-luvulla ohjaama elokuva, Ihmisen veri, oli salaperäisesti kadonnut jo ennen ensi-iltaa. Kulon kuolinilmoitus löytyy päivän lehdestä ja yläkerran Asta ryhtyy selvittämään, miten tämä liittyy kadonneeseen elokuvaan. Kulo kulkee menossa mukana ja siirtyää ajatuksiaan lääketieteen kielelle. Juoni hajosi ainakin minulla ja kirja jäi kesken, vaikka tekstissä oli kiinnostavia koukkuja.
Niina Repo: Kompleksi (2016) *+
Toinen omituinen tarina, joka hajosi lukiessa, vaikka itse teksti kulki sujuvasti. Niinan mies Tuomas löytää toisen naisen, työssä ajatus ei pysy koossa, välillä istutaan poliisilaitoksella kuultavina, kotona lapset pitävät jotenkin kiinni arjessa, mutta minä tipahdin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti