Syksyn 2021 kirjat

Glennon Doyle: Rakkauden soturi (Love Warrior: A Memoir, 2016) ****
Glennon Doyle on suosittu bloggaaja ja kirjailija. Rakkauden soturi ja aiemmin ilmestynyt esikoisteos Carry on, Warrior ovat molemmat New York Timesin myyntimenestyksiä. Rakkauden soturi on autofiktio, joka tyyliltään muistuttaa hieman self help - kirjoja. Glennonin nuoruuteen kuului syömishäiriö ja päihteet, jonka jälkeen hän perusti perheen ja alkoi luoda uraa kirjailijana. Rakkauden soturi alkaa nuoruuden vuosista, mutta keskittyy pääasiassa siihen hetkeen, kun hänen avioliittonsa on vaakalaudalla. Kirja herättää paljon ajatuksia ja tuo omia tunteita pintaan.

Elina Viinamäki: Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita, 2021 ****
Sallalaisen humanistin ja opettajan esikoisteos on erittäin hyvä novellikokoelma. Henkilöhahmot ovat sopivasti vinksallaan, että voisivat melkein olla uskottavia. Kaikissa novelleissa on selkeä teema ja hersyvää kieltä. Paras on ehdottomasti se, jossa leski murehtii miehensä hautajaisissa arkkuun valittua pukua.

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää (The Nine Lives of Rose Napolitano, 2021) **
Rose ja Luke ovat naimisiin mennessään molemmat sitä mieltä, että he eivät halua lapsia. Kirjan ideana toimii vaihtoehtoiset jatkot tähän tilanteeseen. Jatkoja on yhteensä yhdeksän, jotka kattavat varmasti lähes kaikki mahdolliset erilaiset variaatiot. 

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän (Divorare il cielo, 2018) ***+
Alkulukujen yksinäisyyden kirjoittaja, kirjailija ja teoreettisen fysiikan tohtori Giordano, on saanut paljon palkintoja. Jopa taivas on meidän on melkein 600-sivuinen, kolmeen osaan jaettu romaani Etelä-Italian maaseudulla ystävystyvistä nuorista. Teresa on Torinosta, mutta viettää paikkakunnalla isoäitinsä luona kesiä. Hän tutustuu naapurin maatilan kolmeen poikaan: Nicolaan, Berniin ja Tommasoon. Naapuritilan aikuisille usko ja luonto ovat tärkeitä. He ovat ottaneet oman poikansa Nicolan lisäksi kasvattilapsia, jollaisia myös Bern ja Tommaso ovat. Nuoruuden kesinä Teresa ja Bern rakastuvat, mutta kun Teresa lähtee talveksi Torinoon, yhteys katkeaa. Teresa kuulee vasta vuosia myöhemmin Tommasolta, mitä poikien ja paikallisen tytön, Violaliberan, kanssa tapahtuu. Nämä tapahtumat jäävät jokaisen pojan sieluun. Nuorina aikuisina nuoret asuvat maatilalla luonnonmukaisesti. Onni ei kuitenkaan kestä loputtomiin, vaan nuorten tiet hajaantuvat. Yhdestä tulee poliisi, yksi perustaa perheen, kaksi jatkaa maatilalla. Myöhemmin osa nuorista ryhtyy suojelemaan sairauden saamia oliivipuita ja ajautuu yhä radikaalimpaan toimintaan. Romaanin kertojana toimii Teresa. Kirjan takakannessa nostetaan teemaksi maatilan alkuperäisen isännän, Cesaren lausumat sanat: "Jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto." Näin kirjassa tosiaankin on, ääripäästä toiseen. Valo on kirkkainta valoa ja varjo tumminta varjoa.

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick, 2013 **
Chick Lit Kabulista. Toimittajat joutuvat sodan melskeisiin ja tasapainottavat kauhuja bileillä ja ihmissuhteilla. Aika räikeä ristiriita työn ja vapaa-ajan välillä. Toimittajana Heikkilä kyllä tuo uskottavuutta tapahtumiin,

Emma Rous: Täydelliset vieraat (Perfect Guests, 2021) ***
Mysteeriromaani kahdella aikatasolla Raven Hillin kartanossa Englannissa. Nykyhetkessä kartanossa järjestetään mysteeripeli, johon on kutsuttu kymmenkunta juhlavierasta esittämään heille etukäteen ohjeistettuja rooleja. Samaan aikaan kun peli kartanossa käy yhä oudommaksi, taustatarina kertoo kartanon ajoista parikymmentä vuotta aiemmin. Silloin kartanossa asui Averellin perhe, isä, äiti ja tytär Nina. Orpokodissa asunut Beth muuttaa perheen luokse 14-vuotiaana, ystävystyy Ninan kanssa ja kokee kuuluvansa perheeseen. Pelin hahmot alkavat kummasti muistuttaa taustatarinan henkilöitä...

Marian Keyes: Hurmaava mies (This Charming Man, 2008) ***
Taas löytyi lukematon Keyes-viihderomaani. Tässä poliitikko Paddy de Courcy ilmoittaa menevänsä naimisiin ja tieto saa neljä naista enemmän tai vähemmän sekaisin. Paddyn tyttöystävä Lola pakenee rannikon pikkukylään (ja tutustuu paikkakuntalaisiin), toimittaja Grace yrittää saada Lolalta haastattelua (ja myöhemmin myös puolustaa sisartaan Marnieta) ja Alicia on tuleva vaimo. Kun tytöt lyövät hynttyyt yhteen, alkaa ajojahti. Hyvää viihdettä.

Robert Seethaler: Kokonainen elämä (Ein ganzes Leben, 2014) ***
Alpeilla syntyneen ja kasvaneen Andreas Eggerin elämä ei ole helpoimmasta päästä. Raskaita lapsuus- ja nuoruusvuosia seuraa rakastuminen ja kodin perustaminen ihanan Marien kanssa. Tämä elämänvaihe päättyy lumivyöryyn. Andreas joutuu myös sotaan ja sotavankeuteen. Palatessaan laaksoon, hän jatkaa sekatyömiehenä ja pääsee myös rakentamaan ensimmäisiä kondolihissien linjoja. Kirja päättyy siihen, kun Egger ensimmäisen kerran poistuu laaksosta vapaaehtoisesti. Kirjaa on takaliepeen tekstin mukaan verrattu John Williamsin Stoneriin. Kieltämättä samanlaista eleetöntä kerrontaa, mutta kyllä Eggerin elämässä on hurjemmat käänteet.

Michael Cunningham: Samaa sukua (Flesh and Blood, 1995) ***
Kun kirjastosta ei tullut varauksia tarpeeksi nopeasti, niin löytyi tämä kirja kirjahyllystä. Constantine Stassos saapuu siirtolaisena Kreikasta Yhdysvaltoihin II maailmansodan lopulla. Hän perustaa perheen amerikkalaisen tytön, Maryn, kanssa. Lapsia syntyy kolme ja Constantine tekee rakennusmiehenä töitä elättääkseen perheensä. Kunnes hän tapaa baarissa maamiehensä ja he perustavat yhdessä rakennusliikkeen, joka rakentaa halvalla taloja ja myy ne kalliilla maahanmuuttajille. Perheestä tulee rikas ja he pääsevät muuttamaan hienolle alueelle. Kotona on kuitenkin riitoja, Constantine on äkkipikainen ja lapsista erityisesti Billy käy hänen hermoilleen. Ei Maryllä eikä muillakaan lapsilla helppoa ole. Heidän elämäänsä seurataan aina vuoteen 1995 saakka. Matkalla erotaan, rakastutaan, saadaan lapsia, kohdataan aids. Perheen tarina on hienosti sidottu omaan aikakauteensa.

Taavi Soininvaara: Neljäs valtakunta, 2017 ***-
Rikoksia nykyajan hengessä: turvapaikanhakijoiden murhat Suomessa, äärioikeiston nousu Euroopassa ja 'Ndranghetan mafia Italian Calabriassa. 

Marian Keyes: Aikuiset ihmiset (Grown Ups, 2020) ***-
Mukava kevyt kirja tähän väliin. Kolmen veljestä ja heidän perheensä kohtaavat lomilla ja suvun juhlissa. Kun yksi heistä saa aivotärähdyksen ja ryhtyy laukomaan totuuksia, alkaa pinna kiristymään.

Alex Schulman: Eloonjääneet (Överlevarna, 2020) ***+
Ei yhtä henkeäsalpaava kuin Polta nämä kirjeet, mutta erittäin taidokasta työtä tämäkin. Ei kuitenkaan autofiktiota vaan täysin keksitty tarina, joka keriytyy auki ja kiinni kahdesta suunnasta. Tässä hetkessä kolme veljestä on lapsuuden mökillä kuolleen äidin tuhkauurnan äärellä. Menneessä hetkessä perhe on mökillä lasten ollessa kymmenen molemmin puolin. Vuorotellen palataan minuutteja ja tunteja taaksepäin tästä hetkestä ja vastaavasti saavutaan menneisyydestä vähän isommin harppauksin tätä hetkeä kohti. Muistot keskittyvät pääasiassa yhteen mökkikesään. Perheessä kukin ikäänkuin eleli itsekseen, joskus isä antoi lapsille aikaansa, mutta pääasiassa vanhemmat touhusivat omiaan ja lapset omiaan. Vaaratilanteita syntyi ja yksi niistä muutti viimeisen kesän kulun kokonaan. 

Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing, 2018) ***+
Vihdoin tuli kirjaston jonosta tämä paljon suosituksia saanut kirja. Kirja sijoittuu Pohjois-Carolinan marskimaalle 1950-luvulle. Perheensä hylkäämä, rämelikaksi kutsuttu Kya Clark yrittää selviytyä yksin rämeikön keskellä. Vuodet vierivät ja Kya selviytyy. Hän viettää aikaansa ulkona ja oppii tuntemaan alueen eläimet ja kasvit. Syrjäisen huoltamon pitäjä vaimoineen antaa Kyalle ystävyytensä lisäksi mm. vaatteita. Kya ystävystyy myös toisen suon tutkijan, Taten kanssa. Kun Tate lähtee opiskelemaan, tyhjää tilaa täyttää kylän nuori mies Chase. Mutta sitten Chase löytyy kuolleena palotornin juurelta. Epäilykset kohdistuvat Kyaan. Oikeuskäsittelyn jälkeen tarina jatkuu vielä useiden vuosien ajan. Kurja lapsuus, yksinäinen nuoruus, suon linnut ja veneily rämeiden keskellä, piirtäminen, ystävyys Taten kanssa, pienet kurkistukset ulkomaailmaan mm. jäivät mieleen. Tunnelma on elokuvamainen ja elokuva onkin jo tekeillä. 

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti - pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Ålevangeliet, Berättelsen on världens mest gåtfulla fisk, 2019) ****
Hyvänen aika, miten mainio kirja! Vuorotellen silkkaa faktaa ankeriaasta ja muistoja isän ja pojan yhteisistä kalareissuista Ruotsin länsirannikolla. Yhteys isään löytyi aikoinaan parhaiten ankeriasta pyytäessä ja nyt poika antaa muistoille siivet tutustumalla ankeriaan tutkimuksen historiaan. Isä ja ankerias, molemmat tärkeitä. Ankeriaan salaisuuksista on vuosisatojen saatossa selvitetty jo monia, mutta vieläkään kukaan ei ole koskaan nähnyt ankeriaan kutevan. Kunnes muutama päivä kirjan lukemisen jälkeen ilmestyy Helsingin Sanomien Kuukausiliite (9/21), jossa on neljän aukeaman juttu - ankeriaan arvoituksesta. Ehkä tosiaan kuulemme vielä vauvauutisia Kotkan Maretariumista. Ehkä maailman merkillisimmällä kalalla on sittenkin toivoa.

Nina Wähä: Perintö (Testamente, 2019) ***-
Varsin värikäs perhekuvaus Tornionjokilaaksosta. Toimin perheessä on kiltti äiti, jyrkkä ja hallitseva isä, 12 elossa olevaa lasta sekä eläimiä syrjäisellä maatilalla. Osa lapsista on muuttanut jo pois kotoa, muutama ulkomaille (Ruotsiin ja rauhanturvaajaksi), osa samoilee omilla teillään ja osa asuu lähistöllä omien perheidensä kanssa. Tapahtumat alkavat vyöryä sekä tässä ajassa että muistoissa, kun raskaana oleva Anni palaa käymään kotiin. Isä käyttäytyy yhä hullummin ja lapset haluavat pelastaa äidin. Värikästä kieltä, värikkäitä tapahtumia sivukaupalla. Kaikki vyöryy päälle sillä vauhdilla, että lukemistä piti pakostakin pätkiä.

Deborah Feldman: Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni (Unorthodox - The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots, 2012) ****
Netflix-sarjan taustalla oleva kirja piti varata heti sarjan katsomisen jälkeen. Sarja oli hieno ja niin on kirjakin. Deborah Feldman kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan New Yorkin hasidijuutalaisyhteisössä. Deborah asuu isovanhemmillaan, sillä hänen äitinsä on jättänyt liikkeen ja isästä ei ole huolehtimaan tyttärestään. Lapsena ja nuorena Deborah mm. piilottelee kiellettyjä kirjoja patjan alle, mutta todelliset haasteet hän kohtaa solmittuaan nuorena isovanhempiensa järjestämän avioliiton sinänsä kiltin Elin kanssa. Deborah ja Eli eivät ole toistensa sielujen kumppaneita millään tasolla. Lisäksi Elin perhe puuttuu heidän yksityiselämäänsä. Lapsen syntymän jälkeen muutto hieman avarakatseisemmalle alueelle ja pääsy opiskelemaan saa Deborahin päättämään, ettei hasidielämä ole häntä varten.

Eva Frantz: Kahdeksas neito (Den åttonde tärnan, 2018) ***
Toinen osa Anna Glad -dekkarisarjaa. Kansanopistossa (tai vastaavassa) on outoa meininkiä. Avannosta löytyy hukkunut. Anna Glad saa epämääräisen kirjeen. Tapahtumat tuntuvat liittyvän 30 vuotta vanhaan tragediaan. Tykkään tämän sarjan tyylistä.

Peter Frantzén: Samoilla silmillä (2013) ***+
Kurkistus Peten teini-ikään äidin, isän ja Peten kertomana. Äiti on aloittanut opiskelut toisella paikkakunnalla ja tapaa Tommin. Isä on aiemmasta kirjasta tuttu kasvatti-isä, joka raitistuu ja tapaa Seijan. Pete harrastaa nyrkkeilyä, käy koulua ja tutustuu diskossa vanhempaan Tupuun ja juo kunnon kännit seurauksineen. Selkeästi jäsennelty ja mukavasti edelleen murretta mukana.

Kesän 2021 kirjat

Liane Moriarty: Hyvä aviomies (The Husband's Secret, 2013) ****
Mikä onkaan tämän kirjan genre, niin joka tapauksessa vetävä tarina Sydneyn yhden alakoulun yhdessä käyneistä, jo aikuisista oppilaista. Tess palaa Melbournesta alakoululaisen poikansa kanssa Sydneyyn pakoon avioliittoaan. Kolmen lapsen äiti ja John Paulin vaimo Cecilia on aktiivinen koulun vanhempaintoiminnassa ja Tupperware-myyjänä. Connor on palannut vanhaan alakouluunsa liikunnanopettajaksi. Rachel on töissä koulun kansliassa, eikä muistot murrosiässä tapetusta tyttärestä jätä häntä rauhaan. Ihmisten tarinat kulkevat nykyhetkessä, mutta menneisyyskin yhdistää heitä. Suurimman salaisuuden on kirjoittanut John Paul vaimolleen. Cecilia miettii voisiko avata kirjettä, vaikka sen saisi avata vasta John Paulin kuoleman jälkeen. 

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö (En enda natt, 2014) ***
Romanttinen tarina yritysvaltaaja David Hammarista ja bisnesnainen Natalia De la Gripistä. He tapaavat ja ihastuvat ennen kuin David alkaa toden teolla valtaamaan Natalian perheyritystä.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö (Amy and Isabelle, 1998) ***-
Stroutin esikoisromaani sijoittuu pikkukaupunkiin kuten hänen myöhemmätkin teoksensa. Ja on muutenkin aivan samaa tyyliä, jollain tapaa surumielistä ja pysähtynyttä kerrontaa siitä, kun tapahtuu isojakin asioita, mutta elämä pikkukaupungissa kuitenkin jatkaa samaa latuaan. Alkuperäinen teos on nimetty äidin (Isabelle) ja tyttären (Amy mukaan). Ensimmäinen on tullut aikanaan pienen tyttärensä kanssa kahdestaan aloittamaan uuden elämän sopivan kokoiseen paikkaan. Jälkimmäinen on juron ja huolehtivaisen äitinsä kanssa erilainen kuin koulussa, jossa hän polttaa välituntisin tupakkaa Staceyn kanssa ja ihastuu matematiikan opettajaansa.

Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa - Tuulen tiellä laavakenttien poikki, 2013 ***+
Ylen teksti-tv:n toimittajan Rämön viides kirja pitkistä pyörämatkoistaan. Islannin Rämö kiersi pyörällä 7.7.-9.8.2011. Kilometrejä kertyi 2500. Kirja on koostettu iltaisin ja aamuisin teltassa kirjoitettujen päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Päivät Rämö taisteli tuulta ja kylmyyttä vastaan pyörän päällä, yöt hän nukkui teltassa tuulen ja katseiden suojassa luonnon keskellä. Maisemat tekivät maantieteilijään suuren vaikutuksen, lisäksi pitkät pyörämatkat toivat sielulle tyyneyttä, jolloin pahojakin tuulikohtia jaksoi painaa eteenpäin. Kirjan keskellä olevat kuvat toivat luonnon myös lukijaa lähemmäksi, mutta itselle kiinnostavinta oli kuitenkin tunteiden ja tunnelmien kuvaus. Kuinka itsekin pääsi rauhaan ja tien päälle ja loppumatkan Reykjavik tuntui rajulta paluulta sivilisaation pariin.

Eva Frantz: Sininen huvila (Blå villan, 2017) ***
Mukiinmenevä dekkari suomenruotsalaisista pikkupaikkakunnalla. Sininen huvila - blogia pitävä Becca Stenlund pahoinpidellään tajuttomaksi kotonaan. Poliisi Anna Glad selvittää. Dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Alex Schulmann: Polta nämä kirjeet (Bränn alla mina brev, 2018) ****
Takakannen osuva kuvaus: Kolme aikatasoa, kolme sukupolvea, yksi salaisuus. Rajun perheriidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Hänen lapsensa pelkäävät isäänsä, ja hänen vaimonsa kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen. Tosipohjaisessa romaanissaan Alex Schulman yhdistää mestarillisesti lapsuusmuistonsa ja sukunsa aidot kirjeet dramaattiseen kolmiodraamaan, jonka seuraukset säteilevät yli sukupolvien. Kertakaikkiaan upeasti kerrottu isoäidin traaginen rakkaustarina, jota melodramaattinen isoisä ei koskaan unohtanut.

Tommy Orange: Ei enää mitään (There There, 2018) ***
Oaklandista kotoisin oleva ja itseään intiaaniksi kutsuva Tommy Orange kirjoittaa tapahtumista Oaklandin powwow-juhlien ympärillä. Moni on puolikas, neljäsosa- tai kahdeksasosaintiaani, monella on alkoholismia, köyhyyttä, taikauskoa perheessä. Ja monen tiet risteävät. Hyvässä ja pahassa.

Anne Catherine Bomann: Agathe (Agathe, 2017) ***
Tanskalaisen psykologin ja kirjailijan esikoisteos on pieni tarina 71-vuotiaasta psykiatrista, joka on jäämässä piakkoin eläkkeelle. Psykiatri on yksinäinen asunnossaan tavaroiden keskellä kunnes yksi viimeisistä asiakkaista, saksalainen Agathe, herättää hänet eloon.

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen (Vom Ende der Einsamkeit, 2016) ***
Sveitsiläis-saksalaisen ensimmäinen suomennettu romaani kertoo Jules Moreausta, joka jää orvoksi lapsena ja lähetetään isosiskonsa Lizin ja isoveljensä Martyn kanssa sisäoppilaitokseen. Jokainen reagoi omalla tavallaan: vilkas ja rohkea Jules vetäytyy yksinäisyyteen, Liz sekoilee puoli elämäänsä, Marty perustaa ajattelunsa faktoihin ja saa lieviä pakko-oireita. Jules miettii kaikenlaista itsekseen ja ystävystyy ainoastaan Alvan kanssa. Alvan, jolla on omia murheita menneisyydessään. Sisäoppilaitoksen jälkeen elämä vie sisarukset eri puolille Eurooppaa. Jules ajelehtii tietämättä mitä oikein haluaa elämältään. Vuosien jälkeen sekä sisarukset että Jules ja Alva löytävät taas toisensa. Melankolinen, paikoin jopa lohduton tarina näyttää sen, millaista elämä välillä on ja kuinka se kuitenkin kantaa.

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja (Den röda adressboken, 2017) ***-
Tukholmalaisen toimittajan esikoiskirja on menestynyt sekä Ruotsissa että ulkomailla. Kirjassa 96-vuotias Doris Alm kirjoittaa tarinaansa jälkipolville. Kirjoitukset lähtevät ihmisistä, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä elämän varrella. Jokainen kirjoituksen ihminen löytyy punaisesta osoitekirjasta. Heidän nimensä yli on vedetty viiva - kuollut. Sisarentyttärentytär Jenny, joka asuu Yhdysvalloissa, on Dorikselle tärkeä ja he pitävät yhteyttä viikottaisilla Skype-puheluilla. Edes Jenny ei ole ennen kirjoituksia tiennyt, miten vaiherikas elämä Doriksella on takanaan. Jokainen pätkä Doriksen elämässä on oma irtonainen kokonaisuutensa ja niihin ehditään kurkistamaan vain pikaisesti. Muuten tykkäsin.

Peter Franzén: Tumman veden päällä 2010 ***+
Simppeliä ja jotenkin etäältä kirjoitettua tekstiä, joka vangitsee sivu sivulta syvemmälle Peten lapsuuteen. Takakannessa osuvasti: Peter Franzénin Tumman veden päällä on aseista riisuvan herkkä ja usein riemastuttava kasvukuvaus. Franzén tavoittaa lapsen tavan kokea maailma läikehtivinä yksityiskohtina. Itselle jäi mieleen kuvaukset mummosta ja papasta, joiden luokse paetaan äidin väkivaltaista puolisoa. Pappa, joka kertoilee villejä tarinoita ja luo lunta mummolan pihalla. Keminmaan murre on mukavaa luettavaa.

Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen (The Hypnosist's Love Story, 2011) ***-
Australialainen hömppä hypnoterapeuttina toimivasta Ellenistä, joka tapaa kaikin puolin täydellisen Patrickin. Tilannetta mutkistaa ainoastaan Patrickin eksä, Saskia, joka stalkkaa pakkomielteen omaisesti Patrickia ja Elleniä. Viihdyttävä ja lisämielenkiintoa Ellenin ammatista.

Johanna Holmström: Märta Tikkanen - Tyttö joka halusi juosta vetten päällä 2020 ***+

1981 syntyneen kirjailijan Johanna Holmströmin kirjoittama teos Märta Tikkasen kirjoittamista kirjoista ja sitä kautta myös elämästä. Taustana Märtan kirjottamien kirjojen lisäksi hänen kirjeenvaihtoaan ystäviensä kanssa, lehtikirjoituksia ja -arvosteluja sekä Märtan ja perheenjäsenten haastatteluita. Suomenruotsalaisuus, kirjailijapiirit ja kuitenkin myös perhe-elämä neljän lapsen ja kirjailija-taiteilija Henrik Tikkasen kanssa. Märta on ehtinyt moneen. Vaikka teos etenee kronologisessa järjestyksessä Märtan lapsuudesta tähän päivään ja jokaisessa elämänvaiheessa on kiinnostavia asioita, mielen päälle jää kuitenkin se, miten näin fiksu nainen salli itsensä ja lapsiensa kestää alkoholisoituneen Henrikin tyranniaa. Miten hän yhä edelleenkin ajattelee, ettei voinut tehdä toisin. Miten perhe on ajautunut eroon toisistaan, vaikka kokivat niin kovia yhdessä. Toisaalta Märta on ehkä siksi niin hyvin jaloillaan, että hän juurikin teki sen, minkä pystyi ja 1970-luvulla siihen oli naisella mahdollisuus. Nainen pääsi pois hellan takaa ja sai keskittyä omaan työhön. Viimeisessä luvussa Märta sanookin, että nykypäivän nuorilla naisilla on valtava määrä haasteita. Pikkulasten äitien pitää paitsi mennä työelämään ja ansaita yhtä paljon rahaa kuin miehensä, myös olla hyviä taloudenpitäjiä ja käteviä käsistään ja leipoa pikkuleipiä ja järjestää täydellisiä juhlia. Minullahan ei ole ollut mitään sellaisia pyrkimyksiä... s.409. Märta toteaa myös, että 1970-luvulla ei tarvinnut ponnistella ulkonäkönsä vuoksi.

Sitten pari kohtaa muistiin.

S. 240. Ihminen joutuu kauhistuksekseen huomaamaan, että näkee aktiivisesti vaivaa järjestääkseen elämänsä sellaiseksi kuin se omilla vanhemmillaan oli, varsinkin siltä osin mitä inhosi, Åsa (Åsa Moberg) väittää (kirjeessään Märtalle, kun hän on valinnut kirjoituspaikan keskellä ihmisvilinää ja tv:n meteliä ja syyttää Henrikin siitä, että tällä on kirjoitusmökki pihalla.

S.307. Henrikillä ei ole tapana kiittää. Hänen on vaikea myöntää heikkouttaan ja vielä vaikeampi tunnustaa riippuvuuttaan toisesta. Mitä enemmän hän läheisyyttä ja myötätuntoa tarvitsee, sitä ivallisemmaksi hän yleensä käy.

S. 332. Päinvastoin on tavallista, että erityisen valpas lapsi, varsinkin esikoinen, yrittää tulkita vanhempiaan ja sopeutua ääneen sanomattomien toiveiden mukaiseksi.

Tero Liukkonen: Ilman sitoumuksia, 2020 **
Minä-kertoja tapaa pikkukaupungissa punatukkaisen naisen ja tästä alkaa tarina. Hauskaa pikkukaupunkikuvausta, vaikka jotenkin jäi valjuksi.

Candice Carty-Williams: Queenie (Queenie, 2019) ***+
Ruotsalaisen romanttisen kirjallisuuden konkarin (alla) jälkeen nuoren brittiläisen esikoisteos. Queenie on britannianjamaikalainen toimittaja, jonka valkoinen poikaystävä haluaa pitää taukoa. Queenie etsii lohtua yhden yön suhteista ja baareista, mutta ajautuu syvemmille vesille. Töissä hän haluaisi kirjoittaa juttuja #blacklivesmatter- ja #metoo-aiheista, mutta ei saa ideoitaan läpi. Ystävien ja perheen kanssa on omia vaikeuksiaan ja Queenie väsyy entisestään. Kevyesti kirjoitettu vaikeista aiheista, mutta se ei haittaa.

Simona Ahrnstedt: Kaikki tai ei mitään (Allt eller inget, 2017) ***
Väliin pari chick littiä BestSeller-hyllystä. Nopeasti lukaistu, ehkä myös vähän nopeasti unohdettu. Silti oikein viihdyttävä ja rentouttava. Lexia tapaa baarissa Adamin, juo useita drinkkejä, kertoilee elämästään ja suutelee miestä. Seuraavana päivänä samainen mies astelee Lexian työpaikalle uutena pomona.

Kevään 2021 kirjat

Holly Bourne: Teeskentelyä (Pretending, 2020) ***
Romanttinen komedia Aprilista, joka päättää tekeytyä Greteliksi (Gretelistä pitävät kaikki), kun deittailu omana itsenään ei tuota tulosta. Gretel tapaa Joshuan ja he alkavat tapailla. Samaan aikaan April käy terapiassa aiemman poikaystävänsä aiheuttamien traumojen vuoksi, 

Katja Kallio: Kuutamolla, 2000 ***
Lisää kirjoja kirjahyllystä. Ihana Katja Kallion esikoisromaani pokkariversiona.

Riitta Tulusto: Loppuun asti ystävän vierellä - Miten tukea kuolevaa läheistä, 2020 **+
Erityisopettaja ja tietokirjailija on seurannut useamman läheisen sairauksia ja kuolemia. Tässä kirjassa päähenkilönä on Riitan entinen työkaveri, rehtori Britta Miettinen. Britta sairastui melko pian eläkkeelle jäätyään agressiiviseen luusyöpään. Britan osin omakohtaisen (tekstiviestein) tarinan rinnalla on eri asiantuntijoiden näkökulmia. Koskettavinta on Britan oma suhtautuminen sairauteensa.

Philippe Guicheteau: Sunnuntaikirjeitä Suomesta - Courrier de Finlande, 1999 ***
Stephen Clarke: A Year in the Merde 2004 **
Koronan kirjastorajoitusten aikana täytyi palata oman kirjahyllyn sisältöön. Kaipuu muualle sai lukemaan nämä Ranskassa asumisen aikakauden kirjat. Aika oli hieman kullannut muistoja tai sitten maailma on yksinkertaisesti vain muuttunut. Varsinkin jälkimmäisen, Pariisiin töihin saapuvan englantilaisen vuodesta kertovan kirjan tyyli tuntuu auttamatta vanhanaikaiselta. Ivallista, sovinistista. Enää tuo ei naurata. 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika, 2016 ***-
Anna ja Olavi saavat Pihlajan tilalta maata, jolle rakentavat evakkoina oman talon. Pihlajan emäntä Heljä hoitaa sodassa vammautunutta miestään ja saa Annan sympatiat. Olavi kipuilee ja lähtee viimein Australiaan. Myöhemmät sukupolvet kerivät tarinaa auki. 

Kristin Hannah: Satakieli (The Nightingale, 2015) ***+
Elokuu 1939 Carriveau, Ranska. Vianne, Antoine ja Sophie. Kesäkuu 1940 Pariisi, Ranska. Isabelle ja Viannen ja Isabellen isä. Saksalaiset miehittävät Ranskaa. Antoine lähtee rintamalle, Vianne ja Sophie jäävät kotiin maaseudulle. Isabelle liittyy partisaaneihin. Sota näille kahdelle siskolle on täysin erilainen. Vianne saa vieraakseen saksalaisen sotilaan, mutta auttaa samalla juutalaisia naisia pakoon, Isabellesta taas tulee Satakieli, joka kuljettaa liittouman lentäjiä rajan yli Espanjaan. Tätä kaikkea muistellaan, kun vuonna 1995 Satakieltä juhlitaan jälleen Pariisissa. Näiden henkilöiden matkassa yli 500 sivua taittui helposti.

Elina Reenkola: Nainen ja viha (2008), Nainen ja häpeä (2014), Äidin valta ja voima (2012) ***
Jostain bongasin suositukset psykoanalyytikko Reenkolan teoksiin ja lainasin niistä nämä kolme. Viimeistä luin ahkerasti sivuja ylös merkiten yli puolen välin, keskimmäistä yli puolen välin ilman merkintöjä ja ensimmäinen jäi kokonaan lukematta. Reenkolan tapa nostaa aiheeseen liittyviä legendoja, teorioita ja taidetta oli itselle liian raskas lähestymistapa. Mieleen jää kuitenkin pyörimään se, kuinka omat varhaiset kokemukset voivat olla oman käyttäytymisen taustalla piilotajunnan kautta. Omat kokemukset ikäänkuin pakottavat toistamaan asiat esim. oman lapsen vauva-aikana (esim. imetyksestä vieroittaminen samoihin aikoihin kuin itselle on tapahtunut). Kirjat toivat myös ymmärrystä toisten ihmisten käyttäytymiseen, esim. syyllisyyden tunteeseen liittyen:

Luonnollinen, terve syyllisyydentunne herää myötätuntoisella äidillä, jos hän on aiheuttanut harmia tai pahaa mieltä lapselle, tahallaan tai tahattomasti.--- Toisessa ääripäässä on syyllisyydentuntojen täydellinen puuttuminen tai niiden kieltäminen. Syyllisyys kaivertaa silloin niin kipeästi ja sietämättömästi, että äiti kieltää ne itsessään, lohkoo erilleen ja sijoittaa piilotajuisen sisäisen syyttäjänsä toisiin ihmisiin ja tahoihin. (Äidin valta ja voima s. 58)

Ja häpeäntunteeseen liittyen:

Häpeä voi olla myös rakentavaa. Lievä häpeä hillitsee halujen toteuttamista ja auttaa nidien hallinnassa. Häpea ajaa ihmisen pois itsekeskeisyydestä huomioimaan toisia, vaimentaa kritiikitöntä omahyväisyyttä ja paremmuuden tunnetta ja saa hänet nöyrtymään ja tarkastelemaan omia epätäydellisyyksiään. Häpeämätön ei havahdu omiin vikoihin. --- Narsistisesti vaurioitunut äiti ei yleensä kykene tuntemaan häpeää. Häntä on satutettu ja nöyryytetty niin pahasti, että hän on katkaissut kosketuksen haavoihinsa ja eristänyt ne monien muurien taakse. --- Äiti sijoittaa häpeän sillloni ulkopuolelleen ja nolaa tai nöyryyttää lapsiaan tiedostamattaan. (Äidin valta ja voima s. 80)

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua (Notes to Self, 2018) ***-
Taasen autofiktio. Tällä kertaa irlantilainen Pine, nykydraaman apulaisprofessori Dublinissa, käy läpi elämänsä vaikeita kohtia. Kirja on varmaan kirjailijalle itselleen tosi terapeuttinen prosessi, ja varmasti moni lukija löytää samaistuttavaa. Itselle jäi vähän ulkopuolinen olo, ehkä kosketuspintaa ei ollut tarpeeksi. Aiheina Pinella kreikkalaisessa sairaalassa alkoholismin aiheuttamien maksaongelmien takia viruva isä, vaikea lapsuus ja vanhempien ero, holtiton ja huumehuuruinen nuoruus, seksuaalinen väkivalta ja lapsettomuus. Selviytymistarinahan tämä kuitenkin on. Ja kertoo siitä, miten tärkeää asioista on vaikenemisen sijaan puhua. 

Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus (Long Way Down, 2017) ***+
Nuorten säeromaani, joka sijoittuu minuutin hissimatkalle. Matka alas kestää 313 sivua ja yhtä monta säettä. 15-vuotias Will on lähdössä kostamaan isoveljensä Shawnin murhan. Hississä hänen seuraansa liittyy hahmoja menneisyydestä. Yksi kerrallaan. Ja lopussa Willillä on elämänsuuruinen valinta edessä. 

Tuuve Aro: Kalasatama, 2020 *+
Millaista on elää vapaaehtoisesti lapsettomana naisena, lesbona ja feministinä pakastimennurkassa, jota Suomeksi kutsutaan? Näin alkaa takakannen kuvaus kirjasta. Ja vastauksena tuohon, että luetun perusteella aika ikävältä. Alkuun osin omaelämänkerrannallinen kuvaus tuntuu hyvinkin kiinnostavalta. Päähenkilö saa Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen lääkäriltä viidennen lääkkeen psykiatrian puolen oireisiin. Lääke, joka taas jälleen aiheuttaa enemmän sivuoireita kuin hyötyä. Myöhemmin kirjassa hän kertoo mm. naissuhteistaan. Alkaa tuntua siltä kuin tirkistelisi toisen elämää. Jutuista kuultaa järjestäen läpi valittaminen ja itsekeskeisyys. Lukeminen jää kesken reilun puolen välin kohdalla. Sääli, sillä teksti on mukavalukuista ja ajatuksia kirjoittajalla riittää. Tyyli vaan tökkii.

Kjell Westö: Tritonus, 2020 ***
Kapellimestari Thomas Branderilla on pitkä, menestynyt ura ja hän päättää sijoittaa varansa saaristoon rakennettavaan loistotaloon, Casa Tritonukseen. Samalla hän tutustuu paikallisiin: naapuriinsa Reidar Lignelliin ja tämän kautta myös heidän cover-bändinsä Rainbown muihin jäseniin. Valmiissa Casa Tritonuksessa vierailee myös Branderin muusikkoystäviä. Romaani kantaa syksystä kesään ja runsaiden musiikkiaiheisten osien lisäksi kuvaa myös ihmissuhteita, eroja ja yksinäisyyttä. Romaani on sidottu tähän aikaan, vaikkakin viittaukset pandemiaan tuntuvat vähän kiireessä päälle liimatuilta.

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä, 2020 ***+
Näytelmien, kuunnelmien ja tv-draaman kirjoittajan ensimmäinen novellikokoelma. Novelleja on 15, minua koskettaa erityisesti Ikävä hiipii yöaikaan, jossa veli ajautuu pulmiin ja soittaa siskon apuun, sekä Kesämuistoja, jossa ollaan mökillä ja lapsilla on kaikenlaista nähtävää. Nämä ihmiset näkee kuvina. Jokainen meistä elää niin hyvin kuin se olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. 

Kim Thúy: Vi (Vi, 2016) ***
Ru-kirjan siskokirja. Vähän vähemmän hyppelehtivä kirja Kanadaan maahanmuuttajina saapuneesta äidistä, siskosta ja veljistä. Sisko Vi astuu kanadalaisesta ovesta ulos Bostoniin, takaisin Vietnamiin, Berliiniin. Mukana ajatuksissa kulkevat sukulaiset ja muistot.

Tapio Lehtinen, Ari Pusa: Yksin seitsemällä merellä, 2020 ***-
Tapio Lehtinen osallistui vuoden 2018 Golden Globe Race -yksinpurjehdukseen. Kisassa noudatetaan 50 vuotta vanhoja sääntöjä eli ei saa käyttää nykypäivän välineistöä. Kirjan ok koonnut Ari Pusa Tapion tekstien ja kisan aikana käymien keskusteluiden (radioamatöörien kanssa) perusteella. Jälki on vähän kulmikasta ja vilisee paikka paikoin purjehdustermejä. Etukannen reittikartta, takakannen Asteria-laivan pohjapiirros ja sisäsivujen kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Laivan pohja oli voitu Suomen säännösten mukaan maalata vain lievällä myrkkymaalilla, joten sinne tarttui matkan aikana valtava määrä barnakkeleita (hanhenkauloja) hidastamaan matkantekoa. Tapio tuli maaliin kolme kuukautta voitonjuhlien jälkeen itsekin juhlittuna sankarina lähes 11 kuukauden jälkeen. Jotenkin tuo yksin merellä koukuttaa.

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni, 2020 ****
Osin omiin kokemuksiin perustuva esikoisteos freelancetoimittajalta. Kahden lapsen kolmikymppiselle äidille alkaa ambulanssissa nousta mieleen muistikuvia lapsuudesta. Muistoista kumpuaa se syy, miksi hänen painajaisissaan on pelottavia miehiä. Uusia muistoja lapsuudesta nousee esiin. 

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata, 2020 ***-
Pieni perhe: Klaara, Ilmari ja päiväkoti-ikäinen Alma Helsingistä. Ilmari ei enää innosta Klaaraa seksiin. Kun Ilmari suostuu avoimeen suhteeseen, molemmilla alkaa parisuhteen rinnalla sivusuhteiden yöt. Yllättävän hyvin kapea teema kestää yli 300 sivua tuntumatta yliseksuaaliselta. Yksipuoliselta kuitenkin.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet, 2019 ***
Tämän kirjan olen lukenut joskus aiemmin, mutta unohtanut kirjata muistiin. Lainasin nimittäin toistamiseen ja luin ensimmäiset sivut. Muistin heti kirjan tunnelman ja miten paljon siitä pidin. En kuitenkaan lukenut toiseen kertaan, joten muistikuvat ovat lähinnä tunnelman tasolla. Joka tapauksessa kirjassa eletään 1900-luvun alkupuolta Pohjanmaalla. Liisan oma isä kuolee nuorena ja tilaa tulee pitämään yhdessä Liisan kanssa naapurin ihana Kalle. Liisan äiti ja sisko jäävät tilalle, syntyy lapsia ja elämä kantaa. Ensin lähtee sisko räätälinoppiin, sitten alkoi tilanpidon raskaus tuomaan uusia ajatuksia Kallen mieleen. Että Amerikkaan. Liisa kirjoittaa Senni-siskolle:

Senni-rakas,
täytyy mun sulle kirjoottaa ennen kun äiteen preivistä luet. Iski nyt nimittäin meillekin se Amerikankuume. Kalle lähtee, minä jään.

Senni muistaa isänsä viimeiset sanat: Koita sinä pitää tila suvus.

Anni Kytömäki: Margarita, 2020 ****

Vuoden 2020 Finlandia-voittaja ja tammikuun lukupiirikirja taasen saapui jouluksi. Pätkä Finlandia-voittajan haastattelua tv:stä ja sieltä täältä arvosteluja lehdistä oli takana ennen kuin aloitin lukemisen. Jollain tapaa oletin kirjan hieman työlääksi ja paljon luontokuvauksia sisältäväksi, mutta väärässä olin. Päähenkilö Sennin, Kankariston kylpylän hierojan (toisessa polvessa) kanssa kuljetaan sodan lopulta kymmenisen vuotta. Sinä aikana moni asia muuttuu. Kankariston kylpylän vuodenkierto on niin mieleenpainuvasti kuvattu, että lukiessa jo suree itselle etukäteen tuttuja muutoksia tuon ajan Suomessa. Kirjan alkulehti lupailee kirjaa Maan ja veden hiljaisille. Tähän tunnelmaan saattaa kolme asiaa: helmisimpukan puhe ennen uutta jaksoa, sodan järkyttämän Mikon ja Sennin öinen tapaaminen sekä ekologisin paperilaatu, joka markkinoilta oli saatavissa. Ensiksi mainitut tuovat erilaista syvyyttä, viimeisin kutittelee sormia koko lukemisen ajan. Muutaman ajatuksen merkkasin heti alkusivuilta:

Sarakorven pää on täynnä tietoa, ja ehkä hän siksi murehtii liikaa. Suru valuu aivojen läpi, jos ne ovat pelkkä seula. s. 14.

- Kun jalkajousi oli otettu käyttööb, paavi halusi kieltää ne. Nuoli kun läpäisi haarniskankin. Aseita saa olla, mutta on sopimatonta, jos ne tappavat liian helposti. s. 18.

Anton Monti: Minne menet Italia?, 2019 ***+
Suomalais-italialaisen tietokirjailijan teos muuttuvasta Italiasta on pessimistinen näkemys siitä, mikä kaikki Italiassa on menossa pieleen: lisääntyneet luonnonmullistukset, ruoka, perhe, talous, mielialat, politiikka, viihde. Viimeinen kappale kertoo italian menestyneimmästä yrityksestä, 'Ndranghetasta, Calabrian maakunnan mafiankaltaisesta yrityksestä, joka koordinoi mm. kokaiinikauppaa. Hyvin kirjoitettu ja paljon kiinnostavaa tietoa.

Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset, 2019 ***
Matias on töissä iltavahtimestarina koululla ja kulkee työmatkat kävellen. Tutuilla reiteillä on aina uutta katsottavaa ja ihmeteltävää. Minnekään ei ole kiire. Tunnelmassa tuoksuu vanha koulu ja yön pimeät kadut.

Roope Lipasti: Jälkikasvukausi, 2019 ***
Murrosikäisistä lapsista kirjoitettuja pakinatyyppisiä lukuja. Samaistuttavia, helppolukuisia.

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija (The Tattooist of Auschwitz, 2018) ***+
Tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Juutalainen Lale saapuu Auschwitziin varhaisessa vaiheessa ja työskentelee sattumien mahdollistavana etuoikeutettuna tulevien vankien numeroiden tatuoijana. Jonossa hän tapaa Gitan, johon rakastuu. Lale käy vaihtokauppaa leirissä siviilinä työskenteleviltä saadulla ruoalla ja Kanadaksi kutsutulla vankien tavaralajittelussa työskenteleviltä naisilta saaduilla koruilla ja timanteilla. Hän ystävystyy samassa talossa asuvien romaanien kanssa. Hän näkee kuolleita ja krematorion savupiipusta lentävää tuhkaa. Ja elää päivä kerrallaan. 

Antti Rönkä: Jalat ilmassa, 2019 ****+
Aivan erinomainen kirja, jossa pääsee ihmisen pään sisälle. Mitä jälkiä kiusaaminen on jättänyt, millaisia ajatuskehiä siitä syntyy ja minkälaisia vaikeuksia kohdata toisia ihmisiä. Kirja on omakohtainen kertomus, rohkea esikoisteos. Antti Rönkä on kirjailijan poika ja opiskellut kirjallisuutta yliopistolla. Kirja on siis vaikuttavan sisältönsä lisäksi hienosti kirjoitettu.

Syksyn 2020 kirjat

Eeva Klingberg: Syvän maan juuret 2020 ***-
Eeva Klingberg on suomalainen ja Syvän maan juuret hänen esikoisteoksensa. Sitä on vaikea käsittää, kun tarina niin luontevasti sijoittuu viime vuosisadan Yhdysvaltoihin. Ernest on hiipuva kirjailija New Yorkissa vuonna 1974, kun hän palaa Alabamaan isänsä hautajaisiin. Paluu kotiin herättää piilossa pidetyt muistot vuodelta 1935. Pala palalta takaumina kerrotut muistot rakentavat Ernestin tarinaa. On valkoisen ja mustan pojan ystävyys, on kavereiden kanssa riehuva isoveli, on valkoisen miehen murha, josta tuomitaan musta. Viimeistä Ernest alkaa tutkimaan palatessaan. Kaikesta tästä syntyy lopulta kirja. Ympyrä sulkeutuu New Yorkissa: "Julkaistaan se sellaisena kuin se on. Tämä on se tarina, joka minun täytyy kertoa."

Fausto Brizzi; 100 onnen päivää (Cento giorni di felicità, 2013) **+
Tämmöinen "höpsis-kirja", joka meinasi jäädä ensin kesken liian hömppänä. Luin kuitenkin loppuun ja olihan siellä kauniita asioita elämästä. Päähenkilö Lucio on juuri jäänyt kiinni vaimonsa pettämisestä, kun saa tietää sairastavansa pitkälle edennyttä syöpää. Lääkäri arvioi elinpäiviä olevan jäljellä 3kk. 100 päivässä tärkeintä on voittaa vaimo takaisin.

Anna Gavalda: Lohduttaja (La consolante, 2008) ***
Koronan toinen aalto uhkaa sulkea kirjastot marraskuun lopussa ja haen nopeasti kassillisen helppoa luettavaa. Tämä kirja on paksu, mutta siinä on väljyyttä. Ja mikä parasta, sitä voi lukea nopeasti. Päähenkilö Charles on pariisilainen arkkitehti, joka kiitää ympäri maailmaa. Kotona on tyylikäs pariisitar Corinne ja tämän murrosikäinen tytär Mathilde. Kun Charles saa tietää lapsuuden ystävänsä äidin kuolemasta, tämä viileä maailma ei enää tunnu hyvältä. Charles löytää lapsuudenystävänsä pienestä maalaiskylästä ja tapaa samalla rohkean Katen, jolla on lähistön vanhan kartanon pihapiirissä lapsia ja eläimiä enemmän kuin tarpeeksi. Melko ennalta-arvattava tarina, mutta mukavia yksityiskohtia.

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat, 2017 ***+
Lukupiirin marraskuun kirja, jonka luin jälkikäteen. Ihana kirja Visasta, joka joulukuussa vuonna 1957, poistuessaan Glorian elokuvateatterista työvuoron jälkeen, huomaa lumipyryisen maiseman yhtäkkiä koskettavan häntä aivan uudella tavalla. Tuon hetken jälkeen mikään ei ole niinkuin ennen, vaan kaikki on ajatukset pyrkivät taiteeseen, maalaamiseen, piirtämiseen. Kirja on Visan matka taiteilijaksi, taidekoulun piirustustunneilta Italiaan ja takaisin Suomeen. Se kertoo myös ystävyydestä Tapioon, rakkaudesta tämän siskoon Helmiin. Se kertoo myös, miten Italiassa vietetty aika puhkeaa suuriksi taideteoksiksi ja Visasta tulee oikea taiteilija. Hienoa on ajankuvaus ja vielä hienompaa kuvaus siitä, mitä on tuo pakahduttava onnentunne, kun teos hurmaa, kun sormet palavat halusta luoda kuvia.

Kim Thúy: Ru (Ru, 2009) ***+
Katkelmista koostuva omaelämäkerrallinen esikoisteos on joulukuun lukupiirin kirja. Kirjasta tykätään, vaikka se hyppii ajassa ja paikassa. Kieli on jopa runollista ja kulttuuri avartuu Vietnamiin ja miksei Kanadaankin. Kirjoittaja saapuu Malesian pakolaisleirin kautta 10-vuotiaana Vietnamista ranskankieliseen Kanadaan. Hän kuvaa paloja elämästään sekä kohtaamisiaan yksittäisten ihmisten kanssa. Tässä yksi sellainen:

Kerran, toimiessani New Yorkin poliisin tulkkina, tapasin yhden näistä aikuisiksi kasvaneista lapsista. Luku- ja kirjoitustaidoton nainen harhaili Bronxin kaduilla. Hän oli tullut Manhattanille linja-autolla paikkakunnalta, jonka nimeä hän ei kyennyt ilmaisemaan. Hän oli toivonut linja-auton kuljettavan hänet takaisin pahvilaatikkovuoteensa luo Saigonin postikonttorin eteen. Hän väitti sinnikkäästi olevansa vietnamilainen, vain vietnamilainen. Hän rukoili minua tulkkaamaan poliisille hartaan toiveensa päästä takaisin omaan viidakkoonsa. Poliisi ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin päästää hänet takaisin Bronxin viidakkoon. Jos olisin voinut, olisin pyyhkinyt kaikki likaisten käsien jäljet hänen iholtaan. Olin suunnilleen saman ikäinen kuin hän. Ei sittenkään, ei minulla ole oikeutta sanoa, että olin saman ikäinen kuin hän. Hänen ikänsä mitattiin niiden tähtien määrässä, joita hänen silmissään vilisi silloin kun häntä hakattiin, ei vuosissa, kuukausissa, päivissä.

Eduard Louis: Väkivallan historia (Histoire de la violence, 2016) ***
Olipas kyllä raju tapaus. Kertoja käy takaumina läpi sitä, mitä hänelle oikeastaan tapahtui, ja miten siitä pääsisi yli. Hän tapaa kadulla Redan, vie tämän kotiinsa ja aluksi seksi on molempien toiveesta. Sitten hän huomaa vieraan ottaneen joitakin tavaroitaan, huomauttaa tästä ja pahuus on irti. Reda muuttuu väkivaltaiseksi raiskaajaksi. Kertoja pelkää, että käy vielä pahemmin, eikä uskalla ajaa vierasta pois. Kun tämä lopulta on ulkona asunnosta kertoja alkaa pestä vimmaisesti itseään ja asuntoaan. Myöhemmin hän soittaa ystävälleen, siskolleen ja tekee rikosilmoituksen. Näissä keskusteluissa hän käy tapahtumaa läpi. 

Vigdis Hjorth: Perintötekijät (Arv og miljø, 2016) ***+
Kirjan takakannesta: Vigdis Hjorth (s. 1959) on norjalainen kirjailija ja kriitikko. Raivoisan rehellinen Perintötekijät on herättänyt Norjassa paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä. Kirja on ollut arvostelu- ja myyntimenestys ja saanut muun muassa arvostetun Kritikerprisetin. Se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas. Kirja tuntuu herättävän negatiivisia tunteita, sitä pidetään autofiktiivisenä koston välineenä. Minua ehkä enemmänkin jo kyllästyttää tämän kaltaiset autofiktiiviset teokset, en enää jaksa ihmetellä niiden tarkoitusperiä ja seurauksia. Keskityin siis lukiessa vain itse teokseen, josta kyllä tykkäsin. Minäkertojalla on mennyt välit aika lailla poikki isän ja äidin kanssa. Kun isoveli suuttuu suvun mökkien menosta pikkusiskoille, tulee kertoja temmatuksi takaisin lähelle perhettä. 

Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni (Jag ringer mina bröder, 2012) ***-
Paljon vuoropuhelua sisältävä pienoisromaani on hetkessä luettu. Vainoharhaisuutta, veljiä ja muita sukulaisia, autopommi, epäilyjä. Sisältö on hieman sekavaa, paljon irrallisia keskusteluja. Mutta nautittavaa joka tapauksessa.

Anni Saastamoinen: Sirkka, 2019 ***
Sirkka on massaa. Sirkalla on siistit jakkupuvut ja järkevä työ numeroiden parissa, Sirkka hoitaa huonekasvejaan ja syö eineksiä. Sirkalla on värikäs taiteilijaäiti ja räväkkä ystävä Natalia. Sirkka pitää omasta elämästään, eikä kaipaa muuta. Joskus Sirkalla oli poikaystävä Sauli, mutta ei ole enää. Sirkan äiti tuo Sirkalle keltaisen keinutuolin. Sirkka lukee lähikaupan ilmoituksia ja ottaa vanhukselta kissan. Natalia tuo Sirkalle toisen kissan. Sirkka käy treffeillä. Mutta kyllä Sirkka on onnellisimmillaan hoitaessaan huonekasveja, ja nyt kissoja. Kertakaikkiaan kiva tapa kirjoittaa ja ihana Sirkka.

Lori Lansens: Pitkä tie kotiin (Rush Road Home, 2002) ***
Esikoisteos on ensimmäinen Lansensin neljästä romaanista, joka on suomennettu. Asuntovaunualueella asuva 5-vuotias Sharla Codyviedään hoitoon kesäksi iäkkäälle naapurille Addy Shaddille, kun Sharlan äiti lähtee uuden miesystävänsä kanssa reissun päälle. Aluksi tuntuu, että Sharlan lähtökohdat elämään ovat varsin kurjat, mutta kun takauma kerrallaan käydään läpi Addyn elämänvaiheita, niin Sharlan tulevaisuus alkaakin näyttämään valoisammalta. Addy huolehtii Sharlasta kuin omastaan. Uskottavuus on hieman koetuksella Addyn vaiheita lukiessa, mutta henkilöhahmot, paikat ja tunnelma pysyvät kirjan läpi todella elävinä ja koskettavina.

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies, 2015 ***+
Hesarin toimittajan Kimmo Oksasen kertomus siitä, millaista oli, kun herpesvirus ja sen lisäksi iskenyt bakteeri tuhosivat hänen kasvonsa. Kirja on jaettu kolmeen osaan Danten Jumalaisen näytelmän mukaan: Helvetti (sairauden akuuttivaihe ja kuoleman porteilla käynti), Kiirastuli (jatkuvat leikkaukset ja ulkonäön muutos ja pysähtyminen) ja Paratiisi (hyväksyminen ja suhteellisuus). Kertomus on todella mielenkiintoinen ihan lääketieteellisestikin, mutta myös ihmisen muuten. Toimittajatausta näkyy siinä, että tekstiä lukee kuin Kuukausiliitettä. Nopeasti ja faktakeskeisesti. Eikä se haittaa yhtään.

Ian McEwan: Sovitus (Atonement, 2001) ***+
Kirja lähtee liikkeelle 1935 englantilaisesta kartanosta, jonne isommat sisarukset (isoveli Leon ystävänsä Paul Marshallin kanssa ja isosisko Cecilia) ovat palanneet työ- ja opiskelupaikkakunniltaan. Lisäksi taloon ovat tulleet hoitoon serkut Lola ja tämän kaksospikkuveljet. Kulmilla pyörii myös opintonsa päättänyt siivoojan poika Robbie. Perheen isä on työasioiden vuoksi poissa ja äiti on alati migreenin takia sivussa. 13-vuotias Briony on ollut paljon yksin, kirjoittanut näytelmiä ja nyt yhtäkkiä talo on täynnä nuoria. Briony näkee ja kuulee ympärillään tapahtuvia asioita, ymmärtää väärin ja lopulta päivän päättyessä tekee kohtalokkaan virheen. Tapahtuman kulku käydään läpi eri henkilöiden näkökulmista ja lukijalla nousee pala kurkkuun. Niin pienestä kaikki suuri lähti liikkeelle. Myöhemmin kirja kulkee eri henkilöiden matkassa: sotatantereella Ranskassa Robbien kanssa, Lontoossa sotilassairaalassa Brionyn kanssa. Etenkin englantilaisjoukkojen vetäytyminen kävellen pommitusten keskellä on hurjaa luettavaa, toki sairaalan potilaskuvaukset yltävät lähes samaan. Kaiken tämän keskellä kahden henkilön riipaiseva rakkaustarina. Tarina saa yllättävän päätöksensä vielä 1999 pidetyillä synttäreillä. Sivuja yli 500, mutta hyvät henkilöhahmot kannattelevat raskasta tarinaa ja pitävät toivoa yllä. Saako Briony sovitettua tekonsa.

Tommi Liimatta: Jeppis, 2014 ***
Tommi Liimatan lapsuudenmuistoista yksityiskohtaisesti kertova romaani. Kirja alkaa, kun Tommi  menee 1. luokalle Pietarsaaressa 1983 ja päättyy toukokuussa 1987, kun Tommi pääsee 5. luokalta. Kirja on lähes 500-sivuinen ja niin täyteen ahdettu, että sen lukeminen kestää kauan. Tommi asuu kerrostalossa Kråkholmantiellä, isä on vuorotöissä Schaumanin paperitehtaalla ja äiti hotellisiivoojana. Pihapiirissä on eri-ikäisiä kavereita, joiden kanssa rakennetaan majoja ja ajetaan krossia. Kotona Tommi piirtää ja leikkii leekoilla. Hän innostuu myös musiikista, pääsee musiikkiluokalle ja kuuntelee heviä. Sykähdyttävintä on tuo 80-luvun lapsen mahdollisuus olla yhtä aikaa lapsi, joka leikkii ja lapsi, joka on fanittaa täysillä heviä. 

Philip Teir: Neitsytpolku (Jungfrustigen, 2020) ***-
Hesari (4.4.2020) kirjoittaa: Autofiktion tapaista kirjoittavan Philip Teirin romaani kuljettaa perhe-elämän karikoihin, mutta lisäsärmä olisi tehnyt hyvää. Samaa mieltä, jotenkin varovainen ja anteeksipyytelevä kirja. Kirjassa Richard rakastuu itseään vanhempaan naiseen vähän vahingossa, eroaa pitkäaikaisesta vaimostaan ja perustaa aluksi huonosti toimivan uusperheen. Eniten tilanteesta tuntuu järkyttyvän Richardin vaimo. Tositapahtumiin perustuva, mutta keksityillä henkilöhahmoilla. 

Pierre Lemaitre: Verihäät (Robe de marié, 2009) ***+
Tavallaan kolmiosainen dekkari. Ensimmäinen osa Sophie Duguetin näkövinkkelistä. Hän tuntuu hävittävän tavaroitaan ja sotkevan kummallisesti elämäänsä. Sitten hoitolapsi kuolee, eikä Sophie  muista tapahtuneesta mitään. Hän tuntee sekoavansa. Toisessa osassa tarinaa luetaan Frantzin päiväkirjasta. Kolmas osa on Sophien ja Frantzin yhteinen. Välillä tarinan etenemisen arvaa, mutta se ei haittaa, kun se on tehty niin taitavasti.

Maria Laakso: Taltuta klassikko! 2019 ****
Aivan älyttömän hauska nuorille tarkoitettu kirja suomalaisista klassikoista. Kahdeksan klassikkoa taltutettu humoristisella, mutta asiapitoisella otteella. Aluksi teineille suunnattu tekstityyli vähän ärsyttää, mutta lopulta vain ja ainoastaan ihastuttaa. Teoksista on myös otettu katkelmia ja niiden sisältöä liitetty omaan aikansa yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Vähän kirja sahaa kuitenkin omaa oksaansa, sillä klassikot on taltutettu niin hyvin, ettei alkuperäistä enää edes tee mieli lukea :) 

Tässä pätkä Edith Södegranin runojen taltutuksesta: Södegranin runoissa ei ujostella eikä piilotella kynttilää mikrokuvun alla vaan loistetaan, säkenöidään ja liioitellaan sydämen kyllyydestä. s. 118.

Ja Sinuhe Egyptiläisen taltutuksesta: Tässä vaiheessa lukijan tekisi mieli vedellä nuorta Sinuhea päin korvia, koska tämä ei tajua mikä kauhea maailmanlopun bitch Nefernefernefer on, mutta romaanissahan moinen ei onnistu ja niin Sinuhe lähtee jälleen kerran mul**u ojossa Nefiksen porteille. Nefernefernefer kiskoo drinksua uima-altaallaja vilauttelee Sinuhelle sen verran, että nuorukainen antaa kirjata hänelle vielä vanhempiensa haudatkin. Vastineeksi ei heru edes sylitanssia, vaan Nefernefernefer huutaa palvelijat paikalle ja lausuu: "Mistä on tämä sietämätön kerjäläinen tullut talooni? Viskatkaa hänet joutuin ulos." Silloin on myöhäistä enää katua. Seuraavana päivänä omaisuutensa menettänyt Sinuhe saa kuulla vanhempiensa tehneen itsemurhan, koska nämä eivät kestäneet poikansa aiheuttamaa häpeää. Kaikkiaan romaanin kuvaus Sinuhen nuoruudesta on opettavainen tarina, ja oikeastaan kaikki muu seksuaalivalistus kouluissa voitaisiin lopettaa tarpeetttomana. s. 166.

Ja Väinö Linnan esittelytekstistä ennen Tuntemattomaan sotilaaseen perehtymistä: Väinö Linna ei varsinaisesti syntynyt mikään kultainen kenttäpakki kädessä,... ja ... Sodan jälkeen Linna kirjoitti jo ihan sokka irti. s. 181

Rachel Cusk: Kunnia (Kudos, 2018) ***-
Trilogian viimeinen osa tuli kirjastosta ennen toista osaa. Eipä tässä järjestyksellä kyllä merkitystä ole. Ensimmäiseen osaan verrattuna tässä oli ehkä älyllisempiä ajatuspolkuja, meni välillä jopa yli hilseen. Muuten samaa omintakeista tyyliä, jossa päähenkilö Faye kohtaa kirjallisuusfestivaaliin osallistuessaan erilaisia ihmisiä, joiden tarinat tulevat toinen toistensa jatkeeksi. Tässä muutamia katkelmia, jotka herättivät minut ajattelemaan:

Tässä eräs kertoo siitä, millaisia tunteita hänen onnellinen parisuhteensa sai hänessä aikaan, kun muilla pareilla oli epäonnea: "Myönnän", hän sanoi viimein, "että minulle tuotti mielihyvää kertoa elämästänija herättää sinussa kateutta.Olin ylpeä siitä. Muistan ajatelleeni, että minäpä en olekaan sotkenut asioitani, ja minusta kovan työn ja itsehillinnän ansiota, ei niinkään hyvän onnen. Mutta oli tärkeää olla vaikuttamatta siltä, että rehentelin. Minusta tuntui aina kuin kantaisin salaisuutta", hän sanoi, "ja että pilaisin kaiken, jos paljastaisin sen. Kun katsoin miestäni, näin että hän kantoi samaa salaisuutta, ja tiesin ettei hänkään koskaan paljastaisi sitä koska se yhdisti meitä, niin kuin näyttelijöitä yhdistää salainen tieto siitä että he näyttelevät, eivätkä he voi tunnustaa sitä pilaamatta kohtausta. Näyttelijät tarvitsevat yleisön", hän sanoi, "ja niin mekin tarvitsimme, koska mielihyvä syntyi osittain siitä, että esittelimme salaisuuttamme kertomatta sitä." s. 61-62

Tässä sukupolvien välisestä erosta: Hänellä oli neljä lasta, hän sanoi, eivätkä he välittäneet vähääkäänsynnyinoikeudestaan tai siitä, kuka perisi mitä. Kunhan et jätä meitä sellaiseen tilanteeseen, että tulee riitoja, he olivat sanoneet vastikään, ... Hänen lapsensa eivät piitanneet rahasta eivätkä maasta, kenties siksi, että heillä oli aina ollut molempia ja he olivat saaneet nähdä, miten vähän iloa ne tuottivat. Tai ennemminkin he olivat nähneet kylliksi tietääkseen, että vain hiuksenhieno juopa erotti heidät esi-isistä, joiden kohtalon hekin voisivat kokea, jos hän päättäisi hitusenkin kallistaa vaakaa otolliseen suuntaan.

Ihmisten eroavaisuuksista: mutta Luís oli näyttänyt, etteivät nuo eroavuudet ole peräisin jostain jumalallisesta mysteeristä vaan ovat vain seurausta empatian puutteesta, sillä jos meillä olisi empatiaa, tajuaisimme että olemme itse asiassa kaikki samanlaisia.

Vanhuuden kaihosta: hän ei voinut ymmärtää, miten he kestivät vanhainkotiensa ankeutta, sellaisia velttoja mukavuuksia kuin televisio ja keskuslämmitys, kun heidän muistonsa olivat niin kauniita. Mitään ei ole enää jäljellä tutusta maailmasta, muuan vanha rouva oli sanonut hänelle, yksikään ruohonkorsi ei ole enää sama. s. 134

David Nicholls: Suloinen suru (Sweet Sorrow, 2019) ***+

Takakannen mukaan Sinä päivänä -bestsellerin kirjoittajan tarkkanäköinen, hauska ja kipeän nostalginen kuvaus ensirakkaudesta. Juuri näin. Lisäksi päähenkilön, 16-vuotiaan Charlien, perhe raapii lukijaa verille. Ollaan Irlannissa, pikkukylässä. Charlie on juuri reputtanut päättökokeet ja yrittää viettää kesästään mahdollisimman paljon pois kotoa, missä masentunut isä nuokkuu sohvalla. Ulkona Charlie tapaa Franin, eikä saa tätä mielestään. Fran on osallisena teatteriproduktiossa, jota harjoitellaan vanhassa kartanossa. Saadakseen olla Franin kanssa Charlie liittyy mukaan teatteriporukkaan ja astuu oikein kunnolla epämukavuusalueilleen. Nuoret rakastuvat ja edessä on ihana kesä.

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (Machines Like Me, 2019) **
Kyllä mä tämän nyt luin, mutta aikaa siihen meni... Ollaan Lontoossa 1980-luvulla, tosin ei kaikilta osin aidolla. Charlie ostaa ja myy osakkeita netissä saadakseen rahaa. Hän on juuri myös perinyt isomman summan ja sijoittanut sen yhteen kymmenestä tekoälyllä varustetusta keinotekoisesta ihmisestä, Aatamista. Charlie rajastaa yläkerran opiskelijaa Mirandaa. Charlie ja Miranda laittavat Aatamiin alkuasetukset ja niin hän herää henkiin. Pahaksi onneksi Aatamikin rakastuu Mirandaan. Toisaalta Aatami saa Charlien bisnekset kukoistamaan ja on apurina Mirandan rikosjupakassa. Paljon mielenkiintoisia asetelmia, mutta jotenkin kuitenkin uuvuttava luettava.

Matti Mäkelä: Pitelemätön - Matti Mäkelän muistelmat, 2019 ***
Kirjailija Matti Mäkelä oli kirjoittanut muistelmiaan 1,5 kk, kun flunssalääkärissäkäynnillä löytyi maksasyöpä. Muistelmien alku ja loppu menivät uusiksi. Tämä ja se tieto, että Mäkelä kuoli 6.8.2019, tuovat väkisellään muistelmiin oman säväyksensä. Lestadiolaistaustainen Mäkelä on kirjan nimen mukaisesti pitelemätön: hän lähtee Pohjanmaan syrjäseuduilta Helsinkiin opiskelemaan, tapaa tulevan vaimonsa Irmelin, perustaa perheen, muuttaa Kymenlaaksoon, on muutaman vuoden tarkkailuluokan opettajana (tästä ajasta paljon puhuttu essee Tarkkailuluokka, 1981), palaa yliopistolle töihin, vetää rehtorina Pekkas-akatemiaa, kirjoittaa sivusuhteestaan avoimesti (Kaksi vaimoa ja muita kirjoituksia, 1995), muuttaa Turkuun, tapaa toisen vaimonsa, muuttaa Pohjois-Karjalaan, juopottelee, käy sydämen ohitusleikkauksessa... Jokaisella paikkakunnalla hän on kyläaktivisti ja kiertää samaan aikaan maata ja kirjoittaa ja tekee töitä yötä päivää. 

s. 128-129.
Olin itse kolmekymppinen, kun ensimmäistä kertaa elämässäni eteeni uhkasi tulla uusi ilmiö, palkallinen kesäloma kesällä 1980. 
(Tässä välissä hän kuvaa omaa lomastressiään, joka lopulta saa hänet sairastumaan kahdesti kesän aikana aivokalvon tulehdukseen,)
Kesäloma on ihmiselle vaarallinen poikkeustila. ... Loma, ehkä jollekulle, mutta ei humanistille, ei minua varten!

Kiinnostava hahmo, merkittävä elämäntyö.

Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia (Paris for One and Other Stories 2016) **
11 tarinan kokoelma. Ensimmäinen niistä on juurikin nimitarina Pariisi yhdelle. Se olikin ainoa, joka jäi mieleen. Tämmöiset kokoelmat on hankalia, tavallaan samankaltaisia (ainakin tekstityyliltään), mutta sitten ei kuitenkaan ollenkaan. 

Maija Muinonen; sexdeathbabies 2019 
Nyt oli kyllä liian modernia kerrontaa. Jäi kesken aika alkuvaiheessa.

E. O. Chirovici: Peilien kirja (The Book of Mirrors, 2017) ***
Takakannessakin viitataan Joël Dickeriin ja samankaltaisuutta kieltämättä on. Tämä kirja lähtee liikkeelle siitä, että kirjallisuusagentti Peter Katz saa käsikirjoituksen, jossa selviäisi vuosia sitten tapahtunut professori Joseph Wiederin murha. Tarina jää kesken, mutta sitä selvittää ensin Peter Katz ja tämän jälkeen toimittaja John Keller. Tapahtuma-aikaan Wiederin tunteneita haastatellaan, tiettyjä hetkiä käydään läpi, epäilyjä herää (etenkin Laura Bainesia kohtaan), mutta saadaanko murhaaja selville?

Kesän 2020 kirjat

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge (Olive Kitteridge, 2008) ***-

Pulitzer-palkinnon voittanut teos koostuu novellinkaltaisista luvuista, jotka sijoittuvat Mainen pikkukaupunkiin kukin oman henkilöhahmonsa ympärille. Jokaisessa tarinassa mukana on myös Olive Kitteridge, vähän kummallinen lukion matematiikan opettaja. Novellimaisuus teki lukemisesta raskasta. Lukeminen piti keskeyttää jokaisen luvun jälkeen, että sai sulateltua edellisen tarinan ennen seuraavan lukemista. Raskautta lisäsi jokaisen tarinan sarkastinen surumielisyys. Tässä yksi näyte:

    Eddie Junior sanoo hänelle: "Kerry tuli humalaan ja äiti meni laittamaan häntä nukkumaan." Hän sanoo sen ja mulkaisee synkästi Susie Bradfordin selkää ja Olive pitää pojasta kovasti. Tämä poika ei ollut hänen oppilaanaan. Olive jätti opetustyöt keskittyäkseen oman perheensä hoitamiseen. Christopher on Kaliforniassa, Henry Hashamissa hoitokodissa. Mennyttä kaikki. Kaikki mennyt päin helvettiä.

  "Kiitos", hän sanoo Eddie Juniorille, joka näyttää nuoruudestaan huolimatta tietävän jo jotain helvetistä hänkin. s. 246.

John Boyne: Poika vuoren huipulla (The Boy at the Top of the Mountain, 2015) ***

Tämä kirja kirjan Poika raidallisessa pyjamassa kirjoittajalta sijoittuu myös toisen maailmansodan aikaan. Pierrot asuu Pariisissa äitinsä ja koiransa kanssa. Äiti sairastuu ja kuolee, eikä alakerran Anshelin perhe pysty huolehtimaan hänestä. 7-vuotias Pierrot lähtee junalla Saksaan isän siskon luo. Täti on töissä Hitlerin piilopaikassa Berghofissa. Pierrot saa uuden nimen, Pieter, ja oppii talon tavoille. Isäntää tulee kunnioittaa. Kirjan takakannen sanoin kirja on vaikuttava kuvaus nuoruuden viattomuuden menettämisestä ja siitä, miten petollisen helposti maailma ympärillämme muuttuu mustavalkoiseksi.

Inka Nousiainen: Mustarastas, 2019 ***
WSOY:n sivuilta taustaa: Romaani pohjautuu paitsi Inka Nousiaisen ja näyttelijä Eeva Soivion keskusteluihin myös Soivion monologinäytelmään Mustarastas, kadonnut veli, joka sai kantaesityksensä KOM-teatterissa 2017. Sisko puhuu välillä suoraaan lukijalle, mutta useimmiten veljelle, Juhalle. Juha katosi 1989 risteilyllä 17-vuotiaana, mutta kulkee tulevina vuosina siskon ajatuksissa mukana. Kirjassa tapahtumat tulevat kerrotuksi niinkuin sisko ne muistaa. Pysäyttävä kirja.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei (Nei og atter nei, 2016) ***
Takakannen mukaan kirja on herkullinen satiiri etuoikeutettuun elämään eksyneestä keskiluokasta. Ingrid ja Jan asuvat Oslossa omakotitalossa, kotona asuu palveltavina heidän kaksi täysi-ikäistä poikaansa, Jan ihastuu nuorempaan työkaveriinsa Hanneen, Ingrid on menettänyt kiinnostuksensa tähän elämään. Tästä lähdetään. Se mihin lopulta päädytään on melko kliseistä. Tykkäsin eniten alun Ingrid-osiosta, jossa hän on ajautunut elämässään sellaiseen tilanteeseen, joka on ollut itselle.

Elena Ferrante: Tyttären varjo (La figlia oscura, 2006) ***
Pieni romaani Elenasta, joka lähtee Etelä-Italiaan lomalle. Elena on 48-vuotias yliopiston opettaja, joka on eronnut ja jonka kaksi aikuista tytärtä ovat muuttaneet isänsä luo Kanadaan. Rannalla Elena ryhtyy seuraamaan sivusta meluisan napolilaissuvun Ninaa ja tämän pientä tytärtä. Samalla Elena käy läpi mielessään omaa äitiyttään ja suhdetta tyttäriinsä. Sujuvaa tekstiä, jossa keskeisellä stä ihmisen oma elämä (muiden tai itsensä kustannuksella).

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv, 2015) ****
Tositapahtumiin perustuva kirja vuodesta, joka muutti kaiken. Kirjailijat Tom ja Karin odottavat esikoistaan, kun Karin sairastuu vakavasti. Tyttövauva syntyy etuajassa keskosena, kun äiti taistelee hengestään. Tom kulkee kahden eri osaston väliä sairaalassa ja myöhemmin palaa kotiin ainoastaan Livian kanssa. Kirja pohjautuu varmasti päiväkirjamerkintöhin tuolta ajalta ja on siksikin aito

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee, 2020 **+
Esikoisteos vaasalaiselta KTM:ltä ja joogaohjaajalta. Trilleri sijoittuu Pohjois-Suomeen Luurämeelle, jossa päähenkilö Saaran täti pitää joogaretriittejä. Saara lähtee sijaistamaan tätiään. Viikon mittaisen ruskaretriitin aikana hän tapaa kymmenen vuotta sitten viimeksi näkemiään ystäviä: retriitille osallistuvaa Annaa ja paikkakunnalla edelleen asuvaa Aleksia. Paikkakunnalle paluu palauttaa mieliin tapahtumat tuolta ajalta. Mitä kohtalokkaana yönä tapahtui? Kuka on syyllinen? Moninaisia käänteitä käydään läpi, kun muisti pikku hiljaa palautuu. Nopeaa luettavaa, ehkä vähän liiankin salaperäistä.

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (The Marriage Plot, 2011) ****
Pelkkä suomennos pysäyttää välillä miettimään (sekä kielellisesti että älyllisesti), tätä ei olisi varmaan pystynyt lukemaan englanniksi. Ajoittaisesta pinnistelystä huolimatta kirja tempaa mukaansa tunti toisensa jälkeen. Edellisen kirjan teema avioliitosta elämän valintojen loppuna jatkuu, vaikka itse avioliitto solmitaankin vasta kirjan loppupuoliskolla. Madeleine, Mitchell ja Leonard opiskelevat viimeistä vuotta collegessa, Madeleine kirjallisuutta, Mitchell uskontotiedettä ja Leonard biologiaa. Välillä he istuvat samoilla kursseilla. Opiskelun kautta nousee mielenkiintoisia keskusteluja, erityisesti Leonardin aivoitukset kulkevat valtavaa vauhtia ja saavat keskustelukumppaninkin loistamaan. Tuon vauhdin takaa paljastuu kuitenkin jotain, jota kuvataan esimerkiksi näin:

Taivas alkoi jo hämärtyä. Vaikka kello oli vähän yli kaksi, päivä pimeni jo. Leonard tuijotti taivaalle ja tunsi mielialansa vaipuvan samaa tahtia. Hänen aikaisempi henkinen vireytensä alkoi hiipua. Guinnessin juominen oli ollut virhe. Hän tunki kädet farkuntaskuihin ja keinahteli hetken paikallaan. Eikä muuta tarvittu. Ikään kuin lisätodisteena hänen siirtonsa nerokkuudesta, hän täyttyi jälleen piripintaan tarmosta, vaikka se oli hädin tuskin ennättänyt ehtyä; aivan kuin pikkuruiset venttiilit hänen valtimoissaan olisivat pirskotelleet elämän eliksiiriä verenkiertoon. s. 430. 

Kun viimeinen collegevuosi päättyy Mitchell lähtee Larryn kanssa Eurooppaan ja Intiaan, Mitchell etsii rajojaan hyväntekijänä ja pohtii uskon asioita. Madeleine ja Leonard lähtevät Cape Codiin Leonardin tutkimusstipendin turvin. Leonard yrittää selviytyä arjen työstä ja parisuhteesta, Madeleine tylsistyy ja ajautuu ahtaalle huolehtiessaan Leonardista. Kun he Mitchellin reissun jälkeen tapaavat NewYorkissa vanhojen opiskelukavereiden bileissä, on jokainen heistä kasvanut muutokseen. 

Kirja sekä viihdyttää että mietityttää. Miettimisen arvoista on esimerkiksi opiskelijaelämän ja perhe-elämän välinen brutaali raja (erityisesti muutama vuosikymmen sitten), vaikeasti hoidettavan sairauden kanssa eläminen, älyllisten keskustelujen tärkeys, omien tarpeiden tunnistaminen ja vaaliminen, hengellisyyden merkitys ja syvyys, kotitaustan vaikutus (ainakin tuohon aikaan Amerikassa), amerikkalaisen elämän omanlainen kainous ja erityisesti irtipäästäminen.

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa (Everything I Never Told You, 2014) ***+
Takakannen teksti kertoo olennaisen: Leet ovat naapurustonsa ainoa kiinalaisamerikkalainen perhe Ohiossa 1970-luvulla. Keskimmäinen lapsi Lydia on vanhempiensa suosikki ja sisarustensa silmäterä. Kun hän löytyy hukkuneena, on kuin perhettä koossapitävä voima olisi poissa. Olisi jotain kerrottavaa on viisas kertomus kahden kulttuurin välillä elämisestä, vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista ja siitä, miten pienistä asioista kasvaa hiljaisuudessa isoja. Kirjaa lukiessa vatsa kumisee onttouttaan. Kuinka ihmeessä he eivät puhu toisilleen! Kuinka ihmeessä asiat pääsevät tuohon jamaan, vaikka kaikki on näennäisesti hyvin. Kuin mahdollisuus elää toisin loppuisi perheen perustamisen jälkeen...

Lucinda Riley: Helmen sisar - Cecen tarina (The Pearl Sister 2017) ***-
Neljännessä osassa selvitellään Cecen taustoja. Alussa on irrallinen osa Thaimaassa, jossa Cece viettää aikaansa pankkimaailmaa paossa olevan Acen kanssa. Itse tarina kuitenkin kuljettaa lukijaa sekä Cecen kanssa että 1900-luvun alun esiäidin Kittyn kanssa helmenkalastajien kylään Australian rannikolle. Tarinassa keskeisessä roolissa ovat kaksoset Andrew ja Drummond sekä Cecen yhteys Australian aborignaaleihin. Isä ei tällä kertaa vilahdellut näkymättömänä näyttämöllä. Sujuvaa luettavaa hiukan harppoen.

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen (After the End, 2019) ***-
Trillereiden jälkeen omakohtaisen kokemuksen inspiroima romaani lapsen vakavasta sairastumisesta ja vaikeasta päätöksestä, johon vanhemmat joutuvat sen myötä. Amerikkalaisella Maxilla ja englantilaisella Pipillä on vajaa kolmevuotias poika Dylan. Koko perhe on täynnä rakkautta, kunnes Dylanin sairaus saa heidät kääntymään toisiaan vastaan. Kirjoittajan omakohtainen kokemus näkyy uskottavuutena, mutta keksityt henkilöhahmot etäännyttävät vaikeista tunteista.

Henrik Karlsson, Tiina Nevala: Ihan niin kuin me, 2018, **+
Chick lit-kirja chick litistä. Pariskunta on luultavimmin kirjoittanut joka toisen luvun, Henrik Jensin näkökulmasta ja Tiina Livin. Hiukan harppomalla meni muutamaan tuntiin lukeminen. Ihan kiva rakkaustarina, mutta jotenkin ehkä lisäjuonet Livin vanhempien erosta ja Jensin enon sairastamisesta pitkittivät turhaan. Joka tapauksessa ihastuttavaa ajatella, että nykypäivänä rakkauden voisi löytää noin sattumalta.

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (Konbini ningen 2016) ***
Jännä pieni japanilainen kirja. Päähenkilö Keiko on 36-vuotias ja osa-aikatöissä lähikaupassa (konbini). Kaupan henkilökunnalle on selkeät ohjeet aina ilmeitä ja sanamuotoja myöden. Keiko nauttii, sillä lähikaupassa hän osaa vihdoin toimia niinkuin pitääkin. Perhe ja lopulta myös työkaverit kuitenkin pitävät kummallisena sitä, ettei hänellä ole kokopäivätyötä eikä aviomiestä. Japanilainen kulttuuri ei ymmärrä Keikoa.

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta (Cadres noirs, 2010) ***
Lemaitre on Ranskan suosituin ja useasti palkittu dekkarikirjailija. Tästä kirjasta on juuri ilmestynyt myös muutamaosainen sarja (arvostelu Hesarissa 16.6.). Päähenkilö on perheenisä, pariisilainen Alain Delambre, joka on työttömänä viidettä vuotta. Tyttäret ovat jo muuttaneet kotoa, jossa Alain asuu nyt vaimonsa kanssa kahden. Alain hakee vimmatusti töitä, mutta saa vain hanttihommia, jotka hän pimittää vaimoltaan. Sitten tulee onnenpotku, Alain pääsee työhaastatteluun isoon yritykseen. Ongelmana on vain erikoinen rekrytointitilaisuus: lavastettu panttivankidraama. Alain ryhtyy valmistautumaan tilanteeseen perusteellisesti. Tämä johtaa velkoihin, välirikkoon läheisten kanssa, valehteluun, paineisiin, ja lopulta itse tilanteessa huimaan riskinottoon. Ja tämä on vasta alkua... Kieltämättä kiinnostavia käänteitä.

Ulla-Lena Lundberg: Leo (Leo, 1989) ****
1800-luvun saaristossa 14-vuotias Erik Petter perii isältään tappiollisen tilan. Hän saa velkojat puolelleen puhumalla ja ryhtyy rakentamaan itselleen ensimmäistä laivaa. Erik Petter tekee kovasti töitä ja hänestä kasvaa iso paikallinen laivanvarustaja. Leo on aluksista mahtavin. Kirja kulkee Erikin matkassa yhden sukupolven, lukija saa seurata sekä matkaa merellä että odottavien aikaa maissa. On iloa ja surua, voittoa ja tappiota. Hieno kirja.

Tua Harno: Oranssi maa, 2015 ***
Aluksi kirja jäi kesken, mutta onneksi aloitin uudelleen. Teemana vanhan elämän taaksejättäminen ja uuden aloittaminen. Melkoisen radikaali ympäristö tuntui aluksi liiottelulta, mutta loppujen lopuksi se ei sitten enää häirinnyt. Sanna on työtön, eronnut ja raskaana. Isä lähettää hänet Australiaan kaivosyhtiöön tekemään lopputyönsä valmiiksi. Matkalla Sanna tapaa elämäntaito-opettajan Raidan (tämä se hieman yliampuvalta tuntunut tyyppi) ja suomalaisen kaivosmiehen Martin. Toinen pettää, toiseen Sanna rakastuu.

Kevään 2020 kirjat

Malin Persson Giolito: Tapaus Youssuf K. (Processen, 2018) ***
Ohut, vain 94-sivuinen tarina sitä, miten parikymppinen tukholmalainen opiskelija Youssuf tulee pidätetyksi epäiltynä terrorismi-iskuista. Siitä, miten hänen elämänsä katoaa syytettynä oloaikana. Siitä, miten hänen isänsä elämä tuhoutuu. Siitä, miten yksin Youssuf jää.

Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas, 2018 ***
Lukupiirin toukokuun kirja. Lähiajan dystopia, jossa elinolot Suomen maaseudulla ajavat ihmisiä Helsinkiin pakolaisleireille. Jo ennestään teltassa kaupungin puistoissa asunut ja metsästänyt toimittaja Jyry Pesiö pääsee aitiopaikalta seuraamaan tilannetta. Punavuoren hipstereille on vaikeaa hyväksyä pakolaisia ja he radikalisoituvat. Kiehtova asetelma. Välillä tulee mieleen, onko kirja tarkoitettu avaamaan lukijan silmät kuvaamalla maailman pakolaistilannetta oman kodin nurkilla. Toisaalta taas tuntuu satiiriselta kuvaukselta.

Naomi Alderman: Voima (The Power, 2016) **-
Isosti feministinen fantasiakirja. Teinitytöt ovat saaneet ihmeellisen voiman, heidän sormistaan lähtee sähköä. Pahat miehet saavat palkkansa, kun tytöt alkavat käyttää voimaansa heihin. Näin koronapandemian aikana luettuna kirjassa on yllättäviä samankaltaisuuksia. Tytöt ja pojat sijoitetaan erilleen toisistaan. Valtion ja kaupunkien johtajat miettivät oikeanlaisia strategioita voiman kurissa pitämiseen. Jotenkin kirja on kuitenkin työläs lukea ja jää kesken.

Eowyn Ivey: Lumilapsi (The Snow Child, 2012) ***
Esikoisteoksessa on monta toisiinsa hienosti limittyvää tasoa. Jack ja Mabel muuttavat 1920-luvulla Alaskaan. He eivät ole toiveistaan huolimatta saaneet lapsia. Tämä sekä seikkailu uudisraivaajaksi Alaskaan sekä yhdistävät että erottavat heitä. Yhtenä tasona on Jackin ja Mabelin välinen suhde, välillä niin veitsenterällä, välillä niin verevänä. Jack raivaa maata aamusta iltaan, Mabel puuhastelee mökissä. Kun Jack loukkaantuu ja Mabel ryhtyy työstämään maata, heistä tulee enemmän samanarvoisia. Kovat talvet, villi luonto ja ankara työ on yksi hieno ulottuvuus. Kun Jack ja Mabel tutustuvat naapuriperheeseen, heidän elämäänsä tulee ilo ja seurallisuus. Tässä tarpeessa vuorovaikutukseen ja toveruuteen on yksi taso. Kirjassa on kuitenkin yksi taso, jota oudoksuin aluksi ja joka lopulta tekee tästä kirjasta niin omanlaisensa: lumesta syntynyt lapsi. Jack ja Mabel muovaavat eräänä talvipäivänä lumesta lapsen. Aamulla lapsi on kadonnut. Vähän tämän jälkeen, aina talvisin, heidän pihaansa saapuu aivan samannäköinen lapsi. He ovat ihmeissään tästä onnesta, pyörittelevät sitä sisimmässään, varjelevat sitä ulkomaailmalta. Mabel uskoo, että he ovat luoneet lapsen lumesta, Jack pelkää Mabelin uskovan ihmeisiin. Halusi sitä tai ei, lumilapsi Faina on tämän kirjan sydän ja sielu.

Heidi Köngäs: Sandra, 2017 ****
Nyt ollaan sisällissodan ajassa. Sandra ja Janne ovat rakentaneet oman torpan, saaneet viisi lasta ja elämä tuntuu kantavan. Sitten Janne lähtee punakaartilaisten matkaan. Sandra jää yksin lasten ja appivanhempien kanssa. Sandran pitäisi hoitaa oma kontrahtinsa, torpan työt ja lasten hoito. Ruokaa ei ole ja pelättävää on paljon. Jannesta ei kuulu mitään. Tarinaa kuljetetaan osin Klaaran, Sandran tyttärentyttären kautta. Varmaan tarkoituksella tuleekin sellainen samaistuttava olo, että tällaista meidän kaikkien suomalaisten taustalta löytyy. Iholle menee.

Ian McEwan: Rannalla (On Chesil Beach, 2007) ****
Takakansi kertoo taas oleellisen: "Ian McEwan hallitsee tyylikkäästi pienen draaman suuruuden." - Turun Sanomat. On taustoitusta ja jälkisanoja, mutta keskeistä on yksi ainoa ilta. Eletään vuotta 1962, Florence ja Edward ovat juuri menneet naimisiin ja koittaa hääyö Englannin kanaalin rannalla olevassa hotellissa. Molemmat ovat kokemattomia ja molemmilla on omat vahvat odotuksensa illan ja yön kulusta. He osaavat osittain asettua toistensa osaan omassa päässään, osittain heitä piinaa omat toiveet ja halut. Kun niitä ei sanota ääneen, asiat eivät mene odotusten mukaan. Ja sitten sanotaankin jo ääneen sitä, mitä ei pitäisi. Seuraukset ovat kohtalokkaat. Aivan huikean hienosti kuvattu tätä ristiriitaisuutta ja epävarmuutta.

Harriet Tyce: Veriappelsiini (Blood Orange, 2019) **+
Esikoisdekkari tähän väliin. Pääosassa juopotteleva rikosasianajaja Alison, joka saa ensimmäisen murhakeissinsä. Työelämässä on vauhtia joka suuntaan, kotona mies ja tytär jäävät vähän sivurooliin. Joku saa selville salasuhteen kollegaan ja lähettää Alisonille kiristysviestejä. Hyvin raadolliseksi menee. Veriappelsiinilla on iso merkitys. Vähän liian raisua mun makuun.

Morten A. Strøksnes: Merikirja (Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire årstider, 2015) ****
Lukupiirin etäkoulujakson kirja. Takakansi kertoo: Merikirja on tositarina kahdesta ystävyksestä, kirjailija Mortenista ja kalastajasuvun kasvatti Hugosta, jotka päättävät pyydystää Länsivuonon jäähain. Lopputulos on ilmiömäinen ja viihdyttävä yhdistelmä tarinaa ja tietoa, meribiologiaa ja mytologioita, kiinnostavia kuriositeetteja ja suuria olemassaolon kysymyksiä. Tätä kaikkea toden totta. Lukupiiri tykkäsi. Minä myös. Jäähain pyydystäminen kumiveneestä käsin säässä kuin säässä ei varsinaisesti houkutellut itseä lähtemään merille. Näille herroille se toi jotakin ihmeellistä tarkoitusta elämään: merellä olon ja saman tavoitteen jakamisen ystävän kanssa. Lukija sai vielä aimoannoksen kaikenlaista tietoa ja kipinän lähteä Lofooteille kokemaan edes jotakin tämäntapaista. Tämän tiedon merkitsin itselleni ylös: Luonnonilmiöiden vivahteita kuvaava vanha rikas sanasto on valitettavasti köyhtynyt viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Sanojen katoamisen mukana menetämme tietoa monimutkaisista ekologisista ilmiöistä. Me ymmärrämme maisemaa entistä huonommin, pidämme sitä vähemmän tärkeänä, ja sillä on meille entistä vähemmän arvoa. Näin ollen sitä on myös helpompi tuhota lyhytaikaista voittoa tavoiteltaessa. s. 110.

Cecilia Samartin: Kaunis sydän (Vigil, 2009) ***
Nyt siirrytään Kuubasta El Salvadoriin. Sieltä sodan jaloista pakenee Ana. Hän asettuu luostariin Yhdysvaltoihin ja haluaisi jatkaa ihailemiensa nunnien tavoin asumista luostarissa. Johtaja kuitenkin kokee, että Anan tarvitsee kokea elämää luostarin ulkopuolella. Hän pääsee Kaliforniaan rikkaan perheen lastenhoitajaksi, ja jää sille tielleen. Perheessä on paljon pahoinvointia ja vuosien aikana Ana ei voi lähteä heidän luotaan, sillä he eivät pärjäisi ilman häntä. En tiedä, jotenkin surullinen tarina, kun Ana elää toisten elämää.

Cecilia Samartin: Nora & Alicia (Broken Paradise / Ghost Heart, 2004) ***
Nora ja Alicia ovat serkuksia ja ystävyksiä 1950-luvun Havannassa. Elämä on huoletonta, uimarannat paratiisimaisia. Kommunistien vallankumouksen myötä tyttöjen tiet erkanevat: Noran perhe muuttaa Yhdysvaltoihin, Aicia jää Kuubaan. Tyttöjen elämä on täysin erilaista. Noran perhe solahtaa amerikkalaiseen elämänmenoon melko mutkattomasti, Alicia rakastuu kommunistitaistelijaan ja muuttaa vuoristoon. Vuosien ajan kirjeet kulkevat kahden maan väliä ja lopulta Nora matkustaa Alician luo Kuubaan. Mikä räikeä ero näiden kahden tytön elämien välissä, kuubalaisuus kuitenkin sykkii molempien veressä. Tämmöistä se varmaan oikeastikin on ollut. Kuuba kiinnostaa.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (The Remains of the Day, 1989) ***+
Tämä on yksi niistä kirjoista, joita hamstrasin kassiin koronaviruksen suljettua kirjastot. Hovimestari Stevens on palvellut Darlington Hallissa jo pitkään. Uutena työnantajana hänellä on amerikkalainen liikemies herra Farraday. Palveluskuntaa on pienennetty ja kaikki on muutenkin toisin kuin kunnioitettavan lordi Darlingtonin aikana. Herra Farraday kehoittaa Stevensiä lähtemään autolomalle hiljaiseen aikaan. Eletään vuotta 1956. Stevens ei ole juuri poistunut Darlington Hallista ja matka lähiseuduille on matka erilaiseen maailmaan, jonka aikana hän palauttaa mieleensä lukuisia haikeita muistoja entisajoilta. Tunnelma imaisee mukaansa ja paikat rakentuvat mieleen. Pitäisi katsoa kirjasta tehty elokuvakin.

Tässä eräs kohta, jossa Stevens kehittää itsessään uusia puolia miellyttääkseen uutta työnantajaansa: Kun sukkeluus juolahti mieleeni, olin siihen ensin verrrattain tyytyväinen, ja minun täytyy tunnustaa olleeni hiukan pettynyt sen laimeahkoon vastaanottoon. Luullakseni olin pettynyt varsinkin siksi että olen viime kuukausina aikaa ja vaivaa säästämättä kehittänyt kykyjäni juuri tuolla alueella. 

Tässä taas Stevensin havainnointia ja siitä johdettuja päätelmiä ympäristöstä: Kiviseinien suojana oli tiilikatto, ja rakennelma vaikutti kaiken kaikkiaan varsin vankalta, mikä oli tietysti tarkoituksenmukaista, koska katos sijaitsi korkealla avoimella paikalla keskellä puuttomia peltoja. Katoksen sisäpuoleinen maalikerros oli kauttaaltaan hilseillyt, mutta muuten paikka oli siisti. s. 274

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt (Pappaklausulen, 2018) ***
Päähenkilö on kolmikymppinen 4-vuotiaan tyttären ja 1-vuotiaan pojan koti-isä, työssä käyvän äidin puoliso, ulkomailla pääasiassa asuvan isän poika, poikansa huoltajuuden kadottaneen siskon veli. Kirja kertoo näiden henkilöiden elämästä 10 päivän ajan. Päähenkilö on isyysvapaalla väsynyt, omassa elämässään hukassa ja sitten isä saapuu Ruotsiin puolivuosittaiselle käynnilleen. Isä majoittautuu pojan toimistolla ja tulee myöhässä, jos lainkaan perheen tapaamisiin. Isäsuhde ei ole helppo. Vaikka elämä pienten lasten kanssa on jo itsellä takana ja osin unohtunut, kirjassa on muita kiinnostavia kulmia elämästä. Henkilöillä ei ole nimiä, teksti soljuu lähes taukoamatta:
Isoisä, joka on isä, ehtii tyttären porraskäytävän edustalle kolme varttia ennen sovittua aikaa. ... Hän lähtee kävelemään kiertääkseen korttelin, jotta ei häiritse tytärtä liian varhain. ... Varttia ennen sovittua aikaa hän palaa porraskäytävän edustalle. Koodi ei toimi. Uusi turvajärjestelmä on niin monimutkainen että sitä ymmärtääkseen pitäisi olla insinööri. Hän voisi soittaa tyttärelle, mutta pre-paid-kortissa on vähänlaisesti puheaikaa, ja jos tytär haluaa isänsä päivälliselle, silloin tyttären pitää ainakin vaivautua antamaan hänelle oikea ovikoodi, tai ottaa yhteyttä, kun isää ei kuulu. (s. 182-183)

Elizabeth Gilbert: Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä (EAT, PRAY, LOVE: One woman's Search for Everything Across Italy, India and Indonesia, 2006) ***
Tämä on kirjan 10-vuotisjuhlapainos. Ilmestyttyään siitä tuli myyntihitti ympäri maailmaa. Juhlapainokseen onkin lisätty kirjailijan esipuhe, jossa hän muistelee noita aikoja. Itse kirja on jaettu kolmeen osaan: EAT - Italia, PRAY - Intia ja LOVE - Indonesia. Elizabeth on pitkästä avioliitosta eronnut 30-vuotias elämäntarkoituksen kadottanut ahdistunut newyorkilainen. Hän lähtee säästöillään kiertämään maailmaa tarkoituksena viettää neljä kuukautta kussakin maassa. Italiaan hän menee rakastuttuaan italian kieleen, mutta maassa hän rakastuu sen ruokaan. Teemana on oppia nauttimaan elämästä. Intiaan hänet vie kaipuu hengellisyyteen ja sitä hän todella saa syrjäseudun ashramissa. Tämä osuus on ehdottomasti suosikkini kirjassa. Indonesiassa (tarkemmin ottaen Balilla) hän haluaa tavata gurun ja oppia yhdistämään nautinto ja henkisyys. Tämäkin taitaa onnistua. 
Heidi Köngäs: Hertta, 2015 **+
Ajattelin, että näin henkilötarinoiden kautta tämäkin pala historiaa tulisi todeksi. Mieleen nyt kuitenkin jäivät päällimmäisinä kuvina erilaiset paikat: vankilan ulkoilupiha, Keski-Suomen jäätävät piilopaikat ja lopulta Vuorimiehenkadun lukaali. Tämä olisi varmasti mieleenpainuvampi elokuvana. Poliittinen meininki jäi mieleen julmana. Hertta Kuusinen, syntymäkommunisti ja Yrjö Leino, veloissa oleva tuleva ministeri rakastuvat ja kulkevat ahdingosta menestyksen kautta uuteen ahdinkoon.

Antti Holma: Järjestäjä, 2014 ***-
Takakannessa todetaan, että nuori teatterintekijä repii räävitöntä huumoria kärsimyksestä ja aikamme ilmiöistä. Joo, varmaan näin. Ironia on koko ajan läsnä. Päähenkilö Tarmo on töissä kirjastossa muiden naisten kanssa (näin hän ajattelee, että hänestä ajatellaan). Kun hän törmää täydelliseen Danieliin, oma elämäkin menee uusiksi. Tarmo saa järjestäjän paikan teatterista, jossa Daniel on töissä. Jos kirjassa omia lukuja tajunnanvirtaa kirjoittava Daniel on hieman erikoinen, niin ovat kyllä muutkin teatterin näyttelijät. Tarmo on järjestäjänä heitä kaikkia varten. Danielista tulee kiltille Tarmolle pakkomielle ja sitä myötä tunnelma kallistuu entistä kaoottisemmaksi.

Peter Høeg: Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne, 1992) ***
Lukupiirin kevään kirja, joka valittiin piiriläisten kirjahyllystä. Aikansa kansainvälinen sensaatio, josta tehtiin myös elokuva vuonna 1995. Høeg on tanskalainen kirjailija (, kirjallisuuden maisteri, balettitanssija, miekkailija ja näyttelijä). Lumen taju on yhtäaikaa dekkari ja kertomus luonnosta, kertomus kulttuureista ja ihmisistä. Kirjan päähenkilö on nuoruudessaan Grönlannista Kööpenhaminaan muuttanut Smilla. Smillan naapuri, 6-vuotias, korkeita paikkoja pelkäävä, Esajas putoaa katolta ja kuolee. Smilla tuntee lumen ja katon jäljistä hän päättelee, että Esajas ei ole ihan vain pudonnut, vaan joku on ollut katolla hänen kanssaan. Murhaajaa etsiessä meneekin sitten loppukirja. Kirjassa on valtavasti väkeä, herroja ja rouvia, paljon pahiksia ja vain vähän hyviksiä. On Kryoliitti, yritys menneiltä vuosilta. On änkyttävä mekaanikko, josta tulee ystävä. On ihmisiä, joilla on pahoja asioita takanaan:

Lagermann muistuttaa kasvejaan. Siksi hän ehkä kerääkin juuri kaktuksia. Tuntematta hänen elämäntarinaansa näen, että hän on joutunut puskemaan tieltään pari kuutiometriä sirpaleita päästäkseen valoon (s. 68).

On vahva, erilainen, maskuliininen Smilla (joka kuitenkin pukeutuu kuin leidi):
Jotkut tyttöset maalaavat viehättävän kattohuoneistonsa itse. Entistävät huonekalunsa. Hiekkapuhaltavat talonsa julkisivun. Minä olen aina soittanut paikalle ammattimiehen. Tai jättänyt homman ensi vuoteen. (s. 91)

Grönlannissa oppii aivan väärille kahvinlaittotavoille. Minä kaadan lämmintä maitoa neskahviin. Kehtaan jopa liuottaa pikakahvia veteen, joka on suoraan kuumavesihanasta. s. 100.

On väkivaltaa ja hupaista tekstiä sekaisin:Väestön suuri enemmistä elää harhaluulossa, että väkivaltaa käytettäessä fyysisesti vahvemmalla on aina etu. Se ei ole totta. Tappelun tulos riippuu paljolti siitä, kuka on nopein ensi metreillä. ... Minä en nytkään jää seisomaan paikoilleni kaivelemaan nenääni ja odottamaan joulua. Otan seinältä yhden messinkiputkista joka sisältää viisikymmentä karttalehteä ja mäjäytän häntä niskaan niin lujaa kuin pystyn. (s. 96)

Lukupiirissä todettiin, että ihmisiä on liikaa, mutta mitään muuta ehdottomasti ei.

Venla Pystynen ja Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään, 2019 ****
Hyviä kirjoja nyt pukkaa perä jälkeen. Linda-Maria Roine on räppäri Mercedes Bentso ja tämä on hänen omaelämänkertansa, jota on ollut mukana tekemässä toimittaja Venla Pystynen. Kirjassa vuorotellen etenee Linda-Marian elämäntarina tekstinä ja vuorotellen sen hänen biisinsä sanat, jossa hän kuvaa juuri tuota elämänvaihetta. Tarina itsessään vie jo mennessään ja biisin sanat tuo sen lopullisesti iholle. Tässä pätkä huumehuuruisesta elämästä romanien kanssa:

EI KOSKAAN ENÄÄ

(2012)

VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ, VAI AVUNANTO MURHAAN?

SE MIES STUMPPAA RÖÖKIN PIZZALAATIKON KULMAAN

SAMMUIT MAKUUHUONEESEEN

PUOLIKAS SUBU, SE NAINEN VETÄÄ SUONEEN SEN

...

KIROILET JA ISKET DIGIBOKSIN LATTIAAN

PAISKAAT  MUA PÄIN POSLIINIASTIAN

KOLMEN PÄIVÄN PÄÄSTÄ LÄHET LUSIMAAN

LAUSUT NE HIRVEET SANAT JA MUA KURISTAT

...

Yann Martel: Piin elämä (Life of Pi, 2001) ****
Täysin eri syistä neljän tähden kirja kuin aiemmat tämän kevään neljän tähden kirjat. Tämä kirja koukutti ja ahmitutti, lumosi ja vei yhä syvemmälle ihmeelliseen merelliseen maailmaan. Pariisin hienoimman uimalan mukaan nimetty Piscine Molitor Patel (myöh. Pii) asuu Intian Pondicherryssä eläintarhaa pitävän perheensä kanssa. Kun talous järkkyy, he myyvät eläimet ja lähtevät rahtilaivalla kohti uutta elämää Kanadassa. Laiva haaksirikkoutuu ja Piin suuri 227 vuorokauden seikkailu pelastusveneessä bengalintiikerin kanssa alkaa. Vereltä, hieltä ja kyyneliltä ei vältytä tämän uskomattoman matkan aikana.

Minna Rytisalo: Rouva C. 2018 ****
Vihdoin sain tämän jo aikanaan lukupiirissä olleen kirjan varausjonosta. Totta tai osin tarua, todelta tuntui. Takakansi kertoo kaiken oleellisen: Rouva C. kuvaa hienovaraisesti poikkeuksellisen avioliiton tarina ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär aloittaa seminaarin ensimmäisten opiskelijoiden joukossa syksyllä 1863 mutta keskeyttää opinnot ja päätyy naimisiin opettajansa kanssa. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa tarve tehdä kodin ulkopuolella paljon enemmän. Nautinnollista luettavaa, selkeää, mutta tunteikasta kieltä. Eniten jäi mielen päälle se, millaista juuri tämän lapsiperheen arki oli.

Cathy Kelly: Kaikki alkoi Pariisissa (It Started With Paris, 2014) ***-
Michael kosii Katyä Eiffel-tornissa ja heidän  palattuaan Irlantiin alkaa häiden suunnittelu. Romaani käy läpi vuoron perään hääparin ystävien ja sukulaisten elämänkiemuroita, jotka saavat onnellisen päätöksensä häähumun vanavedessä. Ihan mukavia tarinoita, mutta eivät kyllä pahemmin jääneet mieleen, kun näin muutaman viikon jäljestä muistelee.

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan (The Horse Dancer, 2009) **+
Tämä Moyes oli vielä lukematta. Tällä kertaa kahlasin joitakin sivuja melko nopeasti. Päähenkilönä 14-vuotias Sarah, jota isoisä valmentaa lontoolaisen pikkutallin edustalla kouluratsastuksen hienoimmissa liikkeissä. Samaan aikaan lakimies Natasha ja valokuvaaja Mac käyvät eroprosessiaan. Näiden ihmisten tiet risteävät ja sen jälkeen tarina kulkee melko lailla ennalta arvattavasti. Mieleen jäi Natashan oikeusjutun opettajatodistajan sanat: Lucyn on jatkossa hämmästyttävän helppo joutua huonoille teille. Teidän tarvitsee ainoastaan lakata kuuntelemasta.

Sally Rooney: Normal People 2018 ****+
Ihana kirja, jota selailin vielä monta kertaa ensilukemisen jälkeen. Nappasin sen yhä uudelleen sängyn vierestä ja taisin lukea koko kirjan toiseen kertaan. Mutta itse sisältöön. Kirjan alku sijoittuu pieneen irlantilaiseen kylään, jossa Connell ja Marianne kasvavat ja käyvät koulua. Connell on yksinhuoltajaäidin terävä poika, joka pelaa jalkapalloa ja jolla on paljon kavereita. Marianne on rikkaan perheen vähän erikoinen tyttö, jolla ei ole yhtään ystävää. Connellin äiti työskentelee kodinhoitajana Mariannen perheessä. Connell hakee äitinsä usein töistä autollaan ja samalla vaihtaa muutaman sanan Mariannen kanssa. Connell ja Marianne ymmärtävät toisiaan, ystävystyvät ja ihastuvat. Salaa. Kukaan ei saa tietää. Vuosien mittaan he ajautuvat toisistaan eroon vain ajautuakseen taas yhteen. Sally Rooney kirjoittaa omalla tyylillään, hän-muodossa usein erisnimiä käyttäen. Kirja herättää paljon tunteita. Pääsee sekä henkilöiden pään sisään yksittäisissä tilanteissa, että ymmärtää miten ja miksi tapahtumat etenevät niin kuin etenevät. Yhden ajatuksen olen myös merkinnyt tarralapulla kirjaan: Not for the first time Marianne thinks cruelty does not only hurt the victim, but the perpetrator also, and maybe more deeply and more permanently. You learn nothing very profound about yourself simply by being bullied; but by bullying someone else you learn something you can never forget. 

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita (Little Fires Everywhere 2017) ***+
Celeste Ng kasvoi Shaker Heightsissa, jonne kirja sijoittuu. Tämä on hänen toinen romaaninsa, ja saanut Yhdysvalloissa runsaasti lukijoita. Kirjaan perustuva minisarja on tulossa (pääosassa Reese Witherspoon). Romaanissa kahden perheen elämät nivoutuvat toisiinsa monin eri tavoin. Mia on köyhä taiteilija, joka muuttaa usein teini-ikäisen tyttärensä Pearlin kanssa etsimään innoitusta eri puolilta Yhdysvaltoja. Richardsonin perheeseen kuuluu hyvin toimeentulevat vanhemmat ja neljä teiniä: Lexie, Trip, Moody ja perheensä musta lammas Izzy. Pearl tutustuu nuoriin koulussa, Mia aloittaa heillä taloudenhoitajana ja pian Pearl alkaa viettää yhä enemmän aikaa Richardsoneilla ja Izzy Mian ja Pearlin pienessä asunnossa. Harmonista elämää sotkevat paloasemalta löydetty hylätty vauva, teinirakkaudet ja niiden seuraukset sekä Mian menneisyys. Edestakaisin ajassa seilaa tämäkin kirja muodikkaasti, ehkä tähän alkaa jo tottua. Hyvä kirja joka tapauksessa. Tämmöinen ajatuskin sieltä tarttui mukaan:

Vanhemmalle oma lapsi ei ole pelkästään ihminen vaan myös Narnian kaltainen ääretön ja ikuinen paikka, missä on mahdollista elää samaan aikaan käsillä olevassa hetkessä, muistissa säilyneessä menneisyydessä ja hartaastiodotetussa tulevaisuudessa. Sen näkee aina kun katsoo jälkeläistään, sillä tämän kasvoille ovat kerrostuneet taakse jäänyt vauvaikä, nykyinen elämänvaihe ja edessä siintävä aikuisuus, ja ne kaikki muodostavat yhdessä kolmiulotteisen kuvan. Näky on pyörryttävä. Jos tietää, miten tuohon paikkaan pääsee, sieltä saattaa löytää turvan. Ja aina kun sieltä lähtee, aina kun lapsi poistuu näköpiiristä, vanhempi pelkää, ettei pääse ikinä enää takaisin.

Maria Ohisalo & Arno Kotro: Sinua on petetty - kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta, 2019 ***
Ohisalon ja Kotron toimittama kokoelma eri kirjoittajien esseitä/tekstejä (10 kpl) aiheena sukupuolten tasa-arvo. Erityisesti kaksi tekstiä kolahti:

1. Katriina Kortesuo, tietokirjailija, viestinnän kouluttaja: Me feministit emme osaa esiintyä
   Katriinan pääkysymys on, miten meidän feministien kannattaisi toimia mediassa. Tähän kysymykseen hän vastaa mm. seuraavasti: Hyvä viesti ei ole koskaan riittänyt, sillä aina tulee joku, jolla on sekä hyvä viesti että esitystapa. Loistava tapa analysoida omia vaikuttamiskeinojaan on verrata niitä inhoamiinsa vaikuttamiskeinoihin. Jos joku vastenmielinen taho tekee jotain vastenmielistä, minö en tahdo tehdä samaa. Koska inhoan valheita, solvausta, lähdekritiikittömyyttä, väkivaltaa, syrjimistä (minöä en osallistu, jos se ja se on paikalla), en käytä niitä itse. Ei ole enää mitään yksittäistä tekoa, joka ei voisi vuotaa mediaan -> pitää olla todella tarkka. Parhaat keinot: huumori (esim. Saara Särmän lanseeraama all male panel), vaivihkainen muuttaminen (lappuliisa->lappulasse), "älä kerro muille, mitä he tekevät väärin. tee mieluummin itse oikein.", vaikeiden sanojen välttäminen (esim. miesoletettu).
2. Anna Moring, filosofian tohtori, monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö: Mikä tyttö? Mikä poika? Muu, mikä? Sukupuolen moninaisuus feministisessä keskustelussa.
   Kolme jakolinjaa: feminiinisyys ja maskuliinisuus, villit ja kiltit (pojilta ei vaadita samaa kuin tytöiltä) ja
   vastuu ja vapaus (metatyö kaatuu lapsiperheissä suurelta osin äidille)
   Lopussa pari tulevaisuuden kysymystä: "Hei minkälainen tyttö olet?", "Kuka olet poikiasi?", "Miten haluaisit olla sukupuolta?"

Suvi Vaarla: Westend 2019 **+
Esikoisromaani novellikokoelman jälkeen. 1980-luvun nousukaudelle Espooseen sijoittuva romaani, joka on tulvillaan suoria viitteitä 80-luvun tapahtumiin, tavaroihin, paikkoihin, vaatteisiin, ruokiin... Oikein kiinnostavaa toki itselle, 80-luvun pääkaupunkiseudun nuorelle. Espoon alueetkin työn kautta tuttuja tältä päivältä. Samaistumispintaa oli melkein liiankin kanssa. Nousukauden menestys, valuuttalainat ja tuho tuli päähenkilön perheen kautta vielä tutummaksi kuin luuli tienneensä.

Edouard Louis: Ei enää Eddy (En finir avec Eddy Bellegueule, 2014) ****
Louisin (entiseltä nimeltään Eddy Bellegueule) omaelämäkerrallinnen esikoisteos, jonka hän kirjoitti 21-vuotiaana. Kirjaa ei ensimmäinen kustantaja halunnut julkaista, sillä heidän mielestään kirjan kuvaamaa köyhyyttä ei olisi Ranskassa ollut enää sataan vuoteen. Takakannesta:Ranskan viime vuosien kohutuin romaani on sekä vangitseva kasvutarina että tarkkanäköinen kuvaus länsimaisen yhteiskunnan jakautumisesta. Kipeän ajankohtainen omaelämäkerrallinen romaani nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi eriarvoisuudesta, suvaitsemattomuudesta sekä ihmisistä, jotka poliitikot ovat unohtaneet.
Kirjassa on kaikki itseä kiinnostavat elementit: aidon elämän kuvausta, sosiaalista epäsuhtaa, yksinkertaista kieltä. Kyllä olikin hyvä!

Camilla Läckberg: Kultahäkki (En bur av guld, 2019) **
Kovasti kehuttu jännäri. Pääosassa Faye, joka asuu Tukholman hienostokaupunginosassa yhdessä rahaa takovan miehensä Jackin ja heidän soman tyttärensä Juliennen kanssa. Faye ja Jack tapasivat aikoinaan opiskellessaan kauppatieteitä, mutta Faye jätti uransa perheen vuoksi. Kovin kovin mustavalkoinen asetelma, jossa Jack on komea, naisia sänkyyn kaatava, pikkutarkka tyranni, Faye raa'an taustan omaava kotiäiti, joka haluaa miellyttää miestään keinoilla millä hyvänsä. Kun Faye saa Jackin kiinni työkaverinsa kanssa sängystä, pariskunta eroaa, Faye jää puille paljaille ja ryhtyy rakentamaan omaa yritystään ja samaan aikaan kostoa. Kovaksi menee peli. Mulle tämä oli kyllä nyt aivan liian tylyä ja yksioikoista kamaa.