Kesän 2018 kirjat

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (The Girl With Glass Feet, 2009) ***+
Ihastuttava brittiläisen kirjailijan esikoisteos, joka sijoittuu St Houda's Landin saariryhmälle. Saarten talvessa on paljon ihmeellistä (yökkössiipiset lehmät, valkoisiksi muuttuneita lintuja, pimeässä hohtavia meduusoja), paljon kosteutta (lumisohjoa, suota) ja kulmakuntaisuutta (menneisyys painaa yhden jos toisenkin hahmon olemuksessa). Tänne saapuu fyysiseltä olemukseltaan hauras, mutta muuten rohkea Ida Maclaird etsimään apua. Idan jalat muuttuvat pikkuhiljaa lasiksi. Saarella koko elämänsä elänyt, oman menneisyytensä säikyttämä Midas Crook kuvaa valoa. Kun Ida ja Midas kohtaavat, alkaa kaunis rakkaustarina...

Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kertomuksia 2007
2004-2006 ilmestyneiden kolumnien kokoelma, jossa mm. pohditaan nimen vaatimuksia henkilöhahmolle (esim. Peteksi kutsuttu Petri on aina leppoisa).

Donna Leon: Tuntematon ihailija (Falling in Love 2015) **
Nopea välikirja, jossa tuli kyllä harpottua erityisesti poliisiasemalla olevien henkilöpulmien kuvailua. Juonessa oopperalaulaja Flavia Petrelli kokee olonsa uhatuksi, kun innokas tuntematon ihailija alkaa lähettää keltaisia ruusuja. Brunetti selvittää tilannetta ja hehkuttaa perinteiseen tapaan vaimon kokkailuja ja italialaisten naisten tyylikkyyttä. Ugh.

Torey Hayden: Viattomat (Innocent Foxes, 2011) **+
Kesäpokkari, joka ei heti imaissut mukaansa, mutta parani loppua kohden. Abundancessa Montanassa viettää omalla tilallaan aikaansa kuuluisa näyttelijä Spencer Scott, jolla on kylässä irtosuhteesta syntynyt 9-vuotias poika Tennesee. Köyhällä alueella asuva Dixie on juuri menettänyt oman lapsensa ja yrittää saada uuden poikaystävänsä Billyn kanssa elämää raiteilleen. Billyn ratkaisuna on siepata Tennesee ja paeta vuorille odottamaan löytöpalkkiorahoja. Väkivaltainen Billy jättää täynnä maalaisjärkeä olevan Dixien ja vihaisen kaupunkilaispojan Tenneseen erämaahan useiksi päiviksi. Tämän kaiken kummallisen keskellä Dixie ja Tennesee ystävystyvät. Samaan aikaan Spencer ratsastaessaan eksyy metsään ja miettii omalta osaltaan elämäänsä. Blogeissa tämä fiktiivinen tarina ei saa kehuja, pääosin henkilöhahmojen ärsyttävyyteen liittyen ja Haydenin tositapahtumiin perustuvien kasvutarinoiden hienouteen verrattuna. Mä jotenkin koin, että tämä oli omalla tavallaan julmaa realismia siitä, miten kaltoinkohtelu säilyy aikuisuuteen saakka ja miten kehittymistä ei välttämättä tapahdu niinkuin toivoisi.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun, 2018 ***
Esikoisromaani pokeriammattilaisesta Villestä, jonka elämä on salilla käyntiä, nettideittailua, netti- ja kasinopokeria. Ville analysoi kaikkea matemaattisesti. Kiehtovaa pokerinpeluun analyysiä on paljon (vähän liikaa), kevyttä deittielämää myös. Niiden väliin mahtuu onneksi muutakin ajateltavaa.

Nathan Hill: Nix (The Nix, 2016) ***
Kriitikoiden ylistämä amerikkalainen esikoisteosjärkäle (reilu 700 sivua) kertoo pojan kautta äidin ja Yhdysvaltojen tarinaa pääosin 60-luvun lopusta alkaen. Millaisten valintojen eteen ihmiset joutuvat ja miten nämä valinnat muuttavat elämän. Keskilänsi (Samuel, isä Henry ja perheen jättänyt äiti Faye) ja Chicago tapahtumapaikkoina, vuosi 1968 erityisen merkittävässä roolissa. Samaan kirjaan on saatu monenlaisia hyvin taustoitettuja teemoja: nettipelaaminen (Elfscape), pikkukaupunkielämä Keskilännessä, haltijatarinat Norjasta (kirjan nimi: nix=näkki), paniikkihäiriö, professoria haastava vilpillinen opiskelija, runoilija Allen Ginsberg ja tietysti vuoden 1968 mielenosoitukset ja vaikutus erityisesti opiskelijoihin. Romaanin ihmisten kohtalo nojaa yksittäisiin ihmisiin ja tapahtumiin, joita Samuel saa selville pikku hiljaa sen jälkeen, kun hänen äitinsä putkahtaa esiin nettimeeminä Packer Attacker. Kirja rakentuu eri palasten varaan ja on siksi hiukan raskaampi luettava kuin suoraviivaisesti etenevät kirjat. Ehkä superkesän kuumuuskin vaikutti. Hieno kirja kuitenkin.
Rosamund Young: Lehmien sielunelämä (The Secret Life of Cows, 2017) *
Hiukan muutettu painos vuoden 2003 samannimisestä kirjasta. Luin tästä jostakin ja varasin kirjastosta. Odotin ehkä jotain muuta, kirja oli päiväkirjamaisia muistoja eri eläimistä ja niiden kanssa saaduista inhimillisistä kokemuksista. En oikein innostunut, selailin loppuun. 

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia 2013 ***
Anna-lehdessä 2003-2011 ilmestyneistä kolumneista koottu kirja. Suorapuheista Anna-Leenaa.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet (The Virgin Suicides 1993) **+
Tämä nimeltä tuttu kirja tarttui lomalle pokkarina mukaan palautettujen kirjojen hyllystä. Aihe ja tyyli olivat kyllä raskaita molemmat, mutta jollain tapaa vaativat lukemaan loppuun. Kertojaäänenä on tyttöjen ikätoveri naapurista, joka seuraa ja unelmoi sivusta ja pääsee kavereineen muutaman kerran kurkkaamaan tyttöjen elämää ihan läheltäkin. Kauniit, tarkasti varjellut viisi Lisbonin tyttöä ja heidän itsemurhansa mietityttävät pikkukaupungissa pitkään.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goljat 2017 ***+
Finlandiaehdokkaana ollut esikoiskirja suomalaisromanialaiselta, Englannissa asuvalta Cristina Sandulta. Romaani on fiktiota, mutta siitä kuultaa läpi omakohtaiset kokemukset kesistä köyhässä kylässä Romaniassa yms. Kirja kietouutu isoisän ruumiinvalvojaisten ylle. Kivasti kirjoitettu:
Isäni puolestaan kertoo kotikylästään ja liioittelee sen ruraalista kauneutta, hän ei mainitse esimerkiksi pihakäymälöitä ja kuoppaisia teitä ja likaisia kulkukoiria. Hänen sanansa saavat lampaat kirmaamaan vihreillä pelloilla ja värikkäät huvilat kohoamaan pellon laidalle. Kukkapuut kukkivat. Kyyhkyset huiskuttavat siipiään. Kirkasvetiset purot virtaavat metsän halki.


Emma Donoghue: Huone (Room, 2010) ***
Kroatian reissun pokkaripinon ensimmäinen. Äiti ja Jack asuvat lukittuina Huoneeseen. Huoneessa heillä on mm. Matto, Sänky, Vaatekomero, Kananmunakäärme, Rata, Televisio ja tarkka päiväohjelma. Vanha Kelju tulee iltaisin ja tuo ruokaa ja narisuttaa äidin sänkyä. 5-vuotiaana Jack saa tietää, että maailma on Huoneen Ulkopuolella ja että äiti haluaa sinne.

Jessie Burton: Muusa (The Muse, 2016) ***
Lontoolaisen kirjailijan toinen teos, jonka nappasin Best Seller - pöydältä juhannukseksi. Kiva romaani, jossa kahden aikakauden (1930-luvun lopun Espanja, 1960-luvun lopun Lontoo) tapahtumat liittyvät toisiinsa kadonneen maalauksen kautta. Kuka taulun on maalannut?

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta 2013) ***+
Kolmas osa Napoli-sarjaa, Elena on perheenäitinä Firenzessä ja Lila muuttaa poikansa ja Enzon kanssa takaisin kortteliin. Mukana mm. Solaran perhe, Airotan perhe, Nino Sarratore, Pasquale. Eletään 1960-luvun loppua ja 1970-lukua. Sekä Elena että Lila ovat mukana kokemassa yhteiskunnan mullistuksia, politiikkaa, naisen muuttuvaa asemaa. Viimeisillä sivuilla tapahtuu jotain sellaista, että kirjaan täytyy olla tulossa jatkoa...

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä 2017 ****
Espoolainen kirjailijan ja kouluttajan kuudes kirja on "kertomus kirjailijan vuodesta herrasmiehenä kesästä 2016 kesään 2017". Matkan alussa kirjailijan yksivuotias poika on kova huutamaan ja tämä herättää kirjailijassa tuttuja tuntemuksia: "Olen toiminut samoin lähes nelikymppiseksi asti. Jos asiat eivät miellytä, alan huutaa. Jos huutaminen ei auta, sisuunnun ja valitan entistä jyrkemmin." Tuntemukset ajavat seuraaville ajatuspoluille: kasvatus on luonteen jalostamista, tarkoitus on tulla paremmaksi luonteeksi, hyvän miehen ihanne länsimaissa on herrasmies, jos oppisin herrasmieheksi, kauhea luonteeni kehittyisi, olisin parempi roolimalli lapsilleni, avioliittoni pelastuisi, minua kaivattaisiin kuoltuani. Niinpä hän päättää uhrata vuoden elämästään tullakseen herrasmieheksi. Matka on pitkä (vaimonkin mielestä), sillä kirjailija on luonteeltaan varsin hankala tyyppi. Vuosi pitää sisällään paljon luettua ja siteerattua taustakirjallisuutta, herrasmiestekemisten kuvailua (vaatetus, pöytätavat, ratsastus, rugby, Suomen Tapaseura) ja muita otteita elävästä elämästä. Kirja on kirjoitettu erittäin mukaansatempaavasti ja omatkin ajatukset saavat tuuletusta oikein kunnolla. Monta ajatusta olisi pitänyt laittaa ihan ylös, mutta nämä nyt ainakin mielessä:
+ Vaikeudet eivät ole esteitä tiellä. Vaikeudet ovat tie. Tarvitsemme vaikeuksia kehittyäksemme paremmiksi.
+ luonteen kasvattaminen on muuttunut ajatukseen, että pitää toteuttaa itseään
+ toisista ei pidä puhua pahaa, sillä silloin he pitävät sinua toisista pahaa puhuvana ihmisenä
-  sosiaalisten viisauksien ja urheiluharrastusten lisäksi kirjassa keskitytään tosi paljon myös vaatetukseen ja sen sääntöihin, pitäisikö tästäkin kiinnostua? Entä haarukan oikeinpäin pitäminen? Onko tämä koodisto liiaksi porvarillista?
- naisen rooli jää syrjään eli miehenä kirjaa on varmasti vielä mielenkiintoisempi lukea

Pauliina Lindholm: Komendantti (2017) *
Historiallinen romaani Suomenlinnan linnoitusten rakennusajoilta 1748. En kyllä millään jaksanut lukea, mutta selailin kyllä. 

Pauliina Vanhatalo : Keskivaikea vuosi (2016) ***
Muistiinpanojen pohjalta kirjoitettu päiväkirjamainen teos. Kirjoittajalla todetaan keväällä keskivaikea masennus, jonka vaiheita ja mukanaan tuomia tapahtumia hän kirjaa ylös. Diagnoosin tarkoituksena oli päästä kuntoutukseen psykologin käyntien sijaan, mutta jo ennen syksyn kuntoutusta kirjoittaja yrittää selvittää ja hoitaa masennustaan lääkkeillä, elämän aikana tapahtuneiden asioiden läpi kirjoittamisella, mindfulnessilla sekä perehtymällä introverttiuteen. Kiinnostavaa kuvausta, ei kuitenkaan tullut ihan iholle asti.

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Valenciana 2016) ***-
Suomenruotsalaisen ja venäläisen kirjailijan ja kääntäjän novellikokoelma, jossa ihmiset eri maissa kohtaavat ajankohtaiset tilanteet kuten Japanin maanjäristyksen, Eyjafjallajökullin aiheuttaman tuhkapilven, Utøyan verilöylyn. Ainoastaan yksi Japaniin sijoittuva novelli jäi kesken hiukan pitkäpiimäisenä, muiden ihmiskuvat ja kohtalot kiinnostivat kovasti.

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla (Shopaholic Abroad 2002) ***
Kevyeen imagoonsa nähden varsin suuri sivumäärä tv:ssä talousneuvojana toimivan Beckyn shoppailuinnosta, ystävyydestä ja rakkauselämästä Lontoossa ja New Yorkissa. Viihdyttävää. Kävi kuitenkin useamman kerran mielessä, että onkohan teema vähän vanhanaikainen, kehtaisiko merkkivaateshoppailusta edes tuolla tavoin enää kirjoittaa.

Kevään 2018 kirjat

Nick Hornby: Hornankattila (Fever Pitch, 1992) *
Arsenal-fanin Nick Hornbyn kertomus omasta fanitusajasta. Sinänsä kivasti kirjoitettu kirja jäi kyllä kesken oman mielenkiinnon puuttuessa.

Pete Suhonen: Poikani ja meri 2017 ***
Romaani päivästä ja yöstä, jonka isä ja poika viettävät merellä ilman naista ja saarta. Joitakin takaumia ja naisen puhetta terapeutille, mutta muuten lähinnä isän ajatuksia, kokemuksia ja tunteita elämästä ja erityisesti isyydestä. Melankolinen teos, jossa toivo on ihmisten välissä. Miltä se tuntuu, kun omat tekemisesi ja tekemättä jättämisesi vaikuttavat kokonaisiin elämiin. Miten sen ajatuksen kanssa ollaan.

Pauliina Rauhala: Synninkantajat 2018 *
Yksi tähti kauniista kielestä. Sekään ei kantanut lukijaa, vaan kirja jäi ensin selailuasteelle ja sitten kokonaan kesken. Jokainen luku on eri henkilön näkökulmasta niin, että tyyli vaihtuu varsin raskaasta ja kovinkin kepeään ja mistään ei oikein saa otetta. Tuntuu kuin lukisi tajunnanvirtaa ja monologeja, joita ei ole tarkoitettukaan ulkopuolisille.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (Big Little Lies 2014) ***
Chick Lit dekkari :) Keskiluokkaisella asuinalueella on enemmän ja vähemmän vahvoja äitejä päsmäämässä esikoululaisten takapiruina. Kun vanhemmat viettävät yhdessä iltaa vahvojen drinkkien humalluttamina, niin saadaan yksi pois päiviltä. Tätä murhaa ryhdytään selvittämään takaumien kautta.

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus, 2018 ***
Etsiskelin Best Seller - hyllystä jotain kepeää luettavaa ja tämä löytyi! Suosittu blogisti kirjoittaa blogimaiseen tapaan. Eri lukuja yhdistää sinkkuelämän raadollisuus ja hurtti huumori vessasta seksiin.

Will Ferguson: Onni^TM (Happiness^TM, 2002) ***-
Kustannustoimittaja Edwin de Valu on erikoistunut elämäntaito-oppaisiin. Eräänä päivänä hänen käsiinsä ajautuu salaperäisen Tupak Soireen kirjoittama kaikenkattava elämäntaito-opas "Mitä opin vuorella". Muutenkin varsin eläväisesti kirjoitettu romaani ponnahtaa uusiin ulottuvuuksiin, kun Tupak Soireen aatteet leviävät ympäri Yhdysvaltoja: kaikki haluavat vain hyvää, tupakkayhtiöt menevät konkurssiin, luomutuotteet kukoistavat, tavaran omistaminen ei enää kiinnosta jne. Edwin haluaa pysäyttää tämän katastrofin. Tarinaakin ihmeellisempää on kielellä leikittely ja satiirin monet eri tasot.

Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin, 2017 ***-
Hesarin toimittajan esikoisteos, kymmenen novellia miehistä, jotka ovat kukin omalla tavallaan luiskahtaneet yhteiskunnan ulkokehälle. Ensimmäinen novelli, Minä en tiedä mitä terveiset ovat, oli erinomainen. Siinä nörtinoloinen aspergerhahmo Eerik tekee havaintojaan ihmisistä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä samalla kuitenkaan oikein onnistumatta itse siinä. Tykkäsin myös novellista Jos asianne koskee säästämistä, missä vanhempi kuumeinen mies Karl yrittää maksaa laskua robottivastaajan kautta. Novelleissa leijutaan nykyajan ja tulevan taitteessa, mutta yhtä aikaa palataan muistoissa 80-luvulle. Jokainen mies on omalla tavallaan outo ja kuitenkin hyvin tavallinen kaveri.

Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu (The Rice Mother 2002) ***+
Sukusaaga Malesiasta 1900-luvulta. Ceylonilainen Lakshmi naitetaan nuorena tyttönä rikkaalle malesialaismiehelle. Jokainen luku on eri ihmisen äänellä kirjoitettu ja viimeisille luvuille äänensä antavat Lakshmin lapsenlapset. Tarinaan mahtuu paljon surua, väkivaltaa ja ikävää, mutta myös kauneutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joiden kautta avautuu raju kuvaus tuon (ja ehkä vielä vähän myös tämän) ajan Malesiasta.

Joseph Joffo: Un sac de billes, 1973 ***+
Yksi ranskalaisen ystävän tuliaispokkareista helmikuulta. Alkuun pääseminen ranskaksi oli vähän takkuista, mutta sitten tarina tempasi mukaansa ja lukeminen alkoi sujua. Kirja on kertomus Josephin omasta elämästä vuosina 1941-1944, kun hän kymmenen vanhana joutuu lähtemään tien päälle yhdessä kaksi vuotta vanhemman isoveljensä Mauricen kanssa. Perhe on juutalainen ja asuu Pariisissa, isällä on parturiliike, jossa kaksi vanhempaa veljeä työskentelevät. Kun juutalaisvainot alkavat, päättävät perheen vanhemmat, että pakoon lähdetään pienissä porukoissa. Tällöin ainakin osa selviytyy. Kirjassa seurataan Jon ja Mauricen pakoreittiä eri puolille Ranskaa. Kirja on käännetty 18 kielelle ja saanut valtavaa suosiota eri puolilla maailmaa. Kaikille tuttua historian aikaa katsotaan lapsen näkökulmasta. Kiitosta annetaan erityisesti siitä, että kirjassa käsitellään paljon erilaisia tunteita: pelkoa, epätoivoa, kärsimystä, toivoa, rakkautta, iloa, tuskaa, huumoria, herkkyyttä, mutta ei vihaa.

Markus Falk: Profeetan soturit 2018 ***
Markus Falk on Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan yhteinen nimimerkki. Virpi Hämeen-Anttilan romaaniin on tullut islamintutkija Jaakon lisänä faktatietoa islamista. Romaani tuo mieleen DaVinci-koodin. Suomalainen islamintutkija Jaakko Pyy ja italialainen kollega Carla Conti pakoilevat lähi-idässä, Suomessa ja Englannissa epämääräisiä miehiä. Kaikkia kiinnostaa Carlan käsiin joutunut vanha kirjoitus. Onko kyseessä Koraanista ulos jäänyt suura?

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa 2016 ***
Esikoisromaani, jossa malariatutkija Alina jatkaa elämäänsä puoliso Astridin kuoleman jälkeen. Alina saa kutsun saksalaiselta lääkäriltä Lotelta Pohjois-Thaimaahan tekemään malariatutkimuksia. Alina kaipaa Astridia ja hänen kuolemansa mukana osittain menettämäänsä tytärtään Sellaa, mutta työn ja Loten kautta inspiroituu jälleen elämästä. Uusia näkökulmia muutenkin ihan mukavassa romaanissa: näin sateenkaariperheessä voi tosiaan käydä ja maailmassa on Afrikan ulkopuolellakin kolkkia, joissa malaria jyllää.

Katriina Ranne: Miten valo putoaa 2017 **
Runollista kieltä ja fysiikan lakeja. Lontoossa 2010-luvulla bulgarialaistaustainen Lala ja eläkkeellä oleva suomalainen fyysikko ja leski Aaro ajautuvat kirjeenvaihtoon. Ohut ja nopeasti läpiluettu kirja, ei tarttunut mukaan kuin pieniä tunnelmahetkiä.

Chimamanda Ngosi Adichie: Kotiinpalaajat (Americanah, 2013) ***+
Ja sitten vähän tuhdimpi teos, reilu 500 sivua nigerialaisen Ifemelun elämää. Kuten takakannen teksti lupaa "Jotkin romaanit kertovat upean tarinan, toiset muuttavat tapasi katsoa maailmaa. Kotiinpalaajat onnistuu molemmissa.", näin myös tapahtuu. Tarina on rakkaudesta, teinirakastavaiset Ifemelu ja Obinze ajautuvat vuosiksi erilleen vain löytääkseen toisensa uudelleen. Maailmankuva avartuu erilaisten parisuhteiden, kulttuurien (afrikkalainen, nigerialainen, amerikkalainen), rotuidentiteettien (nigerialainen, afroamerikkalainen, valkoihoinen amerikkalainen) ja ihan vain historiallisen viitekehyksen (Nigerian hallinnon pulmat) myötä. Täydellistä luettavaa.

Anja Snellman: Lähestyminen 2016 **+
Lyhyitä lukuja, joissa kirjoittaja palaa muistoissaan Kreetalla vietettyihin vuosiin. Muistoihin hänet vie heroiiniriippuvainen Ile, jonka tuntematon isä on kreikkalainen ja joka käy kirjailijan luona terapiassa. Kirja on kuin kolumnikokoelma, nopealukuinen ja omalla tavallaan viihdyttävä. Vähän köykäiseksi lukukokemus kuitenkin jää.

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, 2014) ***
Jatko-osa edelliseen. Viisi vuotta on kulunut ja taas Ester rakastuu, tällä kertaa näyttelijä Olof Steniin. Olof on naimisissa, mutta hän tapailee kuitenkin Esteriä välillä ystävänä, välillä rakastajana. Esterin toivo elää, mutta miten kauan?

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Paluu kivikaudelle (Diary of a Wimpy Kid - Old School, 2015) **+
Tuli luettua Akselin kirja, kun loppui oma Tallinnan reissussa. Päähenkilö Greg Heffley on amerikkalainen varhaisteini, joka joutuu tässä kirjassa tutustumaan vanhaan aikaan monella eri tavalla: äiti ideoi kaupunkiin elektroniikkavapaan viikonlopun, vaari muuttaa heille ja koulu tekee viikon retken erämökille. Tekstiä elävöittää piirroskuvat. Varsin lennokasta menoa, vaikka Greg onkin järkevä ja varovainen poika :)

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä ~ Romaani rakkaudesta ~ (Egenmäktigt förfarande ~ en roman om kärlek, 2014) ***+
Ester Nilsson on runoilija, joka saa työtehtäväkseen haastatella taiteilija Hugo Raskia. He puhuvat ja puhuvat syvällisiä ajatuksia ja Ester rakastuu hurjasti. He tapaavat kuukausikaupalla, käyvät syömässä ja puhuvat lisää ja lisää. Ester ei malttaisi odottaa, että heistä tulee pari, että hän heräisi aamuisin Hugon vierestä, että he jakaisivat arjen yhdessä. Kun suhde sitten lopulta alkaa, se kestää vain viikon. Samalla tuntuu, että keskustelu tyrehtyy. Ester ei ymmärrä, hänen rakkautensa on suurta, miksi Hugo ei vastaa, miksi Hugo vetäytyy pois. Esterin päässä vilisee kysymyksiä, selityksiä, ratkaisumalleja. Hän ei halua luopua. Luopuminen kestää tasan kalenterivuoden, jonka aikana Ester saa muutaman kerran yhteyden Hugoon, Toivo herää sammuakseen yhä uudelleen. Kahden ajattelevan ihmisen kohtaaminen, vetovoiman, tarpeiden ja toiveiden erot kuvataan älykkäästi. Moni ajatus koskettaa varmasti myös muita lukijoita kuin minua.

André Brink: Valkoinen, kuiva kausi (A Dry White Season, 1979) ***+
Ben on valkoinen opettaja 1960-luvun Etelä-Afrikassa. Oma turvallinen ja tavallinen elämä alkaa menettää merkitystään, kun hänen ensin katoaa hänen mustan puutarhurinsa poika ja sitten tämä itse. Ben ryhtyy epätoivoiseen selvitystyöhön siitä, miten hallitus on tässä mukana. Apuna ja ystävinä musta taksikuski Stanley ja valkoinen toimittaja Melanie. Oma perhe ei ymmärrä ja osin hylkää Benin siinä vaiheessa, kun uhkaukset (nimettömiä puheluita, viestejä, erikoisjoukkojen kotietsintää...) pahenevat. Tarinan kertoo Benin vanha toimittajakaveri, jolle Ben toimittaa muistiinpanonsa, kun tilanne on jo riistäytynyt käsistä. Tarinan kautta historia tulee iholle. Andre Brink (1935-2015) oli englannin kirjallisuuden professori Kapkaupungin yliopistossa ja kirjoitti useita apartheidin vastaisia kirjoja. Valkoinen, kuiva kausi on saanut palkintoja ja siitä on tehty myös elokuva. André Brink on ollut myös Nobel-ehdokkaana.

Koko Hubara: Ruskeat tytöt - tunne-esseitä 2017 ***
Koko Hubara on suomalainen ruskea tyttö. Ja toimittaja. Ja kääntäjä. Ja kirjailija. Mutta tässä essee-teoksessa (perustuu samannimiseen blogiin) hän määrittelee itsensä juuri ensimmäisen lauseen mukaisesti. Kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen katkeruus, vaikka se voi olla vain suorasukaisen, hieman negatiivisen tyylin sivutuote. Esseet ovat sisällöllisesti viiltäviä, täynnä viitteitä tutkimuksiin ja muuhun kirjallisuuteen, mutta myös nautittavaa, ironista ja osuvaa kieltä. Koko Hubara purkaa minuutensa itselleen sekä itsestään käsin että ulkopuolisen silmin. Lukija pääsee tutustumaan hänen intohimoihinsa (rap-musiikki, kirjallisuus, elokuvat) syvällä sykkeellä. Taustaltaan hän on samoilta Vantaan seuduilta kuin minäkin, tämä toi joihinkin esseisiin henkilökohtaista tuntua.

Madeleine Brent: Midzi, tulitukka (Golden Urchin, 1986) ***
Kirjallisuutta vuosien takaa. Meinasin ihan vajota nostalgiaan, kun kirjan lukeminen herätti muistoja nuoruudesta ja äidin ja isän kirjahyllystä. Suoraan takaliepeestä: Romanttinen ja jännittävä tarina tytöstä, jonka arvaamaton kohtalo vie Australian alkuasukasheimon parista kouluun Sveitsiin, englantilaisiin aateliskartanoihin ja Afrikan Luurankorannikolle. Juuri näin :)


Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli (Angela’s ashes, 1996) ***+
Omaelämäkerrallinen kirja, joka tuo jollain tapaa mieleen Knausgårdin Taisteluni. Miten joku voi muistaa noin hyvin lapsuutensa? Mitähän kirjassa esiintyvät (erityisesti isä ja äiti) tuumaavat pojan muistoista? Frank syntyy perheen esikoiseksi Brooklynissä, jossa irlantilaiset nuoret Angela ja Malachy tapaavat. Köyhyyttä ja kurjuutta riittää jo Amerikassa, mutta oikein huonosti alkaa mennä vasta Irlannissa, Limerickissä, jonne perhe palaa, kun Frank on neljävuotias. Isä ryyppää ne vähät rahat, jotka saa epäsäännöllisillä työkeikoilla hankittua ja koko ajan seitsemännen portaan enkeli tuo lisää lapsia. Irlannissa on kosteaa ja keuhkot kovilla, ruokaan ei ole varaa joka päivä ja vaatteet ne vasta rikkinäisiä ovatkin. Perhe asuu erilaisissa asuntovirityksissä, mutta tilanne ei juuri parane ennen kuin Frank pääsee 14-vuotiaana lopettamaan koulunkäynnin ja aloittamaan työt.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You, 2016) ***
Mielenkiintoinen asetelma: nainen löytää kuvansa seuralaispalvelun yhteydestä sanomalehdestä ja jää seuraamaan muitakin ilmoituksia. Hän huomaa yhteyden ilmoitusten ja naisiin kohdistuneiden rikosten välillä. Se, miksi ja miten nämä asiat liittyvät toisiinsa on hienosti keksitty. Muuten tarinan henkilöt ja rikoksen selvittely eivät ole niin loistokkaita, mutta hieno asetelma pelastaa paljon.

Joululoman 2017-2018 kirjat

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen (Kokkyö no minami, taiyö no nishi, 1992) ***
Vasta tänä vuonna suomennettu Murakami on samaa taattua laatua kuin muutkin Murakamit. Pääosassa mies nimeltä Hajime, jonka elämä etenee kirjassa taustalla ja esiin nostetaan yksittäisiä ajanjaksoja, ihmisiä, tekoja ja myös kaikki se, mikä hänen mielensä saa valtaansa: suhde naiseen (ontuva lapsuudenystävä Shimamoto, lukion tyttöystävä Izumi ja vaimo Yukiko), haluun, sukulaissieluun ja siihen mitä toinen ihminen voi toiselle aiheuttaa.


Suzanne Collins: Vihan liekit (Catching Fire, 2009) ***
Toinen osa Nälkäpeli-trilogiaa. Arki Nälkäpelin jälkeen on ihmeellistä ja toisaalta mikään ei ole muuttunut. Kirjan alku on melko hidastempoista ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta sitten alkaakin varsinainen höykytys ...


Suzanne Collins: Matkijanärhi (Mockingjay, 2010) ***
Kolmas osa Nälkäpeli-trilogiaa. Höykytys jatkuu läpi kolmannen teoksen.

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna (2017) ***-
Kirja koostuu isoäidin ylösmerkityistä hetkistä ja sattumuksista lapsenlapsensa kanssa. Kuvitus on lapsenlapsen piirustuksia. Elävää kieltä, mutta ehkä parhaimmillaan omiksi muistoiksi perheelle, ei niinkään meille ulkopuolisille.

Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista (Marco Effecten, 2012) **
Oulun pääkirjastosta pikapokkarina lainattu dekkari tähän väliin. 550 sivua ja pari toisiinsa kytkeytyvää tarinaa Carl Mørckin ratkottavana. 15-vuotiaan siirtolaispojan Marcon pako rikollisjoukoista oli kiinnostava, avustusrahoja Afrikasta kavaltavat tanskalaismiehet ei niinkään.

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin (2017) ***
Toinen pikapokkari Oulusta. Leppoisa romaani lapsiperheestä, jossa äiti tekee uraa kirjastolla ja isä on jäänyt kotiin lasten kanssa. Kommelluksia ja kiirettä molemmissa paikoissa.

Syksyn 2017 kirjat

Minna Huotilainen, Leeni Peltonen: Tunne aivosi, 2017 ***
Kansantajuinen teos muistista, joka on jaettu ikävuosien mukaan: vauvan aivot, koululaisen aivot, teinin elämää, työikäisen kiirettä, hyvä vanhuus ja lopuksi kokoelma eri tilanteista, joissa järki ja tunne toimivat yhdessä.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin (Homegoing, 2016) ****
Palkittu esikoisromaani ghanalais-yhdysvaltalaiselta kirjailijalta. Afrikasta aloitetaan 1700 - luvulla ja sinne palataan sukupolvien jälkeen. Heimosodat, valmiiksi valitut puolisot, siirtomaa-ajat, orjakauppa, orjuus Yhdysvalloissa, rotusorto kulkevat ajassa ihmisten tarinoiden mukana, mutta tämän kaiken yllä mies ja nainen ja heille syntyvä lapsi. Minua miellytti romaanin looginen rakenne (aina yksi luku yhden ihmisen elämänpätkästä) ja ihmistarinat, vaikka samaan aikaan vatsaa puristi historian kamaluudet ja ihmisten epäreilu kohtelu. Hieno kirja.

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (An Elegy for Easterly, 2009) **+
En ole mikään novellien lukija, kun vauhdilla lukiessa tahtoo ajatus kärsiä lyhyissä tarinoissa. Tästä kirjasta jäi mieleen Afrikan tunnelma, naisten asema siellä, erilaiset tavat ansaita rahaa ja erikoiset tavat nimetä ihmisiä. Tämä Gappahin esikoiskirja on saanut paljon mainetta ja kunniaa. Harmi, että olen niin hätäinen, tästä olisi voinut saada paljon enemmänkin irti.

Marianna Kurtto: Tristania (2017) ***
Tristania on tuliperäinen saari keskellä valtamerta ja sen asukkaat omanlaisiaan muusta maailmasta eristyksissä kasvaneita. Jonin isä on kuukausikaupalla meren takana tekemässä tiliä kunnes jää sinne kokonaan. Saarelaisilla on omia salaisuuksia, joista ei puhuta. Sitten tulivuori purkautuu ja saarelaiset joutuvat poistumaan ja sopeutumaan uuteen maailmaan. Kirja oli hyvä, kieli kaunista ja henkilöt hienosti kuvattuja. Jostain syystä tämä kaikki katosi kovin pian omasta mielestä...

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä (2017) ***
Vapaan toimittajan esikoisteos. Takaliepeen sanoin psykologinen romaani ihmisistä, jotka tekevät parhaansa mutta silti pahaa. Päähenkilöinä keski-ikäinen poliisi Juhani ja epävarma ja väärille poluille ajautuva lukiolaistyttö Kaisla. Sinänsä ihan mielenkiintoisen tarinan taustalta nousevat kysymykset jäivät mieleen pyörimään. Miten ja millaisissa tilanteissa ihminen luisuu vinoon, eikä enää pysty pysäyttämään tapahtumien kulkua? Miten jatkaa sen jälkeen elämää? Ovatko teot ihmisen heikkoutta vai voiko niitä edes vastustaa? Herätti todella paljon ajatuksia ja toi myös ymmärrystä.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (I giorni dell'abbandono, 2002) ***+
Itsenäinen romaani, jossa tapahtumapaikkana on Torino, mutta Napolinaikojakin muistellaan. Tavallisen perheen äidin, Olgan, mieli hajoaa, kun mies lähtee yllättäen nuoremman naisen matkaan. Mikä on minuutta, mikä peilausta toisesta ihmisestä, mikä omaa paikkaa perheessä? Olga valuu syvälle, kun tuttuus katoaa. Herätti ajatuksia siitä, kuka sitä oikein on ja minkä kautta katsottuna.

Suzanne Collins: Nälkäpeli (The Hunger Games, 2008) ***+
Ensimmäinen osa Nälkäpeli-trilogiaa. Aihe aivan karmiva. Tässä dystopiassa ollaan Pohjois-Amerikassa luonnonkatastrofin raunioilla, jossa Panemin valtakunnan eri lohkoilta valitaan vuosittain kaksi nuorta nälkäpeliin, jonka voittaa viimeinen hengissä pysynyt. Katniss lähtee vapaaehtoisena kisaan ja saa parikseen Peetan. Rikkaampien lohkojen pelaajat ovat valmistautuneet kisaan jo vuosia, Katniss ja Peeta saavat pärjätä arjessa oppimilla taidoillaan. Kisassa ei säästellä väkivaltaa, kärsimystä, mutta ei myöskään tunteita. Yllättävän hyvä :)

Tuuli Salminen: Surulintu (2017) **+
Kumpi sattuu enemmän, kertominen vai kertomatta jättäminen? Tämä takaliepeen lause kertoo juuri sen, mikä kirjan sanomassa onkin tärkeintä. Kirjailija Jaakob Kara sairastaa syöpää ja hänen ympärillään kolme naista, vaimo Ellen, sisar Rhea ja tämän tytär Miriam, saavat pikkuhiljaa selville sen, mitä menneisyydessä on oikein tapahtunut. Mukava ja helppolukuinen kirja, mutta ei sen kummemmin säväyttänyt.

Laura Lehtola: Takapenkki (2017) ***
Kahden tiiliskiven jälkeen tämä kirja oli ihanan huokoinen ja kevyt. Iloista kieltä ja paljon hymyä lukijan huulille :) Työkkärintäti Tuulan ja asiakas Aleksin tiet kohtaavat yhtäkkiä myös talon ulkopuolella, mukana menossa lukiolaistyttö Elina. Eri sukupolvien välisten erojen huumoria.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (A Little Life, 2015) ****
Pikemminkin Suuri elämä. Yli 900-sivuinen alunperin havaijilaisen kirjailija-toimittajan toinen romaani oli ilmestyessään sensaatio Yhdysvalloissa. Romaanissa neljä opiskelijapoikaa (Willem, Jude, Malcolm ja JB) ystävystyvät loppuiäkseen. Romaani etenee osin takaumin ja osin etuottia kohti keski-ikäisyyttä. Opiskelijaelämä on köyhää, mutta onnellista. Pojat tukevat toisiaan elämän eri vaiheissa, vaikka välillä on rankkaa, tosi rankkaa. Willemin ja Juden ystävyys on erityisen syvää. Se, mitä on tapahtunut ennen yliopistoa, tulee vähitellen esiin. Ja se kertoo kirjan takaliepeen sanoin "inhimillisen sietokyvyn rajoista".  Kirja puhuttelee monin tavoin, minuun teki vaikutuksen erityisesti Willemin ja Juden ystävyys, jossa toisen kunnioittaminen on suurempaa kuin oma tuska.
Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija ***Tie Myrskyluodolle (Vägen till Stormskäret, 1968)Luoto meressä (Med havet som granne, 1969)Maija (Maja, 1970)Meren voimia vastaan (I kamp med havet, 1971)Hyvästi Myrskyluoto (Vägen från Stormskäret, 1973)
Pitihän tämä teos lukea ennen musikaaliin menoa. Aivan mieletön saariston elämän kuvaus ja Maijan elämäntarina. Uurastus, sään armoilla eläminen, rakkaus perheeseen ja kotieläimiin, niukkuus, yksinkertainen ja köyhä elämä piirtyivät kyllä verkkokalvoille.

Ian McEwan: Pähkinänkuori (Nutshell, 2016) **+
Ja taas liepeessä viitataan Shakespeareen (Ian McEwan antaa Shakespearen klassiselle murha- ja petostarinalle yllättävän käsittelyn viiltävästi ajan hengessä)... Tässä olisikin ollut kiinnostavaa tuntea Shakespearen tuotantoa. Tarinaa kertoo ja tilantaita spekuloi syntymätön poika äitinsä kohdusta käsin. Päänäyttämönä toimii pojan isän perimä iso talo, jossa äiti asuu ja isän veli vierailee varsin tiheään. Paikka on siivoton ja ruoan sijaan juomaa riittää. Teatteri tuli jälleen mieleen. Tykkäsin kertojan äänestä, mutta tarinan isompi viite menneeseen meni minulta ohi.

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (2017) ***
Tähän väliin kaipasin kevyempää luettavaa ja Eppu Nuotion uusi dekkarisarja sopi vallan mainiosti. Ellen Lähde asuu Turussa ja on koonnut lähelleen sukulaisista, ystävistä ja naapureista koostuvaa joukkoa. Kaikki ovat jotain kautta toisilleen tuttuja, mikä toki paljastuu kirjassa pikkuhiljaa. Mirkka Kairikko katoaa huvilalta Kemiönsaaresta ja lopulta syyllinenkin paljastuu :) Kivoja henkilöitä ja piristäviä suhteita.

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat (The Uninvited Guests, 2012) **
Kirjan etuliepeessä viitataan Shakespeareen (kaikuja shakespearilaisesta komediasta), joka sai jo ennakkoluuloiseksi. Väkisin luin kirjaa puoleen väliin, enkä oikein innostunut. Ollaan 1800-luvulla englantilaisella maaseudulla hienomman väen kartanossa, jonne kesken kaiken tyttären syntymäpäiväjuhlien tulee junaonnettomuudesta selviytyneitä kolmannen luokan ihmisiä. Miljöötä kuvataan hienosti, ihmiset ovat varsin kulmikkaita. Teatterimaailma kieltämättä tulee mieleen karikatyyristen hahmojen osalta. Kun muut kirjat loppuivat yöpöydän pinosta, luin tämän kyllä melko nopeasti loppuun ja nautin enemmän kuin alkupuolesta.

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (I Let You Go 2014) ***
Pitkästä aikaa trilleri, ja hyvä olikin! Jenna Gray on menettänyt poikansa ja pakenee Walesiin rantamökkiin uutta elämää aloittamaan. Bristolin poliisilaitoksella rikoskomisario Ray Stevensiä vaivaa lapsen yliajaneen autoilijan pako. Tarina etenee näiden henkilöiden kautta, välissä nerokkaaksi kehuttu juonenkäänne, kohti loppuratkaisua. Päähenkilöiden muutakin elämää oli mukavasti otettu mukaan.

Victoria Hislop: Elämänlanka (The Thread, 2011) ***
Toinen historiallinen rakkaustarina sijoittuu Thessalonikiin 1900-luvun suurten sotien aikaan. Katerina lähtee äitinsä ja siskonsa kanssa Smyrnasta Turkista tulipalon jälkeen Kreikkaan, jossa hänen tiensä kohtaa Morenon juutalaisperheen ja Komninoksen porvariperheen kanssa. Erittäin mielenkiintoista historiankuvausta näiden ihmisten elämän kautta luettuna.

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (The Last Letter From Your Lover, 2010) ***
Kaksi tarinaa Lontoossa rinta rinnan: 2003 toimittaja Ellie Haworth löytää arkistosta rakkauskirjeen, joka herättää hänessä kiinnostuksen. Kirje on kirjoitettu 1960-luvulla ja sen taakse käykettyä tarinaa saa lukea samaan aikaan, kun Ellie elää oman elämänsä käännekohtaa kirjeen salaisuutta selvitellessään. Mainio historiallinen rakkaustarina, ei kuitenkaan Moyesin paras.

Colm Tóibín: Brooklyn (Brooklyn, 2009) ***
Irlannista lähdetään paremman elämän perään Amerikkaan ja sinne pääsee/joutuu myös nuori Eilis. Kotiin Irlantiin jäävät äiti ja sisko. Eilis pääsee töihin tavarataloon ja aloittaa opiskelun iltakoulussa. Tansseissa hän tapaa Tonyn ja tulevaisuus näyttää selvältä. Kunnes kotona Irlannissa tarvitaan apua. Kummassa maassa Eilisiä tarvitaan enemmän? Taasen hieno historiallinen tarina!

Anni Kytömäki: Kultarinta (2014) **+
Lukupiirin syksyn kirja sai keskimäärin neljä tähteä muilta paitsi minulta... Kuvauksellista kieltä, tunnelmanluontia ja ajankuvausta kehuttiin kovasti. Itseäni ärsytti heti alusta lähtien liian kuvaileva kieli, joka meni mielestäni kikkailun puolelle. Esim. heti ensimmäisellä sivulla "Saaresta saareen hän ui, myöhäissyksyn kohmeisessa vedessä hitaasti yli suuren selän. Hän väistää veneitä, joiden kokassa palaa soihtu, hyytyy vesikiveksi puhetta kuullessaan - ja selviytyy vastarantaan, sillä yöllä järvi huokuu sumun hänen suojakseen." Lukupiiriin mennessä olin lukenut alle pari sataa sivua, sieltä sain lisää virtaa ja pääsin pikkuhiljaa sivulle 527 saakka. Loput reilu sata sivua jäi kuitenkin lukematta :( Yhdyn kiitoksiin ajankuvauksesta ja luonnon lähelle tuomisesta, mutta kieli ylipäätään oli minulle liian raskasta. Romaani asettuu 1900-luvun alkuun ja sieltä vähän edetakaisin tulevaan ja menneeseen. Perheestä, jossa sukupolvi toisensa jälkeen voimistui. Luonnosta, jossa metsää elettiin eri tavoin ja karhusta, jonka pesä on kallionselän kupeessa.

Jeffrey Eugenides: Middlesex (Middlesex, 2002) ***
Helsingin Sanomat on kuvannut teosta näin: "Pulitzer-palkittu, täyteläisen virtuoosimainen tarina nuoresta hermafrodiitista ja erään geenin mutkikkaasta matkasta läpi sukupolvien. "Ihmeellisten ihmiskohtaloiden, naurun ja tragedian runsaudensarvi."" Totta :) Matkaa tehdään jo menneisyydessä, mistä Calin isovanhemmat pakenevat Kreikasta Amerikkaan ja asettuvat Detroitiin. Menneisyydessä on paljon syitä, samoin geeneissä, mutta myös ympäristö aiheuttaa vääristymiä siinä onko hän tyttö, poika vai jotakin siltä väliltä. Seuraamme Calin mielenkiintoista matkaa itseensä jo kauan ennen hänen syntymäänsä ja pääsemme kuulemaan lopulta, mitä hänelle kuuluu 40-vuotiaana. Järkyttävän paksu kirja, mutta lennokkaasti kirjoitettuna ei ollenkaan työläs lukea.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia (The One Plus One, 2014) ***
Oi kuinka mukava rakkausromaani :) Jess on köyhä yksinhuoltajaäiti, jolla on oma matemaattisesti lahjakas tytär Tanzie ja jonka luona asuu ex-miehen mustiin pukeutunut teinipoika Nicky. Ed on menestynyt IT-yrittäjä, joka on sotkenut asiansa. Ensimmäisen kerran Jess ja Ed tapaavat, kun Jess siivoaa Edin asuntoa. Sattumusten kautta he ovatkin koko porukka yhtäkkiä autolla matkalla Skotlantiin matematiikkakilpailuihin. Ihania henkilöhahmoja ja ihastuttava tarina :)

Kesän 2017 kirjat

Victoria Hislop: Saari (The Island 2005) ***+
Jes, Kreetalle sijoittuva kirja, oli ensimmäinen ajatus, kun löysin tämän kirjan kotihyllystä. Enpä muistanut tästä kuulleenikaan, vaikka kirjasta on Kreikassa tehty peräti tv-sarja, joka on näytetty Suomessakin. Ehkä hyvä niin, pysyin avoimin mielin :) Kreikkalaisen äidin ja britti-isän tytär Alexis lähtee Kreetalle ja pääsee vihdoin äidin suvun salaisuuksien äärelle. Tarinaa hänelle kertoo suvun vanha ystävä Fotini. Suku on kotoisin Pohjois-Kreetan Plakasta, jonka edustalla on Spinalongan saari. Saari on nykyään autio, mutta 1930-1950 - luvuilla sinne kuljetettiin lepra-potilaita Kreetalta ja myös muualta Kreikasta. Lepra kohtaa myös tämän suvun. Omat pulmansa tuo myöhemmin levottoman Annan naimisiinmeno kylän suuren tilallisen pojan kanssa. Tykkäsin!

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Storia del nuova cognome 2012) ***+
Nappasin tämän paljon puhutun sarjan toisen osan Best Seller - hyllystä, jossa niitä oli peräti kaksi odottamassa kesälukijoita. Kirja jatkaa samaa tyyliä kuin ensimmäinen osakin, tällä kertaa Elena ja Lila ovat nuoria, joiden elämät erkaantuvat merkittävällä tavalla: Lila menee naimisiin ja tekee töitä sekä lähikaupassa että kenkäkaupassa, Elena muuttaa Pisaan yliopistoon opiskelemaan. Tyttöjen polut kohtaavat mm. kesälomamatkalla Ischialle, matkalla jolla on erityisesti Lilan elämään ratkaiseva merkitys. Ajan ja paikan tunnelma vetää taas puoleensa.

Leena Krohn: Kirja Buddhalle (2016) **
Jostain arvostelusta bongasin tämän runoteoksen. Teoksessa kyttyräselkäinen lintu toimittaa kirjettä Buddhalle ja tätä etsiessään tapaa matkallaan mm. muita eläimiä vähän kuten lastenkirjassa Myyrän housut. Tämä mielleyhtymä vaikutti lukukokemukseen niin, että ajattelin tämän olevan lapsille suunnattu runoteos. Mielikuvaa vahvisti selkeä loppusointuihinja tasaisiin säkeisiin perustuva tyyli sekä kirjan satukirjamainen kuvitus. Mielestäni tekstin taustalla on filosofinen ajatus siitä, miten vasta matkan päästä näkee kunnolla lähelle. Matka omaan itseen. 

Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti (2014) **
Vähän kevyempää väliin... Airi palaa töihin koodaamaan useamman lasten kanssa kotona vietetyn vuoden jälkeen. Kaikki ei sujukaan kovin sulavasti, varsinkin kun työkuvioihin astuu Airin miehen täti Liila. Liila on Lampisen suvulle rakas, eikä Airi ymmärrä miksi. Liila puhuu mitä sylki suuhun tuo, juopottelee ja tekee asioista isoja. Työpaikalla käydään yt-neuvotteluja ja sukupäivällisillä Airi ja Liila ottavat yhteen. Kun vielä työpaikalla sattuu kummallisia kuolemia, menettää Airi lopullisesti yöunensa. Varsinainen kirja :)

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät (2017) ***
Taivaslaulun innoittamana varasin myös tämän herätysliikkeistä ammentavan kirjan. Tällä kertaa uskonsuuntana on karismaattinen helluntailaisuus. Kainuulainen lukiolaistyttö Elsa tutustuu liikkeeseen ystäviensä kanssa ja erityisesti kielillä puhuminen on voimakas kokemus. Elsa lähtee lukion jälkeen Kolumbian Bogotaan ja jää sinne vuosiksi. Helluntailaisuus on Bogotassakin arkea ja tuo elämään mm. Manuelin, joka on erityisen herkkä oltuaan pitkään sissien vankina viidakossa. Ystävät ja uskontoverit ajattelevat kukin vähän eri tavoin, osa jättää uskon, osan usko vain vankistuu. Elsan vanhemmat tuovat omalta osaltaan maallisuutta ja isovanhemmat perusluterilaisuutta mukaan. Elsakin kipuilee ja pohtii.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (Hakase no Aishita Sushiki, 2003) ***-
Japanissa erittäin arvostettua kirjailijaa on kuvattu mm. näin: "Yoko Ogawa on mestari kuvaamaan hienovaraisia psykologisia tapahtumia kepeästi mutta samalla syvällisesti." Tämä lienee juuri teoksen miinus minulle, tuntui liiankin kevyeltä. Henkilöt ovat ihanan ajattomia ja hyvyyttä täynnä: auto-onnettomuuden seurauksena vain 80 minuutin muistin varassa elävä matematiikan professori, hänen taloudenhoitajakseen palkattu minä-kertoja ja hänen 10-vuotias poikansa. Äiti ja poika oppivat matematiikkaa, professori astuu muutaman kerran ulkomaailmaan, mutta pääasiassa päivät toistavat toinen toisiaan. Varsin japanilainen teos, jos yhtään sitä kulttuuria osaan arvioida.

Chad Harbach: Pelin henki (The Art of Fielding, 2011) ***
Tämä on Harbachin esikoisromaani, jota hän kirjoitti lähes kymmenen vuotta ja joka oli ilmestyessään Usa:ssa heti suuri sensaatio. Päähenkilö on Henry Skrimshander, vaatimaton poika vaatimattomista oloista, jolla on harvinainen pallosilmä ja valtava intohimo baseballiin. Kirja on samalla tarina baseballista, mutta vieläkin enemmän tarina ystävyydestä ja kasvusta. Yliopiston baseball-joukkueen kapteeni Mike Schwarts ottaa Henryn siipiensä suojaan ja valmentaa tätä päivittäin yhä kovemmalla treenillä. Mukana menossa on Henryn huonetoveri Owen Dunne, yliopiston rehtori Affenlight ja tämän "tuhlaajatytär" Pella. Kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä... Hienoja henkilökuvia ja yhdysvaltalaisen pikkukaupungin opiskelijaelämän kuvausta.

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata (Kan du säga schippolet?, 2008) ***+
Tämä ei ollutkaan jatko-osa edelliselle (ks. alempana), vaan oma erillinen romaaninsa. Irakilaistaustainen Abbasin perhe asuu keskiluokkaisella omakotialueella Malmössä. Isä Mehrdad puhuu täydellistä ruotsia ja opettaa korkeakoulussa monikulttuurisuuslinjalla varsin voimakkasti kantaa ottaen ja joutuukin kolleegojen ja opiskelijoiden hampaisiin. Äiti Noushin ei ole oppinut kunnolla ruotsia eikä työllistynyt ja viettää aikaa pääasiassa kotona. Tytöistä vanhempi, 16-vuotias Parisa on voimakastahtoinen ja -ääninen ja päättää haluta Teheraniin valokuvaamaan aitoa irakilaista elämänmenoa. Mukaan reissuun pakotetaan pikkusisko Baran, joka pukee huolella huivin päähän, ettei Irakissa joudu ongelmiin. Kirjassa on samaa osittain vinoa huumoria kuin aiemmassakin, vuoroin ollaan Irakissa tyttöjen kanssa, vuoroin Ruotsissa isän tai äidin edesottamuksia seuraamassa. 

Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5 (2015) **
Vaskivuorentie 20 oli kertomus köyhyydestä ja alakulosta, Kuohukuja 5 on omistettu Mathiaksen alkoholisoituneelle ja masentuneelle veljelle, johon läheinen yhteys syntyy vasta molempien ollessa aikuisia. Kirjassa Mathias myös käy läpi sitä itsetuntoon liittyvää prosessia, jota hän ei-niin-kultturellista taustasta tulleena kävi ensimmäisten opiskeluvuosiensa (kirjallisuustiede) aikana. Samoja, aitoja asioita pyöritellään kuitenkin ehkä vähän liikaa.

Petina Gappah: Muistojen kirja (The Book of Memory, 2015) ***
Zimbabwelaisen Gappahin toinen teos (ensimmäinen oli palkittu novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta) kertoo kuolemansellissä tuomiotaan odottavan albiinonaisen elämäntarinaa. Memory elää yhdeksän elämänsä ensimmäistä vuotta isänsä, äitinsä ja siskojensa kanssa Hararen Mufakosessa melko köyhällä mustien asuinalueella ja yhdeksän seuraavaa Lloyd Hendricksin luona Summer Madnessissa Hararen toisella puolella valkoisten rikkaiden asiunalueella Umwinsidalessa. Memory myytiin Lloydille, eikä hän enää koskaan tavannut vanhempiaan. Vankilaan Memory joutui 24-vuotiaana Lloydin murhasta. Romaani rakentuu Memoryn kirjeistä amerikkalaiselle toimittajalle, joka on kiinnostunut tapauksesta. Politiikka, muistot, väärinkäsitykset, ihmissuhteet... Hyvä kirja!

Anthony Doerr: Davidin uni (About Grace, 2004) ***

Doerrin esikoisteos, vasta 2016 suomennettu romaani sai aikanaan myös loistavat arvostelut. Alaskalainen hydrologi David Winkler näkee ajoittain enneunia. Erään pelottavan enneunen jälkeen hän jättää tuoreen vaimonsa ja tyttärensä ja pakenee sattumusten kautta Karibialle, jossa viettää seuraavat 25 vuotta. Päivääkään ei mene, ettei David mieti perheensä kohtaloa. Lopulta alkaa kuitenkin matka kohti kotia ja totuutta. Matkalla Karibian naapurintyttö Naaliyah tutkii hyönteisiä ja David lumihiutaleita. Samalla David yrittää ottaa elämästä selvää. Paljon kaunista kieltä ja tietoa luonnosta ja ihmisyydestä.

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin (Kalla det vad fan ni vill, 2005) ***

Bakhtiari muutti Iranista Malmöön 6-vuotiaana. Mistään kotoisin on hänen esikoisromaaninsa (myös jatko-osa löytyy), joka sai ilmestyessään paljon julkisuutta. Kirjassa Irandoustin perhe: äiti Panthea, isä Amir, tytär Bahar ja poika Shervin ovat muuttaneet Iranista Ruotsiin ja haluavat elää tavallista elämää. Kaikilla oma tapa suhtautua ruotsalaisuuteen. Vähän sirpalemainen, mutta hyvin tarkkanäköinen romaani.

Heikki Aittokoski: Kuolemantanssi - Askeleita nationalismin Euroopassa (2016) ***-

Aittokoski matkaa vuoden (14.7.2015-14.7.2016) eri puolilla Eurooppaa ja tekee havaintojaan nationalismista. Vierailuja historian näyttämöillä, nationalististen puolueiden edustajien seuraamista, tavallisen kansan kanssa jutustelua. Tämmöinen nykypäivän historian teos. Piti lukea kiireessä, kun oli Bestseller-hyllystä :)

Eve Hietamies: Hammaskeiju (2017) ***+
Antti ja Paavo Pasasen tarina jatkuu. Paavo menee kouluun, mutta itsenäistyminen ei ole ihan helppoa. Antti ravaa työpaikan ja kodin väliä ja väsyy. Kehitysvammainen velikin aiheuttaa harmaita hiuksia. Piristystä tuo ystävät ja erityisesti Enni. Sellainen kirja, kun odottikin. Tuli lukaistua lähes yhdessä illassa :)

Andre Agassi (Open. An Autobiography 2009) ****
Yksi parhaaksi kehuttu omaelämänkerta, jonka Agassi on työstänyt yhdessä J.R. Moehringerin kanssa. 511 sivua lähes pelkkää tennistä ja vain muutama tiebreakiin yltänyt matsi piti vetää pikaluvulla. Muuten luin jokaisen, huolellisesti ja näppärästi kirjoitetun rivin. Kirjan loputtua heräsi jopa kiinnostus etsiä netistä joku Agassin ja Pete Samprasin kohtaaminen, jotka tuntuivat ainutlaatuisilta. No, en etsinyt :) Tämä elämäntarina lapsuuden tenniskidutuksesta (ensin isä, sitten nuorten tennisakatemia) epävarmaksi huippupelaajaksi, joka tarvitsi vierelleen välittäviä ihmisiä ja rankkaa treeniä menestyäkseen. Samalla kun mieli vahvistui, niin kroppa alkoi antamaan periksi. Hieno kirja.

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni (The Woman Who Stole My Life, 2014) **
Lukematon Keyes täytyy aina napata mukaan, varsinkin kun päähenkilö Stella on jo nelikymppinen kahden teini-ikäisen lapsen äiti. No, siinä ne samaistumisenkohteet sitten olivatkin... Sinänsä mielenkiintoinen Guillaum-Barrén syndroomaan sairastuminen ja lääkäri Mannixiin tutustuminen kestivät vain hetken. Sitten siirryttiinkin kirjakiertueille Jenkkeihin. Luin kuitenkin loppuun :)

Carol Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi (A Celibate Season, 1991) *
Nappasin mukaan kirjaston esittelyhyllyltä, kun idea tuntui hauskalta: aviopari kirjoittelee toisilleen kirjeitä naisen 9 kuukauden työkomennuksen aikana. No, kirjeet olivat melko puisevia, ja kirja jäi alkumetreillä kesken.

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi, 2015 ***
Honkasalon neljäs romaani sijoittuu 1960-luvun Helsinkiin. Vuokko on edustusperheenäiti, jolla on kaunis piha ja ihania juhlia. Samoihin aikoihin, kun tämä ei enää tunnu riittävän, Vuokko tapaa Martin ja elämä saa ihan uuden käänteen. Kirjan toinen aikataso kulkee 1990-luvulla, kun Vuokon tyttäret tyhjentävät isänsä kuoleman jälkeen vanhaa kotiaan ja muistot heräävät henkiin. Ihanaa ajankuvausta.

Kevään 2017 kirjat

Riikka Ala-Harja: Maata meren alla (2003) **
Aihemaailma erittäin mielenkiintoinen: Pohjois-Suomeen lapsena adoptoitu afrikkalaistyttö, joka on turhankin suomalainen arkuudessaan ottaa uusia askelia elämässään. Toisivatko sukelluskurssi ja äidin ideoima muutto Berliiniin muutosta? Ei oikein lähtenyt hyvät puitteet lentoon.

Claes Andersson: Oton elämä (2011) **+
Kirjan kansi on kuin 60-luvulta, mutta kirjoitettu vasta äskettäin. Kirjan päähenkilö Otto (Claes?) muistelee elettyä elämäänsä. Tuntuu hassulta, että on pitänyt laittaa erillinen päähenkilö hän-muodossa, kun teksti kertoo selvästi Claesista itsestään. Vähän kuin muistelmat/päiväkirja. Mielenkiintoista, mutta hivenen itsekeskeistä ja omia mielipiteitä alleviivaavaa. Eikö hän uskaltanut laittaa ajatuksiaan oman nimensä alla vai onko suomennos epäonnistunut?

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö (2016) ***
Täydellisen perheen neljä täydellistä tytärtä Aliisa ja Ada vanhimpina, Anni ja Alma nuorimpina. Saarikesästä,jolloin Kurt Cobain kuoli, kertoo Ada. Tuolloin Aliisa on yhä täydellinen ja Ada huolehtii pikkusisaruksista. Myöhäiskesällä kaikki muuttuu lopullisesti. Sitten hypätään aikaan reilu kymmenen vuotta eteenpäin ja tarinaa jatkaa Anni, joka saa ystäväkseen Susannan, joka ei pelkää mitään. Loppuosan kirjasta kertoo Alma taas noin kymmenen vuotta edemmällä. Vaikka kaikki ei pyöri sen ympärillä, mitä saarella tapahtui, se on koko ajan taustalla. Tasaisen hyvä kirja.

Orhan Pamuk: Nimeni on punainen (Benim Adim Kirmizi, 1998)

Ja

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset (The Dovekeepers, 2011)

jäivät molemmat kesken. Hoffmania oli tarjolla 623 sivua, joista selvitin alle sata, Pamukin 584:stä vieläkin vähemmän. Kumpikin sijoittuu liian kauas menneisyyteen, että olisin jaksanut tätä historiallista mielikuvamatkaa. Palkittuja kirjoja molemmat, joten harmittaa...


Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme (We Are All Completely Beside Ourselves, 2013) ***+
Näin kirjoittaa kirjan kannessa Jussi Valtonen: "Fowlerin perhetarinan sympaattiseen kerrontaan on taitavasti kätketty sekä melkoinen juoniyllätys että suuria kysymyksiä lasten kasvattamisesta, vanhempien vastuusta ja tieteen etiikasta." Tämä oli lukupiirin kevään viimeinen kirja ja juoniyllätys koettiin osin niin hyväksi, että pahemmin ei voi tässä kirjasta kertoa sitä paljastamatta. Kirja sai lukupiiriltä 3,5/5 pistettä ja kirvoitti mm. vilkkaan keskustelun siitä, mitä esim. länsimaisella yhteiskunnalla on oikeus viedä muihin kulttuureihin ja mitä ei.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet, 2016 ***-
Novellimainen romaani, jossa kuljetaan eri puolilla Eurooppaa. Samat henkilöt esiintyvät näissä irrallisissa tarinoissa, joissa tapahtuu jokaisessa jotain yllättävää, unenomaista. Hyviä tarinoita, mutta novellimaisuus tyhjentää mielen jokaisen yksittäisen tarinan jälkeen.

Ryan Gattis: Vihan kadut (All involved, 2015) ***
Itsekin Los Angelesissa asuva Gattis on haastatellut kirjaansa varten useita jengiläisiä vuoden 1992 mellakoista (6 päivää, ylin10000 pidätettyä, yli 2000 loukkaantunutta, yli 11000 tulipaloa). Ja aidolta tuntuu. Jokainen kappale on eri ihmisen näkökulmasta kirjoitettu ja mellakat pääsee kokemaan monin tavoin. Köyhyyttä, roturiitoja, jengejä, kostonkierrettä ja paljon verta ja kuolemaa. Tosi hyvä.

Peter Sandström: Laudatur (Laudatur) **+
Tämä kirja on hieno. Kaksi rinnakkaista tarinaa, toinen kesältä 1988 Pohjanmaalta, toinen tästä päivästä Turussa. Päähenkilö Peter on kesän tapahtumien aikaan parikymppinen opiskelemaan lähtevä nuori mies, jonka äidillä ja isällä on asiat vähän hullusti. Tänä päivänä hän on vapaa kirjailija, jonka vaimo Seepra ja lapset Bonnie ja Neo kaikki huitelevat omissa menoissaan. Peterillä on paljon aikaa käydä yksinpuheluita ja miettiä omaa elämäänsä. Suomennos on tosi kaunis, mitä lieneekään alkuperäinen. Jotain raskassoutuista siinä kuitenkin oli, kun kerralla jaksoi lukea vain muutamia sivuja. 

Farida Khalaf & Andrea C. Hoffmann: Olin Isisin vanki - nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet (Das Mänchen, das den IS besiegte 2016) ****
Aivan kaamea kirja, joka kertoo irakilaisen jedisitytön Faridan elämästä elokuusta 2014 vuoden 2015 kesään. Vajaa vuosi täynnä sellaista kamaluutta, josta me olemme hyvin, hyvin kaukana. Isis valtaa Faridan kotikylän Kochon Pohjois-Irakissa. Miehet ja vanhemmat pojat tapetaan, äidit ja lapset vangitaan ja nuoret tytöt, kuten 17-vuotias Farida, myydään Isis-taistelijoille orjiksi. Jesiditytöt pidetään vankeudessa aina, kun heidän palveluksiaan ei tarvita. Farida taistelee verissäpäin vastaan, mutta lopulta myös hänet raiskataan ja hakataan useaan kertaan. Hänen onnistuu kuitenkin lopulta karata viiden muun tytön kanssa ja päästä Saksassa asuvan sukulaismiehen avulla samalle pakolaisleirille Pohjois-Irakiin sukulaisten kanssa. Myös äiti ja kolme neljästä veljestä pääsee samalle leirille myöhemmin. Raiskattu nainen on häpäisty loppuiäkseen ja muutenkin tulevaisuus Irakissa ei näytä valoisalta. Farida saa suojelupäätöksen ja pääsee Saksaan kesällä 2015. Häntä jo pakolaisleirillä haastatellut saksalainen toimittaja Hoffmann kokoaa Faridan tarinasta kirjan.  Kaikki tytöt ja naiset eivät häpeältään pysty koskaan puhumaan kokemuksistaan, mutta Farida on todella vahva ja rohkea, myös pakomatkansa aikana. Hän ei anna periksi. Suosittelen.

Julie Berry: Kunnes kerron totuuden (All the truth that's in me, 2013) *
Vuoden 2014 Edgar Allan Poe -palkintoehdokas ja kaiketi aika pidetty nuortenkirja. Minä en päässyt juuri alkua pidemmälle, kun jätin kesken. Epämääräisiä, lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä vuoroin päähenkilön Judithin suulla, vuoroin kertojan äänellä (kai?). Piti olla rakkaustarinaa, trilleriä ja kidnappausdraamaa, mutta ensimmäisten 40 sivun aikana lähinnä hämärää nykyhetkeä ja viekä hämärämpää takaumaa mykästä tytöstä.

Hilja Valtonen: Poikamiestyttö (1966) ***+
Olipas ihanaa lukea vaihteeksi tämmöinen vanhanaikainen kirja! Kirja oli ikäänkuin muistelmien muodossa ja sisälsi Piin ikävuodet 2-24 (1940-60-luvut). Lapsuus isin ja Riikan kanssa Tuulentiellä, kouluikä ja opiskeluaika Helsingissä Riikan, Vapun ja Vapun tulevan miehen Ollin ja heidän lapsiensa kanssa ja ensimmäinen varsinainen työpaikka musiikinopettajana maaseudulla. Kaikki tämä poikamiestyttönä. Oikein virkistävää luettavaa.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä (After You, 2015) ***-
Edellisen jatko-osa. Ihan mukava chick lit, muttei ekan osan veroinen missään nimessä. Loulla elämä menee eteenpäin omalla painollaan, työpaikka lentokentän kahvilassa, Lontoon kämppä ja epäselvyydet perheen kanssa eivät tunnu olevan sitä, mitä Will olisi halunnut. Muutamakin onnettomuus ja uusi kohtaaminen muuttaa suunnan.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You, 2012) ***+
Ihastuttava chick lit pikkukaupungin tytöstä Louisasta (Lou), joka ryhtyy neliraajahalvaantuneen, elämäänsä turhautuneen ja äkäisen Willin hoitajaksi. En ole nähnyt kirjasta tehtyä leffaa, mutta sen pystyy melkein kuvittelemaan kirjaa lukiessaan. Ei mikään liian ällö ollenkaan :) 

Aki Ollikainen: Musta satu (2015) *+
Tämä jäi yrityksistä huolimatta kesken. Kirja eteni kahdesaa eri ajassa: nykyhetkessä yksin jäänyt mies ja 1930-luvulla pirtutrokari Heino. Nykyhetki vielä menetteli, mutta kursiivilla kirjoitettu mennyt aika tappoi innon. Harmi, olisi saattanut vielä lähteä lentoon, minä tipahdin sivulle 59/155.

Helmi Kekkonen: Suojaton (2014) **-
Tässä oli kokonaisuuden kannalta tyylikeinot vähän hukassa: juoni/tarina oli varmasti tyyliltään tarkoituksellisen epämääräinen, tekstityyli taas hyvin alleviivaavaa ja paikoin kliseistä. Jälkimmäisestä johtuen ei ensimmäinenkään kolahtanut. Luin kuitenkin loppuun, kun tarinassa oli jotain kiinnostavaa, jonka ajattelin selkenevän pitkin matkaa. En kuitenkaan saanut siitä otetta. Aiemmin lukemani Helmi Kekkosen tuoreempi kirja oli paljon parempi. Odotan siis seuraavaa :)
Juuli Niemi: Et kävele yksin (2016) ****
Finlandia junior 2016. Luin yhdessä yössä, sen verran tempaisi mukaansa :) Ihana kertomus nuoren ihmisen kasvusta. 15-vuotias Ada rakastuu Kosovosta kotoisin olevaan Egzoniin. Nuoret ovat vähän eri maailmasta monellakin tapaa, mutta rakkaus kantaa pitkälle.

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, 1999) ***
Omaelämäkerrallinen teos, jossa belgialainen nuori nainen pääsee töihin lapsuutensa Japaniin. Kaikki alkaa kuitenkin mennä vinksalleen jo heti alkumetreillä. Japanilainen hierarkia, esimiesten ylivalta sekä tiukka tapakulttuuri kohtaa länsimaisen reippaan ihmisen. Huonostihan siinä käy. Hienoa, jopa surrealistista kuvausta työpaikan ilmapiiristä ja merkillisen yksitoikkoisista ja simppeleistä työtehtävistä. Amélien lähin esimies on ison talon harvoja naisia, kaunis ja ylväs tehopakkaus, jota Amélie varauksetta ihailee. Työsuhde kestää vuoden, mutta putoaminen hierarkian alimmalle tasolle vain muutaman kuukauden. Loppuajan Amélie huoltaa wc-tiloja. Ei ihan heti tee mieli Japaniin tämän kirjan jälkeen...

Han Kang: Vegetaristi (alkuteos ilmestyi koreaksi 2007) **+
Vegetaristi sai Booker-palkinnon 2016 ja nosti Han Kangin kansainväliseen tietoisuuteen. Kirjan takakannessa teosta kuvataan näin: Henkeäsalpaavan kaunis, tummasävyinen ja vaikuttava Vegetaristi kertoo halusta sekä kontrollista ja sen vastustamisesta. Hmmm... ehkä näinkin, mutta itselleni päällimmäiseksi nousi kyllä kuvaus siitä, kun mieli järkkyy. Päähenkilö Yeong-hye näkee painajaisia, lopettaa lihansyönnin, ei saa ymmärrystä lähimmiltään ja ajautui yhä ahtaammalle mielensä kanssa. Samaan aikaan hänen sisarensa mies, taiteilija, saa maanisen vaiheen ihmiskehon ja luonnon yhdistelmästä. Kun hän ottaa mallikseen Yeong-hyen, hajoaa koko pakka... Itämainen kulttuuri etäännyttää lukijan päähenkilöistä, mutta saa samalla aikaan lukijalle tirkistelevän fiiliksen näin erilaista yhteiskuntaa kohtaan. 

Seita Vuorela: Lumi (2016) **
Kirja oli lähes valmis, kun nuortenkirjailija Seita Vuorela äkillisesti menehtyi. Kirjan kokosi loppuun hänen ystävänsä Vilja-Tuulia Huotarinen. Kirja oli Finlandia junior - ehdokkaana 2016. Iranilainen perhe, ja erityisesti 15-vuotias Siamak, saavat Suomeen muistoja mukanaan kuljettavan serkkutytön Atishan. Tarinan rinnalla kulkee satu Lumikuningattaresta, jonka minä skippasin kokonaan. Muu tarina oli nopealukuinen ja toi taas uusia ajatuksia maahanmuuttajista.

Helmi Kekkonen: Vieraat (2016) ***+
Tämän kirjan rakenne, teksti ja sisältö miellyttivät tosi paljon, ainoastaan nopea lukutyylini haittasi lukukokemusta. Ihmisiä, joilla kaikilla on luurankoja kaapissa, murheita nykyhetkessä ja hankalia ihmissuhteita. He kaikki ovat tulossa Senjan ja Laurin illalliselle. Mutta miten käykään? Miten hienosti kuvattu ihmismieltä ja sitä mikä sen saattaa vinoon. Melko lailla surullinen kirja.

Ella Kanninen: Ellan Toscana - kyläelämää Italiassa (2016) ***
Yhdistetty kuvateos - keittokirja - kolumnikokoelma. Kuvat ovat kauniita, reseptit monimutkaisia (ainakin minulle) ja kolumnit suorapuheisia. Pidin eniten viimeisistä :)

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (2016) ***
Tämä, jälleen toimittajan kirjoittama kirja, muistuttaa suoraan kolumnikokoelmaa ja perustuukin kiinalaisperheiden haastatteluihin. Nyt toimittajaote ei niin häiritse kuin Appelsiinilehdossa, kun tyylikin on lehtikirjoitusmainen. Mielenkiintoinen kirja, kaikki on samalla niin mustavalkoista ja sitten ei kuitenkaan ole.

Marjut Helminen: Appelsiinilehto (2016) ***-
Vähän vähemmän soljuvaa tekstiä, mutta mielenkiintoisia paikkoja ja aikoja. Kuusikymppinen Sini on tehnyt avustustyötä sekä Suomessa että ulkomailla, kokenut kovia, väsynyt välillä, mutta palaa nyt koulutustehtäviin, tällä kertaa Palestiinaan. Voimat eivät ole riittävästi palautuneet ja rankat olosuhteet sairastuttavat Sinin. Ystävä Suomesta, Fuad, lähtee etsimään Siniä ja samalla palaa omaan menneisyyteensä. Kirjoittaja on toimittaja ja se näkyy tekstissä, joka on hieman etäännyttävää. Tapahtumapaikat ja tapahtumat itsessään ovat hyvinkin todentuntuisia ja siksi kirjasta kuitenkin nauttii.

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (Kitchens of the Great Midwest, 2015) ***
Tämä kirja on amerikkalaisten kirjakauppiaiden valinta vuoden 2016 parhaaksi esikoiseksi. Varsinainen hedelmäkori tämä teos: Paljon raikasta huumoria, joitakin yksityiskohtaisiakin ruokaohjeita ja ruoan alkuperävinkkejä, muutamia mätiä ihmiskohtaloita ja kirsikkana päällä päähenkilö Eva eri aikakausina... Leppoisaa luettavaa.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan 2016 ***+
Positiivinen ylläri! Absurdi tarina miehestä, joka kidnappaa vaimonsa saadakseen perhe-elämään jännitystä. Henkilöt ovat todellisentuntuisia, samoin elämä, jota he elävät. Jossain vaiheessa suunnitelma ei enää etenekään niinkuin pitää ja sitten on kaikki ihan hullusti... Kirja on ulkoasultaan sekopäisen pinkki kullanvärisin kirjaimin. Niin on tarinakin :)


Elina Loisa: Rajantakaiset (2016) ***
Loisan toinen romaani. Salome ja Leo olivat joskus erottamattomat. Nyt Salome elää arkea kahden pienen lapsen kanssa ja Leo sulkeutuu alakertaan pelaamaan War of Warcraftia. Muut ihmettelevät, Salome jatkaa elämää päivä toisensa jälkeen. Samaan aikaan Salomelle tärkeä isoäiti Hilda kuolee ja Salome saa pyynnön kirjoittaa juttua isovanhemmista. Onko tämä pyyntö tuonpuoleisesta? Myös Leo kokee saavansa viestejä ulkopuolelta. Kivasti kulkevaa tekstiä, huumoria ja tunteita. Kun Leo kapuaa takaisin yläkertaan, he aloittavat jakamalla ajatuksiaan tuonpuoleisesta ja jatkavat elämäänsä yhä yhdessä ja erikseen, kuten ennenkin. Havahduttaa ajattelemaan, että meitä on monenlaisia ja elämää voi elää eri tavoin, omalla tavallaan.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (L'amica geniale, 2011) ***+
Neliosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Elena Ferrante on nimimerkki, todellisen kirjailijan tietää vain kustantaja. Kirja sijoittuu sodanjälkeisen Napolin lähiöön, jossa Elena ja Lila (Lina) ystävystyvät ja seuraavat yhteisön väkivaltaista ja toraisaa eloa. Kirja alkaa tyttöjen lapsuudesta ja päättyy heidän ollessaan n. 16-vuotiaita. Elena käy lukiota, Lila on joutunut jättämään koulut kesken ja työskentelee isänsä suutarissa. Pojat ovat karkeita ja suojelevat tyttöjä. 

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - Kotona Sveitsissä (2015) ***
Bestseller-hyllystä tarttui Itävallan lomalle mukaan tämä kolumnikokoelma suomalais-costaricalaisperheen sveitsiläisestä arjesta. Sopivasti tuli lentokoneessa asettauduttua saksan kielialueen tunnelmaan :) 

Jukka Viikilä: Akvarellejä Engelin kaupungista (2016) ****
DdJoululahjaksi saatu Finlandia-voittaja odotti hyllyssä kevään ensimmäistä lukupiiriä. Nipo minä en löytänyt kirjasta mitään huomautettavaa tai ärsyttävää. Samaan aikaan ajankuvausta ja Helsingin rakentumisen kuvausta. Ihmettelen, miten kirjailija on keksinyt kaiken Engelin olemattoman kirjeenvaihdon perusteella. Keksinyt rakenteeksi päiväkirjan. Päättänyt, minä päivinä Engel kirjoittaa ja mitä kirjoittaa. Ja kaikki tuntuu täysin todelta. Hieno rakenne, hieno sisältö, kaunis kirja.

Patti Smith: M Train Elämäni tiekartta (M Train 2015) *+
Patti Smithin elämää päiväkirjamaisessa muodossa eri vuosikymmeniltä vähän hyppien. Sinänsä mielenkiintoista ja pääsi lähelle Pattin ajatusmaisemia ja tunnelmia, mutta... ei tarpeeksi vetävää luettavaa. Harpoin puoleen väliin ja jätin kesken.

Karita Sainio: Me emme elä samassa maailmassa kuin te (2016) ***+
Toimittajan ja Sugar Helsingin perustajan esikoisromaani, joka koukutti lukemaan kirjan lähes yhteen menoon. Kolme kertojaa vuorottelevat: Päähenkilö sisko, ahdistunut Anna, lähestyy päivä ja muisto kerrallaan veljen hautajaisia, narkomaaniveli Niko lähestyy vastaavaa päivää suuremmin harppauksin lapsuudesta saakka, välillä Annan mies maadottaa tilannetta nykyhetkeen. Rakenne ja ytimekäs kieli viehättävät, samoin tarinan sijoittuminen mielestäni 80-00-luvuille. Päihdemaailman kuvaus on valokuvamaista, mutta ei niin ahdistavaa, että lukeminen olisi jäänyt kesken.

Juha Siro: Idoli (2016) ***-
Useaan kertaan palkitun kirjailijan uusin romaani. Kieli soljuu mukavasti, tarinakin. Maria tapaa laulaja-Tuomaksen, joka on vuoroin lähellä, vuoroin ottaa etäisyyttä. Mariakin, omalla tavallaan. Savon Sanomat kehuu romaanin monikerroksellisuutta, kirjailija itse kertoo sen päättävän identiteettiä luotaavan romaanitrilogian. Sitä miten ihminen rakentaa merkitystä uudelleen elämänsä muutostilanteissa. Ehkä se oli helposti luettava tyyli, ehkä yksinkertaisuuteni, mutta en saanut edellämainituista kiinni... Tarina unohtui nopeasti.

Emma Cline: Tytöt (The Girls, 2016) ***
Kirjan sisäliepeessä lukee: Kohuttu esikoisromaani tytöistä, heidän voimastaan, haavoittuvuudestaan ja kiihkeästä halustaan kuulua joukkoon, ja takaliepeessä: Kalifornialaissyntyisen Emma Clinen esikoisromaanin oikeuksista kilpailtiin niin amerikkalaisten kuin kansainvälisten kustantamoiden kesken, ja kirjan käännösoikeudet on myyty jo 34 maahan... Hypetystä on ollut myös suomalaisissa lehdissä menneenä vuonna. Siksipä odotukset olivat varsin korkealla. Mutta joo, olihan kirjaan saatu hienoa 60-luvun hippitunnelmaa ja pienen aikaa Russellin ranchin sisäpiiriin kuuluneen teinitytön elämännälkää. Kirjan tarinan taustalla vaikuttaa Charles Mansonin kultin raa'at murhat 1960-luvun lopulta. Tämä kyllä lisää tarinan tehoa - vähän tämänlaista on oikeasti tapahtunut. Amerikassa on myös kehuttu kirjan kieltä, suomennoksessa en siihen kiinnittänyt huomiota. Hyvä kirja kummiskin.

Joululoman 2016-2017 kirjat

Raisa Cacciatore, Samuli Koiso-Anttila: Pelastakaa Pojat! (2008) *+
Pelastakaa pojat, sinänsä mielenkiintoinen ja asiapitoinen, mutta... Joitakin lukuja luin hyvinkin intensiivisesti, mutta kokonaisuus jotenkin vanhahtava eikä inspiroinut uusilla ajatuksilla. Kesken jäi tämäkin.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise: Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa **+
Kaliforniasta Etelä-Ranskaan muuttanut suomalais-ranskalainen perhe, jonka elämää perheen suomalainen äiti kuvaa kolumnimaiseen tapaan. Aihe kiinnostaa, mutta muuten ihan tavallinen kirja.

Pierre Lemaitre: Camille (Sacrifices, 2012) ***
Suositun ranskalaisen dekkarikirjailijan rikosromaanisarjan kolmas osa. Ylikomisario Camille Verhoevenilla on uusi naisystävä, Anne, joka joutuu keskelle aseellista ryöstöä Pariisin keskustassa. Camille ottaa jutun väkisin hoidettavakseen. Mikään ei olekaan sitä, miltä näyttää. Mukava lukea pitkästä aikaa dekkari ja vielä tällainen Pariisiin sijoittuva ja hiukan uudella tavalla rakennettu.

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (L'amore e gli stracci del tempo, 2009) ***+
Kirjailija itse muutti synnyinmaastaan Albaniasta ensin Sveitsiin ja sitten Italiaan. Kirjassa asutaan kaikissa kolmessa maassa. Jugoslavian sota katkaisee albanialaisten rakastavaisten Zlatanin (serbi) ja Ajkunan (albanialainen) tarinan. Toinen ajautuu pakomatkalla Italiaan, toinen Sveitsiin. Molemmat aloittavat uuden elämän, mutta kaipaavat toisiaan. Kun he sitten löytävät toisensa uudelleen, kaikki onkin toisin. Mielenkiintoinen kuvaus sota-ajoista ja mieleenpainuvia elämäntarinoita.

Sari Pöyliö: Ihmisen veri (2015) *+
Erikoinen tarina 83-vuotiaasta lääkäristä, Kulo Taipaleesta, jonka 50-luvulla ohjaama elokuva, Ihmisen veri, oli salaperäisesti kadonnut jo ennen ensi-iltaa. Kulon kuolinilmoitus löytyy päivän lehdestä ja yläkerran Asta ryhtyy selvittämään, miten tämä liittyy kadonneeseen elokuvaan. Kulo kulkee menossa mukana ja siirtyää ajatuksiaan lääketieteen kielelle. Juoni hajosi ainakin minulla ja kirja jäi kesken, vaikka tekstissä oli kiinnostavia koukkuja.

Niina Repo: Kompleksi (2016) *+
Toinen omituinen tarina, joka hajosi lukiessa, vaikka itse teksti kulki sujuvasti. Niinan mies Tuomas löytää toisen naisen, työssä ajatus ei pysy koossa, välillä istutaan poliisilaitoksella kuultavina, kotona lapset pitävät jotenkin kiinni arjessa, mutta minä tipahdin...