Kevään 2019 kirjat

Māra Zālīte: Viisi sormea (Pieci priksti, 2013) ****
Latvialaisen Zālīten omaelämäkerrallinen romaani. Hän (ja kirjan kertoja Laura) syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille. Kirja alkaa, kun äiti, isä ja viisivuotias Laura ovat paluumatkalla junassa latvialaiseen maalaiskylään. Junamatka kestää ja kestää ja äiti ja isä varovat sanojaan sen mukaan, kuka muu hyttiin astuu. Perillä äidin kotitalo Lehteelä ei ole entisellään, äidin on vaikea hyväksyä hävitystä, isä juhlii liiankin kanssa kotiinpaluuta. Laura otetaan asumaan mummon luo, missä pappa vaan makaa murheissaan kammarissa. Onneksi Laura löytää ulkoa paljon tekemistä, hän juttelee puille ja kasveille, tutkii sammakoita ja romukasoja. Lapsen mielen maailma on kaunis pakopaikka arkiselle kurjuudelle ja riipaiseville ihmiskohtaloille. Eletään neuvostoaikaa ja se vaikuttaa taustalla. Todella kaunis kirja.

Heidi Köngäs: Hyväntekijä 2006 ***
Halusin Ranskan leirikouluun kevyitä pokkareita ja tämä oli ainoa, jonka sain luettua kaiken keskellä. Tykkäsin kirjan teemoista: dementoituneen äidin ja kulmikkaan isän auttaminen, arki kahdessa työpaikassa, baarikeikat kavereiden kanssa ja tietysti rakkaus pakolaisleirillä työskentelevään lääkäriin, jota tapaa liian harvoin. Tällaistä elämä on, esimerkiksi.

Jari Tervo: Aamen, 2018 ***-
Todella notkeasti ja kielellisesti monipuolisesti kirjoitettu yhdenpäivänromaani. Luvut olivat eri henkilöiden vinkkelistä ja kieli vaihtui samalla laidasta toiseen. Jotkut luvut olivat kielisyistä helpommin lähestyttäviä ja toiset sitten taas eivät. Kirja jäi aina pitkäksi aikaa kesken, lopulta niin kauaksi aikaa, ettei mielenkiinto riittänyt sen loppuunlukemiseen. Sääli, sillä tykkäsin todella tästä sanakylläisyydestä.

Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä, 2017 ****
Toimittaja Petäistön lähietäisyydeltä seuraamaa Ranskan politiikkaa vetävästi kirjoitettuna. Ranskan perinteinen vasemmisto-oikeisto - akseli ja niiden välillä vuoroon vaihtuva johto meni aivan sekaisin, kun äärioikeiston uhkaa pelännyt kansa lähti tuntemattoman, mutta karismaattisen pankkiirin, Emmanuel Macronin taakse. Presidentinvaalien aikana kaatui miehiä (ja naisia) oikealta ja vasemmalta osin omiin sotkuihinsa, osin väärän puolueen ehdokkaina.

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästan sann historia, 2016) ***
Kahdessa aikatasossa kulkeva kevyt dekkari etenee sujuvasti ja miellyttävästi. Zacharias Levin on kolmekymppinen toimittaja, joka menettää työnsä lehden talousvaikeuksien vuoksi. Hän palaa kotiseuduilleen ja alkaa kirjoittaa romaania kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneesta. Toinen aikataso kulkeekin tämän romaanin tarinana. Siinä Zacharias opiskelee Lundin yliopistossa luovaa kirjoittamista. Zacharias ja hänen ystävänsä viettävät aikaa opettajansa Li Karpen ja tämän ystävän, kuuluisan kirjailijan Leo Starkin kanssa. Eräänä päivänä tammikuussa Leo katoaa ja hänen murhastaan joutuu vankilaan yksi Zachariaksen kavereista. Romaanissa on tarkoitus todistaa ystävän syyttömyys. Tarina pyörii mukavasti paikallaan ja eteenpäin.

Linda Olsson: Sisar talossani (En syster i mitt hus, 2016) **+
Tässä romaanissa sisarpuolet Maria ja Emma viettävät vuosiin yhteistä aikaa Marian asunnolla Espanjan rannikolla. Päivä päivältä keskustelut syvenevät ja palataan yhteisiin lapsuuden muistoihin.

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) **+
Tässä romaanissa Uuteen Seelantiin uuteen elämään vuosikymmeniä sitten Ruotsista muuttanut Adam havahtuu menneisyyteensä menettäessään tyttärensä. Adam kulkee juurillaan Puolassa ja palaa tämän jälkeen Ruotsiin vanhan naisystävänsä luo. 

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs, 2005) **+
Ruotsalainen juristi Olsson muutti perheineen Uuteen Seelantiin ja ryhtyi kirjailijaksi. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja valittiin Ruotsissa vuoden 2006 parhaaksi romaaniksi. Kaikissa kolmessa kirjassa, jotka luin peräjälkeen, on päähenkilöillä sydämen painona menneisyyden tuskia. Kirjassa he kohtaavat jonkun toisen samankaltaisen ja alkavat ensi kertaa puhua ja parantua. Tässä kirjassa pienessä ruotsalaisessa maaseutukylässä kohtaavat vanha erakko Astrid ja suruaan naapurimökkiin paennut kirjailija Veronika. Naiset ystävystyvät ja alkavat kertoa toisilleen tarinoita.

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Call Me By Your Name, 2007) ***
Niin monta kirjasta tehdyn elokuvan arvostelua lukeneena tarina oli jo etukäteen selvä. Se hiukan häiritsi lukukokemusta. Iso, kahden eri-ikäisen miehen rakkaustarina aurinkoisena kesänä Italiassa. Puitteet kunnossa: kulttuuria (kirjallisuutta, musiikkia), yhteisiä perheaterioita, juoksulenkkejä, uintireissuja ja pikku kaupungin kujilla kuljeskelua. Ja rakkaus on väkevä.

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti, 2019 **
Omaa äitiyttään paljon pohtinut Kekkonen kirjoittaa siitä, millaista on haluta toista lasta, kun ensimmäinen on noin viisivuotias ja takana myös vaikea synnytys. Vaikka olen itse aikoinani vähän samankaltaisesti pohdiskellut, niin nyt ne ajat ovat jo niin kaukana, että tämä ei tuntunut enää ajankohtaiselta.

Elin Willows: Sisämaa (Inlandet, 2018) ***-
Ruotsissa kasvaneen, tällä hetkellä Vaasassa asuvan kulttuuritoimittajan esikoisteos. Kertoja muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle Pohjois-Ruotsin sisämaahan. Suhde päättyy, mutta tyttö jää paikkakunnalle. Hänellä on työ ruokakaupassa ja koti vanhemman rouvan alivuokralaisena. Elämä on yksinkertaista ja hidasta. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, muttei hyvinkään. Samat asiat toistuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Takakannessa sanotaan, että romaanin tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista pelottavankin riisutusti, sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Itse koin, että ympäristö nimenomaan lamasi kertojan aloilleen, eikä eroprosessi poikaystävästä päässyt käyntiin, vaan elämä jäi junnaamaan outoon, alavireiseen olotilaan. Romaanin tyyli, lyhyet, lakoniset kohtaukset arjesta vähän eri aikajärjestyksessä lisäsivät tätä vaikutelmaa.

Melba Escobar: Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia (La Casa de la Belleza, 2015) ***-
Tämä trilleri sijoittuu Kolumbian Bogotaan, jonne Karen Valdes muuttaa rannikolta (jonne hän jättää poikansa äitinsä hoidettavaksi) tienaamaan rahaa. Bogotassa naiset haluavat näyttää täydellisiltä, joten Karenilla riittää työtä kauneussalongissa. Hän säästää rahaa tyynyn alle saadakseen poikansa luokseen. Kun Karen ryöstetään ja raiskataan, hän menee sekaisin. Karen ryhtyy työskentelemään seuralaispalvelussa, tienaa paljon rahaa, mutta ajautuu kohtaamaan niin väkivaltaa, korruptiota kuin häiköilemättömiä miehiä. Kerronnassa on vähän vaikea pysyä mukana, sillä kertojaääniä on kaksi, eikö kumpikaan ole päähenkilön Karenin. Karenin, kertojanaisten, kauneussalongin työntekijöiden ja asiakkaiden tiet risteävät aika ajoin. Mielenkiintoista kuvausta Kolumbiasta, trilleri kuitenkin liioittelua.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldats, 1974) **+
Uusi painos Tikkasen aikoinaan kuohuttavasta romaanista, jossa kirjastonhoitaja ja kahden lapsen yksinhuoltaja Tova tulee raiskatuksi ravintolaillan jälkeen. Kun lapset ovat isällään ja työ kirjastossa hiljaista, Tovalla on aikaa miettiä kostoretkeä. Hän aikoo raiskata raiskaajansa ja nousta tällä uutisotsikoihin. Mutta voiko miestä raiskata? Erittäin kiehtova aihe ja taas ajankohtainen. Teksti ei kuitenkaan varsinaisesti temmannut mukaansa, vaikka sen olikin suomentanut suosikkini Kyllikki Villa.

Pascal Engman: Patriootit (Patrioterna, 2017) ***-
Kovasti kehuttu chileläis-ruotsalaisen entisen Expressen-lehden toimittajan esikoisdekkari. Kirjan juoni on selkeä ja siinä on paljon ajankohtaista, etenkin Ruotsiin sijoittuvissa osissa. Toimittajien saama vihaposti, Ruotsi vain ruotsalaisille, vahvojen naisten esiinmarssi. Osa tapahtumista sijoittuu Chilen rikollismaailmaan. Linkki näiden kahden maan välillä on August, joka on lähtenyt 20 vuotta aiemmin nuoruuden virheitä pakoon muukalaislegioonaan ja päätynyt sieltä venäläisen huumepomon henkivartijaksi Chileen. Kirja koostuu useasta toisiinsa liittyvästä palasta. Yksikään paloista ei pääty hyvin. Lisäksi kirjassa on paljon väkivaltaa, verta ja aseita. Näistä en pidä, siitä miinus.

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (2018) **+
Pulkkinen kirjoittaa hyvin, mutta tämä kirja ei oikein kolahtanut. Tuntui kun hän olisi tarttunut tähän muotiin käydä omaa elämäänsä kirjana läpi. En kyllä tiedä onko hän eronnut, mutta jotenkin omakohtaiselta tämä tarina tuntui. Nainen käy läpi eroaan noin yhden vuoden ajan. Rinnakkaisena tarinana kulkee kolmen sisaren jakso elämässä, kun yksi heistä sairastuu psykoosiin, Molemmilla tarinoilla on alkunsa ja loppunsa, mutta pääpaino on prosessissa. Jos olisi jommasta kummasta kokemusta, kirja voisi toimia lohduttajana ja tsemppaajana. Nyt tuntui siltä, että kirjan sisältö oli tarkoitettu kirjailijalle itselleen, ei niinkään lukijalle.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X (The Poet X, 2018) *****

Tämän ihastuttavan nuortenkirjan on kirjoittanut palkittu runoilija Acevedo.

Päähenkilö Xiomara (SioMAAra) on 16-vuotias tyttö taustaltaan Dominikaanisesta tasavallasta. Hän asuu kovasti uskonnollisen äitinsä, syrjässä pysyttelevän isänsä ja opiskeluissa menestyvän kaksoisveljensä kanssa New Yorkin Harlemissa. Xiomara on voimakas ja suorapuheinen, viihtyy paljon yksin kirjoittamassa vahvoja ajatuksiaan runomuotoon. Kun hän ihastuu kemian tunnin työpariinsa Amaniin, alkaa perheen tiukka käsitys tytön vapaudesta aiheuttaa ristiriitoja.

Tarina on mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä. Erilaisen siitä tekee säemuoto, joka tuo runoilija X:n eli Xiomaran ihan lukijan lähelle.

Tässä yksi näyte kirjan säetyylistä

Halusin kertoa että jos Aman olisi runo

hänet olisi kirjoitettu viistoon sivun poikki,

teräviä viivoja ja näpsäkkä lopetus

bodegan paperikassin ruskeassa kyljessä.

Labraraportteja kirjoittavat kädet

ovat muuttuneet kuvakieleksi,

hymy on kliseet kiertävä vertaus.

Hänessä ei ole sonetin sulavuutta,

hän on liian harkittu raakatekstiksi,

hän vie liikaa tilaa ajatuksissani

voidakseen olla haiku.

Vaikka kirjan ahmii nopeasti, se jää pitkäksi aikaa häilymään mukavalla tavalla mieleen.

David Grossman: Hevonen meni baariin (Sus echad nichnas lebar, 2014) ***
Kirja on suomennettu hepreankielisen alkuteoksen englanninkielisestä käännöksestä. Kertojana on 57-vuotias juristi, jolle lapsuudenaikainen ystävä Dovaleh soittaa ja kovasti pyytää juristin hänen stand up - keikalleen. Edellisestä tapaamisesta on 40 vuotta ja tällä keikalla tapahtuisi jotain sellaista, jonka ystävä haluaa juristin todistavan. Kirja on yhtä kuin tämä yhä hurjemmaksi yltyvä stand up - keikka israelilaisessa pikkukaupungissa. Keikan aikana sohitaan sinne ja tänne, välillä Dovaleh ajautuu synkkiin lapsuudenmuistoihin, välillä hän kertoo räävittömiä vitsejä. Yleisö tykkää ja sitten ei tykkää ja lopulta paikalla on enää muutama ihminen. Dovalehin esitys pursuaa henkilökohtaista tragediaa, juutalaisten menneisyyttä ja nykypäivää, ystävyyttä ja muistoja. Erikoinen, mutta vaikuttava kirja.

Henriikka Tavi: Tellervo (2018) **+
Runoilija Henriikka Tavin ensimmäinen romaani käsittelee chick lit -kirjallisuuden kuvastoa ovelasti ja onnistuneesti, sanotaan Helsingin Sanomien arvostelussa 27.10.2018. Ehdin palauttaa kirjan ennen tätä tekstiä, eikä siitä muistunut mitään mieleen ennen googlailua. En muista, että kirjaa lukiessani olisin ollut erityisen isoissa tunnetiloissa, mutta kirja oli ihan hyvä. Päähenkilö Tellervo on ikuinen yliopisto-opiskelija, joka on töissä kioskilla ja haaveilee Siitä Oikeasta. Hän pyytää mukaan ystävänsä Hennin ja he alkavat toteuttaa rakkausvalmentaja Rory Rayen oppeja. Ja kyllähän heitä onnistaakin, jollain tavalla. Kirjasta ja sen chick litiä parodioivasta tyylistä on monta hyvää blogia.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, 2014) ***
Neljäs ja viimeinen osa Napoli-sarjaa. Elena muuttaa takaisin Napoliin, ensin merimaisemaa katsomaan uudelle alueelle, mutta myöhemmin Lilan kanssa samaan taloon takaisin kortteliin. Molemmat saavat vielä pienen tyttären ja tämäkin yhdistää heitä. Lilalla on Enzonsa, mutta Elena on yksin lastensa kanssa. Elena kirjoittaa kirjoja, Lila kerää ylös Napolin historiaa. Kun pikkutytöt ovat noin nelivuotiaita (vuonna 1984) sattuu jotain niin kauheaa, että se suistaa Lilan raiteiltaan ja elämä korttelissa muuttuu kokonaan. Elsa karkaa kotoa Lilan pojan Ninon kanssa. Elena kiertää markkinoimassa kirjojaan eri puolilla maailmaa ja tytöt pärjäävät omillaan. Solaran veljekset ammutaan. Poliittisia vääntöjä. Yhä pahenevaa rikollisuutta ja huumekauppaa. Maanjäristys. Pikkuhiljaa Elsa, Dede ja Imma kasvavat ja muuttavat yksitellen pois kotoa. Niin myös Elena jättää Napolin vuonna 1995 ja muuttaa johtamaan kirjakustantamoa Torinoon. Lila katoaa lopullisesti.

En jaksa olla ihmettelemättä sitä tarkkuutta, jolla Ferrante kuvaa Napolia ja korttelin asukkaita näin monen vuosikymmenen ajalta. Palanen historiaa, isoja paloja ihmisten elämää, kirja jää kuvina mieleen. Viimeinen osa oli osin raskasta luettavaa, naisten itsenäistymisen hurjina vuosina lapset jäivät kovin yksin. Ja lopussa kaksi ystävystä jäävät hekin aivan yksin. 

Olli Jalonen: Taivaanpallo (2018) ****

Lukupiirin tammikuun kirjana tutusti Finlandia-voittaja, jonka tapahtumat valistuksen ajan Saint Helenan saarella ja Lontoossa saivat vain kiitosta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Angus asuu äitinsä ja sisarustensa kanssa Saint Helenan saarella, jonka vielä miltei täysin luonnomukaisiin oloihin saapuu luonnontieteilijä herra Halley. Herra Halley tekee Angusista itselleen taivaankappaleiden merkitsijän. Kun Halley palaa Englantiin, Angus kiipeää kerran päivässä ja yössä puussa olevaan tähystyspaikkaansa, merkitsee päivisin ylös eri linnut ja öisin taivaankappaleiden paikat. 

En voi katsoa väärin koska rungon ympärille on kiinnitetty remmi ja remmiin pään paikaksi tiukka lenkki samaa valjasremmiä. Kun nousen puuhun, istun paikalleni ja pujotan runkoon kiinninaulatun nahkalenkin otsaan ja korviin asti koska korvien yli alemmas se ei mene, niin asento on aina sama ja oikea ja silloin näkee aina saman samaan suuntaan saman kokoisena.

Toisinaan Angus kiipeää vuorelle Herra pastorin kanssa etsimään Paratiisia. Herra pastori myös opettaa Angusin lukemaan ja kirjoittamaan ja ottaa perheen suojelukseensa, kun saarella alkaa levottomuudet salakatolilaisten ja kubernöörin väen kesken.

Kun perhettä levottomuuksien keskellä kohtaa omakin tragedia, äiti ja Herra pastori päättävät lähettää Angusin laivan mukana emämaahan Englantiin apua hakemaan. Toisessa osassa Angus keikkuu märssykorissa piilossa matkalla kohti Englantia.

Korin pohja on rakennettu rimoista ja rottingista melkein umpinaiseksi mutta punotussa reunaseinässä on niin paljon kapeita rakoja että niistä pystyy tähystämään alas kannella ja veden yli maihin.

Kesken matkaa Angus paljastuu märssykorista ja hänet laitetaan töihin mm. matkan varrelta mukaan otettuja orjia vahtimaan. Angus välttää pahimman kohtalon, sillä hänen lasku- ja erityisesti näkötaitoaan tarvitaan.

Perillä Lontoossa Angus löytää herra Halleyn ja pääsee hänen apupojakseen. Angus keksii, miten kuuma ilmavirta nostaa kevyen varjon ilmaan. Kotiin Saint Helenalle ei tahdo viestit kulkea, ja tiede vie Angusin mennessään.

Niin tiedän mitä tulen tekemään elämässäni. Haluan että minusta tulee kaikessa herra Halleyn kaltainen ja saan kiertää tutkimusretkillä ensin hänen kanssaan ja sitten joskus myöhemmin yksin niin että johdan omaa retkikuntaa. --- Joskus pienenä olen halunnut kasvaa herra pastorin kaltaiseksi ja osaan yhä Raamatusta pitkiä kohtia ulkoa koska olen niitä lukenut ja harjoitellut ahkerasti. --- Mutta tultuani Lontooseen ei kukaan ole enää kysynyt minulta yhtäkään Raamatun kohtaa, ja herra Halley varmaan vähiten haluaisi että osaan ulkomuistista koko Vuorisaarnan tai jae jakeelta tärkeimmät psalmit.

Kirja on mahtava matka historiaan, uskon ja tieteen väliseen kisaan, Saint Helenan saaren erikoislaatuiseen asemaan, nuoren pojan mieleen. Teksti on Angusin suusta ja hän tulee hyvin lähelle lukijaa. Kirjassa ei ole mitään, mikä ei toimisi. Viides tähti olisi tullut kyynelistä, joita en tällä kertaa vuodattanut.

Clarice Lispector: Oppiaika eli Nautintojen kirja (Uma Aprendizagem ou O Livro dos Prazeres 1969)
Jostakin sain vinkin tämän kirjan lukemiseen, mutta suosituksesta huolimatta en saanut sitä luettua kuin vähän alusta. Ehkä liian taiteellista minun makuuni, en tiedä

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 - Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Woman: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015) ***
Kakkososa novelleja on aivan yhtä mahtava kuin ensimmäinenkin. Tällä kertaa novellit on järjestetty niin, että jopa minä sain niiden myötä kiinni samojen henkilöiden elämänkulusta. Novellit jää kuvina mieleen, leffoja odotellessa :)

Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän 2018 ***+
Ihana nuortenkirja lähiöstä, jossa kotona rakastetaan huutamalla ja suosiota saa olemalla räväkkä. Kirjan juoni oli jo tuttu leffamainoksista: Räväkkä Kiira tapaa vähemmän räväkän Lennin. Kaikenlaista hankausta on jo ennen kuin Kiira tulee raskaaksi. Siitä sitten alkaa Lennin kasvaminen isyyteen vähän isomman mutkan, aikuisten äärioikeistolaisten miesten porukan kautta. 

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto (Dept. of Speculation 2014)
Yhdysvaltalaisen kirjailijan kansainvälinen läpimurto. "Kirja, joka ei muistuta mitään aiemmin lukemaani kirjaa. Michael Cunningham." Aluksi tuntui kuin olisi lukenut aforismikokoelmaa, hyvää sellaista. Sitten tuntui kun olisi lukenut hyviä muistelmia. Sitten tarina alkoi ikäänkuin pyöriä itsensä ympärillä ja lukemista vain halusi jatkaa ja jatkaa, vaikkei oikein tiennyt miksi. Lukiessa olisi halunnut päälleviivaustussin tai tarralappuja merkkaamaan herkullisia ajatuksia. Kun niitä ei ollut, mieli oli lukemisen jälkeen ihan tyhjä. Outo kokemus.

Joululoman 2018-2019 kirjat

Leïla Slimani: Kehtolaulu (Chanson douce, 2016) ***
Ranskalais-marokkolaisen kirjailija-toimittajan Goncourtilla palkittu toinen romaani. Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin, jossa Massén perheen äiti Myriam ja isä Paul tekevät uraa, kun ovat löytäneet erinomaisen lastenhoitajan Louisen hoitamaan kahta pientä lastaan. Nykyhetki ja mennyt vuorottelevat tässä katastrofiin päättyvässä draamassa. Toisistaan irrallisia takaiskuja, huomaamatta jääneitä murheita ja soppa kiehuu yli. Tarkkanäköistä eri sosiaaliluokkien kuvausta. 

Cecilia Ahern: Valintojen vuosi (The Year I Met You, 2014) ***-
Jasmine on hyvä keksimään uusia yrityksiä, saa ne kukoistamaan ja myy pois. Nyt bisneskumppani ei haluakaan myydä, vaan antaa Jasminelle potkut ja pakottaa ottamaan paketin vuodeksi (englanniksi ilmeisesti puutarhavuosi). Jasmine kököttää kotonaan ja katselee aitiopaikalta, kun vastapäisen talon alkoholisoitunut radiojuontaja Matt sekoilee niin, että vaimo ja lapset lähtevät. Jasmine ja Matt ystävystyvät yllättäen ja molempien elämät saavat uusia suuntia. 

Ane Riel: Pihka (Harpiks, 2017) ***
Tanskalainen Riel on kirjoittanut aiemmin kymmeniä lasten kauno- ja tietokirjoja. Tämä on hänen toinen palkittu aikuisten jännitysromaaninsa. Liv asuu saarella erakoituvan isänsä ja koko ajan lihavammaksi kasvavan äitinsä kanssa. On saarella asunut myös isän vanhemmat ja veli. Ja Livin kaksoisveli ja pikkusisko. Nyt jäljellä ovat enää he kolme, eläimiä (mm. kaneja ja rottia) sekä valtavasti kaikenlaista romua kasoina pihalla ja sisätiloissa. Ja portti ja ansoja, ettei kukaan tule lähellekään. Elämä saarella ei ollut lähtökohtaisesti kummallista, ehkä vain vähän outoa, mutta varsin kummalliseksi se muuttui kyllä. 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 2017 **
"Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen." Nämä miehen suusta lausutut sanat aloittavat hitaan muutoksen sekä miehessä (naiseksi) että naisessa (luopuminen miehestä). Kirjassa nainen käsittelee muutosta osin Kolumbuksen löytöretken kuvina, osin yksityiskohtaisina kuvina miehestä (sellaisena kun hänet ennen tunsi). Olin lukenut kirjasta katkelmia jälkimmäisestä, enkä oikein saanut siitä uutta irti. Kolumbus-osuudet hyppäsin kokonaan yli. Näistä epäkohdista huolimatta kirjan ydin, elämä on luopumista, kosketti todella. 

Céline Curiol: Viimeinen kuulutus (Voix sans issue 2005) **
Esikoiskirja sai suitsutusta aikanaan ja on käännetty usealle kielelle. Minulle se tarttui käsiin kirjaston hyllystä, kun tapahtumapaikkana oli Pariisi ja aiheena ihmissuhteet. Jo etukannessa kirjaa kehuttiin omaperäisenä ja sitä se ehkä oli liikaakin minun makuuni. Gare du Nordilla kuuluttajana työskentelevä nainen on vähän erakoitunut, mutta myös rakastunut ystäväänsä. Mieskin alkaa kiinnostunua naisesta. Tämä osuus on valitettevan lyhyt ja kuvaukset Pariisista oikeastaan vain paikannimien luettelemista. 

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen - Mumbain slummien toivo ja toivottomuus (Behind The Beautiful Forevers - Life, Death, and hope in a Mumbai Undercity 2012) ***+

"Kaikki Annawadissa puhuvat niin:"Voi, minä koulutan lapsestani lääkärin, asianajajan, ja hän tekee meistä rikkaita. "Se on pelkkää turhamaisuutta. Pikku purtesi kulkee länteen ja onnittelut itseäsi:"Kuinka taitava olenkaan luotsaamaan! "Sitten tuuli kuljettaa itään. Karam Husain."

"Rikkaat riitelevät typeristä asioista. Mikseivät köyhät tekisi samoin? Annawadilaisäiti Rambha Jha."

Nämä kaksi kirjan lukua aloittanutta lainausta kuvaavat hyvin slummin elämää, jossa jätekerääjät tekevät tienestiä romujen ja rottien keskellä, lapset juttelevat yleisen käymälän tukalassa hajussa, onkivat jätelammikosta, ottavat rotanmyrkkyä ja todistavat, kun yksijalkainen Fatima sytyttää itsensä tuleen. 

Yhdysvaltalainen toimittaja oli jo aiemmin kirjoittanut köyhistä ja vähäosaisista. Mentyään naimisiin ja muutettuaan Intiaan hän aloitti kirjaprojektin Mumbain lentokentän vieressä sijaitsevan Annawadin slummin asukkaista tarkoituksenaan pohtia yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Hän seurasi slummin elämää vuosina 2007-2011 ja dokumentoi näkemänsä, kuulemansa ja sadoista asiakirjoista kootut tapahtumat kirjaksi. Kaikki tapahtumat ja henkilöt ovat todellisia. 

Douglas Coupland: Eleanor Rigby (Eleanor Rigby 2004) ***
Isoja asioita tungettu kevyeen muotoon. Liz Dunn on tavallinen, yksinäinen nainen, kun soitto sairaalasta muuttaa arjen. Jeremyllä on nopeasti etenevä MS-tauti ja hän muuttaa Lizin luo. Seitsemän vuotta myöhemmin Liz lähtee Itävaltaan etsimään Jeremyn isää meteoriitiksi luulemansa kivi laukussaan. 

Hannu Mäkelä: Valo - Kertomus rakkaudesta 2018 ***
Mäkelän vaimo Sveta kuolee yllättäen 2017. Kirjassa Mäkelä muistelee heidän tutustumistaan, rakkauttaan ja elämäänsä kahden maan välillä. Molemmat tekevät töitä kirjoittamalla ja viestejä kulkee päivittäin myös heidän välillään. Niitä lukemalla Mäkelä palauttaa mieleensä yksityiskohtia vuosien varrelta. Yhteinen elämä jäi pahasti kesken. Onneksi on muistot.

Syksyn 2018 kirjat

Will Wiles: Puulattian kunnossapito (Care of wooden floors, 2012) **
Tämän kirjan valitsin itse kirjaston hyllystä. En tiedä mikä teki minuun vaikutuksen, kun nimi oli varsin kuivakka, kansikuvassa kissa ja viinilasi... Ehkä fontti oli kepeähkö? Kirjoittaja on Lontoossa asuva arkkitehtuuri- ja designtoimittaja ja itseironiaako sisältö? Kyseessä on viimeisen päälle huolitellussa asunnossa ilmeisesti entisessä Itä-Euroopassa asuva nuori mies, joka pyytää englantilaista hieman huithapelia kaveriaan kotimieheksi. Asunto on täynnä piilotettuja lappuja puulattian hoitoon ja varjelemiseen liittyen. Ja eikös kaveri kaada heti ensi töikseen lattialle punaviiniä. Sitä siivotessa sattuu yhä isompia vahinkoja ja homma menee ihan absurdiksi.

Torgny Lindgren: Akvaviitti (Norrlands Akvavit, 2007) ***
Entinen saarnamies ja pelastaja Olof Helmersson palaa kotiseuduilleen 30 vuoden jälkeen tarkoituksenaan kertoa totuus (siitä, että Jumalaan ei kannata uskoa) pelastetuille. Seurakunnasta ei ole kuitenkaan enää montaa sielua jäljellä. Osa on poisnukkuneita, osa uskosta jo luopuneita. Olof asettuu Astan ja Ivarin luo ja tekee sieltä käsin pyöräreissuja eri puolille seutukuntaa. Ihanaa vanhuudenkuvausta, persoonallisia paikkakuntalaisia ja mielenkiintoisia kohtaloita hymyn kare suupielessä. Lukupiirin marraskuun kirja.

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki 2018 ***

Ensimmäinen osa: Nelihenkiseen perheeseen odotetaan iltatähteä. Lapsivettä tihkuu ja vauva on vaarassa. Vanhemmat kulkevat lääkäriltä toiselle ja saavat eri arvioita siitä, onko vauva elinkelpoinen. Äiti ja isä ottavat tilanteen eri tavoin, äidillä vauva on konkreettisesti mahassa, isä perustaa ajattelunsa järkeen. Äidille tilanne on karmea, eikä isä pysty olemaan tukena. 
Toinen osa: Nyt vatsassa onkin kaksoset, jotka tulevat maailmaan ennen aikojaan. Pikku karhu ja pikku tiikeri ovat olemassa, mutta eivät kotona. Saako isä tästä todellisuudesta kiinni?

Samalla kun kirja on varmasti vaikeiden aikojen muistikirja isän osalta, niin hieman häiritsee isän rypeminen omien tunteidensa ympärillä. Ehkä vain kirja on kuitenkin hänen vuoropuheluaan itsensä kanssa ja arjessa tilaa on ollut myös muiden tunteille. Knausgårdiin viittaa kirjailijakin, mutta se tuli muutenkin mieleen. Toivottavasti perheen nosto tällä lailla avoimesti julkisuuteen ei vie heidän elämäänsä pieleen.

Lena Andersson: Svean poika - kertomus kansankodista (Sveas son, 2018) ***
Dagens Nyheterin kolumnistin viimeisin teos kertoo Ragnarista, ruotsalaisesta 1900-luvun ihmisestä kansantieteilijän suulla. Kirjailija itse kuvaa Ragnaria näin: Ragnar on kädentaitaja (huonekalupuuseppä, josta tuli veistonopettaja) mutta myös mietiskelijä. Ihmisen rationaalisuus on mahdollistanut valtion. Ragnarin mielestä valtio on ihmisen parempi minä. Hän palvoo valtion ideaa, koska se ei ole mielivaltainen, toisin kuin ihminen. Ragnar on ahkera ja vaatimaton, pitää selkeistä linjoista, haluaa lastensa käyttävän vapaa-aikansa tehokkaasti reippaan urheiluharrastuksen parissa (poika harrastaa kilpapyöräilyä ja tytär hiihtoa) ja antaa heidän harrastukselleen kaikkensa. Oivallista 1900-luvun keskiluokkaistuvan elämän kuvausta pohjolasta. Vielä muutamaa vuotta vanhempana tässä olisi ollut vaikka kuinka paljon samaistuttavaa.

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Ommarul putakhae, 2008) ***+
Hesarissa on kirjoitettu: Shin kirjoitti bestsellerin aikuisten lasten suhteista vanhempiinsa. Juuri näin, missä kohtaa ihminen lakkaa olemasta äiti ja muuttuu ihmiseksi? Korealaisperhe todella huomaa äidin, vasta kun hän 69-vuotiaana katoaa Soulin metroasemalla. Tarinaa kuljettaa vuoroin kukin lapsista ja äiti itse. Missä äiti on? Millaista äidin elämä on ollut? Miten tähän päädyttiin? Kenen tuska on suurin, äidin, lasten vai puolison? Tunsiko kukaan lopulta äitiä kunnolla? 

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua 2015 ***-
Lyhyttarinakokoelma, 86 sivussa 25 mininovellia. Lauseetkin lyhyitä ja napakoita, tarinat kuljettavat usein melkoisen irvokkaaseen päätökseen, mutta myös muutamaan raukeaan. Sanoja oli ilo lukea, eikä tarinatkaan yllättäen puistattaneet, absurdit kuolemat pelastivat todellisuudelta. Toisaalta myös etäännyttivät.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, 2018 ***+
Esikoisteos, joka sai heti paljon suitsutusta ja palkintoehdokkuuksia. Päähenkilönä nuori nainen, vähän välitilassa osin katkenneen parisuhteen, osin vakiintumattoman elämän vuoksi. Takaliepeessä hyvä yhteenveto: Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, mistä voi tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Vuosi nuoren naisen elämässä on lyhyt ja pitkä, teksti huolellisen kaunista ja tunteet kosketeltavia.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti (Still Me, 2018) ***-
Trilogia alkoi ihanalla Kerro minulle jotain hyvää ja jatkui kivalla Jos olisit tässä. Viimeinen osa on mukiinmenevä. Lou lähtee New Yorkiin tekemään unelmistaan totta. Sam jää Lontooseen töihin ja rakentamaan kotiaan. Rikkaan ja oikukkaan Agnesin apuna Lou näkee erilaista elämää. Suhde Samiin saa haasteekseen välimatkan ja Loun uuden minän. Asetelma olisi voinut tarjota enemmänkin.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Det var vi, 2017) ***
Iranissa syntyneen ja lapsena Ruotsiin perheensä kanssa paenneen kirjailijan toinen romaani on ollut iso kansainvälinen menestys. Viisikymppinen Nahid on yksinäinen ja katkera, mies on kuollut ja tyttären kanssa riitoja. Kun hän sairastuu syöpään, alkaa menneisyyden ja nykyisyyden läpikäyminen. Osin äiti-tarina, osin tarina maahanmuuttajan taustoista, osin tarina syövästä ja kuolemasta. Napakkaa tekstiä.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin 2015) ***+
Yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja työskenteli ennen kirjallista uraansa monissa eri työtehtävissä, asui eri maissa (Chile, Meksiko) ja kaupungeissa, oli kolmesti naimisissa, kasvatti neljä poikaansa yksinhuoltajana ja kamppaili alkoholismin kanssa. Kaikki tämä näkyy hänen kertomuksissaan. Ihmisiä ja tapahtumia kuvataan tarkkanäköisesti, mutta mitenkään arvioimatta. Elämän kaikenlainen kirjo tulee esiin ja kaikissa kertomuksissa on samalla jotain suurta. Tässä kirjassa on 25 kertomusta ja toinen samanlainen setti on vielä osassa 2. Kun vain malttaisi lukea yhden tarinan kerrallaan ja antaa sen leijua mielessä ennen seuraavaan tarttumista... Lukupiirin syksyn kirja, sai paljon kehuja.

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) 2018 ***
- kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan 
Lyhyt tarina 60 suomalaisesta naisesta. Tarinat ovat kirjoittaneet 24 eri kirjoittajaa ja kuvat tehneet 41 eri kuvittajaa. Tekstit on lyhyitä ja selkeitä, luettavia melko nuorillekin tytöille, mutta alkuhätkähdyksen jälkeen ("Mitä, onko tämä ihan lasten kirja!") niitä luki itsekin ihan mielellään. 

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä - muistiinpanoja, 2018 ***
Kun ihminen lähestyy keski-ikää (olisiko se nykyään noin 40v?), on suuret elämänvalinnat tehty ja alkaa miettimään, voisiko aloittaa toisen elämän. Tätä kirjoittaja pohtii muistiinpanoissaan ja päiväkirjamerkinnöissään. Hän lukee toisten ajatuksia samasta asiasta, hän lähtee lomalle yksin, hän kipunoi parisuhteessaan, hän jättää hyvästejä nuorelle minälleen ja alkaa hyväksymään sen, joka hänestä tuli. Oikein oivallista ajateltavaa itsellekin.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö, 2015 ***+
Ensin tuli luettua Sivuhenkilö, ja sitten vasta sen kohde Rakkaudenhirviö. Tämä kirja siis oikeasti voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2015. Kirja etenee hyvin johdonmukaisesti päähenkilön lapsuudesta nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen kappale kerrallaan. Tyyli on Sivuhenkilöä yhtenäisempi ja suoraviivaisempi. Edelleen kirjailijan tyyli miellyttää, lyhyitä nasevia lauseita, lakonista kieltä. Lapsuus asutaan tuulipukukansan keskellä yhdessä häpeää pelkäävän äidin, kaikenlaista rakentavan isän ja villien sisarusten kanssa, lukioon päähenkilö muuttaa Helsinkiin ja ystävystyy ihanan Lauran ja yksinvetäytyvän Antin kanssa, lukion jälkeiset taideopinnot eivät tunnu omalta ja päähenkilö suuntaa ensin Lontooseen ja sitten Espanjaan, jossa tapaa ihanan miehen. Veri kuitenkin vetää takaisin kotimaahan. Kaukaa näkee lähelle ja kirja alkaa syntyä. Kaiken elämänkulun yllä leijuva negatiivinen sävy kuitenkin hieman häiritsee ja ikäänkuin pitää tekstiä aloillaan, niin ettei se ihan ryöpsähdä sellaisiin korkeuksiin kuin toivoisi. Jään kuitenkin odottamaan jo seuraavaa teosta!

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta (The Girl You Left Behind, 2012) ***-
Kahdessa ajassa kulkeva romaani. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Ranskan maaseudulla pitää hotellia Lefèvren perhe. Tytär Sophien mies on rintamalla ja muistona hänestä seinällä riippuu hänen maalaamansa muotokuva Sophiesta. Saksalaiset upseerit istuvat iltaa hotellilla, komendantti kiinnittää huomionsa maalaukseen ja kylällä alkavat huhut kiertämään. Toisessa ajassa Lontoossa 2006 samainen muotokuva on Liv Halstonin seinällä. Sen osti hänelle arkkitehtimies, joka kuoli muutama vuosi aiemmin. Liv tutustuu sattumalta Pauliin, joka tekee työkseen sotien aikana varastettujen maalausten palauttamista alkuperäisille omistajilleen. Kun tämä selviää, tuore parisuhde on koetuksella. Sinänsä mielenkiintoinen historiallinen viite ei jaksanut kantaa, mutta onneksi oli taasen ihana rakkaustarina :)

Johanna Holmström: Sielujen saari (Själarnas ö, 2017) ***
Maakunta-arkistosta löytyneestä kirjeestä innoituksensa saanut romaani sijoittuu Nauvon edustalla olevalle Seilin saarelle, jossa sijaitsi vuodesta 1889 vuoteen 1962 naisten sairaala. Sairaalassa hoidettiin mieleltään sairaita naisia. Kirjassa suurimman tilan saavat lapsenmurhaaja Kristina, vuosia saarella asunut Karin, porvarisperheestä karannut Elli ja pitkäaikainen hoitaja Sigrid. Kerronta on yhtä aikaa inhorealistista ja samalla naisten lähelle vievää. Luin pätkissä, kun tuntui välillä aika raskaalta.

J P Delaney: Edellinen asukas (The Girl Before, 2017) ***
Jonkun menestyskirjailijan ensimmäinen psykologinen trilleri, joka on kirjoitettu nimimerkillä. Tosi hyvä! Kirjassa kuljetetaan rinnan kahta hyvin samanlaista tarinaa, Janen ja Emman. Tapahtumapaikkana on erikoisen, pikkutarkan perfektionistiarkkitehdin luoma poikkeuksellinen älytalo, jossa pitää elää tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Emmalle kävi huonosti ja Jane on tekemässä täsmälleen samat virheet.

Tapani Tolonen: Sokeisto ***+
Ja taas esikoisteos :) Nyt liikutaan 1900-luvun alussa Helsingissä. Eetu työskentelee latojana kirjapainossa ja tutustuu teosofiapiireissä yläluokkaiseen Kariniin, entisen tyttöystävänsä työnantajaan. Eetu ja Karin rakastuvat. Samaan aikaan maan alla kytee, vastarintaliike, lakkoilu, venäläiset. Eetu tasapainoilee kahden maailman välillä. Poliittinen historiankuvaus oli toisinaan liikaa, mutta rakkaustarina niin ihana, että se kannatteli minut näidenkin jaksojen yli. Arjen historia kiinnosti myös, teosofia vastapainona uskonnoille ja ateismille, eri tavat elää ja se, miten ruotsalaisuus ja venäläisyys näkyivät Helsingin katukuvassa.

Erkka Mykkänen: Something not good, 2018 ***-
Kirja oli hyvä, mutta paljon siitä ei mieleen jäänyt... Veikko elää nuoruuttaan ja etsii itseään kirjoitusten jälkeen. Tyttöystävä Kaisa, työ kirjastossa, maalla asuva mummo, reppureissailu Aasiassa Larin kanssa, paluu Aasiasta junasta ja tutustuminen ruotsalaiseen Eriniin, runoyhdistys, opiskelukaveri Maija, reissu Amerikkaan. 

Laura Manninen: Kaikki anteeksi, 2018 ***
Tämäkin on esikoisromaani. Varhaiskeski-ikäinen yksinasuva Laura tapaa Mikon. Mikolla on hurmaavat elkeet ja välillä kummallista kiukuttelua. Yhtäkkiä Laura huomaa olevansa täysillä mukana joka toinen viikko Mikon ja hänen kolmen lapsensa elämässä. Laura solahtaa rooliinsa mutkattomasti ja ihastuu lapsiin. Mikko muuttuu yhä kummallisemmaksi, mutta silti hommataan puutalo Puistolasta, lapsille uudet koulut ja yhteinen elämä. Laura hoitaa apua Mikolle, mutta se ei riitä, alkaa syöksyminen yhä syvemmälle vihaan ja väkivaltaan. Uskottava pala elämää, henkilöt samaten. Ihan syvälle sydämeen ei kuitenkaan vienyt.

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän - romanssi, 2018 ****
Tämän kirjan tunnelmat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kirja koostuu erillisistä ajanjaksoista, joissa keski-ikäinen perheenäiti Franka kulloinkin elää. Franka pyörittelee isoja tunteita rakastuessaan itseään nuorempaan Alvariin. Pysyttäytyäkö ystävinä? Antaako rakkaudelle mahdollisuus? Kenen kanssa elää? Missä elää? Miten elää? Onko rakkaus niin suuri, että se kestää mitä vain? Myös Alvar rakastaa isosti, mutta ajattelee suoraviivaisemmin. Miten yhdistää nämä eri tavat olla ja elää? Frankan ajatuksiin eläytyy ja alkaa ymmärtää kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoisia tapoja olla yhdessä ja rakastaa. Sivuja on paljon, mutta niiden ei toivoisi loppuvan lainkaan. Tämä on esikoisromaani.

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017) ***+
Skotlantilaisen kirjailijan esikoisromaani oli vuoden 2017 myydyin romaani Britanniassa. Kolmikymppinen Eleanor asuu yksin, työskentelee toimistossa ja hukuttaa muistonsa viikonloppuisin vodkaan. Arki rullaa, työt sujuvat tehokkaasti, mutta ystäviä ei ole. Kunnes uusi työkaveri ryhtyy ystävälliseksi ja Eleanorin rutiinit alkavat murtua. Samoin kuin muistot. Kauheasta taustasta huolimatta voi sanoa, että kevyt, mutta ihana kasvutarina.

Samantha Schweblin: Houreuni (Distancia de rescate, 2014) ***-
Espanjaksi kirjoittava Samantha on argentiinalaissyntyinen Berliinissä asuva kirjailija. Houreuni on hänen esikoisteoksensa, joka oli ehdolla kansainvälisen Booker-palkinnon saajaksi 2017. Kirja ei ole paksu, mutta sisältö tuima. Amanda makaa sairaalassa kuolemaisillaan ja käy keskustelua vierellään makaavan David-pojan kanssa. David ohjailee Amandaa ja yrittää saada tämän palauttamaan mieleensä viime aikojen tapahtumia ja sitä, mitä niistä aiheutui. Äidinrakkaus, ekokatastrofi, yliluonnollisuus, kadonneet sielut, myrkytys, niistä on tämä kirja tehty. Paikoin vähän vaikea seurata, siitä miinus, muuten hirvittävän mielenkiintoinen tarinankulku ja -tyyli.

Valerie Barona: Mamma Mia... That's Life! 2016 *+
Englantilainen Valerie muuttaa vuonna 1977 Pohjois-Italian maaseudulle italialaisen miehensä kanssa ja kirjottaa nämä muistelmat 2016 jo isoäidiksi tulleena. Tämä on varmaan syy siihen, että sinänsä kiinnostavat tapahtumat eivät kosketa, vaan kirja jää kesken.

Saara Turunen: Sivuhenkilö, 2018 ****
Tämä teksti virtasi ihanasti! Omista tunteista ammennettuja ajatuksia, joita kokee kirjailija sen vuoden aikana, kun hänen esikoisromaaninsa julkaistaan ja lopulta palkitaan. En osannut ajatella mitään tekstilajin valinnasta, tekstin tyylilajista tai muustakaan, kunhan vain nautin. Guuglaamalla muutaman kirjablogin pitäjän arvion olinkin melko yllättynyt. Yhdessä niistä isoksi teemaksi nostetaan kirjailijan ulkopuolisuus ns. perinteisesti etenevään elämänkulkuun (opiskelut, työ, puoliso, perhe, asunto ja sen sisustaminen). Toisessa taas kyseenalaistetaan kirjailijan käsitys sukupuolesta, kirjan kaikki miehet ovat metsästäjä-korjaajia ja naiset perheenpyörittäjiä. Takaumatkin on hänen mielestään kirjattu liian alleviivaavasti. Minua mikään ei häirinnyt. Erityisesti nautin toisen ihmisen pään sisälle menemisen lisäksi siitä, että tekstin joukkoon oli saatu yhtä luontevasti uusia ja vanhoja kielikuvia. Monta kertaa hörähdin nauruun pelkästä sanailosta.

Leena Krohn: Mehiläispaviljonki - Kertomus parvista, 2006 ***-
Lukupiirin kesäkirja. Kirjan kannen oranssinruskea geometrinen kuvitus, kannen fontti ja kellertävät sivut veivät 1960-luvulle. Tästä mahdollisesti johtuen kirjassa tuntui olevan menneen ajan vire, vaikka itse teemat olivat hyvinkin 2000-luvulta: vanhaan, vähän homeiseen taloon pesiytyvät kummalliset kerhot (vrt. Lapinlahden sairaala), ihmisten yhtälainen tarve yhteisöllisyyteen ja samalla pakeneminen yksityisyyteen (luku koppeihin jaetusta ravintolasta, Café Solitairesta), jonkinlainen yliluonnollisen kokemus (monet tarinat Vaihtuvan todellisuuden kerhossa). Lukupiiri piti kirjaa helppolukuisena, mutta ei niin helppotajuisena. Osa lukujen loppujen aforismeista avautui osalle, osa ei oikein kenellekään. Siivoojan rooli koettiin koossapitävänä punaisena lankana. Omaa elämänkaartani havahdutti kertomus Autoilijasta: "Vanhemmiten ihmisestä tulee helposti hiukan itseriittoinen, sitä ei enää harrasta tunnustuksellisia keskusteluja vanhojen ystävien kanssa. Nämä taidot surkastuvat."

Mikael Bergstrand: Omenalaakson guru (Gurun i Pomonadalen, 2015) **+
Ihan leppoisa kesätarina keski-ikäisestä Göranista, joka viettää kesää äitinsä miesystävän kartanossa talonmiehenä paossa omaa elämäänsä (hän on työtön, vähän masentunut ja suhde Kariniin epävarmassa tilassa). Kesää tulee piristämään Göranin ystävä Yogi Intiasta ja johan alkaa virkistystä löytymään. Tämä kirja on päätösosa Intia-sarjaan, varmasti muutkin osat olisivat olleet kivoja.

Saku Korosuo: Suomalainen kiipeilyopas 2017 ***
Tämä kirja oli tyrkyllä kirjaston pyöreässä hyllyssä ja nappasin mukaan. Hyvin tuli kerrattua taas erilaisia tekniikoita.

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija (Ein perfekter Kellner, 2004) ***-
Ranskassa ja Saksassa palkittu sveitsiläisen kirjailijan kertomus täydellisesti työnsä hoitavasta tarjoilijasta Ernestestä ja hänen suhteestaan kollega Jakobiin. He työskentelevät lyhyen aikaa yhdessä suuressa sveitsiläisessä hotellissa toisen maailmansodan aikaan. Ernesten ja Jakobin suhde jää toiseksi, kun kuuluisa kirjailija Julius Klinger ihastuu Jakobiin. Ernesten kertojanääni muistelee hotellin aikoja vuosikymmeniä myöhemmin, kun hän saa yllättäen postia Jakobilta. Kirjasta jää mieleen erityisesti hotellin tunnelma tuohon aikaan.

Sari Helin: Elämää tehosekoittimessa ja muita kirjoituksia, 2017 ***
Lehtikolumneista, Huono Äiti - blogikirjoituksista ja joistakin uusista teksteistä koottu kirja. Suoraa puhetta naisen elämästä. Viihdyttävää ja vain jossain määrin ärsyttävää :)

Kesän 2018 kirjat

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (The Girl With Glass Feet, 2009) ***+
Ihastuttava brittiläisen kirjailijan esikoisteos, joka sijoittuu St Houda's Landin saariryhmälle. Saarten talvessa on paljon ihmeellistä (yökkössiipiset lehmät, valkoisiksi muuttuneita lintuja, pimeässä hohtavia meduusoja), paljon kosteutta (lumisohjoa, suota) ja kulmakuntaisuutta (menneisyys painaa yhden jos toisenkin hahmon olemuksessa). Tänne saapuu fyysiseltä olemukseltaan hauras, mutta muuten rohkea Ida Maclaird etsimään apua. Idan jalat muuttuvat pikkuhiljaa lasiksi. Saarella koko elämänsä elänyt, oman menneisyytensä säikyttämä Midas Crook kuvaa valoa. Kun Ida ja Midas kohtaavat, alkaa kaunis rakkaustarina...

Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kertomuksia 2007
2004-2006 ilmestyneiden kolumnien kokoelma, jossa mm. pohditaan nimen vaatimuksia henkilöhahmolle (esim. Peteksi kutsuttu Petri on aina leppoisa).

Donna Leon: Tuntematon ihailija (Falling in Love 2015) **
Nopea välikirja, jossa tuli kyllä harpottua erityisesti poliisiasemalla olevien henkilöpulmien kuvailua. Juonessa oopperalaulaja Flavia Petrelli kokee olonsa uhatuksi, kun innokas tuntematon ihailija alkaa lähettää keltaisia ruusuja. Brunetti selvittää tilannetta ja hehkuttaa perinteiseen tapaan vaimon kokkailuja ja italialaisten naisten tyylikkyyttä. Ugh.

Torey Hayden: Viattomat (Innocent Foxes, 2011) **+
Kesäpokkari, joka ei heti imaissut mukaansa, mutta parani loppua kohden. Abundancessa Montanassa viettää omalla tilallaan aikaansa kuuluisa näyttelijä Spencer Scott, jolla on kylässä irtosuhteesta syntynyt 9-vuotias poika Tennesee. Köyhällä alueella asuva Dixie on juuri menettänyt oman lapsensa ja yrittää saada uuden poikaystävänsä Billyn kanssa elämää raiteilleen. Billyn ratkaisuna on siepata Tennesee ja paeta vuorille odottamaan löytöpalkkiorahoja. Väkivaltainen Billy jättää täynnä maalaisjärkeä olevan Dixien ja vihaisen kaupunkilaispojan Tenneseen erämaahan useiksi päiviksi. Tämän kaiken kummallisen keskellä Dixie ja Tennesee ystävystyvät. Samaan aikaan Spencer ratsastaessaan eksyy metsään ja miettii omalta osaltaan elämäänsä. Blogeissa tämä fiktiivinen tarina ei saa kehuja, pääosin henkilöhahmojen ärsyttävyyteen liittyen ja Haydenin tositapahtumiin perustuvien kasvutarinoiden hienouteen verrattuna. Mä jotenkin koin, että tämä oli omalla tavallaan julmaa realismia siitä, miten kaltoinkohtelu säilyy aikuisuuteen saakka ja miten kehittymistä ei välttämättä tapahdu niinkuin toivoisi.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun, 2018 ***
Esikoisromaani pokeriammattilaisesta Villestä, jonka elämä on salilla käyntiä, nettideittailua, netti- ja kasinopokeria. Ville analysoi kaikkea matemaattisesti. Kiehtovaa pokerinpeluun analyysiä on paljon (vähän liikaa), kevyttä deittielämää myös. Niiden väliin mahtuu onneksi muutakin ajateltavaa.

Nathan Hill: Nix (The Nix, 2016) ***
Kriitikoiden ylistämä amerikkalainen esikoisteosjärkäle (reilu 700 sivua) kertoo pojan kautta äidin ja Yhdysvaltojen tarinaa pääosin 60-luvun lopusta alkaen. Millaisten valintojen eteen ihmiset joutuvat ja miten nämä valinnat muuttavat elämän. Keskilänsi (Samuel, isä Henry ja perheen jättänyt äiti Faye) ja Chicago tapahtumapaikkoina, vuosi 1968 erityisen merkittävässä roolissa. Samaan kirjaan on saatu monenlaisia hyvin taustoitettuja teemoja: nettipelaaminen (Elfscape), pikkukaupunkielämä Keskilännessä, haltijatarinat Norjasta (kirjan nimi: nix=näkki), paniikkihäiriö, professoria haastava vilpillinen opiskelija, runoilija Allen Ginsberg ja tietysti vuoden 1968 mielenosoitukset ja vaikutus erityisesti opiskelijoihin. Romaanin ihmisten kohtalo nojaa yksittäisiin ihmisiin ja tapahtumiin, joita Samuel saa selville pikku hiljaa sen jälkeen, kun hänen äitinsä putkahtaa esiin nettimeeminä Packer Attacker. Kirja rakentuu eri palasten varaan ja on siksi hiukan raskaampi luettava kuin suoraviivaisesti etenevät kirjat. Ehkä superkesän kuumuuskin vaikutti. Hieno kirja kuitenkin.
Rosamund Young: Lehmien sielunelämä (The Secret Life of Cows, 2017) *
Hiukan muutettu painos vuoden 2003 samannimisestä kirjasta. Luin tästä jostakin ja varasin kirjastosta. Odotin ehkä jotain muuta, kirja oli päiväkirjamaisia muistoja eri eläimistä ja niiden kanssa saaduista inhimillisistä kokemuksista. En oikein innostunut, selailin loppuun. 

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia 2013 ***
Anna-lehdessä 2003-2011 ilmestyneistä kolumneista koottu kirja. Suorapuheista Anna-Leenaa.

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet (The Virgin Suicides 1993) **+
Tämä nimeltä tuttu kirja tarttui lomalle pokkarina mukaan palautettujen kirjojen hyllystä. Aihe ja tyyli olivat kyllä raskaita molemmat, mutta jollain tapaa vaativat lukemaan loppuun. Kertojaäänenä on tyttöjen ikätoveri naapurista, joka seuraa ja unelmoi sivusta ja pääsee kavereineen muutaman kerran kurkkaamaan tyttöjen elämää ihan läheltäkin. Kauniit, tarkasti varjellut viisi Lisbonin tyttöä ja heidän itsemurhansa mietityttävät pikkukaupungissa pitkään.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goljat 2017 ***+
Finlandiaehdokkaana ollut esikoiskirja suomalaisromanialaiselta, Englannissa asuvalta Cristina Sandulta. Romaani on fiktiota, mutta siitä kuultaa läpi omakohtaiset kokemukset kesistä köyhässä kylässä Romaniassa yms. Kirja kietouutu isoisän ruumiinvalvojaisten ylle. Kivasti kirjoitettu:
Isäni puolestaan kertoo kotikylästään ja liioittelee sen ruraalista kauneutta, hän ei mainitse esimerkiksi pihakäymälöitä ja kuoppaisia teitä ja likaisia kulkukoiria. Hänen sanansa saavat lampaat kirmaamaan vihreillä pelloilla ja värikkäät huvilat kohoamaan pellon laidalle. Kukkapuut kukkivat. Kyyhkyset huiskuttavat siipiään. Kirkasvetiset purot virtaavat metsän halki.


Emma Donoghue: Huone (Room, 2010) ***
Kroatian reissun pokkaripinon ensimmäinen. Äiti ja Jack asuvat lukittuina Huoneeseen. Huoneessa heillä on mm. Matto, Sänky, Vaatekomero, Kananmunakäärme, Rata, Televisio ja tarkka päiväohjelma. Vanha Kelju tulee iltaisin ja tuo ruokaa ja narisuttaa äidin sänkyä. 5-vuotiaana Jack saa tietää, että maailma on Huoneen Ulkopuolella ja että äiti haluaa sinne.

Jessie Burton: Muusa (The Muse, 2016) ***
Lontoolaisen kirjailijan toinen teos, jonka nappasin Best Seller - pöydältä juhannukseksi. Kiva romaani, jossa kahden aikakauden (1930-luvun lopun Espanja, 1960-luvun lopun Lontoo) tapahtumat liittyvät toisiinsa kadonneen maalauksen kautta. Kuka taulun on maalannut?

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta 2013) ***+
Kolmas osa Napoli-sarjaa, Elena on perheenäitinä Firenzessä ja Lila muuttaa poikansa ja Enzon kanssa takaisin kortteliin. Mukana mm. Solaran perhe, Airotan perhe, Nino Sarratore, Pasquale. Eletään 1960-luvun loppua ja 1970-lukua. Sekä Elena että Lila ovat mukana kokemassa yhteiskunnan mullistuksia, politiikkaa, naisen muuttuvaa asemaa. Viimeisillä sivuilla tapahtuu jotain sellaista, että kirjaan täytyy olla tulossa jatkoa...

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä 2017 ****
Espoolainen kirjailijan ja kouluttajan kuudes kirja on "kertomus kirjailijan vuodesta herrasmiehenä kesästä 2016 kesään 2017". Matkan alussa kirjailijan yksivuotias poika on kova huutamaan ja tämä herättää kirjailijassa tuttuja tuntemuksia: "Olen toiminut samoin lähes nelikymppiseksi asti. Jos asiat eivät miellytä, alan huutaa. Jos huutaminen ei auta, sisuunnun ja valitan entistä jyrkemmin." Tuntemukset ajavat seuraaville ajatuspoluille: kasvatus on luonteen jalostamista, tarkoitus on tulla paremmaksi luonteeksi, hyvän miehen ihanne länsimaissa on herrasmies, jos oppisin herrasmieheksi, kauhea luonteeni kehittyisi, olisin parempi roolimalli lapsilleni, avioliittoni pelastuisi, minua kaivattaisiin kuoltuani. Niinpä hän päättää uhrata vuoden elämästään tullakseen herrasmieheksi. Matka on pitkä (vaimonkin mielestä), sillä kirjailija on luonteeltaan varsin hankala tyyppi. Vuosi pitää sisällään paljon luettua ja siteerattua taustakirjallisuutta, herrasmiestekemisten kuvailua (vaatetus, pöytätavat, ratsastus, rugby, Suomen Tapaseura) ja muita otteita elävästä elämästä. Kirja on kirjoitettu erittäin mukaansatempaavasti ja omatkin ajatukset saavat tuuletusta oikein kunnolla. Monta ajatusta olisi pitänyt laittaa ihan ylös, mutta nämä nyt ainakin mielessä:
+ Vaikeudet eivät ole esteitä tiellä. Vaikeudet ovat tie. Tarvitsemme vaikeuksia kehittyäksemme paremmiksi.
+ luonteen kasvattaminen on muuttunut ajatukseen, että pitää toteuttaa itseään
+ toisista ei pidä puhua pahaa, sillä silloin he pitävät sinua toisista pahaa puhuvana ihmisenä
-  sosiaalisten viisauksien ja urheiluharrastusten lisäksi kirjassa keskitytään tosi paljon myös vaatetukseen ja sen sääntöihin, pitäisikö tästäkin kiinnostua? Entä haarukan oikeinpäin pitäminen? Onko tämä koodisto liiaksi porvarillista?
- naisen rooli jää syrjään eli miehenä kirjaa on varmasti vielä mielenkiintoisempi lukea

Pauliina Lindholm: Komendantti (2017) *
Historiallinen romaani Suomenlinnan linnoitusten rakennusajoilta 1748. En kyllä millään jaksanut lukea, mutta selailin kyllä. 

Pauliina Vanhatalo : Keskivaikea vuosi (2016) ***
Muistiinpanojen pohjalta kirjoitettu päiväkirjamainen teos. Kirjoittajalla todetaan keväällä keskivaikea masennus, jonka vaiheita ja mukanaan tuomia tapahtumia hän kirjaa ylös. Diagnoosin tarkoituksena oli päästä kuntoutukseen psykologin käyntien sijaan, mutta jo ennen syksyn kuntoutusta kirjoittaja yrittää selvittää ja hoitaa masennustaan lääkkeillä, elämän aikana tapahtuneiden asioiden läpi kirjoittamisella, mindfulnessilla sekä perehtymällä introverttiuteen. Kiinnostavaa kuvausta, ei kuitenkaan tullut ihan iholle asti.

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Valenciana 2016) ***-
Suomenruotsalaisen ja venäläisen kirjailijan ja kääntäjän novellikokoelma, jossa ihmiset eri maissa kohtaavat ajankohtaiset tilanteet kuten Japanin maanjäristyksen, Eyjafjallajökullin aiheuttaman tuhkapilven, Utøyan verilöylyn. Ainoastaan yksi Japaniin sijoittuva novelli jäi kesken hiukan pitkäpiimäisenä, muiden ihmiskuvat ja kohtalot kiinnostivat kovasti.

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla (Shopaholic Abroad 2002) ***
Kevyeen imagoonsa nähden varsin suuri sivumäärä tv:ssä talousneuvojana toimivan Beckyn shoppailuinnosta, ystävyydestä ja rakkauselämästä Lontoossa ja New Yorkissa. Viihdyttävää. Kävi kuitenkin useamman kerran mielessä, että onkohan teema vähän vanhanaikainen, kehtaisiko merkkivaateshoppailusta edes tuolla tavoin enää kirjoittaa.

Kevään 2018 kirjat

Nick Hornby: Hornankattila (Fever Pitch, 1992) *
Arsenal-fanin Nick Hornbyn kertomus omasta fanitusajasta. Sinänsä kivasti kirjoitettu kirja jäi kyllä kesken oman mielenkiinnon puuttuessa.

Pete Suhonen: Poikani ja meri 2017 ***
Romaani päivästä ja yöstä, jonka isä ja poika viettävät merellä ilman naista ja saarta. Joitakin takaumia ja naisen puhetta terapeutille, mutta muuten lähinnä isän ajatuksia, kokemuksia ja tunteita elämästä ja erityisesti isyydestä. Melankolinen teos, jossa toivo on ihmisten välissä. Miltä se tuntuu, kun omat tekemisesi ja tekemättä jättämisesi vaikuttavat kokonaisiin elämiin. Miten sen ajatuksen kanssa ollaan.

Pauliina Rauhala: Synninkantajat 2018 *
Yksi tähti kauniista kielestä. Sekään ei kantanut lukijaa, vaan kirja jäi ensin selailuasteelle ja sitten kokonaan kesken. Jokainen luku on eri henkilön näkökulmasta niin, että tyyli vaihtuu varsin raskaasta ja kovinkin kepeään ja mistään ei oikein saa otetta. Tuntuu kuin lukisi tajunnanvirtaa ja monologeja, joita ei ole tarkoitettukaan ulkopuolisille.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (Big Little Lies 2014) ***
Chick Lit dekkari :) Keskiluokkaisella asuinalueella on enemmän ja vähemmän vahvoja äitejä päsmäämässä esikoululaisten takapiruina. Kun vanhemmat viettävät yhdessä iltaa vahvojen drinkkien humalluttamina, niin saadaan yksi pois päiviltä. Tätä murhaa ryhdytään selvittämään takaumien kautta.

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus, 2018 ***
Etsiskelin Best Seller - hyllystä jotain kepeää luettavaa ja tämä löytyi! Suosittu blogisti kirjoittaa blogimaiseen tapaan. Eri lukuja yhdistää sinkkuelämän raadollisuus ja hurtti huumori vessasta seksiin.

Will Ferguson: Onni^TM (Happiness^TM, 2002) ***-
Kustannustoimittaja Edwin de Valu on erikoistunut elämäntaito-oppaisiin. Eräänä päivänä hänen käsiinsä ajautuu salaperäisen Tupak Soireen kirjoittama kaikenkattava elämäntaito-opas "Mitä opin vuorella". Muutenkin varsin eläväisesti kirjoitettu romaani ponnahtaa uusiin ulottuvuuksiin, kun Tupak Soireen aatteet leviävät ympäri Yhdysvaltoja: kaikki haluavat vain hyvää, tupakkayhtiöt menevät konkurssiin, luomutuotteet kukoistavat, tavaran omistaminen ei enää kiinnosta jne. Edwin haluaa pysäyttää tämän katastrofin. Tarinaakin ihmeellisempää on kielellä leikittely ja satiirin monet eri tasot.

Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin, 2017 ***-
Hesarin toimittajan esikoisteos, kymmenen novellia miehistä, jotka ovat kukin omalla tavallaan luiskahtaneet yhteiskunnan ulkokehälle. Ensimmäinen novelli, Minä en tiedä mitä terveiset ovat, oli erinomainen. Siinä nörtinoloinen aspergerhahmo Eerik tekee havaintojaan ihmisistä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä samalla kuitenkaan oikein onnistumatta itse siinä. Tykkäsin myös novellista Jos asianne koskee säästämistä, missä vanhempi kuumeinen mies Karl yrittää maksaa laskua robottivastaajan kautta. Novelleissa leijutaan nykyajan ja tulevan taitteessa, mutta yhtä aikaa palataan muistoissa 80-luvulle. Jokainen mies on omalla tavallaan outo ja kuitenkin hyvin tavallinen kaveri.

Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu (The Rice Mother 2002) ***+
Sukusaaga Malesiasta 1900-luvulta. Ceylonilainen Lakshmi naitetaan nuorena tyttönä rikkaalle malesialaismiehelle. Jokainen luku on eri ihmisen äänellä kirjoitettu ja viimeisille luvuille äänensä antavat Lakshmin lapsenlapset. Tarinaan mahtuu paljon surua, väkivaltaa ja ikävää, mutta myös kauneutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joiden kautta avautuu raju kuvaus tuon (ja ehkä vielä vähän myös tämän) ajan Malesiasta.

Joseph Joffo: Un sac de billes, 1973 ***+
Yksi ranskalaisen ystävän tuliaispokkareista helmikuulta. Alkuun pääseminen ranskaksi oli vähän takkuista, mutta sitten tarina tempasi mukaansa ja lukeminen alkoi sujua. Kirja on kertomus Josephin omasta elämästä vuosina 1941-1944, kun hän kymmenen vanhana joutuu lähtemään tien päälle yhdessä kaksi vuotta vanhemman isoveljensä Mauricen kanssa. Perhe on juutalainen ja asuu Pariisissa, isällä on parturiliike, jossa kaksi vanhempaa veljeä työskentelevät. Kun juutalaisvainot alkavat, päättävät perheen vanhemmat, että pakoon lähdetään pienissä porukoissa. Tällöin ainakin osa selviytyy. Kirjassa seurataan Jon ja Mauricen pakoreittiä eri puolille Ranskaa. Kirja on käännetty 18 kielelle ja saanut valtavaa suosiota eri puolilla maailmaa. Kaikille tuttua historian aikaa katsotaan lapsen näkökulmasta. Kiitosta annetaan erityisesti siitä, että kirjassa käsitellään paljon erilaisia tunteita: pelkoa, epätoivoa, kärsimystä, toivoa, rakkautta, iloa, tuskaa, huumoria, herkkyyttä, mutta ei vihaa.

Markus Falk: Profeetan soturit 2018 ***
Markus Falk on Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan yhteinen nimimerkki. Virpi Hämeen-Anttilan romaaniin on tullut islamintutkija Jaakon lisänä faktatietoa islamista. Romaani tuo mieleen DaVinci-koodin. Suomalainen islamintutkija Jaakko Pyy ja italialainen kollega Carla Conti pakoilevat lähi-idässä, Suomessa ja Englannissa epämääräisiä miehiä. Kaikkia kiinnostaa Carlan käsiin joutunut vanha kirjoitus. Onko kyseessä Koraanista ulos jäänyt suura?

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa 2016 ***
Esikoisromaani, jossa malariatutkija Alina jatkaa elämäänsä puoliso Astridin kuoleman jälkeen. Alina saa kutsun saksalaiselta lääkäriltä Lotelta Pohjois-Thaimaahan tekemään malariatutkimuksia. Alina kaipaa Astridia ja hänen kuolemansa mukana osittain menettämäänsä tytärtään Sellaa, mutta työn ja Loten kautta inspiroituu jälleen elämästä. Uusia näkökulmia muutenkin ihan mukavassa romaanissa: näin sateenkaariperheessä voi tosiaan käydä ja maailmassa on Afrikan ulkopuolellakin kolkkia, joissa malaria jyllää.

Katriina Ranne: Miten valo putoaa 2017 **
Runollista kieltä ja fysiikan lakeja. Lontoossa 2010-luvulla bulgarialaistaustainen Lala ja eläkkeellä oleva suomalainen fyysikko ja leski Aaro ajautuvat kirjeenvaihtoon. Ohut ja nopeasti läpiluettu kirja, ei tarttunut mukaan kuin pieniä tunnelmahetkiä.

Chimamanda Ngosi Adichie: Kotiinpalaajat (Americanah, 2013) ***+
Ja sitten vähän tuhdimpi teos, reilu 500 sivua nigerialaisen Ifemelun elämää. Kuten takakannen teksti lupaa "Jotkin romaanit kertovat upean tarinan, toiset muuttavat tapasi katsoa maailmaa. Kotiinpalaajat onnistuu molemmissa.", näin myös tapahtuu. Tarina on rakkaudesta, teinirakastavaiset Ifemelu ja Obinze ajautuvat vuosiksi erilleen vain löytääkseen toisensa uudelleen. Maailmankuva avartuu erilaisten parisuhteiden, kulttuurien (afrikkalainen, nigerialainen, amerikkalainen), rotuidentiteettien (nigerialainen, afroamerikkalainen, valkoihoinen amerikkalainen) ja ihan vain historiallisen viitekehyksen (Nigerian hallinnon pulmat) myötä. Täydellistä luettavaa.

Anja Snellman: Lähestyminen 2016 **+
Lyhyitä lukuja, joissa kirjoittaja palaa muistoissaan Kreetalla vietettyihin vuosiin. Muistoihin hänet vie heroiiniriippuvainen Ile, jonka tuntematon isä on kreikkalainen ja joka käy kirjailijan luona terapiassa. Kirja on kuin kolumnikokoelma, nopealukuinen ja omalla tavallaan viihdyttävä. Vähän köykäiseksi lukukokemus kuitenkin jää.

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, 2014) ***
Jatko-osa edelliseen. Viisi vuotta on kulunut ja taas Ester rakastuu, tällä kertaa näyttelijä Olof Steniin. Olof on naimisissa, mutta hän tapailee kuitenkin Esteriä välillä ystävänä, välillä rakastajana. Esterin toivo elää, mutta miten kauan?

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Paluu kivikaudelle (Diary of a Wimpy Kid - Old School, 2015) **+
Tuli luettua Akselin kirja, kun loppui oma Tallinnan reissussa. Päähenkilö Greg Heffley on amerikkalainen varhaisteini, joka joutuu tässä kirjassa tutustumaan vanhaan aikaan monella eri tavalla: äiti ideoi kaupunkiin elektroniikkavapaan viikonlopun, vaari muuttaa heille ja koulu tekee viikon retken erämökille. Tekstiä elävöittää piirroskuvat. Varsin lennokasta menoa, vaikka Greg onkin järkevä ja varovainen poika :)

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä ~ Romaani rakkaudesta ~ (Egenmäktigt förfarande ~ en roman om kärlek, 2014) ***+
Ester Nilsson on runoilija, joka saa työtehtäväkseen haastatella taiteilija Hugo Raskia. He puhuvat ja puhuvat syvällisiä ajatuksia ja Ester rakastuu hurjasti. He tapaavat kuukausikaupalla, käyvät syömässä ja puhuvat lisää ja lisää. Ester ei malttaisi odottaa, että heistä tulee pari, että hän heräisi aamuisin Hugon vierestä, että he jakaisivat arjen yhdessä. Kun suhde sitten lopulta alkaa, se kestää vain viikon. Samalla tuntuu, että keskustelu tyrehtyy. Ester ei ymmärrä, hänen rakkautensa on suurta, miksi Hugo ei vastaa, miksi Hugo vetäytyy pois. Esterin päässä vilisee kysymyksiä, selityksiä, ratkaisumalleja. Hän ei halua luopua. Luopuminen kestää tasan kalenterivuoden, jonka aikana Ester saa muutaman kerran yhteyden Hugoon, Toivo herää sammuakseen yhä uudelleen. Kahden ajattelevan ihmisen kohtaaminen, vetovoiman, tarpeiden ja toiveiden erot kuvataan älykkäästi. Moni ajatus koskettaa varmasti myös muita lukijoita kuin minua.

André Brink: Valkoinen, kuiva kausi (A Dry White Season, 1979) ***+
Ben on valkoinen opettaja 1960-luvun Etelä-Afrikassa. Oma turvallinen ja tavallinen elämä alkaa menettää merkitystään, kun hänen ensin katoaa hänen mustan puutarhurinsa poika ja sitten tämä itse. Ben ryhtyy epätoivoiseen selvitystyöhön siitä, miten hallitus on tässä mukana. Apuna ja ystävinä musta taksikuski Stanley ja valkoinen toimittaja Melanie. Oma perhe ei ymmärrä ja osin hylkää Benin siinä vaiheessa, kun uhkaukset (nimettömiä puheluita, viestejä, erikoisjoukkojen kotietsintää...) pahenevat. Tarinan kertoo Benin vanha toimittajakaveri, jolle Ben toimittaa muistiinpanonsa, kun tilanne on jo riistäytynyt käsistä. Tarinan kautta historia tulee iholle. Andre Brink (1935-2015) oli englannin kirjallisuuden professori Kapkaupungin yliopistossa ja kirjoitti useita apartheidin vastaisia kirjoja. Valkoinen, kuiva kausi on saanut palkintoja ja siitä on tehty myös elokuva. André Brink on ollut myös Nobel-ehdokkaana.

Koko Hubara: Ruskeat tytöt - tunne-esseitä 2017 ***
Koko Hubara on suomalainen ruskea tyttö. Ja toimittaja. Ja kääntäjä. Ja kirjailija. Mutta tässä essee-teoksessa (perustuu samannimiseen blogiin) hän määrittelee itsensä juuri ensimmäisen lauseen mukaisesti. Kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen katkeruus, vaikka se voi olla vain suorasukaisen, hieman negatiivisen tyylin sivutuote. Esseet ovat sisällöllisesti viiltäviä, täynnä viitteitä tutkimuksiin ja muuhun kirjallisuuteen, mutta myös nautittavaa, ironista ja osuvaa kieltä. Koko Hubara purkaa minuutensa itselleen sekä itsestään käsin että ulkopuolisen silmin. Lukija pääsee tutustumaan hänen intohimoihinsa (rap-musiikki, kirjallisuus, elokuvat) syvällä sykkeellä. Taustaltaan hän on samoilta Vantaan seuduilta kuin minäkin, tämä toi joihinkin esseisiin henkilökohtaista tuntua.

Madeleine Brent: Midzi, tulitukka (Golden Urchin, 1986) ***
Kirjallisuutta vuosien takaa. Meinasin ihan vajota nostalgiaan, kun kirjan lukeminen herätti muistoja nuoruudesta ja äidin ja isän kirjahyllystä. Suoraan takaliepeestä: Romanttinen ja jännittävä tarina tytöstä, jonka arvaamaton kohtalo vie Australian alkuasukasheimon parista kouluun Sveitsiin, englantilaisiin aateliskartanoihin ja Afrikan Luurankorannikolle. Juuri näin :)


Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli (Angela’s ashes, 1996) ***+
Omaelämäkerrallinen kirja, joka tuo jollain tapaa mieleen Knausgårdin Taisteluni. Miten joku voi muistaa noin hyvin lapsuutensa? Mitähän kirjassa esiintyvät (erityisesti isä ja äiti) tuumaavat pojan muistoista? Frank syntyy perheen esikoiseksi Brooklynissä, jossa irlantilaiset nuoret Angela ja Malachy tapaavat. Köyhyyttä ja kurjuutta riittää jo Amerikassa, mutta oikein huonosti alkaa mennä vasta Irlannissa, Limerickissä, jonne perhe palaa, kun Frank on neljävuotias. Isä ryyppää ne vähät rahat, jotka saa epäsäännöllisillä työkeikoilla hankittua ja koko ajan seitsemännen portaan enkeli tuo lisää lapsia. Irlannissa on kosteaa ja keuhkot kovilla, ruokaan ei ole varaa joka päivä ja vaatteet ne vasta rikkinäisiä ovatkin. Perhe asuu erilaisissa asuntovirityksissä, mutta tilanne ei juuri parane ennen kuin Frank pääsee 14-vuotiaana lopettamaan koulunkäynnin ja aloittamaan työt.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You, 2016) ***
Mielenkiintoinen asetelma: nainen löytää kuvansa seuralaispalvelun yhteydestä sanomalehdestä ja jää seuraamaan muitakin ilmoituksia. Hän huomaa yhteyden ilmoitusten ja naisiin kohdistuneiden rikosten välillä. Se, miksi ja miten nämä asiat liittyvät toisiinsa on hienosti keksitty. Muuten tarinan henkilöt ja rikoksen selvittely eivät ole niin loistokkaita, mutta hieno asetelma pelastaa paljon.

Joululoman 2017-2018 kirjat

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen (Kokkyö no minami, taiyö no nishi, 1992) ***
Vasta tänä vuonna suomennettu Murakami on samaa taattua laatua kuin muutkin Murakamit. Pääosassa mies nimeltä Hajime, jonka elämä etenee kirjassa taustalla ja esiin nostetaan yksittäisiä ajanjaksoja, ihmisiä, tekoja ja myös kaikki se, mikä hänen mielensä saa valtaansa: suhde naiseen (ontuva lapsuudenystävä Shimamoto, lukion tyttöystävä Izumi ja vaimo Yukiko), haluun, sukulaissieluun ja siihen mitä toinen ihminen voi toiselle aiheuttaa.


Suzanne Collins: Vihan liekit (Catching Fire, 2009) ***
Toinen osa Nälkäpeli-trilogiaa. Arki Nälkäpelin jälkeen on ihmeellistä ja toisaalta mikään ei ole muuttunut. Kirjan alku on melko hidastempoista ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta sitten alkaakin varsinainen höykytys ...


Suzanne Collins: Matkijanärhi (Mockingjay, 2010) ***
Kolmas osa Nälkäpeli-trilogiaa. Höykytys jatkuu läpi kolmannen teoksen.

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna (2017) ***-
Kirja koostuu isoäidin ylösmerkityistä hetkistä ja sattumuksista lapsenlapsensa kanssa. Kuvitus on lapsenlapsen piirustuksia. Elävää kieltä, mutta ehkä parhaimmillaan omiksi muistoiksi perheelle, ei niinkään meille ulkopuolisille.

Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista (Marco Effecten, 2012) **
Oulun pääkirjastosta pikapokkarina lainattu dekkari tähän väliin. 550 sivua ja pari toisiinsa kytkeytyvää tarinaa Carl Mørckin ratkottavana. 15-vuotiaan siirtolaispojan Marcon pako rikollisjoukoista oli kiinnostava, avustusrahoja Afrikasta kavaltavat tanskalaismiehet ei niinkään.

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin (2017) ***
Toinen pikapokkari Oulusta. Leppoisa romaani lapsiperheestä, jossa äiti tekee uraa kirjastolla ja isä on jäänyt kotiin lasten kanssa. Kommelluksia ja kiirettä molemmissa paikoissa.

Syksyn 2017 kirjat

Minna Huotilainen, Leeni Peltonen: Tunne aivosi, 2017 ***
Kansantajuinen teos muistista, joka on jaettu ikävuosien mukaan: vauvan aivot, koululaisen aivot, teinin elämää, työikäisen kiirettä, hyvä vanhuus ja lopuksi kokoelma eri tilanteista, joissa järki ja tunne toimivat yhdessä.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin (Homegoing, 2016) ****
Palkittu esikoisromaani ghanalais-yhdysvaltalaiselta kirjailijalta. Afrikasta aloitetaan 1700 - luvulla ja sinne palataan sukupolvien jälkeen. Heimosodat, valmiiksi valitut puolisot, siirtomaa-ajat, orjakauppa, orjuus Yhdysvalloissa, rotusorto kulkevat ajassa ihmisten tarinoiden mukana, mutta tämän kaiken yllä mies ja nainen ja heille syntyvä lapsi. Minua miellytti romaanin looginen rakenne (aina yksi luku yhden ihmisen elämänpätkästä) ja ihmistarinat, vaikka samaan aikaan vatsaa puristi historian kamaluudet ja ihmisten epäreilu kohtelu. Hieno kirja.

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (An Elegy for Easterly, 2009) **+
En ole mikään novellien lukija, kun vauhdilla lukiessa tahtoo ajatus kärsiä lyhyissä tarinoissa. Tästä kirjasta jäi mieleen Afrikan tunnelma, naisten asema siellä, erilaiset tavat ansaita rahaa ja erikoiset tavat nimetä ihmisiä. Tämä Gappahin esikoiskirja on saanut paljon mainetta ja kunniaa. Harmi, että olen niin hätäinen, tästä olisi voinut saada paljon enemmänkin irti.

Marianna Kurtto: Tristania (2017) ***
Tristania on tuliperäinen saari keskellä valtamerta ja sen asukkaat omanlaisiaan muusta maailmasta eristyksissä kasvaneita. Jonin isä on kuukausikaupalla meren takana tekemässä tiliä kunnes jää sinne kokonaan. Saarelaisilla on omia salaisuuksia, joista ei puhuta. Sitten tulivuori purkautuu ja saarelaiset joutuvat poistumaan ja sopeutumaan uuteen maailmaan. Kirja oli hyvä, kieli kaunista ja henkilöt hienosti kuvattuja. Jostain syystä tämä kaikki katosi kovin pian omasta mielestä...

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä (2017) ***
Vapaan toimittajan esikoisteos. Takaliepeen sanoin psykologinen romaani ihmisistä, jotka tekevät parhaansa mutta silti pahaa. Päähenkilöinä keski-ikäinen poliisi Juhani ja epävarma ja väärille poluille ajautuva lukiolaistyttö Kaisla. Sinänsä ihan mielenkiintoisen tarinan taustalta nousevat kysymykset jäivät mieleen pyörimään. Miten ja millaisissa tilanteissa ihminen luisuu vinoon, eikä enää pysty pysäyttämään tapahtumien kulkua? Miten jatkaa sen jälkeen elämää? Ovatko teot ihmisen heikkoutta vai voiko niitä edes vastustaa? Herätti todella paljon ajatuksia ja toi myös ymmärrystä.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (I giorni dell'abbandono, 2002) ***+
Itsenäinen romaani, jossa tapahtumapaikkana on Torino, mutta Napolinaikojakin muistellaan. Tavallisen perheen äidin, Olgan, mieli hajoaa, kun mies lähtee yllättäen nuoremman naisen matkaan. Mikä on minuutta, mikä peilausta toisesta ihmisestä, mikä omaa paikkaa perheessä? Olga valuu syvälle, kun tuttuus katoaa. Herätti ajatuksia siitä, kuka sitä oikein on ja minkä kautta katsottuna.

Suzanne Collins: Nälkäpeli (The Hunger Games, 2008) ***+
Ensimmäinen osa Nälkäpeli-trilogiaa. Aihe aivan karmiva. Tässä dystopiassa ollaan Pohjois-Amerikassa luonnonkatastrofin raunioilla, jossa Panemin valtakunnan eri lohkoilta valitaan vuosittain kaksi nuorta nälkäpeliin, jonka voittaa viimeinen hengissä pysynyt. Katniss lähtee vapaaehtoisena kisaan ja saa parikseen Peetan. Rikkaampien lohkojen pelaajat ovat valmistautuneet kisaan jo vuosia, Katniss ja Peeta saavat pärjätä arjessa oppimilla taidoillaan. Kisassa ei säästellä väkivaltaa, kärsimystä, mutta ei myöskään tunteita. Yllättävän hyvä :)

Tuuli Salminen: Surulintu (2017) **+
Kumpi sattuu enemmän, kertominen vai kertomatta jättäminen? Tämä takaliepeen lause kertoo juuri sen, mikä kirjan sanomassa onkin tärkeintä. Kirjailija Jaakob Kara sairastaa syöpää ja hänen ympärillään kolme naista, vaimo Ellen, sisar Rhea ja tämän tytär Miriam, saavat pikkuhiljaa selville sen, mitä menneisyydessä on oikein tapahtunut. Mukava ja helppolukuinen kirja, mutta ei sen kummemmin säväyttänyt.

Laura Lehtola: Takapenkki (2017) ***
Kahden tiiliskiven jälkeen tämä kirja oli ihanan huokoinen ja kevyt. Iloista kieltä ja paljon hymyä lukijan huulille :) Työkkärintäti Tuulan ja asiakas Aleksin tiet kohtaavat yhtäkkiä myös talon ulkopuolella, mukana menossa lukiolaistyttö Elina. Eri sukupolvien välisten erojen huumoria.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (A Little Life, 2015) ****
Pikemminkin Suuri elämä. Yli 900-sivuinen alunperin havaijilaisen kirjailija-toimittajan toinen romaani oli ilmestyessään sensaatio Yhdysvalloissa. Romaanissa neljä opiskelijapoikaa (Willem, Jude, Malcolm ja JB) ystävystyvät loppuiäkseen. Romaani etenee osin takaumin ja osin etuottia kohti keski-ikäisyyttä. Opiskelijaelämä on köyhää, mutta onnellista. Pojat tukevat toisiaan elämän eri vaiheissa, vaikka välillä on rankkaa, tosi rankkaa. Willemin ja Juden ystävyys on erityisen syvää. Se, mitä on tapahtunut ennen yliopistoa, tulee vähitellen esiin. Ja se kertoo kirjan takaliepeen sanoin "inhimillisen sietokyvyn rajoista".  Kirja puhuttelee monin tavoin, minuun teki vaikutuksen erityisesti Willemin ja Juden ystävyys, jossa toisen kunnioittaminen on suurempaa kuin oma tuska.
Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija ***Tie Myrskyluodolle (Vägen till Stormskäret, 1968)Luoto meressä (Med havet som granne, 1969)Maija (Maja, 1970)Meren voimia vastaan (I kamp med havet, 1971)Hyvästi Myrskyluoto (Vägen från Stormskäret, 1973)
Pitihän tämä teos lukea ennen musikaaliin menoa. Aivan mieletön saariston elämän kuvaus ja Maijan elämäntarina. Uurastus, sään armoilla eläminen, rakkaus perheeseen ja kotieläimiin, niukkuus, yksinkertainen ja köyhä elämä piirtyivät kyllä verkkokalvoille.

Ian McEwan: Pähkinänkuori (Nutshell, 2016) **+
Ja taas liepeessä viitataan Shakespeareen (Ian McEwan antaa Shakespearen klassiselle murha- ja petostarinalle yllättävän käsittelyn viiltävästi ajan hengessä)... Tässä olisikin ollut kiinnostavaa tuntea Shakespearen tuotantoa. Tarinaa kertoo ja tilantaita spekuloi syntymätön poika äitinsä kohdusta käsin. Päänäyttämönä toimii pojan isän perimä iso talo, jossa äiti asuu ja isän veli vierailee varsin tiheään. Paikka on siivoton ja ruoan sijaan juomaa riittää. Teatteri tuli jälleen mieleen. Tykkäsin kertojan äänestä, mutta tarinan isompi viite menneeseen meni minulta ohi.

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (2017) ***
Tähän väliin kaipasin kevyempää luettavaa ja Eppu Nuotion uusi dekkarisarja sopi vallan mainiosti. Ellen Lähde asuu Turussa ja on koonnut lähelleen sukulaisista, ystävistä ja naapureista koostuvaa joukkoa. Kaikki ovat jotain kautta toisilleen tuttuja, mikä toki paljastuu kirjassa pikkuhiljaa. Mirkka Kairikko katoaa huvilalta Kemiönsaaresta ja lopulta syyllinenkin paljastuu :) Kivoja henkilöitä ja piristäviä suhteita.

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat (The Uninvited Guests, 2012) **
Kirjan etuliepeessä viitataan Shakespeareen (kaikuja shakespearilaisesta komediasta), joka sai jo ennakkoluuloiseksi. Väkisin luin kirjaa puoleen väliin, enkä oikein innostunut. Ollaan 1800-luvulla englantilaisella maaseudulla hienomman väen kartanossa, jonne kesken kaiken tyttären syntymäpäiväjuhlien tulee junaonnettomuudesta selviytyneitä kolmannen luokan ihmisiä. Miljöötä kuvataan hienosti, ihmiset ovat varsin kulmikkaita. Teatterimaailma kieltämättä tulee mieleen karikatyyristen hahmojen osalta. Kun muut kirjat loppuivat yöpöydän pinosta, luin tämän kyllä melko nopeasti loppuun ja nautin enemmän kuin alkupuolesta.

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (I Let You Go 2014) ***
Pitkästä aikaa trilleri, ja hyvä olikin! Jenna Gray on menettänyt poikansa ja pakenee Walesiin rantamökkiin uutta elämää aloittamaan. Bristolin poliisilaitoksella rikoskomisario Ray Stevensiä vaivaa lapsen yliajaneen autoilijan pako. Tarina etenee näiden henkilöiden kautta, välissä nerokkaaksi kehuttu juonenkäänne, kohti loppuratkaisua. Päähenkilöiden muutakin elämää oli mukavasti otettu mukaan.

Victoria Hislop: Elämänlanka (The Thread, 2011) ***
Toinen historiallinen rakkaustarina sijoittuu Thessalonikiin 1900-luvun suurten sotien aikaan. Katerina lähtee äitinsä ja siskonsa kanssa Smyrnasta Turkista tulipalon jälkeen Kreikkaan, jossa hänen tiensä kohtaa Morenon juutalaisperheen ja Komninoksen porvariperheen kanssa. Erittäin mielenkiintoista historiankuvausta näiden ihmisten elämän kautta luettuna.

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (The Last Letter From Your Lover, 2010) ***
Kaksi tarinaa Lontoossa rinta rinnan: 2003 toimittaja Ellie Haworth löytää arkistosta rakkauskirjeen, joka herättää hänessä kiinnostuksen. Kirje on kirjoitettu 1960-luvulla ja sen taakse käykettyä tarinaa saa lukea samaan aikaan, kun Ellie elää oman elämänsä käännekohtaa kirjeen salaisuutta selvitellessään. Mainio historiallinen rakkaustarina, ei kuitenkaan Moyesin paras.

Colm Tóibín: Brooklyn (Brooklyn, 2009) ***
Irlannista lähdetään paremman elämän perään Amerikkaan ja sinne pääsee/joutuu myös nuori Eilis. Kotiin Irlantiin jäävät äiti ja sisko. Eilis pääsee töihin tavarataloon ja aloittaa opiskelun iltakoulussa. Tansseissa hän tapaa Tonyn ja tulevaisuus näyttää selvältä. Kunnes kotona Irlannissa tarvitaan apua. Kummassa maassa Eilisiä tarvitaan enemmän? Taasen hieno historiallinen tarina!

Anni Kytömäki: Kultarinta (2014) **+
Lukupiirin syksyn kirja sai keskimäärin neljä tähteä muilta paitsi minulta... Kuvauksellista kieltä, tunnelmanluontia ja ajankuvausta kehuttiin kovasti. Itseäni ärsytti heti alusta lähtien liian kuvaileva kieli, joka meni mielestäni kikkailun puolelle. Esim. heti ensimmäisellä sivulla "Saaresta saareen hän ui, myöhäissyksyn kohmeisessa vedessä hitaasti yli suuren selän. Hän väistää veneitä, joiden kokassa palaa soihtu, hyytyy vesikiveksi puhetta kuullessaan - ja selviytyy vastarantaan, sillä yöllä järvi huokuu sumun hänen suojakseen." Lukupiiriin mennessä olin lukenut alle pari sataa sivua, sieltä sain lisää virtaa ja pääsin pikkuhiljaa sivulle 527 saakka. Loput reilu sata sivua jäi kuitenkin lukematta :( Yhdyn kiitoksiin ajankuvauksesta ja luonnon lähelle tuomisesta, mutta kieli ylipäätään oli minulle liian raskasta. Romaani asettuu 1900-luvun alkuun ja sieltä vähän edetakaisin tulevaan ja menneeseen. Perheestä, jossa sukupolvi toisensa jälkeen voimistui. Luonnosta, jossa metsää elettiin eri tavoin ja karhusta, jonka pesä on kallionselän kupeessa.

Jeffrey Eugenides: Middlesex (Middlesex, 2002) ***
Helsingin Sanomat on kuvannut teosta näin: "Pulitzer-palkittu, täyteläisen virtuoosimainen tarina nuoresta hermafrodiitista ja erään geenin mutkikkaasta matkasta läpi sukupolvien. "Ihmeellisten ihmiskohtaloiden, naurun ja tragedian runsaudensarvi."" Totta :) Matkaa tehdään jo menneisyydessä, mistä Calin isovanhemmat pakenevat Kreikasta Amerikkaan ja asettuvat Detroitiin. Menneisyydessä on paljon syitä, samoin geeneissä, mutta myös ympäristö aiheuttaa vääristymiä siinä onko hän tyttö, poika vai jotakin siltä väliltä. Seuraamme Calin mielenkiintoista matkaa itseensä jo kauan ennen hänen syntymäänsä ja pääsemme kuulemaan lopulta, mitä hänelle kuuluu 40-vuotiaana. Järkyttävän paksu kirja, mutta lennokkaasti kirjoitettuna ei ollenkaan työläs lukea.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia (The One Plus One, 2014) ***
Oi kuinka mukava rakkausromaani :) Jess on köyhä yksinhuoltajaäiti, jolla on oma matemaattisesti lahjakas tytär Tanzie ja jonka luona asuu ex-miehen mustiin pukeutunut teinipoika Nicky. Ed on menestynyt IT-yrittäjä, joka on sotkenut asiansa. Ensimmäisen kerran Jess ja Ed tapaavat, kun Jess siivoaa Edin asuntoa. Sattumusten kautta he ovatkin koko porukka yhtäkkiä autolla matkalla Skotlantiin matematiikkakilpailuihin. Ihania henkilöhahmoja ja ihastuttava tarina :)