Joululoman 2019-2020 kirjat

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen (La Disparition de Stephanie Mailer, 2018) ***+
Uusin Joël Dicker ei petä. Yhtä paksuhan tämä oli kuin edellisetkin, yli 700 sivua, mutta helposti tuli luettua. Tällä kertaa tarinassa oli ehkä vähemmän takaumia tms., sillä lukeminen oli varsin jouhevaa. Pikkupaikkakunnalla Orpheassa, New Yorkista pohjoiseen, tapahtui joukkomurha 20 vuotta sitten. Silloin murhan ratkaisivat Jesse Rosenberg ja Derek Scott. Nyt paikkakunnalle muuttanut toimittaja Stephanie Mailer väittää, että murhaaja olikin joku muu. Kun Stephanie Mailer katoaa, alkaa poliisilaitoskin uskoa siihen, että tapaus täytyy ottaa uudelleen tutkintaan. Kolmanneksi tutkintaan mukaan tulee Orphean uusi apulaispoliisipäällikkö Anna Kanner. Ja kyllähän murha loppujen lopulta selviääkin.

Tahereh Mahi: Rakkaus suurempi kuin meri (A Very Large Expanse of Sea, 2018) ****Tämä nuortenromaani sen sijaan oli aivan ihana. Huivia käyttävä 16-vuotias muslimityttö Shirin vaihtaa jälleen perheen muuton takia koulua. Isoveli Navid sopeutuu taas nopeasti, mutta Shirin piiloutuu kovan kuorensa taakse. Yhdessä sisarukset tanssivat breakdancea, silloin Shirin nauttii. Muutoin hän näkee ja kuulee nuorten rasismia päivittäin. Ainoastaan biologian työpari Ocean vaikuttaa aidosti kivalta. Ja oih, mikä rakkaustarina siitä syntyykään.

Sanna Isto: Sirpale 2019 **
Omat kirjat loppuivat, pariin väli nuorten romaania. Sirpale on hyvin suunniteltu kertomus Berliinissa asuvan Miljan kesästä, jolloin hän löytää keinon siirtyä ajassa 80 vuotta taaksepäin. Aikaan juuri ennen toista maailmansotaa, samaan asuntoon, jossa hän nytkin asuu. Kirjassa on paljon hyvää, kiinnostavaa viitettä historiaan, nuorten elämänkuvausta, Berliinin tunnelmaa, turvallinen rakkaustarina, kahden maan perhe, sopivasti äkeä vanhus... Oliko tavaraa liikaa vai mistä johtui, että kirja oli nimensä mukaisesti vähän liian sirpaleinen kuitenkin.

Stef Penney: Näkymättömät (The Invisible Ones, 2011) ***
Mukava, vanhanaikaisen dekkarin tapainen mysteeri, joka sijoittuu 1980-luvun Englannin mustalaisyhteisöön. Tarinaa kuljettaa vuorollaan eteenpäin itsekin puoliksi romaani yksityisetsivä Ray ja vaeltavan mustalaisperheen murrosikäinen poika JJ. Tässä yhteisössä on ollut paljon murheita mm. miespuolisilla suvunjäsenillä esiintyvä sairaus. Sukuun naidaan toisesta suvusta nuori Rose, jonka katoamista Ray ryhtyy tutkimaan. Salaisuudet paljastuvat taidolla ja yhteisön elämää kuvataan kiinnostavasti.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin, 2018 ***
Hömppökirjallisuus jatkuu! Laura Honkasalon ensimmäinen hömppäromaani ei ole ollenkaan hullumpi. Päähenkilöt on kyllä kolmikymppisiä, mutta hyvällä muistilla pystyy kyllä samaistumaan. Nellalla on kirjanpitäjän työ, ihana poikaystävä, rakastava perhe, mutta  hän kokee elävänsä jonkun toisen unelmaa. Lähes koko kirjan ajan hän kipunoi ja jahkaa, mutta onneksi tekee lopulta irtioton.

Lori Nelson Spielman: Kivi sydämeltä (Sweet Forgiveness, 2015) ***
Takakannen tekstistä huolimatta oikein kiva höpökirja.

Hannah on paikallisen tv-kanavan tähtijuontaja, joka odottaa malttamattomana miesystävänsä kosintaa. Saatuaan vanhalta koulukaverilta postia hän keksii loistavan ohjelma-aiheen. Mutta mitä tapahtuu, jos Hannah uskaltautuu paljastamaan suorassa lähetyksessä oman menneisyytensä kipupisteet.

Häpeää, anteeksipyyntöjä ja -antoja katumuskivien avulla läpikäytyinä.

Tuomas Kokko: Tosi kivat juhlat, 2019 **
Hesarin toimittajan esikoisteos kolmikymppisen miehen elämästä. Parisuhde kariutunut, ei töitä, ei rahaa, mutta korkeakoulutus takana, Pirkka-olut maistuu, masentaa ja naisiin ei tahdo saada kontaktia. Tuntui kaikin puolin miespuoliselta Sisko Savonlahdelta. Köykäisempi vain.

Cecilia Samartin: La Peregrina (La Peregrina, 2013) **-
Edellisen jatko-osa. Jamilet kiinnostuu yhä enemmän Señor Peregrinon tarinaan, kun löytää siitä yhtäläisyyksiä itseensä. Tarinaa menneisyydessä kuljettaa nyt Rosa. Miinus siitä, että hypin tekstissä vielä ensimmäistä osaa enemmän. En usko, että luen trilogian viimeistä lainkaan.

Cecilia Samartin: Señor Peregrino (Tarnished Beauty 2008) **
Nuori Jamilet lähtee Meksikosta tätinsä luo Kaliforniaan tienaamaan rahaa, että saisi lääkärin apua huomiotaherättävään syntymämerkkiinsä. Jamilet saa töitä mielisairaalan ylimmän kerroksen erikoisen potilaan, Señor Peregrinon hoitajana. Ystävyys alkaa, kun vanha herra alkaa kertomaan tarinaa nuoruudestaan, pyhiinvaellusmatkalta Santiago de Compostelaan, jossa tapasi elämän rakkautensa Rosan. Samaan aikaan nykyhetkessä Jamilet pitää huolta tädistään ja ihastuu tämän naapurissa asuvaan Eddieen.

Syksyn 2019 kirjat

Niina Junttila: Kavereita nolla - lasten ja nuorten yksinäisyys, 2015 *
Kehuttu kasvatuspsykologian dosentin suuren yleisön tietokirja, joka sisältää sekä tutkimustietoa että lasten ja nuorten omia kertomuksia. Jostain syystä en päässyt alkua pidemmälle, ehkä uusi työ juuri tämänkaltaisten lasten parissa oli yhtä aikaa vähän liikaa.

Maggie Nelson: Sinelmiä (Bluets, 2009) **
Lukupiirin syksyn kirja, jota en ehtinyt lukea kuin noin puoleen väliin. Kirjassa on 240 lyhyttä kappaletta. Osa kappaleista on hyvinkin taiteellisia, korkealentoisia, aforisminkaltaisia. Osa pätkiä kirjailijan elämästä. Punaisena lankana kulkee sininen väri, jota kirjailija rakastaa. Kappaleissa on myös tutkielman tavoin pätkiä kirjailijan työstä sinisen värin maailmassa, otteita kirjallisuudesta ja taiteesta. En saanut luettua kirjaa loppuun, mutta siitä jäi silti ihan hyvä mieli.

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista (Allt jag inte minns, 2015) ***+
Vuoden 2015 Ruotsin August-palkinnon saaja. Nimetön kirjailija haastattelee auto-onnettomuudessa kuolleen Samuelin omaisia ja ystäviä selvittääkseen miksi onnettomuus tapahtui. Tilanteet ovat siis kaikki muistoja, joita eri ihmiset kertovat. Kirja on rakennettu hienosti näiden muistojen varaan, Samuel alkaa tuntua tosi tutulta, kun jokainen pääsee kertomaan itselleen tärkeitä asioita. Omat muistot kirjasta ovat muutaman viikon takaa. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen Samuelin isoäidin talo ja tapahtumat siellä. Näen silmieni edessä todellisen talon ja sen puutarhan :)

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 2018 ***
Hesarin toimittajan esikoisteos. Tämäkin kirja liikkuu useassa ajassa edestakaisin, vähän häiritsee meikäläistä kronologian rakastajaa. Onneksi eri lukujen niminä on kyseinen vuosiluku. Osassa 1 vuosia 2017, 2015, 2016, osassa 2 vuosia 1944, 1949, 1952, 1979, 1968,1984, 1939, 1970, 1972, 1955, 1976, 1989, 2001, 2010, 2002, 1978, 1982, 2010, 2012 ja osassa 3 taas vuosia 2016, 2017. On ollut kirjailijalla oltava tarina selkeänä mielessä, minulle vähempikin ajassa seilaaminen olis riittänyt. Tästä epäkohdasta huolimatta tykkäsin kirjasta tosi paljon. Pääosassa oleva Susanna on Pohjanmaalta Helsinkiin suvun menneisyyttä (ja nykyisyyttä) paennut lakimies. Hän tutustuu 2015 aallossa maahan saapuvaan Fatimaan, jonka lopulta majoittaa kotiinsa. Fatiman tarina, mutta ennen kaikkea Susannan suvun tarina ovat täynnä ikävää, syyllisyyttä, tuntematonta. 

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta, 2019 ***-
Portugalissa asuvan kirjailijan kolmas Rui Santos -dekkari jatkaa kevyemmän kirjallisuuden sarjaa tänä syksynä. Mukavaa lukea Portugaliin sijoittuvaa kirjaa. Suomalainen taiteilija Rafael ja hänen vaimonsa muuttavat Portugaliin. Ensin katoaa Rafael, myöhemmin myös Pia. Rikosetsivä Rui Santos tutkii.

Lucinda Riley: Myrskyn sisar (The Storm Sister, 2015) ***
Seitsemän sisaren toinen osa, jossa ammattilasipurjehtija Ally matkaa vihjeen perässä Norjaan. Historiallinen viitekehys on tällä kertaa Anna Landvikistä, joka lauloi Edvard Griegin oopperan ensi-illassa. Yli 700 sivua hujahti taas kuin hetkessä. Pienen pieniä uusia vihjeitä Pa Saltista, ja halu tarttua oitis seuraavaan osaan.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo 2019 ***-
Tämäkin Finlandia-ehdokas tuli luettua jo ennen koko kisaa. Lähitulevaisuuteen sijoittuva, hieman dystooppisia piirteitä sisältävä romaani lähiön kerrostalokompleksista, jossa vallitsee valvottu anarkia. Vanhemmat sukupolvet muistelevat aikaa ennen tätä kaikkea kauheaa, nuoremmat ovat syvällä ongelmissaan. On huumeita, väkivaltaa, pelkoa, köyhyyttä. On kakkostori, vinttikerros, parakki ja sen spurgut, tornitalo ja sen valvontakoneisto. On huumeita myyvä ja käyttävä Jessica, punapipoinen kärryissään omaisuuttaan työntävä Terttu, makuuhuoneessa miehiä tapaavan äidin Jade-tytär, entinen alkoholisti Sakke ja monta muuta hyvää hahmoa. Vauhdilla mennään ja iholle päästään. Miinuksena vain tuo poliittinen valvontakoneisto, joka kiinnosti vähemmän kuin nämä erilaiset ihmiskohtalot.

Pajtim Statovci: Bolla, 2019 ****
Finlandia-voittaja tuli nyt luettua etuajassa, jo ennen tietoa koko voitosta :) Mutta hienohan tämä kirja on. Valtavan upeaa sanankäyttöä ja kananlihalle saavat ihmistarinat. Ajassa pompitaan trendikkäästi edestakaisin, mutta nyt se ei häiritse. Elämäntarinoiden alku on Pristinassa vuodessa 1995, Kosovon sodan kynnyksellä ja päähenkilöiden elämää saa seurata vuoteen 2004, tällöinkin ollaan takaisin Pristinassa. Ympyrä ikäänkuin sulkeutuu, mutta voi hurjuus, mitä noihin vuosiin mahtuu. Tarinaa kuljettava Arsim on naimisissa oleva Kosovon albaani, kirjeiden kautta kuultava Milos lääkäriksi opiskeleva serbi. Miehet tapaavat sattumalta ja rakastuvat. Sitten alkaa sota, Arsim lähtee perheineen Saksaan, Milos sotaan. Saksassa Arsim hajottaa perheensä, sodassa Milos mielensä. Oli lyhyt onnellinen loma rannikolla ja pitkä onneton elämä sen molemmin puolin.

Finlandia-voittohaastattelusta (YLE 27.11.) :

Statovci on itse hieman hämmästynyt siitä, että Bollaa pidetään synkkänä ja lohduttomana kirjana.– Mielestäni siinä on paljon valoa ja toivoa paremmasta.

Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, 2018) ***
Toisella tapaa kevyttä edelleen, nyt dekkari. Vivian on töissä CIA:n Venäjän osastolla ja tekee läpimurron venäläisten vakoojien nukkuvia soluja paljastaessaan. Karmeaa vain on, että heidän kuviaan ladatessaan yksi kuvista esittää hänen omaa aviomiestään, Mattia. Tästä alkaa luottamuksen ja epäluottamuksen, pelon ja kauhun aika. Puhuuko Matt totta? Pitääkö Vivianin antaa hänet ilmi? Kun perheen lapsia uhataan, Vivianin on oltava rohkea ja tehtävä päätöksiä. Epämiellyttävä tunnelma laittaa lukemaan sivun toisensa jälkeen.

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani (The Life List, 2013) ***
Kevyttä kirjallisuutta tämäkin. Menestyvän luonnonkosmetiikkayrityksen omistaja ja johtaja, Brettin äiti kuolee syöpään. Kesken surutyön täytyy vielä sopeutua äidin jättämään testamenttiin, jossa Brettin tehtävänä on toteuttaa teini-iässä tekemänsä unelmien listan 10 äidin valitsemaa kohtaa vuodessa. Äidin yrityksessä työskentelevän ja menestyvän ja vaativan Andrewin tyttöystävän elämä muuttuu melkoisesti tässä prosessissa. 

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä, 2016 ***
Oikein kiva romanttinen kertomus kirjastossa vahtimestarina toimivasta Lotasta. Lotta on introvertti lukutoukka, jolle sisko järjestää sokkotreffit samanhenkisen Jirin kanssa. Heillä synkkaakin hyvin, mutta samaan aikaan Lotta törmää työpaikallaan Olleen, jonka kanssa synkkaa myös, mutta eri tavalla. 

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa, 2018 **+
Aluksi oudoksuttaa kirjan varsin kummallinen rakenne. Autokoulunopettajan työstä potkut saanut 37-vuotias Frantz palkataan tavarataloon harjoittelijaksi. Harjoittelija työskentelee aina kuukauden kerrallaan yhdellä osastolla vuoden ajan. Kirjassa on 12 lukua, yksi kutakin kuukautta varten. Ihan heti ei uskoisi, että rakenne ei kuitenkaan liikaa sido juonta eikä tyyliä. Kirjasta jää aivan muut asiat mieleen: herkän Frantzin asteittainen pääseminen omille jaloilleen, absurdit työkaverit ja tavaratalon tuho. Lopulta toteaa, että jos tarinaa ei olisi näin siististi siivutettu kuukauden pätkiin, se hajoaisi liian moneen suuntaan. Virkistävä, erilainen romaani.

Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin - totuuksia ranskatar-myytin takaa, 2018 ***
Kolmekymppisen Ylen Pariisin uutistoimittajan teos, jossa katsotaan nykypäivän (ja vähän historiankin) ranskattaria pohjoismaisen linssin läpi. Tasa-arvo, tyylikkyys, äitiys, ulkonäkö jne. Monet luvut ovat saaneet alkunsa poliittisista tilanteista esim. huivi- ja burkinikohut, #metoo. Sujuvaa tekstiä ja mukavan neutraali ote isoista aiheista huolimatta.

Katherine Pancol: Aina ei tapahdu surullisia asioita (Trois baisers, 2017) *
Tämä mammuttiteos jäi kesken parin sadan sivun jälkeen, kun en saanut oikein henkilöhahmoista otetta. Aina vaan tulvi uutta väkeä mukaan ja tarinaa kuljetettiin taas eri ihmisen kulmasta. Juonikin pomppelehti liikaa. Sitkuin kuitenkin tohonkin asti, kun oli lupaavaa paikka paikoin.

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (Så här upphör världen, 2017) ***-
Perheenisä Erik saa juuri ennen kesää tietää irtisanomisestaan, mutta ei kerro siitä muille. Perheenäiti Julia kirjoittaa kirjaa. Tytät Alice on mustiin pukeutuva kännykällä elävä teini, poika Anton vielä lapsuutta elämä aähän arka lapsi. Perhe muuttaa koko kesäksi Maitolahteen äidin suvun mökille. Yhdessä naapurissa on ekopessimistien kommuuni ja toisessa yksinäinen Kati toipumassa masennuksestaan. Mukaan tulee vielä Erikin maailmalla luuhannut veli Anders. Paljon hienoja hahmoja ja vuorovaikutusta. Maailmanlopun odottelu jää vähän sivuosaan.

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä, 2019 ***
Naisten hallitsemassa taiteilijasuvussa kasvanut Ilmo ja vanhoillislestaadiolaisessa perheessä kasvanut Titi kohtaavat Titin tutustuessa Ilmon äitiin teatteriharrastuksensa parissa. Lestadiolaisuus, syömishäiriö, omien tarpeidensa huomioonottaminen. Miellyttävä tapa kirjoittaa.

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta - Maian tarina (The Seven Sisters, 2014) ***
Irlantilaisen Rileyn massiivinen sarja seitsemästä geneveläiseen linnaan adoptoidusta siskoksesta alkaa vanhimman sisaren, Maian, tarinalla. Adoptioisä on kuollut ja antaa testamentikseen tyttärilleen vihjeitä tämän biologisesta taustasta. Maia matkaa vihjeiden perusteella Brasilian Rio de Janeiroon ja löytää upean rakkaustarinan isoisoäitinsä ja ranskalaisen kuvanveistäjän välillä. Aluksi hyvinkin chick lit - mäiselle kirjoitustyylille antaa lopulta periksi ja kirjan lukee nopeasti, vaikka sivuja on hurjasti.

Alice Zeniter: Unohtamisen taito (L'art de perdre, 2017) ***+
Vuonna 1986 syntyneen ranskalaisen kirjailijan ja dramaturgin neljäs romaani voitti kotimaassaan kaikki merkittävimmät kirjallisuuspalkinnot. Pariisilainen Naïma työskentelee taidegalleriassa ja saa tehtäväkseen kerätä näyttelyyn materiaalia syntyjään algerialaiselta taiteilijalta. Naïma itse on puoliksi algerialaistaustainen, mutta tuntee oikeastaan vain ranskalaiset juurensa. Algerialainen isä ja isovanhemmat eivät puhu menneistä. Työprojektin yhteydessä kiinnostus omaa taustaa kohden herää ja suvun tarina avautuu. Tarinaa kuljetetaan nykyajan lisäksi takaumina isoisän lapsuuteen saakka. Kirja on oudon hidaslukuinen, mutta tosi kiinnostava. Algerian siirtomaavallan ajat, sota-aika ja harkkien pako Ranskaan aukeavat historiallisina ja yhden perheen kokemana ilmiönä.

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani (My Absolute Darling, 2017) ***+
Yhdysvaltalaisen Tallentin mainetta niittänyt esikoisteos on hurja tarina 14-vuotiaasta Turtlesta, joka asuu lukeneen, mutta melkoisen väkivaltaisen isänsä kanssa keskellä korpea. Äiti on kuollut ja alkoholisoitunut isoisä asuu asuntovaunussa. Talo ja puutarha ovat jääneet rempalleen, kun isä joko istuu nojatuolissa olutpullo kädessä filosofoimassa tai järjestää tyttärelleen ampumatreenejä ympäri tiluksia. Ja kun isällä menee hermo, seuraa kauheuksia. Yhdellä pakoretkellään keskellä puskaista erämaata Turtle törmää kahteen poikaan ja ystävystyy erityisesti Jacobin kanssa. Jacob suhtautuu Turtleen kuin keneen tahansa ja herättää Turtlessa toiveikkuutta. Turtlen kasvutarina kuljettaa läpi romaanin mielipuolisten väkivaltakohtausten. Vaikuttava kirja, mutta todella raaka.

Ina Westman: Henkien saari, 2018 **+
Emma on ollut onnettomuudessa ja sen jäljiltä hän on sekaisin ja päätä särkee. Mies Joel ja tytär Fanni viettävät hänen kanssaan pitkää kesää saarella isoisän ja muiden henkien kanssa. Pääosin tarinaa kuljettaa Emma, mutta osaa myös Joel ja Fanninkin ääni kuullaan. Lyhyitä lukuja, rauhallista kerrontaa.  

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin, 2018 ***+
Kirjan sisäliepeestä: Kirja on hurmaava sekoitus matkapäiväkirjaa, historiatietoa ja oivaltavia havaintoja. Kirjan minäkertoja on hullaantunut naisiin, jotka historian eri aikoina ovat ottaneet ja lähteneet pois sen ajan naisen roolista, matkustaneet maailman ääriin tai ryhtyneet taiteilijoiksi. Ensimmäinen idoli on Karen Blixen, jonka jalanjäljille Afrikkaan kirjailijakin lähtee. Toisten naisten matkaa hän seuraa kauempaa, toisten kanssa hän kulkee öin ja päivin. Herkullisia tarinoita yhdistettynä oman elämän kulkuun. Ihana kirja.

Sally Rooney: Conversations with Friends, 2017 ***+
(Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken (Conversation with Friends, 2017))
Jostain taas sain vinkin tähän kirjaan ja laitoin Helmetiin varaukseen sekä suomeksi että englanniksi. Kirjailija on 1991 syntynyt nuori dublinilainen toimittaja ja Conversations with Friends palkittu esikoisromaani. Satuinkin sitten saamaan molemmat kirjat yhtä aikaa ja lomasta virkistyneenä aloin ensin lukea englanninkielistä. Se sujuikin niin jouhevasti, että kirjan luettuani vain selailin suomenkielistä. Suomeksi imperfektissä minä-muodossa kerrottu tarina ei toiminut, vaan tuntui tuntui jotenkin yksinkertaiselta ja kylmältä. Toisaalta siihen saattoi vaikuttaa se, että tarina oli jo tuttu. Englanniksi sen sijaan tyyli toimi tosi hyvin. Kirja oli virkistävä yhdistelmä nuorten elämää ja älykästä ajattelua. Frances, 21-vuotias opiskelija ja runoilija ja hänen paras ystävänsä (ja ex-tyttöystävänsä) Bobbi tutustuvat kuuluisaan toimittajaan Melissaan ja hänen näyttelijämieheensä Nickiin. Nelikko viettää aikaansa yhdessä ja ihmissuhteet viriävät eri suuntiin. Ihmisistä ja suhteista, nuorista ja vähän vanhemmista, kevyestä ja vakavasta. Päähenkilö Francesin tapa ajatella muita ja kohdella heitä kauniisti lämmitti erityisesti mieltä. Elämä juuri tuolla hetkellä ei ollut yksinkertaista, mutta hän ei tehnyt siitä monimutkaista.

Pierre Lemaitre: Silmukka (Trois jours et une vie, 2016) **
Kirjan takakannen mukaan Ranskan suosituimman ja arvostetuimman dekkarikirjailijan psykologinen trilleri. En tiedä miksi en oikein innostunut, Juoni oli erilainen ja kiinnostava, mutta itse teksti juoksi jotenkin ennalta-arvattavasti ja vähän tylsästi. Tai sitten olen vaan saanut joskus yliannoksen dekkareita ja oma asenne on huono. Toisaalta taas tämä kirja muistutti osin enemmän tavanomaista romaania ja se ehkä häiritsi. Tarina sijoittuu pieneen ranskalaiseen maalaiskylään, jossa tapahtuu kauhea tragedia. 12-vuotias Antoine lyö hetkellisen raivokohtauksen vallassa naapurin 6-vuotiasta Rémiä kepillä päähän. Remi kuolee, Antoine piilottaa ruumiin ja luulee piilottaneensa koko tapahtuman vain omaan mieleensä. Silmukka aukeaa vasta aivan kirjan lopussa.

Mats Strandberg: Loppu (Slutet, 2018) **
Nuorten jännityskirja dystopiahenkeen. Elellään tätä aikaa, mutta kaikki on loppumassa. Maahan törmää kuukauden kuluttua asteroidi, joka tuhoaa koko maapallon. 17-vuotiaat nuoret elävät maailmanlopun aikoja nuoruutensa kautta: kaverit ovat tärkeämpiä kuin perhe, biletys, huumeet ja rakkaus roihuavat. Ympäröivässä maailmassa pelataan jalkapallon mestaruusotteluita valtavan meluavan kansanliikkeen keskellä. Vaikka teksti on simppeliä ja käänteissä pysyy helposti mukana, itse ajatus koko maapallon tuhoutumisesta kieltämättä tuli omiin uniinkin...

Antti Halme: Saattaen vaihdettava, 2019 ***
Romaani, jossa vuorottelevat kolme kertojaa: espoolainen mainostoimittaja Mika, entinen veturikuski Tomi ja perheenäiti Minna. Mika etsii isompia tunteita vapaaehtoisena saattohoitajana ja saa asiakkaakseen Tomin, jolla on parantumaton aivokasvain. Minna ei pääse eteenpäin poikansa Saulin kuolemasta, vaikka kuinka lipittää viiniä. Yhteys Minnan ja Tomin välillä paljastuu kirjan lopussa. Nopeaa luettavaa, mutta painavaa sisältöä.

Kesän 2019 kirjat

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe (En helt vanlig familj, 2018) **
Ruotsalaiskirjailijan dekkari, joka nousi kansainväliseksi ilmiöksi. Ymmärrän kyllä, sillä ainakin itselle dekkarin idea oli uudenlainen. 19-vuotias Stella on syytettynä vanhemman miesystävänsä murhasta ja Stellan pappi-isä ja asianajaja-äiti haluavat pelastaa perheen vähän niinkuin keinolla millä hyvänsä. Ensin tarinaa kertoo isä, epätoivoisena huolesta, sitten tulee kiinnostavin osuus eli Stellan näkökulma ja lopuksi äidin loogisin ajatuskulku. Tykkäsin eniten siitä, miten Stella kuvailee itseään. Hän on erilainen kuin muut ja ajautuu kaikenlaisiin tilanteisiin impulsiivisuutensa takia. Jotenkin muuten tarina tuntui vähän hidastempoiselta.

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (Gehen, ging, gegangen 2015) ****
Kaiketi ensimmäinen Erpenbeckiltä suomeksi käännetty romaani. Taas pakko kopioida takakannesta: Vähäeleisen ravisuttava kuvaus itäsaksalaisen professorin ja afrikkalaisten pakolaisten kohtaamisesta, joka kasvaa yleisinhimilliseksi kertomukseksi rajoista, muutoksista ja menetyksistä. Aivan ihana kirja. Kuin olisi elokuvaa katsonut. Elokuvakuvan luomisen lisäksi tykkäsin siitä, miten pääsi lukemaan aukikirjoitettuja professorin ajatuksia. Aiheesta puhumattakaan. Kysyvälle vastataan ja kysyvä saa tietää.

Katriina Huttunen: Surun istukka 2019 ***-
Suomentajan omaelämäkerrallinen esikoisteos. Kirjoittajan 26-vuotias tytär on tehnyt itsemurhan. Äiti kirjoittaa surustaan, joka pysyy. Äiti käy tyttären haudalla Hietaniemen kolumbaariossa, selvittää tyttären laskuja ja muita paperiasioita, muuttaa Hankoon ja takaisin, jättäytyy yksin, tekee käännöstöitä, suree ja kirjoittaa. On tekstejä, jotka painetaan kirjaan ja on tekstejä, jotka jäävät vain äidille. Hyvä niin.

Agnès Martin-Lugand: À la lumière du petit matin 2018 ***+
Tämäkin kirja napattu leirikoulussa Fnacin suosituimmista. Hyvän mielen ihmisenä kasvun ja rakkauden tarina. Nelikymppinen Hortense on Etelä-Ranskasta kotoisin, asuu Pariisin kattojen yllä, on töissä tanssinopettajana ja seurustelee naimisissa olevan miehen kanssa. Hortense tekee mielellään niin kuin muut toivovat. Pahempi nilkannyrjähdys pakottaa hänet pitkälle sairaslomalle kotiseudulle, missä häntä odottaa rakas ystäväperhe ja kuolleiden vanhempien tyhjillään oleva majatalo. Juoni etenee juuri niinkuin ajatteleekin, eikä haittaa yhtään! Hortense elämä muuttuu muutamassa kuukaudessa lopullisesti juuri niinkuin lukija toivoo.

David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic (Jag är Zlatan Ibrahimovic - min historia, 2011) ***
Tämä pokkari oli kirjaston poistohyllyssä ja ajattelin, että se olisi hyvä koko perheen lomakirja kesäreissuille. Ja on ollutkin, jo kolme neljästä sen lukenut! Tarina Malmön Rosengårdin lähiön kasvatin noususta maailman kuuluksi jalkapalloilijaksi imaisee mukaansa. Vaikka kirjasta varmaan 80% on jalkapalloa, niin se ei juurikaan tällaista maallikkoa haitannut. Eikä myöskään se, että viimeiset sata sivua luin tietäen sen, että minä-muodossa kirjoitetun teoksen sitaatit oli kirjoittaja kehittänyt itse (toki taustalla n. 100 tuntia keskusteluja Zlatanin kanssa).

Jarkko Tontti: Perintö (2018) ***-
Aikuisten sisarusten Anna-Leenan ja Henrikin välit eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Heidän äitinsä kuolee yllättäen. Hautajaiset, äidin asunnon läpikäynti ja  myynti sekä perunkirjoitukset pitää hoitaa. Asunnosta löytyy äidin päiväkirjat, joista taistellaan. Päiväkirjoista paljastuu sellaisia salaisuuksia, että sisarusten välit lähentyvät väkisellään. Ihan mielenkiintoinen aihe ja jouhevaa tekstiä.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät (The Hate U Give, 2017) ****
Kyllähän tämä oli hyvä kirja! Niin paljon koohkattu tästä nuorten kirjasta, että pelkäsin ettei se täytä odotuksia. Mutta täytti. Päähenkilö Starr on 16-vuotias, asuu äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kanssa Garden Heightsissa, mustien slummissa. Isä pitää ruokakauppaa, äiti on töissä sairaalassa. Perheellä on varaa lähettää lapset paremman alueen kouluun, jossa he ovat harvoja mustia. Starrilla on koulun kautta valkoisia ystäviä, myös poikaystävä. Samaan aikaan hän hengaa oman alueensa ystävien kanssa ja pitää samalla yllä kahdenlaista roolia. Valkoisten koulussa arvostus tulee suoraan ihonvärin perusteella, omalla alueella sen eteen pitää taistella. Perusteinimateriaalia ystävyydestä, rakkaudesta, perheen rajoista, koulunkäynnistä. Kaiken läpi kuitenkin tunkee isompi teema: Black Lives Matter. Starr on paikalla, kun poliisi ampuu hänen ystävänsä ilman mitään syytä. Starr kertoo kuulusteluissa kaiken, mutta poliisia ei tuomita. Garden Heights kuohuu, mielenosoituksia ja jengien voimien mittelöä.

Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat (Fresh Complaint, 2017) ***+
Novellikokoelma, jonka novellit on kirjoitettu 1980-2010-luvuilla. Kymmenen novellia on ladottu kirjaan kirjoittamisjärjestyksessä ja mielestäni osin myös paremmuusjärjestyksessä. Novellien henkilöhahmoilla on aina jonkinlainen iso kriisi meneillään, jota kuvataan melko ironisesti. Pidin erityisesti novelleista Liemipumppu (40-kymppinen nainen haluaa lapsen ja järjestää hedelmällisyysjuhlat, joiden tuotoksella hän hedelmöittää itsensä liemipumpun avulla), Vanhaa musiikkia (Liian kalliin klavikordin ostanut Rodney on ajautunut maksuvaikeuksiin, eikä vaimon mikrossa ominaistuoksunsa saavat pehmohiiret oikein mene kaupaksi) ja Lomaosake (Kertojan isä on ostanut Floridasta melko ränsistyneen motellin, jota on muuttamassa lomaosakkeiksi ikuinen optimismi sielussaan). 

Rachel Cusk: Ääriviivat (Outline, 2014) ***+
Cuskin ensimmäinen suomennettu teos, joka aloittaa kolmen romaanin sarjan. Romaanissa englantilainen kirjailija matkustaa opettamaan Ateenaan luovan kirjoittamisen kurssille. Jokainen luku on oma terävänäköinen tarina hänen ja jonkun toisen kohtaamisesta. Cusk kuvailee ihmisten ulkonäköä, tiloja ja ihmisten monologeja pikkutarkasti. 

Esim. Auton ikkunat olivat auki, ja vierustoverini ajoi toinen käsi ratilla, nojaten toisella ikkuna-aukkoon niin että hiha lepatti villisti tuulessa. Hän oli oikukas kuski, sujahteli kaistalta toiselle ja käänsi puhuessaan katseensa liikenteestä, niin että punaiset valot ja toisten autojen perät syöksähtelivät tuulilasiin ennen kuin hän huomasi niitä.

Kirjassa on paljon elämäntarinoita, kohtaloitakin. Omanlainen tapa kirjoittaa: Ylistetty Cusk hyödyntää romaanitaidetta uudistavissa teoksissaan omaelämäkerrallista materiaalia pyrkien samalla häivyttämään kerronnan subjektiivisuuden. Näin olisin itsekin sanonut, jos olisin osannut.

Heikki Pursiainen: Olette kaikki väärässä - yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa, 2019 *+
Media-alan yrittäjä ja journalisti, liberaali ekonomisti, takertuu toisten sanomisiin ja on oikeassa. Huutia saavat mm. Antti Nylén, Jari Ehrnrooth, Tommi Uschanov, Juhana Vartiainen, Teivo Teivainen ja Alexander Stubb. Kyseiset herrat vetoavat Pursiaiseen, mutta aina joku juttu jää häntä ärsyttämään. Aivan armotonta saivartelua ja pienten asioiden vääntämistä. Älyllistä kyllä ja lukeneisuuteen perustuvaa, mutta jollain tavoin lukijaa alentavaa ja itseä ylentävää. Aluksi virkistävää, sitten ärsyttävää ja lopulta niin yhdentekevää, että tuli vain selailtua loppuun.

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä (Three Daughters of Eve, 2016) ***-
Taas kirja, joka kulkee kahdessa ajassa: Istambul 2016 ja Oxford 2000. Tällä kertaa lähes kaikissa luvuissa tarinaa kuljettaa Peri, nykypäivänä keskiluokkainen turkkilainen kotirouva, Oxfordin aikoina opiskelija, joka etsii uskoaan islamin eri ääripäiden väliltä. Lyhyttä Oxfordin aikaa leimaa karismaattinen professori Azur, jonka Jumala-seminaariin Perikin osallistuu. Kirjassa on paljon mielenkiintoista sanomaa sekä islamista että Turkista. Jotenkin se jää kuitenkin sirpaleiseksi, luvut ovat todella lyhyitä ja irrallisia. Tämä ajatus kuvaa jollain tapaa Jumala-seminaaria:
"Me emme ole täällä keskustelemassa islamista, kristinuskosta, juutalaisuudesta emmekä hindulaisuudesta. Saatamme sivuta niitä, mutta vain silloin kun keskeinen aiheemme vaatii sitä. Tutkimme Jumalan olemusta tieteen keinoin. Ette saa antaa omien näkemysten estää sitä. Kun kiihdytte jonkin asian - minkä tahansa asian - takia, muistakaa, mitä Russell sanoi: 'Mitä vähemmän tiedämme, sitä voimakkaammat ovat tunteemme.'" 

Guillaume Musso: La Jeune fille et la nuit, 2018 ***+
Lyonista Fnacin Les meilleures ventes-hyllystä leirikoulumatkalla ostettu trilleri. Vaikka teksti oli melko suurella fontilla, oli alkuun pääseminen ranskaksi vaikeaa. Noin kolmenkymmenen sivun jälkeen alkoi sujua ja silloin piti lukea ensimmäiset 30 sivua uudelleen. Kirja sijoittuu Etelä-Ranskaan, Côte d'Azurille, jonne vuonna 2017 entiset oppilaat kokoontuvat lukionsa 50-vuotisjuhliin. Tästä hetkestä tehdään takaumia vuoteen 1992. Tänä poikkeuksellisen lumisena jouluna, Vinca Rockwell (yksi koulun oppilaista) katosi yhdessä filosofian opettajansa kanssa. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, koulun liikuntasali aiotaan purkaa ja tämä saa ystävykset Fanny, Thomas ja Maxime kauhun valtaan. Salin seinän sisään on nimittäin muurattu ruumis (il y a un cadavre dans le gymnase du lycée)...

Maggie Nelson: Argonautit (The Argonauts, 2015) **+
Taas takakannesta: Argo-laivalla purjehtineet mytologiset sankarit, argonautit, rakensivat pitkön merimatkan aikana laivansa osa osalta kokonaan uudelleen: silti he saavuttavat lopulta sataman laivalla, joka on edelleen Argo. Samaan tapaan mekin purjehdimme elämän läpi säilyttäen nimemme ja identiteettimme, mutta vähä vähältä muutumme kokonaan toisiksi, Maggie Nelson kirjoittaa. Kyseessä on yhtä aikaa omaelämänkerta ja filosofista pohdiskelua yllä olevan ajatuksen pohjalta. Vaikka tarinaa on ennen ja jälkeen, niin ydin on siinä ajanjaksossa, kun Maggien muunsukupuolinen puoliso Harry korjaa sukupuoltaan ja Maggie itse on raskaana. Korkealentoista ja laadukasta tekstiä, toisinaan liiankin korkealentoista.

Sally Salminen: Katrina (Katrina, 1936) ***
Takakannesta suoraan: Sally Salmisen esikoisromaani Katrina oli ilmestymisaikansa bestseller, eikä sen lumo ole vieläkään hiipunut.  Kirja toi tosi paljon mieleen Myrskyluodon Maijan, sillä taas elellään meren äärellä ja meri antaa ja ottaa. Katrina on alkujaan Pohjanmaalta, mutta lähtee suuripuheisen Johanin mukana Ahvenenmaalle. Siellä ei odotakaan kartano omenapuineen, vaan vaatimaton mökki kalliolla, jonne Katrina ryhtyy rakentamaan kotiaan Johanin matkatessa merillä. Katrina on vahva nainen ja vaikka vastoinkäymisiä on, hän nousee aina jaloilleen. Lapset ovat rakkaita, mutta lähtevät kukin omille teilleen. Jollain tapaa hyvinkin modernilla tavalla kirjoitettu oman aikakautensa teos.

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois (Stay With Me, 2018) ***+
Vuonna 1988 syntyneen toimittajan esikoisromaani sijoittuu vuosien 1985-2008 Nigeriaan. Yejiden ja Akinin rakkaustarinaa varjostaa lapsettomuus. Tarinaa kertovat vuorotellen Yejide ja Akin. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö he ole luodut toisilleen, mutta perinteet vaativat lasta. Yejiden anoppi ei muuta ajattelekaan kuin lasta ja hankkii lopulta Akinille toisen vaimon. Akin taas pyytää apua veljeltään. Näistä yrityksistä ei seuraa kuin kaaosta ja epätoivoa. Samaan aikaan politiikassa tapahtuu. Modernitkin tuulet puhaltavat, vaikka perinteillä on edelleen suuri merkitys. Tämän kaiken rinnalla on kuitenkin suurinta näiden kahden ihmisen elämä.

Astrid Swan: Viimeinen kirjani - kirjoituksia elämästä 2019 ***
"Jonakin päivänä
lapseni kirjoittaa kirjan.
Sitä en lue,
mutta se on lempikirjani."
Näillä säkeillä alkaa Astrid Swanin unelmateos. Kirja, johon kirjataan parantumattoman syövän vaiheista. Kirja, johon kirjataan muistot itsestä ja taiteesta. Kirja, johon kirjataan oma taiteilijuus ja muusikkous. Kirja, johon kirjataan oma minuus poikaa varten. Kirja, johon kirjataan rakkaus mieheen ja tämän tyttäreen. Kirja, johon kirjataan kuolemasta. Kirja, johon kirjataan äitiydestä. Kirja, johon kirjataan otteita päiväkirjoista. Kirja, johon kirjoitetaan Amerikasta. Ja kirjassa on kaikki tämä ja enemmänkin.

Kevään 2019 kirjat

Māra Zālīte: Viisi sormea (Pieci priksti, 2013) ****
Latvialaisen Zālīten omaelämäkerrallinen romaani. Hän (ja kirjan kertoja Laura) syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille. Kirja alkaa, kun äiti, isä ja viisivuotias Laura ovat paluumatkalla junassa latvialaiseen maalaiskylään. Junamatka kestää ja kestää ja äiti ja isä varovat sanojaan sen mukaan, kuka muu hyttiin astuu. Perillä äidin kotitalo Lehteelä ei ole entisellään, äidin on vaikea hyväksyä hävitystä, isä juhlii liiankin kanssa kotiinpaluuta. Laura otetaan asumaan mummon luo, missä pappa vaan makaa murheissaan kammarissa. Onneksi Laura löytää ulkoa paljon tekemistä, hän juttelee puille ja kasveille, tutkii sammakoita ja romukasoja. Lapsen mielen maailma on kaunis pakopaikka arkiselle kurjuudelle ja riipaiseville ihmiskohtaloille. Eletään neuvostoaikaa ja se vaikuttaa taustalla. Todella kaunis kirja.

Heidi Köngäs: Hyväntekijä 2006 ***
Halusin Ranskan leirikouluun kevyitä pokkareita ja tämä oli ainoa, jonka sain luettua kaiken keskellä. Tykkäsin kirjan teemoista: dementoituneen äidin ja kulmikkaan isän auttaminen, arki kahdessa työpaikassa, baarikeikat kavereiden kanssa ja tietysti rakkaus pakolaisleirillä työskentelevään lääkäriin, jota tapaa liian harvoin. Tällaistä elämä on, esimerkiksi.

Jari Tervo: Aamen, 2018 ***-
Todella notkeasti ja kielellisesti monipuolisesti kirjoitettu yhdenpäivänromaani. Luvut olivat eri henkilöiden vinkkelistä ja kieli vaihtui samalla laidasta toiseen. Jotkut luvut olivat kielisyistä helpommin lähestyttäviä ja toiset sitten taas eivät. Kirja jäi aina pitkäksi aikaa kesken, lopulta niin kauaksi aikaa, ettei mielenkiinto riittänyt sen loppuunlukemiseen. Sääli, sillä tykkäsin todella tästä sanakylläisyydestä.

Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä, 2017 ****
Toimittaja Petäistön lähietäisyydeltä seuraamaa Ranskan politiikkaa vetävästi kirjoitettuna. Ranskan perinteinen vasemmisto-oikeisto - akseli ja niiden välillä vuoroon vaihtuva johto meni aivan sekaisin, kun äärioikeiston uhkaa pelännyt kansa lähti tuntemattoman, mutta karismaattisen pankkiirin, Emmanuel Macronin taakse. Presidentinvaalien aikana kaatui miehiä (ja naisia) oikealta ja vasemmalta osin omiin sotkuihinsa, osin väärän puolueen ehdokkaina.

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästan sann historia, 2016) ***
Kahdessa aikatasossa kulkeva kevyt dekkari etenee sujuvasti ja miellyttävästi. Zacharias Levin on kolmekymppinen toimittaja, joka menettää työnsä lehden talousvaikeuksien vuoksi. Hän palaa kotiseuduilleen ja alkaa kirjoittaa romaania kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneesta. Toinen aikataso kulkeekin tämän romaanin tarinana. Siinä Zacharias opiskelee Lundin yliopistossa luovaa kirjoittamista. Zacharias ja hänen ystävänsä viettävät aikaa opettajansa Li Karpen ja tämän ystävän, kuuluisan kirjailijan Leo Starkin kanssa. Eräänä päivänä tammikuussa Leo katoaa ja hänen murhastaan joutuu vankilaan yksi Zachariaksen kavereista. Romaanissa on tarkoitus todistaa ystävän syyttömyys. Tarina pyörii mukavasti paikallaan ja eteenpäin.

Linda Olsson: Sisar talossani (En syster i mitt hus, 2016) **+
Tässä romaanissa sisarpuolet Maria ja Emma viettävät vuosiin yhteistä aikaa Marian asunnolla Espanjan rannikolla. Päivä päivältä keskustelut syvenevät ja palataan yhteisiin lapsuuden muistoihin.

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) **+
Tässä romaanissa Uuteen Seelantiin uuteen elämään vuosikymmeniä sitten Ruotsista muuttanut Adam havahtuu menneisyyteensä menettäessään tyttärensä. Adam kulkee juurillaan Puolassa ja palaa tämän jälkeen Ruotsiin vanhan naisystävänsä luo. 

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs, 2005) **+
Ruotsalainen juristi Olsson muutti perheineen Uuteen Seelantiin ja ryhtyi kirjailijaksi. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja valittiin Ruotsissa vuoden 2006 parhaaksi romaaniksi. Kaikissa kolmessa kirjassa, jotka luin peräjälkeen, on päähenkilöillä sydämen painona menneisyyden tuskia. Kirjassa he kohtaavat jonkun toisen samankaltaisen ja alkavat ensi kertaa puhua ja parantua. Tässä kirjassa pienessä ruotsalaisessa maaseutukylässä kohtaavat vanha erakko Astrid ja suruaan naapurimökkiin paennut kirjailija Veronika. Naiset ystävystyvät ja alkavat kertoa toisilleen tarinoita.

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Call Me By Your Name, 2007) ***
Niin monta kirjasta tehdyn elokuvan arvostelua lukeneena tarina oli jo etukäteen selvä. Se hiukan häiritsi lukukokemusta. Iso, kahden eri-ikäisen miehen rakkaustarina aurinkoisena kesänä Italiassa. Puitteet kunnossa: kulttuuria (kirjallisuutta, musiikkia), yhteisiä perheaterioita, juoksulenkkejä, uintireissuja ja pikku kaupungin kujilla kuljeskelua. Ja rakkaus on väkevä.

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti, 2019 **
Omaa äitiyttään paljon pohtinut Kekkonen kirjoittaa siitä, millaista on haluta toista lasta, kun ensimmäinen on noin viisivuotias ja takana myös vaikea synnytys. Vaikka olen itse aikoinani vähän samankaltaisesti pohdiskellut, niin nyt ne ajat ovat jo niin kaukana, että tämä ei tuntunut enää ajankohtaiselta.

Elin Willows: Sisämaa (Inlandet, 2018) ***-
Ruotsissa kasvaneen, tällä hetkellä Vaasassa asuvan kulttuuritoimittajan esikoisteos. Kertoja muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle Pohjois-Ruotsin sisämaahan. Suhde päättyy, mutta tyttö jää paikkakunnalle. Hänellä on työ ruokakaupassa ja koti vanhemman rouvan alivuokralaisena. Elämä on yksinkertaista ja hidasta. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, muttei hyvinkään. Samat asiat toistuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Takakannessa sanotaan, että romaanin tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista pelottavankin riisutusti, sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Itse koin, että ympäristö nimenomaan lamasi kertojan aloilleen, eikä eroprosessi poikaystävästä päässyt käyntiin, vaan elämä jäi junnaamaan outoon, alavireiseen olotilaan. Romaanin tyyli, lyhyet, lakoniset kohtaukset arjesta vähän eri aikajärjestyksessä lisäsivät tätä vaikutelmaa.

Melba Escobar: Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia (La Casa de la Belleza, 2015) ***-
Tämä trilleri sijoittuu Kolumbian Bogotaan, jonne Karen Valdes muuttaa rannikolta (jonne hän jättää poikansa äitinsä hoidettavaksi) tienaamaan rahaa. Bogotassa naiset haluavat näyttää täydellisiltä, joten Karenilla riittää työtä kauneussalongissa. Hän säästää rahaa tyynyn alle saadakseen poikansa luokseen. Kun Karen ryöstetään ja raiskataan, hän menee sekaisin. Karen ryhtyy työskentelemään seuralaispalvelussa, tienaa paljon rahaa, mutta ajautuu kohtaamaan niin väkivaltaa, korruptiota kuin häiköilemättömiä miehiä. Kerronnassa on vähän vaikea pysyä mukana, sillä kertojaääniä on kaksi, eikö kumpikaan ole päähenkilön Karenin. Karenin, kertojanaisten, kauneussalongin työntekijöiden ja asiakkaiden tiet risteävät aika ajoin. Mielenkiintoista kuvausta Kolumbiasta, trilleri kuitenkin liioittelua.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldats, 1974) **+
Uusi painos Tikkasen aikoinaan kuohuttavasta romaanista, jossa kirjastonhoitaja ja kahden lapsen yksinhuoltaja Tova tulee raiskatuksi ravintolaillan jälkeen. Kun lapset ovat isällään ja työ kirjastossa hiljaista, Tovalla on aikaa miettiä kostoretkeä. Hän aikoo raiskata raiskaajansa ja nousta tällä uutisotsikoihin. Mutta voiko miestä raiskata? Erittäin kiehtova aihe ja taas ajankohtainen. Teksti ei kuitenkaan varsinaisesti temmannut mukaansa, vaikka sen olikin suomentanut suosikkini Kyllikki Villa.

Pascal Engman: Patriootit (Patrioterna, 2017) ***-
Kovasti kehuttu chileläis-ruotsalaisen entisen Expressen-lehden toimittajan esikoisdekkari. Kirjan juoni on selkeä ja siinä on paljon ajankohtaista, etenkin Ruotsiin sijoittuvissa osissa. Toimittajien saama vihaposti, Ruotsi vain ruotsalaisille, vahvojen naisten esiinmarssi. Osa tapahtumista sijoittuu Chilen rikollismaailmaan. Linkki näiden kahden maan välillä on August, joka on lähtenyt 20 vuotta aiemmin nuoruuden virheitä pakoon muukalaislegioonaan ja päätynyt sieltä venäläisen huumepomon henkivartijaksi Chileen. Kirja koostuu useasta toisiinsa liittyvästä palasta. Yksikään paloista ei pääty hyvin. Lisäksi kirjassa on paljon väkivaltaa, verta ja aseita. Näistä en pidä, siitä miinus.

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (2018) **+
Pulkkinen kirjoittaa hyvin, mutta tämä kirja ei oikein kolahtanut. Tuntui kun hän olisi tarttunut tähän muotiin käydä omaa elämäänsä kirjana läpi. En kyllä tiedä onko hän eronnut, mutta jotenkin omakohtaiselta tämä tarina tuntui. Nainen käy läpi eroaan noin yhden vuoden ajan. Rinnakkaisena tarinana kulkee kolmen sisaren jakso elämässä, kun yksi heistä sairastuu psykoosiin, Molemmilla tarinoilla on alkunsa ja loppunsa, mutta pääpaino on prosessissa. Jos olisi jommasta kummasta kokemusta, kirja voisi toimia lohduttajana ja tsemppaajana. Nyt tuntui siltä, että kirjan sisältö oli tarkoitettu kirjailijalle itselleen, ei niinkään lukijalle.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X (The Poet X, 2018) *****

Tämän ihastuttavan nuortenkirjan on kirjoittanut palkittu runoilija Acevedo.

Päähenkilö Xiomara (SioMAAra) on 16-vuotias tyttö taustaltaan Dominikaanisesta tasavallasta. Hän asuu kovasti uskonnollisen äitinsä, syrjässä pysyttelevän isänsä ja opiskeluissa menestyvän kaksoisveljensä kanssa New Yorkin Harlemissa. Xiomara on voimakas ja suorapuheinen, viihtyy paljon yksin kirjoittamassa vahvoja ajatuksiaan runomuotoon. Kun hän ihastuu kemian tunnin työpariinsa Amaniin, alkaa perheen tiukka käsitys tytön vapaudesta aiheuttaa ristiriitoja.

Tarina on mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä. Erilaisen siitä tekee säemuoto, joka tuo runoilija X:n eli Xiomaran ihan lukijan lähelle.

Tässä yksi näyte kirjan säetyylistä

Halusin kertoa että jos Aman olisi runo

hänet olisi kirjoitettu viistoon sivun poikki,

teräviä viivoja ja näpsäkkä lopetus

bodegan paperikassin ruskeassa kyljessä.

Labraraportteja kirjoittavat kädet

ovat muuttuneet kuvakieleksi,

hymy on kliseet kiertävä vertaus.

Hänessä ei ole sonetin sulavuutta,

hän on liian harkittu raakatekstiksi,

hän vie liikaa tilaa ajatuksissani

voidakseen olla haiku.

Vaikka kirjan ahmii nopeasti, se jää pitkäksi aikaa häilymään mukavalla tavalla mieleen.

David Grossman: Hevonen meni baariin (Sus echad nichnas lebar, 2014) ***
Kirja on suomennettu hepreankielisen alkuteoksen englanninkielisestä käännöksestä. Kertojana on 57-vuotias juristi, jolle lapsuudenaikainen ystävä Dovaleh soittaa ja kovasti pyytää juristin hänen stand up - keikalleen. Edellisestä tapaamisesta on 40 vuotta ja tällä keikalla tapahtuisi jotain sellaista, jonka ystävä haluaa juristin todistavan. Kirja on yhtä kuin tämä yhä hurjemmaksi yltyvä stand up - keikka israelilaisessa pikkukaupungissa. Keikan aikana sohitaan sinne ja tänne, välillä Dovaleh ajautuu synkkiin lapsuudenmuistoihin, välillä hän kertoo räävittömiä vitsejä. Yleisö tykkää ja sitten ei tykkää ja lopulta paikalla on enää muutama ihminen. Dovalehin esitys pursuaa henkilökohtaista tragediaa, juutalaisten menneisyyttä ja nykypäivää, ystävyyttä ja muistoja. Erikoinen, mutta vaikuttava kirja.

Henriikka Tavi: Tellervo (2018) **+
Runoilija Henriikka Tavin ensimmäinen romaani käsittelee chick lit -kirjallisuuden kuvastoa ovelasti ja onnistuneesti, sanotaan Helsingin Sanomien arvostelussa 27.10.2018. Ehdin palauttaa kirjan ennen tätä tekstiä, eikä siitä muistunut mitään mieleen ennen googlailua. En muista, että kirjaa lukiessani olisin ollut erityisen isoissa tunnetiloissa, mutta kirja oli ihan hyvä. Päähenkilö Tellervo on ikuinen yliopisto-opiskelija, joka on töissä kioskilla ja haaveilee Siitä Oikeasta. Hän pyytää mukaan ystävänsä Hennin ja he alkavat toteuttaa rakkausvalmentaja Rory Rayen oppeja. Ja kyllähän heitä onnistaakin, jollain tavalla. Kirjasta ja sen chick litiä parodioivasta tyylistä on monta hyvää blogia.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, 2014) ***
Neljäs ja viimeinen osa Napoli-sarjaa. Elena muuttaa takaisin Napoliin, ensin merimaisemaa katsomaan uudelle alueelle, mutta myöhemmin Lilan kanssa samaan taloon takaisin kortteliin. Molemmat saavat vielä pienen tyttären ja tämäkin yhdistää heitä. Lilalla on Enzonsa, mutta Elena on yksin lastensa kanssa. Elena kirjoittaa kirjoja, Lila kerää ylös Napolin historiaa. Kun pikkutytöt ovat noin nelivuotiaita (vuonna 1984) sattuu jotain niin kauheaa, että se suistaa Lilan raiteiltaan ja elämä korttelissa muuttuu kokonaan. Elsa karkaa kotoa Lilan pojan Ninon kanssa. Elena kiertää markkinoimassa kirjojaan eri puolilla maailmaa ja tytöt pärjäävät omillaan. Solaran veljekset ammutaan. Poliittisia vääntöjä. Yhä pahenevaa rikollisuutta ja huumekauppaa. Maanjäristys. Pikkuhiljaa Elsa, Dede ja Imma kasvavat ja muuttavat yksitellen pois kotoa. Niin myös Elena jättää Napolin vuonna 1995 ja muuttaa johtamaan kirjakustantamoa Torinoon. Lila katoaa lopullisesti.

En jaksa olla ihmettelemättä sitä tarkkuutta, jolla Ferrante kuvaa Napolia ja korttelin asukkaita näin monen vuosikymmenen ajalta. Palanen historiaa, isoja paloja ihmisten elämää, kirja jää kuvina mieleen. Viimeinen osa oli osin raskasta luettavaa, naisten itsenäistymisen hurjina vuosina lapset jäivät kovin yksin. Ja lopussa kaksi ystävystä jäävät hekin aivan yksin. 

Olli Jalonen: Taivaanpallo (2018) ****

Lukupiirin tammikuun kirjana tutusti Finlandia-voittaja, jonka tapahtumat valistuksen ajan Saint Helenan saarella ja Lontoossa saivat vain kiitosta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Angus asuu äitinsä ja sisarustensa kanssa Saint Helenan saarella, jonka vielä miltei täysin luonnomukaisiin oloihin saapuu luonnontieteilijä herra Halley. Herra Halley tekee Angusista itselleen taivaankappaleiden merkitsijän. Kun Halley palaa Englantiin, Angus kiipeää kerran päivässä ja yössä puussa olevaan tähystyspaikkaansa, merkitsee päivisin ylös eri linnut ja öisin taivaankappaleiden paikat. 

En voi katsoa väärin koska rungon ympärille on kiinnitetty remmi ja remmiin pään paikaksi tiukka lenkki samaa valjasremmiä. Kun nousen puuhun, istun paikalleni ja pujotan runkoon kiinninaulatun nahkalenkin otsaan ja korviin asti koska korvien yli alemmas se ei mene, niin asento on aina sama ja oikea ja silloin näkee aina saman samaan suuntaan saman kokoisena.

Toisinaan Angus kiipeää vuorelle Herra pastorin kanssa etsimään Paratiisia. Herra pastori myös opettaa Angusin lukemaan ja kirjoittamaan ja ottaa perheen suojelukseensa, kun saarella alkaa levottomuudet salakatolilaisten ja kubernöörin väen kesken.

Kun perhettä levottomuuksien keskellä kohtaa omakin tragedia, äiti ja Herra pastori päättävät lähettää Angusin laivan mukana emämaahan Englantiin apua hakemaan. Toisessa osassa Angus keikkuu märssykorissa piilossa matkalla kohti Englantia.

Korin pohja on rakennettu rimoista ja rottingista melkein umpinaiseksi mutta punotussa reunaseinässä on niin paljon kapeita rakoja että niistä pystyy tähystämään alas kannella ja veden yli maihin.

Kesken matkaa Angus paljastuu märssykorista ja hänet laitetaan töihin mm. matkan varrelta mukaan otettuja orjia vahtimaan. Angus välttää pahimman kohtalon, sillä hänen lasku- ja erityisesti näkötaitoaan tarvitaan.

Perillä Lontoossa Angus löytää herra Halleyn ja pääsee hänen apupojakseen. Angus keksii, miten kuuma ilmavirta nostaa kevyen varjon ilmaan. Kotiin Saint Helenalle ei tahdo viestit kulkea, ja tiede vie Angusin mennessään.

Niin tiedän mitä tulen tekemään elämässäni. Haluan että minusta tulee kaikessa herra Halleyn kaltainen ja saan kiertää tutkimusretkillä ensin hänen kanssaan ja sitten joskus myöhemmin yksin niin että johdan omaa retkikuntaa. --- Joskus pienenä olen halunnut kasvaa herra pastorin kaltaiseksi ja osaan yhä Raamatusta pitkiä kohtia ulkoa koska olen niitä lukenut ja harjoitellut ahkerasti. --- Mutta tultuani Lontooseen ei kukaan ole enää kysynyt minulta yhtäkään Raamatun kohtaa, ja herra Halley varmaan vähiten haluaisi että osaan ulkomuistista koko Vuorisaarnan tai jae jakeelta tärkeimmät psalmit.

Kirja on mahtava matka historiaan, uskon ja tieteen väliseen kisaan, Saint Helenan saaren erikoislaatuiseen asemaan, nuoren pojan mieleen. Teksti on Angusin suusta ja hän tulee hyvin lähelle lukijaa. Kirjassa ei ole mitään, mikä ei toimisi. Viides tähti olisi tullut kyynelistä, joita en tällä kertaa vuodattanut.

Clarice Lispector: Oppiaika eli Nautintojen kirja (Uma Aprendizagem ou O Livro dos Prazeres 1969)
Jostakin sain vinkin tämän kirjan lukemiseen, mutta suosituksesta huolimatta en saanut sitä luettua kuin vähän alusta. Ehkä liian taiteellista minun makuuni, en tiedä

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 - Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Woman: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015) ***
Kakkososa novelleja on aivan yhtä mahtava kuin ensimmäinenkin. Tällä kertaa novellit on järjestetty niin, että jopa minä sain niiden myötä kiinni samojen henkilöiden elämänkulusta. Novellit jää kuvina mieleen, leffoja odotellessa :)

Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän 2018 ***+
Ihana nuortenkirja lähiöstä, jossa kotona rakastetaan huutamalla ja suosiota saa olemalla räväkkä. Kirjan juoni oli jo tuttu leffamainoksista: Räväkkä Kiira tapaa vähemmän räväkän Lennin. Kaikenlaista hankausta on jo ennen kuin Kiira tulee raskaaksi. Siitä sitten alkaa Lennin kasvaminen isyyteen vähän isomman mutkan, aikuisten äärioikeistolaisten miesten porukan kautta. 

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto (Dept. of Speculation 2014)
Yhdysvaltalaisen kirjailijan kansainvälinen läpimurto. "Kirja, joka ei muistuta mitään aiemmin lukemaani kirjaa. Michael Cunningham." Aluksi tuntui kuin olisi lukenut aforismikokoelmaa, hyvää sellaista. Sitten tuntui kun olisi lukenut hyviä muistelmia. Sitten tarina alkoi ikäänkuin pyöriä itsensä ympärillä ja lukemista vain halusi jatkaa ja jatkaa, vaikkei oikein tiennyt miksi. Lukiessa olisi halunnut päälleviivaustussin tai tarralappuja merkkaamaan herkullisia ajatuksia. Kun niitä ei ollut, mieli oli lukemisen jälkeen ihan tyhjä. Outo kokemus.

Joululoman 2018-2019 kirjat

Leïla Slimani: Kehtolaulu (Chanson douce, 2016) ***
Ranskalais-marokkolaisen kirjailija-toimittajan Goncourtilla palkittu toinen romaani. Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin, jossa Massén perheen äiti Myriam ja isä Paul tekevät uraa, kun ovat löytäneet erinomaisen lastenhoitajan Louisen hoitamaan kahta pientä lastaan. Nykyhetki ja mennyt vuorottelevat tässä katastrofiin päättyvässä draamassa. Toisistaan irrallisia takaiskuja, huomaamatta jääneitä murheita ja soppa kiehuu yli. Tarkkanäköistä eri sosiaaliluokkien kuvausta. 

Cecilia Ahern: Valintojen vuosi (The Year I Met You, 2014) ***-
Jasmine on hyvä keksimään uusia yrityksiä, saa ne kukoistamaan ja myy pois. Nyt bisneskumppani ei haluakaan myydä, vaan antaa Jasminelle potkut ja pakottaa ottamaan paketin vuodeksi (englanniksi ilmeisesti puutarhavuosi). Jasmine kököttää kotonaan ja katselee aitiopaikalta, kun vastapäisen talon alkoholisoitunut radiojuontaja Matt sekoilee niin, että vaimo ja lapset lähtevät. Jasmine ja Matt ystävystyvät yllättäen ja molempien elämät saavat uusia suuntia. 

Ane Riel: Pihka (Harpiks, 2017) ***
Tanskalainen Riel on kirjoittanut aiemmin kymmeniä lasten kauno- ja tietokirjoja. Tämä on hänen toinen palkittu aikuisten jännitysromaaninsa. Liv asuu saarella erakoituvan isänsä ja koko ajan lihavammaksi kasvavan äitinsä kanssa. On saarella asunut myös isän vanhemmat ja veli. Ja Livin kaksoisveli ja pikkusisko. Nyt jäljellä ovat enää he kolme, eläimiä (mm. kaneja ja rottia) sekä valtavasti kaikenlaista romua kasoina pihalla ja sisätiloissa. Ja portti ja ansoja, ettei kukaan tule lähellekään. Elämä saarella ei ollut lähtökohtaisesti kummallista, ehkä vain vähän outoa, mutta varsin kummalliseksi se muuttui kyllä. 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 2017 **
"Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen." Nämä miehen suusta lausutut sanat aloittavat hitaan muutoksen sekä miehessä (naiseksi) että naisessa (luopuminen miehestä). Kirjassa nainen käsittelee muutosta osin Kolumbuksen löytöretken kuvina, osin yksityiskohtaisina kuvina miehestä (sellaisena kun hänet ennen tunsi). Olin lukenut kirjasta katkelmia jälkimmäisestä, enkä oikein saanut siitä uutta irti. Kolumbus-osuudet hyppäsin kokonaan yli. Näistä epäkohdista huolimatta kirjan ydin, elämä on luopumista, kosketti todella. 

Céline Curiol: Viimeinen kuulutus (Voix sans issue 2005) **
Esikoiskirja sai suitsutusta aikanaan ja on käännetty usealle kielelle. Minulle se tarttui käsiin kirjaston hyllystä, kun tapahtumapaikkana oli Pariisi ja aiheena ihmissuhteet. Jo etukannessa kirjaa kehuttiin omaperäisenä ja sitä se ehkä oli liikaakin minun makuuni. Gare du Nordilla kuuluttajana työskentelevä nainen on vähän erakoitunut, mutta myös rakastunut ystäväänsä. Mieskin alkaa kiinnostunua naisesta. Tämä osuus on valitettevan lyhyt ja kuvaukset Pariisista oikeastaan vain paikannimien luettelemista. 

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen - Mumbain slummien toivo ja toivottomuus (Behind The Beautiful Forevers - Life, Death, and hope in a Mumbai Undercity 2012) ***+

"Kaikki Annawadissa puhuvat niin:"Voi, minä koulutan lapsestani lääkärin, asianajajan, ja hän tekee meistä rikkaita. "Se on pelkkää turhamaisuutta. Pikku purtesi kulkee länteen ja onnittelut itseäsi:"Kuinka taitava olenkaan luotsaamaan! "Sitten tuuli kuljettaa itään. Karam Husain."

"Rikkaat riitelevät typeristä asioista. Mikseivät köyhät tekisi samoin? Annawadilaisäiti Rambha Jha."

Nämä kaksi kirjan lukua aloittanutta lainausta kuvaavat hyvin slummin elämää, jossa jätekerääjät tekevät tienestiä romujen ja rottien keskellä, lapset juttelevat yleisen käymälän tukalassa hajussa, onkivat jätelammikosta, ottavat rotanmyrkkyä ja todistavat, kun yksijalkainen Fatima sytyttää itsensä tuleen. 

Yhdysvaltalainen toimittaja oli jo aiemmin kirjoittanut köyhistä ja vähäosaisista. Mentyään naimisiin ja muutettuaan Intiaan hän aloitti kirjaprojektin Mumbain lentokentän vieressä sijaitsevan Annawadin slummin asukkaista tarkoituksenaan pohtia yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Hän seurasi slummin elämää vuosina 2007-2011 ja dokumentoi näkemänsä, kuulemansa ja sadoista asiakirjoista kootut tapahtumat kirjaksi. Kaikki tapahtumat ja henkilöt ovat todellisia. 

Douglas Coupland: Eleanor Rigby (Eleanor Rigby 2004) ***
Isoja asioita tungettu kevyeen muotoon. Liz Dunn on tavallinen, yksinäinen nainen, kun soitto sairaalasta muuttaa arjen. Jeremyllä on nopeasti etenevä MS-tauti ja hän muuttaa Lizin luo. Seitsemän vuotta myöhemmin Liz lähtee Itävaltaan etsimään Jeremyn isää meteoriitiksi luulemansa kivi laukussaan. 

Hannu Mäkelä: Valo - Kertomus rakkaudesta 2018 ***
Mäkelän vaimo Sveta kuolee yllättäen 2017. Kirjassa Mäkelä muistelee heidän tutustumistaan, rakkauttaan ja elämäänsä kahden maan välillä. Molemmat tekevät töitä kirjoittamalla ja viestejä kulkee päivittäin myös heidän välillään. Niitä lukemalla Mäkelä palauttaa mieleensä yksityiskohtia vuosien varrelta. Yhteinen elämä jäi pahasti kesken. Onneksi on muistot.

Syksyn 2018 kirjat

Will Wiles: Puulattian kunnossapito (Care of wooden floors, 2012) **
Tämän kirjan valitsin itse kirjaston hyllystä. En tiedä mikä teki minuun vaikutuksen, kun nimi oli varsin kuivakka, kansikuvassa kissa ja viinilasi... Ehkä fontti oli kepeähkö? Kirjoittaja on Lontoossa asuva arkkitehtuuri- ja designtoimittaja ja itseironiaako sisältö? Kyseessä on viimeisen päälle huolitellussa asunnossa ilmeisesti entisessä Itä-Euroopassa asuva nuori mies, joka pyytää englantilaista hieman huithapelia kaveriaan kotimieheksi. Asunto on täynnä piilotettuja lappuja puulattian hoitoon ja varjelemiseen liittyen. Ja eikös kaveri kaada heti ensi töikseen lattialle punaviiniä. Sitä siivotessa sattuu yhä isompia vahinkoja ja homma menee ihan absurdiksi.

Torgny Lindgren: Akvaviitti (Norrlands Akvavit, 2007) ***
Entinen saarnamies ja pelastaja Olof Helmersson palaa kotiseuduilleen 30 vuoden jälkeen tarkoituksenaan kertoa totuus (siitä, että Jumalaan ei kannata uskoa) pelastetuille. Seurakunnasta ei ole kuitenkaan enää montaa sielua jäljellä. Osa on poisnukkuneita, osa uskosta jo luopuneita. Olof asettuu Astan ja Ivarin luo ja tekee sieltä käsin pyöräreissuja eri puolille seutukuntaa. Ihanaa vanhuudenkuvausta, persoonallisia paikkakuntalaisia ja mielenkiintoisia kohtaloita hymyn kare suupielessä. Lukupiirin marraskuun kirja.

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki 2018 ***

Ensimmäinen osa: Nelihenkiseen perheeseen odotetaan iltatähteä. Lapsivettä tihkuu ja vauva on vaarassa. Vanhemmat kulkevat lääkäriltä toiselle ja saavat eri arvioita siitä, onko vauva elinkelpoinen. Äiti ja isä ottavat tilanteen eri tavoin, äidillä vauva on konkreettisesti mahassa, isä perustaa ajattelunsa järkeen. Äidille tilanne on karmea, eikä isä pysty olemaan tukena. 
Toinen osa: Nyt vatsassa onkin kaksoset, jotka tulevat maailmaan ennen aikojaan. Pikku karhu ja pikku tiikeri ovat olemassa, mutta eivät kotona. Saako isä tästä todellisuudesta kiinni?

Samalla kun kirja on varmasti vaikeiden aikojen muistikirja isän osalta, niin hieman häiritsee isän rypeminen omien tunteidensa ympärillä. Ehkä vain kirja on kuitenkin hänen vuoropuheluaan itsensä kanssa ja arjessa tilaa on ollut myös muiden tunteille. Knausgårdiin viittaa kirjailijakin, mutta se tuli muutenkin mieleen. Toivottavasti perheen nosto tällä lailla avoimesti julkisuuteen ei vie heidän elämäänsä pieleen.

Lena Andersson: Svean poika - kertomus kansankodista (Sveas son, 2018) ***
Dagens Nyheterin kolumnistin viimeisin teos kertoo Ragnarista, ruotsalaisesta 1900-luvun ihmisestä kansantieteilijän suulla. Kirjailija itse kuvaa Ragnaria näin: Ragnar on kädentaitaja (huonekalupuuseppä, josta tuli veistonopettaja) mutta myös mietiskelijä. Ihmisen rationaalisuus on mahdollistanut valtion. Ragnarin mielestä valtio on ihmisen parempi minä. Hän palvoo valtion ideaa, koska se ei ole mielivaltainen, toisin kuin ihminen. Ragnar on ahkera ja vaatimaton, pitää selkeistä linjoista, haluaa lastensa käyttävän vapaa-aikansa tehokkaasti reippaan urheiluharrastuksen parissa (poika harrastaa kilpapyöräilyä ja tytär hiihtoa) ja antaa heidän harrastukselleen kaikkensa. Oivallista 1900-luvun keskiluokkaistuvan elämän kuvausta pohjolasta. Vielä muutamaa vuotta vanhempana tässä olisi ollut vaikka kuinka paljon samaistuttavaa.

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Ommarul putakhae, 2008) ***+
Hesarissa on kirjoitettu: Shin kirjoitti bestsellerin aikuisten lasten suhteista vanhempiinsa. Juuri näin, missä kohtaa ihminen lakkaa olemasta äiti ja muuttuu ihmiseksi? Korealaisperhe todella huomaa äidin, vasta kun hän 69-vuotiaana katoaa Soulin metroasemalla. Tarinaa kuljettaa vuoroin kukin lapsista ja äiti itse. Missä äiti on? Millaista äidin elämä on ollut? Miten tähän päädyttiin? Kenen tuska on suurin, äidin, lasten vai puolison? Tunsiko kukaan lopulta äitiä kunnolla? 

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua 2015 ***-
Lyhyttarinakokoelma, 86 sivussa 25 mininovellia. Lauseetkin lyhyitä ja napakoita, tarinat kuljettavat usein melkoisen irvokkaaseen päätökseen, mutta myös muutamaan raukeaan. Sanoja oli ilo lukea, eikä tarinatkaan yllättäen puistattaneet, absurdit kuolemat pelastivat todellisuudelta. Toisaalta myös etäännyttivät.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, 2018 ***+
Esikoisteos, joka sai heti paljon suitsutusta ja palkintoehdokkuuksia. Päähenkilönä nuori nainen, vähän välitilassa osin katkenneen parisuhteen, osin vakiintumattoman elämän vuoksi. Takaliepeessä hyvä yhteenveto: Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, mistä voi tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Vuosi nuoren naisen elämässä on lyhyt ja pitkä, teksti huolellisen kaunista ja tunteet kosketeltavia.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Still Me, 2018) ***-
Trilogia alkoi ihanalla Kerro minulle jotain hyvää ja jatkui kivalla Jos olisit tässä. Viimeinen osa on mukiinmenevä. Lou lähtee New Yorkiin tekemään unelmistaan totta. Sam jää Lontooseen töihin ja rakentamaan kotiaan. Rikkaan ja oikukkaan Agnesin apuna Lou näkee erilaista elämää. Suhde Samiin saa haasteekseen välimatkan ja Loun uuden minän. Asetelma olisi voinut tarjota enemmänkin.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Det var vi, 2017) ***
Iranissa syntyneen ja lapsena Ruotsiin perheensä kanssa paenneen kirjailijan toinen romaani on ollut iso kansainvälinen menestys. Viisikymppinen Nahid on yksinäinen ja katkera, mies on kuollut ja tyttären kanssa riitoja. Kun hän sairastuu syöpään, alkaa menneisyyden ja nykyisyyden läpikäyminen. Osin äiti-tarina, osin tarina maahanmuuttajan taustoista, osin tarina syövästä ja kuolemasta. Napakkaa tekstiä.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin 2015) ***+
Yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja työskenteli ennen kirjallista uraansa monissa eri työtehtävissä, asui eri maissa (Chile, Meksiko) ja kaupungeissa, oli kolmesti naimisissa, kasvatti neljä poikaansa yksinhuoltajana ja kamppaili alkoholismin kanssa. Kaikki tämä näkyy hänen kertomuksissaan. Ihmisiä ja tapahtumia kuvataan tarkkanäköisesti, mutta mitenkään arvioimatta. Elämän kaikenlainen kirjo tulee esiin ja kaikissa kertomuksissa on samalla jotain suurta. Tässä kirjassa on 25 kertomusta ja toinen samanlainen setti on vielä osassa 2. Kun vain malttaisi lukea yhden tarinan kerrallaan ja antaa sen leijua mielessä ennen seuraavaan tarttumista... Lukupiirin syksyn kirja, sai paljon kehuja.

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) 2018 ***
- kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan 
Lyhyt tarina 60 suomalaisesta naisesta. Tarinat ovat kirjoittaneet 24 eri kirjoittajaa ja kuvat tehneet 41 eri kuvittajaa. Tekstit on lyhyitä ja selkeitä, luettavia melko nuorillekin tytöille, mutta alkuhätkähdyksen jälkeen ("Mitä, onko tämä ihan lasten kirja!") niitä luki itsekin ihan mielellään. 

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä - muistiinpanoja, 2018 ***
Kun ihminen lähestyy keski-ikää (olisiko se nykyään noin 40v?), on suuret elämänvalinnat tehty ja alkaa miettimään, voisiko aloittaa toisen elämän. Tätä kirjoittaja pohtii muistiinpanoissaan ja päiväkirjamerkinnöissään. Hän lukee toisten ajatuksia samasta asiasta, hän lähtee lomalle yksin, hän kipunoi parisuhteessaan, hän jättää hyvästejä nuorelle minälleen ja alkaa hyväksymään sen, joka hänestä tuli. Oikein oivallista ajateltavaa itsellekin.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö, 2015 ***+
Ensin tuli luettua Sivuhenkilö, ja sitten vasta sen kohde Rakkaudenhirviö. Tämä kirja siis oikeasti voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2015. Kirja etenee hyvin johdonmukaisesti päähenkilön lapsuudesta nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen kappale kerrallaan. Tyyli on Sivuhenkilöä yhtenäisempi ja suoraviivaisempi. Edelleen kirjailijan tyyli miellyttää, lyhyitä nasevia lauseita, lakonista kieltä. Lapsuus asutaan tuulipukukansan keskellä yhdessä häpeää pelkäävän äidin, kaikenlaista rakentavan isän ja villien sisarusten kanssa, lukioon päähenkilö muuttaa Helsinkiin ja ystävystyy ihanan Lauran ja yksinvetäytyvän Antin kanssa, lukion jälkeiset taideopinnot eivät tunnu omalta ja päähenkilö suuntaa ensin Lontooseen ja sitten Espanjaan, jossa tapaa ihanan miehen. Veri kuitenkin vetää takaisin kotimaahan. Kaukaa näkee lähelle ja kirja alkaa syntyä. Kaiken elämänkulun yllä leijuva negatiivinen sävy kuitenkin hieman häiritsee ja ikäänkuin pitää tekstiä aloillaan, niin ettei se ihan ryöpsähdä sellaisiin korkeuksiin kuin toivoisi. Jään kuitenkin odottamaan jo seuraavaa teosta!

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta (The Girl You Left Behind, 2012) ***-
Kahdessa ajassa kulkeva romaani. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Ranskan maaseudulla pitää hotellia Lefèvren perhe. Tytär Sophien mies on rintamalla ja muistona hänestä seinällä riippuu hänen maalaamansa muotokuva Sophiesta. Saksalaiset upseerit istuvat iltaa hotellilla, komendantti kiinnittää huomionsa maalaukseen ja kylällä alkavat huhut kiertämään. Toisessa ajassa Lontoossa 2006 samainen muotokuva on Liv Halstonin seinällä. Sen osti hänelle arkkitehtimies, joka kuoli muutama vuosi aiemmin. Liv tutustuu sattumalta Pauliin, joka tekee työkseen sotien aikana varastettujen maalausten palauttamista alkuperäisille omistajilleen. Kun tämä selviää, tuore parisuhde on koetuksella. Sinänsä mielenkiintoinen historiallinen viite ei jaksanut kantaa, mutta onneksi oli taasen ihana rakkaustarina :)

Johanna Holmström: Sielujen saari (Själarnas ö, 2017) ***
Maakunta-arkistosta löytyneestä kirjeestä innoituksensa saanut romaani sijoittuu Nauvon edustalla olevalle Seilin saarelle, jossa sijaitsi vuodesta 1889 vuoteen 1962 naisten sairaala. Sairaalassa hoidettiin mieleltään sairaita naisia. Kirjassa suurimman tilan saavat lapsenmurhaaja Kristina, vuosia saarella asunut Karin, porvarisperheestä karannut Elli ja pitkäaikainen hoitaja Sigrid. Kerronta on yhtä aikaa inhorealistista ja samalla naisten lähelle vievää. Luin pätkissä, kun tuntui välillä aika raskaalta.

J P Delaney: Edellinen asukas (The Girl Before, 2017) ***
Jonkun menestyskirjailijan ensimmäinen psykologinen trilleri, joka on kirjoitettu nimimerkillä. Tosi hyvä! Kirjassa kuljetetaan rinnan kahta hyvin samanlaista tarinaa, Janen ja Emman. Tapahtumapaikkana on erikoisen, pikkutarkan perfektionistiarkkitehdin luoma poikkeuksellinen älytalo, jossa pitää elää tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Emmalle kävi huonosti ja Jane on tekemässä täsmälleen samat virheet.

Tapani Tolonen: Sokeisto ***+
Ja taas esikoisteos :) Nyt liikutaan 1900-luvun alussa Helsingissä. Eetu työskentelee latojana kirjapainossa ja tutustuu teosofiapiireissä yläluokkaiseen Kariniin, entisen tyttöystävänsä työnantajaan. Eetu ja Karin rakastuvat. Samaan aikaan maan alla kytee, vastarintaliike, lakkoilu, venäläiset. Eetu tasapainoilee kahden maailman välillä. Poliittinen historiankuvaus oli toisinaan liikaa, mutta rakkaustarina niin ihana, että se kannatteli minut näidenkin jaksojen yli. Arjen historia kiinnosti myös, teosofia vastapainona uskonnoille ja ateismille, eri tavat elää ja se, miten ruotsalaisuus ja venäläisyys näkyivät Helsingin katukuvassa.

Erkka Mykkänen: Something not good, 2018 ***-
Kirja oli hyvä, mutta paljon siitä ei mieleen jäänyt... Veikko elää nuoruuttaan ja etsii itseään kirjoitusten jälkeen. Tyttöystävä Kaisa, työ kirjastossa, maalla asuva mummo, reppureissailu Aasiassa Larin kanssa, paluu Aasiasta junasta ja tutustuminen ruotsalaiseen Eriniin, runoyhdistys, opiskelukaveri Maija, reissu Amerikkaan. 

Laura Manninen: Kaikki anteeksi, 2018 ***
Tämäkin on esikoisromaani. Varhaiskeski-ikäinen yksinasuva Laura tapaa Mikon. Mikolla on hurmaavat elkeet ja välillä kummallista kiukuttelua. Yhtäkkiä Laura huomaa olevansa täysillä mukana joka toinen viikko Mikon ja hänen kolmen lapsensa elämässä. Laura solahtaa rooliinsa mutkattomasti ja ihastuu lapsiin. Mikko muuttuu yhä kummallisemmaksi, mutta silti hommataan puutalo Puistolasta, lapsille uudet koulut ja yhteinen elämä. Laura hoitaa apua Mikolle, mutta se ei riitä, alkaa syöksyminen yhä syvemmälle vihaan ja väkivaltaan. Uskottava pala elämää, henkilöt samaten. Ihan syvälle sydämeen ei kuitenkaan vienyt.

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän - romanssi, 2018 ****
Tämän kirjan tunnelmat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kirja koostuu erillisistä ajanjaksoista, joissa keski-ikäinen perheenäiti Franka kulloinkin elää. Franka pyörittelee isoja tunteita rakastuessaan itseään nuorempaan Alvariin. Pysyttäytyäkö ystävinä? Antaako rakkaudelle mahdollisuus? Kenen kanssa elää? Missä elää? Miten elää? Onko rakkaus niin suuri, että se kestää mitä vain? Myös Alvar rakastaa isosti, mutta ajattelee suoraviivaisemmin. Miten yhdistää nämä eri tavat olla ja elää? Frankan ajatuksiin eläytyy ja alkaa ymmärtää kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoisia tapoja olla yhdessä ja rakastaa. Sivuja on paljon, mutta niiden ei toivoisi loppuvan lainkaan. Tämä on esikoisromaani.

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017) ***+
Skotlantilaisen kirjailijan esikoisromaani oli vuoden 2017 myydyin romaani Britanniassa. Kolmikymppinen Eleanor asuu yksin, työskentelee toimistossa ja hukuttaa muistonsa viikonloppuisin vodkaan. Arki rullaa, työt sujuvat tehokkaasti, mutta ystäviä ei ole. Kunnes uusi työkaveri ryhtyy ystävälliseksi ja Eleanorin rutiinit alkavat murtua. Samoin kuin muistot. Kauheasta taustasta huolimatta voi sanoa, että kevyt, mutta ihana kasvutarina.

Samantha Schweblin: Houreuni (Distancia de rescate, 2014) ***-
Espanjaksi kirjoittava Samantha on argentiinalaissyntyinen Berliinissä asuva kirjailija. Houreuni on hänen esikoisteoksensa, joka oli ehdolla kansainvälisen Booker-palkinnon saajaksi 2017. Kirja ei ole paksu, mutta sisältö tuima. Amanda makaa sairaalassa kuolemaisillaan ja käy keskustelua vierellään makaavan David-pojan kanssa. David ohjailee Amandaa ja yrittää saada tämän palauttamaan mieleensä viime aikojen tapahtumia ja sitä, mitä niistä aiheutui. Äidinrakkaus, ekokatastrofi, yliluonnollisuus, kadonneet sielut, myrkytys, niistä on tämä kirja tehty. Paikoin vähän vaikea seurata, siitä miinus, muuten hirvittävän mielenkiintoinen tarinankulku ja -tyyli.

Valerie Barona: Mamma Mia... That's Life! 2016 *+
Englantilainen Valerie muuttaa vuonna 1977 Pohjois-Italian maaseudulle italialaisen miehensä kanssa ja kirjottaa nämä muistelmat 2016 jo isoäidiksi tulleena. Tämä on varmaan syy siihen, että sinänsä kiinnostavat tapahtumat eivät kosketa, vaan kirja jää kesken.

Saara Turunen: Sivuhenkilö, 2018 ****
Tämä teksti virtasi ihanasti! Omista tunteista ammennettuja ajatuksia, joita kokee kirjailija sen vuoden aikana, kun hänen esikoisromaaninsa julkaistaan ja lopulta palkitaan. En osannut ajatella mitään tekstilajin valinnasta, tekstin tyylilajista tai muustakaan, kunhan vain nautin. Guuglaamalla muutaman kirjablogin pitäjän arvion olinkin melko yllättynyt. Yhdessä niistä isoksi teemaksi nostetaan kirjailijan ulkopuolisuus ns. perinteisesti etenevään elämänkulkuun (opiskelut, työ, puoliso, perhe, asunto ja sen sisustaminen). Toisessa taas kyseenalaistetaan kirjailijan käsitys sukupuolesta, kirjan kaikki miehet ovat metsästäjä-korjaajia ja naiset perheenpyörittäjiä. Takaumatkin on hänen mielestään kirjattu liian alleviivaavasti. Minua mikään ei häirinnyt. Erityisesti nautin toisen ihmisen pään sisälle menemisen lisäksi siitä, että tekstin joukkoon oli saatu yhtä luontevasti uusia ja vanhoja kielikuvia. Monta kertaa hörähdin nauruun pelkästä sanailosta.

Leena Krohn: Mehiläispaviljonki - Kertomus parvista, 2006 ***-
Lukupiirin kesäkirja. Kirjan kannen oranssinruskea geometrinen kuvitus, kannen fontti ja kellertävät sivut veivät 1960-luvulle. Tästä mahdollisesti johtuen kirjassa tuntui olevan menneen ajan vire, vaikka itse teemat olivat hyvinkin 2000-luvulta: vanhaan, vähän homeiseen taloon pesiytyvät kummalliset kerhot (vrt. Lapinlahden sairaala), ihmisten yhtälainen tarve yhteisöllisyyteen ja samalla pakeneminen yksityisyyteen (luku koppeihin jaetusta ravintolasta, Café Solitairesta), jonkinlainen yliluonnollisen kokemus (monet tarinat Vaihtuvan todellisuuden kerhossa). Lukupiiri piti kirjaa helppolukuisena, mutta ei niin helppotajuisena. Osa lukujen loppujen aforismeista avautui osalle, osa ei oikein kenellekään. Siivoojan rooli koettiin koossapitävänä punaisena lankana. Omaa elämänkaartani havahdutti kertomus Autoilijasta: "Vanhemmiten ihmisestä tulee helposti hiukan itseriittoinen, sitä ei enää harrasta tunnustuksellisia keskusteluja vanhojen ystävien kanssa. Nämä taidot surkastuvat."

Mikael Bergstrand: Omenalaakson guru (Gurun i Pomonadalen, 2015) **+
Ihan leppoisa kesätarina keski-ikäisestä Göranista, joka viettää kesää äitinsä miesystävän kartanossa talonmiehenä paossa omaa elämäänsä (hän on työtön, vähän masentunut ja suhde Kariniin epävarmassa tilassa). Kesää tulee piristämään Göranin ystävä Yogi Intiasta ja johan alkaa virkistystä löytymään. Tämä kirja on päätösosa Intia-sarjaan, varmasti muutkin osat olisivat olleet kivoja.

Saku Korosuo: Suomalainen kiipeilyopas 2017 ***
Tämä kirja oli tyrkyllä kirjaston pyöreässä hyllyssä ja nappasin mukaan. Hyvin tuli kerrattua taas erilaisia tekniikoita.

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija (Ein perfekter Kellner, 2004) ***-
Ranskassa ja Saksassa palkittu sveitsiläisen kirjailijan kertomus täydellisesti työnsä hoitavasta tarjoilijasta Ernestestä ja hänen suhteestaan kollega Jakobiin. He työskentelevät lyhyen aikaa yhdessä suuressa sveitsiläisessä hotellissa toisen maailmansodan aikaan. Ernesten ja Jakobin suhde jää toiseksi, kun kuuluisa kirjailija Julius Klinger ihastuu Jakobiin. Ernesten kertojanääni muistelee hotellin aikoja vuosikymmeniä myöhemmin, kun hän saa yllättäen postia Jakobilta. Kirjasta jää mieleen erityisesti hotellin tunnelma tuohon aikaan.

Sari Helin: Elämää tehosekoittimessa ja muita kirjoituksia, 2017 ***
Lehtikolumneista, Huono Äiti - blogikirjoituksista ja joistakin uusista teksteistä koottu kirja. Suoraa puhetta naisen elämästä. Viihdyttävää ja vain jossain määrin ärsyttävää :)

Kesän 2018 kirjat

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (The Girl With Glass Feet, 2009) ***+
Ihastuttava brittiläisen kirjailijan esikoisteos, joka sijoittuu St Houda's Landin saariryhmälle. Saarten talvessa on paljon ihmeellistä (yökkössiipiset lehmät, valkoisiksi muuttuneita lintuja, pimeässä hohtavia meduusoja), paljon kosteutta (lumisohjoa, suota) ja kulmakuntaisuutta (menneisyys painaa yhden jos toisenkin hahmon olemuksessa). Tänne saapuu fyysiseltä olemukseltaan hauras, mutta muuten rohkea Ida Maclaird etsimään apua. Idan jalat muuttuvat pikkuhiljaa lasiksi. Saarella koko elämänsä elänyt, oman menneisyytensä säikyttämä Midas Crook kuvaa valoa. Kun Ida ja Midas kohtaavat, alkaa kaunis rakkaustarina...

Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kertomuksia 2007
2004-2006 ilmestyneiden kolumnien kokoelma, jossa mm. pohditaan nimen vaatimuksia henkilöhahmolle (esim. Peteksi kutsuttu Petri on aina leppoisa).

Donna Leon: Tuntematon ihailija (Falling in Love 2015) **
Nopea välikirja, jossa tuli kyllä harpottua erityisesti poliisiasemalla olevien henkilöpulmien kuvailua. Juonessa oopperalaulaja Flavia Petrelli kokee olonsa uhatuksi, kun innokas tuntematon ihailija alkaa lähettää keltaisia ruusuja. Brunetti selvittää tilannetta ja hehkuttaa perinteiseen tapaan vaimon kokkailuja ja italialaisten naisten tyylikkyyttä. Ugh.

Torey Hayden: Viattomat (Innocent Foxes, 2011) **+
Kesäpokkari, joka ei heti imaissut mukaansa, mutta parani loppua kohden. Abundancessa Montanassa viettää omalla tilallaan aikaansa kuuluisa näyttelijä Spencer Scott, jolla on kylässä irtosuhteesta syntynyt 9-vuotias poika Tennesee. Köyhällä alueella asuva Dixie on juuri menettänyt oman lapsensa ja yrittää saada uuden poikaystävänsä Billyn kanssa elämää raiteilleen. Billyn ratkaisuna on siepata Tennesee ja paeta vuorille odottamaan löytöpalkkiorahoja. Väkivaltainen Billy jättää täynnä maalaisjärkeä olevan Dixien ja vihaisen kaupunkilaispojan Tenneseen erämaahan useiksi päiviksi. Tämän kaiken kummallisen keskellä Dixie ja Tennesee ystävystyvät. Samaan aikaan Spencer ratsastaessaan eksyy metsään ja miettii omalta osaltaan elämäänsä. Blogeissa tämä fiktiivinen tarina ei saa kehuja, pääosin henkilöhahmojen ärsyttävyyteen liittyen ja Haydenin tositapahtumiin perustuvien kasvutarinoiden hienouteen verrattuna. Mä jotenkin koin, että tämä oli omalla tavallaan julmaa realismia siitä, miten kaltoinkohtelu säilyy aikuisuuteen saakka ja miten kehittymistä ei välttämättä tapahdu niinkuin toivoisi.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun, 2018 ***
Esikoisromaani pokeriammattilaisesta Villestä, jonka elämä on salilla käyntiä, nettideittailua, netti- ja kasinopokeria. Ville analysoi kaikkea matemaattisesti. Kiehtovaa pokerinpeluun analyysiä on paljon (vähän liikaa), kevyttä deittielämää myös. Niiden väliin mahtuu onneksi muutakin ajateltavaa.

Nathan Hill: Nix (The Nix, 2016) ***
Kriitikoiden ylistämä amerikkalainen esikoisteosjärkäle (reilu 700 sivua) kertoo pojan kautta äidin ja Yhdysvaltojen tarinaa pääosin 60-luvun lopusta alkaen. Millaisten valintojen eteen ihmiset joutuvat ja miten nämä valinnat muuttavat elämän. Keskilänsi (Samuel, isä Henry ja perheen jättänyt äiti Faye) ja Chicago tapahtumapaikkoina, vuosi 1968 erityisen merkittävässä roolissa. Samaan kirjaan on saatu monenlaisia hyvin taustoitettuja teemoja: nettipelaaminen (Elfscape), pikkukaupunkielämä Keskilännessä, haltijatarinat Norjasta (kirjan nimi: nix=näkki), paniikkihäiriö, professoria haastava vilpillinen opiskelija, runoilija Allen Ginsberg ja tietysti vuoden 1968 mielenosoitukset ja vaikutus erityisesti opiskelijoihin. Romaanin ihmisten kohtalo nojaa yksittäisiin ihmisiin ja tapahtumiin, joita Samuel saa selville pikku hiljaa sen jälkeen, kun hänen äitinsä putkahtaa esiin nettimeeminä Packer Attacker. Kirja rakentuu eri palasten varaan ja on siksi hiukan raskaampi luettava kuin suoraviivaisesti etenevät kirjat. Ehkä superkesän kuumuuskin vaikutti. Hieno kirja kuitenkin.
Rosamund Young: Lehmien sielunelämä (The Secret Life of Cows, 2017) *
Hiukan muutettu painos vuoden 2003 samannimisestä kirjasta. Luin tästä jostakin ja varasin kirjastosta. Odotin ehkä jotain muuta, kirja oli päiväkirjamaisia muistoja eri eläimistä ja niiden kanssa saaduista inhimillisistä kokemuksista. En oikein innostunut, selailin loppuun. 

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia 2013 ***
Anna-lehdessä 2003-2011 ilmestyneistä kolumneista koottu kirja. Suorapuheista Anna-Leenaa.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet (The Virgin Suicides 1993) **+
Tämä nimeltä tuttu kirja tarttui lomalle pokkarina mukaan palautettujen kirjojen hyllystä. Aihe ja tyyli olivat kyllä raskaita molemmat, mutta jollain tapaa vaativat lukemaan loppuun. Kertojaäänenä on tyttöjen ikätoveri naapurista, joka seuraa ja unelmoi sivusta ja pääsee kavereineen muutaman kerran kurkkaamaan tyttöjen elämää ihan läheltäkin. Kauniit, tarkasti varjellut viisi Lisbonin tyttöä ja heidän itsemurhansa mietityttävät pikkukaupungissa pitkään.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goljat 2017 ***+
Finlandiaehdokkaana ollut esikoiskirja suomalaisromanialaiselta, Englannissa asuvalta Cristina Sandulta. Romaani on fiktiota, mutta siitä kuultaa läpi omakohtaiset kokemukset kesistä köyhässä kylässä Romaniassa yms. Kirja kietouutu isoisän ruumiinvalvojaisten ylle. Kivasti kirjoitettu:
Isäni puolestaan kertoo kotikylästään ja liioittelee sen ruraalista kauneutta, hän ei mainitse esimerkiksi pihakäymälöitä ja kuoppaisia teitä ja likaisia kulkukoiria. Hänen sanansa saavat lampaat kirmaamaan vihreillä pelloilla ja värikkäät huvilat kohoamaan pellon laidalle. Kukkapuut kukkivat. Kyyhkyset huiskuttavat siipiään. Kirkasvetiset purot virtaavat metsän halki.


Emma Donoghue: Huone (Room, 2010) ***
Kroatian reissun pokkaripinon ensimmäinen. Äiti ja Jack asuvat lukittuina Huoneeseen. Huoneessa heillä on mm. Matto, Sänky, Vaatekomero, Kananmunakäärme, Rata, Televisio ja tarkka päiväohjelma. Vanha Kelju tulee iltaisin ja tuo ruokaa ja narisuttaa äidin sänkyä. 5-vuotiaana Jack saa tietää, että maailma on Huoneen Ulkopuolella ja että äiti haluaa sinne.

Jessie Burton: Muusa (The Muse, 2016) ***
Lontoolaisen kirjailijan toinen teos, jonka nappasin Best Seller - pöydältä juhannukseksi. Kiva romaani, jossa kahden aikakauden (1930-luvun lopun Espanja, 1960-luvun lopun Lontoo) tapahtumat liittyvät toisiinsa kadonneen maalauksen kautta. Kuka taulun on maalannut?

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta 2013) ***+
Kolmas osa Napoli-sarjaa, Elena on perheenäitinä Firenzessä ja Lila muuttaa poikansa ja Enzon kanssa takaisin kortteliin. Mukana mm. Solaran perhe, Airotan perhe, Nino Sarratore, Pasquale. Eletään 1960-luvun loppua ja 1970-lukua. Sekä Elena että Lila ovat mukana kokemassa yhteiskunnan mullistuksia, politiikkaa, naisen muuttuvaa asemaa. Viimeisillä sivuilla tapahtuu jotain sellaista, että kirjaan täytyy olla tulossa jatkoa...

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä 2017 ****
Espoolainen kirjailijan ja kouluttajan kuudes kirja on "kertomus kirjailijan vuodesta herrasmiehenä kesästä 2016 kesään 2017". Matkan alussa kirjailijan yksivuotias poika on kova huutamaan ja tämä herättää kirjailijassa tuttuja tuntemuksia: "Olen toiminut samoin lähes nelikymppiseksi asti. Jos asiat eivät miellytä, alan huutaa. Jos huutaminen ei auta, sisuunnun ja valitan entistä jyrkemmin." Tuntemukset ajavat seuraaville ajatuspoluille: kasvatus on luonteen jalostamista, tarkoitus on tulla paremmaksi luonteeksi, hyvän miehen ihanne länsimaissa on herrasmies, jos oppisin herrasmieheksi, kauhea luonteeni kehittyisi, olisin parempi roolimalli lapsilleni, avioliittoni pelastuisi, minua kaivattaisiin kuoltuani. Niinpä hän päättää uhrata vuoden elämästään tullakseen herrasmieheksi. Matka on pitkä (vaimonkin mielestä), sillä kirjailija on luonteeltaan varsin hankala tyyppi. Vuosi pitää sisällään paljon luettua ja siteerattua taustakirjallisuutta, herrasmiestekemisten kuvailua (vaatetus, pöytätavat, ratsastus, rugby, Suomen Tapaseura) ja muita otteita elävästä elämästä. Kirja on kirjoitettu erittäin mukaansatempaavasti ja omatkin ajatukset saavat tuuletusta oikein kunnolla. Monta ajatusta olisi pitänyt laittaa ihan ylös, mutta nämä nyt ainakin mielessä:
+ Vaikeudet eivät ole esteitä tiellä. Vaikeudet ovat tie. Tarvitsemme vaikeuksia kehittyäksemme paremmiksi.
+ luonteen kasvattaminen on muuttunut ajatukseen, että pitää toteuttaa itseään
+ toisista ei pidä puhua pahaa, sillä silloin he pitävät sinua toisista pahaa puhuvana ihmisenä
-  sosiaalisten viisauksien ja urheiluharrastusten lisäksi kirjassa keskitytään tosi paljon myös vaatetukseen ja sen sääntöihin, pitäisikö tästäkin kiinnostua? Entä haarukan oikeinpäin pitäminen? Onko tämä koodisto liiaksi porvarillista?
- naisen rooli jää syrjään eli miehenä kirjaa on varmasti vielä mielenkiintoisempi lukea

Pauliina Lindholm: Komendantti (2017) *
Historiallinen romaani Suomenlinnan linnoitusten rakennusajoilta 1748. En kyllä millään jaksanut lukea, mutta selailin kyllä. 

Pauliina Vanhatalo : Keskivaikea vuosi (2016) ***
Muistiinpanojen pohjalta kirjoitettu päiväkirjamainen teos. Kirjoittajalla todetaan keväällä keskivaikea masennus, jonka vaiheita ja mukanaan tuomia tapahtumia hän kirjaa ylös. Diagnoosin tarkoituksena oli päästä kuntoutukseen psykologin käyntien sijaan, mutta jo ennen syksyn kuntoutusta kirjoittaja yrittää selvittää ja hoitaa masennustaan lääkkeillä, elämän aikana tapahtuneiden asioiden läpi kirjoittamisella, mindfulnessilla sekä perehtymällä introverttiuteen. Kiinnostavaa kuvausta, ei kuitenkaan tullut ihan iholle asti.

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Valenciana 2016) ***-
Suomenruotsalaisen ja venäläisen kirjailijan ja kääntäjän novellikokoelma, jossa ihmiset eri maissa kohtaavat ajankohtaiset tilanteet kuten Japanin maanjäristyksen, Eyjafjallajökullin aiheuttaman tuhkapilven, Utøyan verilöylyn. Ainoastaan yksi Japaniin sijoittuva novelli jäi kesken hiukan pitkäpiimäisenä, muiden ihmiskuvat ja kohtalot kiinnostivat kovasti.

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla (Shopaholic Abroad 2002) ***
Kevyeen imagoonsa nähden varsin suuri sivumäärä tv:ssä talousneuvojana toimivan Beckyn shoppailuinnosta, ystävyydestä ja rakkauselämästä Lontoossa ja New Yorkissa. Viihdyttävää. Kävi kuitenkin useamman kerran mielessä, että onkohan teema vähän vanhanaikainen, kehtaisiko merkkivaateshoppailusta edes tuolla tavoin enää kirjoittaa.