Latvialaisen Zālīten omaelämäkerrallinen romaani. Hän (ja kirjan kertoja Laura) syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille. Kirja alkaa, kun äiti, isä ja viisivuotias Laura ovat paluumatkalla junassa latvialaiseen maalaiskylään. Junamatka kestää ja kestää ja äiti ja isä varovat sanojaan sen mukaan, kuka muu hyttiin astuu. Perillä äidin kotitalo Lehteelä ei ole entisellään, äidin on vaikea hyväksyä hävitystä, isä juhlii liiankin kanssa kotiinpaluuta. Laura otetaan asumaan mummon luo, missä pappa vaan makaa murheissaan kammarissa. Onneksi Laura löytää ulkoa paljon tekemistä, hän juttelee puille ja kasveille, tutkii sammakoita ja romukasoja. Lapsen mielen maailma on kaunis pakopaikka arkiselle kurjuudelle ja riipaiseville ihmiskohtaloille. Eletään neuvostoaikaa ja se vaikuttaa taustalla. Todella kaunis kirja.
Heidi Köngäs: Hyväntekijä 2006 ***
Halusin Ranskan leirikouluun kevyitä pokkareita ja tämä oli ainoa, jonka sain luettua kaiken keskellä. Tykkäsin kirjan teemoista: dementoituneen äidin ja kulmikkaan isän auttaminen, arki kahdessa työpaikassa, baarikeikat kavereiden kanssa ja tietysti rakkaus pakolaisleirillä työskentelevään lääkäriin, jota tapaa liian harvoin. Tällaistä elämä on, esimerkiksi.
Jari Tervo: Aamen, 2018 ***-
Todella notkeasti ja kielellisesti monipuolisesti kirjoitettu yhdenpäivänromaani. Luvut olivat eri henkilöiden vinkkelistä ja kieli vaihtui samalla laidasta toiseen. Jotkut luvut olivat kielisyistä helpommin lähestyttäviä ja toiset sitten taas eivät. Kirja jäi aina pitkäksi aikaa kesken, lopulta niin kauaksi aikaa, ettei mielenkiinto riittänyt sen loppuunlukemiseen. Sääli, sillä tykkäsin todella tästä sanakylläisyydestä.
Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä, 2017 ****
Toimittaja Petäistön lähietäisyydeltä seuraamaa Ranskan politiikkaa vetävästi kirjoitettuna. Ranskan perinteinen vasemmisto-oikeisto - akseli ja niiden välillä vuoroon vaihtuva johto meni aivan sekaisin, kun äärioikeiston uhkaa pelännyt kansa lähti tuntemattoman, mutta karismaattisen pankkiirin, Emmanuel Macronin taakse. Presidentinvaalien aikana kaatui miehiä (ja naisia) oikealta ja vasemmalta osin omiin sotkuihinsa, osin väärän puolueen ehdokkaina.
Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästan sann historia, 2016) ***
Kahdessa aikatasossa kulkeva kevyt dekkari etenee sujuvasti ja miellyttävästi. Zacharias Levin on kolmekymppinen toimittaja, joka menettää työnsä lehden talousvaikeuksien vuoksi. Hän palaa kotiseuduilleen ja alkaa kirjoittaa romaania kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneesta. Toinen aikataso kulkeekin tämän romaanin tarinana. Siinä Zacharias opiskelee Lundin yliopistossa luovaa kirjoittamista. Zacharias ja hänen ystävänsä viettävät aikaa opettajansa Li Karpen ja tämän ystävän, kuuluisan kirjailijan Leo Starkin kanssa. Eräänä päivänä tammikuussa Leo katoaa ja hänen murhastaan joutuu vankilaan yksi Zachariaksen kavereista. Romaanissa on tarkoitus todistaa ystävän syyttömyys. Tarina pyörii mukavasti paikallaan ja eteenpäin.
Linda Olsson: Sisar talossani (En syster i mitt hus, 2016) **+
Tässä romaanissa sisarpuolet Maria ja Emma viettävät vuosiin yhteistä aikaa Marian asunnolla Espanjan rannikolla. Päivä päivältä keskustelut syvenevät ja palataan yhteisiin lapsuuden muistoihin.
Linda Olsson: Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) **+
Tässä romaanissa Uuteen Seelantiin uuteen elämään vuosikymmeniä sitten Ruotsista muuttanut Adam havahtuu menneisyyteensä menettäessään tyttärensä. Adam kulkee juurillaan Puolassa ja palaa tämän jälkeen Ruotsiin vanhan naisystävänsä luo.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs, 2005) **+
Ruotsalainen juristi Olsson muutti perheineen Uuteen Seelantiin ja ryhtyi kirjailijaksi. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja valittiin Ruotsissa vuoden 2006 parhaaksi romaaniksi. Kaikissa kolmessa kirjassa, jotka luin peräjälkeen, on päähenkilöillä sydämen painona menneisyyden tuskia. Kirjassa he kohtaavat jonkun toisen samankaltaisen ja alkavat ensi kertaa puhua ja parantua. Tässä kirjassa pienessä ruotsalaisessa maaseutukylässä kohtaavat vanha erakko Astrid ja suruaan naapurimökkiin paennut kirjailija Veronika. Naiset ystävystyvät ja alkavat kertoa toisilleen tarinoita.
André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Call Me By Your Name, 2007) ***
Niin monta kirjasta tehdyn elokuvan arvostelua lukeneena tarina oli jo etukäteen selvä. Se hiukan häiritsi lukukokemusta. Iso, kahden eri-ikäisen miehen rakkaustarina aurinkoisena kesänä Italiassa. Puitteet kunnossa: kulttuuria (kirjallisuutta, musiikkia), yhteisiä perheaterioita, juoksulenkkejä, uintireissuja ja pikku kaupungin kujilla kuljeskelua. Ja rakkaus on väkevä.
Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti, 2019 **
Omaa äitiyttään paljon pohtinut Kekkonen kirjoittaa siitä, millaista on haluta toista lasta, kun ensimmäinen on noin viisivuotias ja takana myös vaikea synnytys. Vaikka olen itse aikoinani vähän samankaltaisesti pohdiskellut, niin nyt ne ajat ovat jo niin kaukana, että tämä ei tuntunut enää ajankohtaiselta.
Elin Willows: Sisämaa (Inlandet, 2018) ***-
Ruotsissa kasvaneen, tällä hetkellä Vaasassa asuvan kulttuuritoimittajan esikoisteos. Kertoja muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle Pohjois-Ruotsin sisämaahan. Suhde päättyy, mutta tyttö jää paikkakunnalle. Hänellä on työ ruokakaupassa ja koti vanhemman rouvan alivuokralaisena. Elämä on yksinkertaista ja hidasta. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, muttei hyvinkään. Samat asiat toistuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Takakannessa sanotaan, että romaanin tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista pelottavankin riisutusti, sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Itse koin, että ympäristö nimenomaan lamasi kertojan aloilleen, eikä eroprosessi poikaystävästä päässyt käyntiin, vaan elämä jäi junnaamaan outoon, alavireiseen olotilaan. Romaanin tyyli, lyhyet, lakoniset kohtaukset arjesta vähän eri aikajärjestyksessä lisäsivät tätä vaikutelmaa.
Melba Escobar: Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia (La Casa de la Belleza, 2015) ***-
Tämä trilleri sijoittuu Kolumbian Bogotaan, jonne Karen Valdes muuttaa rannikolta (jonne hän jättää poikansa äitinsä hoidettavaksi) tienaamaan rahaa. Bogotassa naiset haluavat näyttää täydellisiltä, joten Karenilla riittää työtä kauneussalongissa. Hän säästää rahaa tyynyn alle saadakseen poikansa luokseen. Kun Karen ryöstetään ja raiskataan, hän menee sekaisin. Karen ryhtyy työskentelemään seuralaispalvelussa, tienaa paljon rahaa, mutta ajautuu kohtaamaan niin väkivaltaa, korruptiota kuin häiköilemättömiä miehiä. Kerronnassa on vähän vaikea pysyä mukana, sillä kertojaääniä on kaksi, eikö kumpikaan ole päähenkilön Karenin. Karenin, kertojanaisten, kauneussalongin työntekijöiden ja asiakkaiden tiet risteävät aika ajoin. Mielenkiintoista kuvausta Kolumbiasta, trilleri kuitenkin liioittelua.
Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldats, 1974) **+
Uusi painos Tikkasen aikoinaan kuohuttavasta romaanista, jossa kirjastonhoitaja ja kahden lapsen yksinhuoltaja Tova tulee raiskatuksi ravintolaillan jälkeen. Kun lapset ovat isällään ja työ kirjastossa hiljaista, Tovalla on aikaa miettiä kostoretkeä. Hän aikoo raiskata raiskaajansa ja nousta tällä uutisotsikoihin. Mutta voiko miestä raiskata? Erittäin kiehtova aihe ja taas ajankohtainen. Teksti ei kuitenkaan varsinaisesti temmannut mukaansa, vaikka sen olikin suomentanut suosikkini Kyllikki Villa.
Pascal Engman: Patriootit (Patrioterna, 2017) ***-
Kovasti kehuttu chileläis-ruotsalaisen entisen Expressen-lehden toimittajan esikoisdekkari. Kirjan juoni on selkeä ja siinä on paljon ajankohtaista, etenkin Ruotsiin sijoittuvissa osissa. Toimittajien saama vihaposti, Ruotsi vain ruotsalaisille, vahvojen naisten esiinmarssi. Osa tapahtumista sijoittuu Chilen rikollismaailmaan. Linkki näiden kahden maan välillä on August, joka on lähtenyt 20 vuotta aiemmin nuoruuden virheitä pakoon muukalaislegioonaan ja päätynyt sieltä venäläisen huumepomon henkivartijaksi Chileen. Kirja koostuu useasta toisiinsa liittyvästä palasta. Yksikään paloista ei pääty hyvin. Lisäksi kirjassa on paljon väkivaltaa, verta ja aseita. Näistä en pidä, siitä miinus.
Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (2018) **+
Pulkkinen kirjoittaa hyvin, mutta tämä kirja ei oikein kolahtanut. Tuntui kun hän olisi tarttunut tähän muotiin käydä omaa elämäänsä kirjana läpi. En kyllä tiedä onko hän eronnut, mutta jotenkin omakohtaiselta tämä tarina tuntui. Nainen käy läpi eroaan noin yhden vuoden ajan. Rinnakkaisena tarinana kulkee kolmen sisaren jakso elämässä, kun yksi heistä sairastuu psykoosiin, Molemmilla tarinoilla on alkunsa ja loppunsa, mutta pääpaino on prosessissa. Jos olisi jommasta kummasta kokemusta, kirja voisi toimia lohduttajana ja tsemppaajana. Nyt tuntui siltä, että kirjan sisältö oli tarkoitettu kirjailijalle itselleen, ei niinkään lukijalle.
Elizabeth Acevedo: Runoilija X (The Poet X, 2018) *****
Tämän ihastuttavan nuortenkirjan on kirjoittanut palkittu runoilija Acevedo.
Päähenkilö Xiomara (SioMAAra) on 16-vuotias tyttö taustaltaan Dominikaanisesta tasavallasta. Hän asuu kovasti uskonnollisen äitinsä, syrjässä pysyttelevän isänsä ja opiskeluissa menestyvän kaksoisveljensä kanssa New Yorkin Harlemissa. Xiomara on voimakas ja suorapuheinen, viihtyy paljon yksin kirjoittamassa vahvoja ajatuksiaan runomuotoon. Kun hän ihastuu kemian tunnin työpariinsa Amaniin, alkaa perheen tiukka käsitys tytön vapaudesta aiheuttaa ristiriitoja.
Tarina on mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä. Erilaisen siitä tekee säemuoto, joka tuo runoilija X:n eli Xiomaran ihan lukijan lähelle.
Tässä yksi näyte kirjan säetyylistä
Halusin kertoa että jos Aman olisi runo
hänet olisi kirjoitettu viistoon sivun poikki,
teräviä viivoja ja näpsäkkä lopetus
bodegan paperikassin ruskeassa kyljessä.
Labraraportteja kirjoittavat kädet
ovat muuttuneet kuvakieleksi,
hymy on kliseet kiertävä vertaus.
Hänessä ei ole sonetin sulavuutta,
hän on liian harkittu raakatekstiksi,
hän vie liikaa tilaa ajatuksissani
voidakseen olla haiku.
Vaikka kirjan ahmii nopeasti, se jää pitkäksi aikaa häilymään mukavalla tavalla mieleen.
David Grossman: Hevonen meni baariin (Sus echad nichnas lebar, 2014) ***
Kirja on suomennettu hepreankielisen alkuteoksen englanninkielisestä käännöksestä. Kertojana on 57-vuotias juristi, jolle lapsuudenaikainen ystävä Dovaleh soittaa ja kovasti pyytää juristin hänen stand up - keikalleen. Edellisestä tapaamisesta on 40 vuotta ja tällä keikalla tapahtuisi jotain sellaista, jonka ystävä haluaa juristin todistavan. Kirja on yhtä kuin tämä yhä hurjemmaksi yltyvä stand up - keikka israelilaisessa pikkukaupungissa. Keikan aikana sohitaan sinne ja tänne, välillä Dovaleh ajautuu synkkiin lapsuudenmuistoihin, välillä hän kertoo räävittömiä vitsejä. Yleisö tykkää ja sitten ei tykkää ja lopulta paikalla on enää muutama ihminen. Dovalehin esitys pursuaa henkilökohtaista tragediaa, juutalaisten menneisyyttä ja nykypäivää, ystävyyttä ja muistoja. Erikoinen, mutta vaikuttava kirja.
Henriikka Tavi: Tellervo (2018) **+
Runoilija Henriikka Tavin ensimmäinen romaani käsittelee chick lit -kirjallisuuden kuvastoa ovelasti ja onnistuneesti, sanotaan Helsingin Sanomien arvostelussa 27.10.2018. Ehdin palauttaa kirjan ennen tätä tekstiä, eikä siitä muistunut mitään mieleen ennen googlailua. En muista, että kirjaa lukiessani olisin ollut erityisen isoissa tunnetiloissa, mutta kirja oli ihan hyvä. Päähenkilö Tellervo on ikuinen yliopisto-opiskelija, joka on töissä kioskilla ja haaveilee Siitä Oikeasta. Hän pyytää mukaan ystävänsä Hennin ja he alkavat toteuttaa rakkausvalmentaja Rory Rayen oppeja. Ja kyllähän heitä onnistaakin, jollain tavalla. Kirjasta ja sen chick litiä parodioivasta tyylistä on monta hyvää blogia.
Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, 2014) ***
Neljäs ja viimeinen osa Napoli-sarjaa. Elena muuttaa takaisin Napoliin, ensin merimaisemaa katsomaan uudelle alueelle, mutta myöhemmin Lilan kanssa samaan taloon takaisin kortteliin. Molemmat saavat vielä pienen tyttären ja tämäkin yhdistää heitä. Lilalla on Enzonsa, mutta Elena on yksin lastensa kanssa. Elena kirjoittaa kirjoja, Lila kerää ylös Napolin historiaa. Kun pikkutytöt ovat noin nelivuotiaita (vuonna 1984) sattuu jotain niin kauheaa, että se suistaa Lilan raiteiltaan ja elämä korttelissa muuttuu kokonaan. Elsa karkaa kotoa Lilan pojan Ninon kanssa. Elena kiertää markkinoimassa kirjojaan eri puolilla maailmaa ja tytöt pärjäävät omillaan. Solaran veljekset ammutaan. Poliittisia vääntöjä. Yhä pahenevaa rikollisuutta ja huumekauppaa. Maanjäristys. Pikkuhiljaa Elsa, Dede ja Imma kasvavat ja muuttavat yksitellen pois kotoa. Niin myös Elena jättää Napolin vuonna 1995 ja muuttaa johtamaan kirjakustantamoa Torinoon. Lila katoaa lopullisesti.
En jaksa olla ihmettelemättä sitä tarkkuutta, jolla Ferrante kuvaa Napolia ja korttelin asukkaita näin monen vuosikymmenen ajalta. Palanen historiaa, isoja paloja ihmisten elämää, kirja jää kuvina mieleen. Viimeinen osa oli osin raskasta luettavaa, naisten itsenäistymisen hurjina vuosina lapset jäivät kovin yksin. Ja lopussa kaksi ystävystä jäävät hekin aivan yksin.
Olli Jalonen: Taivaanpallo (2018) ****
Lukupiirin tammikuun kirjana tutusti Finlandia-voittaja, jonka tapahtumat valistuksen ajan Saint Helenan saarella ja Lontoossa saivat vain kiitosta.
Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Angus asuu äitinsä ja sisarustensa kanssa Saint Helenan saarella, jonka vielä miltei täysin luonnomukaisiin oloihin saapuu luonnontieteilijä herra Halley. Herra Halley tekee Angusista itselleen taivaankappaleiden merkitsijän. Kun Halley palaa Englantiin, Angus kiipeää kerran päivässä ja yössä puussa olevaan tähystyspaikkaansa, merkitsee päivisin ylös eri linnut ja öisin taivaankappaleiden paikat.
En voi katsoa väärin koska rungon ympärille on kiinnitetty remmi ja remmiin pään paikaksi tiukka lenkki samaa valjasremmiä. Kun nousen puuhun, istun paikalleni ja pujotan runkoon kiinninaulatun nahkalenkin otsaan ja korviin asti koska korvien yli alemmas se ei mene, niin asento on aina sama ja oikea ja silloin näkee aina saman samaan suuntaan saman kokoisena.
Toisinaan Angus kiipeää vuorelle Herra pastorin kanssa etsimään Paratiisia. Herra pastori myös opettaa Angusin lukemaan ja kirjoittamaan ja ottaa perheen suojelukseensa, kun saarella alkaa levottomuudet salakatolilaisten ja kubernöörin väen kesken.
Kun perhettä levottomuuksien keskellä kohtaa omakin tragedia, äiti ja Herra pastori päättävät lähettää Angusin laivan mukana emämaahan Englantiin apua hakemaan. Toisessa osassa Angus keikkuu märssykorissa piilossa matkalla kohti Englantia.
Korin pohja on rakennettu rimoista ja rottingista melkein umpinaiseksi mutta punotussa reunaseinässä on niin paljon kapeita rakoja että niistä pystyy tähystämään alas kannella ja veden yli maihin.
Kesken matkaa Angus paljastuu märssykorista ja hänet laitetaan töihin mm. matkan varrelta mukaan otettuja orjia vahtimaan. Angus välttää pahimman kohtalon, sillä hänen lasku- ja erityisesti näkötaitoaan tarvitaan.
Perillä Lontoossa Angus löytää herra Halleyn ja pääsee hänen apupojakseen. Angus keksii, miten kuuma ilmavirta nostaa kevyen varjon ilmaan. Kotiin Saint Helenalle ei tahdo viestit kulkea, ja tiede vie Angusin mennessään.
Niin tiedän mitä tulen tekemään elämässäni. Haluan että minusta tulee kaikessa herra Halleyn kaltainen ja saan kiertää tutkimusretkillä ensin hänen kanssaan ja sitten joskus myöhemmin yksin niin että johdan omaa retkikuntaa. --- Joskus pienenä olen halunnut kasvaa herra pastorin kaltaiseksi ja osaan yhä Raamatusta pitkiä kohtia ulkoa koska olen niitä lukenut ja harjoitellut ahkerasti. --- Mutta tultuani Lontooseen ei kukaan ole enää kysynyt minulta yhtäkään Raamatun kohtaa, ja herra Halley varmaan vähiten haluaisi että osaan ulkomuistista koko Vuorisaarnan tai jae jakeelta tärkeimmät psalmit.
Kirja on mahtava matka historiaan, uskon ja tieteen väliseen kisaan, Saint Helenan saaren erikoislaatuiseen asemaan, nuoren pojan mieleen. Teksti on Angusin suusta ja hän tulee hyvin lähelle lukijaa. Kirjassa ei ole mitään, mikä ei toimisi. Viides tähti olisi tullut kyynelistä, joita en tällä kertaa vuodattanut.
Clarice Lispector: Oppiaika eli Nautintojen kirja (Uma Aprendizagem ou O Livro dos Prazeres 1969)
Jostakin sain vinkin tämän kirjan lukemiseen, mutta suosituksesta huolimatta en saanut sitä luettua kuin vähän alusta. Ehkä liian taiteellista minun makuuni, en tiedä
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 - Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Woman: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015) ***
Kakkososa novelleja on aivan yhtä mahtava kuin ensimmäinenkin. Tällä kertaa novellit on järjestetty niin, että jopa minä sain niiden myötä kiinni samojen henkilöiden elämänkulusta. Novellit jää kuvina mieleen, leffoja odotellessa :)
Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän 2018 ***+
Ihana nuortenkirja lähiöstä, jossa kotona rakastetaan huutamalla ja suosiota saa olemalla räväkkä. Kirjan juoni oli jo tuttu leffamainoksista: Räväkkä Kiira tapaa vähemmän räväkän Lennin. Kaikenlaista hankausta on jo ennen kuin Kiira tulee raskaaksi. Siitä sitten alkaa Lennin kasvaminen isyyteen vähän isomman mutkan, aikuisten äärioikeistolaisten miesten porukan kautta.
Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto (Dept. of Speculation 2014)
Yhdysvaltalaisen kirjailijan kansainvälinen läpimurto. "Kirja, joka ei muistuta mitään aiemmin lukemaani kirjaa. Michael Cunningham." Aluksi tuntui kuin olisi lukenut aforismikokoelmaa, hyvää sellaista. Sitten tuntui kun olisi lukenut hyviä muistelmia. Sitten tarina alkoi ikäänkuin pyöriä itsensä ympärillä ja lukemista vain halusi jatkaa ja jatkaa, vaikkei oikein tiennyt miksi. Lukiessa olisi halunnut päälleviivaustussin tai tarralappuja merkkaamaan herkullisia ajatuksia. Kun niitä ei ollut, mieli oli lukemisen jälkeen ihan tyhjä. Outo kokemus.
