Kesän 2023 kirjat

Nicolas Barreau: Rakkauskirjeitä Montmartrelle (Die Liebesbriefe von Montmartre, 2018) **+
Pariisiin sijoittuva versio kirjeenvaihdosta, joka johtaa rakkauteen. Julien on menettänyt vaimonsa ja asuu kahden pienen poikansa kanssa. Vaimo on pyytänyt ennen kuolemaansa Juliania kirjoittamaan hänelle 33 kirjettä (vaimo kuoli 33-vuotiaana) päästäkseen elämässä eteenpäin. Julian kirjoittaa kirjeet ja piilottaa ne hautakivessä olevaan lokeroon. Jossain vaiheessa kirjeet katoavat ja niiden tilalle tulee erilaisia esineitä.

Kajsa Ingemarsson: Vettä vain (Bara vanligt vatten, 2009) **+
Vähän edellistä höttöisempi romaani. Menestynyt nuori kirjailija Stella asuu upeassa asunnossa ja hänellä on tv:stä kuuluisa poikaystävä. Sitten asunnosta löytyy isompi vesivahinko, jonka myötä alkaa elämämmuutokset.

Eli Åhman Owetz: Kirjeystäviä (Brevvännerna, 2019) ***-
Kesäviihdettä Ruotsista. Kotitilallaan asuva Malin ei ole onnellinen avioliitossaan ja laittaa vahingossa tästä kirjoittamansa muistilapun kirjastonkirjan väliin. Lapun löytää paikkakunnalle muuttanut eronnut Erik. Malin ja Erik aloittavat kirjeenvaihdon kirjastoauton välityksellä. Ja arvaahan sen, mitä sitten tapahtuu...

Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika, 2023 ***+
Omakohtainen esikoisromaani perheestä, joka muuttaa 1980-luvulla Lapista Tornioon isän töiden perässä. Perhe nauttii elämästään ja elintason noususta. Sitten äiti sairastuu syöpään ja viettää yhä enemmän aikaa huoneessaan. Isä suree hiljaa. Sisko ja veli elävät nuoruuttaan epävarmassa kotitilanteessa. Sisko lähtee kylille ja veli löytää musiikin. Äidin kuolema, sen aikakauden hiljaisuus ja hidas ajankulu kuvataan tosi hyvin:

    Koulun jälkeen tein valmiiksi rivin Husmans-näkkileipiä, kannoin uusimmat levyni keittiön pöydälle ja tutkailin niitä rauhassa yksin, kuuntelematta edes musiikkia. Hiljaisuus veti puoleensa kuin vanha ystävä jonka luokse halusin aina palata. Jonkin aikaa se tuntui hyvältä. Mutta muistikuvat äidistä tulivat. Ne seurasivat minua, takertuivat kiinni, ilmestyivät yhtäkkiä talvipäivien hiljaisiin onteloihin, kehämäisiin sekunteihin joiden keskellä asui kauhu. Siellä ihminen hajosi. 
    Minulla ei ollut ketään kelle puhua.
    Oli löydettävä jostain ilo ilman Jumalaa. (s. 205-206)

Julien Sandrel: Toinen elämäni (La vie qui m'attendait, 2019) ***-
Kevyt romaani isän kanssa kahdestaan eläneen 40-vuotiaan pariisilaislääkärin, Romanen, matkasta Marseilleen, jossa yksi hänen potilaistaan on nähnyt hänen kaksoisolentonsa. Kun kaksi täysin eri tavalla elävää, mutta samalla tavalla ajattelevaa siskoa löytää toisensa, muuttuu molempien elämä. Mukavaa lukea Ranskan reissun jälkeen samoista seuduista.

Guillaume Musso: Et après... , 2004 ***+
Ranskalaiselta kirpparilta oranssin kannen ja riittävät dialogimäärän perusteella valittu kirja. Nathan Del Amico on kuuluisa New Yorkilainen juristi, joka asuu yksin Manhattanilla upeassa asunnossa. Matka sinne on ollut pitkä. Nathan on italialaisen siivoojan ainut lapsi, joka tutustuu äidin työn kautta hienostoperheen tyttäreen Malloryyn. Lapsena Nathan pelastaa Malloryn hukkumiselta. Aikuisena Nathan menee Malloryn kanssa naimisiin ja saa hänen kanssaan tyttären. Nyt Mallory on lähtenyt tyttären kanssa toiselle puolelle Yhdysvaltoja ja Nathan hukuttaa surunsa työntekoon. Kirjan syvällisempi osuus käsittelee kuolemaa. Nathan tutustuu lääkäriin, joka pystyy aistimaan etukäteen henkilön kuoleman. Nathan joutuu kohtaamaan kaksi kuolemaa ennen kuin hän uskoo lääkäriin. Nathan uskoo kuolevansa itse pian ja haluaa sitä ennen korjata välinsä Malloryyn. Yliluonnollinen lisäväri ei tunnu kiusalliselta, vaan hienolta tavalta käsitellä kuolemaa. Yhtä aikaa kevyt ja yhtä aikaa syvä kirja.

William Golding: Kärpästen herra (Lord of the Flies, 1954) **** 
Ranskan matkalla Christine kertoi antavansa juuri tämän kirjan usein lahjaksi. Ja minulla sattui se olemaan mukana! Klassikkoteos, jossa joukko koulupoikia haaksirikkoutuu toisen maailmansodan aikana Tyynenmeren autiolle saarelle, yrittää saada järjestystä aikaan, hajaantuu kahteen leiriin ja lopulta ajautuu hirvittäviin tekoihin toisiaan vastaan. Teemoista voi lukea paremmin muista blogeista, minua kosketti Ralphin pyrkimys pysyä järkevänä, pienimpien poikien jääminen syrjään sekä se tapa, jolla Golding rakensi tämän kauheuden.

Fiona ’Elōne: Tulit luokseni kutsumatta, 2022 ***+
Takakannen mukaan ravisteleva esikoisromaani nuoren ruskean äidin elämästä, jossa päihteet ovat arkea siinä missä päivähoito-ongelmatkin. Todella lennokastatekstiä nuoren lähiömutsin elämästä, jossa vuorotellaan nykyhetken ja vuosien 2004-2017 välillä. Menneisyydessä on teini-iän taistelut isän kanssa ja pari vuotta vanha rakkaustarina Danielin kanssa. Samaan aikaan kun päähenkilö aikuistuu ja rupeaa odottamaan Danielin lasta, Danielin elämä liukuu yhä kaoottisemmaksi. Päihteitä kuluu ja lopulta ne menevät tulevan perheen edelle. Ona jää lapsen kanssa yksin. Lähiömutsin arjen lisäksi romaanissa on kohtauksia siitä, miten hänet kohdataan. Tässä kuvaus tuntemattomasta ohikulkijasta:

Hän huojuu metroon maanantaiaamuna kalja kädessä ja kertoo nyt jo aikuisista lapsistaan samalla, kun ihailee omaani. Tuolloin hän on yleensä lempeä ja anteeksipyytelevän oloinen.... Välillä hän voi huonommin ja on ilkeällä tuulella. Silloin hän huutelee jostain kauempaa. Suuttuu, koska lapseni itkee väsymystään metrossa. Hän käyttää sanoja, joiden on tarkoitus liata, leimata ja murskata. Niitä samoja sanoja olen kuullut itsestäni ja muista minunlaisistani lukemattomia kertoja hiekkalaatikolla, koulussa, baarin jonossa, bussissa. ... Noissa hetkissä hänen kipunsa pakenee suun kautta. Hän hyökkää silmittömästi ketä tahansa tielleen osuvaa kohti, mutta hän on itse oman surunsa suurin uhri. Hän ei tiedä, ettei minussa ole mitään, mikä ei olisi  mennyt pirstaleiksi jo vuosia sitten. Olen hänelle tuntematon, mutta minä olen kantanut hänen pahaa oloaan mukanani jo vuosia. s. 30-31

Emil Tode: Enkelten siemen (Piiririik, 1993) **
Keväällä lukemani Pariisi - (Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin) - kirjan vanhempi, jossa kertoja pakenee Pariisin kahviloihin ja bulevardeille, mutta löytääkin itsensä kuumasta turistien kansoittamasta kaupungista. Toisaalta kokee rakkauden Franzin kanssa. Pariisi on läsnä, samoin oman elämän ja mielen hahmottaminen. 

Isoäiti toisteli aina: "Oli miten oli, kun sotaa ei vain tulisi." Heidän taloonsa osui sodassa pommi ja kaikki hänen omaisensa paloivat sinne ja sen jälkeen isoäiti meni päästään sekaisin. Mutta lääkäri suositteli hänelle kävelemistä tuulta vasten, ja se auttoikin. Itse olen myös kokeillut sitä ja hyvin auttaa. s. 90

Bernhard Schlink: Lukija (Der Vorleser, 1995) ***+
Melko lailla klassikko tämä Schlinkin tunnetuin kirja. Toisen maailmansodan jälkeen 15-vuotias Michael ajautuu suhteeseen parikymmentä vuotta vanhemman Hannan kanssa. Seksin lisäksi Michael lukee Hannalle kirjoja ääneen. Suhde päättyy, kun Hanna katoaa. Seuraavan kerran he kohtaavat, kun Michael seuraa opiskelijana sotaoikeidenkäyntiä, jossa syytettynä on Hanna. Tästä on myös paljon hyviä ajatuksia eri blogeissa. Itseä jäi mietityttämään se, miten Michael tästä kaikesta selvisi. Ja miten tällainen tarina on ylipäätään syntynyt.

Kevään 2023 kirjat

Aino Louhi: Tähtien välinen avaruus, 2022 **+
Kaunis piirustusteos sinusta, minusta, erosta ja minusta. Ei koskettanut ihan samalla lailla kuin Mielikuvitustyttö.

Jill Santopolo: kun sanat eivät riitä (More Than Words, 2019) **+
Varsinainen hömppäkirjojen kevät. Tämä kirja sijoittuu New Yorkiin, varakkaiden kolmekymppisten elämään. Työt ovat vaativia, rahaa riittää, mutta rakkauden kanssa hankalaa.

Beth O'Leary: Törmäyskurssi (The Road Trip, 2022) ***-
Pitihän tämä viimeisinkin lukea kiireesti. Ei ihan yltänyt Kimppakämpän tasolle, mutta paljon hyviä elementtejä ja hetkiä kyllä piisasi. Tässä tungetaan kaksi siskoa, toisen exä ja hänen pahansuinen kaverinsa sekä yksi yllätysvieras pieneen autoon matkalla halki Englannin.

Emmy Abrahamsson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista (Hur man förälskar sig i en man som bor i en buske, 2016) **
Tositapahtumaan perustuva kevyt romaani. Abrahamsson tapasi oman miehensä 15 vuotta sitten, kun mies majaili pensaikossa Amsterdamissa (sisäkannen tekstistä). Kirjan tapahtumat sijoittuvat Wieniin, jossa Julia opettaa kielikoulussa englantia. Ihana tarina, mutta vähän liikaa ekstraa mukana (en ainakaan usko, että Emmy olisi käynyt etsimässä miestään Kanadasta, kun tämä lähti sinne tienaamaan rahaa. Ja jättänyt kertomatta tälle reissusta.). Jotenkin kirjan humoristinen ote ei myöskään tunnu kivalta. Tämäkin kohtaus tapaamisesta miehen kodittomien ystävien kanssa tuntuu jotenkin ivalliselta:

Kobra näyttä olevan porukan hiljainen mutta itseoikeutettu johtaja Vichor vanavedessään. Mansikka on nykivä ja hermostunut ja käyttäytyy kuin koira, joka pelkää lyöntejä niin paljon, että on haljeta onnesta, kun isäntä päättääkin paijata sitä. s. 114

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita (Summer at Little Beach Street Bakery, 2015) **
Tämä hömppäkirja sijoittuu Cornwalliin, iänaikaiseen Mount Polbearnen saaristolaiskylään, jonne pääsee tietä pitkin vain kun vuorovesi on alhaalla. Itse paikka vaikutti huomattavasti mielenkiintoisemmalta kuin kirjan juoni, jossa Polly Waterford on juuri muuttanut poikaystävänsä kanssa vanhaan majakkaan, kun hänen leipomonsa ottaa haltuun omistajan jälkipolvet. Tämä havainto yläluokkaisista pojista kuitenkin tuli merkittyä:

"Parempi tottua tupakointiin, jos haaaveilet yläluokan pojasta", Selina opasti. "Heidät on aina hylätty sisäoppilaitokseen. Heidän täytyy polttaa tupakkaa, että he eivät itkisi kaiken aikaa." s. 102

Annika Suvivuo: Matka jään reunalle, 2023 ***
Luonto-ohjaajan ja kirjailijan kirja rakkaudesta jäähän koostuu kahdeksasta osasta, joissa jäätä tarkastellaan eri näkökulmista. Ensimmäinen kappale sijoittuu Lammin biologiselle asemalle, jonne Suvivuo on mennyt tutkimaan järven jäätymistä. Kesken tutkimusreissun alkaa korona-aika, joka lisää tutkijoiden vaihtuvuuden irrallisuuden tunnetta ennestään:

Jos kyselen kaipaamieni ihmisten perään, minulle vastataan esimerkiksi näin:
- Hän on tämän viikon valumavesiseminaarissa.
- Hän on Jakutiassa tai Tupolevissa matkalla sinne.
- Hän on vielä kolme päivää kentällä (siis maastossa).
Pidempään kaipailemistani sanotaan:
- Hän jätti tieteen ja perusti panimon.
- Hän kuoli. s. 31

Toñu Õnnepalu: Pariisi (Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin) - Pariis (Kakskümmend viis aastat hiljem, 2022) ***
Õnnepalu on palannut nuoruutensa Pariisiin kuukaudeksi. Hän asuu ystävänsä asunnossa kissanvahtina ja kirjoittaa päiväkirjaan havaintoja ja ajatuksia. Kirja on tärkeä ennen kaikkea kirjailijalle itselleen, mutta kyllä sieltä jäi minullekin vaikka kuinka paljon ajateltavaa. Samaistuminen paluusta nuoruuden Pariisiin tietenkin, mutta myös yksittäisiä asioita tuli merkittyä talteen:

Yhden unettoman yön jälkeistä ajattelua: Tiedemiehet ovat todistaneet, tämän luin Le Mondesta, pohjattomasta maailmanviisauden lähteestä, että uneton yö on hyvä depressiolääke. Ei, se oli vielä Timesissä, Englannissa.Mutta aivan kuin tällainen klinikka olisi ollut Pariisissa: klinikka, jossa potilaita pidetään väkisin hereillä (mielenkiintoisten puuhastelujen avulla, mutta kuitenkin väkisin). Ja sitten makuutetaan päivällä. Samoin seuraavana yönä. Pari nukkumatonta yötä ja masennus väistyy. Masennus ei ole muuta kuin uoman pohjalle unohtunut tietoisuuden virta. Sitä täytyy hämmentää, järkyttää. Säikäyttää syrjään totutulta reitiltä. s. 26

Huomio siitä, että Pariisissa ajetaan nyt enemmän pyörällä kuin aiemmin: Mutta kuten pariisilaisilla kaikki muuttuu eleganssin määritteeksi, niin myös polkupyörä. On hienostunutta tiedettä, kuka polkee minkinlaisella pyörällä. Yleissääntö on se, että pyörä voisi näyttää hieman vanhalta ja kuluneelta, kapeakuminen, jotakin seitsemänkymmentäluvun Tour de Francelta. Tai sitten nikkelilokasuojilla varustettu, hieman rämisevä. Tai sitten, mutta se on pikemminkin poikkeus, high tech ja todella kallis. s. 27

Tänään haluankin kirjoittaa sinulle  (sinulle? no, tietysti sinulle, kenelle sitten?) tämän kaupungin katoavista asioista. Elokuvateatterista jo kerroin. Pienestä kinosta, jossa kävi kummallisia ihmisiä katsomassa kummallisia elokuvia. Eräs katoavista asioista on vielä arabialaisten maustepuodit, épiceries. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten niitä oli vielä vaikka kuinka paljon, niiden pölyiset hedelmätiskit tukkivat kaikki kävelyreitit. s. 82

Uusi sana Le Monden viikonloppumakasiinista: sylvothérapie. Silvaterapia eli metsäterapia. Sisältö: metsässä käveleminen. Ei enempää eikä vähempää. Kaksituntinen annos vaikuttaa suunnilleen viikon. s. 87

Mutta illalla lähden elokuviin. ... Ensin on lehteiltävä Officielia. L'officiel des spéctacles. Nyt internetissä. Silloin se oli tietenkin sellainen julkaisu, varsin paksu vihkonen, ilmestyi varmaan tiistaisin, sisältäen tämän kaupungin kaikki näytelmät, elokuvat, teatterit, konsertit, museot, näyttelyt... Oli aina iso työ löytää sieltä filmi itselleen. Sitten oli etsittävä kaupungin kartasta teatterin osoite, jos siellä ei ollut käynyt aikaisemmin. Mennä sitten läpi iltaisen kaupungin. s. 131

Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa, 2011 *
Epätyypillinen kirjan koko, epätyypillistä tekstinkulkua ja epätyypillistä tapaa kirjoittaa. Hyvin erilaisista taustoista tulevien tyttöjen rakkaustarina suomalaisella maaseudulla vuonna 1986 Tsernobylin onnettomuuden aikaan. Nuorille tarkoitetussa kirjassa oli liikaa kikkailua minun makuuni.

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Les gens heureux lisent et boivent du café, 2015) ***
Dianella on kirjakahvila Pariisissa. Hän ei kuitenkaan pysty hoitamaan sitä, sillä hän suree miehensä ja tyttärensä kuolemaa. Surua on lähdettävä käsittelemään kauemmaksi. Diane lähtee Irlantiin, pieneen kylään Atlannin rannalle. Naapurissa asuu töykeä valokuvaaja Edward, mutta muuten kyläläiset ovat ihania. Vähän ennalta-arvattavaa, vaiko sittenkään?

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin (In five years, 2020) **+
Tämäkin hömppä oli ihan mukava lukea. Dannien enneuni ehkä oli vähän liikaa, vaikka tarina muuten rullasi ihan kivasti.

Catherine Isaac: Sekainen ihana elämämme (Messy Wonderful Us, 2019) **
Sukujuurien selvittelyä Italiassa. Mukava lukea, mutta käänteitä sen verran paljon, ettei jäänyt pitkäksi aikaa mieleen.

Valerie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta (Providence, 2008) ***
Viiden ihmisen tiet kohtaavat sattumalta Pariisissa. Kaiken laittaa liikkeelle Charlie, joka hyppää metron alle. Tästä syystä Marylou myöhästyy vuoden tärkeimmästä kokouksesta. Samaan aikaan Tom törmää pyörällään koiraa ulkoiluttavaan Prudenceen. Albert on jo valmiina sairaalassa, kun muut saapuvat sinne. Ja niin löytää yksi jos toinenkin uutta ajateltavaa ja suuntaa elämälleen.

Beth O'Leary: Kimppakämppä (The Flatshare, 2020) ****
Hömppäkirjojen parhaimmistoa. Lontoossa on kallista asua. Yötyötä saattokodissa tekevä Leon hakee kämppistä, joka asuisi asunnossa öisin. Hän itse kun tarvitsee asuntoa vain päivisin. Tiffy on juuri eronnut ja tarvitsee halpaa yösijaa. Leon ja Tiffy nukkuvat samassa sängyssä, mutta tapaavat toisensa vasta useamman kuukauden yhteiselon jälkeen. Tutustuminen tapahtuukin lähinnä ympäri kämppää jätetyillä viesteillä. Tarralappujen perusteella heillä synkkaa hyvin.

Petra Rautiainen: Meren muisti, 2022 **+
Rautiaisen toinen romaani sijoittuu Norjan Lappiin, jossa öljy-yhtiöt ja valaankalastajat työskentelevät samoilla merillä. Aapa palaa kotikyläänsä Ruijaan Amerikasta, jossa on öljy-yhtiön palveluksessa. Valastusonnettomuus Aapan lapsuudesta, äidin kohtalo, ämmin merkitys, meren merkitys, matkapäiväkirjat... Kirjaan on tungettu sen verran liikaa tavaraa, että se ei jää kokonaisena mieleen. Harmi, sillä yksittäisinä asioina toimivat hyvin.

Anu Kolmonen: Partisaanivalssi, 2022 **+
Vaikka kirja oli hyvä, sen unohti nopeasti. Siihen vaikutti ehkä rakenne, jossa jokainen kappale on eri henkilön näkökulmasta. Pohjois-Suomi on hyvin läsnä ja teksti sujuvaa. Harmi, että kokonaisuus ei toiminut niin hyvin.

Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit (Abschiedsfarben, 2022) ***
Jotensakin lakoninen ja tumma novellikokoelma erilaisista perheistä, pariskunnista, menneestä ja nykyisyydestä. Novellit toimivat hyvin yhteen. Kirjailijan tyyli, jossa näkyy vaikutteita hänen toisesta ammatistaan juristina, pysyy samana, totisena ja napakkana. Tunnelma vie omaan lapsuuteen ja vähän tunkkaisiin koteihin ja aikuisten seurustelun loppumisen odottamiseen,

Meillä oli hyvä keskustelu ja erosimme hyvillä mielin. Olihan se surullista, ero ystävästä on aina surullinen, silloinkin kun erotaan sovussa ja hyvillä mielin. Emme tapaa enää koskaan. Hän on kuollut. Mutta minä ajattelen meidän ystävyyttämme, niinkuin ajattelen lapsuuttani, ja vanhuudenpäiviäni valaisevat lapsuudenmuistot ja muistot meidän ystävyydestämme. s. 30

Clare Macintosh: Tummat vedet (The Last Party, 2022) ***+
Llyn Drych -järvi on puoliksi Englannin ja puoliksi Walesin puolella. Cwm Coedin kylä on järven eteläpäässä Walesin puolella ja Shoren vastarakennettu hienostohuvila-alue eteläpäässä, mutta Englannin puolella. Välit kyläläisten ja shorelaisten kesken eivät ole parhaat mahdolliset. Uutena vuotena Rhys Lloyd järjestä juhlat Shoren huvilallaan ja kutsuu sinne myös kyläläisiä. Juhlien jälkeen Rhysin ruumis löytyy järvestä. Kuolemaa selvittävät yhdessä kylän etsivä Ffion Morgan (Wales) ja Leo Brady (Englanti). Takaumien kautta mysteeri selviää. Tästä saisi hyvän elokuvan.

Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut, 2022 ****
Kirja jatkaa esikoisteoksen omaelämäkertaa. Isä on kuollut ja äiti pyörätuolissa. Sossut yrittävät saada tolkkua äidin kyvystä huolehtia lapsistaan. Joonatan on äidin poika, joka huolehtii äidin sängystä pyörätuoliin ja vessaan, isosisko hoitaa raha-asiat.

Kävin nostamassa äidin WC-pöntölle, mittasin aamulämmön, valmistin jalkaveden. Eteisen läpi rahjustaessaan äiti rullasi laskujen yli ja parkaisi, että hänellä ei aivotoiminta riitä näiden hoitamiseen.
    "Minä hoidan kaikki", esikoinen lohdutti. "Älä huolehdi mistään." s. 18

Sossuja varten äiti hommaa poikaystäväksi Markun, mutta Markku tuo vaan lisää rahanmenoa. Lopulta lapset pakkohuostaanotetaan ja sijoitetaan kesäksi äidin kaverin luo maalle. Myöhemmin matka jatkuu laitokseen, jonne sijoitetaan lasten lisäksi äiti. Sitten äiti sai häädön ja lapset muuttavat perhekotiin, jonka jääkappissa ruokaa riittää vielä seuraavaankin päivään. Perhekodista käytiin katsomassa palvelutalon moottorisängyssä makaavaa äitiä. Teksti on kertakaikkiaan surkuhupaisaa.

Ville Verkkapuro: Pete, 2022 ****+
Luin ensin Ville Verkkapurosta Hesarin kulttuurisivuilta. Kuvissa oli tavallisen näköinen, tatuoitu, kolmekymppinen mies, joka eli tyttöystävänsä kanssa vegaanista kulttuurielämää. Juttu oli jo vähän unohtunut, kun sain kirjan kirjastosta. Hesarin kirja-arvostelun mukaan esikoisteos on vaikuttava dokumenttiromaani, joka laajenee esseeksi humaanista päihde­politiikasta.Verkkapuro itse sanoo haastattelussa kantavansa white trash - geeniä. Mutta kyllä hänellä on tuon ominaisuuden lisäksi aika paljon muitakin puolia: kielellistä lahjakkuutta, musikaalisuutta, kyky huomioida ja olla tuomitsematta ympärillään olevia, halu selvittää omia taustoja, alavireisyyttä ja itsetuhoajatuksiakin. Kaiken tämän päälle päihteet, jotka ovat Verkkapuron omien sanojen mukaan tuoneet hänelle moninkertaisesti enemmän iloa kuin kurjuutta. Nuorena alkoholiin kuolleen isän pojan matka Pietarsaaresta Hesarin juttuun on luettavissa erinomaisesta kirjasta Pete.

Maria Mustranta: Äidin tehtävä, 2022 ***+
Laura ja 9-vuotias Pyry elävät kahdestaan. Pyryllä on vaikeuksia tunteiden hallinnassa ja sosiaaliset suhteet koulussa eivät onnistu.

Kun kävelin koulun sivurakennuksen taitse, näin Pyryn pihan perällä huitomassa huppariasuista miestä itsensä pituisella oksalla. Mies hypähteli kankeasti, oli riittävän ammattitaitoinen ymmärtämään, ettei kannattanut yrittää ottaa keppiä pois. Että joskus ampumisen esti parhaiten, kun salli aseen lataamisen. s. 8

Kun luokan uusi oppilas ja Rafael alkavat viettää yhä enemmän aikaa yhdessä, se on aluksi helpotus Lauralle. Rafaelin perhe on hyvin toimeentuleva, isä on poliitikko ja äiti paljon kotona. Aikuiset ovat valmiita tekemään mitä vain lasten puolesta. Henkilöhahmot on taitavasti luotu ja teksti kulkee vaivattomasti. Koko ajan mielessä pyörii, että jollekin tämä on totta.

Jem Calder: Palkitsemisjärjestelmä (Reward System, 2022) ***+
Taas hyvä ja erilainen kirja! Takakannessa: Palkitsemisjärjestelmä on kokoelma ajankohtaisia ja raikkaita tarinoita yksinäisyydestä ja rakkaudesta, sukupolvesta käännekohdassa Zoomin ja lockdownien verkossa. Päättelin tästä aivan väärin, että kyse on korona-ajan novellikokoelmasta. Tämä esikoisteos on paljon enemmän kuin kokoelma tekstejä. Ensinnäkin tekstit nivoutuvat yhteen, niissä on samoja henkilöitä ja tarina kulkee kronologisesti ajassa. Toisekseen eri teksteillä on omannäköinen tyyli: yhdessä pieniä, kuvaavasti otsikoituja paloja Julian elämänvaiheesta trendikkäässä ravintolassa, toisessa minä-kertoja kuvaa yhden illan bileitä omasta näkökulmastaan, kolmannessa nais- ja mieskäyttäjä tutustuvat älypuhelimelle rakennetun sovelluksen algoritmin kautta, neljännessä kuvataan yksityiskohtaisen pitkäpiimäisesti erään toimiston arkea ja viimeisessä Julia ja Nick puhuvat FaceTimessa kesken koronasulun. Jokainen osa on kirjoitettu omaan tyyliinsä. Kirjan luettuaan se tekee mieli selata uudelleen läpi.

Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena, 2022 ***+
Taiteen asiantuntijana huutokauppamaailmassa toiminut Johanna kuvaa elämänsä muutoskohdassa kirjoittamaansa teostaan näin:

Tämä ei ole tyylikirja tai opaskirja ranskalaisuuteen. Tämä ei myöskään ole päiväkirja tai muistelmateos. Luullakseni tämä on jotain sellaista, jota myös eräällä herra Hemingwaylla oli mielessään 1920-luvun Pariisissa, kun hän alkoi kirjata ylös mietteitään ja tapahtumia. s. 8.

Kirja on koottu kokoelma juuri niitä, mietteitä ja tapahtumia, kauniiden otsikoiden alle esim. Pariisi - Recréez-vous!, Kauneus - La beauté, l'élégance, la personnalité. Tasokasta luettavaa.

Kate Eberlen: Sinä vain (Only You, 2020) ***
Hömppäosastolta Roomaan sijoittuva romaani, jossa englantilaiset Letty ja Alf tapaavat italian kielikurssilla ja kiertävät iltaisin nähtävyyksiä yhdessä. Alf on ammatiltaan tanssija ja hänen kanssaan Lettyllä on turvallista. Mutta sitten tulee mutkia matkaan...

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu (Migrations, 2021) ***+
Best Seller- hyllystä löytynyt romaani Franny Stonesta, joka puhuu itsensä mukaan kalastusalukselle seuratakseen viimeistä tiiraparvea Grönlannista Antarktikselle. Dystooppista vivahdetta näin eläinmaailman osalta ainakin. Kalat lähes kalastettu loppuun, linnut kuolleet sukupuuttoon. Kalastusaluksen kapteeni Ennis haluaa löytää vielä viimeisen suuren kalaparven. Laivamatkalla on aikaa ajatella. Frannyn elämä tulee paloina tutuksi lukijalle. Aviomies Niall, jonka vuoksi tiirojen matka on Frannylle tärkeää, on biologi. Franny taas kulkijoiden sukua ja hänen on vaikeaa pysyä paikallaan. Nautin tarinasta ja merimatkasta.

Virginie Grimaldi: Kirkkaimmat tähdet (Il est grand temps de rallumer les étoiles, 2018) ***
Pokkari ranskalaisesta äidistä ja kahdesta tyttärestä, jotka hyppäävät asuntoautoon ja matkustavat Pohjoismaihin pakoon omaa elämäänsä ja etsimään toisiaan. Hyvinhän siinä käy :)

Ulla-Lena Lundberg: Liekinkantajat (Lyser och lågar, 2022) ***+
Tässä historiallisessa romaanissa aikajänne on aika pitkä: 1952-1920-luku. Kolme sukupolvea kokee ensin Vaasan palon, sitten Krimin sodan ja lopulta sisällissodan. Mieleen jäivät erityisesti Bettyn, Kajsan, Fiin ja Bittin pitkä jalkapatikka Vaasasta Helsinkiin, Olgan ja Robertin asettuminen Porvooseen ja tietysti Finnsin kansanopiston perustaminen ja sen ensimmäiset intohimoiset vuodet nuorine opiskelijoineen. Merkkasin sivulta 246 pätkän, jossa Olga ja Ida neuvovat Karinia, joka kokee luokkatoverit ilkeiksi:

Täytyy todistaa olevansa tarpeeksi vahva nousemaan ilkeyden yläpuolelle; silloin luokasta löytyy liittolaisia ja vähitellen ystäviä. "Täytyy yrittää itsekin", toistavat Ida ja Olga. Ei tarvitse kuin vastata puhuteltaessa kohteliaasti ja ystävällisesti. Niin se toimii: ihmisten on paljon helpompi elää yhdessä toistensa kanssa, jos jokainen vastaa kun häntä puhutellaan. Niin tehdään Finnsissä!

Rosie Walsh: Tuntematon rakkaani (The Love of My Life, 2022) ***+
Rosie Walshin toisen romaanin juoni on todella hienosti rakennettu. Emma ja Leo ovat aviopari. Leo kirjoittaa työkseen muistokirjoituksia, Emma on kuuluisa meribiologi. Kun Emma sairastuu vakavasti, Leo rakentaa hänestä muistokirjoituksen pohjaa. Taustoitusta tehdessään hän törmää yllättäviin asioihin Emman menneisyydessä. Kuka tämä on? Onko mikään totta?

Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö - The Loveliest Girl in the World, 2008 ****
Takakannesta: Kirja pohjautuu kymmenen lastenkodissa varttuneen tytön ja valokuvaaja Miina Savolaisen vuosikymmenen jatkuneeseen, palkittuun valokuvaprojektiin. Maailman ihanin tyttö on esimerkki voimauttavan valokuvan menetelmästä ja taiteen parantavasta voimasta. Tytöt kuvissa ovat Hytösen lastenkodista, jossa Savolainen teki vuodesta 1998 alkaen keikkatöitä. Sillä, että hän tunsi tytöt, oli suuri vaikutus kuvauksiin. Kirja on suuri, kaunis ja painava. 3/4 kirjasta on tyttöjen maagisia kuvia luonnon keskellä, 1/4 Savolaisen ajatuksia, muistoja ja teoreettista taustaa tekstinä. Lopun valokuva- ja tekstarikollaasit koskettivat myös. Niissä tulee esiin tyttöjen arkinen elämä ja kuulumiset.

Laura Honkasalo: Keski-ikäinen elämäni, 2022 **-
Laura Honkasalo tekee välitilinpäätöstä viisikymppisenä. Luin kirjan nopeasti ja vähän harppoen. En tiedä oliko kyseessä kolumnikokoelma vai vaan usean eri aiheen käsittely toisistaan irrallaan. Muutama sama kappale kahdessa paikassa häiritsi - miten ne olivatkin jääneet valmiiseen kirjaan näin hassusti. Henkilökohtaisemmat pätkät olivat kiinnostavimpia, mutta pääosa kirjasta oli tosiaan kolumnin omaista pohdintaa siitä, mitä oli ennen ja mitä on nyt. Ei tullut itselle uusia oivalluksia. Kirja on varmasti kuitenkin kirjoittajalle tärkeä.

Iida Rauma: Hävitys, 2022 **+

Finlandia-voittaja ja vuoden 2023 lukupiirin ensimmäinen kirja on melkoista tekstin vyöryä. Takakannessa sanotaan: Ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt. Ihminen on A, joka purkaa koulukiusaamiskokemuksiaan Kaarinan alakouluajoilta alkaen pahaa oloa täynnä olevina ryöpsähdyksinä. Kaupunki on Turku, jonka historiaa tulvii yhtä lailla ryöppyämällä sivukaupalla. Planeetan hävitys jää näiden kahden toisen teeman varjoon. Teemat vaihtelevat ja samalla tyyli. Tuntuu kuin kirjalla ei olisi alkua eikä loppua, vaan se olisi vain sattumanvarainen (mutta hyvin pitkä) pala vyörymää, jota lukee sivukaupalla hieman hämmentyneenä.

Turun historiaa luetellaan tarkasti kuin oltaisiin historian tutkijoiden bussiopastuksella kaupungin kaduilla:

Ira liikkui kuin unissakävelijä, ohi merenpinnan muinaisia korkeuksia ilmoittavien kylttien ja villiintyneiden pensaiden, ohi Carl Ludvig Engelin suunnitteleman tähtitornin, ohi toisen maailmansodan aikaisen ilmatorjuntatykin ja jugendtyylisen vesisäiliön pumppuhuoneen, pitkin kuollutta nurmea ja puiston laidan kujia. s. 49

Alakoulun musiikkiluokalla oppilaat eivät ole samanarvoisia ja A:sta tulee opettajan silmätikku:

Kynä pois kädestä! Anna-Maijalla oli tapana tiuskaista, kävellä hänen pulpettinsa luo kesken tunnin ja tempaista kynä häneltä. ... Kun A:lla ei ollut kynää kädessään, hän tunsi olonsa epämääräisen suojattomaksi, kynä piirsi hänen ja luokan väliin rajan, jonka sisäpuolella hän saattoi hengittää. Anna-Maija uhkasi soittaa A:n vanhemmille, jos A ei lakkaisi piirtämästä. A ei lakannut ja Anna-Maija soitti. A:n äiti selitti, ettei kyse ollut siitä, ettei A olisi kuunnellut tai keskittynyt, vaan että piirtäminen oli hänen tapansa kuunnella ja keskittyä, A:n äitikin oli ollut samanlainen, vihot ja luentolehtiöt täynnä kuvia. Jos A kerran teki tehtävänsä ja oppi enemmän kuin riittävästi, mikä saattoi olla ongelma? Anna-Maija ei luovuttanut vaan jatkoi hyökkäyksiä, ja viidennen luokan keväällä tämä järjesti äänestyksen. ... Ne viittaa, joita häiritsee! Kädet nousivat A:n ympärillä. s. 209-212.

A:n katkeruus on anteeksiantamatonta ja hänen fyysinen olotilansa heikko (paha närästys). Kun hän kohtaa vanhan luokkakaverinsa Iran, todellinen myllerrys alkaa. Kokemusten esikuvina toimivat Iida Rauman omat kokemukset. Tuntuu hurjalta kuinka tarkasti tapahtumista puhutaan. Epäselvyyksiä ei jää. A ei hyvyyttä kohtaa.

Lukukokemusta hämmensi Turun historian ja nähtävyyksien luetteleminen sekä kaikenkattava katkeruus, josta ei ole ulospääsyä. Kuinka tämän lukukokemuksen jälkeen voi ajatella, että suomalainen peruskoulu saa kuitenkin aikaan hyvää, vaikka sen sisälle mahtuu sekä huonosti voivia aikuisia että lapsia. Ja että siltä pahalta ei pidä sulkea silmiään, mutta että pitää myös nähdä se kaikki valo ja toivo ja kasvu, jota siellä joka päivä tapahtuu. Ja se, että on mahdollista antaa anteeksi. 

Tone Schunnesson: Päivät, päivät, päivät (Dagarna, dagarna, dagarna, 2020) ***
Vasta hetki sitten Bibs oli hyvin tienaava bloggaaja, joka sai kutsuja juhliin, tv-ohjelmiin ja hänen kanssaan haluttiin yhteiskuviin. Tältä ajalta on poikaystävä Baby ja ihana asunto Tukholmassa. Nyt Baby haluaa erota ja Bibs on vaarassa menettää asunnon. Josko vanhat hyvät ajat vielä toisivat rahaa Bibsille. Todella lennokasta tekstiä ja paljon käänteitä. Bibs ja Baby ovat kumpikin vähän sivussa kaidalta tieltä ja kaikenlaista sattuu. Bibsillä on paljon aikaa pohdiskella yksin ja yhdessä Babyn kanssa:

Ihmiset jotka eivät halua paljastaa mitä heidän ostamansa tavarat maksavat, ovat joko sitä mieltä että he ansaitsevat kalliita tavaroita enemmän kuin muut, tai sitten he ovat omasta mielestään ihmisiä jotka nauttivat suuremmassa määrin nauttimisesta ja että kukaan muu ei sitä voi ymmärtää. s. 40

Baby sanoi mielellään että minun pitäisi kasvaa aikuiseksi, vaikka olimme nähneet televisiosta että ihmisen kehitys pysähtyi siinä iässä kun hänestä tuli tunnettu. s. 195

Tove Ditlevsen: Aikuisuus (Gift, 1971) ***
Viimeinenkin osa ihmetyttää, kuinka Ditlevsen jo 1970-luvulla kirjoittaa autofiktiota kuin nykypäivän kirjailijat. Aikuisuus on suorasukaista kerrontaa Toven epäonnisista avioliitoista, erityisesti lääkäri Carlin kanssa, jonka Tovelle syöttämät ja piikittämät vahvat kipulääkkeet tekevät tästä nopeasti narkomaanin. Kirjoittaminen sujuu päihtyneenäkin, mutta moni muu asia menee huonosti. Kirjan takatekstistä: Omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trologian päätösosa, Aikuisuus, kuvaa päähenkilön kolmea rakkautta - miehiä, lääkkeitä ja kirjoittamista. 

Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat (La Straniera, 2019)**
Kovasti kehuttu romaani on voittanut palkintoja ja myynyt paljon. Sen tyyliä on verrattu mm. Rachel Cuskiin. Kirja pohjautuu Durastantin omaan taustaan: kuurot vanhemmat, jotka eivät opettaneet lapsilleen viittomakieltä, muutto New Yorkista italialaiseen pikku kylään ja sieltä myöhemmin Lontooseen. Äidillä ja isällä on suuri merkitys siinä, kuinka Claudia kokee oman paikkansa maailmassa. Kirja on osin totta, osin tarua ja suurelta osin pohdiskeleva, tieteellisenkin oloinen. Raskaampi lukea kuin Cusk minusta. Merkitsin ylös ajatuksen siitä, että hänen isänsä vain koki aikaisemmin ns. vammaisuuden kuin me muut:

Huolimatta laitteista ja apuvälineistä, joilla yritetään todistaa, ettei kuolemaa ole olemassa, melkein kaikki menettävät ajan myötä jonkin tärkeän kyvyn, olipa se sitten näkö, käsivarsi tai muisti. Kyvyttömyys tehdä jotakin mitä pitäisi osata tehdä, kyvyttömyys nähdä, kuulla, muistaa tai kävellä, ei ole niinkään poikkeus kuin kohtalo. s. 29

Susanna Hast: Ruumis/huoneet, 2022 **
Vuoden 2022 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja on Susanna Hastin esikoisteos. Kirjoittaja yrittää muistaa mitä tapahtui 1990-luvulla kotipaikkakunnalla. Pahoinpitelyä, raiskauksia. Paikkoja, jotka tuntuvat oikeilta, mutta mitä tapahtui, sitä hän ei muista. Taidokkaasti kirjoitettu vuosien yrityksistä muistaa tarkasti. Hidaslukuinen. Valitettevasti jäi kesken, kun piti palauttaa seuraavalle jonossa kirjastoon.

Enni Vanhatapio: Tyttöystävä, 2022 ***
Kevyen näköinen kansi, kevyen oloinen nimi, erikoisuutta henkivä takakannen teksti: Hauska ja melankolinen romaani kuvaa annettujen roolien ahtautta ja niistä irtautumisen vaikeutta ja tekee lähes kiusallisen tarkkoja huomioita ihmissuhteista. Ehkä molempia. Tyttöystävä on suomalainen, joka asuu Balkanilla paikallisen poikaystävänsä kanssa. Poikaystävä on oikeaa poikaystäväainesta, mutta tyttö epäröi, ei voi oikein hyvin, saa aikaan vesivahingon työpaikallaan turvakodissa, eroaa, jättää työnsä, asettuu asumaan Roen luo. Kyllä tämä oli syvällisempi kuin kevyt.

Sara Osman: Kaikki mikä jää sanomatta (Allt vi inte sa, 2021) ***
Tukholmalaisen asianajajan esikoisromaani, jossa kolmen erilaisen nuoren naisen ystävyys on jo muutenkin koetuksella. Kunnes juhannusjuhlien aikaan kaikki menee lopullisesti pilalle. Hyvä kirja, joka unohtui yllättävän nopeasti.

Satu Rämö: Talo maailman reunalla - vuosi Islannin maaseudulla ***
Satu on asunut Islannissa pitkään, perustanut perheen ja asuu miehensä ja kahden tyttärensä kanssa Reykjavikissa, josta he tekevät reissuja eri puolille Islantia säiden mukaan. Erään reissun jälkeen tulee mahdollisuus vuokrata talo keskeltä pientä kylää Länsivuonoilla. Sinne perhe muuttaa vuodeksi ja päätyy lopulta entisöimään taloa, josta on merinäköala. Vuoden aikana sataa paljon lunta, käydään uimaloissa, hiihtämässä ja retkillä, tehdään etätöitä ja eletään korona-aikaa. Satu kirjoittaa perheen ja kylän elämästä someajalle tyypillisesti ihmeen avoimesti. Kirja on hieno matkailumainos Islantiin. Asumaan se ei ainakaan minua houkuttele, maa tuntuu melko yksilökeskeiseltä. Vaikka vieraita ja tuttuja tavataankin, näyttää elämän sisällössä korostuvan omat nautinnot ja upeat kokemukset. 

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta (Je m'appelle Agneta, 2021) **+
Alunperin ruotsinkielisen, suomeksi käännetyn romaanin molempien nimi on ranskaksi. Romaanissa 49-vuotias Agneta jättää työnsä, puritaanisen miehensä (lintujen bongausta, avovesiuintia ja superterveellistä ravintoa) ja kotoa muuttaneet harvoin yhteyttä pitävät lapsensa ja muuttaa Ranskaan Provencen pikkukaupunkiin au pairiksi. Hoidettavana ei olekaan lapsia, vaan yksin entisöidyssä luostarissa asuva dementoitunut ruotsalainen herra, jonka elämässä on menoa ja meininkiä. Tämmöinen Agnetan oivallus hänen vielä asuessaan Ruotsissa tuli merkittyä ylös. Ja sittenhän Agneta mursikin totutut tavat ja hilppaisi Ranskaan.

On taas sunnuntai. Viikot tuntuvat puolen tunnin pituisilta, niin nopeasti ne kuluvat. Luin artikkelin siitä, miksi meistä tuntuu siltä. Se johtuu siitä, että aivomme tietävät tismalleen, mitä tulee tapahtumaan. ... Mitä vanhemmiksi tulemme ja mitä enemmän kokemusta saamme, sitä nopeammin aika kuluu. Sen sijaan lapsille kaikki on uutta, ja siksi kesä kesä tuntuu ikuisuudelta ja päivällinen vanhojen sukulaisten luona kokonaiselta ihmisiältä. s. 27

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa, 2022 **
Keski-ikäiset Lotta ja Riku menestyvät työssään ja lapsiperheen arki on kiireistä. Lotan vanhemmat Lapista tulevat aivan erilaisista ympyröistä lapsenvahdeksi. Isällä on paheneva reuma, rakas naapuri sairastuu. Hyppäävätkö Lotta ja Riku oravanpyörästä. Ihan kiva, sanoisin kirjasta. Vähän hajuton ja mauton.

Aino Louhi: Mielikuvitustyttö, 2019 ***+
Kaunis sarjakuvakirja, jossa yksi kuva on usein sivun kokoinen. Kuvien alla tarina kulkee erittäin osuvasti, lakonisen runolliseen tyyliin. Tarina kulkee läpi tytön lapsuuden ja nuoruuden, halki ystävyyksien ja erojen, pettymysten ja toivon. 

Toivon hiljaa mielessäni, että saari jää ikuisesti kelirikon saartamaksi jotta voisin elää loputtomasti tätä hetkeä, kun mikään ei ole vielä pilalla. s. 123

Riikka Pulkkinen: Lumo, 2022 ****
En melkein uskaltanut tarttua tähän kirjaan, kun luin Hesarin 11.10.22 arvostelun kirjasta. Jo pelkkä pääotsikko: Riikka Pulkkinen kirjoitti toistaiseksi vaikeimman romaaninsa. Ja alaotsikko: Riikka Pulkkinen onnistuu metafiktiivisessä romaanissaan, joka sysää ajattelemaan kerronnan valtaa. Siis mitä ihmettä? Kirjahan oli hyvinkin lähestyttävä. Päähenkilö Philippa Laakso löydetään kuolleena kotitalonsa pihalta. Takaumat ja poliisikuulustelupöytäkirjat vuorottelevat. Philippa ei ole niinkuin muut. Ystävät kertovat Philippan tarinaa ja Philippa kertoo ystävien tarinaa. Lukija tempautuu mukaan. 

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second Place, 2021) ****
Sisälieve kertoo, että tämä romaani on saanut inspiraationsa taidemesenaatti Mable Dodge Luhanin muistelmateoksesta Lorenzo in Taos, joka kertoo D. H. Lawrencen jännitteisestä vierailusta Luhanin residenssissä. Romaanissa naista on koskettanut taiteilijan L työt. Tuntuu kuin joku kerrankin ymmärtäisi häntä täydellisesti. Kokemus kulkee naisen mukana ja kun mahdollisuus yhtäkkiä tulee, hän kutsuu L:n työskentelemään rämeellä olevan talonsa vierasmajaan, jota he yhdessä asuinkumppani Tonyn kanssa kutsuvat Toiseksi paikaksi. Nainen kertoo tarinaansa Jeffers-nimiselle henkilölle. Tämä tuo tarinaan oman ulottuvuutensa. Nainen kaipaa tunnetta kosketuksesta sisimpäänsä, mutta L onkin epävakaa ja ailahtelevainen, koko järjestely tuottaa pettymyksen. Romaanin loppupuolella nainen kykenee jo analysoimaan tilannetta:

Ajattelin tätä tarinaa (, Jeffers), kun istuin sängyllä ja tuijotin sateeseen, ja ajattelin että Tony ja L olivat molemmat oikeassa mutta että Tonyn oikeassaoleminen oli surullisempaa, karumpaa ja pysyvämpää. Tony hyväksyi todellisuuden, näki oman paikkansa siinä ja piti itseään vastuullisena siitä: L taas vastusti todellisuutta ja yritti aina vapautua sen rajoituksista, mikä tarkoitti että hän ei uskonut olevansa vastuussa mistään. Ja minun kaipuuni saada osakseni silittelyä ja lohduttelua ja saada hyvitys tapahtuneista pahuuksista sijoittui näiden kahden väliin, ja sen vuoksi olin juossut Tonyn luota metsikköön. s. 182-183

Sarah Morgan: Lumihiutaleiden aika (Sleigh Bells in the Snow, 2013) ***
Oikein kiva romanttinen pokkari tuli luettua yhteen pötköön. Jackson on palannut Vermontiin pelastamaam perheen rapistuvaa talviurheilukeskusta. Avuksi hän pyytää menestyneen markkinoijan Kaylan, joka keskittyy vain työhön menneisyyden murheiden vuoksi. Senhän arvaa, mitä sitten tapahtuu. Mutta ei haittaa. 

Denise Rudberg, Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni (Inte riktigt enligt plan, 2014) **
Toinen romanttinen pokkari, ihan kiva :)

Enni Vanhatapio: Absentia, 2018 ***+
Vanhatapion esikoisromaani kertoo Aavasta, joka asuu Lontoossa vuonna 2016. Isosisko Kaisan entinen mies tulee Lontooseen lomalle ja tuo Aavan mieleen Suomen, ajan kymmenen vuotta aiemmin ja sitä ennen. Menneisyys tulee käsiteltyä rytinällä. Lopulta paluu kotiin on mahdollinen. Tykkäsin kirjasta, joka pysyi tukevasti hetkessä, vaikka menneet murheet tulvivat silmille.

Syksyn 2022 kirjat

Anna-Maria Eilittä: Kun olen poisssa, 2019 **+
Tarinaa kertoo 45-vuotias Ilona, joka on jäänyt auton alle ja kuollut. Hän lähtee seikkailemaan ruumishuoneelta katselemaan, miten läheisten elämä jatkuu hänen lähdettyään. Matka on terapeuttinen ja tuleekin mieleen, onko kirjan kirjoittaminen ollut jollain tapaa terapiaa tekijälle. Teksti tuntui jotenkin henkilökohtaiselta. Yllättävän vähän häiritsi yliluonnollinen tilanne kuolleen paluusta, mutta muuten kirjassa on jotenkin turhan paljon ilmaa. Teksti on sujuvaa ja mieleen painui esim. tämä ajatus sivulta 54:

Anna turvautuu sarkasmiin, sillä suru on hänelle vielä liian uusi tuttava. Hän ei tiedä, ettei se poistu raottamalla ulkoeteisen ovea. Suru odottaa kärsivällisesti, kunnes se kutsutaan kunnolla sisään.

Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren, 2019) ***-
Ruotsin paras rikosromaani vuodelta 2019 on hyvin rakennettu useampaan aikatasoon. 1970-luvulla löytyy ensimmäinen lattiaan naulattu nainen, seuraava 1980-luvulla. Murhien selvittely jatkuu 2010-luvulla. Uhrit ovat naisia, samoin rikostutkijat. Juuri kun ehti kiintyä yhden aikakauden ihmisiin ja tarinaan, hypättiin eteenpäin. Siitä miinus.

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä (La vita bugiarda degli adulti, 2019) ***+
12-vuotias Giovanna asuu opettajavanhempiensa kanssa Napolin korkeimmalla kohdalla. Perheessä luetaan paljon ja seurustellaan samankaltaisten kanssa. Vanhemmat keskustelevat politiikasta ystäväperheen kanssa ja lapset Giovanna, Ida ja Angela viihtyvät keskenään. Sukulaisia ei nähdä: äidin vanhemmat ovat kuolleet ja isän sukuun ei pidetä yhteyttä. Kun isä kerran toteaa Giovannan muistuttavan siskoaan Vittoriaa (eikä tämä ole hyvä asia), Giovanna haluaa ehdottomasti tavata tätinsä. Tädin kulmille rahvaan pariin pitää laskeutua mäeltä. Giovanna ihastuu heti tätiinsä, joka puhuu värikästä murretta, rakastaa edelleen kuollutta rakastajaansa ja jakaa arkeaan tämän vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Giovanna tutustuu myös heihin, hiljaiseen Toninoon, rehvakkaaseen Corradoon ja kuvankauniiseen Giulianaan. Giovanna ihastuu erityisesti Giulianan vähän vanhempaan poikaystävään Robertoon, joka puhuu karismaattisesti. Kun oman perheen ja ystäväperheen draama kaatuu päälle, Giovanna jättää opiskelut sikseen, jää luokalleen ja hengailee tädin kulmilla. Hyvää kuvausta täysin erilaisista sosioekonomisista ympyröistä henkilöiden kautta.

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (The Man Who Didn't Call, 2018) ***-

Toinen Viihde-osaston kirja perään. Ei niin mukaansatempaava kuin edellinen, mutta erikoiset käänteet saivat innostumaan. Lähtökohtaisesti kyseessä +30 Sarahin ja Eddien salamaihastuminen, yhteinen lomaviikko, ero ja puhelinsoitto, jota ei koskaan tullut. Kun Sarah ryhtyy selvittelemään miksi Eddie ei ota yhteyttä, löytyy yllättäviä yhteyksiä menneisyyteen. Pääasiassa ollaan maaseudulla Englannissa, osan aikaa Jenkeissäkin.

Mhairi McFarlane: Mitä jos en löydä sinua koskaan (If I Never Met You, 2020) ***+
Oikein mukava Viihde-osaston kirja, täysin ennalta-arvattava, mutta ei haitannut! Lakitoimistossa töissä oleva Laurie on seurustellut puolet elämästään (eli 18 vuotta) Danin kanssa. Ja sitten Dan jättää Laurien. Laurie ja Dan ovat töissä samassa työpaikassa ja siellä on myös naistenmiehenä mainetta saanut Jamie. Jamie ja Laurie juuttuvat hissiin ja keksivät siellä valeromanssin. Senhän sitten arvaa mitä valeromanssista seuraa...

Mari Kurkiniitty: Kamalan ihana elämä maalla, 2022 **
Takakannen perusteella tositarina ja päiväkirjamaisuutta tässäkin. Varmasti ihanan terapeuttinen prosessi kirjailijalle, lukija jäi vähän ulkopuoliseksi. Pariskunta osata maatilan ja ryhtyy ikuiseen remonttiin. Sitten tulee avioero ja nainen jää tilalle yksin.

Anneli Vehkoo: Se kesä Pariisissa, 2022 **-
Pariisissa asuvan toimittaja-kirjailijan kolmas kirja sijoittuu Pariisiin. 53-vuotias Sini ottaa avioeron jälkeen elämässään aikalisän Pariisissa. Päiväkirjamainen, lyhyin lausein kirjoitettu lyhyt romaani tuli luettua nopeasti, mutta vähän harppoen.

Amelie Nothomb: Le livre des soeurs, 2022 ***
"Les mots ont le pouvoir qu'on leur donne."

Ranskan lomalla pikkukaupungin Fnacissa ei ollutkaan Les meilleures ventes - hyllyä. Ystävällinen myyjä ehdotti tätä kirjaa ensimmäisenä ja olikin hyvä valinta, vaikka tein päätöksen lähinnä ison fontin ja runsaiden dialogien vuoksi. Kirjan siskosten vanhemmat ovat vastarakastuneita ja tämä jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä. Rakkautta ei himmennä ensimmäisen tyttären syntymä ja Tristane jääkin paljon yksin, kun äiti ja isä rakastavat erityisesti toisiaan. Tristanesta kasvaa "une petite fille terne - tylsä pieni tyttö", joka ei vedä kavereita puoleensa, mutta joka oppii menemään toisten luo ja menestyy erinomaisesti koulussa. Kun Laetitia syntyy, hänestä ja Tristanesta tulee erottamattomat. Tristane kasvattaa Laetitian, sillä äiti ja isä rakastavat edelleen eniten toisiaan. Merkityksellistä on kuinka siskot täyttävät toistensa tyhjää tilaa ja rakastavat toisiaan ehdoitta. Ranskankielisissä arvioinneissa kirja ei ole menestynyt, sen tyyliä pidetään yksinkertaisena ja lapsellisena. Ehkä siksi se oli minulle helppolukuinen :)

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa (The Vanishing Half, 2020) ***+

Kirjailija ja kirja ovat saaneet kehuja ja palkintoja Yhdysvalloissa, eikä suotta. Erinomainen tarina erikoisesta pikkukaupungista, jossa asuu vain hyvin vaaleaihoisia mustia. Tai itse asiassa tarina, joka kertoo kaksosista, Stellasta ja Desireestä, jotka karkaavat yhdessä kotoa 14.8.1954 ja joista toinen palaa kotikaupunkiin 14 vuotta myöhemmin käsi kädessä pikimustan pikkutytön kanssa. Kaksosten tiet erkanivat aikanaan ja kukaan ei kuullut heistä kummastakaan mitään. Pieni salapoliisityö ja suuri sattuma vievät kuitenkin Stellan jäljille. Stellan, joka elää valkoisena keskiluokkaisella asuinalueella. 

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin (People We Meet on Vacation, 2021) ***+
Oikein ihana rakkaustarina jenkkilästä. Luin tämän ensin pikku hiljaa alkuun ja sitten yhdessä yössä loppuun. Poppy pursuaa toimintaa ja rakastaa värikkäitä vaatteita, Alexilla on monta samanlaista paitaa ja harkitseva mieli. Nämä kaksi ystävystyvät yliopistolla ja myöhemmin viettävät joka kesä yhteisen ulkomaanloman, vaikka molemmilla on parisuhteita samaan aikaan toisaalla. Nyt edellisestä kerrasta on useampi vuosi ja Poppy haluaisi taas Alexin kanssa lomalle. Edellinen loma päättyi oudosti ja tämä vaivaa Poppyä. 

Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa (Folk med ångest, 2019) ***
Hulvaton rikosromaani onnettomasta ryöstäjästä, joka pakenee asuntonäyttöön ja tilanteesta muodostuu panttivankidraama, jossa ei tiedä kuka on auttaja ja kuka pakenija. Tässä yksi esimerkki kirjan tyylistä:

Totuus on tietenkin että jos ihmiset todella olisivat niin onnellisia kuin miltä he internetissä näyttävät, he eivät olisi niin helvetin paljon internetissä, koska kukaan ihminen jolla on oikein hyvä päivä ei käytä puolta siitä itsensä valokuvaamiseen. s. 71

Gustaf Skördeman: Geiger (Geiger, 2021) ***-
Mm. Varustamon käsikirjoittajan esikoisteos, jossa poliisin prostituutioryhmässä työskentelevä Sara Nowak ajautuu tutkimaan lapsuudestaan tutussa naapuriperheessä tapahtunutta murhaa. Perheen televisiosta eläkkeellä oleva isä löydetään ammuttuna kotoaan ja vaimo Angela on kadonnut. Murhan taustalta paljastuu kylmän sodan aikainen vakoojarinki ja Bromanien perheen salaisuudet paljastuvat yksitellen. Kieltämättä mielenkiintosia viitteitä vuosikymmenien takaisiin asioihin. 

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään (Försvararen, 2020) **
Poliisin kirjoittaman Ebba Tapper- sarjan aloitusteos. Ennustajan mukaan toinen kaksosista kuolee ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Jasmine ja Nicolas Moretti viettävät juhlapäivää yhdessä myös huumeita käyttäen. Aamulla Nicolas herää verinen ja kuollut sisko sylissään. Tapausta tutkii poliisista tauolle laitettu Ebba Tapper yhdessä kuuluisan puolustusasianajaja Angela Köhlerin kanssa. Kukaan ei ole vailla omia ongelmia. Luin, mutten ihan saanut otetta tästä tyylistä.

Andrea Camilleri: Veden muoto (La forma dell'acqua, 1994) **
Sisiliaan sijoittuvan Komisario Montalbanon tutkimuksista kertovan dekkarisarjan aloitusosa. Miljöö kiinnostava, henkilöhahmot samoin. Vähän liian brutaalia kuitenkin minun makuuni.

Bo Carpelan: Kesän varjot (Berg, 2005) ****
Lukupiirikirja, joka on jäänyt kirjaamatta. Lukupiiri suhtautui ristiriitaisesti kirjaan, minä pidin. Mattias Bergmark palaa vuosikymmenten jälkeen lapsuusmaisemiin ja muistoja nousee pintaan. Minusta kirjan harhaileva ja epätarkka tyyli sopi tähän hyvin, koska näinhän muistikin toimii. Tarina jäi kuitenkin tästä syystä monesta kohtaa auki, joka saattaa myös häiritä lukijaa. Tekstistä merkkasin monta kohtaa. Tämä ensimmäinen tuo mieleen omat lapsuuskesät ja kyvyn olla vaan ja tarkkailla ympäristöä. Toinen kuvaa riipaisevalla tavalla sitä, miten hoivakodin kaunis sijainti jää sänkypotilailta sivuun,

Aurinko oli alkanut tosissaan lämmittää. Isällä oli takki käsivarrella. Äiti varjosti silmiään kädellä, kääntyi ympäri: Mattias! On kuin yhä kuulisin hänen äänensä, kuulisin isän rykäisyt ja Jonaksen kiljahdukset ja näkisin kaiken mikä liikkui, pienimmätkin otukset: muurahaisten polun, sisiliskon joka vilahtaa ruohikossa, pilvien varjot jotka tyynesti vaeltavat yli peltojen, yli minun. Missä on se aika joka meidät erottaa. s. 11

Hoitokoti, jossa Jonas on viettänyt yksinäisen elämänsä kolmekymmentä viime vuotta aivan entisenlaisenaan, vain vuosi vuodelta hiljaisempana ja kumarampana, sijaitsee metsän keskellä. Sieltä avautuu avara maisema: siintäviä kukkuloita, pitkänomaisia laaksoja, puunlatvojen läpi siivilöityvää valoa. Kuka pysähtyy katselemaan sitä kaikkea? Kuka sänkypotilaista nousee, vapaana ja voimakkaana, menee avaamaan ikkunan, hengittää sisäänsä kesäkuun kirkasta ilmaa ja odottaa hetkeä jolloin siivet kantavat ja alkaa pakomatka, huimaava pakomatka? Häikäisevän valkoisina, hulmuavissa lakanoissaan he vihdoin lentävät tiehensä kuin lintujen varjot, pilvien varjot. Ja me katselemme heidän jälkeensä käsi silmiä varjostamassa. Että heillä olikin noin suuria unelmia, rohkeita fantasioita, väkevä kaipuu! Että noissa hauraissa piinatuissa ruumiissa olivat tallella kokonaisen elämän hetket, säkenöivinä ja hehkuvina kuin jalokivet tuhkan seassa! Että me emme huomanneet mitään! s.33

Tove Ditlevsen: Nuoruus (Ungdom, 1967) ***+
Edelleen ihmettelen, miten voi olla näin tämän hetken tyylin mukainen kirjasarja. Tällä kertaa eletään nuoruutta, jossa Tove muuttaa pois kotoa, saa rauhan kirjoittaa ja ensimmäiset runot julkaistua. Samalla hän viettää nuoruuttaan tanssipaikoilla, käy töissä konttorissa, seurustelee Akselin kanssa, eroaa, ihastuu toimittaja Viggo F. Molleriin ja käy kotona kuuntelemassa tätiään sairasvuoteella ja äitiään, joka paheksuu Toven muuttoa kotoa. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri (The Beekeeper of Aleppo, 2019) ***+
Kirja pohjautuu Christy Lefterin kokemuksiin vapaaehtoistyöntekijänä vastaanottokeskuskessa Ateenassa. Nuri ja Afra asuvat Aleppossa, Nurilla on mehiläistarha ja Afra on taidemaalari. Syyrian sisällissota pakottaa lopulta heidätkin jättämään maansa. Matka on raskas ja vaarallinen, lisäksi molempien mieltä painaa suru siitä, mitä tapahtui ennen lähtöä. Voiko elämä tämän kaiken jälkeen vielä jatkua ja voiko se jatkua yhdessä. Kaunis kirja kauheasta matkasta.

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (Vi for upp med mor, 2019) ****
Jana Kippo -trilogian toinen osa on tyyliltään selkeämpi, kuten päähenkilönsä. Jos oli tarkoituksella, niin tykkäsin. Nyt äiti on kuollut ja veli ajautuu mukaan uskonnolliseen yhteisöön äidin kotipaikkakunnalle. Jana ei tästä pidä ja jää asumaan samalla paikkakunnalla asuvan Jussin luo. Elämä Jussin kanssa on rauhaisempaa kuin Johnin kanssa aiemmin, mutta Janan sydämessä riehuu edelleen lapamato. Jussin sanoin:

Sinä annat mutta et suostu ottamaan. Se että kieltäytyy ottamasta vastaan on yhtä halveksittavaa kuin se ettei halua antaa. s. 290

Äidin tarina tuo Janalle ymmärrystä ja velikin päästää taas lähelle. Kunnes... 

Katri Merikallio: Tarja Halonen - Erään aktivistin tarina, 2020 ***
Perusteellinen kuvaus Tarja Halosen järjestöaktivismista tuntuu tässä maailman ajassa yllättävän kaukaiselta. Työväenliike, pasifismi, ay-liike, maalaiset Kalliossa, neuvoloiden synty, yhdistyksien synty (SPR, Suomen Mielenterveysseura, Marttaliitto, MLL, RAY, Invalidiliitto ja monet muut) ja juristi Tarja Halosen nuoruuden työpaikka SAK. Ja näiden jälkeen moni moni muu. Paljon tietoa, paljon vuosilukuja. Sivulta 160 löytyy tähänkin päivään sopivat sanat:

Demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava ja vähemmistöoikeudet huomioiva maa, jossa on vahva oikeuslaitos ja luotettava poliisi, joutuu vähemmän todennäköisesti konfliktiin. Kun yleinen vakaus maiden kesken lisääntyy, vahvistuu näin myös Suomen turvallisuus. Ja päinvastoin. Mitä useampaa maata johdetaan itsevaltaisesti, sen suurempi riski on, että maa päätyy ajan myötä konfliktiin - ja vetää muita maita siihen mukaan.

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen, 2022 **
Esikoisromaanin tyyli takatekstin mukaan on sosiaalialan dystopia. Mimi asuu kahden tyttärensä kanssa kasvien keskellä kerrostalossa ja häntä kuntouttaa itsekin väsynyt perhevalmentaja Olennaiset-perhevalmennuskeskuksesta. Kaksi kauhutarinaa kulkee rinnan: Miten kasvit ja luonto tunkeutuvat Mimin mieleen ja kotiin ja se, miten Mimin pää sitä kestää. Ihan hyvin koossapysyvä pieni romaani, mutta en saanut kuitenkaan ihan siitä otetta.

Jenni Pääskysaari: Mielen maantiede, 2021 ****
Kertakaikkiaan viihdyttävä romaani 1975-1991 vuosien Korsosta. Romaani perustuu omakohtaisiin kokemuksiin, mutta on "tarua ja totta, yhtymäkohdat todellisuuteen sekoitus sattumaa, sepitettä ja sumuisia muistikuvia". Koti on Ala-Kulomäessä eli Alakultsissa, mutta kaupat, kirjasto ja kiska pelottavammassa Yläkultsissa. Pihapiiristä löytyy kavereita keinupersikseen, ja lähellä on myös mummola, jossa ruokaa riittää. Reviiri laajenee iän myötä ja uusia kavereita tulee ja menee. En tiedä kumpi oli nautittavampaa, tutustuminen romaanin ihanaan päähenkilöön vai vaipuminen nostalgian syövereihin.

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema, 2021 ***
Esseekokoelma, jonka välistä pilkistää lukemisen jälkeen kuusi tarralappua. Kirjassa oli paljon kiinnostavia ajatuskulkuja, vaikka osa pitkistä kirjallisuusviitauksista tuli harpottua vähän nopeammin. Ensimmäinen osa, Tie, on kolmesta ehkä teoreettisin. Silvia kirjoittaa Sisiliassa ja viittauksia on paljon. Tarralappu on sivulla 84:

Kun luemme teosta menneisyydestä, joudumme väistämättä lukemaan teoista ja arvoista, jotka eivät vastaa nykyistä maailmankuvaamme. Lukija ei voi vaatia, että jokin kirja on 60 vuotta aikaansa edellä.... Jos kuitenkin päätämme tuomita klassikot taantumuksellisina, niin kuin muodikasta on, se on tehtävä tietoisena siitä, että meilläkin on, Rebecca Solnitin sanoin, "sokeita pisteitä, joista myöhemmät sukupolvet voivat halutessaan tuomita meidät".

Toisessa osassa, Totuus, analyysin välineenä on Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo, osassa kirjoitetaan myös kirjeitä Teheranista kotona odottavalle puolisolle. Tarralappuja on kolme, niistä yksi sivulla 109 ja se kuvaa omaakin suhtautumistani ravintolasyömiseen:

Kavahdan ravintolakulttuurin S-ketjuuntumista, mutten jaksa myöskään fine dining -ravintoloiden käsikirjoitettua elämyssössötystä - minulle on samantekevää, minkä metsän puusta annoksen kaarna on käyty rouhimassa.

Kolmannessa osassa, Kuolema, siteerataan Leonard Cohenia, muistetaan veljeä ja kärsitään suolistovaivoista. Toinen tarralapuista on sivulla 176:

Söin leivosta ja nielin itkua.Villiintyneet köynnökset kiipeilivät pitkin murenevia hautakiviä, ja mieleeni tulivat Berliinin juutalaismuseon vitriinit: holokaustin uhrien astiat, kirjat, hopeakammat... Mietin kuinka erilaista on elää tässä ajassa, jossa ihmisen elinkaari on pidempi kuin heidän omistamiensa esineiden.

Koko Hubara: Bechi, 2021 ***
Kertomus tyttärestä ja kertomus äidistä lomittelevat. Äiti on kirjailija Shoshana Ayin. ja tytär on opiskelija Bechi. Se, miksi tytär on vähän rikki ja äiti vähän enemmän rikki, tulee pikku hiljaa ilmi kun tarinat etenevät.  Shoshana asui yksin kibbutsilla, kun tapasi suomalaisen Hannun ja muutti tämän kanssa Suomeen. Shoshana opetteli suomen kielen ja kävi töissä hoitoalalla, kun hän yhtäkkiä halusi lapsen. Bechi muistaa lapsuudestaan äidin, joka oli koko ajan vierellä. Enemmän kertomus äidistä ja tyttärestä, mutta myös kertomus siitä, mistä tulemme. 

Kesän 2022 kirjat

Kim Thúy: Em - Rakasta (Em, 2020) ****
Thúyn kolmas pieni romaani on jopa edeltäjiään hienompi. Romaani koostuu muutaman sivun kokonaisuuksista, jotka on nimetty henkilöiden ja paikkojen mukaan (esim. Lastenhoitaja ja Tâm My Laissa, Louis ja Emma-Jade Saigonissa) ja matkaa tehdään Vietnamin sodasta pakoon Kanadan vietnamilaisten yhteisöihin. Vietnamin sodan kuvaukset ovat karmivaa luettavaa, jota Kanadassa tapahtuvat katkelmat onneksi keventävät. Periaatteessa kirjan punaisena lankana kulkee samat henkilöt sukupolvesta toiseen, mutta itsellä ne menivät iloisesti sekaisin. Teksti on samaan aikaan kuvailevaa ja samaan aikaan selkeän toteavaa. Esim. s. 13

Kun Alexandre huomasi, että läheisiin metsiin ruiskutettu agent orange - kasvimyrkky oli tappanut neljänneksen hänen viljelmänsä puista ja että vastarintaliikkeen kommunistisissitolivat murhanneet yöllä hänen työnjohtajansa puukottamalla tätä kaulaan, hän alkoi ulvoa.

Rosa Liksom: Hytti nro 6, 2011 **
Tämä tarttui myös mukaan kirjaston pokkarihyllystä, mutta lukeminen kesti kauemmin kuin kevyemmillä kirjoilla. Nuori tyttö matkaa läpi Siperian junassa matkaseuranaan karski venäläinen mies. Kirja koostuu näiden kahden keskusteluista ja ohikiitävien maisemien kuvailusta. Ensimmäinen miellytti, jälkimmäinen ei, lähinnä liiallisen adjektiivien käytön vuoksi. Tässä esimerkki sivulta 80:

Tienpientareella lojui mätääntyneitä pellavalyhteitä, puhkiruostuneita sinkkiämpäreitä, katkenneita aisoja, kivettyneitä apulantasäkkejä, repeytyneitä tuohivirsuja ja rääsykasoja, vinoon vinksahtaneita, kuuran kuvioimia aitoja, tajuttomia juoppoja, joiden päälle kulkukoirat kuseskelivat.

Lucy Caldwell: Intimacies, 2021 **
Vähän liian vaativa novellikokoelma luettavaksi englanniksi. Suurimman osan tekstistä kyllä luin, mutta enemmän tuli treenattua englantia kuin ajateltua syvällisiä.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982) ***
Pulitzer-palkittu klassikkoromaani mustan naisen elämästä, näin kerrotaan tämän pokkarin takakannessa. Tapahtumapaikkana Georgia ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Isä raiskaa sisaruksista vanhemman, Celian ja tämä synnyttää kaksi lasta, jotka isä vie pois. Myöhemmin Celia naitetaan naapurinisännälle, pikkusisko Nettie taas lähtee palvelijana kristityn perheen mukana afrikkalaiseen pieneen kylään lähetystyöhön. Siskokset eivät tiedä toistensa elämästä vuosikymmeniin. Celia kirjoittaa kirjeitä Jumalalle ja tutustuu Sugar Averyyn, kuuluisaan laulajaan. Pikkuhiljaa sekä mustat että naiset alkavat saada lisää tilaa.

Karin Smirnoff: Lähden veljen luo (Jag for ner till bror, 2018) ****
Entisen toimittajan esikoisteos aloittaa trilogian 36-vuotiaasta Jana Kipposta, joka palaa lapsuuskotiinsa alkoholistiveljensä luo. Muistoja karusta lapsuudesta on joka puolella. Eskilbrännströmillä asuva john vetää puoleensa. John käsittelee menneisyyttä maalaamalla tauluja, Jana tekemällä savihahmoja. Kotihoidossa Jana pääsee näkemään tuttuja ihmisiä elämän kolhimina. Ihmiset ovat pahoja ja hyviä yhtä aikaa. Puuttuvat pilkut ja pienellä yhteenkirjoitetut nimet lisäävät tunnetta Janan päänsisäisestä raskaudesta. Tyylistä esim. sivulta 192 lavatansseista

Yhtä seinustaa kansoittivat kuviolliset tunikat joita vilkuili vastakkaiselle seinustalle asettunut suorien housujen rivistö. ... Jäljellä olivat enää hikikämmeniset seinäkukkaset. ... Viiletin kuin vanttuu miehen lujassa otteessa jota edes hikoilevat kämmeneni eivät kyenneet pehmentämään.

Nina Lykke: Kohonnut riski (Full spredning, 2019) ***
Lykken toinen romaani on palkittiin Norjan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla Bragella. Lykken tyyliä kuvaillaan takakannessa osuvasti: "Kukaan ei kuvaa valkoisen keskiluokan sietämätöntä keveyttä paremmin kuin Nina Lykke." Itseeni upposi lääkäripäähenkilön musta huumori potilaistaan ehkä enemmän kuin tarina hänen avioliitostaan ja uskottomuudestaan. 

Kukaan ei tunne kansan pohjavirettä paremmin kuin omalääkäri. Minä olen kokenut kaiken, gluteenittoman, laktoosittoman, sokerittoman, kaikki ne netti- ja lehtiotsikot jotka saavat terveet ihmiset uskomaan, että kaikki järjestyy jos he lakkaavat syömästä leipää tai juustoa. ... He haluavat ostaa netistä tietynlaista mehua tai vihreää jauhetta, tai he haluavat diagnoosin jostakin allergiasta tai ruokaintoleranssista, jotta voivat sittenkin jatkaa entiseen malliin, jos vain juovat sitä mehua tai syövät sitä jauhetta tai jättävät pois jonkin keskeisen ruoka-aineen tai pysyvät loitolla turkiseläimistä. 
    He eivät halua kuunnella, kun sanon, että heidän täytyy hidastaa tahtia, olla tyytyväisiä, syödä monipuolisesti ja liikkua, tässä järjestyksessä. s. 9-10.

Sarah Haywood: Kaktus (The Cactus, 2018) **

Englantilaisen kirjailijan ja juristin esikoisromaani kertoo Susanista, joka pitää järjestyksestä. Sitten tulee yllätysraskaus ja perintöriidat ja on pakko relata. Kevyttä kesälukemista.

Tove Ditlevsen: Lapsuus (Barndom, 1967) ***+
Kööpenhamina-trilogia on aikakauteensa nähden nykyaikaista autofiktiota. Ensimmäisessa osassa keskitytään lapsuuteen Vesterbron työläiskaupunginosassa. Kotona ei juteltu syvällisiä, vaan mielessä ja sydämessä kiemurtavat sanat piti pitää omana tietonaan. Kun veli Edvin toi kotiin tyttöystävä Solvejg'n, äiti ei tiennyt miten olisi pitänyt olla:

Hän (Solvejg) ei huomannut miten vaitonaisia me olimme vaan puhui itse iloisesti ja itsevarmasti, ikään kuin olisi tottunut antamaan käskyjä. Hän puhui työstään, vanhemmistaan, Edvinistä ja siitä, miten iloinen hän oli ollessaan vihdoin Edvinin kotona. Äitini näytti entistä tuikeammalta ja neuloi kuin viimeistä päivää. Lopulta Solvejg huomasi sen sittenkin ja sanoi: Eikö ole merkillistä! Kun Edvin ja minä menemme naimisiin, teistä tulee minulle anoppi. Hän nauroi sydämellisesti ja aivan yksin, ja yhtäkkiä äitini purskahti itkuun. Se oli äärettömän kiusallista, eikä kukaan tiennyt mitä meidän pitäisi tehdä. s. 114

Beth O'Leary: The Switch ***
Kevyttä kesälukemista englanniksi. Leena on joutunut sapattivapaalle töistä ja pakenee maalle isoäidin Eileenin luo. Koska Eileen kaipaa meininkiä, niin hän muuttaa Leenan Lontoon kimppakämppään. Eileen organisoi Leenan kerrostaloon yhteistilan yksinäisille senioreille ja Leena ottaa hoitaakseen isoäidin roolin pikkukylän organisaattorina. 

David Grossman: Kun Nina sai tietää (Itti ha-hayyim mesahek harbe, 2019) ***+
Kolmen naisen tarina eri aikatasoissa ja eri kulmista kirjoitettuna. Erikoisuutena kappaleet elokuvan käsikirjoituksesta, jota nuorin naisista tekee vanhimmasta. Isoäiti Vera on aikoinaan Jugoslaviasta Israeliin muuttanut varakkaan juutalaisperheen tytär, Nina hänen tyttärensä ja Gili Ninan tytär. Vera on lujatahtoinen, kibbutsilla arvostettu johtohahmo, Nina levottomien vuosikymmenten jälkeen Norjan pikkukylään asettunut erakko ja Gili omaa taustaansa pohtiva taiteilija. Naiset ja Gilin isä Rafael tekevät yhteisen matkan nykyisen Kroatian rannikolla sijaitsevalle entiselle vankilasaarelle Goli Otokille. Matkalla kuvataan elokuvaa, joka kertoisi Veran tarinan. Veran tarina alkaa Jugoslaviasta, jossa hän rakastuu serbialaiseen kristittyyn Milosiin. Heillä on pieni tytär Nina, kun Jugoslaviassa alkavat ns. stanilistien puhdistukset. Milos joutuu vankilaan ja Vera Goli Otokille. Nina on kuusivuotias ja joutuu eroon vanhemmistaan. Tästä alkaa tapahtumat, jotka aiheuttavat ylisukupolvista traumaa ja jotka selviävät matkan aikana. Kun kirjan rakenne alkaa tulla tutuksi, tarina vie mennessään.

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka, 2021 **
Hyvää mustaa huumoria. Irina, Leea ja Kirsi ovat olleet ystäviä pitkään. Irinan poika Tatu lähtee armeijaan ja Irina jää yksin. Kirsi rakastaa meikkejä ja meininkiä ja hänellä on narsistimies. Leea toipuu aivoinfarktista. Yksi heistä päätyy tutkintavankeuteen.

Miika Nousiainen: Pintaremontti, 2020 **
Sami etsii puolisoa,  äiti löytää Samin kaverin Pesosen, Suvin isä on poliisi ja Sami siivoaa moottoripyöräjengille. Sulavaa luettavaa, mutta tarina ei osunut.

Maija Kauhanen: Eliitti, 2019 **
Inkku ja Karla hakeutuvat kehyskunnasta Helsingin Eliittilukioon ja tapaavat siellä omanlaisensa Ilmon. Tämä on vielä selkeää, mutta sitten tarina hajoaa omaan makuuni sekavaksi. Teemoina ainakin kiusaaminen, ystävyys ja oman suunnan löytäminen.

Salla Thorne: Totista leikkiä (The Hating Game, 2021) ***
Oodin pokkarihyllystä. Oikein ihana chick lit kustantamossa työskentelevistä Lucystä ja Joshuasta, jotka vihaavat toisiaan. Ennalta voi arvata, mitä sitten tapahtuu, mutta se ei haittaa ollenkaan.

Marian Keyes: Enkelit (Angels, 2002) **
Samasta pokkarihyllystä. Maggie eroaa ja lähtee ystävänsä luokse Los Angelesiin. Tässä ennalta-arvattavuus häiritsee. Muutenkaan Los Angelesin filmiteollisuus eikä ulkonäkökeskeisyys kiinnostanut. 

Kevään 2022 kirjat

Camilla Läckberg: Hopeasiivet (Vingar av Silver, 2020) **
Fayen tarina jatkuu. Menestyksen tiellä on uusia haasteita. Omaan makuun vähän liian kovaa tarinaa.

Maisku Myllymäki: Holly, 2021 **
Myllymäen esikoisteoksessa luontotoimittaja Eva matkaa kuuluisan näyttelijän Hollyn asuttamalle saarelle etsimään harvinaista lintua. Linnun sijaan Eva seuraakin yhä lähempää Hollyn elämää. Teemana muutokset ihmisessä. 

Jonas T. Bengtsson: SUS (Sus, 2017) ***
Tanskassa taas, tällä kertaa päähenkilönä parikymppinen Sus. Sus asuu huonomaineisissa kerrostaloissa ja pyrkii elämään kaidalla tiellä, vaikka hänellä on kosto mielessään. Rahan tarpeessaan Sus kuitenkin ajautuu myymään huumeita koululaisille. Tässä yksi katkelma kirjasta:
Sus sytyttää jointin. Hän on aika tyytyväinen tulokseen ja ojentaa jointin pojalle. Tämä vetää syvät henkoset, olisi ehkä pitänyt varoittaa häntä ensin.

Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi (toim.): Lapset, nuoret ja älylaitteet - Taiten tasapainoon, 2019 ***
Tätä kirjaa suositeltiin jossain ja halusin saada tukea omille, aika tiukoille käsityksille älylaitteista. Kyllähän sieltä tukea löytyi ja ohjeitakin, mutta kirja piti palautata ennen kuin ehdin laittaa niitä ylös.

Deborah Levy: Elämisen hinta (The Cost of Living, 2018) ***
Tämä pieni kirja on Levyn omaelämäkerrallisen trilogian toinen osa. Kirja osuu aikakauteen, jossa Levy menettään äitinsä, eroaa miehestään ja päästää tyttärensä maailmalle. Kirjassa on paljon pohdintaa siitä, millaista on olla vapaa nainen. Esimerkiksi näin:

Kun kiskoo tapettia irti tarunhohtoisesta Perheen Kodista, jossa miehen ja lasten mukavuus ja onni on pantu etusijalle, seinäpaperin takaa löytää kiitosta ja rakkautta vaille jääneen, uupuneen ja laiminlyödyn naisen. s. 20

Kyllä,... olin myös täysin samaa mieltä Kierkegaardin kanssa: "Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitäon elettävä eteenpäin." s. 85-86.

Tunsin monta ilmeisen vahvaa naista, jotka olivat luoneet kodin kaikkia muita varten mutteivät itse tunteneet oloaan mukavaksi perheensä kodissa. He olivat mieluummin toimistolla tai missa tahansa he sitten työskentelivätkin, koska siellä he eivät olleet vain vaimon asemassa. s. 88

Välillä hän pohtii ystäviensä elämää. Tässä ystävättären miestä, joka ei koskaan katsonut vaimoaan.

Ehkä mies halusi viestittää naiselle halveksuntaansa: jos katson sinuun, luulet pian olevasi minulle olemassa. Tai: jos katson sinuun, näet että rakastan sinua, enkä halua antaa sinulle sellaista vaikutelmaa. Tai: kun en koskaan katso sinua, viestitän etten halua sinunkaan katsovan minua. Jos katsot minua liian läheltä, huomaat, että tunnen olevani säälittävä, häpeällinen ja avuton. s. 90

Joel Haahtela: Adèlen kysymys 2019 ***
Yhtä kaunista tekstiä kuin Hengittämisen taito, mutta pienempi teos. Tällä kertaa ollaan eteläranskalaisessa luostarissa, jonne suomalainen mies on lähtenyt etsimään hengen valoa. Hänen ystävänsä löysi samaisesta luostarista aikoinaan elämälleen tarkoitusta ja paikka alkoi kiehtoa miestä. Luostarin alueella tapahtui ihme 1000-luvulla. Nuori Adèle tippui kallionjyrkänteeltä ja säilyi vahingoittumattomana. Tapauksen jälkeen hän teki ihmeitä ja hänet julistetiin pyhimykseksi. Mies tutkii asiaan liittyviä vanhoja tekstejä ja osallistuu luostarin arkeen. Samaan aikaan mielessä on Suomessa oleva puoliso Vuokko. Vuokon ajatteleminen ja kylällä asuvaan Yvonneen tutustuminen tuntuvat pitävät miehen liikaa kiinni maanpäällisessä elämässä. Tämän ajatuksen laitoinkin siitä ylös:

Sammutan kynttilän ja makaan vielä hetken pimeässä. Muistan kuinka Vuokko joskus sanoi, että minä olin usein kuin kaksi ihmistä, jotka eivät löytäneet toisiaan. Toinen teki kaiken niinkuin piti, mutta toinen pysyi täysin kateissa. Enkä minä koskaan päästänyt kahta samaan huoneeseen, vaan vartioin visusti ovea niiden välissä. Eikä hän kateissa olevaa pelännyt, vaan sitä joka teki kaiken niin kuin piti, päivästä toiseen, säntillisesti. Kuin elämä olisi ollut pelkkä algoritmi, joka kerran päättyy viimeiseen vaiheeseen. Mutta hän ei halunnut itse olla algoritmi, vaan elävä ja hengittävä nainen. s. 47

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja (The French Photographer, 2019) ***-
Historiaa ja romantiikkaa sopivassa suhteessa kahdessa aikatasossa. Mennyt aika toimi paremmin, niin kuin yleensäkin. Silloin oltiin vuodessa 1942 ja Voguen entinen malli Jessica May lähtee kirjeenvaihtajaksi Eurooppaansodan keskelle. Ensimmäinen kohde on Italia, jossa Jessica on keskellä kenttäsairaalan kauheuksia. Romanssi syttyy laskuvarjojääkäri Dan Hallworthin kanssa vähän vahingossa. Sota naisen näkökulmasta on mielenkiintoinen. Takaumia katsellaan vuoden 2005 Ranskasta, jonne australialainen taidekuriisi D'Arcy Hallworth on saanut kutsun salaperäiseltä valokuvaajalta. Tämä osuus on enemmän hömppää. Nappasin sieltä kuitenkin tällaisen kohdan talteen:

Samassa hän oivalsi, mitä Balzac oli tarkoittanut sanoessaan, että ihmisen persoona rakentuu hengen kerroksista, jotka karsiutuvat pois joka kerta, kun hänestä otetaan valokuva. Jessin D'Arcystä ottamat valokuvat olivat karsineet pitkälti pois sen, mitä D'Arcy oli kuvitellut olevansa, ja se kaikki oli ollut tarpeetonta. s. 462

Jonas T. Bengtsson: Olipa kerran (Et eventyr, 2011) ***
Varasin samantien Ehdonalaisen jälkeen aiemmatkin Bengtssonin kirjat. Tämä on niistä ensimmäisenä suomennettu. Tykkäsin myös tästä. Ensimmäinen puolisko kirjasta oli erityisen hieno. Siinä kertojapäähenkilö Peter on 6-vuotias. Ajassa ollaan 80-luvulla ja Peter ja isä asuvat kahdestaan. Isä tekee pimeänä erilaisia hanttihommia ja Peter kulkee välillä töissä mukana, usein piirustusvälineet mukana. Aika ajoin isän työt loppuvat ja he muuttavat. Kasvoiltaan sairaan vanhan rouvan villiintyneen puutarhan ruotiminen on yksi parhaista työpaikoista. Peter tulee kouluikään, mutta isä ei laita häntä kouluun, vaan opettaa itse. Isä on selvästi lukenut mies, joka on jostain syystä ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Loppuosassa kirjaa Peter yrittää saada selville isänsä kohtaloa.

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti (The Man Who Died Twice, 2021) ***
Brittiläisen koomikon ja juontajan toinen romaani. Esikoisromaani Torstain murhakerho on ollut kaikkien aikojen nopeimmin myynyt esikoisrikosromaani. Kirjan takaliepeessä kirjoja kuvataan hyvänmielen dekkareiksi. Sellainen tämä kirja todella oli. Murhamysteeri, jota selvittävät seniorit Joyce, Ibrahim ja Ron johtajanaan eläköitynyt salaisen palvelun agentti Elizabeth. Elizabethin aiempi mies on sotkeutunut timanttien katoamiseen ja antaa Elizabethille kirjeessä vihjeitä. Ihmisten päitä ammutaan tohjoksi ja samaan aikaan puolustetaan Ibrahimia, joka on loukkaantunut pahoinpitelyssä. Samaan aikaan päätöntä menoa ja laadukasta viihdettä. Elizabethilta vielä tämmöinen viisaus tuli merkittyä lukiessa ylös:

"Jotkut ihmiset, joita elämässä kohtaa, ovat sääennustajia, kun taas toiset ovat itse sää." ... "Meillä sääennustajilla, meillä on aina sormi ilmassa, koska haluamme tunnustella mistä päin tuulee. Me emme pidä yllätyksistä." "Te taas olette itse sää. Te liikutte oman mielenne mukaan ja toimitte tunteidenne pohjalta. Teette asioita kuhnailematta ja huolehtimatta liikoja." Sitten hän kertoo tarinan siitä, kun oli miehensä Stephenin kanssa Venetsiassa. Stephen oli ehdottanut, että vietetääm koko viikonloppu ilman matkaoppaita, harhaillaan vain ja eksytään. Tutkitaan, millaista taikaa seuraavan kadunkulman takaa löytyy. Elizabethin mielestä se on "äärimmäisen tehotonta toimintaa". Niinpä Elizabeth opettelee kaikki tärkeät kohteet matkaoppaista etukäteen ja paikan päällä he harhailevat sinne tänne osuen "sattumalta" hienoihin paikkoihin. "Matka oli täydellinen, ja Stephenin mielestä koko viikonloppu oli yhtä taianomaista sattumaa. Se taas johtuu siitä, että hän on sää ja minä olen sääennustaja. Hän uskoo kohtaloon, kun taas minä olen kohtalo", Elizabeth toteaa ja sanoo lopuksi: "Jokaisessa suhteessa olisi hyvä olla yksi kumpaakin lajia." s. 198-201

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema (The Death of Vivek Oji, 2020) ****
Vivek Ojin kuolema on tiedossa jo kirjan nimen perusteella, mutta se ei haittaa lainkaan kun kuolemaa aletaan taustoittamaan. Vivek on parikymppinen nuori, joka on palannut kotiin isän ja äidin luo kesken opintojen lepuuttamaan hermojaan. Lapsuudenystävät Somto ja Olunne saavat hänet virkistymään ja nuoret viettävät paljon aikaa yhdessä ystävänsä Jujun ja Vivekin serkun Ositan kanssa. Erityisesti Vivek ja Juju tuntevat isosti ja tulevat lukijaa lähelle. Lukija saa vihjeitä siitä, mitä on tapahtunut ja on aina askeleen edellä kirjan henkilöitä. Hienosti rakennettu tarina identiteettiään hakevista nuorista, jossa Nigeria näyttäytyy valitettevan konservatiivisena.

Jonas T. Bengtsson: Ehdonalainen (Fra blokken, 2020) ***+
Takakannen mukaan hyytävä psykologinen trilleri ystävyyden hinnasta. No, ehkei ihan hyytävä, mutta erinomainen trilleri joka tapauksessa. Kolme Kööpenhaminan pahamaineisen lähiön tornitaloissa varttunutta poikaa on kasvanut aikuisiksi kukin tahoilleen. Danny pääsee kirjan alussa vankilasta, Christian työskentelee poliisina, mutta hammaslääkäriksi opiskeleva Malik on kadonnut. Danny ryhtyy etsimään Malikia ja saa apua myös Christianilta. Vuorotellen kukin on lukujen kertojana ja vyyhti kiertyy vähitellen auki. 

Leïla Slimani: Toisten maa (Le pays des autres, 2020) **+
II maailmansodassa Ranskan puolella taistellut marokkolainen Amine ja ranskalainen Mathilde rakastuvat sodan jälkeen, menevät Ranskassa naimisiin ja muuttavat Marokkoon. Aminen suvulla on kaupungin ulkopuolella ränsistynyt tila, jossa Amine ryhtyy yrittämään jos jonkinmoista viljelystä. Lapsia syntyy kaksi ja Mathilde asettuu vähitellen yhä enemmän uuden kotimaansa kulttuurin naisen rooliin. Se ei ole helppoa. Lisäksi alkaa riidat siirtolaisten ja paikallisten välillä, jotka muuttuvat verisiksi yhteenotoiksi. Sinänsä mielenkiintoista historiaa Mathilden kautta, mutta ei jotenkin kuitenkaan temmannut mukaansa.

Aino Vähäpesola: Onnenkissa, 2019 ****
Nuoren naisen kasvusta autofiktiivisellä otteella. Edith Södergranin runojen feministisestä tulkinnasta gradua kirjoittavalla parikymppisellä päähenkilöllä on paljon ajatuksia elämästä. Minkälaisten arvojen mukaista elämää hän haluaa itse elää. Tämä vaatii aika ajoin joogaa, jotta päässä hyrräävät ajatukset edes hetkeksi pysähtyisivät. Kirjassa on paljon tätä ajatusten virtaa naiseudesta, joogasta, seksistä, Edith Södergranista, raitapaidoista ja siitä, millaista on elää setien ehdoilla rakennetussa maailmassa (sisäkannen teksti). Ihanaa nuorta älyllistä pohdintaa ja samalla mukava pienoiselämänkerta Edith Södergranista. Merkkasin lukiessani useita kohtia (tarralappuja 8 kpl). Tässä muutama:

Yliopiston kirjallisuuden tutkimuksen luennoilla (s. 41): Tunne on kuitenkin henkilökohtaista, henkilökohtainen epämääräistä, ja epämääräisyys tieteen vihollinen. Henkiläkohtainen kuuluu käsitellä iltaisin. Luennolla ei kuulu puhua siitä, kuinka tuntee saaneensa uuden perspektiivin omiin tai puolison narsistisiin taipumuksiin luettuaan vaikkapa Dorian Grayn muotokuvan tai Vuosisadan rakkaustarinan.

Graduseminaarissa (s. 45): Punoitukselle ja kainalohielle silkkipaidassa oli monia mahdollisia syitä mutta kyyneleille vain yksi. 

Ruuhkaratikassa (s. 49): ...sisään tuli pariskunta. Heillä oli päällään sunnuntaikävvelylle tyypilliset vaatteet, eläkeläisen teeskentekemättömät vaatteet. He pelmahtivat iloisina vaunuun, jossa ketään ei näyttänyt kiinnostavan mikään. Me muut seisoimme mahdollisimman kaukana toisistamme mutta ruuhkan vuoksi kuitenkin tiheästi. Täytimme vaunun kuin viljellyt kuuset.

Muistista (s. 124): ... olen ymmärtänyt yhden uuden syyn siihen, että vanhat ihmiset kertovat tarinoita. He muistavat millaista on ollut, mutta on hirveän hankalaa ymmärtää oikeasti eläneensä tapahtumat. Sitä vain kertoo, kuuntelee omaa puhettaan itsekin kiinnostuneena, kuin kuuntelisi tarinaa jonkun toisen elämästä.

Jussi Konttinen: Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, 2019 *****
Toimittaja Jussi Konttinen on jo aiemmin asunut Venäjällä ja käynyt Siperiassa. Nyt suuri haave toteutuu, kun hän muuttaa vuodeksi (ja myöhemmin vielä kahdeksi kuukaudeksi) Siperiaan vaimonsa ja kolmen alle 10-vuotiaan poikansa kanssa. Perhe asettuu pieneen Töhtyrin kylään Jakutian maakuntaan, josta Konttinen matkaa eri puolille Siperiaa. Perhe elää arkeaan Töhtyrissä, yksi lapsista koulussa, kaksi päiväkodissa. Kirjassa on 47 lukua, joista jokainen on äärimmäisen mielenkiintoinen. Vierailu timanttikaivoksella, vuorokausi satunnaisen vaalipaikan tuulikaapissa, tundralla moottorikelkalla ja porolla paikallisten kanssa, mammutin syöksyhampaiden etsintä ikiroudasta. Kuin lukisi Kuukausiliitteen artikkelin toinen toisensa perään. Kirjan lukeminen kestää viikkoja, kun kerralla sulattaa 1-3 lukua. Parhaiten mieleen jää perheen arki jäätävissä 50 asteen pakkasissa, mutta myös Konttisen reissut muualle Siperiaan. Hienosti toimitettu kirja, jossa neljä kuvaliitettä tekee sanat kuviksi.

Sally Rooney: Beautiful World, Where Are You, 2021 ****
Synttärilahja, jota ei enää tarvinnut odottaa kirjastosta. Sama tapa kirjoittaa kuin aiemmissakin romaaneissa. The evening after she received this email, Eileen was walking through Temple Bar toward Dame Street (s. 98). Tässä kirjassa päähenkilöt ovat jo kolmekymppisiä (ja vähän päälle) ja ollaan siinä käännekohdassa, kun nuoruus jää taakse ja on astuttava aikuisuuteen. Kukaan ei varsinaisesti jarruttele tätä muutosta, mutta kaikki ovat omalla tavallaan yksin päätöksen edessä. On Alice, menestynyt kirjailija, joka muuttaa Dublinista pienelle paikkakunnalle isoon taloon ja tapaa varastossa töissä käyvän Felixin. On Eileen, Alicen paras kaveri Dublinissa, joka on juuri eronnut pitkästä suhteestaan. Ja on Simon, Eileenin lapsuudennaapuri, joka on harvinaisen hyvä ystävä. Kirjassa vuorottelevat Alicen ja Eileenin syviä ajatuksia ja arkisia tapahtumia sisältävät sähköpostit sekä pätkät Alicen ja Eileenin tämänhetkisestä elämästä. Kun Eileen ja Simon saapuvat Alicen ja Felixin kylään vieraiksi, nousee isoja teemoja ja isoja tunteita.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen, 2020 ***
Esikoisteos, jossa nainen kertoo sattumuksia ja kohtauksia elämästään ei niin kronologisessa järjestyksessä. Luvut sisältävät hänelle tärkeitä asioita, niitä asioita joiden kautta hän pohtii olemistaan naisena ja niitä asioita, jotka ajavat häntä kohti äitiyttä. Peilinä on poikaystäviä, lapsuudenperhe, poikaystävän lapsi. Nainen miettii onko valinnat oikeita vai olisiko pitänyt päättää toisin. Samaan aikaan tässä on hyvä. Lukuja lukee kuin tuntisi naisen ja sitten ei kuitenkaan tunne.

Laura Manninen: Sitten tapasin pehmeän miehen, 2020 ***-
Päähenkilöllä sama etunimi kuin minulla. Tästä syystä lukeminen oli välillä omituista. Marjaana ei ole kovin yleinen nimi, joten harvoin sitä näkee tai kuulee. Kirja alkaa lauseella: Minä pidän miehistä. Ja näin tosiaan on. Marjaana kertoo seurustelukumppaneistaan kutsumalla heitä määräävän piirteen mukaan. On urheileva mies, sympaattinen asuntosijoittaja, taiteellinen mies, kompostoiva mies, kalastava mies, naprapaatti. Ja sitten on pehmeä mies. Katkaiseeko pehmeä mies suhteiden jatkuvan virran?

Naoise Dolan: Jänniä aikoja (Exciting Times, 2020) ***
Irlantilaisen Dolanin esikoisteosta on verrattu Sally Rooneyn Normaaleihin ihmisiin. Rooney on kyllä parempi :) Mutta hyvä kirja oli tämäkin. Romaani sijoittuu Hongkongiin, jossa irlantilainen Ava opettaa englantia tikkaiden lapsille. Kyseessä ei ole mikään ihannetyö, mutta Ava ikäänkuin lilluu Hongkongissa paremman puutteessa. Ava tapaa brittiläisen invertointipankkiirin Julianin ja heillä alkaa ystävyys-rakkaus- suhde. Pian Ava asuu Julianin kämppiksenä hienossa asunnossa. Kun Julian lähtee pidemmälle työmatkalle, Ava tutustuu paikalliseen juristiin Edithiin. Yhtäkkiä itsekseen viihtyvällä Avalla on kaksi suhdetta.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (2014) ***
Ensin ajattelin, etten jaksaisi kirjaa sodanjälkeisistä vuosista, perheestä metsätilalla. Ja tätä kaikkea kokoamassa jälkipolvi nykyhetkessä. Kuin olisin lukenut vastaavia jo monta (ehkä yhden?). Kirja kuitenkin tempaisi mukaansa. Perheen äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sitä seuranneet tapahtumat näkyvät vielä vuosikymmentenkin jälkeen suvun jäsenissä. Mieleeni piirtyi kuvaa tilan rakennuksista ja ihmisistä siellä. 

Martta Kaukonen: Terapiassa (2021) **
Esikoisteos, jota kuvataan takakannessa psykologiseksi trilleriksi. 20-vuotias sarjamurhaaja Ira tekee ja suunnittelee kerrassaan epämiellyttäviä tekoja. Clarissa on psykoterapeutti, joka saa Iran asiakkaakseen. Clarissalla on puolisona Pekka, joka on kuvassa myös pikku hiljaa mukana. Liian epämiellyttävää väkivaltaa ja tuskaisia taustoja jotta olisin voinut nauttia tarinasta.

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen (2021) **+
Kirjailijan tyylin tunnistaa, mutta jostain syystä tämä ei viehättänyt samoin kuin aiempi kirja Kerrostalo. Syyllisessä on kaksi aikatasoa. Toisessa nelikymppinen somevaikuttaja on jo sellissä pidätettynä ja toisessa tasossa eletään aikaa, joka johti tähän. On pyramidihuijausta lisäravinteilla, maksamattomia laskuja lipaston alalaatikossa, erikoinen taiteilijaäiti vastapäisessä kerrostalossa ja kruununa miehen pelottava veli, joka muuttaa myös kulmille. 

Jenny Offill: Ilmastoja (Weather, 2020) ***
Hyvin samankaltaisesti kirjoitettu kirja kuin Offillin aiempi romaani Syvien pohdintojen jaosto. Kirja koostuu kappaleista, jotka ovat pituudeltaan muutamasta rivistä puolikkaaseen sivuun. Kappaleet liittyvät toisiinsa väliin tiukasti, väliin hyvinkin väljästi. Päähenkilö Lizzie on keskeyttänyt opintonsa ja työskentelee kirjastossa, jossa pääsee seuraamaan asiakkaita ja vastailemaan heidän monenmoisiin kysymyksiinsä. Kotona on mies Ben, joka on tottunut siihen, että olen pelkkää puhetta enkä yhtään toiminnan ihminen, mutta hyvän tahdon potin kasaamiseen meni pitkä aika (s. 170) ja poika Eli. Ajatuksissa ja arjessa pyörivät myös veli Henry, joka on toistaiseksi kuivilla huumeista ja Sylvia, Lizzien vanha mentori yliopistolta, joka luennoi ilmastonmuutoksesta. Nopeaa ja nautittavaa luettavaa.

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (All den luften som omger oss, 2018) ****
En tiedä mikä minua tämän kirjailijan tyylissä viehättää, mutta en melkein malttanut lukea kirjaa, kun tiesin ettei jatkoa seuraa ainakaan ihan heti. Jollain tapaa tulee mieleen Knausgård ja muutenkin tämän ajan autofiktiivinen henki. Toisaalta usein se jo vähän ärsyttää, mutta ei tämän kirjan kanssa ollenkaan. Tom on tutkinut vanhaa murhaa, joka tapahtui hänen lapsuuden kotipaikallaan Huddingessä, kun Tom oli teini-ikäinen. Paikkakuntalainen nuori mies, Mikael K löydettiin luolasta murhattuna. Tapausta ei ole koskaan ratkaistu. Tom kokoaa tutkimuksiaan kirjaksi. Sitten omassa elämässä tapahtuu sellaista, että Mikael K unohtuu. Tästä Malmquist on kirjoittanut kirjan Joka hetki olemme yhä elossa, jonka luin kesällä 2020 ja pidin paljon. Kun kirjan tapahtumista on vierähtänyt aikaa useampi vuosi, Tom palaa Mikaelin tapaukseen. Ilma joka meitä ympäröi koostuukin kahdesta osasta, ennen ja jälkeen Karinin kuoleman. On liikuttavaa kuinka Tom paneutuu Mikaelin tapaukseen ja käy samalla omaa surutyötään. Lopulta Mikaelista on päästettävä irti.

Jojo Moyes: Tähtien antaja (The Giver of Stars, 2019) ***
Vähän erilainen Moyes. Kirja sijoittuu 1930-luvun Kentuckyyn, jonne Alice saapuu nuorena vaimona Englannista. Elämä pikkukylässä rajoittuu kotiin, jossa miehen isä määrää ja mies etääntyy Alicesta. Alice liittyy kiertävään kirjastoon ja saa sisältöä elämäänsä. Kiertävää kirjastoa johtaa Margery, vahva nainen, jota myöhemmässä vaiheessa kirjaston muut naiset ryhtyvät puolustamaan. Naiset kulkevat vuoristoista seutua ratsain kirjat satulalaukussa säässä kuin säässä. Liikkuva kirjasto-hanke (Horseback Librarian programme) vuosilta 1935-1943 on toiminut innoittajana.

Ritva Hellsten: Raija (2020) **+
Kirjailija Ritva Hellsten kirjoittaa siskonsa, kirjailija Raija Siekkisen tarinaa. Raija kuoli tulipalossa vuonna 2004. Tästä tapahtumasta kirja alkaa ja päättyy. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti hän-muodossa. Tämä tyyli jollain tapaa etäännyttää ja jopa häiritsee lukemista. Raijasta ei oikein saa otetta. Kipuilu taiteilijuuden ja arjen sekä nykyisyyden ja lapsuuden välillä kuitenkin koskettaa.

Meri Valkama: Sinun, Margot (2021) ***+
Toimittajan esikoisteos, jonka tapahtumapaikkana on kirjoittajan lapsuudesta tuttu Itä-Berliini. Päähenkilö palaa lapsuutensa Berliiniin etsimään sitä osaa itsestään, joka jäi aikoinaan kaupunkiin, kun perhe palasi isän komennukselta yllättäen takaisin Suomeen. Tarina ja tapahtumapaikka kiehtovat ja niitä pyörittelee mielessään vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Joku tekstissä tuntuu toimittajamaiselta, mutta vain paikka paikoin.

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (2020) *****
Aivan ihana kirja. Perhesiteitä, ajattelua, Kreikan saari ja sopivansorttista hengellisyyttä. Suomalaisen kirjakaupan sivuille teosta kuvataan näin: Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää. Kieli oli niin kaunista, että olisin halunnut laittaa tähän muutaman otteen. Valitettavasti en ehtinyt ennen kuin kirja piti palauttaa kirjastoon.