Syksyn 2022 kirjat

Anna-Maria Eilittä: Kun olen poisssa, 2019 **+
Tarinaa kertoo 45-vuotias Ilona, joka on jäänyt auton alle ja kuollut. Hän lähtee seikkailemaan ruumishuoneelta katselemaan, miten läheisten elämä jatkuu hänen lähdettyään. Matka on terapeuttinen ja tuleekin mieleen, onko kirjan kirjoittaminen ollut jollain tapaa terapiaa tekijälle. Teksti tuntui jotenkin henkilökohtaiselta. Yllättävän vähän häiritsi yliluonnollinen tilanne kuolleen paluusta, mutta muuten kirjassa on jotenkin turhan paljon ilmaa. Teksti on sujuvaa ja mieleen painui esim. tämä ajatus sivulta 54:

Anna turvautuu sarkasmiin, sillä suru on hänelle vielä liian uusi tuttava. Hän ei tiedä, ettei se poistu raottamalla ulkoeteisen ovea. Suru odottaa kärsivällisesti, kunnes se kutsutaan kunnolla sisään.

Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren, 2019) ***-
Ruotsin paras rikosromaani vuodelta 2019 on hyvin rakennettu useampaan aikatasoon. 1970-luvulla löytyy ensimmäinen lattiaan naulattu nainen, seuraava 1980-luvulla. Murhien selvittely jatkuu 2010-luvulla. Uhrit ovat naisia, samoin rikostutkijat. Juuri kun ehti kiintyä yhden aikakauden ihmisiin ja tarinaan, hypättiin eteenpäin. Siitä miinus.

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä (La vita bugiarda degli adulti, 2019) ***+
12-vuotias Giovanna asuu opettajavanhempiensa kanssa Napolin korkeimmalla kohdalla. Perheessä luetaan paljon ja seurustellaan samankaltaisten kanssa. Vanhemmat keskustelevat politiikasta ystäväperheen kanssa ja lapset Giovanna, Ida ja Angela viihtyvät keskenään. Sukulaisia ei nähdä: äidin vanhemmat ovat kuolleet ja isän sukuun ei pidetä yhteyttä. Kun isä kerran toteaa Giovannan muistuttavan siskoaan Vittoriaa (eikä tämä ole hyvä asia), Giovanna haluaa ehdottomasti tavata tätinsä. Tädin kulmille rahvaan pariin pitää laskeutua mäeltä. Giovanna ihastuu heti tätiinsä, joka puhuu värikästä murretta, rakastaa edelleen kuollutta rakastajaansa ja jakaa arkeaan tämän vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Giovanna tutustuu myös heihin, hiljaiseen Toninoon, rehvakkaaseen Corradoon ja kuvankauniiseen Giulianaan. Giovanna ihastuu erityisesti Giulianan vähän vanhempaan poikaystävään Robertoon, joka puhuu karismaattisesti. Kun oman perheen ja ystäväperheen draama kaatuu päälle, Giovanna jättää opiskelut sikseen, jää luokalleen ja hengailee tädin kulmilla. Hyvää kuvausta täysin erilaisista sosioekonomisista ympyröistä henkilöiden kautta.

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (The Man Who Didn't Call, 2018) ***-

Toinen Viihde-osaston kirja perään. Ei niin mukaansatempaava kuin edellinen, mutta erikoiset käänteet saivat innostumaan. Lähtökohtaisesti kyseessä +30 Sarahin ja Eddien salamaihastuminen, yhteinen lomaviikko, ero ja puhelinsoitto, jota ei koskaan tullut. Kun Sarah ryhtyy selvittelemään miksi Eddie ei ota yhteyttä, löytyy yllättäviä yhteyksiä menneisyyteen. Pääasiassa ollaan maaseudulla Englannissa, osan aikaa Jenkeissäkin.

Mhairi McFarlane: Mitä jos en löydä sinua koskaan (If I Never Met You, 2020) ***+
Oikein mukava Viihde-osaston kirja, täysin ennalta-arvattava, mutta ei haitannut! Lakitoimistossa töissä oleva Laurie on seurustellut puolet elämästään (eli 18 vuotta) Danin kanssa. Ja sitten Dan jättää Laurien. Laurie ja Dan ovat töissä samassa työpaikassa ja siellä on myös naistenmiehenä mainetta saanut Jamie. Jamie ja Laurie juuttuvat hissiin ja keksivät siellä valeromanssin. Senhän sitten arvaa mitä valeromanssista seuraa...

Mari Kurkiniitty: Kamalan ihana elämä maalla, 2022 **
Takakannen perusteella tositarina ja päiväkirjamaisuutta tässäkin. Varmasti ihanan terapeuttinen prosessi kirjailijalle, lukija jäi vähän ulkopuoliseksi. Pariskunta osata maatilan ja ryhtyy ikuiseen remonttiin. Sitten tulee avioero ja nainen jää tilalle yksin.

Anneli Vehkoo: Se kesä Pariisissa, 2022 **-
Pariisissa asuvan toimittaja-kirjailijan kolmas kirja sijoittuu Pariisiin. 53-vuotias Sini ottaa avioeron jälkeen elämässään aikalisän Pariisissa. Päiväkirjamainen, lyhyin lausein kirjoitettu lyhyt romaani tuli luettua nopeasti, mutta vähän harppoen.

Amelie Nothomb: Le livre des soeurs, 2022 ***
"Les mots ont le pouvoir qu'on leur donne."

Ranskan lomalla pikkukaupungin Fnacissa ei ollutkaan Les meilleures ventes - hyllyä. Ystävällinen myyjä ehdotti tätä kirjaa ensimmäisenä ja olikin hyvä valinta, vaikka tein päätöksen lähinnä ison fontin ja runsaiden dialogien vuoksi. Kirjan siskosten vanhemmat ovat vastarakastuneita ja tämä jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä. Rakkautta ei himmennä ensimmäisen tyttären syntymä ja Tristane jääkin paljon yksin, kun äiti ja isä rakastavat erityisesti toisiaan. Tristanesta kasvaa "une petite fille terne - tylsä pieni tyttö", joka ei vedä kavereita puoleensa, mutta joka oppii menemään toisten luo ja menestyy erinomaisesti koulussa. Kun Laetitia syntyy, hänestä ja Tristanesta tulee erottamattomat. Tristane kasvattaa Laetitian, sillä äiti ja isä rakastavat edelleen eniten toisiaan. Merkityksellistä on kuinka siskot täyttävät toistensa tyhjää tilaa ja rakastavat toisiaan ehdoitta. Ranskankielisissä arvioinneissa kirja ei ole menestynyt, sen tyyliä pidetään yksinkertaisena ja lapsellisena. Ehkä siksi se oli minulle helppolukuinen :)

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa (The Vanishing Half, 2020) ***+

Kirjailija ja kirja ovat saaneet kehuja ja palkintoja Yhdysvalloissa, eikä suotta. Erinomainen tarina erikoisesta pikkukaupungista, jossa asuu vain hyvin vaaleaihoisia mustia. Tai itse asiassa tarina, joka kertoo kaksosista, Stellasta ja Desireestä, jotka karkaavat yhdessä kotoa 14.8.1954 ja joista toinen palaa kotikaupunkiin 14 vuotta myöhemmin käsi kädessä pikimustan pikkutytön kanssa. Kaksosten tiet erkanivat aikanaan ja kukaan ei kuullut heistä kummastakaan mitään. Pieni salapoliisityö ja suuri sattuma vievät kuitenkin Stellan jäljille. Stellan, joka elää valkoisena keskiluokkaisella asuinalueella. 

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin (People We Meet on Vacation, 2021) ***+
Oikein ihana rakkaustarina jenkkilästä. Luin tämän ensin pikku hiljaa alkuun ja sitten yhdessä yössä loppuun. Poppy pursuaa toimintaa ja rakastaa värikkäitä vaatteita, Alexilla on monta samanlaista paitaa ja harkitseva mieli. Nämä kaksi ystävystyvät yliopistolla ja myöhemmin viettävät joka kesä yhteisen ulkomaanloman, vaikka molemmilla on parisuhteita samaan aikaan toisaalla. Nyt edellisestä kerrasta on useampi vuosi ja Poppy haluaisi taas Alexin kanssa lomalle. Edellinen loma päättyi oudosti ja tämä vaivaa Poppyä. 

Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa (Folk med ångest, 2019) ***
Hulvaton rikosromaani onnettomasta ryöstäjästä, joka pakenee asuntonäyttöön ja tilanteesta muodostuu panttivankidraama, jossa ei tiedä kuka on auttaja ja kuka pakenija. Tässä yksi esimerkki kirjan tyylistä:

Totuus on tietenkin että jos ihmiset todella olisivat niin onnellisia kuin miltä he internetissä näyttävät, he eivät olisi niin helvetin paljon internetissä, koska kukaan ihminen jolla on oikein hyvä päivä ei käytä puolta siitä itsensä valokuvaamiseen. s. 71

Gustaf Skördeman: Geiger (Geiger, 2021) ***-
Mm. Varustamon käsikirjoittajan esikoisteos, jossa poliisin prostituutioryhmässä työskentelevä Sara Nowak ajautuu tutkimaan lapsuudestaan tutussa naapuriperheessä tapahtunutta murhaa. Perheen televisiosta eläkkeellä oleva isä löydetään ammuttuna kotoaan ja vaimo Angela on kadonnut. Murhan taustalta paljastuu kylmän sodan aikainen vakoojarinki ja Bromanien perheen salaisuudet paljastuvat yksitellen. Kieltämättä mielenkiintosia viitteitä vuosikymmenien takaisiin asioihin. 

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään (Försvararen, 2020) **
Poliisin kirjoittaman Ebba Tapper- sarjan aloitusteos. Ennustajan mukaan toinen kaksosista kuolee ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Jasmine ja Nicolas Moretti viettävät juhlapäivää yhdessä myös huumeita käyttäen. Aamulla Nicolas herää verinen ja kuollut sisko sylissään. Tapausta tutkii poliisista tauolle laitettu Ebba Tapper yhdessä kuuluisan puolustusasianajaja Angela Köhlerin kanssa. Kukaan ei ole vailla omia ongelmia. Luin, mutten ihan saanut otetta tästä tyylistä.

Andrea Camilleri: Veden muoto (La forma dell'acqua, 1994) **
Sisiliaan sijoittuvan Komisario Montalbanon tutkimuksista kertovan dekkarisarjan aloitusosa. Miljöö kiinnostava, henkilöhahmot samoin. Vähän liian brutaalia kuitenkin minun makuuni.

Bo Carpelan: Kesän varjot (Berg, 2005) ****
Lukupiirikirja, joka on jäänyt kirjaamatta. Lukupiiri suhtautui ristiriitaisesti kirjaan, minä pidin. Mattias Bergmark palaa vuosikymmenten jälkeen lapsuusmaisemiin ja muistoja nousee pintaan. Minusta kirjan harhaileva ja epätarkka tyyli sopi tähän hyvin, koska näinhän muistikin toimii. Tarina jäi kuitenkin tästä syystä monesta kohtaa auki, joka saattaa myös häiritä lukijaa. Tekstistä merkkasin monta kohtaa. Tämä ensimmäinen tuo mieleen omat lapsuuskesät ja kyvyn olla vaan ja tarkkailla ympäristöä. Toinen kuvaa riipaisevalla tavalla sitä, miten hoivakodin kaunis sijainti jää sänkypotilailta sivuun,

Aurinko oli alkanut tosissaan lämmittää. Isällä oli takki käsivarrella. Äiti varjosti silmiään kädellä, kääntyi ympäri: Mattias! On kuin yhä kuulisin hänen äänensä, kuulisin isän rykäisyt ja Jonaksen kiljahdukset ja näkisin kaiken mikä liikkui, pienimmätkin otukset: muurahaisten polun, sisiliskon joka vilahtaa ruohikossa, pilvien varjot jotka tyynesti vaeltavat yli peltojen, yli minun. Missä on se aika joka meidät erottaa. s. 11

Hoitokoti, jossa Jonas on viettänyt yksinäisen elämänsä kolmekymmentä viime vuotta aivan entisenlaisenaan, vain vuosi vuodelta hiljaisempana ja kumarampana, sijaitsee metsän keskellä. Sieltä avautuu avara maisema: siintäviä kukkuloita, pitkänomaisia laaksoja, puunlatvojen läpi siivilöityvää valoa. Kuka pysähtyy katselemaan sitä kaikkea? Kuka sänkypotilaista nousee, vapaana ja voimakkaana, menee avaamaan ikkunan, hengittää sisäänsä kesäkuun kirkasta ilmaa ja odottaa hetkeä jolloin siivet kantavat ja alkaa pakomatka, huimaava pakomatka? Häikäisevän valkoisina, hulmuavissa lakanoissaan he vihdoin lentävät tiehensä kuin lintujen varjot, pilvien varjot. Ja me katselemme heidän jälkeensä käsi silmiä varjostamassa. Että heillä olikin noin suuria unelmia, rohkeita fantasioita, väkevä kaipuu! Että noissa hauraissa piinatuissa ruumiissa olivat tallella kokonaisen elämän hetket, säkenöivinä ja hehkuvina kuin jalokivet tuhkan seassa! Että me emme huomanneet mitään! s.33

Tove Ditlevsen: Nuoruus (Ungdom, 1967) ***+
Edelleen ihmettelen, miten voi olla näin tämän hetken tyylin mukainen kirjasarja. Tällä kertaa eletään nuoruutta, jossa Tove muuttaa pois kotoa, saa rauhan kirjoittaa ja ensimmäiset runot julkaistua. Samalla hän viettää nuoruuttaan tanssipaikoilla, käy töissä konttorissa, seurustelee Akselin kanssa, eroaa, ihastuu toimittaja Viggo F. Molleriin ja käy kotona kuuntelemassa tätiään sairasvuoteella ja äitiään, joka paheksuu Toven muuttoa kotoa. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri (The Beekeeper of Aleppo, 2019) ***+
Kirja pohjautuu Christy Lefterin kokemuksiin vapaaehtoistyöntekijänä vastaanottokeskuskessa Ateenassa. Nuri ja Afra asuvat Aleppossa, Nurilla on mehiläistarha ja Afra on taidemaalari. Syyrian sisällissota pakottaa lopulta heidätkin jättämään maansa. Matka on raskas ja vaarallinen, lisäksi molempien mieltä painaa suru siitä, mitä tapahtui ennen lähtöä. Voiko elämä tämän kaiken jälkeen vielä jatkua ja voiko se jatkua yhdessä. Kaunis kirja kauheasta matkasta.

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (Vi for upp med mor, 2019) ****
Jana Kippo -trilogian toinen osa on tyyliltään selkeämpi, kuten päähenkilönsä. Jos oli tarkoituksella, niin tykkäsin. Nyt äiti on kuollut ja veli ajautuu mukaan uskonnolliseen yhteisöön äidin kotipaikkakunnalle. Jana ei tästä pidä ja jää asumaan samalla paikkakunnalla asuvan Jussin luo. Elämä Jussin kanssa on rauhaisempaa kuin Johnin kanssa aiemmin, mutta Janan sydämessä riehuu edelleen lapamato. Jussin sanoin:

Sinä annat mutta et suostu ottamaan. Se että kieltäytyy ottamasta vastaan on yhtä halveksittavaa kuin se ettei halua antaa. s. 290

Äidin tarina tuo Janalle ymmärrystä ja velikin päästää taas lähelle. Kunnes... 

Katri Merikallio: Tarja Halonen - Erään aktivistin tarina, 2020 ***
Perusteellinen kuvaus Tarja Halosen järjestöaktivismista tuntuu tässä maailman ajassa yllättävän kaukaiselta. Työväenliike, pasifismi, ay-liike, maalaiset Kalliossa, neuvoloiden synty, yhdistyksien synty (SPR, Suomen Mielenterveysseura, Marttaliitto, MLL, RAY, Invalidiliitto ja monet muut) ja juristi Tarja Halosen nuoruuden työpaikka SAK. Ja näiden jälkeen moni moni muu. Paljon tietoa, paljon vuosilukuja. Sivulta 160 löytyy tähänkin päivään sopivat sanat:

Demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava ja vähemmistöoikeudet huomioiva maa, jossa on vahva oikeuslaitos ja luotettava poliisi, joutuu vähemmän todennäköisesti konfliktiin. Kun yleinen vakaus maiden kesken lisääntyy, vahvistuu näin myös Suomen turvallisuus. Ja päinvastoin. Mitä useampaa maata johdetaan itsevaltaisesti, sen suurempi riski on, että maa päätyy ajan myötä konfliktiin - ja vetää muita maita siihen mukaan.

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen, 2022 **
Esikoisromaanin tyyli takatekstin mukaan on sosiaalialan dystopia. Mimi asuu kahden tyttärensä kanssa kasvien keskellä kerrostalossa ja häntä kuntouttaa itsekin väsynyt perhevalmentaja Olennaiset-perhevalmennuskeskuksesta. Kaksi kauhutarinaa kulkee rinnan: Miten kasvit ja luonto tunkeutuvat Mimin mieleen ja kotiin ja se, miten Mimin pää sitä kestää. Ihan hyvin koossapysyvä pieni romaani, mutta en saanut kuitenkaan ihan siitä otetta.

Jenni Pääskysaari: Mielen maantiede, 2021 ****
Kertakaikkiaan viihdyttävä romaani 1975-1991 vuosien Korsosta. Romaani perustuu omakohtaisiin kokemuksiin, mutta on "tarua ja totta, yhtymäkohdat todellisuuteen sekoitus sattumaa, sepitettä ja sumuisia muistikuvia". Koti on Ala-Kulomäessä eli Alakultsissa, mutta kaupat, kirjasto ja kiska pelottavammassa Yläkultsissa. Pihapiiristä löytyy kavereita keinupersikseen, ja lähellä on myös mummola, jossa ruokaa riittää. Reviiri laajenee iän myötä ja uusia kavereita tulee ja menee. En tiedä kumpi oli nautittavampaa, tutustuminen romaanin ihanaan päähenkilöön vai vaipuminen nostalgian syövereihin.

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema, 2021 ***
Esseekokoelma, jonka välistä pilkistää lukemisen jälkeen kuusi tarralappua. Kirjassa oli paljon kiinnostavia ajatuskulkuja, vaikka osa pitkistä kirjallisuusviitauksista tuli harpottua vähän nopeammin. Ensimmäinen osa, Tie, on kolmesta ehkä teoreettisin. Silvia kirjoittaa Sisiliassa ja viittauksia on paljon. Tarralappu on sivulla 84:

Kun luemme teosta menneisyydestä, joudumme väistämättä lukemaan teoista ja arvoista, jotka eivät vastaa nykyistä maailmankuvaamme. Lukija ei voi vaatia, että jokin kirja on 60 vuotta aikaansa edellä.... Jos kuitenkin päätämme tuomita klassikot taantumuksellisina, niin kuin muodikasta on, se on tehtävä tietoisena siitä, että meilläkin on, Rebecca Solnitin sanoin, "sokeita pisteitä, joista myöhemmät sukupolvet voivat halutessaan tuomita meidät".

Toisessa osassa, Totuus, analyysin välineenä on Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo, osassa kirjoitetaan myös kirjeitä Teheranista kotona odottavalle puolisolle. Tarralappuja on kolme, niistä yksi sivulla 109 ja se kuvaa omaakin suhtautumistani ravintolasyömiseen:

Kavahdan ravintolakulttuurin S-ketjuuntumista, mutten jaksa myöskään fine dining -ravintoloiden käsikirjoitettua elämyssössötystä - minulle on samantekevää, minkä metsän puusta annoksen kaarna on käyty rouhimassa.

Kolmannessa osassa, Kuolema, siteerataan Leonard Cohenia, muistetaan veljeä ja kärsitään suolistovaivoista. Toinen tarralapuista on sivulla 176:

Söin leivosta ja nielin itkua.Villiintyneet köynnökset kiipeilivät pitkin murenevia hautakiviä, ja mieleeni tulivat Berliinin juutalaismuseon vitriinit: holokaustin uhrien astiat, kirjat, hopeakammat... Mietin kuinka erilaista on elää tässä ajassa, jossa ihmisen elinkaari on pidempi kuin heidän omistamiensa esineiden.

Koko Hubara: Bechi, 2021 ***
Kertomus tyttärestä ja kertomus äidistä lomittelevat. Äiti on kirjailija Shoshana Ayin. ja tytär on opiskelija Bechi. Se, miksi tytär on vähän rikki ja äiti vähän enemmän rikki, tulee pikku hiljaa ilmi kun tarinat etenevät.  Shoshana asui yksin kibbutsilla, kun tapasi suomalaisen Hannun ja muutti tämän kanssa Suomeen. Shoshana opetteli suomen kielen ja kävi töissä hoitoalalla, kun hän yhtäkkiä halusi lapsen. Bechi muistaa lapsuudestaan äidin, joka oli koko ajan vierellä. Enemmän kertomus äidistä ja tyttärestä, mutta myös kertomus siitä, mistä tulemme. 

Kesän 2022 kirjat

Kim Thúy: Em - Rakasta (Em, 2020) ****
Thúyn kolmas pieni romaani on jopa edeltäjiään hienompi. Romaani koostuu muutaman sivun kokonaisuuksista, jotka on nimetty henkilöiden ja paikkojen mukaan (esim. Lastenhoitaja ja Tâm My Laissa, Louis ja Emma-Jade Saigonissa) ja matkaa tehdään Vietnamin sodasta pakoon Kanadan vietnamilaisten yhteisöihin. Vietnamin sodan kuvaukset ovat karmivaa luettavaa, jota Kanadassa tapahtuvat katkelmat onneksi keventävät. Periaatteessa kirjan punaisena lankana kulkee samat henkilöt sukupolvesta toiseen, mutta itsellä ne menivät iloisesti sekaisin. Teksti on samaan aikaan kuvailevaa ja samaan aikaan selkeän toteavaa. Esim. s. 13

Kun Alexandre huomasi, että läheisiin metsiin ruiskutettu agent orange - kasvimyrkky oli tappanut neljänneksen hänen viljelmänsä puista ja että vastarintaliikkeen kommunistisissitolivat murhanneet yöllä hänen työnjohtajansa puukottamalla tätä kaulaan, hän alkoi ulvoa.

Rosa Liksom: Hytti nro 6, 2011 **
Tämä tarttui myös mukaan kirjaston pokkarihyllystä, mutta lukeminen kesti kauemmin kuin kevyemmillä kirjoilla. Nuori tyttö matkaa läpi Siperian junassa matkaseuranaan karski venäläinen mies. Kirja koostuu näiden kahden keskusteluista ja ohikiitävien maisemien kuvailusta. Ensimmäinen miellytti, jälkimmäinen ei, lähinnä liiallisen adjektiivien käytön vuoksi. Tässä esimerkki sivulta 80:

Tienpientareella lojui mätääntyneitä pellavalyhteitä, puhkiruostuneita sinkkiämpäreitä, katkenneita aisoja, kivettyneitä apulantasäkkejä, repeytyneitä tuohivirsuja ja rääsykasoja, vinoon vinksahtaneita, kuuran kuvioimia aitoja, tajuttomia juoppoja, joiden päälle kulkukoirat kuseskelivat.

Lucy Caldwell: Intimacies, 2021 **
Vähän liian vaativa novellikokoelma luettavaksi englanniksi. Suurimman osan tekstistä kyllä luin, mutta enemmän tuli treenattua englantia kuin ajateltua syvällisiä.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982) ***
Pulitzer-palkittu klassikkoromaani mustan naisen elämästä, näin kerrotaan tämän pokkarin takakannessa. Tapahtumapaikkana Georgia ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Isä raiskaa sisaruksista vanhemman, Celian ja tämä synnyttää kaksi lasta, jotka isä vie pois. Myöhemmin Celia naitetaan naapurinisännälle, pikkusisko Nettie taas lähtee palvelijana kristityn perheen mukana afrikkalaiseen pieneen kylään lähetystyöhön. Siskokset eivät tiedä toistensa elämästä vuosikymmeniin. Celia kirjoittaa kirjeitä Jumalalle ja tutustuu Sugar Averyyn, kuuluisaan laulajaan. Pikkuhiljaa sekä mustat että naiset alkavat saada lisää tilaa.

Karin Smirnoff: Lähden veljen luo (Jag for ner till bror, 2018) ****
Entisen toimittajan esikoisteos aloittaa trilogian 36-vuotiaasta Jana Kipposta, joka palaa lapsuuskotiinsa alkoholistiveljensä luo. Muistoja karusta lapsuudesta on joka puolella. Eskilbrännströmillä asuva john vetää puoleensa. John käsittelee menneisyyttä maalaamalla tauluja, Jana tekemällä savihahmoja. Kotihoidossa Jana pääsee näkemään tuttuja ihmisiä elämän kolhimina. Ihmiset ovat pahoja ja hyviä yhtä aikaa. Puuttuvat pilkut ja pienellä yhteenkirjoitetut nimet lisäävät tunnetta Janan päänsisäisestä raskaudesta. Tyylistä esim. sivulta 192 lavatansseista

Yhtä seinustaa kansoittivat kuviolliset tunikat joita vilkuili vastakkaiselle seinustalle asettunut suorien housujen rivistö. ... Jäljellä olivat enää hikikämmeniset seinäkukkaset. ... Viiletin kuin vanttuu miehen lujassa otteessa jota edes hikoilevat kämmeneni eivät kyenneet pehmentämään.

Nina Lykke: Kohonnut riski (Full spredning, 2019) ***
Lykken toinen romaani on palkittiin Norjan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla Bragella. Lykken tyyliä kuvaillaan takakannessa osuvasti: "Kukaan ei kuvaa valkoisen keskiluokan sietämätöntä keveyttä paremmin kuin Nina Lykke." Itseeni upposi lääkäripäähenkilön musta huumori potilaistaan ehkä enemmän kuin tarina hänen avioliitostaan ja uskottomuudestaan. 

Kukaan ei tunne kansan pohjavirettä paremmin kuin omalääkäri. Minä olen kokenut kaiken, gluteenittoman, laktoosittoman, sokerittoman, kaikki ne netti- ja lehtiotsikot jotka saavat terveet ihmiset uskomaan, että kaikki järjestyy jos he lakkaavat syömästä leipää tai juustoa. ... He haluavat ostaa netistä tietynlaista mehua tai vihreää jauhetta, tai he haluavat diagnoosin jostakin allergiasta tai ruokaintoleranssista, jotta voivat sittenkin jatkaa entiseen malliin, jos vain juovat sitä mehua tai syövät sitä jauhetta tai jättävät pois jonkin keskeisen ruoka-aineen tai pysyvät loitolla turkiseläimistä. 
    He eivät halua kuunnella, kun sanon, että heidän täytyy hidastaa tahtia, olla tyytyväisiä, syödä monipuolisesti ja liikkua, tässä järjestyksessä. s. 9-10.

Sarah Haywood: Kaktus (The Cactus, 2018) **

Englantilaisen kirjailijan ja juristin esikoisromaani kertoo Susanista, joka pitää järjestyksestä. Sitten tulee yllätysraskaus ja perintöriidat ja on pakko relata. Kevyttä kesälukemista.

Tove Ditlevsen: Lapsuus (Barndom, 1967) ***+
Kööpenhamina-trilogia on aikakauteensa nähden nykyaikaista autofiktiota. Ensimmäisessa osassa keskitytään lapsuuteen Vesterbron työläiskaupunginosassa. Kotona ei juteltu syvällisiä, vaan mielessä ja sydämessä kiemurtavat sanat piti pitää omana tietonaan. Kun veli Edvin toi kotiin tyttöystävä Solvejg'n, äiti ei tiennyt miten olisi pitänyt olla:

Hän (Solvejg) ei huomannut miten vaitonaisia me olimme vaan puhui itse iloisesti ja itsevarmasti, ikään kuin olisi tottunut antamaan käskyjä. Hän puhui työstään, vanhemmistaan, Edvinistä ja siitä, miten iloinen hän oli ollessaan vihdoin Edvinin kotona. Äitini näytti entistä tuikeammalta ja neuloi kuin viimeistä päivää. Lopulta Solvejg huomasi sen sittenkin ja sanoi: Eikö ole merkillistä! Kun Edvin ja minä menemme naimisiin, teistä tulee minulle anoppi. Hän nauroi sydämellisesti ja aivan yksin, ja yhtäkkiä äitini purskahti itkuun. Se oli äärettömän kiusallista, eikä kukaan tiennyt mitä meidän pitäisi tehdä. s. 114

Beth O'Leary: The Switch ***
Kevyttä kesälukemista englanniksi. Leena on joutunut sapattivapaalle töistä ja pakenee maalle isoäidin Eileenin luo. Koska Eileen kaipaa meininkiä, niin hän muuttaa Leenan Lontoon kimppakämppään. Eileen organisoi Leenan kerrostaloon yhteistilan yksinäisille senioreille ja Leena ottaa hoitaakseen isoäidin roolin pikkukylän organisaattorina. 

David Grossman: Kun Nina sai tietää (Itti ha-hayyim mesahek harbe, 2019) ***+
Kolmen naisen tarina eri aikatasoissa ja eri kulmista kirjoitettuna. Erikoisuutena kappaleet elokuvan käsikirjoituksesta, jota nuorin naisista tekee vanhimmasta. Isoäiti Vera on aikoinaan Jugoslaviasta Israeliin muuttanut varakkaan juutalaisperheen tytär, Nina hänen tyttärensä ja Gili Ninan tytär. Vera on lujatahtoinen, kibbutsilla arvostettu johtohahmo, Nina levottomien vuosikymmenten jälkeen Norjan pikkukylään asettunut erakko ja Gili omaa taustaansa pohtiva taiteilija. Naiset ja Gilin isä Rafael tekevät yhteisen matkan nykyisen Kroatian rannikolla sijaitsevalle entiselle vankilasaarelle Goli Otokille. Matkalla kuvataan elokuvaa, joka kertoisi Veran tarinan. Veran tarina alkaa Jugoslaviasta, jossa hän rakastuu serbialaiseen kristittyyn Milosiin. Heillä on pieni tytär Nina, kun Jugoslaviassa alkavat ns. stanilistien puhdistukset. Milos joutuu vankilaan ja Vera Goli Otokille. Nina on kuusivuotias ja joutuu eroon vanhemmistaan. Tästä alkaa tapahtumat, jotka aiheuttavat ylisukupolvista traumaa ja jotka selviävät matkan aikana. Kun kirjan rakenne alkaa tulla tutuksi, tarina vie mennessään.

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka, 2021 **
Hyvää mustaa huumoria. Irina, Leea ja Kirsi ovat olleet ystäviä pitkään. Irinan poika Tatu lähtee armeijaan ja Irina jää yksin. Kirsi rakastaa meikkejä ja meininkiä ja hänellä on narsistimies. Leea toipuu aivoinfarktista. Yksi heistä päätyy tutkintavankeuteen.

Miika Nousiainen: Pintaremontti, 2020 **
Sami etsii puolisoa,  äiti löytää Samin kaverin Pesosen, Suvin isä on poliisi ja Sami siivoaa moottoripyöräjengille. Sulavaa luettavaa, mutta tarina ei osunut.

Maija Kauhanen: Eliitti, 2019 **
Inkku ja Karla hakeutuvat kehyskunnasta Helsingin Eliittilukioon ja tapaavat siellä omanlaisensa Ilmon. Tämä on vielä selkeää, mutta sitten tarina hajoaa omaan makuuni sekavaksi. Teemoina ainakin kiusaaminen, ystävyys ja oman suunnan löytäminen.

Salla Thorne: Totista leikkiä (The Hating Game, 2021) ***
Oodin pokkarihyllystä. Oikein ihana chick lit kustantamossa työskentelevistä Lucystä ja Joshuasta, jotka vihaavat toisiaan. Ennalta voi arvata, mitä sitten tapahtuu, mutta se ei haittaa ollenkaan.

Marian Keyes: Enkelit (Angels, 2002) **
Samasta pokkarihyllystä. Maggie eroaa ja lähtee ystävänsä luokse Los Angelesiin. Tässä ennalta-arvattavuus häiritsee. Muutenkaan Los Angelesin filmiteollisuus eikä ulkonäkökeskeisyys kiinnostanut. 

Kevään 2022 kirjat

Camilla Läckberg: Hopeasiivet (Vingar av Silver, 2020) **
Fayen tarina jatkuu. Menestyksen tiellä on uusia haasteita. Omaan makuun vähän liian kovaa tarinaa.

Maisku Myllymäki: Holly, 2021 **
Myllymäen esikoisteoksessa luontotoimittaja Eva matkaa kuuluisan näyttelijän Hollyn asuttamalle saarelle etsimään harvinaista lintua. Linnun sijaan Eva seuraakin yhä lähempää Hollyn elämää. Teemana muutokset ihmisessä. 

Jonas T. Bengtsson: SUS (Sus, 2017) ***
Tanskassa taas, tällä kertaa päähenkilönä parikymppinen Sus. Sus asuu huonomaineisissa kerrostaloissa ja pyrkii elämään kaidalla tiellä, vaikka hänellä on kosto mielessään. Rahan tarpeessaan Sus kuitenkin ajautuu myymään huumeita koululaisille. Tässä yksi katkelma kirjasta:
Sus sytyttää jointin. Hän on aika tyytyväinen tulokseen ja ojentaa jointin pojalle. Tämä vetää syvät henkoset, olisi ehkä pitänyt varoittaa häntä ensin.

Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi (toim.): Lapset, nuoret ja älylaitteet - Taiten tasapainoon, 2019 ***
Tätä kirjaa suositeltiin jossain ja halusin saada tukea omille, aika tiukoille käsityksille älylaitteista. Kyllähän sieltä tukea löytyi ja ohjeitakin, mutta kirja piti palautata ennen kuin ehdin laittaa niitä ylös.

Deborah Levy: Elämisen hinta (The Cost of Living, 2018) ***
Tämä pieni kirja on Levyn omaelämäkerrallisen trilogian toinen osa. Kirja osuu aikakauteen, jossa Levy menettään äitinsä, eroaa miehestään ja päästää tyttärensä maailmalle. Kirjassa on paljon pohdintaa siitä, millaista on olla vapaa nainen. Esimerkiksi näin:

Kun kiskoo tapettia irti tarunhohtoisesta Perheen Kodista, jossa miehen ja lasten mukavuus ja onni on pantu etusijalle, seinäpaperin takaa löytää kiitosta ja rakkautta vaille jääneen, uupuneen ja laiminlyödyn naisen. s. 20

Kyllä,... olin myös täysin samaa mieltä Kierkegaardin kanssa: "Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitäon elettävä eteenpäin." s. 85-86.

Tunsin monta ilmeisen vahvaa naista, jotka olivat luoneet kodin kaikkia muita varten mutteivät itse tunteneet oloaan mukavaksi perheensä kodissa. He olivat mieluummin toimistolla tai missa tahansa he sitten työskentelivätkin, koska siellä he eivät olleet vain vaimon asemassa. s. 88

Välillä hän pohtii ystäviensä elämää. Tässä ystävättären miestä, joka ei koskaan katsonut vaimoaan.

Ehkä mies halusi viestittää naiselle halveksuntaansa: jos katson sinuun, luulet pian olevasi minulle olemassa. Tai: jos katson sinuun, näet että rakastan sinua, enkä halua antaa sinulle sellaista vaikutelmaa. Tai: kun en koskaan katso sinua, viestitän etten halua sinunkaan katsovan minua. Jos katsot minua liian läheltä, huomaat, että tunnen olevani säälittävä, häpeällinen ja avuton. s. 90

Joel Haahtela: Adèlen kysymys 2019 ***
Yhtä kaunista tekstiä kuin Hengittämisen taito, mutta pienempi teos. Tällä kertaa ollaan eteläranskalaisessa luostarissa, jonne suomalainen mies on lähtenyt etsimään hengen valoa. Hänen ystävänsä löysi samaisesta luostarista aikoinaan elämälleen tarkoitusta ja paikka alkoi kiehtoa miestä. Luostarin alueella tapahtui ihme 1000-luvulla. Nuori Adèle tippui kallionjyrkänteeltä ja säilyi vahingoittumattomana. Tapauksen jälkeen hän teki ihmeitä ja hänet julistetiin pyhimykseksi. Mies tutkii asiaan liittyviä vanhoja tekstejä ja osallistuu luostarin arkeen. Samaan aikaan mielessä on Suomessa oleva puoliso Vuokko. Vuokon ajatteleminen ja kylällä asuvaan Yvonneen tutustuminen tuntuvat pitävät miehen liikaa kiinni maanpäällisessä elämässä. Tämän ajatuksen laitoinkin siitä ylös:

Sammutan kynttilän ja makaan vielä hetken pimeässä. Muistan kuinka Vuokko joskus sanoi, että minä olin usein kuin kaksi ihmistä, jotka eivät löytäneet toisiaan. Toinen teki kaiken niinkuin piti, mutta toinen pysyi täysin kateissa. Enkä minä koskaan päästänyt kahta samaan huoneeseen, vaan vartioin visusti ovea niiden välissä. Eikä hän kateissa olevaa pelännyt, vaan sitä joka teki kaiken niin kuin piti, päivästä toiseen, säntillisesti. Kuin elämä olisi ollut pelkkä algoritmi, joka kerran päättyy viimeiseen vaiheeseen. Mutta hän ei halunnut itse olla algoritmi, vaan elävä ja hengittävä nainen. s. 47

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja (The French Photographer, 2019) ***-
Historiaa ja romantiikkaa sopivassa suhteessa kahdessa aikatasossa. Mennyt aika toimi paremmin, niin kuin yleensäkin. Silloin oltiin vuodessa 1942 ja Voguen entinen malli Jessica May lähtee kirjeenvaihtajaksi Eurooppaansodan keskelle. Ensimmäinen kohde on Italia, jossa Jessica on keskellä kenttäsairaalan kauheuksia. Romanssi syttyy laskuvarjojääkäri Dan Hallworthin kanssa vähän vahingossa. Sota naisen näkökulmasta on mielenkiintoinen. Takaumia katsellaan vuoden 2005 Ranskasta, jonne australialainen taidekuriisi D'Arcy Hallworth on saanut kutsun salaperäiseltä valokuvaajalta. Tämä osuus on enemmän hömppää. Nappasin sieltä kuitenkin tällaisen kohdan talteen:

Samassa hän oivalsi, mitä Balzac oli tarkoittanut sanoessaan, että ihmisen persoona rakentuu hengen kerroksista, jotka karsiutuvat pois joka kerta, kun hänestä otetaan valokuva. Jessin D'Arcystä ottamat valokuvat olivat karsineet pitkälti pois sen, mitä D'Arcy oli kuvitellut olevansa, ja se kaikki oli ollut tarpeetonta. s. 462

Jonas T. Bengtsson: Olipa kerran (Et eventyr, 2011) ***
Varasin samantien Ehdonalaisen jälkeen aiemmatkin Bengtssonin kirjat. Tämä on niistä ensimmäisenä suomennettu. Tykkäsin myös tästä. Ensimmäinen puolisko kirjasta oli erityisen hieno. Siinä kertojapäähenkilö Peter on 6-vuotias. Ajassa ollaan 80-luvulla ja Peter ja isä asuvat kahdestaan. Isä tekee pimeänä erilaisia hanttihommia ja Peter kulkee välillä töissä mukana, usein piirustusvälineet mukana. Aika ajoin isän työt loppuvat ja he muuttavat. Kasvoiltaan sairaan vanhan rouvan villiintyneen puutarhan ruotiminen on yksi parhaista työpaikoista. Peter tulee kouluikään, mutta isä ei laita häntä kouluun, vaan opettaa itse. Isä on selvästi lukenut mies, joka on jostain syystä ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Loppuosassa kirjaa Peter yrittää saada selville isänsä kohtaloa.

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti (The Man Who Died Twice, 2021) ***
Brittiläisen koomikon ja juontajan toinen romaani. Esikoisromaani Torstain murhakerho on ollut kaikkien aikojen nopeimmin myynyt esikoisrikosromaani. Kirjan takaliepeessä kirjoja kuvataan hyvänmielen dekkareiksi. Sellainen tämä kirja todella oli. Murhamysteeri, jota selvittävät seniorit Joyce, Ibrahim ja Ron johtajanaan eläköitynyt salaisen palvelun agentti Elizabeth. Elizabethin aiempi mies on sotkeutunut timanttien katoamiseen ja antaa Elizabethille kirjeessä vihjeitä. Ihmisten päitä ammutaan tohjoksi ja samaan aikaan puolustetaan Ibrahimia, joka on loukkaantunut pahoinpitelyssä. Samaan aikaan päätöntä menoa ja laadukasta viihdettä. Elizabethilta vielä tämmöinen viisaus tuli merkittyä lukiessa ylös:

"Jotkut ihmiset, joita elämässä kohtaa, ovat sääennustajia, kun taas toiset ovat itse sää." ... "Meillä sääennustajilla, meillä on aina sormi ilmassa, koska haluamme tunnustella mistä päin tuulee. Me emme pidä yllätyksistä." "Te taas olette itse sää. Te liikutte oman mielenne mukaan ja toimitte tunteidenne pohjalta. Teette asioita kuhnailematta ja huolehtimatta liikoja." Sitten hän kertoo tarinan siitä, kun oli miehensä Stephenin kanssa Venetsiassa. Stephen oli ehdottanut, että vietetääm koko viikonloppu ilman matkaoppaita, harhaillaan vain ja eksytään. Tutkitaan, millaista taikaa seuraavan kadunkulman takaa löytyy. Elizabethin mielestä se on "äärimmäisen tehotonta toimintaa". Niinpä Elizabeth opettelee kaikki tärkeät kohteet matkaoppaista etukäteen ja paikan päällä he harhailevat sinne tänne osuen "sattumalta" hienoihin paikkoihin. "Matka oli täydellinen, ja Stephenin mielestä koko viikonloppu oli yhtä taianomaista sattumaa. Se taas johtuu siitä, että hän on sää ja minä olen sääennustaja. Hän uskoo kohtaloon, kun taas minä olen kohtalo", Elizabeth toteaa ja sanoo lopuksi: "Jokaisessa suhteessa olisi hyvä olla yksi kumpaakin lajia." s. 198-201

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema (The Death of Vivek Oji, 2020) ****
Vivek Ojin kuolema on tiedossa jo kirjan nimen perusteella, mutta se ei haittaa lainkaan kun kuolemaa aletaan taustoittamaan. Vivek on parikymppinen nuori, joka on palannut kotiin isän ja äidin luo kesken opintojen lepuuttamaan hermojaan. Lapsuudenystävät Somto ja Olunne saavat hänet virkistymään ja nuoret viettävät paljon aikaa yhdessä ystävänsä Jujun ja Vivekin serkun Ositan kanssa. Erityisesti Vivek ja Juju tuntevat isosti ja tulevat lukijaa lähelle. Lukija saa vihjeitä siitä, mitä on tapahtunut ja on aina askeleen edellä kirjan henkilöitä. Hienosti rakennettu tarina identiteettiään hakevista nuorista, jossa Nigeria näyttäytyy valitettevan konservatiivisena.

Jonas T. Bengtsson: Ehdonalainen (Fra blokken, 2020) ***+
Takakannen mukaan hyytävä psykologinen trilleri ystävyyden hinnasta. No, ehkei ihan hyytävä, mutta erinomainen trilleri joka tapauksessa. Kolme Kööpenhaminan pahamaineisen lähiön tornitaloissa varttunutta poikaa on kasvanut aikuisiksi kukin tahoilleen. Danny pääsee kirjan alussa vankilasta, Christian työskentelee poliisina, mutta hammaslääkäriksi opiskeleva Malik on kadonnut. Danny ryhtyy etsimään Malikia ja saa apua myös Christianilta. Vuorotellen kukin on lukujen kertojana ja vyyhti kiertyy vähitellen auki. 

Leïla Slimani: Toisten maa (Le pays des autres, 2020) **+
II maailmansodassa Ranskan puolella taistellut marokkolainen Amine ja ranskalainen Mathilde rakastuvat sodan jälkeen, menevät Ranskassa naimisiin ja muuttavat Marokkoon. Aminen suvulla on kaupungin ulkopuolella ränsistynyt tila, jossa Amine ryhtyy yrittämään jos jonkinmoista viljelystä. Lapsia syntyy kaksi ja Mathilde asettuu vähitellen yhä enemmän uuden kotimaansa kulttuurin naisen rooliin. Se ei ole helppoa. Lisäksi alkaa riidat siirtolaisten ja paikallisten välillä, jotka muuttuvat verisiksi yhteenotoiksi. Sinänsä mielenkiintoista historiaa Mathilden kautta, mutta ei jotenkin kuitenkaan temmannut mukaansa.

Aino Vähäpesola: Onnenkissa, 2019 ****
Nuoren naisen kasvusta autofiktiivisellä otteella. Edith Södergranin runojen feministisestä tulkinnasta gradua kirjoittavalla parikymppisellä päähenkilöllä on paljon ajatuksia elämästä. Minkälaisten arvojen mukaista elämää hän haluaa itse elää. Tämä vaatii aika ajoin joogaa, jotta päässä hyrräävät ajatukset edes hetkeksi pysähtyisivät. Kirjassa on paljon tätä ajatusten virtaa naiseudesta, joogasta, seksistä, Edith Södergranista, raitapaidoista ja siitä, millaista on elää setien ehdoilla rakennetussa maailmassa (sisäkannen teksti). Ihanaa nuorta älyllistä pohdintaa ja samalla mukava pienoiselämänkerta Edith Södergranista. Merkkasin lukiessani useita kohtia (tarralappuja 8 kpl). Tässä muutama:

Yliopiston kirjallisuuden tutkimuksen luennoilla (s. 41): Tunne on kuitenkin henkilökohtaista, henkilökohtainen epämääräistä, ja epämääräisyys tieteen vihollinen. Henkiläkohtainen kuuluu käsitellä iltaisin. Luennolla ei kuulu puhua siitä, kuinka tuntee saaneensa uuden perspektiivin omiin tai puolison narsistisiin taipumuksiin luettuaan vaikkapa Dorian Grayn muotokuvan tai Vuosisadan rakkaustarinan.

Graduseminaarissa (s. 45): Punoitukselle ja kainalohielle silkkipaidassa oli monia mahdollisia syitä mutta kyyneleille vain yksi. 

Ruuhkaratikassa (s. 49): ...sisään tuli pariskunta. Heillä oli päällään sunnuntaikävvelylle tyypilliset vaatteet, eläkeläisen teeskentekemättömät vaatteet. He pelmahtivat iloisina vaunuun, jossa ketään ei näyttänyt kiinnostavan mikään. Me muut seisoimme mahdollisimman kaukana toisistamme mutta ruuhkan vuoksi kuitenkin tiheästi. Täytimme vaunun kuin viljellyt kuuset.

Muistista (s. 124): ... olen ymmärtänyt yhden uuden syyn siihen, että vanhat ihmiset kertovat tarinoita. He muistavat millaista on ollut, mutta on hirveän hankalaa ymmärtää oikeasti eläneensä tapahtumat. Sitä vain kertoo, kuuntelee omaa puhettaan itsekin kiinnostuneena, kuin kuuntelisi tarinaa jonkun toisen elämästä.

Jussi Konttinen: Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, 2019 *****
Toimittaja Jussi Konttinen on jo aiemmin asunut Venäjällä ja käynyt Siperiassa. Nyt suuri haave toteutuu, kun hän muuttaa vuodeksi (ja myöhemmin vielä kahdeksi kuukaudeksi) Siperiaan vaimonsa ja kolmen alle 10-vuotiaan poikansa kanssa. Perhe asettuu pieneen Töhtyrin kylään Jakutian maakuntaan, josta Konttinen matkaa eri puolille Siperiaa. Perhe elää arkeaan Töhtyrissä, yksi lapsista koulussa, kaksi päiväkodissa. Kirjassa on 47 lukua, joista jokainen on äärimmäisen mielenkiintoinen. Vierailu timanttikaivoksella, vuorokausi satunnaisen vaalipaikan tuulikaapissa, tundralla moottorikelkalla ja porolla paikallisten kanssa, mammutin syöksyhampaiden etsintä ikiroudasta. Kuin lukisi Kuukausiliitteen artikkelin toinen toisensa perään. Kirjan lukeminen kestää viikkoja, kun kerralla sulattaa 1-3 lukua. Parhaiten mieleen jää perheen arki jäätävissä 50 asteen pakkasissa, mutta myös Konttisen reissut muualle Siperiaan. Hienosti toimitettu kirja, jossa neljä kuvaliitettä tekee sanat kuviksi.

Sally Rooney: Beautiful World, Where Are You, 2021 ****
Synttärilahja, jota ei enää tarvinnut odottaa kirjastosta. Sama tapa kirjoittaa kuin aiemmissakin romaaneissa. The evening after she received this email, Eileen was walking through Temple Bar toward Dame Street (s. 98). Tässä kirjassa päähenkilöt ovat jo kolmekymppisiä (ja vähän päälle) ja ollaan siinä käännekohdassa, kun nuoruus jää taakse ja on astuttava aikuisuuteen. Kukaan ei varsinaisesti jarruttele tätä muutosta, mutta kaikki ovat omalla tavallaan yksin päätöksen edessä. On Alice, menestynyt kirjailija, joka muuttaa Dublinista pienelle paikkakunnalle isoon taloon ja tapaa varastossa töissä käyvän Felixin. On Eileen, Alicen paras kaveri Dublinissa, joka on juuri eronnut pitkästä suhteestaan. Ja on Simon, Eileenin lapsuudennaapuri, joka on harvinaisen hyvä ystävä. Kirjassa vuorottelevat Alicen ja Eileenin syviä ajatuksia ja arkisia tapahtumia sisältävät sähköpostit sekä pätkät Alicen ja Eileenin tämänhetkisestä elämästä. Kun Eileen ja Simon saapuvat Alicen ja Felixin kylään vieraiksi, nousee isoja teemoja ja isoja tunteita.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen, 2020 ***
Esikoisteos, jossa nainen kertoo sattumuksia ja kohtauksia elämästään ei niin kronologisessa järjestyksessä. Luvut sisältävät hänelle tärkeitä asioita, niitä asioita joiden kautta hän pohtii olemistaan naisena ja niitä asioita, jotka ajavat häntä kohti äitiyttä. Peilinä on poikaystäviä, lapsuudenperhe, poikaystävän lapsi. Nainen miettii onko valinnat oikeita vai olisiko pitänyt päättää toisin. Samaan aikaan tässä on hyvä. Lukuja lukee kuin tuntisi naisen ja sitten ei kuitenkaan tunne.

Laura Manninen: Sitten tapasin pehmeän miehen, 2020 ***-
Päähenkilöllä sama etunimi kuin minulla. Tästä syystä lukeminen oli välillä omituista. Marjaana ei ole kovin yleinen nimi, joten harvoin sitä näkee tai kuulee. Kirja alkaa lauseella: Minä pidän miehistä. Ja näin tosiaan on. Marjaana kertoo seurustelukumppaneistaan kutsumalla heitä määräävän piirteen mukaan. On urheileva mies, sympaattinen asuntosijoittaja, taiteellinen mies, kompostoiva mies, kalastava mies, naprapaatti. Ja sitten on pehmeä mies. Katkaiseeko pehmeä mies suhteiden jatkuvan virran?

Naoise Dolan: Jänniä aikoja (Exciting Times, 2020) ***
Irlantilaisen Dolanin esikoisteosta on verrattu Sally Rooneyn Normaaleihin ihmisiin. Rooney on kyllä parempi :) Mutta hyvä kirja oli tämäkin. Romaani sijoittuu Hongkongiin, jossa irlantilainen Ava opettaa englantia tikkaiden lapsille. Kyseessä ei ole mikään ihannetyö, mutta Ava ikäänkuin lilluu Hongkongissa paremman puutteessa. Ava tapaa brittiläisen invertointipankkiirin Julianin ja heillä alkaa ystävyys-rakkaus- suhde. Pian Ava asuu Julianin kämppiksenä hienossa asunnossa. Kun Julian lähtee pidemmälle työmatkalle, Ava tutustuu paikalliseen juristiin Edithiin. Yhtäkkiä itsekseen viihtyvällä Avalla on kaksi suhdetta.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (2014) ***
Ensin ajattelin, etten jaksaisi kirjaa sodanjälkeisistä vuosista, perheestä metsätilalla. Ja tätä kaikkea kokoamassa jälkipolvi nykyhetkessä. Kuin olisin lukenut vastaavia jo monta (ehkä yhden?). Kirja kuitenkin tempaisi mukaansa. Perheen äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sitä seuranneet tapahtumat näkyvät vielä vuosikymmentenkin jälkeen suvun jäsenissä. Mieleeni piirtyi kuvaa tilan rakennuksista ja ihmisistä siellä. 

Martta Kaukonen: Terapiassa (2021) **
Esikoisteos, jota kuvataan takakannessa psykologiseksi trilleriksi. 20-vuotias sarjamurhaaja Ira tekee ja suunnittelee kerrassaan epämiellyttäviä tekoja. Clarissa on psykoterapeutti, joka saa Iran asiakkaakseen. Clarissalla on puolisona Pekka, joka on kuvassa myös pikku hiljaa mukana. Liian epämiellyttävää väkivaltaa ja tuskaisia taustoja jotta olisin voinut nauttia tarinasta.

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen (2021) **+
Kirjailijan tyylin tunnistaa, mutta jostain syystä tämä ei viehättänyt samoin kuin aiempi kirja Kerrostalo. Syyllisessä on kaksi aikatasoa. Toisessa nelikymppinen somevaikuttaja on jo sellissä pidätettynä ja toisessa tasossa eletään aikaa, joka johti tähän. On pyramidihuijausta lisäravinteilla, maksamattomia laskuja lipaston alalaatikossa, erikoinen taiteilijaäiti vastapäisessä kerrostalossa ja kruununa miehen pelottava veli, joka muuttaa myös kulmille. 

Jenny Offill: Ilmastoja (Weather, 2020) ***
Hyvin samankaltaisesti kirjoitettu kirja kuin Offillin aiempi romaani Syvien pohdintojen jaosto. Kirja koostuu kappaleista, jotka ovat pituudeltaan muutamasta rivistä puolikkaaseen sivuun. Kappaleet liittyvät toisiinsa väliin tiukasti, väliin hyvinkin väljästi. Päähenkilö Lizzie on keskeyttänyt opintonsa ja työskentelee kirjastossa, jossa pääsee seuraamaan asiakkaita ja vastailemaan heidän monenmoisiin kysymyksiinsä. Kotona on mies Ben, joka on tottunut siihen, että olen pelkkää puhetta enkä yhtään toiminnan ihminen, mutta hyvän tahdon potin kasaamiseen meni pitkä aika (s. 170) ja poika Eli. Ajatuksissa ja arjessa pyörivät myös veli Henry, joka on toistaiseksi kuivilla huumeista ja Sylvia, Lizzien vanha mentori yliopistolta, joka luennoi ilmastonmuutoksesta. Nopeaa ja nautittavaa luettavaa.

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (All den luften som omger oss, 2018) ****
En tiedä mikä minua tämän kirjailijan tyylissä viehättää, mutta en melkein malttanut lukea kirjaa, kun tiesin ettei jatkoa seuraa ainakaan ihan heti. Jollain tapaa tulee mieleen Knausgård ja muutenkin tämän ajan autofiktiivinen henki. Toisaalta usein se jo vähän ärsyttää, mutta ei tämän kirjan kanssa ollenkaan. Tom on tutkinut vanhaa murhaa, joka tapahtui hänen lapsuuden kotipaikallaan Huddingessä, kun Tom oli teini-ikäinen. Paikkakuntalainen nuori mies, Mikael K löydettiin luolasta murhattuna. Tapausta ei ole koskaan ratkaistu. Tom kokoaa tutkimuksiaan kirjaksi. Sitten omassa elämässä tapahtuu sellaista, että Mikael K unohtuu. Tästä Malmquist on kirjoittanut kirjan Joka hetki olemme yhä elossa, jonka luin kesällä 2020 ja pidin paljon. Kun kirjan tapahtumista on vierähtänyt aikaa useampi vuosi, Tom palaa Mikaelin tapaukseen. Ilma joka meitä ympäröi koostuukin kahdesta osasta, ennen ja jälkeen Karinin kuoleman. On liikuttavaa kuinka Tom paneutuu Mikaelin tapaukseen ja käy samalla omaa surutyötään. Lopulta Mikaelista on päästettävä irti.

Jojo Moyes: Tähtien antaja (The Giver of Stars, 2019) ***
Vähän erilainen Moyes. Kirja sijoittuu 1930-luvun Kentuckyyn, jonne Alice saapuu nuorena vaimona Englannista. Elämä pikkukylässä rajoittuu kotiin, jossa miehen isä määrää ja mies etääntyy Alicesta. Alice liittyy kiertävään kirjastoon ja saa sisältöä elämäänsä. Kiertävää kirjastoa johtaa Margery, vahva nainen, jota myöhemmässä vaiheessa kirjaston muut naiset ryhtyvät puolustamaan. Naiset kulkevat vuoristoista seutua ratsain kirjat satulalaukussa säässä kuin säässä. Liikkuva kirjasto-hanke (Horseback Librarian programme) vuosilta 1935-1943 on toiminut innoittajana.

Ritva Hellsten: Raija (2020) **+
Kirjailija Ritva Hellsten kirjoittaa siskonsa, kirjailija Raija Siekkisen tarinaa. Raija kuoli tulipalossa vuonna 2004. Tästä tapahtumasta kirja alkaa ja päättyy. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti hän-muodossa. Tämä tyyli jollain tapaa etäännyttää ja jopa häiritsee lukemista. Raijasta ei oikein saa otetta. Kipuilu taiteilijuuden ja arjen sekä nykyisyyden ja lapsuuden välillä kuitenkin koskettaa.

Meri Valkama: Sinun, Margot (2021) ***+
Toimittajan esikoisteos, jonka tapahtumapaikkana on kirjoittajan lapsuudesta tuttu Itä-Berliini. Päähenkilö palaa lapsuutensa Berliiniin etsimään sitä osaa itsestään, joka jäi aikoinaan kaupunkiin, kun perhe palasi isän komennukselta yllättäen takaisin Suomeen. Tarina ja tapahtumapaikka kiehtovat ja niitä pyörittelee mielessään vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Joku tekstissä tuntuu toimittajamaiselta, mutta vain paikka paikoin.

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (2020) *****
Aivan ihana kirja. Perhesiteitä, ajattelua, Kreikan saari ja sopivansorttista hengellisyyttä. Suomalaisen kirjakaupan sivuille teosta kuvataan näin: Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää. Kieli oli niin kaunista, että olisin halunnut laittaa tähän muutaman otteen. Valitettavasti en ehtinyt ennen kuin kirja piti palauttaa kirjastoon.

Joululoman 2021-2022 kirjat

Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus (L'Ênigme de la Chambre 622, 2020) ***-
Sveitsiläisen Dickerin neljäs romaani sijoittuu pankkiirimaailmaan ja Sveitsin Alpeille. Aikatasoja on paljon ja ne vaihtelevat niin nopeaan, että lukukokemus on aika pirstaleinen. Juuri kun pääsee fiilikseen, aika ja paikka vaihtuvat. Tarina on kyllä upeasti rakennettu, kulman takana odottaa aina uusi yllätys. Nykyhetkessä itse Joël alkaa tutkimaan vanhassa luksushotellissa tapahtunutta murhaa, sillä hän on kirjoittamassa siitä kirjan. Huonetta 622 ei enää ole, sillä se toisi ikäviä muistoja mieleen. Murha sattui hotellissa Ebezner-pankin suurviikonlopun aikaan, jolloin pankin johtokunta oli valitsemassa uutta johtajaa. Vierekkäisissä huoneissa majoittuivat edellisen johtajan poika Macaire Ebezner, johtokunnan jäsenet Macairen serkku Jean-Bénédict Hansen, tämän isä Horace Hansen ja rikas venäläinen Tarnogol sekä hotellin piccolosta pankkiirimaailmaan noussut Lev Levovitch. Hotellille saapuu myös Macairen vaimo ja Levin rakastaja Anastasia. Yksi heistä murhataan.

Raven Leilani: Kiilto (Luster, 2020) ****
Takaliepeestä: Raven Leilani (s. 1990) on New Yorkissa asuva esikoiskirjailija ja kuvataiteilija, joka on valmistunut New Yorkin yliopistosta kirjoittamisen ohjelmasta. Kirjan päähenkilö on 23-vuotias Edie, joka asuu torakoita ja hiiriä vilistävässä kimppakämpässä New Yorkissa, työskentelee lastenkirjatoimituksen johtavana toimituskoordinaattorina koeajalla, on ollut kaksi vuotta maalaamatta, on yksinäinen lukuunottamatta lukuisia seksisuhteita. Molemmilla kokemuksia siitä, millaista on olla nuori musta 2000-luvun New Yorkissa. Edie saa potkut ja ajautuu asumaan keski-ikäisen valkoisen rakastajansa Ericin, tämän vaimon Rebeccan ja heidän adoptoimansa Akitan luo. Järjestely on kummallinen, mutta Edie tuntee olonsa turvalliseksi. Teksti on kuin kooste eripituisista mininovelleista, jotka kuitenkin liittyvät saumattomasti toisiinsa. Paljon pitkiä, toteavia lauseita, jotka kuitenkin sisältävät paljon sanomatonta. 

Tapan torakan keittiössä, otan kupillisen haaleaa kahvia ja istuudun työpöytäni ääreen, missä ennen töihin ryhtymistä silmäilen netistä minua paremmin pärjäävien kavereiden valokuvia, sitten artikkelin mustasta teinistä, joka tapettiin 115. kadulla kädessään ase, joka sittemmin todettiin suihkupääksi, sitten artikkelin mustasta naisesta, joka tapettiin Grand Concoursella kädessään ase, joka sittemmin todettiin kännykäksi, syvennyn kommenttiosastoon ja teen vähän nettiostoksia, eli poimin neljä mekkoa ostoskärryyn tiukasti teoreettisena harjoituksena ja annan sivun vanhentua. s. 65.

Ruth Ware: Valhepeli (The Lying Game, 2017) ***
Englannin rannikolla on vuorovesimylly, jossa asuu saman kylän sisäoppilaitoksen kuvaamataidon opettaja tyttärensä Katen kanssa. Sisäoppilaitoksen uudet oppilaat Isa, Fatima ja Thea tutustuvat Kateen ja heistä tulee erottamaton nelikko. Kouluvuosinaan heidän hupiaan on Valhepeli, jolla he ärsyttävät muita. Myöhemmin tyttöjen tieto eroavat, kunnes Kate kutsuu heidät koolle vuosia myöhemmin. Merestä on löytynyt jotain, joka uhkaa heidän yhteistä salaisuuttaan.

Alex Schulman: Unohda minut (Glöm mig, 2016) ****
Ruotsin vuoden 2017 kirja on autofiktiivinen tarina äidin ja pojan suhteesta, jolla Schulman nousee esiin myös menestyvänä kirjailijana. Mediapersoonana (mm. kolumneissaan ja podcasteissään) hän on Ylen haastattelun 2.4.2021 mukaan kärkäs ja pisteliäs, mutta hänen kirjansa ovat kauniisti kirjoitettuja ja herkkiä. Niin tämäkin kirja, jossa veljekset yritävät saada äitiään hoitoon. Vuosien ajan vaiettu alkoholiongelma nostetaan viimein päivänvaloon.

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä (The Last Anniversary, 2005) ***
Australialaista viihdettä parhaimmillaan: Sophien ja Thomasin suhde on jo päättynyt, kun Sophie perii Thomasin isoäidin talon pienellä saarella, jossa asuu puoli sukua. Kun Sophie muuttaa taloo, hän pääsee osalliseksi suvun ihmisistä ja tarinoista. Merkillisin tarina on se, jossa vauva Munro löydettiin hylättynä vuosikymmeniä sitten.

Adeline Dieudonné: Oikeaa elämää (La vraie vie, 2018) ***-
Belgialaisen näyttelijän Dieudonnén ensimmäinen romaani on saanut useita palkintoja ja siitä on tekeillä elokuva. Vaikka takakannessa lukee, että raivoisaa ja runollista nuoren tytön kasvutarinaa on kuvailtu romaaniksi jossa "satujen viattomuus kohtaa Stephen Kingin trillereiden kauhun.", kirjan raakuus yllättää. Päähenkilö on tyttö, jonka isä on väkivaltainen, äiti pala seinää ja pikkuveli muuttuu nähtyään kamalan onnettomuuden. Sisko yrittää saada pikkuveljen takaisin sellaiseksi kun hän oli ennen onnettomuutta. Kaiken kurjuuden keskellä tytöllä on ihmeellinen määrä uskoa ja toivoa. Miinus liiasta raakuudesta.

Syksyn 2021 kirjat

Glennon Doyle: Rakkauden soturi (Love Warrior: A Memoir, 2016) ****
Glennon Doyle on suosittu bloggaaja ja kirjailija. Rakkauden soturi ja aiemmin ilmestynyt esikoisteos Carry on, Warrior ovat molemmat New York Timesin myyntimenestyksiä. Rakkauden soturi on autofiktio, joka tyyliltään muistuttaa hieman self help - kirjoja. Glennonin nuoruuteen kuului syömishäiriö ja päihteet, jonka jälkeen hän perusti perheen ja alkoi luoda uraa kirjailijana. Rakkauden soturi alkaa nuoruuden vuosista, mutta keskittyy pääasiassa siihen hetkeen, kun hänen avioliittonsa on vaakalaudalla. Kirja herättää paljon ajatuksia ja tuo omia tunteita pintaan.

Elina Viinamäki: Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita, 2021 ****
Sallalaisen humanistin ja opettajan esikoisteos on erittäin hyvä novellikokoelma. Henkilöhahmot ovat sopivasti vinksallaan, että voisivat melkein olla uskottavia. Kaikissa novelleissa on selkeä teema ja hersyvää kieltä. Paras on ehdottomasti se, jossa leski murehtii miehensä hautajaisissa arkkuun valittua pukua.

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää (The Nine Lives of Rose Napolitano, 2021) **
Rose ja Luke ovat naimisiin mennessään molemmat sitä mieltä, että he eivät halua lapsia. Kirjan ideana toimii vaihtoehtoiset jatkot tähän tilanteeseen. Jatkoja on yhteensä yhdeksän, jotka kattavat varmasti lähes kaikki mahdolliset erilaiset variaatiot. 

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän (Divorare il cielo, 2018) ***+
Alkulukujen yksinäisyyden kirjoittaja, kirjailija ja teoreettisen fysiikan tohtori Giordano, on saanut paljon palkintoja. Jopa taivas on meidän on melkein 600-sivuinen, kolmeen osaan jaettu romaani Etelä-Italian maaseudulla ystävystyvistä nuorista. Teresa on Torinosta, mutta viettää paikkakunnalla isoäitinsä luona kesiä. Hän tutustuu naapurin maatilan kolmeen poikaan: Nicolaan, Berniin ja Tommasoon. Naapuritilan aikuisille usko ja luonto ovat tärkeitä. He ovat ottaneet oman poikansa Nicolan lisäksi kasvattilapsia, jollaisia myös Bern ja Tommaso ovat. Nuoruuden kesinä Teresa ja Bern rakastuvat, mutta kun Teresa lähtee talveksi Torinoon, yhteys katkeaa. Teresa kuulee vasta vuosia myöhemmin Tommasolta, mitä poikien ja paikallisen tytön, Violaliberan, kanssa tapahtuu. Nämä tapahtumat jäävät jokaisen pojan sieluun. Nuorina aikuisina nuoret asuvat maatilalla luonnonmukaisesti. Onni ei kuitenkaan kestä loputtomiin, vaan nuorten tiet hajaantuvat. Yhdestä tulee poliisi, yksi perustaa perheen, kaksi jatkaa maatilalla. Myöhemmin osa nuorista ryhtyy suojelemaan sairauden saamia oliivipuita ja ajautuu yhä radikaalimpaan toimintaan. Romaanin kertojana toimii Teresa. Kirjan takakannessa nostetaan teemaksi maatilan alkuperäisen isännän, Cesaren lausumat sanat: "Jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto." Näin kirjassa tosiaankin on, ääripäästä toiseen. Valo on kirkkainta valoa ja varjo tumminta varjoa.

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick, 2013 **
Chick Lit Kabulista. Toimittajat joutuvat sodan melskeisiin ja tasapainottavat kauhuja bileillä ja ihmissuhteilla. Aika räikeä ristiriita työn ja vapaa-ajan välillä. Toimittajana Heikkilä kyllä tuo uskottavuutta tapahtumiin,

Emma Rous: Täydelliset vieraat (Perfect Guests, 2021) ***
Mysteeriromaani kahdella aikatasolla Raven Hillin kartanossa Englannissa. Nykyhetkessä kartanossa järjestetään mysteeripeli, johon on kutsuttu kymmenkunta juhlavierasta esittämään heille etukäteen ohjeistettuja rooleja. Samaan aikaan kun peli kartanossa käy yhä oudommaksi, taustatarina kertoo kartanon ajoista parikymmentä vuotta aiemmin. Silloin kartanossa asui Averellin perhe, isä, äiti ja tytär Nina. Orpokodissa asunut Beth muuttaa perheen luokse 14-vuotiaana, ystävystyy Ninan kanssa ja kokee kuuluvansa perheeseen. Pelin hahmot alkavat kummasti muistuttaa taustatarinan henkilöitä...

Marian Keyes: Hurmaava mies (This Charming Man, 2008) ***
Taas löytyi lukematon Keyes-viihderomaani. Tässä poliitikko Paddy de Courcy ilmoittaa menevänsä naimisiin ja tieto saa neljä naista enemmän tai vähemmän sekaisin. Paddyn tyttöystävä Lola pakenee rannikon pikkukylään (ja tutustuu paikkakuntalaisiin), toimittaja Grace yrittää saada Lolalta haastattelua (ja myöhemmin myös puolustaa sisartaan Marnieta) ja Alicia on tuleva vaimo. Kun tytöt lyövät hynttyyt yhteen, alkaa ajojahti. Hyvää viihdettä.

Robert Seethaler: Kokonainen elämä (Ein ganzes Leben, 2014) ***
Alpeilla syntyneen ja kasvaneen Andreas Eggerin elämä ei ole helpoimmasta päästä. Raskaita lapsuus- ja nuoruusvuosia seuraa rakastuminen ja kodin perustaminen ihanan Marien kanssa. Tämä elämänvaihe päättyy lumivyöryyn. Andreas joutuu myös sotaan ja sotavankeuteen. Palatessaan laaksoon, hän jatkaa sekatyömiehenä ja pääsee myös rakentamaan ensimmäisiä kondolihissien linjoja. Kirja päättyy siihen, kun Egger ensimmäisen kerran poistuu laaksosta vapaaehtoisesti. Kirjaa on takaliepeen tekstin mukaan verrattu John Williamsin Stoneriin. Kieltämättä samanlaista eleetöntä kerrontaa, mutta kyllä Eggerin elämässä on hurjemmat käänteet.

Michael Cunningham: Samaa sukua (Flesh and Blood, 1995) ***
Kun kirjastosta ei tullut varauksia tarpeeksi nopeasti, niin löytyi tämä kirja kirjahyllystä. Constantine Stassos saapuu siirtolaisena Kreikasta Yhdysvaltoihin II maailmansodan lopulla. Hän perustaa perheen amerikkalaisen tytön, Maryn, kanssa. Lapsia syntyy kolme ja Constantine tekee rakennusmiehenä töitä elättääkseen perheensä. Kunnes hän tapaa baarissa maamiehensä ja he perustavat yhdessä rakennusliikkeen, joka rakentaa halvalla taloja ja myy ne kalliilla maahanmuuttajille. Perheestä tulee rikas ja he pääsevät muuttamaan hienolle alueelle. Kotona on kuitenkin riitoja, Constantine on äkkipikainen ja lapsista erityisesti Billy käy hänen hermoilleen. Ei Maryllä eikä muillakaan lapsilla helppoa ole. Heidän elämäänsä seurataan aina vuoteen 1995 saakka. Matkalla erotaan, rakastutaan, saadaan lapsia, kohdataan aids. Perheen tarina on hienosti sidottu omaan aikakauteensa.

Taavi Soininvaara: Neljäs valtakunta, 2017 ***-
Rikoksia nykyajan hengessä: turvapaikanhakijoiden murhat Suomessa, äärioikeiston nousu Euroopassa ja 'Ndranghetan mafia Italian Calabriassa. 

Marian Keyes: Aikuiset ihmiset (Grown Ups, 2020) ***-
Mukava kevyt kirja tähän väliin. Kolmen veljestä ja heidän perheensä kohtaavat lomilla ja suvun juhlissa. Kun yksi heistä saa aivotärähdyksen ja ryhtyy laukomaan totuuksia, alkaa pinna kiristymään.

Alex Schulman: Eloonjääneet (Överlevarna, 2020) ***+
Ei yhtä henkeäsalpaava kuin Polta nämä kirjeet, mutta erittäin taidokasta työtä tämäkin. Ei kuitenkaan autofiktiota vaan täysin keksitty tarina, joka keriytyy auki ja kiinni kahdesta suunnasta. Tässä hetkessä kolme veljestä on lapsuuden mökillä kuolleen äidin tuhkauurnan äärellä. Menneessä hetkessä perhe on mökillä lasten ollessa kymmenen molemmin puolin. Vuorotellen palataan minuutteja ja tunteja taaksepäin tästä hetkestä ja vastaavasti saavutaan menneisyydestä vähän isommin harppauksin tätä hetkeä kohti. Muistot keskittyvät pääasiassa yhteen mökkikesään. Perheessä kukin ikäänkuin eleli itsekseen, joskus isä antoi lapsille aikaansa, mutta pääasiassa vanhemmat touhusivat omiaan ja lapset omiaan. Vaaratilanteita syntyi ja yksi niistä muutti viimeisen kesän kulun kokonaan. 

Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing, 2018) ***+
Vihdoin tuli kirjaston jonosta tämä paljon suosituksia saanut kirja. Kirja sijoittuu Pohjois-Carolinan marskimaalle 1950-luvulle. Perheensä hylkäämä, rämelikaksi kutsuttu Kya Clark yrittää selviytyä yksin rämeikön keskellä. Vuodet vierivät ja Kya selviytyy. Hän viettää aikaansa ulkona ja oppii tuntemaan alueen eläimet ja kasvit. Syrjäisen huoltamon pitäjä vaimoineen antaa Kyalle ystävyytensä lisäksi mm. vaatteita. Kya ystävystyy myös toisen suon tutkijan, Taten kanssa. Kun Tate lähtee opiskelemaan, tyhjää tilaa täyttää kylän nuori mies Chase. Mutta sitten Chase löytyy kuolleena palotornin juurelta. Epäilykset kohdistuvat Kyaan. Oikeuskäsittelyn jälkeen tarina jatkuu vielä useiden vuosien ajan. Kurja lapsuus, yksinäinen nuoruus, suon linnut ja veneily rämeiden keskellä, piirtäminen, ystävyys Taten kanssa, pienet kurkistukset ulkomaailmaan mm. jäivät mieleen. Tunnelma on elokuvamainen ja elokuva onkin jo tekeillä. 

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti - pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Ålevangeliet, Berättelsen on världens mest gåtfulla fisk, 2019) ****
Hyvänen aika, miten mainio kirja! Vuorotellen silkkaa faktaa ankeriaasta ja muistoja isän ja pojan yhteisistä kalareissuista Ruotsin länsirannikolla. Yhteys isään löytyi aikoinaan parhaiten ankeriasta pyytäessä ja nyt poika antaa muistoille siivet tutustumalla ankeriaan tutkimuksen historiaan. Isä ja ankerias, molemmat tärkeitä. Ankeriaan salaisuuksista on vuosisatojen saatossa selvitetty jo monia, mutta vieläkään kukaan ei ole koskaan nähnyt ankeriaan kutevan. Kunnes muutama päivä kirjan lukemisen jälkeen ilmestyy Helsingin Sanomien Kuukausiliite (9/21), jossa on neljän aukeaman juttu - ankeriaan arvoituksesta. Ehkä tosiaan kuulemme vielä vauvauutisia Kotkan Maretariumista. Ehkä maailman merkillisimmällä kalalla on sittenkin toivoa.

Nina Wähä: Perintö (Testamente, 2019) ***-
Varsin värikäs perhekuvaus Tornionjokilaaksosta. Toimin perheessä on kiltti äiti, jyrkkä ja hallitseva isä, 12 elossa olevaa lasta sekä eläimiä syrjäisellä maatilalla. Osa lapsista on muuttanut jo pois kotoa, muutama ulkomaille (Ruotsiin ja rauhanturvaajaksi), osa samoilee omilla teillään ja osa asuu lähistöllä omien perheidensä kanssa. Tapahtumat alkavat vyöryä sekä tässä ajassa että muistoissa, kun raskaana oleva Anni palaa käymään kotiin. Isä käyttäytyy yhä hullummin ja lapset haluavat pelastaa äidin. Värikästä kieltä, värikkäitä tapahtumia sivukaupalla. Kaikki vyöryy päälle sillä vauhdilla, että lukemistä piti pakostakin pätkiä.

Deborah Feldman: Unorthodox - Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni (Unorthodox - The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots, 2012) ****
Netflix-sarjan taustalla oleva kirja piti varata heti sarjan katsomisen jälkeen. Sarja oli hieno ja niin on kirjakin. Deborah Feldman kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan New Yorkin hasidijuutalaisyhteisössä. Deborah asuu isovanhemmillaan, sillä hänen äitinsä on jättänyt liikkeen ja isästä ei ole huolehtimaan tyttärestään. Lapsena ja nuorena Deborah mm. piilottelee kiellettyjä kirjoja patjan alle, mutta todelliset haasteet hän kohtaa solmittuaan nuorena isovanhempiensa järjestämän avioliiton sinänsä kiltin Elin kanssa. Deborah ja Eli eivät ole toistensa sielujen kumppaneita millään tasolla. Lisäksi Elin perhe puuttuu heidän yksityiselämäänsä. Lapsen syntymän jälkeen muutto hieman avarakatseisemmalle alueelle ja pääsy opiskelemaan saa Deborahin päättämään, ettei hasidielämä ole häntä varten.

Eva Frantz: Kahdeksas neito (Den åttonde tärnan, 2018) ***
Toinen osa Anna Glad -dekkarisarjaa. Kansanopistossa (tai vastaavassa) on outoa meininkiä. Avannosta löytyy hukkunut. Anna Glad saa epämääräisen kirjeen. Tapahtumat tuntuvat liittyvän 30 vuotta vanhaan tragediaan. Tykkään tämän sarjan tyylistä.

Peter Frantzén: Samoilla silmillä (2013) ***+
Kurkistus Peten teini-ikään äidin, isän ja Peten kertomana. Äiti on aloittanut opiskelut toisella paikkakunnalla ja tapaa Tommin. Isä on aiemmasta kirjasta tuttu kasvatti-isä, joka raitistuu ja tapaa Seijan. Pete harrastaa nyrkkeilyä, käy koulua ja tutustuu diskossa vanhempaan Tupuun ja juo kunnon kännit seurauksineen. Selkeästi jäsennelty ja mukavasti edelleen murretta mukana.

Kesän 2021 kirjat

Liane Moriarty: Hyvä aviomies (The Husband's Secret, 2013) ****
Mikä onkaan tämän kirjan genre, niin joka tapauksessa vetävä tarina Sydneyn yhden alakoulun yhdessä käyneistä, jo aikuisista oppilaista. Tess palaa Melbournesta alakoululaisen poikansa kanssa Sydneyyn pakoon avioliittoaan. Kolmen lapsen äiti ja John Paulin vaimo Cecilia on aktiivinen koulun vanhempaintoiminnassa ja Tupperware-myyjänä. Connor on palannut vanhaan alakouluunsa liikunnanopettajaksi. Rachel on töissä koulun kansliassa, eikä muistot murrosiässä tapetusta tyttärestä jätä häntä rauhaan. Ihmisten tarinat kulkevat nykyhetkessä, mutta menneisyyskin yhdistää heitä. Suurimman salaisuuden on kirjoittanut John Paul vaimolleen. Cecilia miettii voisiko avata kirjettä, vaikka sen saisi avata vasta John Paulin kuoleman jälkeen. 

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö (En enda natt, 2014) ***
Romanttinen tarina yritysvaltaaja David Hammarista ja bisnesnainen Natalia De la Gripistä. He tapaavat ja ihastuvat ennen kuin David alkaa toden teolla valtaamaan Natalian perheyritystä.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö (Amy and Isabelle, 1998) ***-
Stroutin esikoisromaani sijoittuu pikkukaupunkiin kuten hänen myöhemmätkin teoksensa. Ja on muutenkin aivan samaa tyyliä, jollain tapaa surumielistä ja pysähtynyttä kerrontaa siitä, kun tapahtuu isojakin asioita, mutta elämä pikkukaupungissa kuitenkin jatkaa samaa latuaan. Alkuperäinen teos on nimetty äidin (Isabelle) ja tyttären (Amy mukaan). Ensimmäinen on tullut aikanaan pienen tyttärensä kanssa kahdestaan aloittamaan uuden elämän sopivan kokoiseen paikkaan. Jälkimmäinen on juron ja huolehtivaisen äitinsä kanssa erilainen kuin koulussa, jossa hän polttaa välituntisin tupakkaa Staceyn kanssa ja ihastuu matematiikan opettajaansa.

Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa - Tuulen tiellä laavakenttien poikki, 2013 ***+
Ylen teksti-tv:n toimittajan Rämön viides kirja pitkistä pyörämatkoistaan. Islannin Rämö kiersi pyörällä 7.7.-9.8.2011. Kilometrejä kertyi 2500. Kirja on koostettu iltaisin ja aamuisin teltassa kirjoitettujen päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Päivät Rämö taisteli tuulta ja kylmyyttä vastaan pyörän päällä, yöt hän nukkui teltassa tuulen ja katseiden suojassa luonnon keskellä. Maisemat tekivät maantieteilijään suuren vaikutuksen, lisäksi pitkät pyörämatkat toivat sielulle tyyneyttä, jolloin pahojakin tuulikohtia jaksoi painaa eteenpäin. Kirjan keskellä olevat kuvat toivat luonnon myös lukijaa lähemmäksi, mutta itselle kiinnostavinta oli kuitenkin tunteiden ja tunnelmien kuvaus. Kuinka itsekin pääsi rauhaan ja tien päälle ja loppumatkan Reykjavik tuntui rajulta paluulta sivilisaation pariin.

Eva Frantz: Sininen huvila (Blå villan, 2017) ***
Mukiinmenevä dekkari suomenruotsalaisista pikkupaikkakunnalla. Sininen huvila - blogia pitävä Becca Stenlund pahoinpidellään tajuttomaksi kotonaan. Poliisi Anna Glad selvittää. Dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Alex Schulmann: Polta nämä kirjeet (Bränn alla mina brev, 2018) ****
Takakannen osuva kuvaus: Kolme aikatasoa, kolme sukupolvea, yksi salaisuus. Rajun perheriidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Hänen lapsensa pelkäävät isäänsä, ja hänen vaimonsa kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen. Tosipohjaisessa romaanissaan Alex Schulman yhdistää mestarillisesti lapsuusmuistonsa ja sukunsa aidot kirjeet dramaattiseen kolmiodraamaan, jonka seuraukset säteilevät yli sukupolvien. Kertakaikkiaan upeasti kerrottu isoäidin traaginen rakkaustarina, jota melodramaattinen isoisä ei koskaan unohtanut.

Tommy Orange: Ei enää mitään (There There, 2018) ***
Oaklandista kotoisin oleva ja itseään intiaaniksi kutsuva Tommy Orange kirjoittaa tapahtumista Oaklandin powwow-juhlien ympärillä. Moni on puolikas, neljäsosa- tai kahdeksasosaintiaani, monella on alkoholismia, köyhyyttä, taikauskoa perheessä. Ja monen tiet risteävät. Hyvässä ja pahassa.

Anne Catherine Bomann: Agathe (Agathe, 2017) ***
Tanskalaisen psykologin ja kirjailijan esikoisteos on pieni tarina 71-vuotiaasta psykiatrista, joka on jäämässä piakkoin eläkkeelle. Psykiatri on yksinäinen asunnossaan tavaroiden keskellä kunnes yksi viimeisistä asiakkaista, saksalainen Agathe, herättää hänet eloon.

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen (Vom Ende der Einsamkeit, 2016) ***
Sveitsiläis-saksalaisen ensimmäinen suomennettu romaani kertoo Jules Moreausta, joka jää orvoksi lapsena ja lähetetään isosiskonsa Lizin ja isoveljensä Martyn kanssa sisäoppilaitokseen. Jokainen reagoi omalla tavallaan: vilkas ja rohkea Jules vetäytyy yksinäisyyteen, Liz sekoilee puoli elämäänsä, Marty perustaa ajattelunsa faktoihin ja saa lieviä pakko-oireita. Jules miettii kaikenlaista itsekseen ja ystävystyy ainoastaan Alvan kanssa. Alvan, jolla on omia murheita menneisyydessään. Sisäoppilaitoksen jälkeen elämä vie sisarukset eri puolille Eurooppaa. Jules ajelehtii tietämättä mitä oikein haluaa elämältään. Vuosien jälkeen sekä sisarukset että Jules ja Alva löytävät taas toisensa. Melankolinen, paikoin jopa lohduton tarina näyttää sen, millaista elämä välillä on ja kuinka se kuitenkin kantaa.

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja (Den röda adressboken, 2017) ***-
Tukholmalaisen toimittajan esikoiskirja on menestynyt sekä Ruotsissa että ulkomailla. Kirjassa 96-vuotias Doris Alm kirjoittaa tarinaansa jälkipolville. Kirjoitukset lähtevät ihmisistä, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä elämän varrella. Jokainen kirjoituksen ihminen löytyy punaisesta osoitekirjasta. Heidän nimensä yli on vedetty viiva - kuollut. Sisarentyttärentytär Jenny, joka asuu Yhdysvalloissa, on Dorikselle tärkeä ja he pitävät yhteyttä viikottaisilla Skype-puheluilla. Edes Jenny ei ole ennen kirjoituksia tiennyt, miten vaiherikas elämä Doriksella on takanaan. Jokainen pätkä Doriksen elämässä on oma irtonainen kokonaisuutensa ja niihin ehditään kurkistamaan vain pikaisesti. Muuten tykkäsin.

Peter Franzén: Tumman veden päällä 2010 ***+
Simppeliä ja jotenkin etäältä kirjoitettua tekstiä, joka vangitsee sivu sivulta syvemmälle Peten lapsuuteen. Takakannessa osuvasti: Peter Franzénin Tumman veden päällä on aseista riisuvan herkkä ja usein riemastuttava kasvukuvaus. Franzén tavoittaa lapsen tavan kokea maailma läikehtivinä yksityiskohtina. Itselle jäi mieleen kuvaukset mummosta ja papasta, joiden luokse paetaan äidin väkivaltaista puolisoa. Pappa, joka kertoilee villejä tarinoita ja luo lunta mummolan pihalla. Keminmaan murre on mukavaa luettavaa.

Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen (The Hypnosist's Love Story, 2011) ***-
Australialainen hömppä hypnoterapeuttina toimivasta Ellenistä, joka tapaa kaikin puolin täydellisen Patrickin. Tilannetta mutkistaa ainoastaan Patrickin eksä, Saskia, joka stalkkaa pakkomielteen omaisesti Patrickia ja Elleniä. Viihdyttävä ja lisämielenkiintoa Ellenin ammatista.

Johanna Holmström: Märta Tikkanen - Tyttö joka halusi juosta vetten päällä 2020 ***+

1981 syntyneen kirjailijan Johanna Holmströmin kirjoittama teos Märta Tikkasen kirjoittamista kirjoista ja sitä kautta myös elämästä. Taustana Märtan kirjottamien kirjojen lisäksi hänen kirjeenvaihtoaan ystäviensä kanssa, lehtikirjoituksia ja -arvosteluja sekä Märtan ja perheenjäsenten haastatteluita. Suomenruotsalaisuus, kirjailijapiirit ja kuitenkin myös perhe-elämä neljän lapsen ja kirjailija-taiteilija Henrik Tikkasen kanssa. Märta on ehtinyt moneen. Vaikka teos etenee kronologisessa järjestyksessä Märtan lapsuudesta tähän päivään ja jokaisessa elämänvaiheessa on kiinnostavia asioita, mielen päälle jää kuitenkin se, miten näin fiksu nainen salli itsensä ja lapsiensa kestää alkoholisoituneen Henrikin tyranniaa. Miten hän yhä edelleenkin ajattelee, ettei voinut tehdä toisin. Miten perhe on ajautunut eroon toisistaan, vaikka kokivat niin kovia yhdessä. Toisaalta Märta on ehkä siksi niin hyvin jaloillaan, että hän juurikin teki sen, minkä pystyi ja 1970-luvulla siihen oli naisella mahdollisuus. Nainen pääsi pois hellan takaa ja sai keskittyä omaan työhön. Viimeisessä luvussa Märta sanookin, että nykypäivän nuorilla naisilla on valtava määrä haasteita. Pikkulasten äitien pitää paitsi mennä työelämään ja ansaita yhtä paljon rahaa kuin miehensä, myös olla hyviä taloudenpitäjiä ja käteviä käsistään ja leipoa pikkuleipiä ja järjestää täydellisiä juhlia. Minullahan ei ole ollut mitään sellaisia pyrkimyksiä... s.409. Märta toteaa myös, että 1970-luvulla ei tarvinnut ponnistella ulkonäkönsä vuoksi.

Sitten pari kohtaa muistiin.

S. 240. Ihminen joutuu kauhistuksekseen huomaamaan, että näkee aktiivisesti vaivaa järjestääkseen elämänsä sellaiseksi kuin se omilla vanhemmillaan oli, varsinkin siltä osin mitä inhosi, Åsa (Åsa Moberg) väittää (kirjeessään Märtalle, kun hän on valinnut kirjoituspaikan keskellä ihmisvilinää ja tv:n meteliä ja syyttää Henrikin siitä, että tällä on kirjoitusmökki pihalla.

S.307. Henrikillä ei ole tapana kiittää. Hänen on vaikea myöntää heikkouttaan ja vielä vaikeampi tunnustaa riippuvuuttaan toisesta. Mitä enemmän hän läheisyyttä ja myötätuntoa tarvitsee, sitä ivallisemmaksi hän yleensä käy.

S. 332. Päinvastoin on tavallista, että erityisen valpas lapsi, varsinkin esikoinen, yrittää tulkita vanhempiaan ja sopeutua ääneen sanomattomien toiveiden mukaiseksi.

Tero Liukkonen: Ilman sitoumuksia, 2020 **
Minä-kertoja tapaa pikkukaupungissa punatukkaisen naisen ja tästä alkaa tarina. Hauskaa pikkukaupunkikuvausta, vaikka jotenkin jäi valjuksi.

Candice Carty-Williams: Queenie (Queenie, 2019) ***+
Ruotsalaisen romanttisen kirjallisuuden konkarin (alla) jälkeen nuoren brittiläisen esikoisteos. Queenie on britannianjamaikalainen toimittaja, jonka valkoinen poikaystävä haluaa pitää taukoa. Queenie etsii lohtua yhden yön suhteista ja baareista, mutta ajautuu syvemmille vesille. Töissä hän haluaisi kirjoittaa juttuja #blacklivesmatter- ja #metoo-aiheista, mutta ei saa ideoitaan läpi. Ystävien ja perheen kanssa on omia vaikeuksiaan ja Queenie väsyy entisestään. Kevyesti kirjoitettu vaikeista aiheista, mutta se ei haittaa.

Simona Ahrnstedt: Kaikki tai ei mitään (Allt eller inget, 2017) ***
Väliin pari chick littiä BestSeller-hyllystä. Nopeasti lukaistu, ehkä myös vähän nopeasti unohdettu. Silti oikein viihdyttävä ja rentouttava. Lexia tapaa baarissa Adamin, juo useita drinkkejä, kertoilee elämästään ja suutelee miestä. Seuraavana päivänä samainen mies astelee Lexian työpaikalle uutena pomona.

Kevään 2021 kirjat

Holly Bourne: Teeskentelyä (Pretending, 2020) ***
Romanttinen komedia Aprilista, joka päättää tekeytyä Greteliksi (Gretelistä pitävät kaikki), kun deittailu omana itsenään ei tuota tulosta. Gretel tapaa Joshuan ja he alkavat tapailla. Samaan aikaan April käy terapiassa aiemman poikaystävänsä aiheuttamien traumojen vuoksi, 

Katja Kallio: Kuutamolla, 2000 ***
Lisää kirjoja kirjahyllystä. Ihana Katja Kallion esikoisromaani pokkariversiona.

Riitta Tulusto: Loppuun asti ystävän vierellä - Miten tukea kuolevaa läheistä, 2020 **+
Erityisopettaja ja tietokirjailija on seurannut useamman läheisen sairauksia ja kuolemia. Tässä kirjassa päähenkilönä on Riitan entinen työkaveri, rehtori Britta Miettinen. Britta sairastui melko pian eläkkeelle jäätyään agressiiviseen luusyöpään. Britan osin omakohtaisen (tekstiviestein) tarinan rinnalla on eri asiantuntijoiden näkökulmia. Koskettavinta on Britan oma suhtautuminen sairauteensa.

Philippe Guicheteau: Sunnuntaikirjeitä Suomesta - Courrier de Finlande, 1999 ***
Stephen Clarke: A Year in the Merde 2004 **
Koronan kirjastorajoitusten aikana täytyi palata oman kirjahyllyn sisältöön. Kaipuu muualle sai lukemaan nämä Ranskassa asumisen aikakauden kirjat. Aika oli hieman kullannut muistoja tai sitten maailma on yksinkertaisesti vain muuttunut. Varsinkin jälkimmäisen, Pariisiin töihin saapuvan englantilaisen vuodesta kertovan kirjan tyyli tuntuu auttamatta vanhanaikaiselta. Ivallista, sovinistista. Enää tuo ei naurata. 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika, 2016 ***-
Anna ja Olavi saavat Pihlajan tilalta maata, jolle rakentavat evakkoina oman talon. Pihlajan emäntä Heljä hoitaa sodassa vammautunutta miestään ja saa Annan sympatiat. Olavi kipuilee ja lähtee viimein Australiaan. Myöhemmät sukupolvet kerivät tarinaa auki. 

Kristin Hannah: Satakieli (The Nightingale, 2015) ***+
Elokuu 1939 Carriveau, Ranska. Vianne, Antoine ja Sophie. Kesäkuu 1940 Pariisi, Ranska. Isabelle ja Viannen ja Isabellen isä. Saksalaiset miehittävät Ranskaa. Antoine lähtee rintamalle, Vianne ja Sophie jäävät kotiin maaseudulle. Isabelle liittyy partisaaneihin. Sota näille kahdelle siskolle on täysin erilainen. Vianne saa vieraakseen saksalaisen sotilaan, mutta auttaa samalla juutalaisia naisia pakoon, Isabellesta taas tulee Satakieli, joka kuljettaa liittouman lentäjiä rajan yli Espanjaan. Tätä kaikkea muistellaan, kun vuonna 1995 Satakieltä juhlitaan jälleen Pariisissa. Näiden henkilöiden matkassa yli 500 sivua taittui helposti.

Elina Reenkola: Nainen ja viha (2008), Nainen ja häpeä (2014), Äidin valta ja voima (2012) ***
Jostain bongasin suositukset psykoanalyytikko Reenkolan teoksiin ja lainasin niistä nämä kolme. Viimeistä luin ahkerasti sivuja ylös merkiten yli puolen välin, keskimmäistä yli puolen välin ilman merkintöjä ja ensimmäinen jäi kokonaan lukematta. Reenkolan tapa nostaa aiheeseen liittyviä legendoja, teorioita ja taidetta oli itselle liian raskas lähestymistapa. Mieleen jää kuitenkin pyörimään se, kuinka omat varhaiset kokemukset voivat olla oman käyttäytymisen taustalla piilotajunnan kautta. Omat kokemukset ikäänkuin pakottavat toistamaan asiat esim. oman lapsen vauva-aikana (esim. imetyksestä vieroittaminen samoihin aikoihin kuin itselle on tapahtunut). Kirjat toivat myös ymmärrystä toisten ihmisten käyttäytymiseen, esim. syyllisyyden tunteeseen liittyen:

Luonnollinen, terve syyllisyydentunne herää myötätuntoisella äidillä, jos hän on aiheuttanut harmia tai pahaa mieltä lapselle, tahallaan tai tahattomasti.--- Toisessa ääripäässä on syyllisyydentuntojen täydellinen puuttuminen tai niiden kieltäminen. Syyllisyys kaivertaa silloin niin kipeästi ja sietämättömästi, että äiti kieltää ne itsessään, lohkoo erilleen ja sijoittaa piilotajuisen sisäisen syyttäjänsä toisiin ihmisiin ja tahoihin. (Äidin valta ja voima s. 58)

Ja häpeäntunteeseen liittyen:

Häpeä voi olla myös rakentavaa. Lievä häpeä hillitsee halujen toteuttamista ja auttaa nidien hallinnassa. Häpea ajaa ihmisen pois itsekeskeisyydestä huomioimaan toisia, vaimentaa kritiikitöntä omahyväisyyttä ja paremmuuden tunnetta ja saa hänet nöyrtymään ja tarkastelemaan omia epätäydellisyyksiään. Häpeämätön ei havahdu omiin vikoihin. --- Narsistisesti vaurioitunut äiti ei yleensä kykene tuntemaan häpeää. Häntä on satutettu ja nöyryytetty niin pahasti, että hän on katkaissut kosketuksen haavoihinsa ja eristänyt ne monien muurien taakse. --- Äiti sijoittaa häpeän sillloni ulkopuolelleen ja nolaa tai nöyryyttää lapsiaan tiedostamattaan. (Äidin valta ja voima s. 80)

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua (Notes to Self, 2018) ***-
Taasen autofiktio. Tällä kertaa irlantilainen Pine, nykydraaman apulaisprofessori Dublinissa, käy läpi elämänsä vaikeita kohtia. Kirja on varmaan kirjailijalle itselleen tosi terapeuttinen prosessi, ja varmasti moni lukija löytää samaistuttavaa. Itselle jäi vähän ulkopuolinen olo, ehkä kosketuspintaa ei ollut tarpeeksi. Aiheina Pinella kreikkalaisessa sairaalassa alkoholismin aiheuttamien maksaongelmien takia viruva isä, vaikea lapsuus ja vanhempien ero, holtiton ja huumehuuruinen nuoruus, seksuaalinen väkivalta ja lapsettomuus. Selviytymistarinahan tämä kuitenkin on. Ja kertoo siitä, miten tärkeää asioista on vaikenemisen sijaan puhua. 

Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus (Long Way Down, 2017) ***+
Nuorten säeromaani, joka sijoittuu minuutin hissimatkalle. Matka alas kestää 313 sivua ja yhtä monta säettä. 15-vuotias Will on lähdössä kostamaan isoveljensä Shawnin murhan. Hississä hänen seuraansa liittyy hahmoja menneisyydestä. Yksi kerrallaan. Ja lopussa Willillä on elämänsuuruinen valinta edessä. 

Tuuve Aro: Kalasatama, 2020 *+
Millaista on elää vapaaehtoisesti lapsettomana naisena, lesbona ja feministinä pakastimennurkassa, jota Suomeksi kutsutaan? Näin alkaa takakannen kuvaus kirjasta. Ja vastauksena tuohon, että luetun perusteella aika ikävältä. Alkuun osin omaelämänkerrannallinen kuvaus tuntuu hyvinkin kiinnostavalta. Päähenkilö saa Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen lääkäriltä viidennen lääkkeen psykiatrian puolen oireisiin. Lääke, joka taas jälleen aiheuttaa enemmän sivuoireita kuin hyötyä. Myöhemmin kirjassa hän kertoo mm. naissuhteistaan. Alkaa tuntua siltä kuin tirkistelisi toisen elämää. Jutuista kuultaa järjestäen läpi valittaminen ja itsekeskeisyys. Lukeminen jää kesken reilun puolen välin kohdalla. Sääli, sillä teksti on mukavalukuista ja ajatuksia kirjoittajalla riittää. Tyyli vaan tökkii.

Kjell Westö: Tritonus, 2020 ***
Kapellimestari Thomas Branderilla on pitkä, menestynyt ura ja hän päättää sijoittaa varansa saaristoon rakennettavaan loistotaloon, Casa Tritonukseen. Samalla hän tutustuu paikallisiin: naapuriinsa Reidar Lignelliin ja tämän kautta myös heidän cover-bändinsä Rainbown muihin jäseniin. Valmiissa Casa Tritonuksessa vierailee myös Branderin muusikkoystäviä. Romaani kantaa syksystä kesään ja runsaiden musiikkiaiheisten osien lisäksi kuvaa myös ihmissuhteita, eroja ja yksinäisyyttä. Romaani on sidottu tähän aikaan, vaikkakin viittaukset pandemiaan tuntuvat vähän kiireessä päälle liimatuilta.

Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä, 2020 ***+
Näytelmien, kuunnelmien ja tv-draaman kirjoittajan ensimmäinen novellikokoelma. Novelleja on 15, minua koskettaa erityisesti Ikävä hiipii yöaikaan, jossa veli ajautuu pulmiin ja soittaa siskon apuun, sekä Kesämuistoja, jossa ollaan mökillä ja lapsilla on kaikenlaista nähtävää. Nämä ihmiset näkee kuvina. Jokainen meistä elää niin hyvin kuin se olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. 

Kim Thúy: Vi (Vi, 2016) ***
Ru-kirjan siskokirja. Vähän vähemmän hyppelehtivä kirja Kanadaan maahanmuuttajina saapuneesta äidistä, siskosta ja veljistä. Sisko Vi astuu kanadalaisesta ovesta ulos Bostoniin, takaisin Vietnamiin, Berliiniin. Mukana ajatuksissa kulkevat sukulaiset ja muistot.

Tapio Lehtinen, Ari Pusa: Yksin seitsemällä merellä, 2020 ***-
Tapio Lehtinen osallistui vuoden 2018 Golden Globe Race -yksinpurjehdukseen. Kisassa noudatetaan 50 vuotta vanhoja sääntöjä eli ei saa käyttää nykypäivän välineistöä. Kirjan ok koonnut Ari Pusa Tapion tekstien ja kisan aikana käymien keskusteluiden (radioamatöörien kanssa) perusteella. Jälki on vähän kulmikasta ja vilisee paikka paikoin purjehdustermejä. Etukannen reittikartta, takakannen Asteria-laivan pohjapiirros ja sisäsivujen kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Laivan pohja oli voitu Suomen säännösten mukaan maalata vain lievällä myrkkymaalilla, joten sinne tarttui matkan aikana valtava määrä barnakkeleita (hanhenkauloja) hidastamaan matkantekoa. Tapio tuli maaliin kolme kuukautta voitonjuhlien jälkeen itsekin juhlittuna sankarina lähes 11 kuukauden jälkeen. Jotenkin tuo yksin merellä koukuttaa.

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni, 2020 ****
Osin omiin kokemuksiin perustuva esikoisteos freelancetoimittajalta. Kahden lapsen kolmikymppiselle äidille alkaa ambulanssissa nousta mieleen muistikuvia lapsuudesta. Muistoista kumpuaa se syy, miksi hänen painajaisissaan on pelottavia miehiä. Uusia muistoja lapsuudesta nousee esiin. 

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata, 2020 ***-
Pieni perhe: Klaara, Ilmari ja päiväkoti-ikäinen Alma Helsingistä. Ilmari ei enää innosta Klaaraa seksiin. Kun Ilmari suostuu avoimeen suhteeseen, molemmilla alkaa parisuhteen rinnalla sivusuhteiden yöt. Yllättävän hyvin kapea teema kestää yli 300 sivua tuntumatta yliseksuaaliselta. Yksipuoliselta kuitenkin.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet, 2019 ***
Tämän kirjan olen lukenut joskus aiemmin, mutta unohtanut kirjata muistiin. Lainasin nimittäin toistamiseen ja luin ensimmäiset sivut. Muistin heti kirjan tunnelman ja miten paljon siitä pidin. En kuitenkaan lukenut toiseen kertaan, joten muistikuvat ovat lähinnä tunnelman tasolla. Joka tapauksessa kirjassa eletään 1900-luvun alkupuolta Pohjanmaalla. Liisan oma isä kuolee nuorena ja tilaa tulee pitämään yhdessä Liisan kanssa naapurin ihana Kalle. Liisan äiti ja sisko jäävät tilalle, syntyy lapsia ja elämä kantaa. Ensin lähtee sisko räätälinoppiin, sitten alkoi tilanpidon raskaus tuomaan uusia ajatuksia Kallen mieleen. Että Amerikkaan. Liisa kirjoittaa Senni-siskolle:

Senni-rakas,
täytyy mun sulle kirjoottaa ennen kun äiteen preivistä luet. Iski nyt nimittäin meillekin se Amerikankuume. Kalle lähtee, minä jään.

Senni muistaa isänsä viimeiset sanat: Koita sinä pitää tila suvus.

Anni Kytömäki: Margarita, 2020 ****

Vuoden 2020 Finlandia-voittaja ja tammikuun lukupiirikirja taasen saapui jouluksi. Pätkä Finlandia-voittajan haastattelua tv:stä ja sieltä täältä arvosteluja lehdistä oli takana ennen kuin aloitin lukemisen. Jollain tapaa oletin kirjan hieman työlääksi ja paljon luontokuvauksia sisältäväksi, mutta väärässä olin. Päähenkilö Sennin, Kankariston kylpylän hierojan (toisessa polvessa) kanssa kuljetaan sodan lopulta kymmenisen vuotta. Sinä aikana moni asia muuttuu. Kankariston kylpylän vuodenkierto on niin mieleenpainuvasti kuvattu, että lukiessa jo suree itselle etukäteen tuttuja muutoksia tuon ajan Suomessa. Kirjan alkulehti lupailee kirjaa Maan ja veden hiljaisille. Tähän tunnelmaan saattaa kolme asiaa: helmisimpukan puhe ennen uutta jaksoa, sodan järkyttämän Mikon ja Sennin öinen tapaaminen sekä ekologisin paperilaatu, joka markkinoilta oli saatavissa. Ensiksi mainitut tuovat erilaista syvyyttä, viimeisin kutittelee sormia koko lukemisen ajan. Muutaman ajatuksen merkkasin heti alkusivuilta:

Sarakorven pää on täynnä tietoa, ja ehkä hän siksi murehtii liikaa. Suru valuu aivojen läpi, jos ne ovat pelkkä seula. s. 14.

- Kun jalkajousi oli otettu käyttööb, paavi halusi kieltää ne. Nuoli kun läpäisi haarniskankin. Aseita saa olla, mutta on sopimatonta, jos ne tappavat liian helposti. s. 18.

Anton Monti: Minne menet Italia?, 2019 ***+
Suomalais-italialaisen tietokirjailijan teos muuttuvasta Italiasta on pessimistinen näkemys siitä, mikä kaikki Italiassa on menossa pieleen: lisääntyneet luonnonmullistukset, ruoka, perhe, talous, mielialat, politiikka, viihde. Viimeinen kappale kertoo italian menestyneimmästä yrityksestä, 'Ndranghetasta, Calabrian maakunnan mafiankaltaisesta yrityksestä, joka koordinoi mm. kokaiinikauppaa. Hyvin kirjoitettu ja paljon kiinnostavaa tietoa.

Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset, 2019 ***
Matias on töissä iltavahtimestarina koululla ja kulkee työmatkat kävellen. Tutuilla reiteillä on aina uutta katsottavaa ja ihmeteltävää. Minnekään ei ole kiire. Tunnelmassa tuoksuu vanha koulu ja yön pimeät kadut.

Roope Lipasti: Jälkikasvukausi, 2019 ***
Murrosikäisistä lapsista kirjoitettuja pakinatyyppisiä lukuja. Samaistuttavia, helppolukuisia.

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija (The Tattooist of Auschwitz, 2018) ***+
Tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Juutalainen Lale saapuu Auschwitziin varhaisessa vaiheessa ja työskentelee sattumien mahdollistavana etuoikeutettuna tulevien vankien numeroiden tatuoijana. Jonossa hän tapaa Gitan, johon rakastuu. Lale käy vaihtokauppaa leirissä siviilinä työskenteleviltä saadulla ruoalla ja Kanadaksi kutsutulla vankien tavaralajittelussa työskenteleviltä naisilta saaduilla koruilla ja timanteilla. Hän ystävystyy samassa talossa asuvien romaanien kanssa. Hän näkee kuolleita ja krematorion savupiipusta lentävää tuhkaa. Ja elää päivä kerrallaan. 

Antti Rönkä: Jalat ilmassa, 2019 ****+
Aivan erinomainen kirja, jossa pääsee ihmisen pään sisälle. Mitä jälkiä kiusaaminen on jättänyt, millaisia ajatuskehiä siitä syntyy ja minkälaisia vaikeuksia kohdata toisia ihmisiä. Kirja on omakohtainen kertomus, rohkea esikoisteos. Antti Rönkä on kirjailijan poika ja opiskellut kirjallisuutta yliopistolla. Kirja on siis vaikuttavan sisältönsä lisäksi hienosti kirjoitettu.